BBC!Sherlock: Kadonneet viulukonsertot, John+Sherlock, K-11

[Demeter]

Otsikko: Kadonneet viulukonsertot
Kirjoittaja: Demeter
Hahmot + paritus: John Watson, tulkinnanvarainen John/Sherlock (eli kirjoittajalle päivänselvä)
Tyylilaji: angst, ficlet
Fandom: BBC!Sherlock Yukimura lisäsi fandomin myös alkutietoihin.
Ikäraja: K-11
Varoitukset: tekstissä mainitaan itsemurha
Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat BBC:n Sherlock-sarjalle, alkuperäiset tietenkin Doylelle, mikään ei minulle.

Juoni: John kaipaa Sherlockia, eikä osaa päästää irti surustaan.

A/N: Sherlockin toisen kauden viimeinen jakso varmisti viimeinkin sen, että mun oli lähestulkoon pakko ficata ko. sarjasta ja tapahtumista! Osallistuin myös ensimmäistä kertaa 12+virkettä-haasteeseen (sanalista lopussa), jonka pohjalta lähdin tätä sitten kirjoittamaan. Koska kyseessä on mulle uusi ficcifandom, tekstiä oli totta kai mielenkiintoista kirjoittaa, vaikka aiheen puolesta tuntuikin melko surkealta... Arvostaisin kaikenlaisia kommentteja valtavasti, toivottavasti joku eksyy lukemaan tämän tekstin! : )




Kadonneet viulukonsertot


Kylmä vastatuuli puhalsi ikävästi harmaan neuleen läpi Johnin kävellessä pitkin Baker Streetin kivetystä. Taivas oli tumma ja sotkuinen, taivas oli tippunut hänen päälleen, taivas oli pettänyt hänet ja taivasta John syytti, kun ei enää muutakaan keksinyt. Kun hän astui ovesta sisään Mrs. Hudson kiirehti häntä vastaan, hössötti hänen ympärillään kuten oli Siitä Päivästä lähtien tehnyt, vei hänet pöydän ääreen ja kattoi hänen eteensä asetin, teekupin ja –lusikan sekä teetä, jota oli huolellisesti haudutettu häntä odotellessa.

John piti huolen että istui selkä portaikkoon päin niin, ettei hänen tarvinnut katsoa yläkertaan päinkään ja kiduttaa itseään kuvitelmilla siitä, kuinka pöly kertyi hiljakseltaan käyttämättömien sänkyjen alle, kuinka hämähäkit kutoivat verkkojaan koskemattomien kirjojen väliin ja kuinka tiskialtaaseen jäänyt kahvikuppi alkoi homehtua verkalleen.

Mrs. Hudson nosti hänen lautaselleen palan vaaleaa kuivakakkua ja hunnutti sen tomusokerilla lähes tärisevin sormin. John hymyili hänelle kiitokseksi, ja vaikkei hän ollut (tietenkään) koskaan osannut lukea ihmisiä yhtä hyvin kuin Sherlock, hän tunnisti vanhan naisen katseesta surun ja kaipauksen, jotka kytivät vahvoina hänenkin sisällään.

Joskus John ajatteli, että kaikki olisi helpompaa, jos hän ei olisi ollut paikalla ja nähnyt omin silmin kuinka se tapahtui. Mutta olisiko hän oikeasti tyyni vai entistä rauhattomampi, jos ei olisi koskaan nähnyt Sherlockin valkoisia kasvoja verenpunaisen lammikon keskellä? Olisiko hän ajanut itsensä umpikujaan keksimällä erilaisia teorioita siitä, kuinka Sherlock olisi voinut nerokkuudellaan jälleen kerran huijata kaikkia, lavastanut oman kuolemansa ja hautajaisensa? Mutta koska hän oli ollut siellä ja ehtinyt nähdä vilauksen lasittuneista silmistä ennen kuin hänen askeleensa olivat alkaneet horjua ja jalkansa pettää, ennen kuin hänet oli kiskottu pois ystävänsä luota... Keksipä hän kuinka hyviä teorioita tai aasinsiltoja tahansa, sellaista oli uskomattoman vaikea kieltää tapahtuneen.

