Otsikko: Ei viljaa eikä kultaa
Tekijä: Aniimariem
Ikäraja: S
//Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:Genre: Liirumlaarum, angst, tunnelma, tulkinnanvarainen femme
Paritus: tulkinnanvarainen Sibylla/Minerva
Beta: Lizlego
A/N: Tämä on vastaukseni Siveysparasiittien 1 versus 1000-haasteeseen kirjoittaa maalauksesta. Minulle arpoutui
Sammon puolustus, joka alunperin
täältä. En tiedä vastaako aikaansaannokseni yhtään sitä mitä haettiin, mutta sammosta lueskelemieni juttujen tuloksena seurasi tätä. :)
Yksittäisinä osina pidän tästä, mutta kokonaisuudessa minua häiritsee jokin, jonka te ehkä löydätte.
Ja tässä on näemmä taas sorruttu juomaan teetä…
*
Ei viljaa eikä kultaaSibyllan tornista on pisin matka maahan.
Hän tietää, hän on kokeillut. Käsi lipsuu, liukuu, raapii liukasta kiveä, sitten vain pudotaan, unohdetaan hengittää ja SWOOSH – mutta Minerva näkee ikkunastaan kaiken, Minervalla on riuskat ja varmat otteet taikasauvassaan, ja Sibylla unohtaa olla kiskomatta happea keuhkoihin.
Ei sitä hullukaan lähtisi kapuamaan.
Joskus Sibylla ajattelee kaiken johtuvan Siitä. Että siksi Minerva veti hänen käsistään kaiken pois, otti häneltä luudan ja hormipulverin ja taikasauvan. Junaliput, vaikka tilaisi miten monta, Minerva löytää ne kaikki. Arizonaan, Venetsiaan, Armeniaan, mihin vain. Sinun täytyy olla turvassa, vastataan kaikkeen mitä hän kysyy, turvallisuus on tärkeää, eikö totta.
Eikä Sibylla voi sitä kieltääkään, mutta miten hän unelmoi, kuinka häntä kiehtoo matka. Ei tarvitsisi edes mennä kauas, Sibylla maanittelee, vaikka vain Tylyahoon, voi, hänen sydämensä olisi täysi jos hän näkisi yhden ainoan kerran sen baarin, josta Minerva vastentahtoisesti ostaa hänelle sherryä.
Minerva pudistaa päätään suu supussa, se on hiljainen ei, joka kohoaa kuuluville aikuisen ollessa jo väsynyt lapsen kitinään, se on kyllästynyt ei, kohta Minerva nousee ja paukauttaa lattialuukun auki ja kiinni ja sitten Sibylla näkee vain Minervan sievät nilkat. Niiden sievyyttä ei Sibylla muuten näkisikään, elleivät hänen tikkaansa pakottaisi jopa professori McGarmiwan soveliaan puvun helmaa ylemmäs.
Sibylla kallistaa pullonkaulaa kohti Minervaa, joka pudistaa päätään suu supussa. ”Jääpähän enemmän minulle”, sanoo Sibylla kaataessaan itselleen, sillä hän tietää Minervan kiellon olevan kielto, ja niinpä Sibylla matkaa vain itseensä. Juo sherryä. Liikaa. Lukee. Paljon. Kaikkea.
Hän vetää sormiaan pitkin kirjan sivua, ääriviivoja myöten, hänellä on ympärillään sanakirjoja, sanalistoja ja muistiinpanoja, pöydillä on papereita, muistiinpanoja, muistilappuja, ja ”ne ovatkin sellaisia harakanvarpaita ja sotkussa, ettei olla pahempaa nähty sitten Godricin päivien”, Minerva huomauttaa, ”kuunteletko sinä edes?”
Sibylla nyökkää lumoutuneena. ”Mennään Suomeen joskus. Yhdessä.”
”Tiedät, ettet voi.” Minervan silmälasit uskaltavat valua nenää alas naisen kumartuessa suuren kirjan ääressä makaavaa Sibyllaa kohti. ”Luet Kalevalaa? Vanhasta ukosta, joka kuvittelee ehtivänsä lausua pitkät loitsunsa ennen kuin toinen on jo taikonut, ja musisoi kalan luilla.”
”Älä nyt, tää juttu Sammosta on aika mielenkiintoinen.”Minerva kertoi, että joskus Dumbledore oli jaksanut yrittää kehittää kollegoidensa yhteenkuuluvuutta seuraleikeillä. Sibylla vitsaili että silloin kun maailma oli vielä nuori, johon Minerva huitaisi oitis häntä sanomalehdellä sanoen olleensa silloin itse alokas, amatööri opettajatar, puhkunut kehityssuuntaa ja vallankumousta, joka tapauksessa, oli tutustuttu kollegoihin yhteisissä illanvietoissa, menty nimileikkejä, joissa piti sanoa oma nimi ja mitä tuli samalla kirjaimella mieleen. Minerva ei ollut millään keksinyt sanaakaan.
Sibylla olisi keksinyt sanoa Sen. Sammon. Kirjokanneksi hän tunsi itsensä, Tylypahkaan sidotuksi juuriaan myöten, kuten Louhi, merellisen Pohjolan emäntä sulki rikkaudet kylvävän myllynsä, Sibyllan hedelmät eivät vain olleet viljaa eivätkä kultaa.
Muistatko kun – ”Jos omistaisit sammon, mitä tekisit sillä?”
Minerva ei emmi. ”Katselisin.”
Sibylla juo sakkaan saakka, odottaa, vuorotellen pyörittää vaaleanpunaisia onnenmukejansa vasemmalla kädellä kolmesti, SWOOSH, eikä viljaa eikä kultaa, kuulee sivukorvalla, miten Minerva niiskauttaa nenäänsä ärtyneesti.
Heidän teenlehtensä ennustavat kuolemaa.