Tekijä: Haruka
Otsikko: What never moves, is never still
Paritus: Mia/ Virva
Genre: Femme, angst, drama, yksipuolinen romance
Ikäraja: S
Varoitukset: Mainintana alkoholin käyttö ja suudelma.
Vastuunvapaus: En omista Poets Of The Fallin kappaletta ”Desire”, josta olen lainannut otsikon ja jota siteeraan tässä. Kaikki muu on omaani.
A/N: Jälleen kerran kirjoitan jotain angst-tekstiä omaan elämääni pohjautuen, sillä oli pakko saada purkaa taas omia ajatuksiaan jollain tavalla. Osallistuu ficlet300 – haasteeseen sanalla 64. Valinta.
Katson peiliin. En tahdo tietää, mitä peilin pinta heijastaa: kauniin, nuoren naisen, jonka mustat hiukset ovat suihkun jäljiltä vielä kosteat ja jonka silmät ovat itkusta turvonneet. Niistän nenäni kuuluvasti vessapaperilla ja pyyhin poskeni, yritän saada hiukseni edes jollain tavalla siistimmiksi, sillä itsenihän vuoksi minä niin teen, en kenenkään toisen.
Kill sweet desire, truth will make a liar. You can run, but not hide…
Haluaisin unohtaa sen syksyisen päivän, jolloin tapasin Virvan ensimmäistä kertaa elämässäni. Hän oli minua ainakin kuusi vuotta nuorempi tyttö, jonka kanssa juttelin ja jonka piirustuksia ihailin, koska en itse osannut piirtää. Kirjoittaminen on aina ollut minulle helpompaa, en vain tiedä, miksi. Haluaisin unohtaa sen illan, jolloin istuimme yhdessä tyhjän suihkulähteen reunalla ja joimme. Meitä oli vain pieni porukka, joka ei tehnyt mitään muuta kuin oli ja tilitti menneisyydestään. Minäkin avauduin Virvalle menneisyydestäni, äidistäni, silloisesta poikaystävästäni, jotka odottivat minulta liikoja.
My pulse and memory, a comfort within grief…
Virva lohdutti minua ja suuteli huuliani saaden minut unohtamaan, kuka olin, mitä olin halunnut aiemmin. Hänen suudelmansa oli röyhkeä, tunnusteleva, tytön huulikorut raapivat kasvojeni ihoa, mutta en välittänyt, sillä mielestäni hän oli todella hyvä suutelija. Ja hän sanoi samaa minusta. Minulla oli aiemmin ollut tunteita tyttöjä kohtaan, mutta ne jäivät vain yksipuolisiksi. Niin kävi nytkin, sillä ihastuin häneen enkä koskaan sanonut sitä ääneen hänelle, vaikka minun piti. Olin vain liian ujo saadakseni sanottua sen, luultavasti pelkäsin myös, koska olin paljon Virvaa vanhempi.
Cannot see beyond emotion, see what the options are…
Ja nyt Virva on onnellinen toisen tytön kanssa, yhteisen tuttumme ja minulla pitäisi olla myös aihetta olla onnellinen. Olla onnellinen sekä itseni, että toisen puolesta, kun kumpikin on vihdoin löytänyt elämäänsä jonkun, jota pitää tärkeänä. Mutta vieläkin välillä tunnen piston sydämessäni, kun ajattelen, miksi minun pitää olla tässä asemassa, miksi juuri minun piti vain pysytellä hiljaa omista tunteistani. Tällaisessa tilanteessa ei ole koskaan helppoa, ei varsinkaan, jos on kiinnostunut tytöistä ja pojista molemmista. Harmittaa, että aikoinaan tein valinnan itseni takia, perheeni takia, että kiintyisin vain ja ainoastaan miehiin, solmisin pysyvät ihmissuhteeni heihin, tulisin samanlaiseksi kuin vanhempani aikoinaan tulivat mennessään naimisiin. Mutta joskus mietin, olisinko ollut koskaan yhtä onnellinen Virvan kanssa kuin yhdenkään pojan. En saa ehkä koskaan tietää sitä. Toivoisin vain, että joskus kohtaisin vielä jonkun Virvan kaltaisen tytön, joka olisi yhtä hyvä suutelija kuin hän oli, jonka kanssa uskaltaisin mennä jopa hieman pidemmälle kuin vain suudella. Jonkun, jolle uskaltaisin vihdoin kertoa, millainen todella olen välittämättä siitä, mitä muut minusta ajattelevat.