Loppujen lopuksi (vaikka sitäkin oli vaikea myöntää) myös Sherlock oli ollut aivan tavallinen ihminen, eikä aivan tavallisten ihmisten selkään kasvanut siipiä silloin, kun nämä päättivät yhtäkkiä hypätä kerrostalon katolta kuolemaan. John itse oli seisonut avuttomana tien toisella puolella, Sherlockin ääni oli kantautunut puhelimesta hänen korvaansa ja varmasti, aivan varmasti valehdellut hänelle. Hän ei uskonut hetkeäkään, että Sherlock olisi tehnyt sen kaiken; juonitellut, salaillut, murhannut, istuttanut hänen mieleensä valheita ja saanut hänet huijattua avukseen. Sherlock oli ollut nero, se oli päivänselvää, ja vaikka Johnin henki oli usein ollut hiuskarvan varassa tämän vuoksi, murhaaja Sherlock ei ollut.

Yhtäkkiä Mrs. Hudson niiskautti nenäänsä niin voimakkaasti että John havahtui ajatuksistaan ja hänen kuivakakun päälle unohtunut sormensa piirsi suttuisen viivan tomusokerikerrokseen. Sherlock oli tehnyt itsemurhan, joten hän joi teetä Mrs. Hudsonin kanssa, eikä heistä kumpikaan kyennyt mainitsemaan ääneen Sherlockin nimeä, eivät puhumaan tyhjästä huoneistosta eivätkä vuokrasta, jota Mycroft oli ruvennut maksamaan heti Sen Päivän jälkeen.

”Kirvelipiirakkaa?” Mrs. Hudson kysyi ja nousi touhottaen pöydästä, mutta John näki kuinka nainen taputteli silmäkulmiaan ja pyyhki nenäänsä ennen kuin otti vuoan syliinsä ja nosti jättimäisen palan piirakkaa hänen lautaselleen kakkupalan viereen.

John taittoi palan piirakkaa suuhunsa ja vilkaistellaan Mrs. Hudsonin alakuloista ilmettä pohti, tuudittautuikohan tämäkin iltaisin petollisiin kuvitelmiin siitä, että jollakin ihmeellisellä tavalla kaikki palautuisi vielä ennalleen; hän ja Sherlock muuttaisivat takaisin yläkertaan, Lestrade tulisi kertomaan että koko rikosyksikkö oli pahoillaan väärinkäsityksestä ja että he kumoaisivat syytteen saman tien, lehtiin painatetettaisiin uudet otsikot, jotka julistaisivat herra Sherlock Holmesin jälleen kerran sankarikseen... Ihmiset tulisivat heidän ovelleen kertomaan, että olivat kyseenalaistaneet koko juorun alun alkaenkin, ettei kukaan ollut oikeasti uskonut moisiin mielettömyyksiin... Että olivat olleet hämmentyneitä kun lehdet edes suostuivat julkaisemaan moista roskaa...

Jollain tavalla John käsitti rääkkäävänsä itseään turhaan sellaisilla ajatuksilla, mutta hän kaipasi niin uskomattoman kipeästi edes häivähdyksen menneestään nykyisyyteensä ja ennen kaikkea tulevaansa. Sherlockin kanssa hän oli vihdoin asettunut aloilleen, tiennyt mitä tehdä ja minne mennä, mutta nyt kaikki oli alkanut alusta; hän oli tullut taas sodasta kotiin, marssi pitkin tuttuja katuja näkemättä kuitenkaan mitään, eksyi kartalla, jonka pienimmätkin polut olisivat kuuluneet olla hänelle tuttuja entuudestaan.

Kun John sai viimeisenkin kakunpalan nielaistua ja teekuppinsa tyhjennettyä, hän kiitti Mrs. Hudsonia ja poistui sen jälkeen talon raskaasta hiljaisuudesta tietäen tämän vielä kutsuvan hänet teelle kerta toisensa jälkeen, vaikka puheenaiheet olivat loppuneet jo aikoja sitten. Hänestä tuntui, kuin he olisivat molemmat istuneet vankkureissa, ojentaneet kiltisti ohjakset surulleen, joka nyt kuljetti heitä pitkin samaa ympyrää päivä toisensa jälkeen. Kyllä John tiesi, että heidän olisi parasta hypätä jo kyydistä, mutta kiihkeämmin kuin mitään muuta hänkin toivoi paluuta päiväkausia kestäviin viulukonserttoihin, hän halusi saada vielä yhden tekstiviestin, jonka oli allekirjoittanut SH.



