Kirjoittaja: Vanamo
Ikäraja: S
A/N: Pako luovuuden vankilasta-, ja deathfic-haasteisiin. Täyttä tajunnanvirtaa, ei ole aikoihin tullut raapustettua mitään. Omistettu hänelle, jonka hautajaisiin puen perjantaina tummansinisen pitsimekon.
Rinkelipurkki ihonsirpaleille
Sinä halusit tuoda sen Kreikasta asti. Vai oliko se Kroatiasta? En muista, mielikuvissani kelluu vain lämpö ja sen karheus sinun kainalossasi kun minä halasin sinua ja sen kylki piirsi käsivarteeni naarmun. Lentokoneessa istuit se sylissäsi, kuljetit sormiasi sen painaumilla ja kohoumilla pohtien ääneen kuvioiden merkityksiä. Nappasit kiinni minun kädestäni ja työnsit sen sisään uuden lempiesineesi tyhjyyteen. Käskit ottaa kiinni ja minä ihmettelin, sillä vaikka kuinka puristin käteni nyrkkiin, ilma purkaantui sormieni välistä eikä siellä ollut mitään. Ei mitään mihin koskea, vaikka sinä pilke silmissäsi toistit pyyntösi, että tarttuisin siihen. Minä olin heikkohermoinen ja kurkustani karkasi epääviä sanoja ja nuottiviivastolta eksyneitä ärähdyksiä. Vastaukseksi annoit vain helisevää nauruasi, johon ei hiipinyt ärtymyksen kulmaakaan. Kikatit ääneen niin pulppuilevan iloisesti ja painoit huulesi korvalleni kuiskuttaen rakkaudesta. Olit niin inhottavan herttainen kaikessa runomaisuudessasi ja silti tahdoin aina lipaista kielelläni suupieleltäsi valuvan siirapin. Lausuit sievästi siitä järkälemäisestä runokirjasta lainaamasi sitaatin, jonka merkitys ei avautunut minulle. Sinä mutristit huuliasi ymmärtämättömyydelleni ja suomensit minulle rakkauden. Tavasit, piirsit jokaisen kirjaimen. Minäkin hymyilin ja askartelin Tax Free – kuvastoista ja Jenkistä sinulle hunnun kömpelöin sormin ja onnistuin suttaamaan kiharoillesi purukumia.
Kotona siitä tuli rinkelipurkki. Sinne laitettiin niitä kovia rinkeleitä, joiden pinnalla kimmelsi suuria könttejä kanelia ja sokeria ja joita sinä aina rouskutit välittämättä kaloreista antaen makeuden sulautua pehmeille rinnoillesi. Murusia oli matolla, parketilla ja lakanoiden taitteissa, lattialta ne takertuivat sukanpohjiin ja painautuivat kantapäihin. Minä valitin sinulle yhtenään rinkelinrippeistä sängyssä, mutta sitten sinä suukotit minua kanelinmakuisilla huulillasi ja niin meillä aina oli rinkeleitä.
Nyt sinä olet itsekin kanelinsiruja ja sokerinmuruja. Hauraita, hengettömiä ihonsirpaleita ja tunteettomia muistoja rinkelipurkissa. Punamullanvärisessä, siinä joka on täynnä koukeroita. Sinä halusit tuoda sen Egyptistä asti. Vai oliko se Espanjasta? En muista, mielikuvissani pyörii vain sekava joukko tapahtumia, yksittäisiä hetkiä, joille kello nauraa ja joista osa on pudonnut sekuntien väliin, hukkunut huokauksiin, joita kukaan ei koskaan päästänytkään huuliltaan. Tapahtumia, jotka ovat piiloutuneet saavuttamattomiin, ulottumattomiin. Kaikki muistavat vain sinun kärsivät huutosi, jotka repivät ilmaan ikuisen haavan.
Minä laitoin sen mitä sinusta on jäljellä rinkelipurkkiin. Ja nyt minä annan tuulen puhaltaa sinut ikuiselle matkalle yhdessä kanelin- ja sokerinrippeiden kanssa.
