Kai se on sitten totta, mitä ne keittiöpsykologit sanovat, että tietyt teini-iän musiikkimieltymykset kulkevat aina mukana koska ne ovat olleet siinä elämänvaiheessa niin tärkeitä. Oletteko muut todennut saman ilmiön?
Ehkä hieman. Tavallaan musiikkimakuni on laajentunut siinä mielessä, ettei se ole enää niin genresidonnaista kuin aiemmin, mutta toisaalta myös supistunut siinä mielessä, etten tykästy uusiin biiseihin tai bändeihin laisinkaan yhtä helposti. Toisaalta musiikkimaun perusolemus ei ole muuttunut hetkeen miksikään, sillä pidän yhä kohtalaisen mahtipontisesta musiikista, enkä voi vieläkään sietää biisejä, joihin aivoni lätkäisevät
pliisu viisu -leiman. Jos nyt vietäisiin tätä spekulointia pidemmälle, niin kaiketi teini-iässä luodaan musiikin kautta itselle identiteettiä, joka on suhteellisen pysyvä rakenne, minkä takia hieman vanhempanakin on jo totuttu, että jonkinlainen musiikki on minuuden pysyvä osa.
Minulle noihin nuoruudessa kuunneltuihin biiseihin liittyy myös paljon nostalgisointia. Semisti aikuistuneena superangstiset "Poltetaan kirkko ja vedetään ranteet auki!!!1" -lyriikat eivät tunnu enää niin puhuttelevilta kuin jokunen vuosi takaperin, mutta nostalgian takia mokomat armahtaa. Jos kuulee jotain uutta vastaavanlaista, sille korkeintaan hymähtelee. Yleensä ei kiinnitä edes huomiota. Oikeastaan sääli, miten onkaan jo onnistunut kyynistymään musiikin suhteen pienessä ajassa niin valtavasti. Kaipaan välillä sitä fiilistä, että jokin täysin random biisi on niin hieno, että sitä pysähtyy kuuntelemaan kerta toisensa jälkeen.
Nyt kun noista nuoruuden suosikeista on tullut puhetta, omina yläasteaikoinani skeittihevi taisi olla päivän sana. Slipknot, Korn ja muut nu metal -bändit olivat musiikkia, jota kaikki itseään kunnioittavat vaihtoehtonuoret kuuntelivat. Itsekin pidin niistä kovasti, mutta tätä nykyään niitä jaksaa kuunnella vain tietyssä mielentilassa: lähinnä iloisella, hyperaktiivisella tuulella, eli ei melkein koskaan, koska olen vissiin saavuttanut viimein henkisellä tasolla sen apatian määrän, jota ihannoitiin tr00 gooteilla silloin vuonna nakki.

Oikeastaan kun vertailee hieman alle kymmenen vuoden takaisia vaihtoehtonuoria nykypäivän nuoriin (aivan kuin olisin hurjankin wanha... :"D), meno on muuttunut todella paljon: silloin minun villissä nuoruudessani korostettiin hirveästi sitä, ettei missään tapauksessa lokeroiduta musiikkimaun perusteella miksikään, vaikka toisaalta silloin nuorisokulttuurissa oli paljon tiukemmat rajat taviksille, hoppareille, hevareille jne. Itsekin olin kovaan ääneen sitä mieltä, ettei minua saisi lokeroida musiikillisten saati sitten ulkomusiikillisten puitteiden takia, vaikka todellisuudessa taisin ihan pitää siitä goottiweirdoleimasta, joka minulla oli. Tavallaan valtavirtaa vastustava musiikkimaku antoi kivan tekosyyn olla hiljainen friikki, jollainen olisin joka tapauksessa ollut - ainakin friikin leimalle oli helposti pureskeltava selitys, kun ulkoisti syyn musiikille.
Kirjoitin vissiin elämäkerran.