A/N2: Tässä sanalista:

1. vastatuuli
2. taivas
3. lusikka
4. hämähäkki
5. huntu
6. kaipaus
7. silmä
8. rauhaton
9. umpikuja
10. askel
11. silta
12. siivet
13. avuton
14. istutus
15. hius
16. piirtää
17. itsemurha
18. kirveli (mauste)
19. petollinen
20. kyseenalainen
21. hämmentää
22. häivähdys
23. kartta
24. raskas
25. vankkurit
+jokerivirke!

[Sisilja]

Oioioi! Siinä ensimmäinen reaktioni kun kuulin sinun löytäneen BBC!Sherlockin ja kirjoittavan siitä ficcejä, vieläpä Johnlockilla! Olen sinulta muutaman RPF:n joskus lukenut ja niistä pitänytkin, vaikka itse RPF noin ajatuksena minua vähän luotaan pois työntääkin. Mutta, pointtini oli, että olen innoissani, koska voin vihdoin lukea sinulta jotain, johon voin hukkua täydelisesti ja kokonaan ja ihastella loputtomiin, ja se tekee minut valtavan iloiseksi!

Ah, sitten itse ficciin. Naureskelin tuolle hahmot +paritus -merkinnälle, sillä Johnlock on minulle niin vahvaa canonia, että näen sitä aina ja kaikkialla, joten oli tämä päivänselvä tapaus minullekin. Se oli silti hienovaraista ja rivienväliin piiloutuvaa, ja ehkä siksi niin tavattoman viehättävä tapa kuvata näiden kahden suhdetta. Itse sarjakin on täynnä viittauksia ja vihjauksia, mutta ei mitään aivan suoraa. Onnistuit tuomaan ficin tunnelman niin ihanan lähelle sarjan tunnelmaa, että en voi kuin fanityttöillä!

Johnin kaipuu ja ikävä on aika tavallinen angstficcien aihe tässä fandomissa, mutta silti jokainen vähänkin hyvä ficci osaa säväyttää ja liikuttaa ja olla omanlaisensa. Eikä tämä edes ollut mikään hyvä ficci, tämä oli loistava! +12 virkettä on hankala haaste, ehyen ja sulavan ficin kirjoittaminen sen pohjalta ei ole itsestäänselvyys, mutta sinä onnistuit. Tämä on selkeä kokonaisuus, jossa Johnin ajatukset kuljettavat tarinaa hienosti eteenpäin. On riipaisevaa, kuinka päällisinpuolin mitään ihmeempää ei tapahdu, kaikki on olevinaan rauhallista, jopa turtunutta: rouva Hudson tarjoaa kirvelipiirakkaa (ihana sana!) ja John istuu selkä portaikkoon päin, eikä siinä ole muka mitään tavatonta. Samaan aikaan kaikki kuitenkin luhistuu kasaan, John välttelee kotiaan, tiskit homehtuvat ja mielen täyttää alistuneet unelmat. Tätä lukiessa teki mieli vain käpertyä kerälle ja itkeä ja nytkin nieleskelen kiivaasti. Tajuttoman oikeantuntuinen ficci, sydäntäsärkevä ja ajatukset sekoittava.

En saa itsestäni irti enää enempää, vaikka mieli tekee sanoa vielä vaikka mitä. Kiitos tästä! Hieno avaus, oi, maltan tuskin odottaa, että saan lukea sinulta lisää!

Finin Sherlock-vallankumous alkakoon! The game is on!

// Ja koska luin tämän vielä kolmannen kerran ja poimin liian monta hienoa yksityiskohtaa, johon en viitannut sanallakaan, palasin vielä sanomaan jotain. En muista useinkaan kehua ficcien nimiä, en tälläkään kertaa, vaikka aihetta on, sillä se on ytimekäs ja silti niin täynnä tunnetta! Se on osuva Sherlock-ficciin, sillä se kuulostaa melkein joltain mysteerijutun otsikolta. Voin melkein kuvitella Johnin nimeävänsä jonkin blogikirjoituksen näin, siis siinä tapauksessa että hän enää mitään blogia kirjoittaisi Sen Päivän jälkeen. Tähän minun piti pureutuakin. On niin inhimillistä ja uskottavaa, ettei John voi edes sanoa sitä ääneen, nimittää Sherlockin kuolinpäivää Sherlockin kuolinpäiväksi, saati edes lausua Sherlockin nimeä. Raukkaparka.

