Nimi:Velhottaren erehdys
Ikä:S
Kirj:MasterSkald
Skarajako oli matkannut Kadotusvuorille, sillä hänen Paha Valtiaansa oli käskenyt hänen tulla. Valitettavasti sinne piti mennä Hornankäärmeellä ja niitä oli enää yksi jäljellä. Mutta matkustajia oli kaksi.
"Anteeks leidi, mut se on mun paikka." Karkea mörisevä ääni sanoi hieman vihaisesti saaden naisen hätkähtämään ja kääntymään sitten kuninkaallisesti. Nainen oli pitkä, paljon pidempi kuin Skarajako itse, hän oli hoikka ja ylväs. Naisella oli platinanvaaleat hiukset ja kylmänharmaat silmät. Hän tuntui itsekin huokuvan kylmyyttä, mutta Skarajako oli tavannut velhottaria ennenkin eikä hätkähtänyt ollenkaan kohdatessaan tuon laskelmoivan katseen.
"Miten niin sinun paikkasi? Kyllä se on minun." Nainen sanoi töykeästi, näköjään huomaamatta ollenkaan keskustelevansa erittäin pahansuovalta näyttävän hirviön kanssa.
"Se on mun. Se lukee lipussa, mulla on audienssi Valtiaan luo. Mulla on kiire." Skarajako mörisi väläyttäen samalla pitkiä torahampaitaan.
Velhotar näytti kiukkuiselta vastatessaan: "Niin lukee minullakin. Olet varmasti erehtynyt, tuollainen moukka kun olet. Valtias tietää miten taitava olen, hän arvostaa minua enemmän."
Hirviö naurahti kammottavan pahanilkisesti. "Moukka,se sanoo, moukka! Mä oon kuules hirviö, parhaasta päästä!Ei o Euroopassa yhtäkään lasta joka ei mua pelkäisi, jota en olis saanu kirkumaan kauhuissaan! Ja leidi kehtaa väittää olevansa taitavampi, kysynpä vaan, kuka muka pelkää velhotarta?"Skarajako naureskeli edelleen.
Velhotar alkoi näyttää jo raivostuneelta ja hänen huulensa vapisivat hänen muodostaessaan sanoja. Hän heitti harmistuneena tulipallon kohti Skarajakoa, aikoen ilmeisesti kärventää hirviön komean ihon, mutta Skarajako avasi kitansa ammolleen ja nielaisi pallon. Hirviö röyhtäisi vielä päälle, aivan kuin sanoakseen että hotkisi naisen vaikka aamiaiseksi, jos olisi tarvis.
Velhotar kalpeni ja ryhdistäytyi. "Miten tuo on mahdollista?" Hän kysyi ihmeissään.
Skarajako virnisti ilkeästi niin että kaikki hampaat näkyivät." Mä oon Valtiaan suojassa, mä oon hänen parhaita hirviöitään. Sää et voi sanoo samaa leidi, vai voitko?"
Velhotar ei vastannut, mikä sai hirviön ´virneen vain levenemään. "Etpä voi et. Eli sää erehdyit, onks selvä?Mulla ei oo aikaa ruveta toraamaan tän enempää.Älä pahenna ittees." Skarajako sanoi ja hyppäsi viimeisen Hornankäärmeen kyytiin jättäen kihisevän naisen taakseen.
