Ficin nimi: Rakkaus on tuskasta syntynyt
Kirjoittaja: Ewelyn
Tyylilaji: Angst, fluffy, romance, kaikkea mahdollista ehkäpä. Harkitsin myös Pimeyden voimia tai Valvojaoppilaitten kylpyhuonetta, mutta ylläpitäjät siirtäkööt sitten jos kokee tämän kuuluvan muualle kuin tänne.
Ikäraja: K11
// Kaapo selvensi ikärajaaParitus: Draco/Hermione + kaikkea kivaa
Oikeudet: En omista paikkoja enkä hahmoja, enkä saa rahaa tästä. Ainoastaan ehkä kommenteja. Omistan tosin joitakin oma keksimiäni hahmoja, jotka te varmasti tunnistatte tekstistä jos niitä löytyy sieltä.
Yhteenveto: Draco elää vaikeita nuoruusvuosiaan Tylypahkassa ja osittain myös perheensä armoilla. Tylypahkassa hän rakastuu tahtomattaan kuraveriseen Grangeriin. Viekö rakkaus voiton vai onko elämässä ikuista valehtelua? Vai voittaako aivan joku muu tunne komean luihuispojan?
Varoitukset: Ei kai vielä mitään. Ehkä jonkunasteista kiroilua.
A/N: Ei osallistu vielä mihinkään haasteeseen, vaan on täällä ihan randomtekstinä. I don't know why. On siis luvullinen, alkaen aina prologista ja loppuen epilogiin.
PrologiVarjo. Varjo pimeässä, jossa pahuus kuiskii pirullisia sanojaan. Ahtaalla kujalla ei löydy valoa, ei määränpäätä, jota yksinäinen kulkija tarvitsisi. Hän rämpii pahuuden upottavassa suossa ja yrittää löytää rakastettunsa, turhaan. Kulkija yrittää räpytellä ahdistuksen sumentavia silmiään, kun kuoleminen alkaa tuntua paremmalta vaihtoehdolta. Yksinäinen lähtee juoksemaan viimeisen toivon pilkehtiessä hänen tajunnassaan, mutta sekin osoittautuu turhaksi kun hän löytää kujalle, jonka jokaisen puolen verhoaa synkkä muuri. Muurin edessä, viimeisenkin pakoreitin edessä, seisoo hullu nainen silmissään voitonriemuinen pilke.
Hän on odottanut minua, kulkija tajuaa peloissaan ja yrittää perääntyä huomatakseen vain osuvansa jälleen muuriin.
Ansassa, hän tajuaa ja puristaa kätensä uhkaavasti nyrkkiin, näyttääkseen, ettei hän pelkää noita-akalta näyttävää naikkosta.
Nainen hymyilee ja kallistaa päätään miettiväisenä. ”Jäikö taikasauvasi kotiin,
Draco?” hän kysäisee ylväästi, ylpeänä aiheuttamastaan pelosta.
Draco ei myönnä unohdustaan vaan toteaa leppoisasti. ”Bellatrix. On ilo nähdä sinut pitkästä aikaa”, mies nyökkää hymyillen jäykästi. Bellatrix naurahtaa ja ristii käsivartensa tiukasti rinnalleen. ”Isäsi etsii sinua, kuulemma tärkeätä asiaa.” Äänessä on selvästi kateutta, vaikka Draco ei tiedäkään miksi. ”Sepä hienoa, mutta minä en taida juuri nyt ehtiä”, hän sanoo kireästi ja kohottaa päätään uhmaavasti.
”Oi kuinka suloista onkaan nuoren pojan uhma!” Bellatrix huudahtaa ja taputtaa käsiään yhteen kuin pikkulapsi. Draco nuolaisee kuivia huuliaan ja kohottaa katseensa tiukasti naisen silmiin. ”Mitä asiaa hänellä on?” Draco kysäisee huolettomasti ja vaihtaa painoaan toiselle jalalle.
”Eiköhän hän kerro sen sinulle ihan itse”, Bellatrix sanoo hilpeästi ja ottaa taikausauvansa esille.
Draco vaikenee, mutta ei laske katsettaan Bellatrixin katseesta. Nöyräksi hän ei menisi, sen isä oli hänelle opettanut.
Bellatrix kyllästyy nopeasti hiljaisuuteen ja kohottaa kulmiaan huvittuneena. ”Et taida lähteä vapaaehtoisesti.” Lause ei ole kysymys, mutta Draco vastaa silti pitääkseen Bellatrixin kiinnostuksen poissa tämän mieliteosta julmaan huvitukseen. Bellatrix tykkäsi laittaa leikin ylpeyden tilalle. Sen Draco oli tajunnut, eikä aikonut enää ikinä olla huomioimatta sitä.
Nuori mies kallistaa päätään miettiväisenä ja sanoo lopulta venyttelevästi. ”En ole vielä harkinnut, kun tulit niin sopivasti pilamaan kauniin iltani.”
Bellatrixin suu vääntyy inhosta kun hänelle laitetaan vastaan. ”Uhmaatko sinä minua? Kuinka kehtaat, senkin ylimielinen nilkki!” Hän kirkaisee ja siristää silmiään raivoissaan.
Draco suojaa käsillään kasvonsa ja käpertyy tiukasti muuria vasten. ”Bellatrix, en minä niin…”
”Kidutu!”
***
A/N: En sano yhtään mitään tästä alusta.