Toinen kohta, joka saa vetistelemään, on tuo loppu.

Kyllä John tiesi, että heidän olisi parasta hypätä jo kyydistä, mutta kiihkeämmin kuin mitään muuta hänkin toivoi paluuta päiväkausia kestäviin viulukonserttoihin, hän halusi saada vielä yhden tekstiviestin, jonka oli allekirjoittanut SH.

Siellä on se viulukonsertto ja siellä on "vielä yksi tekstiviesti, jonka oli allekirjoittanut SH". Ei. Olen ihan palasina, mutta onneksi sentään yksin talossa, ja saan siten huutaa ja parkua niin paljon kuin vain haluan. Tyydyn nyyhkyttämään.

Sanoinko jo, että tämä oli loistava ficci? Tämä oli. Kiitos vielä <3

/// Allekirjoittanut ei suostu olemaan Anderson, ellet fierté ole sitten mun Donovan.  Offaus loppuu tähän, mutta riot ei!

[Funtion]

UATIJHHAOJtbaikanjhbgapojgtai!!! Olipa se mukava maanantaiherätys. Unissani raahauduin koneelle, tarkistin samalla Fininkin, uudet viestit, plaaplaaplaa --- tämä. Siinä kohtaa mä kyllä todella heräsin. Ja mikä parempaa, 12+ virkettä -haaste… oivoivoivoi. Ja Johnlockia! (Tykkään siitä eniten tulkinnanvaraisena, ne on mullekin ihan päivänselviä ne tulkinnanvaraiset, toi koko sarjahan on yhtä Johnlockia!) Mutta niin, oivoi! Uusi Johnlockin kirjoittaja! Tai ylipäätään BBC:n Sherlock-fandomista kirjoittaja! Tää. On. Nannaa.

Taivas oli tumma ja sotkuinen, taivas oli tippunut hänen päälleen, taivas oli pettänyt hänet ja taivasta John syytti, kun ei enää muutakaan keksinyt.
Muhun iskee kaikki retoriset tyylikeinot (….miks mä aina puhun näistä kommenteissani) eikä tääkään oo poikkeus, ei todellakaan! Eniten tykkään siitä, jos elottomasta tehdään elollista; tässä sitä oli vähän, ainakin rivien välissä. Taivas oli tumma, taivas oli tippunut hänen päälleen, taivas oli pettänyt hänet, taivasta John syytti…… (tähän kohtaan miljoona teinisydäntä).

Kun hän astui ovesta sisään Mrs. Hudson kiirehti häntä vastaan, hössötti hänen ympärillään kuten oli Siitä Päivästä lähtien tehnyt, vei hänet pöydän ääreen ja kattoi hänen eteensä asetin, teekupin ja –lusikan sekä teetä, jota oli huolellisesti haudutettu häntä odotellessa.
Koko lause on kerrassaan hieno, mutta se miten oot kirjoittanut Siitä Päivästä isolla… aaaa oon sulaa vahaa! Näinkin pienet yksityiskohdat ja sanoilla leikkimiset saa mun silmät ihan sydämiks! (Taidan just rakastua sun kirjoitustyyliis…)

Yhtäkkiä Mrs. Hudson niiskautti nenäänsä niin voimakkaasti että John havahtui ajatuksistaan ja hänen kuivakun päälle unohtunut sormensa piirsi suttuisen viivan tomusokerikerrokseen.
Rakastan tätä lausetta ja tätä tekstiä ja kaikkea, mutta pakko olla silti tarkkasilmäinen minä, joka ei vaan voi olla pätemättä… se on kuivakakun, ei kuivakun. Tavu jäänyt unholaan.

