Kirjoittaja Aihe: Pusuhippaa ja ruusunlehtiä teräksikkäitä (K-11, draama, fluff & angst)  (Luettu 2021 kertaa)

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 998
  • Clara, my Clara
Nimi: Pusuhippaa ja ruusunlehtiä teräksikkäitä
Kirjoittaja: tirsu
Beta: No, Word...
Genre: Draamaa, draamaa, draamaa, fluffia ja vähän angstiakin.
Ikäraja: K-11
Paritus: Romeo/Sandra, Sandra/Kristian
Summary: Siispä Sandra valehteli kirkkain silmin Romeolle joutuvansa parin päivän työmatkalle. Ja Romeo uskoi koko potaskan.
Varoitukset: Eipä kai mitään kiroilua pahempaa... Ai niin, aika paljon vuoropuhelua, mutta sille on todella hyvä syy, joka selviää lukemalla. 
A/N: Kokeilin tähän itselleni uutta kirjoitustapaa. Ja tästä tuli huomattavasti pidempi kuin ensialkuun pitikään. Mutta se oli välttämätöntä, sillä muuten en olisi saanut kaikkea sitä mukaan, mitä tämä tarvitsi tullakseen valmiiksi.
Täytyy myöntää, että tykkään itse tästä todella paljon. Toivottavasti tekin tykkäätte. :)

___________________________________________________________________________________________________

Pusuhippaa ja ruusunlehtiä teräksikkäitä

Auringonsäteet lepäävät lämmittäen Sandran ja Kristianin yhteen kietoutuneilla alastomilla vartaloilla. Kristianin ihastuttava aamuherätys oli pyyhkinyt unihiekan rähmät silmistä totaalisesti.

Sandra ojentaa säärtään hitaasti ja kehrää kissan lailla. Eilisilta oli mitä loistavin - samoin kuin nyt aamu. Kyllä siinä kehräisi kuka tahansa.

Harmi vain, että kello rupeaa lähenemään puolta kymmentä.

"Minun pitää mennä", Sandra huokaisee.
"Nyt jo?" Kristian kysyy ääni harmia täynnä.
"Kyllä, Romeo palaa kohta Turusta vanhempiensa luota", Sandra virkkoo, "ja se tarkoittaa sitä, että minun on oltava kotona silloin kunnon avovaimon tapaan."
"Kunnon, just joo", Kristian naurahtaa lempeästi.
"Juuri niin", Sandra tokaisee nousten ketterästi ylös sängystä.

Ripeästi hän pukeutuu eilisiin vaatteisiinsa, sitoo tukkansa kiinni ja kurottautuu sitten painamaan nopean suukon Kristianin huulille.

"Koska otetaan uusiksi?" Kristian kysyy Sandran huulia vasten.
"Ilmoittelen siitä sitten, mutta mahdollisimman pian toivon mukaan", Sandra vastaa.
"Näkyy kaunokainen", Kristian sanoo.

Sandra kohottaa vain kättään, mutta kääntyy ovella lähettämään pienen lentosuukon. Sitten hän on poissa ja Kristian on yksin.

Ja koska Kristian on tunnettu siitä, että hän ei viihdy yksin, niin hän päättää pirauttaa Juliaanalle. Mutta vasta kymmenen minuutin kuluttua, sillä on hyvä varmistaa, että Sandra tosiaan lähti eikä tee yllätyspaluuta kesken hellän hetken uhkean Juliaanan kanssa.

Romeo hieroo ohimoitaan ja toivoo taksimatkan olevan kohta ohi. Hän kaipaa palavasti otsalleen viilentävää käärettä.

Oli ollut virhe mennä käymään kotona - vaikka kuinka oli hänen siskopuolensa tyttären ristiäiset. Koko viikonloppu oli ollut vain yhtä kidutusta.

Äiti ja isä eivät vieläkään ymmärtäneet miksi hän oli halunnut muuttaa Turusta sellaiseen pieneen, vaatimattomaan kaupunkiin kuin Teräkselä. Turussahan on sentään paljon paremmat mahdollisuudet - no kaikkeen, äidin ja isän mielestä.

Sen lisäksi, että vanhemmat jankuttivat Turun paremmuudesta, he ihmettelivät joka kolmas minuutti miksei Sandra ollut tullut hänen mukanaan. Minkä hän sille mahtoi, että Sandran piti olla viikonloppu töissä? Mutta eiväthän äiti ja isä sitä ymmärtäneet.

"Anteeksi, kuski, jos sopii, niin haluan antaa sittenkin toisen osoitteen", Romeo sanoo äkkiä - hän ei halua sittenkään mennä suoraan kotiin.
"Tietenkin herra", naiskuski sanoo flirttailevaan sävyyn, mutta se jää ilman huomiota.
"Hyvä; Kirsikkakatu 15, kahvila Tuulihattu", Romeo kertoo uuden osoitteen.

Sandra odottaa hänen tulevan suoraan kotiin, mutta odottakoot. Hänen on pakko nähdä ensiksi Juliaana. Juliaana tajuaa paremmin kuin Sandra hänen viikonlopun koetukset eikä ihmettele miksi hänen hermonsa ovat riekaleina.

Hetken kuluttua taksi pysähtyy Tuulihatun eteen. Maksettuaan matkansa Romeo putkahtaa taksista ulos jalkakäytävälle. Kuin tilauksesta viileä tuulahdus puhaltaa hänen kasvoilleen hellästi silittäen.

Syvään huokaisten Romeo astuu sisälle kodikkaaseen kahvilaan, joka kärsii aamuisin asiakaspulasta - onneksi asia korjaantuu aina iltapäivää lähestyttäessä. Tiskin takana häärii Romeolle uusi tuttavuus, mikä kielii siitä, että Juliaana on palkannut uuden työntekijän kahvilaansa hänen poissa ollessaan.

Toivoa sopii, että Juliaana löytyisi takahuoneesta. Muuten Romeo olisi yhtä hyvin voinut mennä suoraan kotiin, jossa Sandra odottaa häntä syli avoinna.

"Hello, mitäs saisi olla?" platinanvaaleapäinen nuori mies kysyy.
Miehen pirteä olemus saa Romeon tuntemaan ärsytystä. "Onko Juliaana paikalla?"
"Ei, pahoittelen. Hän lähti hetki sitten käymään asioilla", platinapää sanoo.
"Ai", Romeo sanoo ainoastaan.
"Keneltä sanon terveisiä?" platinapää kysyy.

Romeo kurtistaa kulmiaan mietteliäästi. Kai hän voisi jättää jonkun viestin, mutta millaisen? Sen pitäisi olla sellainen, josta Juliaana tajuaa reissun ärsyttävyyden, mutta platinapää ei. Kaikkien ei tarvitse tietää hänen kireistä väleistään vanhempiinsa.

"Kerro Juliaanalle, että Romeo piipahti tultuaan Turusta takaisin", Romeo sanoo lopulta.
Platinapää tirskahtaa. "Romeo? Oikeastiko?"
"Se on nimeni, jonka kasteessa sain - äitini on Shakespearen suuri fani", Romeo puolustautuu. "Onko omasi muka parempi?"
"Ehkä", platinapää vastaa.

Romeo kohottaa kulmiaan kysyvästi automaattisesti.

"Greg", platinapää sanoo.

Romeo nyökkää ainoastaan. Vaikka häntä alkaakin kiinnostaa mistä ulkomaalaisperäinen nimi, niin hän antaa olla. Hän ei vain ole kovinkaan puheliaalla päällä - ventovieraiden kanssa ainakaan.

"No, Greg, pistä kaksi suklaakuppikakkua mukaan otettavaksi", Romeo tokaisee.

Greg nyökkää ja katoaa tiskin alle - luultavastikin hakemaan rasiaa leivoksille.

Romeo huokaisee äänettömästi sulkien silmänsä. Kumma kyllä hänen päätään ei särkenyt enää yhtä paljon kuin äsken.
Hänen pitäisi tilata taksi, jolla hurautella kotiin, mutta ehkäpä hän sittenkin kävelee. Raitisilma voisi saada päänsäryn katoamaan kokonaan.

"4,78 euroa", Greg sanoo ojentaen kauniisti pakattua leivosrasiaa.

Romeo räpsäyttää silmänsä auki ja kaivaa lompakkonsa esiin mustien farkkujensa taskusta. Hän nappaa viiden euron setelin sen välistä ja ojentaa setelin Gregille.

"Pidä loput hilut", Romeo sanoo ottaessaan leivosrasian toiseen käteensä ja poimien toisella kädellä lattialla makaavan matkalaukun (oliko se ollut koko ajan Romeon mukana?).

Toivottavasti leivonnaiset lepyttelevät Sandran. Nainen on aivan varmasti vihainen, kun hän tulee myöhässä. 



Sandra tuijottaa keittiön kelloa ärtyneenä. Romeon olisi pitänyt tulla jo. Mies lupasi torstai-iltana lähtiessään tulevansa maanantaina viimeistään kymmeneltä.

Jos Sandra olisi tiennyt, että Romeo tulee myöhässä, niin hän ei olisi pitänyt kiirettä pois lähtemisessä Kristianin luota. He olisivat yhtä hyvin voineet uusia iltaisen ja aamuisen pikaisesti. Pariinkin otteeseen.

Tultuaan kotiin Sandra oli käynyt nopeasti suihkussa ja vaihtanut ylleen puhtaat vaatteet, jotta ei jäisi kiinni siitä, että oli viettänyt yönsä muualla kuin kotona, mutta Romeo ei vaan voinut tulla ajoissa kotiin. Voisiko mikään olla reilumpaa?

Jos he olisivat viettäneet Kristianin kanssa yön täällä heidän kotonaan, niin ihan varmasti Romeo olisi tullut ajoissa kotiin. Luultavasti jopa etuajassa, niin että he olisivat Kristianin kanssa jääneet rysän päältä kiinni.

Sandra nappaa lehtiön vieressä makaavan kynän käteensä ja alkaa naputtaa kärsimättömänä design keittiötason pintaa. Mikään, ei mikään, ärsyttänyt häntä enempää kuin myöhästely.

Kun ovelta alkaa kuulumaan kolinaa Sandra laskeutuu sulokkaasti alas baarijakkaralta ja ottaa pari askelta, sitten hän pysähtyy.
Harkittuaan asiaa nopeasti hän palaa takaisin jakkaralle istumaan ja ottaa pöydälle hylätyn juorulehden käteensä avaten sen summamutikassa. 

"Hei?" Romeo huhuilee kysyvästi eteisestä.
"Keittiössä", Sandra hihkaisee.

Parin minuutin kuluttua Romeo astelee keittiöön kravatti löysättynä. Hän tulee avovaimonsa luokse ja suukottaa tämän poskea.

"Hei."
"Hei. Miten reissu sujui?" Sandra kysyy.
"Siinä se", Romeo vähättelee. "Missä kääre on?"
"Jääkaapin alimmalla hyllyllä. Mitä sinä sillä?" Sandra ihmettelee.
"Päätä särkee", Romeo mutisee.

Sandra ei kuule vastausta, mutta ei se mitään. Hän muistaa juuri, että hänen pitäisi olla vihainen Romeon myöhästymisestä. Hiton kääre, kun harhautti häntä!

"Sinun piti tulla kymmeneksi, mutta kello on - mitä? - varttia vaille yksitoista", Sandra sanoo yrittäen kuulostaa vihaiselta.
"Joo niin piti, mutta poikkesin hakemaan meille nämä Tuulihatussa ja kävelin sieltä kotiin", Romeo kertoo ja laskee leivosrasian pöydälle.

Kärppänä Sandra on rasian kimpussa. Nähdessään suussa sulavat kuppikakut hän päättää unohtaa vihoittelun. Kun Romeo ilmiselvästi ajatteli häntä leivoksia hankkiessaan - se jos mikä on todella kultaista.

Sandra rientää Romeon luo, joka häärii jääkaapin luona. "Voi kulta, olet niin ihana! Tiedätkö mitä? Minun pitää palkita sinut!"
Romeo jäykistyy (ei siis mitenkään kaksimielisesti...) kuultuaan Sandran ehdotuksen ja hetken ajan tämä ehtii pelätä, että Romeo tietää Kristianista. Mutta vain hetken ajan, sitten hän työntää ajatuksen pois mielestään - ajatus on totaalisen absurdi.

Sandra vie huulensa Romeon kaulalle ja suukottaa sitä hellästi antaen samalla käsiensä vaeltaa pitkin Romeon jäykkää vartaloa. Pitäähän mies saada rennoksi.

Romeo sysää avovaimonsa kädet pois vartaloltaan. "Ei nyt, Sandra, päätäni särkee - sanoinhan jo. Raitisilma ei auttanut vaikka toivoin sitä."

Sandra ei voi uskoa korviaan. Kieltäytyykö Romeo tulemasta sänkyyn hänen kanssaan? Vedoten vieläpä päänsärkyyn? Sehän on naisten tekosyy, ei miesten. Keksisi edes oman tekosyyn ja ei-niin-läpinäkyvän.

"No ei sitten! Menen Mariannen luo - älä turhaan soittele, tulen kun tulen", Sandra sanoo kiivastuneena ja menee eteiseen.

Romeo ei aio estellä häntä, ei tule perään anteeksi pyydellen. Kiukkuisesti Sandra nappaa trenssitakkinsa naulakosta, laittaa saapikkaat jalkaansa mielessään kiroillen ja astuu ovesta ulos paiskoen oven takanaan kiinni mielenosoituksellisesti.

Jos Romeolle ei kelpaa, niin hän kyllä tietää kenelle kelpaa. Oli ollut tyhmää edes lähteä aamulla turhanpäiten kotiin!

