Nimi: Enkä tahdo enää tavata
Ikäraja: K-11
Paritus: Draco/Hermione, myös Ron/Hermione
Genre: pettämisdraamaromanssi
Yhteenveto: Hermione tietää, että hänen pitää nousta, kerätä vaatteensa ja lähteä.
A/N: Meikän ficcarinura on alkanut aikoinaan Dramionesta, ja näin vajaa vuosikymmen myöhemmin on hyvä palata juurilleen. Inspiraation tähän löysin Ime kappale tyhjiin -haasteesta, johon tämä osallistuukin Erinin kappaleella Vanha nainen hunningolla. Haasteen deadlinesta johtuen julkaisen tämän ekan osan nyt, loput osat ilmestyvät jahka ehdin ne kirjoittaa. Tämä on myös enemmänkin ficletsarja kuin mikään muu, lyhyiden osien kirjoittaminen tuntuu jotenkin luontevammalta. Kommentit ovat totta kai tervetulleita <3
ENKÄ TAHDO ENÄÄ TAVATA
I
Hermione tietää, että hänen pitää nousta, kerätä vaatteensa ja lähteä. Se on ainoa järkevä vaihtoehto, mutta toisaalta järkevyys on tästä järjestelystä jo kaukana. He makaavat vierekkäin sängyllä yrittäen tasata hengitystään, lakana epämääräisesti molempien ympärille kietoutuneena. Hiki helmeilee Dracon otsalla ja Hermione voi nähdä kynsiensä jättämät punaiset jäljet miehen selän kaarilla. Puna nousee korostamaan hänen poskipäitään, eikä sen syynä ole pelkästään hengästyminen.
Hän ei haluaisi nousta. Hän pitää näkemästään, haluaisi jäädä ihailemaan kättensä töitä. Hän pitää siitä, että hän on jättänyt jälkensä Dracoon, ja se saa hänen ajatuksensa ylikierroksille. Tämän ei pitänyt olla mitään muuta kuin seksiä ja pelkästään sekin on jo virhe. Myötä- ja vastoinkäymisissä, niin hän oli aikanaan alttarilla luvannut, ja tässä hän on – ihailemassa kättensä jälkiä toisen miehen iholla. Mielihyvä vaihtuu tuttuun tapaan ylitsevuotavan ahdistuksen aalloksi, ja hän haluaa paeta.
Draco on hiljaa Hermionen kierähtäessä pois sängystä. Hän vain nojaa käteensä ja seuraa Hermionea katseellaan, jonka tulkitseminen on osoittautunut mahdottomaksi. Hermione varoo kohtaamasta Dracon silmiä, napittaa vain kauluspaitaansa ja haroo hiuksiaan sormillaan. Hiuspehko on totuttuun tapaan aivan sekaisin, ja erehtyessään luonnollisesti vilkaisemaan Dracoa, miehen kasvoille kohoava kevyt virne ärsyttää häntä entisestään.
”Ensi viikolla samaan aikaan?”
Jos Draco esittäisi kysymyksensä myhäilevän vahingoniloisesti, sillä äänellä jonka Hermione Tylypahkasta muistaa, hänen olisi helpompi kieltäytyä. Mutta Dracon ääni on viikko toisensa jälkeen vilpitön, eikä Hermione ole vielä oppinut vastaamaan sille kieltävästi. Myöntävästi hän ei ole toisaalta myöskään koskaan vastannut, siihen hän on aivan liian ylpeä. Hemmetin Malfoy osaa lukea häntä liian hyvin ja siten tietää Hermionen sanojen merkityksen.
”Saa nähdä.” Tällä tavalla hänellä on ainakin mahdollisuus jäädä kotiin ensi viikolla. Mahdollisuus olla tulematta tähän Kattilakujan asuntoon, jossa hän saa edes hetken tuntea olevansa jotain muuta kuin vain esimies, vaimo tai äiti. Hermione on vain ihminen, joten joka viikko hän nousee kolme kerrosta portaita ja riisuu vaatteensa Draco Malfoyn edessä.
”Keskiviikkona nähdään siis.” Draco vastaa, tyyni hymy kasvojaan koristaen. Hermione tuhahtaa ja paiskaa oven kiinni perässään ehkä hivenen liian voimakkaasti. Luoja, hänen elämänsä on kuin suoraan jostain karmeasta jästiromaanista.