John taittoi palan piirakkaa suuhunsa ja vilkaistellaan Mrs. Hudsonin alakuloista ilmettä pohti, tuudittautuikohan tämäkin iltaisin petollisiin kuvitelmiin siitä, että jollakin ihmeellisellä tavalla kaikki palautuisi vielä ennalleen; hän ja Sherlock muuttaisivat takaisin yläkertaan, Lestrade tulisi kertomaan että koko rikosyksikkö oli pahoillaan väärinkäsityksestä ja että he kumoaisivat syytteen samantien, lehtiin painatetettaisiin uudet otsikot, jotka julistaisivat herra Sherlock Holmesin jälleen kerran sankarikseen...
On suositeltavaa kirjoittaa saman tien erikseen, mutta en mene nyt suoraan väittämään, että se olisi virhe kirjoittaa yhteen… ei se ole, ainakaan vielä. Ehkä siihenkin tulee joku pysyvämpi sääntö hamassa tulevaisuudessa. Mutta siis, on suositeltavaa kirjoittaa saman tien erikseen.

Kyllä John tiesi, että heidän olisi parasta hypätä jo kyydistä, mutta kiihkeämmin kuin mitään muuta hänkin toivoi paluuta päiväkausia kestäviin viulukonserttoihin, hän halusi saada vielä yhden tekstiviestin, jonka oli allekirjoittanut SH.
Tän lauseen jälkeen mä kiljaisin kuin joku kidutettu eläin ja kyyneleet kihos mun silmiin, ei ihan tippunut, oon jo sen verran palautunut lauantain jaksosta että osaan jo pidättää kyyneleeni, mutta jos sä oisit julkaissut tän sillon lauantaina…. mä olisin varmaan hyperventiloinu. (Niin ja toi SH tuossa lopussa oli jokin... jokin... aijthaihtaj täydellisyys.)

Nyt mun täytyy koota itteni hetkeks. Viime päivinä mä olen lukenut hävettävän vähän ficcejä ja niistäkin vähästä about 90 % on ollut Sherlockia, mutta… ne kaikki mitä mä oon lukenut, on saanut tai on lähes saanut mun kyyneliin. Ne kaikki on ollut mielettömän vaikuttavia niin, että mä olen joutunut haukkomaan happea ja melkein puhaltamaan paperipussiin, haha. Onko se vaan tää fandom vai onko nää ficit oikeesti näin hyviä? Uskon että vastaus on molemmat. Tää fandom on akjtuaihtahk mutta nää ficit on myös iahtbhaijbjth ja kun nää kaks yhdistää… miks Finissä on näin paljon hyviä kirjoittajia! Oi voi, sinäkin, Demeter… en oo tainnut koskaan lukea sulta mitään, en ennen tätä. Mutta nyt mä taatusti jään kyttäämään sun tulevia tekstejäs ja luen ne ahmien, etenkin, jos ne on Sherlockia. Tää. Teksti. Oli. Mieletön.

Anteeks, etten nyt oikein osaa kommentoida tai siis, sanoa mitään järkevää. Mulla ei riitä sanat, jos mun pitäis kertoa, kuinka paljon mä tästä tykkäsin... noissa aiemmissa 12+ virkettä haasteen teksteissä oon aina kiinnittänyt huomiota niihin sanoihin... nyt kiinnitin huomiota ehkä vain kahteen. Ne sanat sopi tähän kyllä about perfect! Ja tää teksti oli... aaa emmä oikeesti pysty sanoo mitää fiksua! Mut jään taatusti lukemaan sun tulevatkin Johnlockit ja muut tästä fandomista kirjoitetut tekstit, jos vielä aiot kirjoittaa lisää... tänkin juoni oli aika mitäänsanomaton, mut tällainen ei juonta ees kaipaa! Mä tuun niiiiiin lukemaan tän vielä tuhat kertaa uudestaan. Kiitos kiitos kiitos, sä just teit mun maanantaista lähes siedettävän! <3

Ps.

Finin Sherlock-vallankumous alkakoon! The game is on!

Anderson Susimus, don't talk out loud. You lower the IQ of the whole street Finfanfun.fi. Haha ei vaan, ei vaan, oon siis täysin samaa mieltä! Vallankumous alkakoon! The game is on!

