Kirjoittaja Aihe: Kingdom Hearts II: Puutteellista olemassaoloa ilman tyhjiä sanoja, S, Axel/Roxas  (Luettu 1073 kertaa)

theycallmeHeaven

  • Death Eater
  • ***
  • Viestejä: 280
  • Team Sass
Nimi: Puutteellista olemassaoloa ilman tyhjiä sanoja
Author: Heaven
Fandom: Kingdom Hearts II
Genre: Romance, Angst
Ikäraja: S
Paritus: Akuroku
Disclaimer: En omista, nyyks, nyyks.
Summary: Ainut asia mitä Twilight Townin kellotorni ei mahdollista on ajan pysähtyminen.
A/N: Jos vaikka joskus oppisin kirjoittamaan jotakin muutakin kuin viipyilevää tunnedadaa, mutta nyt ei ollut se hetki...
Tämä ficci on omistettu ihanalle kaunokaiselle nimeltään DanceDemyxDance!


***


Ainut asia mitä Twilight Townin kellotorni ei mahdollista on ajan pysähtyminen. Kellotasanteella seistessä uskoo voivansa astua reunalta ja kävellä yli katonharjojen. Voi rikkoa savupiippujen harmaita patsaita matkatessaan, kiitää juoksuun junan rinnalla ja nauraa alhaalla pienten ongelmiensa kanssa taisteleville ihmisille. Niin, kellotorni on turvallinen ja kaukana kovasta katukivetyksestä.

Siellä jäätelön sulaessa auringossa, kaksi tyhjää olentoa ymmärtävät, miksi hetken on hyvä olla joskus tyhjä. Kaikki illuusiot suurista tunteista on jo huudettu maailmalle. Pettymykset ja surut on peitelty auringonlaskun punalla, eivätkä yön ensimmäiset tähdet luo romanttista tunnelmaa rakastavaisille. Mikä vaivaisi kahta miehenkaltaista hahmoa, joilla ei ole kiire mihinkään, sillä heillä ei ole vapautta omaan aikaan. Juuri nyt he voivat unohtaa, että heidän pitäisi olla tunteettomia. Kaikki tässä sekunnin sadasosassa on rakennettu heille. Maailmankattoon liimattu lintu on heidän, unohtunut pilvenhattara taivaan perimmäisessä kolkassa on heidän, tiilenpala, joka haluaisi niin kovasti pudota katolta alhaalla odottavan myyjättären niskaan, on heidän. Kaikki, kaikki, kaikki maailmassa on vielä uloshengityksen ajan heidän. Eikä kukaan voi viedä sitä pois.

Ja jos katsoo oikein tarkasti, voi nähdä pienemmän miehen hymyilevän salaa. Hän ei näytä rakastajalleen onneaan, sillä eihän hän sitä voi edes tuntea. Miksi hukuttaa hetki turhiin rakkaudentunnustuksiin, kun katonharjojen yli näkyy meri, ja jäätelö on suolaisen kirpeää. Piilossa mielessään hän silti upottautuu rakkaansa lämpöön, eikä kiellä tunteiden kaikuja.

Puolta metriä korkeammalla, tai siltä joskus tuntuu, punapää nauraa avoimesti ja rakastaa vielä rehellisemmin. Hän koskettaa, koska uskaltaa. Hän omistaa, koska ei pelkää menettää. Kaiken kivun jälkeen, hän ei enää ajattele kieltoja tai väitöksiä puutteellisesta olemassaolosta. Mitä menetettävää hänellä on, kun elämänsä hän on jo kerran kadottanut, eikä tunteiden vastakaikua saa irti häneen nojaavasta miehestä. Silti punatukkainen mies valvoo rakkaansa kulkua pitkin kapeita kujia kaupungeissa, joista ei koskaan löydy kellotornin kaltaista turvapaikkaa. Ja varjoista katsoessaan, hän tukahduttaa itsensä toisen vuoksi.

"Rakkaus ei ole todellista", joku sanoi kerran. Ei sen kai pitäisi olla, ei heille, vaan miksi luopua ilman taistelua. Tämä saattaa olla totta vain heidän mielissään, eikä tämä rakkaus tule koskaan muuttamaan maailmaa, mutta he voivat asua tässä hetkessä ja kuvitella, että he ovat olemassa.

Vaan ruminta on se, että heidän yhteinen maailmansa on todellisempi kuin se, jossa heidän kuuluisi elää. Kaikki mitä he tuntevat, väittävät etteivät tunne, on totta ja suurempaa, kuin uskoteltu epätäydellisyys. Kuinka he voisivat olla olematta olemassa, jos heidän tekonsa, perheensä ja rakkautensa vaikuttavat ympäröivään maailmaan. Ja kaiken aikaa he harovat vastaan, koska se on helpompaa, niin on käsketty tehdä. Tunteita ei ole, ei ole koskaan ollutkaan, ei tule olemaan. Olet tyhjä, rakkaudeton, kylmä, et ole olemassa.