Sandra lähtee määrätietoisin askelin kohti Kristianin kämppää. Hän voisi olla siellä niin kauan ennen kuin menisi töihin. Kyllä he keksisivät Kristianin kanssa mitä loistavimman ajanviettotavan.

Ajatus saa Sandran lisäämään vauhtia jalkoihinsa ja alle kymmenessä minuutissa hän on Kristianin oven takana. Hän soittaa ovikelloa hullun lailla ja hetken kuluttua tiukkaan t-paitaan ja risaisiin farkkuihin pukeutunut Kristian avaa oven.

"Kas Sandra, mitäs sinä täällä? Eikös Romeo tullut...?" hän hämmästelee, mutta ei pääse lauseensa loppuun, kun Sandra hyökkää hänen kimppuunsa kiihkeästi suudellen.

Sandra kietoo jalkansa vaativina Kristianin ympärille ja Kristian yrittää sulkea oven. Hetken kamppailun jälkeen hän onnistuu siinä.



Romeo makaa sohvalla toinen jalka roikkuen. Kääre hänen otsallaan on muuttunut jo lämpimäksi, mutta hän ei jaksa ottaa sitä pois. Hän ei jaksa edes välittää Sandran suivaantumisesta. Olkoot niin kauan Mariannen luona kuin tahtoo. Kunhan on rauhoittunut, kun tulee takaisin.

Romeo jaksaa ainoastaan välittää siitä, että päänsärky on jo laantunut - kiitos kylmän kääreen ja särkylääkkeen. Sen lisäksi hän jaksaa nauttia ihanasta rauhallisuudesta, joka hiljaisessa talossa vallitsee.

Harmillista kyllä, ovikellon soitto rikkoo rauhallisen hiljaisuuden. Raskaasti huokaisten Romeo ponnistautuu pystyyn sohvalta. Hän tiputtaa kääreen sohvapöydälle ennen kuin suuntaa avaamaan ovea.

Oven takana seisoo iloisesti hymyilevä Juliaana, josta huokuu syvä tyytyväisyys. "Hei Romeo! Greg kertoi, että olit käynyt etsimässä, joten tässä olen! Pusit muru!"
"Juliaana!" Romeo sanoo huomattavasti ilahtuneena. "Ehditkö tulemaan sisälle vai onko tämä piipahdus?"
"Muru, minulla on aina aikaa sinulle, suosikki lemmikilleni", Juliaana vastaa. "Varsinkin nyt, kun sinulla on ollut mitä kamalin viikonloppu."
"No ei nyt kamalin", Romeo toteaa suunnaten keittiöön. "Kahvia?"
"Kyllä muru. Oh, eikä avovaimosi ole paikalla?" Juliaana utelee.

Romeo lataa kahvinkeitintä eikä vastaa heti. Hän odottaa, että Juliaana saapuisi keittiöön. Häntä ei huvita hirveästi huudella toiseen huoneeseen. Se on vain niin tyhmää.

Juliaana lipuu keittiöön kuin kuuluisa elokuvatähti konsanaan. Hän istahtaa läpikuultavalle baarijakkaralle katsellen mielenkiintoisena Sandran hylkäämää lehteä, joka on auki juorusivuilta.

"Ei ole", Romeo sanoo vain, mutta ei hänen muuta tarvitse sanoakaan.
"Vai niin, no missä pikku rouva sitten mahtaa olla - töissäkö?" Juliaana kysyy ja kääntää juorulehden itseänsä päin, jotta pystyisi lukemaan sitä paremmin.
"Ei, Sandralla on vapaapäivä, kun hän oli koko viikonlopun töissä", Romeo kertoo. "Hän meni Mariannen luo kiukuttelemaan."
Juliaana kohottaa kauniiksi nypittyä kulmaansa. "Kiukuttelemaan?"
"Niin", Romeo nyökkää.

Juliaana tirskahtaa. Sitten hän vakavoituu.

"Nyt tosissaan. Miten viikonloppusi meni?" hän kysyy.
Romeo huokaisee raskaasti asettaessaan kaksi mustaa kahvimukia pöydälle. "Niin kuin aina ennekin: 'miksi asut joissain pahuksen pikkukylässä', 'mikset muuttaisi takaisin Turkuun', 'miksi haluat olla töissä jossain nuhruisessa firmassa, kun isäsi voisi puhua sinulle paikan pankistaan', 'onko naisystäväsi oikeasti olemassa', 'miksemme ole vieläkään saaneet tavata häntä', 'onko hän työnarkomaani', 'onko hän lisääntymiskykyinen' ja sitä rataa."
"No huhhuh", Juliaana viheltää, "siinäpä tulikin melkoinen pienoisnovelli."
"Niinpä. Maidolla, eikö?" Romeo nyökyttelee.
"Kyllä muru", Juliaana vastaa ja sujauttaa juorulehden valtavaan käsilaukkuunsa. "Tällaisina hetkinä tajuan kuinka parhaita omat vanhempani oikeastaan ovatkaan."
"Hyvä, että minusta on sinulle hyötyä", Romeo naurahtaa.
"Ja vanhemmistasi", Juliaana lisää.

Romeo kaataa kahteen mukiin kahvia ja toiseen vielä lorauksen maitoa. Kahvin, johon tuli maitoa, hän työntää Juliaanalle.

"Joten", Romeo sanoo istuutuen toiselle baarijakkaralle - sille samalle, jolla Sandra oli istunut ennen kiukustumistaan, "olet palkannut uuden työntekijän."
"Tosiaan, edellispäivänä", Juliaana sanoo hurmioituneena. "Greg on uskomattoman taitava - olisitpa nähnyt sen CV:n! - ja totaalisen kuuma."
"Yllättävän pirteä", Romeo toteaa huomionsa.
"Juu, niin on", Juliaana myöntää. "Harmi kyllä hän taitaa olla homo."

Romeo pudistaa huvittuneena päätään. Heti kun mies ei näytä kiinnostumisen merkkejä Juliaanaa kohtaan, on tämä sitä mieltä, että mies on homo. Toki niin on joskus ollutkin, mutta se ei ollut nyt jutun pointti.


Kello on puoli yhdeksän illalla. Sandra huokaisee helpotuksesta. Työpäivä on viimein ohi. Nyt vain kotiin pyytämään anteeksi Romeolta turhanpäiväistä kiukuttelua. Anteeksipyynnöllä ei todellakaan ollut mitään tekemistä pettämisen kanssa. Tai ehkä hivenen vaikkei hän syyllisyyttä potenutkaan. No myönnettäköön, hivenen hän tuntee syyllisyyttä, mutta ei yhtään enempää. Ainakaan tällä hetkellä.

Suljettuaan koneen Sandra nousee työpöytänsä äärestä ja menee naulakolle, jossa hänen trenssitakkinsa odottaa. Puettuaan takin päällensä ja sammutettuaan valot työhuoneestaan Sandra astuu ulos työhuoneestaan törmäten Marianneen.

"Hui, kuinka säikähdin!" hän huudahtaa.
"Anteeksi Sandra, ei ollut tarkoitus säikäyttää. Ajattelin vain kysyä haluaisitko lähteä lasilliselle?" Marianne pahoittelee.
"Oi, muuten kyllä, mutta Romeo tuli tänään kotiin työmatkaltaan, jotenka..." Sandra harmittelee.
"No toiste sitten", Marianne hymyilee.
"Ihan varmasti!" Sandra lupaa innoissaan. "Mennäänkö samaa matkaa ulos?"
"Tietenkin", Marianne myöntyy heti ojentaen käsivarttaan Sandralle.

Sandra tarttuu ystävänsä käsivarteen ja käsikynkässä he kulkevat aina ulko-ovelle asti ja siitä vielä Nordlundin kesähuvilan risteyksen tykö. Sen jälkeen heidän tiensä erkanevat pikaisten halien kera Mariannen suunnatessa Ilo-baariin ja Sandran suunnatessa kotiin.

Viilenevä kevätilta saa vauhtia Sandran töppösiin. Hän ei ole koskaan pitänyt viileästä taikka kylmästä säästä toisin kuin Romeo, josta viileä ja kylmä sää on vain virkistävää vaihtelua aina välillä. Kumma tyyppi mikä kumma tyyppi, mutta Romeo on hänen kumma tyyppinsä.

Vihdoin ja viimein Sandra on kotona - tarkemmin ottaen kotipihalla. Hän kaivaa trenssitakkinsa taskusta kotiavaimensa saadakseen ulko-oven auki.

Sisällä on pimeää. Sandra ei tahdo uskoa, että Romeo olisi mennyt jo nukkumaan. Kellohan oli vasta viittä vaille yhdeksän!

Olohuone on pimeänä samoin kuin keittiö ja vierashuonekin (tosin, siellä ei yleensä muutoinkaan ollut valoja päällä). Pakko kai sitten on uskoa, että Romeo on mennyt nukkumaan.

Hiljaa pettymyksestä huokaisten Sandra riisuu takkinsa ja asettaa sen naulakkoon omalle paikalleen. Sen jälkeen hän astelee kevyin keijukaisaskelein keittiöön. Hän ei laita kattovalaisinta päälle, ainoastaan seinävalaisimen, joka sijaitsee mikron lähettyvillä.

Ensimmäisenä Sandra laittaa huomiolle, että leivosrasia on tyhjä. Vai niin, se niistä kuppikakuista. Romeo on pistellyt molemmat suihinsa yksinään.

Sandra avaa lasisen kaapin oven ja ottaa grogilasin suunnaten sitten jääkaapille. Appelsiinimehun viimeiset tilkat päätyvät hänen lasiinsa, minkä jälkeen tyhjä mehupurkki löytää tiensä tiskialtaaseen.

Hänen vatsansa kurnii nälästä, mutta saa luvan kurnia ihan rauhassa - hän ei jaksa tehdä iltapalaa itselleen (saati kenellekään muulle).

"Kylläpä sinä viivyit", Romeo henkäisee yllättäen Sandran niskaan käsien kietoutuessa hänen kapealle vyötärölleen.
"Mm-hmm", Sandra mumisee. "Olen pahoillani, Romeo, suutuin ihan turhasta."
"Ei, minä olen pahoillani", Romeo sanoo aikaisemmista kerroista viisastuneempana. "Tämä on sinulle."

Sandran silmien eteen ilmestyy kaunis pitkävartinen ruusu. Hän ottaa sen varovasti käteensä ja vie sen siron nenänsä tykö. Mitä huumaavin tuoksu.

Sandra käännähtää ympäri laskettuaan mehulasinsa tiskipöydälle. "Kiitos kulta."

Romeo hymyilee ja painaa kasvonsa Sandran vaaleisiin hiuksiin. Sitten yllättäen hän kaappaa avovaimonsa syliinsä.

"No mutta Romeo!" Sandra kiljahtaa yllättyneenä, kun Romeo alkaa kantaa häntä kohti yläkertaa.

Heidän makuhuoneestaan kajastuu pieni valonlähde muutoin niin pimeään käytävään. Pian Sandralle käy selväksi, että makuuhuone on täynnä tuikkukynttilöitä ja sänky puolestaan ruusun terälehtiä.

Syyllisyys vihlaisee nopeasti hänen sisällään, mutta hän ei aio välittää siitä, ei aio antaa sille valtaa. Syyllisyys on heikkoja varten.

Romeo laskee hellävaroin Sandran vuoteelle makaamaan mennen itse perässä. Hän silittää hellästi Sandran poskea ennen kuin painaa huulensa tämän punaisiksi maalatuille huulille.

Tällaisista anteeksipyynnöistä Sandra pitää. Todellakin.

Ja parempaa on vielä luvassa!


Seuraavana päivänä Romeo istuu keskipäivän aikaan kahvila Tuulihatussa. Hän oli päättänyt poiketa sinne lounastunnillaan, sillä hänellä on kokous parin korttelin päässä Tuulihatusta.  Mikä täydellinen tekosyy poiketa syömään Tuulihatun kuuluisia täytettyjä voileipiä.

"Kas tässä", Isa sanoo laskien täytetyn leivän Romeon eteen, "ja hyvää ruokahalua."
"Kiitos", Romeo sanoo hymyillen pienesti Isalle.

Hänen pitäisi käydä asiapapereita läpi kokousta varten, muta häntä ei huvittaisi. Hän kaipaa juttuseuraa, mutta Tuulihatussa ei ole paikalla ketään kenen kanssa hänen tekisi mieli jutustella. Juliaanallakin on tänään vapaapäivä - niin hän ainakin eilen kertoi.

Eli ei siinä muu auttanut kuin kaivaa salkusta asiapaperit esille ja alkaa käydä niitä läpi. Huokaisten Romeo ottaa paperit esille ja alkaa silmäillä niitä samalla, kun syö. Mikä riemukas tapa viettää lounastunti. Työpaikalla se olisi saattanut ollakin, mutta ei Tuulihatussa.

Kellon kilahdus on loistava tekosyy nostaa katse asiapapeista numeroiden hyppiessä ja kirjainten pyörähdellessä silmissä. Tulija on platinapäinen Greg, jolla on kuulokkeet korvillaan.

Ensimmäinen ajatus, joka täyttää Romeon mielen on se, että nyt hän saa vihdoinkin jutusteluseuraa - kunhan platinapäällä ei olisi vain työvuoro alkamassa. Romeo pudistaa ällistyneenä päätänsä. Eihän hän edes tunne Gregiä niin hyvin, että voisi pyytää tätä jutusteluseurakseen. Vasta eilenhän he tapasivat - eikä hän todellakaan tiedä mitä ajatella Gregistä.