// Ei, vaan offaus loppuu tähän, kun mä kerta niin sanon! Susimus, suostun olee sun Donovan jos oot Anderson. Mieluiten tietty oisin joku Moriartyn oikea tai vasen käsi, mut toisaalta jos oon Donovan, ehkä voin antaa salaista infoa Moriartylle ja-- okeinythyss.
// Ai niin, mäkin unohdin kehua sun otsikkoas! Aa se on mitä hienoin! <3

[Demeter]

Susimus, APUA, kiitos aivan ihanasta kommentista! On tosi huikeaa kuulla, että ilahduit kun päädyin kirjoittamaan tätä fandomia. On tosi, että kirjoitan enimmäkseen RPF-ficcejä, mutta hiljattain oon alkanut kokeilemaan muitakin juttuja pitkästä aikaa. Ja kyllähän se kannattaa ihan tämänkin takia, että saa keskusteltua ns. muunkin osastojen finiläisten kanssa tätä kautta!

Hehe, mietin aika kauan että miten ilmoittaisin parituksen - mulle tämä oli kirjoittaessa ihan selvää pässinlihaa parituksen osalta, mutta sitten tajusin että jos joku ei nää Johnlockia canonina (onko sellaisia ihmisiä olemassakaan? jopa mun pikkuveli vaan myötäili, kun keskustelin sen kanssa asiasta!), ei se näe sitä tässä tekstissäkään, joten tein kompromissin. Mitä kaikkiin mielipiteisiisi ja kehuihisi tulee, en voi muuta kuin kiittää. Oli ihanaa huomata, että tämä teksti tarjosi lukijalle jotakin, vaikka voin uskoa aiheen olevan ehkä tavanomainen. Olin itekin ihan palasina koko viimeisen jakson ajan ja uskon, että muidenkin on täytynyt purkaa ajatuksiaan kirjoittamalla aiheesta. Ja vielä pitää sanoa, että 12+ virkettä haaste oli kyllä yllättävän mukava! Tää oli tosiaan ensimmäinen kerta kun osallistuin, eikä kaduta! Mutta kiittikiitti, sain tästä rohkaisua ajatukseen, että kirjoittaisi lisää tätä fandomia! <3

fierte, hiiiiii, musta on uskomattoman ihanaa ja jännittävää että te kaikki ootta ottanut mut näin avosylin vastaan tän fandomin uutena kirjoittajana. Ihan jännittää ittiäki! Ihan ensimmäiseksi kiitos puuttuneen tavun bongaamisesta sekä opastuksesta saman tien-sanojen kirjoitusasuun! Korjaan ne heti tämän viestin lähettämisen jälkeen. Ja mitä tuohon saman tien-juttuun tulee, muistan miettineeni sitä kun kirjoitin ja kun en tiennyt vastausta, kirjoitin sen yhteen. Mulla ei toisaalta ollut mitään hajua että siihen ylipäätänsä on jotain suosituksia olemassa, kiva kun on muita, jotka tietää paremmin!

Mua melkein punastuttaa ja naurattaa yhtä aikaa kun luen sun antamia kehuja, awwspasjhafd! Kiitos oikeesti! Mää tuskin maltan oottaa, että pääsen itse tähän fandomiin vielä paremmin mukaan. Lähdin reissuun melkein heti tän ficcin julkaisemisen jälkeen, eikä täällä tule oltua koneella niinkään paljoa, joten mulla jäi vähän kesken koko fandomin valloitus. Mutta välillä on pakko tulla urkkimaan ja kurkkimaan, toivottavasti pian pääsen lukemaan muidenkin tekstejä! Kiitos kamalasti!

Vanilla M., 12+virkettä  haaste oli yhtäaikaa haastava ja hauska kirjoittaa, tosi kiva kuulla, että toteutus oli mielestäsi onnistunut! Mitä tähän fandomiin ja viimeiseen jaksoon tulee, niin luojan kiitos siinä paljastettiin, että Sherlock oli (no arvatenkin, mutta silti) edelleen elossa. Olisin varmaan sydän vereslihalla edelleen ilman sitä...

Minäkin jään toivomaan sitä Sherlock-vallankumousta ja sitä odotellessa kiitän tästä esittäen samalla kainon toiveen, että kirjoittaisit mahdollisesti vielä lisää tästä ihanasta fandomista.

