Ficin nimi: Yhteen sidottu
Kirjoittaja: Nahme
Ikäraja: S
Varoitukset: Kuolema
YHTEEN SIDOTTU
Istun satamassa ja odotan sinua saapuvaksi. Joka ikinen kerta sinä lähdet merelle ja jätät minut yksin pelkojeni kanssa. Ja joka kerta olet palannut, vapauttaen minut sisälläni myllertävästä pelosta. Pelosta, joka saa kehoni värisemään, kuin talvi olisi paksun ja kylmän viittansa ympärilleni kietonut. Sinun pitäisi jo saapua, kaikki muutkin ovat jo tulleet.
Lapset kasvavat. Tiedäthän sinä sen? Etkä ole täällä näkemässä tuota upeaa tapahtumaa. Et kuullut, kun Theodor lausui ensimmäisen sanansa. Tai ehkä tuuli kuljetti sen sinunkin korvillesi kuultavaksi. ”Pappa?” niin poikamme ensimmäinen sana kuului. Hän odottaa sinua. Ja niin me kaikki odotamme. Esikoisemme on jo aloittanut koulun. Tiedät varmasti sen, mutta ajattelin nyt kumminkin kertoa. Ehkä hänestä tulee vielä jotakin suurta, kun oppii lukemaan.
Vuosi ja päivä. Laivasi muiden miesten vaimot luopuvat toivostaan, mutta en minä. Minä tunnen, että olet elossa. Tunnen täällä, syvällä sydämessäni, että olet jossakin. Olet elossa ja minä odotan, kuten sinulle lupasin. Odotan paluutasi, vaikka Jumala päättäisi päättää maailman ajan ja kutsuisi minua tykönsä, odottaisin että olet kanssani. Muistathan mitä kerroin ennen lähtöäsi? Kerroin lapsesta, jota odotin. Lasta ei enää ole. Jumala otti hänet luokseen ennen kuin hän ehti edes ensimmäistä kuun kiertoaan elämään. Hän sai haudan aivan Marian viereen.
Neljä vuotta olet ollut poissa luotamme. Mutta me odotamme. Muut sanovat meidän olevan hulluja, kun kuvittelemme sinun palaavan. Mutta emme me ole. Sinähän tiedät sen. Sinulla on jokin hyvä syy olla poissa, ja yrität selvittää sen, ennen kuin voit palata.
Kymmenen vuoden odotus. Ehkä tiedätkin jo. Kaupunkimme paras veneenveistäjä on valinnut Theodorin, meidän pienen Theodorin, oppipojakseen. Poikasi on aivan innoissaan saamastaan paikasta. Kertoo innoissaan, kuinka hänestä tulee aikanaan mestariaankin parempi. Söimme juhla-aterian hänen onnensa kunniaksi ja kävimme kiittämässä Jumalaa kaikesta hyvästä, mitä hän on lapsille antanut. Ehkä voit palatessa tuoda niitä erikoisia hedelmiäsi, Theodor pitäisi niistä aivan varmasti. Hänellä tulee varmasti olemaan hauskaa Björnin oppilaana.
***
Kuljen kaduilla ja ihmiset tervehtivät minua hymyillen. Alussa olin vain vieras haaksirikkoinen, joka ei osaa kieltä. Mutta nyt. Nyt olen kaupungin, ja koko maan, arvostetuimpia ja rikkaimpia kauppiaita. En muista menneisyyttäni. Minusta tuntuu, että minun pitäisi muistaa, muuta en vain kykene. Mutta menneisyys ei ole tärkeää. Ainoastaan nykyisyys. Olen menestynyt, eikä menestyneet tarvitse menneisyyttä.
***
Aika kuluu päivä päivältä, aina yhtä hitaana. Kaksikymmentä vuotta on lähdöstäsi kulunut. Per on kaupunginvirastossa kirjoittajana. Eikö hän olekin onnekas? Theodorista, meidän pikkuisesta pojastamme, on tullut mestari. Hänellä on oma verstaansa, oppipoikansa ja ensimmäinen kisällikin. Hänelläkin on onnea. Magdalena, Lise ja Mikaela ovat saaneet hyvät aviot ja heillä on jo omat poikansa sekä tyttärensä kasvatettavina.
Neljäkymmentä vuotta. Niin kauan olen odottanut. Näiden vuosien ajan jokaisena aamuna ennen aurinkoa olen noussut ja asettunut satamaan odottamaan. Enää kukaan ei yritä saada minua pois. He pitävät minua työhön kuuluvana ylimääräisenä haittatekijänä, mutta ovat tottuneet. Illalla poistun vasta kun pimeys on peittänyt kaiken taakseen, enkä näe enää mitään.
***
”Kaukana pohjoisessa on maa, jossa kaikki käy kaupaksi hyvin korkeaan hintaan”, liikekumppanini kertoo innoissaan. ”Eikö siellä ole kylmää ja laivoille mahdotonta liikkua?” vastaan hämilläni. Kuka tahtoisi lähteä pohjoiseen? Oli siellä kuinka hyvät hinnat tahansa. ”Ainoastaan talvisaikaan, emmekä me ole siellä enää silloin”, kumppanini vastaa päätään nyökytellen. Tiedän, että minun on turha yrittää kieltäytyä. Hän saisi minut kumminkin suostumaan, joten hyväksyn hänen aikeensa heti. Hän laittaa apupojat heti täyttämään laivamme ruuman myytävillä tuotteilla.
***
Jokin on muuttumassa. Tunnen sen. Sydämeni sanoo, että olet palaamassa vihdoin luokseni. Vain neljäkymmentä kaksi vuotta on mennyt. Hymy kohoaa huulilleni aitona ensimmäistä kertaa sitten lähtösi. Pian näen jälleen kasvosi. Olemme jälleen kokonainen, emme enää kaksi toisistaan erillään olevaa puolikasta.
***
Myrsky yllättää meidät täysin. Meri heittäytyy päällemme kuin tarujen kauheimmat hirviöt. Se repii purjeemme ja tuhoaa laivaamme. Taivas on auki ja se iskee tulillaan laivaamme. Tiedän loppuni tulleen. Kaikki tietävät sen. Laivassa palamme ja jos hyppäämme, meri nielee meidät ja ottaa omakseen. Valitsen meren. Hyppään ja aallot vievät minut heti mukanaan painaen suurien painojensa alle. Viimeinen asia, mitä muistan on menneisyyteni. Freja.