Romeo seuraa katseellaan, kun Greg astelee tiskille ja puhuu hetken Isan kanssa. Sen jälkeen platinapää vilkaisee kello nopeasti ja sitten kahvilan asiakaskuntaa. Gregin katse pysähtyy Romeoon ja hänen kasvoilleen kohoaa hymy, joka kielii tunnistamisesta.

Romeon yllätykseksi Greg lähtee tulemaan hänen valloittamaansa pöytää kohti. "Hei, saanko istua seuraasi?"
"Öh, toki", Romeo sanoo jokseenkin hämmentyneenä.
"Työni alkavat kahdenkymmenen minuutin kuluttua - tulin hiukan etuajassa", Greg selittää laskiessaan olallaan koko ajan roikkuneen repun yhdelle tyhjälle tuolille. "Joten."
"Joten", Romeo toistaa automaattisesti.
Greg virnistää. "Mitä sinä teet?"
Romeo vilkaisee edessään olevia papereita. "Valmistaudun kokoukseen, joka minulla on nyt lounastunnin jälkeen."
"Ai. No, minä lähdenkin häiritsemästä", Greg toteaa ja aikoo nousta.
"Et sinä häiritse", Romeo sanoo nopeasti - ehkä liiankin nopeasti."Olen saanut käytyä nämä läpi jo."
"No sehän on hyvä", Greg nyökkää vaikuttaen huvittuneelta.

Romeo nyökkää myös ja katsoo sitten kummastuneena Gregin korvissa yhä olevia kuulokkeita. Kuunteliko platinapää musiikkia yhä? Jos kuunteli, niin miten tämä pystyi keskittymään keskustelun(tynkään) hänen kanssaan? Oliko musiikki niin hiljaisella vai mikä syy mahtaa olla?

Aivan kuin lukien Romeon ajatukset Greg nostaa kuulokkeet pois korviltaan kaulalle roikkumaan. "Sammutin soittimen ennen kuin astui sisälle, mutta jätin kuulokkeet korvilleni."
"Ai jaa", Romeo toteaa.
"Mitä sinä teet työksesi?" Greg utelee vaihtaen aihetta.
"Jonkin sortin markkinointia", Romeo vastaa kuten aina työpaikkaa kysyttäessä.
"Mielenkiintoista", Greg toteaa.
"Eipä oikeastaan", Romeo lipsauttaa huomaamattaan.
"No, jos kerran niin sanot, sinähän sen paremmin tiedät kuin minä", Greg sanoo.

Romeo pistää merkille, että platinapää murtaa joitakin sanoja hassusti puhuessaan.

"Se johtuu siitä, että olen opetellut puhumaan suomea joskus kuusivuotiaana eivätkä kaikki sanat tahdo vieläkään taipua niin kuin kuuluisi, siitä siis 'hassu murtaminen'", Greg selittää Romeon todettua huomiostaan. "Perheemme muutti Suomeen ollessani viisivuotias - alkujaan olen irlantilainen."
"Todellako?" Romeo kysyy.

Greg nyökkää.

"Kuvittelin aina irlantilaisten olevan punapäisiä", Romeo mutisee enemmänkin itselleen.
"Yleinen harhaluulo", Greg toteaa.
"Niinkö?" Romeo kummastelee.
"No ainakin minun kohdallani ihmiset ovat sanoneet niin", Greg naurahtaa.

Romeo hymähtää. Juliaana oli aivan oikeassa eilen kuvaillessaan Gregiä. Siis tämän luonnetta. Gregistä ei vain voi olla pitämättä - muutoin on täyskaheli.

Tai ehkä ei. Joitakin Gregin ylipirteä olemus saattaisi ottaa päähän (kuten Romeota eilen). Jotkut voisivat jopa väittää tämän olevan tekopirteä, mutta siihen Romeo ei usko. Greg vaikuttaa aidolta - aidon pirteältä.

"Minun on nyt mentävä, jotta ehdin kokoukseen ajoissa", Romeo sanoo vilkaistuaan rannekelloaan.
"Minäkin voisin mennä valmistautumaan omaan työvuorooni", Greg toteaa. "Oli hauska jutella kanssasi, Romeo."
"Oh, samoin", Romeo vastaa yllättyneenä siitä, että Greg muisti hänen nimensä.

Tosin, ehkäpä Greg muistaa sen samasta syystä kuin muutkin. Romeoita kun ei tule vastaan joka nurkan takaa. Tai sitten platinapäällä on samanlainen nimien muistamiskyky kuin hänen siskollaan, Julietilla. Sisko kun onnistuu aina painamaan mieleensä kertaheitolla kaikkien tapaamiensa ihmisten nimet. Jokseenkin kadehdittava kyky vaikkakin melko tavanomainen. Luultavasti.

"Näkyy", Greg huikkaa ennen kuin katoaa takahuoneeseen.

Romeo hymähtää tyytyväisenä alkaessaan pakata papereitaan takaisin salkkuun. Hänestä alkaa tuntua, että kokous tulisi sujumaan loistavasti. Hänen osaltaan ainakin, muista hän ei mennyt takuuseen.


Sandra sitoo hiuksensa tiukalle ponihännälle. Vielä hipaus huulikiiltoa ja hän näyttäisi täydelliseltä. Noin. Nyt hän on valmis joogatunnille.

Iskettyään peilikuvalleen silmää Sandra lähtee kohti pukuhuoneen ovea. Äkkiä hän pysähtyy ja palaa takaisin lokerikolleen - juomapullo unohtui.

Pukuhuoneen ovi aukeaa ja Sandra vilkaisee olkapäänsä yli tulijaa."Sarianna, hei!"
"Hei", Sarianna vastaa allapäin. "Mitä kuuluu?"
"Hyvää; Romeo tuli eilen kotiin Turusta", Sandra ilakoi ja läimäyttää vahingossa lokerikon oven liian lujaa kiinni.
"Vai niin. Sepä mukavaa", Sarianna myöntelee.
"Niin on - Romeo on elämäni mies", Sandra huokaisee onnellisena. "Mitä sinulle kuuluu?"
"Ihan Ok:ta", Sarianna sanoo ääni värähtäen.
Sandra kuristaa kulmiaan. "Oikeastiko?"

Sarianna nyökkää pienesti.

"Eikä ole, olet kuin maasi myynyt", Sandra huolestuu. "Sano mikä on, Sarkku rakas."

Sarianna nielaisee ja pudistaa pienesti päätään.

"Ei täällä ole muita kuin me", Sandra toteaa.
Sariannan selkä alkaa täristä. "Se on Roope."
"Mitä hänestä?" Sandra kysyy aavistellen pahaa.
"Hän haluaa avioeron!" Sarianna sanoo purskahtaen itkuun.
Sandra rientää isosiskonsa luo ja halaa tätä lujaa. "Voi kulta pieni, olen niin, niin pahoillani!"

Hän silittää Sariannan selkää hierovin liikkein toivoen sen olevan rauhoittavaa niin kuin heidän äitinsä tekemänä oli. Näyttävästi se tehoaa niin kuin pitääkin, sillä hetken kuluttua Sarianna lakkaa itkemästä. Tai sitten sisko on kuluttanut kyyneleensä loppuun itkemällä koko päivän.

"Nyt kerrot minulle kaiken", Sandra määrää.
"Täällä pukuhuoneessako?" Sarianna ihmettelee kuivaten silmiään käsiinsä.
"No ei vaan tuolla Cafeterian puolella", Sandra sanoo harkittuaan vaihtoehtoja nopeasti. "Tule."
"Mutta meikkini ovat levinneet", Sarianna koettaa protestoida.
"Käy korjaamassa ne, minä vaihdan vaatteeni sillä väliin", Sandra komentaa mahtipontisena.
"Entä joogatunti?" Sarianna kysyy.
"Siskoni on tärkeämpi", Sandra sanoo, "joten hopi, hopi meikkejä korjaamaan."

Viiden minuutin kuluttua molemmat naiset istuvat kuntosalin Cafeteriassa edessään mukit höyryävää teetä ja lautasella pala tummaa suklaakakkua. Sariannan silmät ovat kiinni ja hän hieroo ohimoitaan.

Sandran tekisi mieli hoputtaa tätä puhumaan, mutta kokemuksen syvällä äänellä hän tietää, että se olisi typerää. Sarianna puhuu heti, kun on saanut ajatuksensa koottua.

Ja sillä aikaa Sandra voisi nauttia herkullisesta suklaakakusta. Mmm, todella suussa sulavaa.

"Roope haluaa avioeron", Sarianna sanoo lopulta.
"Miksi?" Sandra ihmettelee.
"Koska hän on tavannut toisen", Sarianna kertoo.
"Eikä! Milloin?" Sandra huudahtaa.
"Puolitoista vuotta sitten", Sarianna vastaa.
"Puolitoista vuotta sitten?!" Sandra toistaa järkyttyneenä.
"Kyllä. Hänellä on ollut suhde toisen naisen kanssa niin kauan selkäni takana. Enkä minä hölmö tajunnut mitään, luulin elämämme olevan täydellistä. Ja sitten eilen, pam, Roope ilmoitti haluavansa erota, jotta voisi alkaa suunnittelemaan uutta elämäänsä uuden, nuoremman naisen kanssa", Sarianna kertoo.
"Mikä paskiainen!" Sandra suuttuu tajuamatta, että siinä pata kattilaa soimaa.
"Niinpä!" Sarianna huudahtaa dramaattisesti, mikä on hänelle aivan sallittua, mutta vain tämän kerran. "Sen lisäksi Roope haluaa esitellä uuden tulevan rouva Koposen Lilianille ja Rikhardille."
"Ei voi olla! Onpa hänellä otsaa", Sandra kauhistelee. "Mutta, kuka se naikkonen on?"

Sarianna sulkee silmänsä ja hieroo jälleen ohimoitaan. Sitten hän avaa silmänsä ja juo kulauksen teestään.

"Sehän tässä huippua onkin. Roopen uusi nainen on teiniprinsessa Matlena", Sarianna paljastaa lopulta.
"Eikä!" Sandra kiljahtaa niin, että Cafeterian pitäjä luo heihin tuiman katseen - selviydyttyään ensin säikähdyksestä. "Säälittävää."
"Älä muuta virka", Sarianna toteaa.

He tuijottavat toisiaan hetken ja purskahtavat sitten nauruun. Sariannan nauru on lähinnä hysteeristä eikä aikaakaan, kun se muuttuu katkeraksi nyyhkytykseksi.

"En tajua! Kuinka hän kehtasi pettää minua? Miten kukaan voi pettää toista? Miten kukaan voi olla niin halpamainen, että tekee niin toiselle? Toiselle, joka rakastaa pettäjää kaikesta sydämestään?" Sarianna kyselee vihaisena.

Sandra nielaisee vaikeana. Hän tajuaa olevansa tekopyhä ruotiessaan toisen pettämistä rankalla kädellä ollessaan itse samanlainen - kaksinaamainen pettäjä. 

"En tiedä", tekopyhä Sandrassa sanoo, "en todellakaan tiedä. "

Sisimmässään hän tuntee jälleen syyllisyyden kavalan piston. On kauheaa ajatella, että hän on siskonsa kuvailema halpamainen pettäjä.


Romeo seisoo ikkunan edessä katsomassa ulos leukaansa hajamielisesti sivellen. Tämän päivänen kokous oli saanut mielenkiintoisen käänteen loppusuoralla. Käänteen, joka todellakin antaa aihetta ajattelemiseen.

Tarjous on todella loistava ja olisi tyhmää kieltäytyä siitä. Mutta suostuminen merkitsisi sitä, että kaikki muuttuisi. Ihan kaikki. Joten kysymys kuuluukin, että onko sitä valmis kaiken muuttumiseen ja siihen Romeo ei tiennyt vastausta.

Kuukauden harkinta-aika, joka firmasta annettiin, on reilu - ja sinä aikana ehtisi miettimään moneen kertaan, että onko sitä valmis luopumaan kaikesta. Ainakin toivottavasti ehtisi.

"Hei kultaa?" Sandra huhuilee kysyvästi eteisen suunnalta.

Romeo kääntyy pois ikkunan puolesta ja menee eteiseen, jossa Sandra tyhjentää urheilukassiaan. Kummallinen tapa, jos Romeolta kysyttäisiin. Siis tyhjentää urheilukassia keskellä eteistä.

"Hei kulta", Romeo sanoo ja suikkaa nopean pusun Sandran päälaelle. "Miten päiväsi meni?"
"Ihan hyvin ensi alkuun, mutta sitten kuulin huonoja uutisia", Sandra vastaa.
"Millaisia?" Romeo kysyy.
"Kerron kohta - keittäisitkö teetä?" Sandra sanoo ja katoaa treenivaatteineen pesuhuoneeseen.

Romeo nyökkää automaattisesti tyhjälle eteiselle ennen kuin suuntaa keittiöön laittamaan vedenkeittimen päälle. Sen tehtyään hän kattaa keittiötasolle kaksi mukia teelusikoineen ja -pusseineen.

Vesi on jo kiehahtanut, kun Sandra tulee keittiöön.