Vallankumous kelpais mullekin vallan hyvin! \o/ Omalta osaltani voin melkein taata kirjoittavani lisää, koska oon niin innoissani koko sarjasta - joskaan en voi luvata, että se tulisi tapahtumaan lähiaikoina. Oon tosiaan reissun päällä jouluun saakka, ja voi olla, etten kirjoita/julkaise paljon mitään ennen sitä, mutta se jää nähtäväksi. Mutta kiitos sinullekin hurjasti kommentista ja kannustuksesta, oli tosi innostavaa saada palautetta tästä tekstistä!

[Solembum]

Hei ja hyvää aamupäivää!

Mun on pitänyt lukea tämä jo vaikka kuinka kauan koska Sherlock on rakkaus ja koska tämä oli sinun kirjoittama. En ole kuitenkaan ehtinyt, koska (insert tähän suunnilleen sata huonoa tekosyytä) niin. Nyt kuitenkin luin tämän vihdoinkin ja kommentoin toivottavasta tällä kertaa vaihteeksi jotain järkevääkin enkä sitä tavallista oioiolipaihanaa.

Mutta oi oi olipa ihanaa!

Johnin kertoja oli toteutettu hyvin ja vaikka aluksi esimerkiksi se, että niin moni lause loppui kolmeen pisteeseen, hämmensi niin totesin, että se ainostaan teki Johnin kertojasta epävarmemman ja sai jotkin tekstin kohdat ihan oikeasti kuulostamaan Johnin ajatusmaailmalta, vaikka et edes ollut täsmentänyt sitä mitenkään. Ajatukset ja konkreettiset tapahtumat pelasivat hyvin yhteen, ja Johnin (ja rouva Hudsoninkin, tietysti) tunteet oli kuvattu niin hyvin, että tunsin ne taas kerran läpi itsekin.

Tykkäsin myös siitä, että vaikka Sherlockin kuolema oli mainittu, et kuitenkaan tehnyt varsinaisesta kuolinkohtauksesta tässä mitään pääkohtaa, vaan tärkeintä oli se, mitä sen jälkeen tapahtui. Parasta oli ehkä se, että John ei halunnut ajatella koko Sitä Päivää, vaan olisi mieluiten unohtanut, mutta koska se ei voinut unohtaa Sherlockia, sen oli pakko muistaa.

Pidin myös Rouva Hudsonista ja siitä, kuinka mainitsit myös Mycroftin. Jee Mycroft ♥

Yhdestä pienestä jutusta huomautan:

hän oli tullut taas sodasta kotiin, marssi pitkin tuttuja katuja näkemättä kuitenkaan mitään, eksyi kartalla, jonka pienimmätkin polut olisivat kuuluneet olla hänelle tuttuja entuudestaan.

- eksyi kartalla, jonka pienimpienkin polkujen olisi kuulunut olla hänelle tuttuja entuudestaan, kuulostaisi ainakin musta järkevämmältä (:

ennen kuin hänet oli kiskottu pois ystävänsä luota

Ja loppukevennykseksi tämä, koska ole luenut tämän kohadan nyt suunnilleen kymmenen kertaa väärin, enkä vain jotenkin ymmärrä, että siitä lukee 'pois ystävänsä' eikä 'poikaystävänsä' : D

Mutta kiitos taas ja anteeksi!

[Demeter]

Sole, oho, miten multa on sun kommentti jäänyt aikaisemmin huomaamatta? : o Kumma homma, mutta vastaan siihen nyt! Joten:

Oi oi olipa ihanaa kun kommentoit! Mycroft oli tosiaan varsin pienenä mainintana tekstissä, mutta kiva että tämä pieni huomio onnistui ilahduttamaan! Kartta+polku-kohtaus jonka mainitsit, olisi toki toiminut tuollakin tavalla, jota ehdotit. Olisi ollut vähän sulavamman kuuloinen tuolla tavalla taivutettuna!

enkä vain jotenkin ymmärrä, että siitä lukee 'pois ystävänsä' eikä 'poikaystävänsä' : D

Kappas! Siinähän ois voinut ihan hyvin lukea tuolla tavalla! Nyt mua vaan hykerryttää kun mietin sua lukemassa tuota kohtaa yhä uudelleen ja uudelleen, hih, ihana sanaleikki. Mutta kiitos kommentista ja lukemisesta!