Tietämättään he muuttavat maailmaa vain katsomalla alas katolta. Tajuamattaan antavat muille toivoa, vaikka he haluaisvat vain olla henkäyksen ajan yhdessä. Ja tämä odottamatta todellinen rakkaus johtaa heitä kohti tuhoa. Se tuho on kaunis ja täynnä rakkautta, he jättävät jälkensä maailmaan, mutta he eivät koskaan enää kohtaa toisiaan. Sillä mitä muuta tuonpuoleinen elämä on, kuin pumpulinpehmeä haavekuva ja rakastavaisten viimeinen mahdollisuus.

Mutta mitä miehet eivät vielä tiedä, ei voi heitä satuttaa. Tulevaisuudessa odottaa olemassaolon loppuminen. Se on vääjäämätöntä, ehkä kivuliasta, mutta kellotornin huipulla yötä odottava kaupunki kertoo heille kauniita satuja siitä, miten he elävät elämänsä onnellisina loppuun asti.

Aika on kuitenkin armoton, ja se pieni tyhjä onnellinen hetki juoksee kohti ja ohi kiitolaukkaa. Lintu riuhtoo itsensä irti taivaanlaesta, pilvenhattara löytää syyn jatkaa matkaansa, ja se yksinäinen tiilenpala saa seuraa myyjättärestä. Ja lopulta he katsovat toisiin rehellisesti, rakastavasti, epätoivoisen yksinäisesti.
« Viimeksi muokattu: 14.07.2012 20:37:37 kirjoittanut theycallmeHeaven »
Kylmimpien kuorien alta löytyy eniten hillittävää intohimoa.

ruttotohtori

  • nightmare muse
  • ***
  • Viestejä: 1 248
Mmmmmix ihmeessä tässä ei oo vielä kommentteja??

Jooh elikkäs. Ei olisi pitänyt lukea tätä, koska oon koko päivän ollut jossain raastavan surumielisyyden tilassa kun menin sitten vihdoin katsomaan sen 358/2 Days -cutscene-elokuvan. Sit kelasin että mun on pakko saada lukea vähän akurokua koska no, hmm, tiiät ihan varmasti. Ja katoin et hei Heaven, tässä ainakin ois quality-materiaalia, ja olihan siellä, mut ois pitänyt arvata että tää teksti ei auta mun angstiini sitten yhtään koska no, niin, sinä. Perkele nyt. :--D

Olihan tää hyvä. Okei, nykyään oon ite enemmän juonellisen materiaalin perään, mut sä nyt haltsaat myös tämmöisen fiilistelyn sen verran hyvin et I don't give a shit. Sanaa rakkaus ehkä toisteltiin mun makuun liian usein, mut toisaalta se toi mukavan melodramaattisen säväyksen, siis hyvällä tavalla. Sun tekstit on aina vähän melodramaattisia sillei pienesti, mistä pidän tosi paljon, kun ne ei oo sitä liikaa vaan just hyvin. Ja miks ees esitän et osaisin sanoo jotain järkevää koska en osaa. Liikaa feels. Et cetera.

Tykkäsin kuinka tää pohti just nobodyjen tunteettomuuttemattomuutta en tiiä, mut sitä et niillä "ei oo tunteita" vaikka oikeesti onkin tai ei oo tai on sillee - siis mielenkiintoisin aihe ikinä, mikä harmillisen usein kuitenkin jää organisaatio-ficeissä hyödyntämättä. Jos ne kirjoittaa ihmisiksi, siitä tulee jotenkin hieman epärealistista, joten hyvä että tässä oli näin, vaikka mua se itkettääkin. Niin ja hyvä et täs ei ollu mainintaakaan Xionista koska voi yäk. En kyl hirveesti ite diggaa siitä et viitataan hahmoihin sanoilla "punatukkainen" (tai blondi, brunette etc) ku se on jotenkin niin... käytetty idk, mut kai nekin on makuasioita.

Lainaus
Vaan ruminta on se, että heidän yhteinen maailmansa on todellisempi kuin se, jossa heidän kuuluisi elää. Kaikki mitä he tuntevat, väittävät etteivät tunne, on totta ja suurempaa, kuin uskoteltu epätäydellisyys.
Otin tän kohdan melkein randomisti koska oikeesti haluisin lainaa koko ficin, mut en ihan viitti. Mut tää oli yks mun lempikohdista! So accurate ja niin itkettävää ;_;;

Joo ei mulla mitään muuta. Hirveen ihana teksti, mut en tiiä jos saat ikinä sitä Käärinliina-tekstiäs valmiiks et pygeenkö sitä lukeen ku varmaan poraisin silmät päästäni. Yyyyh, kiitos tästä, oli niin kaunista et huhhuh, oot ihana, pus! <3
leipää ja perunasoppaa