"Joten, millaisia huonoja uutisia sitten kuulit?" Romeo kysyy kaataessaan höyryävää vettä molempiin mukeihin.
"Olin tänään salilla - joogaa varten, kuten tiedät - ja Sariannakin tuli sinne", Sandra kertoo, "ja hän oli aivan surkeana... Et ikinä usko, mitä hän kertoi: Roope haluaa avioeron!"
Romeo kohottaa toista kulmaansa. "Miksi?"
"Koska hän haluaa aloittaa uuden elämän uuden naisystävänsä kanssa - jonka kanssa hän on pettänyt Sariannaa puolitoista vuotta. Puolitoista!" Sandra selittää.
"Ei hitto", Romeo nyrpistää nenäänsä inhoavasti.
"Niinpä", Sandra sanoo.
"Todella törkeää pettää omaa kumppaniaan", Romeo tuhahtaa.
"Olen täysin samaa mieltä kanssasi, kulta", Sandra sanoo. "Ja usko tai älä, se ryökäle petti siskoani teiniprinsessa Matlenan kanssa!"
"Matlenan?" Romeo toistaa äimistyneenä. "Ei."
"Kyllä", Sandra nyökyttelee kiivaasti päätään.
"Onko Matlena edes täysi-ikäinen?" Romeo kysyy kulmat kurtussa.
"Kyllä kai", Sandra epäröi, "luulisin niin."

Hiljaisuus valtaa heidät molemmat heidän vaipuessa mietteisiinsä. Romeota inhottavat syvästi ihmiset, jotka pettävät omaa kumppaniaan - on syy sitten mikä tahansa. Mikään ei, siis ei mikään, oikeuta pettämiseen. Se on aina väärin.

Romeo ei koskaan voisi kuvitella pettävänsä Sandraa. Hän ei haluaisi eikä pystyisi loukkaamaan itselleen rakasta ihmistä.

"Mitä mietit?" Sandra kysyy keskeyttäen Romeon mietteet.
"Sitä miten en koskaan voisi tehdä tuollaista", Romeo vastaa ja hörppää teetään, joka on ehtinyt jäähtymään.
"Niin, en minäkään", Sandra myötäilee.
"Mitenkäs Sarianna?" Romeo kysyy hapuillen.
"Maassa, loukkaantunut, pettynyt, vihoissaan", Sandra luettelee.
"Pärjääkö hän yksin?" Romeo kysyy mietteliäänä.
Sandra kohauttaa olkapäitään. "En tiedä - tai onhan hänelle Lils ja Riku seuranaan, mutta..."
"He voisivat tulla tänne täksi yöksi", Romeo ehdottaa.
"Niinkö?" Sandra kysyy.
"Tietenkin. Sarianna tarvitsee varmasti juttukaveria tai seuraa ainakin", Romeo sanoo. "Minä voin hoitaa lapset."
"Mutta sinullahan on salibandytreenit", Sandra huomauttaa.
"Voin ottaa Lilsin ja Rikun mukaan", Romeo sanoo.
"Eivätkö he olisi tiellä?" Sandra ihmettelee.
"Eivät", Romeo tokaisee. "Soita siskollesi ja käske tänne."


Sandra kuuntelee Sariannan vuodatusta puolella korvalla poimien kuitenkin kaikkein tärkeimmät kohdat, joihin vastata juuri oikeilla sanoilla. Enimmäkseen sisko haukkuu Roopea, mutta muistelee myös heidän yhteisiä hetkiä ääni katkeruutta pursuen.

Sandra tarttuu punaviinipulloon ja kaataa itselleen lasillisen. Tosin se jää ainoastaan yritykseksi, sillä pullossa on enää tilkkanen Sariannan innostuttua kumoamaan lasillisensa nopeaan tahtiin.

"Avaanko toisen?" Sandra kysyy keskeyttäen isosiskonsa vuodatuksen viime vuoden valheellisesta perhelomasta Floridan Walt Disney Worldissa.
"Toki, jos mielesi tekee", Sarianna toteaa.

Sandra tukahduttaa halun huokaista ääneen. Sen sijaan hän hakee uuden pullon punaviiniä ja avaa sen tottunein ottein.

"Kaadanko sinullekin?" Sandra kysyy kaadettuaan punaviiniä ensin itselleen.
"Kaada pois vain", Sarianna nyökkää.
"Sano stop sitten", Sandra sanoo.
Sarianna nyökkää jälleen ja katsoo, kun Sandra täyttää hänen lasinsa. "Stop. Mihin minä jäinkään?"
"Disney Worldiin", Sandra toteaa.
"Aa, tosiaan", Sarianna sanoo.

Ja niin Sandra saa kuulla lisää valheellisesta Disney Worldin-reissusta. Jossain vaiheessa kesken siskonsa Hessu Hopon kuvaamisen muistelu Sandra vaipuu omiin ajatuksiinsa. Hän ajattelee poikamaista Kristiania, sitten jokseenkin vakavamielistä Romeota ja lopulta hän päätyy vertailemaan näitä toisiinsa.

Siinä missä Romeo on tummapäinen ja -silmäinen Kristian on vaaleapäinen ja sinisilmäinen. Romeolla on lyhyet hiukset, kun taas Kristianilla hiukset yltyvät leukaan asti. Kristian elää hetkessä, Romeo taasen suunnittelee tulevaisuutensa viimeistä piirtoa myöden.

Kristian on mies enemmän Sandran makuun, mutta silti hän rakastaa Romeota. Hän ei rakasta Kristiania - ei ainakaan usko rakastavansa - tämä on vain hetken huvia. Hetki tosin on kestänyt jo melkein puoli vuotta, mutta Sandra ei vain pysty luopumaan miehestä. Kristian on vähän niin kuin hänen varasuunnitelmansa, jos asiat eivät jostain kumman syystä sujuisikaan Romeon kanssa.

Aina on oltava varasuunnitelma, jopa rakkaudessakin.

"Mitä minussa ei ole, mitä teiniprinsessa Matlenassa on?" Sarianna parkaisee äkkiä dramaattisesti keskeyttäen Sandran ajatukset.
"Sinussa on kaikkea", Sandra vakuuttaa vilpittömästi, "jopa paljon enemmän kuin Matlenassa! Tämä on Roopen häviö, usko pois!"

Sarianna kurtistaa kulmiaan mietteliäästi. Pian hänen kasvonsa kuitenkin kirkastuvat.

"Aivan totta! Olet oikeassa, se on Roopen häviö!" Sarianna puhkuu äkillistä tarmoa pikkusiskonsa sanojen - tai viinin - ansiosta.

Sandra pudistaa pienesti hymyillen päätään. Tästä tulisi pitkä ilta. Huoh.


Päästyään treeneihin Romeo oli saanut yllättyä törmätessään jälleen Gregiin. Platinapää kertoi haluavansa pyrkiä salibandyjoukkueeseen mukaan, jos vain kelpaisi. Tietenkin Greg kelpasi, sillä heidän joukkueensa oli alimiehitetty.

Mutta nyt treenit ovat ohitse ja Romeo katsoo ympärilleen. Mihin Lilian ja Rikhard ovat oikein piiloutuneet? Hän on etsinyt kaksikko kaikista pukuhuoneen kolkista.

Ei Romeo ollut huolissaan - ainakaan vielä. Ei hän ollut lapsia sentään hukannut, kyllä he kohta löytyisivät. Jos Lilian ja Rikhard eivät olleet pukuhuoneessa, niin he olivat varmasti Cafeterian puolella.

Romeo astuu ulos pukuhuoneesta ja suuntaa askeleensa kohti Cafeteriaa, josta kuuluu kuin kuuluukin Rikhardin ääni, joka selittää jotain vilkkaasti. Näky, joka Cafeteriassa avautuu, ei - ihme kyllä - yllätä Romeota. Ihan kuin hän olisi tiennyt löytävänsä lapset Gregin seurasta.

"Täällähän te", Romeo sanoo.
"Joo ja tiedätkö mitä?" Rikhard meuhkaa antamatta Romeolle mahdollisuutta vastaamiseen. "Kioski on kiinni emmekä me saakaan nyt sitä kakkua, jota lupasit!"
Aivan. Romeo oli ehtinyt unohtamaan, että Cafeteria menee nykyisin kiinni aina seitsemältä arkisin (viikonloppuisin puoli viideltä). Jos hän olisi muistanut sen, hän ei olisi luvannut Rikhardille ja Lilianille kakkua. Hitto.

"No, me voimme hakea kaupasta jonkin pakastekakun", Romeo yrittää tarjota.
"Hyi ei", sanoo Rikhard. "Se ei ole sama asia!"

Romeo huokaisee sisäisesti. Rikhard on oikeassa, pakastekakku ei todellakaan ole sama kuin tuore kakku.

"Ei olekaan", Greg puuttuu puheeseen. "Teidän onneksenne minä tiedän paikan, josta saattaa hyvällä tuurilla löytyä kakkua."
"Niinkö?" Rikhard innostuu.
"Kyllä, joten jos Romeolle käy, niin voimme mennä kaikki sinne", Greg nyökkää.
"Käykö se, Romeo?" Rikhard kysyy kovalla äänellä. "Jooko? Jooko?"

Romeo kurtistaa kulmiaan. Hän kyllä lupasi tarjota kaksikolle kakkua. Ja Sandra ja Sarianna haluavat varmasti olla vielä kaksin - heillä on paljon ruodittavaa.

"Hyvä on", Romeo myöntyy.
"Loistavaa", Greg sanoo. "Oletteko kävellen?"
Romeo naurahtaa. "Näiden kahden kanssako? Ei todellakaan. "
"Okei", Greg hymähtää.
"Entä sinä?" Romeo kysyy.
"Kävellen", Greg vastaa, "en edes omista autoa..."

Romeo ei sano mitään, katsoo vain Gregiä mietteliäänä. Jotenkin kummallista, että joku ei omista autoa. Kummallista, mutta ei ennenkuulumatonta.

"Etupenkki!" Rikhard kiljaisee äkkiä säpsäyttäen Romeon.
"Ehei, lapset istuvat takana ja aikuiset edessä", tämä sanoo.
"Tuleeko blondi kyytimme?" Rikhard kysyy.
"Riku! Ei noin voi sanoa", Romeo parahtaa.
Greg heilauttaa kättään vähätellen. "Ei tuo haittaa, olen kuullut pahempiakin. Sitä paitsi sisaruksenikin nimittelevät minua blondiksi."
"Eikö platinapääksi ollenkaan?" Romeolta lipsahtaa.
"Ei ollenkaan, olet ensimmäinen", Greg naurahtaa.
"Ai", Romeo sanoo kasvot punaisina. "Tuota, autoni on tuolla..."
"Näytä tie, minä seuraan", Greg virnistää.

Romeo ojentaa kätensä, johon Lilian tarttuu salamannopeasti. Rikhard puolestaan astelee reippaasti kohti Romeon autoa - eiväthän isot pojat pitele ketään käsistä.

Viiden minuutin kuluttua he ovat sulloutuneet autoon. Matka Tuulihattuun sujuu hiljaisuuden vallassa, mikä on epätavallista, sillä yleensä Rikhard pitää ääntä aina - ellei sitten kiukutellut tai ollut nukahtanut.

Romeo puristaa rattia rystyset valkoisina. Hän ei tiedä mitä sanoisi.

Ehkä niin onkin parempi, sillä hän saattaisi lipsauttaa taas jotain hölmöä. Jotain millä nolata itsensä tai, mikä pahempaa, jotain mikä loukkaisi Gregiä.

Romeo vilkaisee silmäkulmastaan platinapäätä. Tämä tuntee olonsa varmasti epämukavaksi. Toivottavasti Greg ei luule hiljaisuuden johtuvan itsestään, sillä se johtuu hänestä.

Auto kaartaa Tuulihatun sisäpihalle, joka on tarkoitettu ainoastaan kahvilan työntekijöiden autoille.

"Tarkoitin sitä mitä sanoin," Greg sanoo, kun Romeo sammuttaa auton. "Ei minua haittaa, minua on todella nimitelty pahemminkin."
"Ai", Romeo sanoo ainoastaan.
"Joo", Greg nyökkää ja avaa sitten oman puoleisen oven. "Tulkaas sitten."

Rikhard on melkein samaten autosta ulkona samoin kuin siskonsakin. He juoksevat Tuulihatun takaovelle Greg perässään hölkäten.

Romeo nousee hitaasti autosta ulos ja seuraa kolmikkoa takaoven luo. Ennen sisälle astumista hän lukitsee ovet kaukolukituksella.

Kahvio on pimeänä, mutta ei kovinkaan kauan Gregin painaessa valot päälle."Istuutukaa, tuon kakkunne kohta."
"Huippua!" Rikhard kiljahtaa.

Romeo paimentaa Rikhardin ja Lilianin tiskiä lähinnä olevan pöydän luo ja ottaa näiden takit. "Istukaa siinä kiltisti, menen katsomaan tarvitseeko Greg apua."

Lapset nyökkäävät ja katselevat innoissaan ympärilleen tyhjässä kahvilassa. Kokemus on heille aivan uusi.

Romeo ei ehdi keittiöön asti, kun Greg jo tulee sieltä tarjotinta vaivattomasti kantaen. Hän ojentaa kakkulautaset Rikhardin ja Lilianin eteen.

"Otin vapauden juomienne kanssa", Greg sanoo, "herralle Coca-Colaa ja neidille kaakaota."

Rikhard lappaa innoissaan kakkua suuhunsa Lilianin asetellessa kainosti lautasliinaa syliinsä. Sen tehtyään tyttö tarttuu kaakaolasiinsa ja siemaisee sitä onnellisen näköisenä.

"Nappisuoritus", Romeo huomauttaa, kun Greg tulee tiskin taakse.
"Näyttävästi", Greg hymähtää. "Mitäs saisi olla?"
"En minä tarvitse mitään", Romeo kieltäytyy.
"Pötypuhetta, joten mitä saisi olla?" Greg huitaisee kädellään kuin sysäten kieltäytymisen syrjään.
"No, yllätä minut", Romeo myöntyy.
"Yksi banaanipirtelö siis", Greg sanoo kadoten keittiöön.

