Tämä on kaiketi mun ehdoton suosikki näistä neljästä uudestasi ja siksi kommentoin nyt tätä,
vaikka tämä ei ole ensimmäinen lukemani eikä viimeinenkään.
Aloittaakseni aivan alusta, on sanottava, että rakastuin sanaan auringonläikkä.
En ole koskaan kuullut sitä käytettävän ja minun oli pakko googlettaa se ihan vain saadakseni tietää, onko sivistyksessäni auringonläikän mentävä aukko. Ilmeisesti ei, koska se ei nyt osoittautunut miksikään ahkerasti yleisessä käytössä olevaksi ilmaukseksi, vaikka oikein osuva onkin ja muutaman muunkin lähteen sille löysin.
Mielekäs ja minulle mieleinen otsikointi siis. Pidin muutenkin siitä, miten olet nimennyt kaikki nämä uutukaisesi jokaisen yhdessä sanalla.
Tämä oli kuitenkin ehkä otsikkonakin suosikkini, vaikka Haamukivusta pidin myös.
Rakastuin tarinasi viulistimieheen, jonka viikset eivät todennäiköisesti ole edes ironiset ja joka on tavoittamaton ja ystävä jollaiseksi hänen ei pitänyt muotoutua.
Aloin myös jakaa kertojan mielipiteen alttoviulutytöstä, koska haluan kaiketi ajatella hänen olevan miehelle väärä, mielenkiinnoton ja ennalta-arvattava ihminen, koska kukaan minusta kiinnostava ei opiskelisi maantiedettä tai leikkaisi tukkaansa vain sen takia, etteivät hiukset takertuisi kieliin.
Pidin kuitenkin paljon siitä, miten heidät molemmat kuvasit. Vaikka ihmisenä en ehkä pitäisi altosta, hahmona hänkin toimii.
Kertoja oli samalla tavalla mielenkiintoinen, kuin sinun originaalikertojillasi on tapana olla ja ehkä juuri tämän todellisuusfiktio-termin vuoksi samaistan heidät kaikki erittäin voimakkaasti sinuun. Se on hupaisaa, koska eihän kertojaa ja kirjoittajaa pitäisi koskaan sekoittaa toisiinsa, enkä todellisuudessa tietenkään tiedä sinusta yhtään mitään.
Samalla kertoja on kiinnostava samalla tavalla, kuin itse joskus toivoisin olevani. Kaikki pienet yksityiskohdat, joita annat hänestä rakentavat yllättävän laajaa henkilökuvaa. Ensivaikutelmien kirjoittaminen, lattialla makaaminen, räsymatto ja suihkun ovi.
Jälleen kerran yritin miettiä lempikohtiani, mutta todellisuudessa sellaisten nimeäminen on vaikeaa, koska ennen kaikkea pidän tästä kokonaisuutena.
Se, että kertoja ei viulupariskunnan eron jälkeen tahdo enää koskaan nähdä miestä on minusta kamalaa. Kaiken sen miettimisen ja vellomisen jälkeen olisi vain ihanaa, jos mies soittaisi viulua hänelle ja nauru olisi silti hallitsematonta heidän välillään.
Mutta ehkä se ei oikeassa elämässä mene ihan niin. Eihän se mene ja rakastuminen on tosiaan vaikeaa.
Auringonläikkä peitti puolet kasvoistani ja oli polttavan kuuma, siinä valokaistaleessa minä näin kuinka paljon pölyä hengitinkään pimeydessä.
Lopetus oli mielestäni upea ja jotenkin tyhjentävä ja ihanan irrallinen. Ehkä suosikkikohtani, vaikka pidin myös kovasti siitä, kun kertoja pohtii pariskunnan asuntoa ja naista suihkussa ja avointa ovea ja seisovaa ilmaa.
Käytän liikaa ja-sanaa, mutten kykene nyt ajattelemaan järkeviä lauseita, koska olen kirjoittanut tätä kommenttia liian kauan ja yrittänyt saada siihen jotain järkeä.
Taisin tosiaan ihastua viiksekkääseen viulumieheen ja nyt istun tässä ja mietin, miksei omassa elämässäni ole sellaista. Edes varattua ja saavuttamatonta.
Tunsin suurta sympatiaa punkkuhumalaansa pois nukkuvalle nutturapäiselle, sukkajalkaiselle kertojalle.
Jos joisin punaviiniä ja voisin saada hiukseni nutturalle, voisin ehkä itsekin toisinaan päätyä tuollaiseen tilanteeseen. Se olisi tavallaan melko hauskaa ja tässä se teki hahmosta jotenkin elämänmakuisen.
Minusta tämä ei ollut angstinen teksti, se oli nimenomaan elämänmakuinen kuten kertoja itsekin.
Aion myöhemmin kommentoida vielä muitakin uutukaisiasi, ainakin jotain niistä, kunhan vähän hauduttelen niitä päässäni.
Ehkä sitten saan aikaan jotain vähemmän sekavaa
Olen iloinen, että sie sait nämä aikaan.
Kiitos.
- Nau