Romeo istahtaa tiskin päässä olevalle baarijakkaralle ja nojaa leukaansa kättään vasten. On jotenkin yllättävää miten rennoksi hän olonsa tuntee Gregin seurassa, sillä he eivät kuitenkaan ole tunteneet toisiaan kuin pari hassua päivää (tämä päivä siis mukaan laskettuna).

Romeo ei ole koskaan ollut kovinkaan hyvä ystävystymään nopeasti, mutta Gregin kanssa asia tuntuu olevan toisin. Ehkä se johtuu platinapään avoimesta luonteesta.

Greg tulee keittiöstä kahvion puolelle kädessään kaksi kulhoa; toisessa jäätelöä ja toisessa maitoa. "Kohta saat pirtelösi."
"Ei mitään kiirettä", Romeo sanoo.
"No sehän on hyvä", Greg naurahtaa.

Romeo katsoo, kun platinapää ottaa banaanin ja alkaa viipaloida sitä nopein elein (kuorittuaan sen tietysti ensin). Alta aikayksikön banaaniviipaleet päätyvät tehosekoittimeen saaden seuraa jäätelöstä ja maitolorauksesta.

"Olen tässä miettinyt, että mistä tunnet Juliaanan?" Greg kysyy laittaessaan tehosekoittimen päälle.
"Kävimme yhdessä vaiheessa samaa koulua", Romeo vastaa. "Mitenkä niin?"
Greg kohauttaa olkapäitään. "Ei, kunhan vain mietin."
"Okei", Romeo sanoo.

Greg sammuttaa tehosekoittimen ja kaataa pirtelöä vähäsen lasiin. Lasista pirtelö päätyy samaten takaisin tehosekoittimeen.
"Liian paksua, olisihan se pitänyt huomata", Greg mutisee kaataen lisää maitoa tehosekoittimeen.
Sen jälkeen hän kaapii pirtelöä lasista sormelleen ja nuolee sormen puhtaaksi. "Vähän vaniljasokeria."
"Sokeria? Pirtelöön?" Romeo ihmettelee.
"Juuri niin", Greg nyökkää.

Lisättyään vaniljasokeria hän käynnistää tehosekoittimen jälleen.

"Miten sinua on nimitelty?" Romeo kysyy hetken harkinnan jälkeen.

Greg kohauttaa olkiaan välinpitämättömästi, mutta hänen silmänsä tummuvat hivenen luultavastikin kiukusta - Romeo ei ole ihan varma.
"Milloin mitenkin. Hiusten värin takia yleensäkin idiootiksi, tyhmäksi, vähä-älyiseksi tai purkkipääksi - luultavasti liittyen siihen, että olisin mukamas värjännyt hiukseni, mutta aito väri tämä on. Vaikka onhan sitä vaikea uskoa, värjätyltähän se näyttää."
"No ei minusta", Romeo pistää väliin - ja hän tarkoittaa sitä.
"Hyvä tietää", Greg naurahtaa, mutta vakavoituu sitten."Ja kun tulin kaapista ulos, niin sain kuulla vitun hinttiä ja vastaavia. Ensin se loukkasi syvästi, mutta lopulta totuin siihen."
"Ei sellaiseen voi tottua. Ei, ei sellaiseen olisi saanut tottua", Romeo sanoo, vaikkei olekaan ihan varma siitä valehteliko platinapää tottumisesta.
"Pikku juttu", Greg vähättelee ja sammuttaa tehosekoittimen.

Romeo kurtistaa kulmiaan. Todella väärin, että joku joutuu kohtaamaan sellaista seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi - tai minkään muunkaan vuoksi. Eikö jokaisen pitäisi saada olla rauhassa oma itsensä? Pitääkö aina pilkata ja kiusata niitä, jotka ovat vähänkin erilaisia? Miten kuvottavaa.

Kiusaaminen pitäisi kieltää laissa. Ja kaikki kiusaajat pitäisi passittaa vankilaan. Joo.

"Ja kas näin, yksi banaanipirtelö, olkaa hyvä", Greg sanoo ojentaen pillillä varustetun pirtelölasin Romeolle.
"Kiitos", Romeo sanoo. "Joten, olet homo. Kauanko olet tiennyt sen?"

Jostain syystä Greg alkaa nauraa kuultuaan kysymyksen. Ja jostain syystä Romeo ei ollenkaan kummastele sitä. Se on juuri Gregiä.


Viisi päivää.

Niin kauan Sandra pystyi olemaan erossa Kristianista. Sitten halu vei voiton. Pakottava, vaativa ja kiihkeä halu, jota Romeo ei osannut sammuttaa.

Siispä Sandra valehteli kirkkain silmin Romeolle joutuvansa parin päivän työmatkalle. Ja Romeo uskoi koko potaskan.

Kaksi ihanaa päivää täynnä hurmiota, joka sammutti pakottavan halun. Kristiania parempaa rakastajaa ei ollutkaan. Miehen kanssa tyydytys oli taattua.

Nyt pari päivää on takana ja Sandra valmistautuu kotiin lähtöön. Ensin hän vain syö aamupalan vuoteessa Kristianin kanssa.

"Tämä on mukava tapa lopettaa 'työmatka'", Sandra toteaa hörpättyään kulauksen appelsiinimehua.
"Kuka tykkää mistäkin", Kristianin virnistää irstaasti.
"Niinpä", Sandra tuhahtaa, mutta ei voi olla hymyilemättä.
"Missäs sinä taas oletkaan 'työmatkallasi'?" Kristian kysyy.
"Helsingissä", Sandra vastaa.
"Helsinki on muuttunut sitten viime kerran", Kristian sanoo kasvot peruslukemilla.
"Joo, viimeksi se oli ällistyttävän mahtava paikka, mutta nyt..." Sandra naurahtaa.
"Oi joi, joi! Peru sanasi tai saat katua!" Kristian sanoo nauraen.
"Niinkö?" Sandra kysyy. "Mitä jos en peru? Mitä aiot tehdä? Häh?"
"Näin", Kristian sanoo ja käy Sandran kimppuun - tarkemmin sanottuna tämän kylkien kimppuun.
"Kristian, ei! Ei kyljistä!" Sandra ulvoo nauraen.
"Olisit ajatellut sitä aikaisemmin", Kristian sanoo jatkaen kutittamista.
"Voi luoja", Sandra kikattaa. "Lopeta kiltti, lopeta!"
"Ehei, ellet peru sanojasi", Kristian sanoo.
"Okei, okei, perun ne, perun!" Sandra sanoo nauramisen lomasta. "Helsinki on tällä kertaa paljon parempi paikka kuin viime kerralla siellä käydessäni."
"No eihän se ollut kovinkaan vaikeaa vai mitä?" Kristian virnistää.

Kutittaminen vaihtuu syväksi suudelmaksi. Ja suudelma olisi muuttunut muuksi, ellei Sandra olisi pitänyt kiinni päätöksestään.

"Ehei, ei enempää tällä kertaa. Minä menen nyt suihkuun, sieltä tultuani pukeudun ja sitten menen töihin ennen kuin suuntaan kotiin Romeon luo", Sandra sanoo tiukasti.
"Sopii", Kristian huokaisee.
"Hyvä", Sandra sanoo ja nousee. "Tuopa minulle pyyheliina, kiitos."

Niine hyvineen hän astelee Kristianin pieneen ja vaatimattomaan kylpyhuoneeseen. Riisuuduttuaan hän menee peilin eteen pestäkseen ensimmäiseksi hampaana. Hänen vaaleansinisten silmiensä katse osuu heti peilin kuvajaisen kaulassa olevaan jälkeen - fritsu. Voi sissus. Kuinka monesti hänen pitää kieltää Kristiania tekemästä fritsuja - varsinkin näkyville paikoille? Haluaako mies, että he jäävät suhteestaan kiinni?

No, onneksi sen voi peittää peitevärillä. Ja äkkiäkös fritsu katoaan.

Huokaisten Sandra menee suihkukoppiin. Hän pesee hampaat sittenkin myöhemmin.


Reilussa viikossa Gregistä on tullut yksi tärkeimmistä ihmisistä Romeolle. He olivat jotenkin olleet tekemisissä joka päivä platinapään kanssa ja se oli mukavaa - ja on yhä.

Ja jotenkin Romeo oli päätynyt kertomaan juuri Gregille ensimmäisenä tilaisuudesta, jota hänelle oli tarjottu kokouksessa. Vasta sen jälkeen hän oli tajunnut, että hänen pitää puhua asiasta avovaimolleenkin.

Sandra ei ollut ilahtunut. Ei ollenkaan. Tämä oli - ja on yhä - sitä mieltä, että Romeon pitäisi kieltäytyä tarjotusta työtilaisuudesta, jonka takia joutuisi muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Se ei tulisi kuuloonkaan.

Sen myötä Romeo päätti luopua ajatuksesta ja kieltäytyä tarjouksesta. Hän ei vain ollut ihan vielä saanut tehtyä sitä. Ehkä olisi parempi odottaa, että häneen otetaan yhteyttä, kun harkinta-aika olisi kulunut.

Romeo huokaisee ja vilkaisee rannekelloaan: Sandran pitäisi tulla kohta. Tai niin tämä oli ainakin luvannut soittaessaan ja ehdotettuaan yhteistä lounastuntia Tuulihatussa.

Romeon mieleen tulee pakostikin ajatus, että tämä saattaisi olla Sandran kosto viimekertaisesta. Siis siitä, kun hän tuli kotiin myöhemmin kuin oli luvannut Turku-reissunsa jälkeen.

Romeon on tosin vaikea uskoa, että Sandra olisi niin pikkumainen, mutta mistä sitä koskaan oikeastaan edes voisi tietää? Ei mistään.

"Olen ajoissa, enkö olekin?" Sandran ääni kuuluu Romeon takaa.
Romeo käännähtää katsomaan luokseen hölkkäävää avovaimoaan. "Et ajoissa, mutta aikalailla täsmällisesti."
"Ai jaa, kelloni on varmaan pysähtynyt", Sandra toteaa kummastuneena ja katsoo kelloaan. "Viittä vaille kahtatoista näyttää."
"On jo kaksitoista", Romeo sanoo. "Kellosi jätättää."
"Tai sinun on viisi minuuttia edellä", Sandra huomauttaa.
"Ei, kaksi minuuttia vain - kelloni on jo kolmea yli kaksitoista", Romeo kieltää.
"Ai. No, ihan miten vain, mennään syömään nyt", Sandra huokaisee.
"Tietenkin rakkaani", Romeo lausahtaa ja ojentaa kättään avovaimolleen.

Sandra tarttuu Romeon ojennettuun käteen ja niine hyvineen he lähtevät tallustelemaan kohti Tuulihattua. Kevätaurinko lämmittää mukavasti heidän kasvojaan. Ei ole enää pitkä aika kesään.

Romeo haluaisi upean sään vuoksi kävellä hitaasti, mutta Sandra ei anna siihen mahdollisuutta vaan hän menee täyttä höyryä eteenpäin. Joten ei aikaakaan, kun he ovat jo perillä Tuulihatussa.

"Minä valitsen pöydän, tilaa sinä. Minä otan katkarapusalaatin, jossa on ihan vähän Caesar- salaatinkastiketta ja juomaksi kivennäisvettä jäillä", Sandra komentaa.
"Hyvä on", Romeo sanoo ja suuntaa tiskille.
"Muruseni, mahtava nähdä! Mitä kuuluu?" Juliaana tervehtii.
"Ihan hyvää", Romeo vastaa. "Entä itsellesi?"
"Loistavaa, loistavaa!" Juliaana hehkuttaa.
"Sehän kiva", Romeo hymyilee.
"Niin on, mutta se siitä, nyt tärkeämpään asiaan: mitä saisi olla?" Juliaana kysyy.
"Yksi katkarapusalaatti Caesar-salaatinkastikkeella, jota siis ihan vähän, ja yksi kivennäisvesi jäillä", Romeo luettelee.
"Aha. Muuta?" Juliaana sanoo naputellen kassakonetta.
"Jaa-a, voisin ottaa kinkkupaninin ja juomaksi vaikka 7 Up'a", Romeo sanoo.
"Vielä jotain?" Juliaana kysyy.
"Ei kiitos", Romeo sanoo.
"Selvä", Juliaana sanoo, "se tekee yhteensä 12,70 euroa."
Romeo kaivaa lompakostaan viisitoista euroa. "Laita loput tippipurkkiin."
"No mutta, muru, oletpa sinä antelias", Juliaana kehrää.
"Aina", Romeo virnistää.
"Tässä 7 Up'si, loput tuodaan pöytään", Juliaana sanoo ojentaessaan limsapullon Romeolle.
"Kiitos", Romeo sanoo.

Sandra tutkii tiskin lähettyvillä sijaitsevassa pöydässä kännykkäänsä. Hän vilkaisee nopeasti Romeota, kun tämä istuu häntä vastapäätä.

"Hei hetkinen, missä minun juomani on?" Sandra kysyy.
"Saat sen sitten, kun salaattisi tuodaan", Romeo toteaa.
"Just", Sandra sanoo nyrpeänä.

Romeo estää huokaisun karkaisun huuliltaan. Sandra osaa olla välillä kauhean nirso ja valikoiva asioiden suhteen.

"Mitäs neiti Silikoni tietää?" Sandra kysyy ivaa äänessään.
"Neiti Silikonista en tiedä, mutta Juliaanalle kuuluu hyvää", Romeo sanoo.

Sandra pyörittää silmiään, mikä ärsyttää Romeota suunnattomasti. Miksi Sandran täytyy aina nälviä Juliaanaa? Luulisi aikuisen ihmisen osaavan käyttäytyä.

Kyllähän Romeo tietää, ettei Juliaanakaan pidä Sandrasta, mutta tämä sentään yrittää tulla toimeen, koska Sandra on Romeolle tärkeä ihminen. Joten miksei Sandrakin voisi yrittää? Miksi tämän pitää olla vihamielinen?

No jaa. Kaikkea ei aina voi saada. Ikävä kyllä. Huoh.

"Ruokanne, olkaa hyvä", Isa sanoo ojentaen lautaset heille ja lasillisen kivennäisvettä Sandralle. "Hyvää ruokahalua."
"Kiitos", Romeo ja Sandra sanovat yhteen ääneen.
"Et syö käsin", Sandra lisää huomattuaan mitä Romeo meinaa tehdä.
"En, en", Romeo huokaisee.

Romeo saa pettymyksekseen huomata, ettei yhteisessä lounastunnista ole tulossa sellaista kuin hän toivoi siitä tulevan. Sen sijasta, että keskustelisi - ja kertoisi työmatkastaan - Sandra lähettelee mieluummin tekstiviestejä.

Huokaisten sisäisesti Romeo antaa katseensa vaeltaa muissa kahvilan asiakkaissa, joita on vain viisi: vanha pariskunta ja kolme nuorta, jotka luultavasti pinnasivat koulusta - ei Romeo saattanut olla varma asiasta, eihän hän ollut mikään ajatustenlukija.

Kahvilan kello kilahtaa uuden asiakkaan merkiksi. Romeon katse lipuu ovelle - tulija on Kristian Lönnqvist, jonka Romeo tuntee vain etäisesti. Kristian oli hetken aikaa samassa työpaikassa hänen kanssaan.

"No mutta, täällähän on tuttuja", Kristian sanoo. "Hei vaan, mitä kuuluu?"
"Hei", Romeo vastaa, "ihan hyvää kuuluu. Entä itsellesi?"
"Aivan loistavaa, meikäläisellä on takana pari aivan mahtavaa päivää upean naisen kanssa", Kristian vastaa.
"Kiva", Romeo toteaa kaikkea muuta kuin kiinnostuneena.
"Jepulis", Kristian virnistää ja suuntaa tiskille. "Entäs Sandralle?"
Sandra nostaa hämmentyneenä katseensa kännykästään. "Mitä? Ai, ihan hyvää."
"Siistiä. Yksi kahvi mukaan", Kristian osoittaa loput lauseestaan Isalle - sen jälkeen hän kääntyy taas Romeon ja Sandran puoleen. "Mitenkäs rakkauselämänne voi?"

Romeon kummastukseksi Sandra säpsähtää jostain syystä, mutta ei kuitenkaan nosta katsettaan kännykästään, johon on taas kiinnittänyt huomionsa. Saikohan tämä jonkun kamalan tekstiviestin? Ehkäpä Sariannalta?

"Kuten ennenkin: hyvin", Romeo vastaa lopulta Kristianin kysymykseen.
"Siistiä", Kristian nyökkää.
"Kahvi mukaan", Isa sanoo, "se tekee euro viisikymmentä senttiä, kiitos."

Maksettuaan Kristian ottaa kahvinsa ja lähtee kulmankohotuksen - jonka Romeo päättää tulkita tervehdykseksi - jälkeen.

"Mahtaakohan hän olla jossain töissä?" Romeo tuumii.
"En tiedä eikä kiinnosta", Sandra tiuskaisee.
"Sissus, ei tarvitse hermostua" Romeo sanoo kummastuneena.

Sandra pyörittää vain silmiään. Romeo kohottaa toista kulmaansa, mutta antaa olla. Ei häntä jaksa kiinnostaa Sandra oudot mielialan vaihtelut.

Romeo viimeistelee lounaansa nopeasti loppuun. Sitten hän nousee ylös, ottaa puoliksi juodun limsapullonsa ja suukottaa pikaisesti Sandraa päälaelle.

"Minun täytyy nyt mennä, hei", Romeo sanoo.
"No hei sitten", Sandra tuhahtaa. "Nähdään kotona."
"Tietenkin", Romeo lausahtaa ja lähtee sitten kiireen vilkkaan kahvilasta ulos.

Ulkona hän huokaisee syvään - ehkäpä helpotuksesta - ja lähtee tallustelemaan hitaasti kohti työpaikkaansa. Ei hänellä oikeasti ole kiire takaisin töihin, hän halusi vain päästä - niin kauhealta kuin se kuulostaakin - eroon Sandrasta.

Töissäkin olisi tällä hetkellä ratkiriemukkaampaa kuin Sandran seurassa. Kuka tahansa olisi lähtenyt lipettiin tämän seurasta.


Sandra tietää käyttäytyneensä päivällä typerästi Tuulihatussa, kun Kristian ilmestyi paikalle. Ensin kaikki oli mennyt hyvin, mutta sitten Kristian pilasi kaiken kysymällä heidän suhteensa vointia. Yrittikö Kristian saada Romeon epäilemään jotain?

Onneksi Romeo ei ollut tajunnut mitään. Ei huomannut Kristianin vihjailevaa käytöstä. Mutta hänen käytöksensä Romeo pisti kyllä merkille. Toivottavasti hänen typerä käytöksensä ei kylvänyt Romeoon epäilyksen siementä. Se olisi huono juttu.

Ei, ei Romeo osaisi yhdistää hänen outoa käytöstään Kristianiin. Luultavastikin Romeo kuvittelee sen johtuneen jostain ikävästä tekstiviestistä. Luultavasti Romeo luulee, että se liittyy jotenkin Sariannaan (joka muuten lähti äkkilähdöllä hermolomalle Pariisin lastensa kanssa). Ja siinä luulossa tämä saa pysyäkin. Hänen pitää vain kehitellä sopiva ja uskottava tarina, jonka Romeo nielisi.

Onneksi tämä nielee kaiken. Ainakin melkein.

Ja nyt kun se ongelma on hoidettu pois alta Sandra antaa itselleen luvan pitkään ja ihanaan vaahtokylpyyn. Hän ansaitsee sen.
Sandra rientää portaat ylös suunnaten kylpyhuoneeseen, jossa kylpyamme odottaa sitä, että se täytettäisiin vedellä.

Mietteliäänä Sandra katselee runsasta kylpyvaahtovalikoimaansa, joka on hänen ylpeytensä. Hetken harkinnan jälkeen hän päätyy mansikantuoksuiseen kylpyvaahtoon ja lorauttaa sitä kaksi korkillista kylpyammeeseen.

Laitettuaan veden valumaan Sandra riisuutuu hitaasti, jonka jälkeen hän sitoo hiuksensa löysälle nutturalle. Meikin poiston jälkeen kylpyamme on juuri sopivan täynnä ja hanan saa sammuttaa. Onnellisesti huokaisten Sandra laskeutuu ihoa nuolevan lämpimään veteen, joka on täynnä vaaleanpunaista vaahtoa.
« Viimeksi muokattu: 30.06.2019 21:16:57 kirjoittanut tirsu »
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 998
  • Clara, my Clara
(jatkuu...)

Mmm, aivan i-ha-naa! Kaikki huolet katoavat sen siliän tien.

Nautinnosta huokaisten Sandra sulkee silmänsä, mutta kohta hän jo avaa ne. Oikeastaan hänen tekee mieli lukea kuin vain olla silmät kiinni.

Hitaasti Sandra nousee kylvystään ja astelee varovaisin askelin allaskaapin luokse, jonka kätköistä löytyy juorulehtiä, joita ei ole luettu vielä kertaakaan. Valittuaan niistä vanhimman hän kipuaa takaisin kylpyammeeseen.

Sandra silmäilee lehden otsikoita hetken ja ihailee kannessa pepsodent-hymyä vilauttelevan mallin yllä olevaa muotiluomusta. Lopulta hän avaa lehden summamutikassa auki.

Eräs suosikkinäyttelijätär hehkuttaa tuoretta avioliittoaan jalkapalloilijansa kanssa. Kuvissa näyttelijätär poseeraa kotinsa eri huoneissa - ja eri vaatteissa.

Voi kuinka Sandra rakastaa mahdollisuutta kurkkia toisten ihmisten - julkkisten - koteja. Niistä saattaa hyvällä tuurilla saada napattua sisustusvinkkejä omaan kotiin: tuollainen tyylikäs, vihreä rahi heidän pitää ehdottomasti hankkia - onneksi Romeo on helppo puhua ympäri.

"Sandra?" Romeo huhuilee jostain - luultavastikin alakerrasta - kuin tilauksesta. "Oletko kotona?"
"Aha, kylpyhuoneessa", Sandra ilmoittaa.

Portaissa kuuluu nopeita askelia eikä aikaakaan, kun Romeo on kylpyhuoneen ovella. "Miten menee?"

Sandran tekisi mieli läimäyttää itseään. Hän ei ollut vielä kehitellyt uskottavalta kuulostavaa tarinaa käytökselleen kahvilassa. No, kyllä hän keksisi nopeasti jotain, kunhan saisi vain viisi minuuttia.

"Hyvin", Sandra vastaa lyhyesti.
"Okei. No, jätän sinut kylpemään rauhassa", Romeo sanoo ja hänen äänestään kuuluu epäusko.

Sandra meinaa sanoa jotain, mutta Romeo on jo mennyt. Parempi niin, nyt hän saa enemmän aikaa uskottavan tarinansa keksimiseen. Mutta sen ehtii myöhemminkin.

Laiskasti Sandra kääntää sivua pikajuorupalstalle. Ja siinä se on! Loistava ja uskottava tarina outoon käytökseen.

Sandra hymyilee leveästi. Tiesihän hän, että juorulehdistä olisi hänelle vielä joskus hyötyä - vaikka jotkut, nimiä mainitsematta, ovat muuta väittäneet.

Sandra viskaa juorulehden syrjään ja nousee kylvystä pois vaikkei vesi ole ehtinyt pahemmin edes viilentymään. Hänen pitää päästä heti kertomaan tarinansa Romeolle.

Peseydyttyään ja kuivattuaan itsensä nopeasti Sandra kiskoo yllensä kylpytakin - joka on lyhyenläntä - rientäen sitten alakertaan. Yllätyksekseen hän saa huomata, ettei Romeo olekaan alakerrassa. Hitto, ehtikö tämä jo lähteä?

Mielessään kiroillen Sandra kipuaa takaisin yläkertaan ja suuntaa kylpyhuoneeseen - hän unohti äsken kietoa pyyheliinan turbaaniksi päähänsä. Olisi Romeo voinut ilmoittaa lähdöstään. Nyt hän oli pitänyt vain turhaa kiirettä poistuessaan ihanasta vaahtokylvystään (joka on muuten yhä kylpyammeessa)!

Kiedottuaan pyyheliinaturbaanin päänsä ympärille Sandra menee makuuhuoneeseen vain säikähtääkseen. "Romeo!"
"Niin?" Romeo kohottaa kysyvästi toista kulmaansa.
"Minä luulin, että lähdit jonnekin", Sandra sopertaa.
"Ai jaa", Romeo toteaa. "Sitäkö varten kävit alhaalla? Luulin että meille tuli joku ja ihmettelin, miksen kuullut ovikellon soivan..."
"Sitä varten", Sandra nyökkää, "tai siis, halusin vain pahoitella päiväistä ja kertoa syyn oudolle käyttäytymiselleni."
"Ai jaa", Romeo sanoo jälleen.

Sandra nyökkää uudestaan.

"Joten?" Romeo kysyy.
"Mitä? Ai niin, se syy!" Sandra huudahtaa. "Sariannan yksi tekstiviesti oli vain sellainen joka sai pasmat sekaisin."
"Niin vähän ounastelinkin", Romeo sanoo.
"Et ikinä arvaa mitä siinä tekstiviestissä oli", Sandra sanoo.
"En niin. Eikä minun tarvitse saadakaan tietää, se on teidän välisenne asia", Romeo sanoo.
"Mutta se koskee sitä Roopen pettämistä!" Sandra huudahtaa jokseenkin epätoivoisesti.
"Silti", Romeo sanoo.

Sandra ei ole uskoa korviaan. Hän keksi loistavan, ei vaan täydellisen, tarinan ja Romeo sanoo, ettei halua kuulla sitä! Ei ole reilua! Ei vaan ole!

"Mutta", Sandra päättää yrittää vielä kerran.
"Ei mitään muttia, minulla on jotain parempaa mielessäni", Romeo sanoo siirtäen kannettavan pois sylistään ja nousee ylös sängystä.

Hän menee Sandran luo ja kietoo kätensä tämän ympärille.

"Niinkö?" Sandra kysyy.
"Mm-hmm", Romeo mumisee painaen sitruunanmakuiset huulensa avovaimonsa huulille.

Sandra kehrää nautinnosta. Mitä väliä vaikkei hän päässytkään kertomaan tarinaansa Romeolle? Tämä on paljon parempaa - ja todellakin hyvittää sen, ettei hän päässyt kertomaan tarinaansa.

Romeo pudottaa pyyheliinan Sandran päästä lattialle, jonka jälkeen hän johdattaa heidät sängylle. Kylpytakin narut aukeavat ja Romeon suu lähtee vaeltamaan.

Sandra kipristää varpaitaan onnensa kukkuloilla. Hän ei olisi uskonut päivän päättyvän näin mukavasti ajatellen hänen omaa käyttäytymistään Tuulihatussa.

Äkkiä Romeon huulet katoavat hänen solisluiltaan ja kädet lopettavat kylkien hivelöinnin. Sandra avaa silmänsä, jotka oli sulkenut hetki sitten, ja katsoo ihmeissään Romeoon. Tämän silmät ovat nauliintuneet johonkin hänen kaulassaan.

Mitä ihmettä Romeo tuijottaa noin intensiivisesti? Mitä hänen kaulassaan oikein on? Onko siinä jotain vikaa?

Sitten se iskee Sandran tajuntaan: fritsu! Salaman nopeasti hän läimäyttää kätensä fritsun päälle vaikka se on (todella) myöhäistä nyt.
Kauhistuneena Sandra katsoo avomiehensä silmiä, jotka kääntyvät hitaasti katsomaan hänen omiin silmiinsä. Hetken tuijottamisen jälkeen Romeo nousee istumaan.

"Mistä tuo on tullut?" tämä kysyy ääni täristen."Tai pikemminkin, kuka sen on tehnyt, sillä minä se en ainakaan ole ollut."
Hetken ajan Sandra harkitsee totuuden kertomista, mutta vain hetken. "Ei se ole fritsu, tyhmä. Se on mustelma."
"En ole tyhmä vaan sinä olet - varsinkin jos uskot, että nielen tuon. Se ei todellakaan ole mustelma, kyllä minä fritsun tunnistan, kun sellaisen näen", Romeo tokaisee. "Joten kerropa totuus."
"No hyvä on. Totuus on, että kävin Helsingissä yhtenä iltana baarissa ja muutaman otettuani löysin itseni tanssilattialta tanssimassa jonkun ihme kundin kanssa, joka intoutui vähän liikaa ja teki tuon", Sandra valehtelee.

Romeon katse on tummunut ja kulmat ovat kurtussa. Sandra puree alahuultaan; hän ei tiedä, että nieleekö Romeo selityksen. Hänen on pakkoa sanoa vielä jotain, aivan pakko.

"Se ei ole pettämistä, se on vain fritsu, säälittävä fritsu", Sandra sanoo ja koskettaa Romeota olkapäästä.
Romeo kavahtaa kauemmas, aivan kuin hänen kosketuksensa saastuttaisi tämän. "Just. Uskoo ken haluaa."
"Romeo", Sandra parahtaa.
"Anna olla", Romeo sanoo ja nousee seisomaan.
"Minne sinä menet?" Sandra kysyy, kun Romeo suuntaa ovelle.
"Ulos kävelemään, selvittelemään päätäni", mies vastaa. "Sitten menen vierashuoneeseen täksi yöksi."

Sandra katsoo turtuneena avomiehensä perään. Hän ei todellakaan olisi uskonut päivän päättyvän näin kamalasti.

Hemmetin fritsu. Hemmetin Kristian.

Sandra ei aio suostua siihen, että tämä pilaa hänen ja Romeon parisuhteen. Se ei tule kuuloonkaan!


Seuraavana päivänä Romeo on kuin lamaantunut töissä. Hän ei ollut saanut eilisiltana selvitettyä päätään eikä hän ollut saanut nukuttuakaan. Hän oli vain käynyt mielessään läpi Sandran sanoja, outoa käytöstä kahvilassa... Niillä on varmasti jonkinnäköinen yhteys.

Nyt Romeo kelaa Sandran viimeaikaista käytöstä mielessään yhä uudestaan ja uudestaan. Oliko siinä ollut jotain outoa? Ei kai, mutta silti epäilys kaihersi hänen mieltään. Varsinkin silloin, kun hän ajatteli päivää, jolloin palasi Turusta.

Lounastunnin koettaessa Romeo suunnistaa Sandran työpaikalle. Hänelle tuli äkkiä jostain syystä tarve tavata Marianne.
Kuin tilauksesta Romeo on törmätä Marianneen ulko-ovella. "Hei!"

"Hei", Marianne hymyilee. "Sandralla on vasta iltavuoro, jos et tiennyt."
"Ei, tiesin minä. Tulin tapaamaan sinua", Romeo sanoo.
"Minuako? Ai, okei. Voidaan mennä työhuoneeseeni, jos haluat", Marianne sanoo ihmeissään.
"Ei tarvitse, kävellään vain - lounaallehan sinä olet menossa?" Romeo kysyy.
Marianne nyökkää. "Niin. Mitä asiaa sinulla onkaan?"
"Sinähän tiedät, että kävin viikko sitten Turussa?" Romeo aloittaa varmistamisella.
"Kyllä, Sandra mainitsi siitä", Marianne myöntää.
"Oliko Sandra töissä sinä viikonloppuna?" Romeo kysyy vaivautumatta kiertelemään ja kaartelemaan - teeskentelemään.
"Mitä? Ei ollut, hänellähän oli vapaata", Marianne kertoo. "Etkö tiennyt?"
Romeo harkitsee pari sekuntia mitä vastaisi päätyen lopulta valkoiseen valheeseen. "Väärinkäsitys meillä näyttävästikin."
"Niitä sattuu helpolla", Marianne naurahtaa.
"Niin", Romeo myöntää. "Meillä olikin riitaa siitä aiheesta sinä päivänä, kun palasin kotiin."
"Niinkö?" Marianne kysyy silmät laajentuneina. "Ei Sandra sanonut mitään siitä, kun tuli töihin!"
"Mitä? Hän sanoi olleensa sinun luonasi rauhoittumassa", Romeo sanoo muuntaen hitusen totuutta.
"Niinkö? Kummallista", Marianne ihmettelee.
"Eikö hän ollutkaan tykönäsi?" Romeo kysyy.
"Ei, näimme vasta töissä ja silloin Sandra oli ihan superonnellinen", Marianne muistelee.
"Ai jaa, no se on kummallista", Romeo toteaa.
 "Niin", Marianne nyökyttelee kiivaasti päätään. "Oliko hän muuten pahastikin kipeänä?"
"Miten niin?" Romeo ihmettelee.
"Hän ei tullut parina päivänä töihin, sillä hän oli kipeä - minulla oli eilen vapaapäivä, joten en pystynyt kysymään häneltä itseltään", Marianne selittää. "Hän oli jo eilen töissä tai niin ainakin Jon kertoi tänään, kun tulin töihin."
"Sinun on parempi kysyä häneltä itseltään, sillä minä en tiennyt hänen olevan kipeä", Romeo puhuu ohi suunsa.
"Mitä?" Marianne kysyy.
"Unohda", Romeo sanoo. "Minne olet menossa syömään?"
"Kultatähteen", Marianne vastaa.
"Okei, minä menen Tuulihattuun, joten..." Romeo toteaa. "Oli kiva jutella, sinusta oli suuri apu."
"Kiva, jos osasin auttaa", Marianne sanoo hölmistyneenä. "Hei!"
"Joo, hei", Romeo sanoo ja lähtee ylittämään tietä.

Sandra on kusettanut häntä ilmiselvästi mennen tullen. Voi, miten hän on voinut olla niin sokea! Se on niin ilmiselvää, että Sandra pettää häntä (kehtasikin moralisoida, kun Roope petti Sariannaa - todella tekopyhää!), mutta kenen kanssa?

Päästyään Tuulihattuun Romeo menee suoraan tiskille. Henkilökuntaa ei näy missään, joten hän lysähtää tiskille - kun ei muitakaan asiakkaita ole, niin ketä se haittaisi?

Kenen ihmeen kanssa Sandra on pettänyt häntä? Ja kuinka kauan? Ja ennen kaikkea, miksi? Eikö hän riittänyt Sandralle vai mikä oli?

"Hei haloo, maa kutsuu Romeota", tuttu ääni huudahtaa Romeon korvan juuressa.

Romeo hätkähtää ja suoristaa selkänsä. Greg katsoo häntä naurava pilke silmissä. Tosin pilke katoaa melkein heti, kun platinapää näkee Romeon suklaanruskeiden silmien epätoivon.

"Kaikki okei?" Greg kysyy huoli äänestä paistaen.

Romeo avaa suunsa, mutta ei saa sanaakaan ulos suustaan. Niinpä hän sulkee suunsa ja pudistaa päätään.

"Mikä on?" Greg kysyy.
Romeo nieleskelee hetken ennen kuin saa äänensä kulkemaan. "Sain tietää, että avovaimoni on pettänyt minua."
"Oho", Greg sanoo. "Tai siis, oletko varma?"
"Joo, näin eilen hänen kaulassaan fritsun, jota en todellakaan ole tehnyt", Romeo kertoo, "ja tänään sain selville muita todisteita."
"Vau", Greg sanoo ainoastaan.
"Niin", Romeo sanoo heikolla äänellä.
"Olen pahoillani", Greg sanoo.
"Kiitos... Kai", Romeo mumisee.
"Tuota, oletko syönyt?" Greg kysyy.
"Aamiaisen, en muuta", Romeo vastaa.
"Onko nälkä?" Greg kysyy.
Romeo kohauttaa olkapäitään. "Kyllä kai."
"Selvä, teen sinulle jotain", Greg sanoo. "Ja tarjoan sen myös."
"Kiva", Romeo sanoo tuntien jonkinlaista kiitollisuutta platinapään eleestä.

Gregin kadottua keittiöön Romeo antaa ryhtinsä lysähtää jälleen. Kummallista kyllä, hänellä on hitusen parempi olo kuin äsken. Mutta vain hitusen.

Romeo huokaisee raskaasti. Häntä ei huvita enää mennä töihin - hän ei pystyisi edes keskittymään työasioihin. Ehkä hän ilmoittaa vain töihin tulleensa kipeäksi.

Tosin, ei häntä huvittanut mennä kotiinkaan, jossa pettäjä Sandra odottaisi häntä. Vaikka kai se olisi pakko mennä, sillä heidän pitäisi jutella asiat selviksi.

"Kas tässä", Greg kuuluu sanovan, "kaksi lämmintä voileipää - pikaisesti tehtynä."
"Mikron kautta siis?" Romeo kysyy.
"Juuri niin", Greg hymähtää.
"Kiitos", Romeo sanoo ryhdistäytyen. "No, oletko yksin töissä vai?"
"Oi en, Juliaana on takahuoneessa tilikirjojen kimpussa. Isa tulee tunnin päästä töihin eli silloin, kun minun vuoroni on ohitse", Greg kertoo.
"Ai jaa", Romeo sanoo.
Greg katsoo hetken Romeota mietteliäästi. "Haluaisitko jutella Juliaanan kanssa, öh, ongelmastasi?"
"En", Romeo sanoo, "puhun mieluummin sinun kanssasi."
"Ai, okei", Greg sanoo selvästi ilahtuneena.

Romeo virnistää pienesti ja alkaa sitten tehdä selvää lämpimistä voileivistään - ilman haarukkaa ja veistä.



Sandra pureskelee peukalonsa kynttä hermostuneena. Tai sitten raivostuneena, hän ei ole ihan varma. Mutta siitä hän on varma, että hänen on nähtävä Romeo ennen kuin hän menee töihin.

Kelloon vilkaisu kertoo kellon olevan lähemmäs puolta yhtä. Romeon pitäisi tulla töistä kahden tunnin päästä - eli tuntia aiemmin ennen kuin Sandran omat työt alkaa.

Sandran kännykkä ilmoittaa tekstiviestin saapumisesta - ehkä se on Romeolta.

'Ciao!
Koska voitaisiin nähdä taas? -K
16/05/2006
12:26:17
'

Kristian! Sandran tekisi mieli heittää kännykkänsä päin seinään. Kristian on kaiken pahan alku ja juuri. Fritsun tekijä.

'Hah, ei pitkään aikaan, älä turhaan odottele', Sandra naputtaa kiivastuneena. Ja sitten vain lähtetä.

Kristianin vastaus saapuu melkein heti. Sandran tekisi mieli jättää se huomiotta, muttei hän pysty siihen.

'Mikä nyt on?
16/05/2006
12:27:06
'

Vai mikä nyt on? Onpa Kristianilla otsaa!

'Sinä ja typerä fritsusi; Romeo huomasi sen!'

Siihen viestiin Kristianilta ei tulekaan enää vastausta. Hyvä. Ehkäpä Kristian tajuaa hävetä nyt!

Siinä samassa Sandran puhelin alkaa soida. Soittaja on Kristian.

"No mitä?" Sandra kivahtaa.
"Oikeastiko?" Kristian kysyy vain.
"No oikeasti", Sandra tiuskaisee.
"Mitä se sanoi?" Kristian utelee.
"Että 'kuka sen on tehnyt'", Sandra kertoo.
"Ja mitä vastasit?" Kristian kysyy.
"En sanonut, että sinä sen teit, jos sitä tarkoitat, en ole niin typerä", Sandra sanoo. "Väitin jonkun tuntemattoman innostuneen liikaa Helsingissä."
"Ai", Kristian sanoo.
"Joo, joten ole rauhassa", Sandra tokaisee.
"Usko pois, ei se tajua, että sinä petät sitä", Kristian koettaa lohduttaa.
"Toivottavasti", Sandra sanoo mennen ikkunan luo. "Oh, no nyt Romeo tuleekin - ja joku ihme tyyppi, jolla on tosi vaaleat hiukset."
"Ai. No moi sitten", Kristian sanoo lopettaen puhelun.

Sandra laskee kännykkänsä sohvapöydälle ja rientää eteiseen avomiestään vastaan. Romeo tulee yksin sisälle, blondi luultavastikin jäi ulos odottelemaan.

"Romeo!" Sandra huudahtaa. "Meidän pitää puhua, kulta."
"Joo", Romeo sanoo suunnaten yläkertaan.

Sandra seuraa Romeota heidän makuuhuoneeseensa. Tämä ottaa sängyn alta urheilukassinsa.

"Kulta, mitä sinä teet sillä?" Sandra kysyy.
Romeo mulkaisee häntä. "Pakkaan."
"Miksi?" Sandra kysyy.
"Kuka se on?" Romeo ohittaa kysymyksen täysin.
"Kuka?" Sandra ihmettelee.
"No se, kenen kanssa sinulla on suhde", Romeo toteaa. "Äläkä koeta valehdella, tiedän sinun pettävän, mutta en sitä, että kenen kanssa."

Sandra katsoo Romeota ja nielaisee. Hän voisi yhtä hyvin valehdella ja kiistää kaiken. Väittää Romeon kuvittelevan omiaan. Joo, niin hän tekee.

"Kristian", Sandra huomaa sanovansa.

Romeon ilme on jotain mitä Sandra ei olisi halunnut nähdä koskaan. Aivan kuin hän olisi lyönyt miestä.

Romeo pudistaa päätään ja alkaa heittää vaatteitaan kassiin tehokkaasti.

"Romeo?" Sandra kuiskaa.

Romeo ei vastaa, pakkaa vain. Hetken kuluttua urheilukassi on täynnä ja Romeo vetää vetoketjut kiinni.

Sitten hän katsahtaa Sandraan - suklaanruskeat silmät leiskuvat. "Se on ohi. Meitä ei enää ole."
"Mitä? Ei Romeo! Keskustellaan", Sandra sanoo kauhistuneena. "Meidän pitää keskustella tästä!"
"Ei tarvitse. Tiedät oikein hyvin mitä mieltä olen pettäjistä", Romeo tiuskaisee.

Sen sanottuaan Romeo lähtee. Ei edes hyvästejä. Vain inhoa tihkuva katse ja piikikkäät sanat.

Sandra istahtaa sängynlaidalle ja painaa kätensä suulleen. Kyyneleet valuvat pitkin siroja poskia.

Ei. Tämä ei voi olla ohitse. Ei saa olla. Ei hän voi menettää Romeota. Hän tekee kaikkensa, jotta saisi tämän takaisin.

Mutta aivan ensimmäiseksi hän menee Kristianin luo ja haukkuu tämän pataluhaksi. Kristianin syytähän tämä kaikki on!


Romeo makaa valveilla Gregin vuodesohvalla - joka on yllättävä mukava vuodesohvaksi - tuijottaen kattoon. Hän on majaillut platinapään tykönä kaksi vuorokautta ja yrittänyt miettiä asioita uusiksi. Miettinyt elämäänsä ja sen tarkoitusta, minkä jälkeen hän oli tuskastunut liiallisen syvällisiä ajatuksiaan.

Nyt Romeota jo kaduttaa sairasloman ottaminen. Töissä hänen ajatuksensa eivät olisi päässeet harhailemaan niin pahasti. Vaikka eiväthän ne oikeastaan harhailleet. Ajatukset ovat olleet enimmäkseen järkeviä ja täynnä totuuksia. Esimerkkinä nyt mainittakoon se ajatus, että miksi ihmeessä hän majailee muualla kuin omassa kodissaan, jonka hän osti perintörahoillaan? Sandranhan jos jonkun pitäisi hankkia uusi paikka, jossa asua, ei hänen.

Jotenkin Romeo ei vaan saa aikaiseksi käskeä naista pakkaamaan tavaroitaan ja häipymään hänen kodistaan. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että Romeo ei haluaisi luopua Sandrasta. Kyse on jostain muusta.

Häntä ällöttää jo ajatuskin siitä, että hänen pitäisi tavata Sandra. Sen seurauksena hän alkaisi kuitenkin ajatella olivatko Sandra ja Kristian saastuttaneet hänen kotinsa syrjähypyillä...

Romeo säpsähtää kuullessaan kolinaa. Keittiöön syttyy valo, joka kajastaa pienesti olohuoneeseen.

Hitaasti ja äänettömästi Romeo ponnahtaa pystyyn. Hiipien hän astelee keittiön ovensuulle: Greg on jääkapilla.

"Janoko yllätti? Vaiko nälkä?" Romeo kysyy hiljaa.
Greg säikähtää huomattavasti. "Olet hereillä - en kai herättänyt sinua?"
"Et, en saanut unta", Romeo toteaa."Sinä?"
"Olen ollut koneella näin kauan hoitamassa asioita", Greg kertoo.

Romeon valtaa halu kysyä, että mitä asioita, mutta hän jättää sen tekemättä. Se ei kuulu hänelle. Ei millään muotoa.

"Mikä sinua valvottaa?" Greg kysyy.
"Ajatukset", Romeo vastaa.
"Ajatukset?" Greg toistaa kysyvään sävyyn.
"Niin", Romeo sanoo. "Enimmäkseen se, että minun pitäisi käskeä Sandraa suksimaan hemmettiin kodistani."
"Omistatko sinä sen yksinäsi?" Greg kysyy.
"Joo, ostin sen vuotta aiemmin ennen kuin aloin edes seurustella Sandran kanssa", Romeo kertoo.
"Okei", Greg toteaa ykskantaan.
Romeo katsoo t-paitaan ja pyjamanhousuihin pukeutunutta platinapäätä mietteliäänä. "Väsyttääkö sinua?"
"Eipä oikeastaan", Greg vastaa. "Sinua?"
"Ei", Romeo myöntää.
"Haluaisitko jutella?" Greg kysyy.

Romeo hämmästyy. Hänen piti kysyä samaa. Tosin erimuodossa, mutta kuitenkin. Ihan kuin Greg olisi lukenut hänen ajatuksiaan.

"Joo, vaikka", Romeo nyökkää.
"Tai voidaan me katsoa televisiosta jotain myöhäisillan elokuvaakin", Greg ehdottaa kuin varmuuden vuoksi.
"Vaikka molempia", Romeo naurahtaa.
"Sopiihan sekin", Greg sanoo virnistellen. "Olohuoneeseen siis mars!"



Okei, myönnettäköön. Kaikki ei mennyt niin kuin piti.
Siis silloin, kun Sandra päätti mennä Kristianin luo ja haukkua tämä pataluhaksi. Eli neljä päivää sitten.

Jotenkin kesken kaiken Kristianille raivoamisen hän päätyi syleilemään tätä ja yhtäkkiä hän löysikin itsensä Kristianin sängystä ilman rihmankiertämää.

Mutta mitä sitten vaikka kaikki ei mennyt niin kuin piti? Kun Romeo kerran jätti hänet, niin hän voisi yhtä hyvin aloittaa suhteen Kristianin kanssa. Sehän on vain täydellistä. Sehän Kristianin tarkoitus alun perin olikin - olla hänen varamiehensä, jos hänelle ja Romeolle tulisi ero. Ja nyt he ovat eronneet - Romeon toimesta - joten hän voi ottaa varamiessuunnitelmansa käyttöön. Kristian tosin ei ole täysin Romeon veroinen, mutta onneksi hän voi koulia tästä mieleisensä.

"Miksi minun piti tulla mukaasi kauppaan?" Kristian kysyy keskeyttäen Sandran mietteet.
"Ei kauppaan vaan shoppailemaan", Sandra tuhahtaa.
"Se ja sama minulle", Kristian sanoo uikuttavaan sävyyn.
"Ei saisi olla. Kaupassa käynti on aivan eri asia kuin shoppailu", Sandra valistaa.
"Ihan sama", Kristian huokaisee.
"Ja vastaukseni aiempaan kysymykseesi, niin sen vuoksi, että ostoksieni kantaminen on kunnollisen..." Sandran puhe keskeytyy, kun hän huomaa jotain.

Hänen askeleensakin hidastuvat ja pian hän seisoo vain paikallaan katsoen lumoutuneen lailla eteenpäin.

"Kunnollisen minkä?" Kristian kysyy pysähtyen myös.

Mutta Sandra ei vastaa, hän katsoo ainoastaan vastaan tulevaa Romeota, joka nauraa jollekin mitä blondi hänen vieressään sanoo. Romeon askeleetkin ovat rennot.

Ei voi olla totta! Onko Romeo muka päässyt jo yli hänestä, heidän suhteestaan? Eihän heidän erostaan ole kuin joku viisi päivää!

Sandra tuntee ilkeän pistoksen sisällään. Hän tuntee olonsa petetyksi. Kuinka Romeo kehtasi päästä hänestä yli niin nopeasti?

Kun Romeo vihdoin ja viimein huomaa hänet, tämän katse synkkenee. Se saa Sandran tuntemaan olonsa varmemmaksi. Ehkäpä Romeo ei ole päässytkään ihan kokonaan yli hänestä.

Sandra tuntee syvää riemua, kun Romeo - ja blondi - pysähtyy hänen ja Kristianin kohdalla (tai no, blondi jää vaivautuneen oloisena seisomaan Romeon taakse).

"Hei", Sandra sanoo.
Romeo ohittaa tervehdyksen kokonaan. "Kai olet ruvennut etsimään asuntoa itsellesi?"

Sandra on ällikällä lyöty. Ei Romeo voi tarkoittaa sitä mitä hän luulee. Eihän?

"Mitä?" Sandra kysyy suu kuivana.
"Kuulit kyllä - haluan palata omaan kotiini", Romeo toteaa välinpitämättömän kuuloisena.
"Se on minunkin kotini!" Sandra parahtaa.
"Ei enää, minä omistan sen asunnon", Romeo tokaisee tylysti.
"Romeo, tuo ei ole reilua!" Sandran tekisi mieli kirkua kurkku suorana.
"Ei sekään ollut mitä teit tuon kanssa", Romeo sanoo mulkaisten Kristiania.

Silloin Sandra saa ajatuksen. Ja se ajatus on aivan täydellinen. Eikä hän olisi keksinyt sitä, ellei Romeo olisi mulkaissut Kristiania niin pahasti.

"No ihan sama, pidä typerä talosi", Sandra sanoo kopeana", minä muutan poikaystäväni luokse."

Painottaakseen sanojaan hän tarttuu Kristiania käsivarresta omistavasti. Riemulla Sandra katsoo Romeon ällistynyttä ilmettä, joka muuttuu tuskaiseksi, sitten raivostuneeksi.

Ja sitten tapahtuu se, mitä Sandra toivoikin tapahtuvan: Romeon käsi puristuu nyrkkiin ja vetäytyy taaksepäin valmistautuen iskuun. Aivan ilmiselvää, ettei mies ole päässyt hänestä yli.

Sandran pettymykseksi sattuu kuitenkin jotain odottamatonta. Blondi tarttuu nopeasti Romeota ranteesta estäen tätä lyömästä Kristiania.   

Romeo kääntää päätään blondin puoleen ja blondi pudistaa päätään. Ja Sandran yllätykseksi - tai enimmäkseenkin kauhuksi - Romeo laskee kätensä alas ja avaa sen nyrkistä.

Ei voi olla totta! Blondi sai Romeon luopumaan aikeestaan. Ei! Se ei ole reilua! Miten jollain muullakin voi olla valtaa Romeoon? Miten?! Ja varsinkin tuollaisella blondilla (ilmiselvästi tekoblondi!).

"No hyvä, sinulla on neljä päivää aikaa kerätä kimpsusi ja kampsusi, jättää avaimet ja häipyä", Romeo sanoo myrkyllisesti.
"Minulle riittää päiväkin", Sandra tokaisee ylimielisesti.
"Just joo", Romeo tuhahtaa pilkallisesti.

Sen jälkeen Romeo jatkaa matkaansa blondin kanssa jättäen Sandran kihisemään raivosta. Ei tämän näin pitänyt mennä! Ei alkuunkaan.

"Mennäänkö me kauppaan vai seisoskellaanko me vain tässä?" Kristian kysyy.
"Äsh, pidä typerä suusi kiinni ja anna minun olla", Sandra tiuskaisee ja lähtee lätkimään.

Hänen harmikseen Kristian ei edes yritä tulla hänen peräänsä. Siinä mies eroaa Romeosta. Tosin, ei Romeo enää viime aikoina vaivaantunut lähtemään hänen peräänsä. Alkuaikoina oli toisin.

No ihan sama. Painukoot Kristian hemmettiin. Tämä kaikkihan on Kristianin syytä.

Ostosterapiaa, sitä hän nyt tarvitsee. Ja niine hyvineen Sandra lähtee päättäväisin askelin kohti lähintä kauppaa, joka sattuu olemaan kenkäkauppa.

Ja tarkemmin ajateltuna hän tulisi tarvitsemaan kantoapua (kassien kanssa) ostosterapiansa kunnolliseen suorittamiseen. "Ala tulla jo, kaupat odottavat!"


Tietenkin sinä päivänä, jolloin Romeo päätti palata "sairaslomaltaan" töihin, hän sattui törmäämään Sandraan ja Kristianiin. Ensin kaikki oli mennyt hyvin - tai no, hyvin ja hyvin - mutta sitten Sandra oli vedellyt tapansa mukaisesti oikeista naruista saaden hänet ärsyyntymään ja melkein mottaamaan Kristiania. Hänen onnekseen Greg oli ollut paikalla estämässä häntä. Vaikka Kristian olisi iskun ansainnutkin.

"Olisit motannut vain", Juliaana sanoo, jolle Romeo juuri kertoi aamupäivällä tapahtuneesta kohtauksesta.
"Ei se olisi mitään hyödyttänyt", Romeo toistaa Gregin aiemmin lausumia sanoja.
"Ehkä ei, mutta se olisi ollut hauskaa", Juliaana lausahtaa.
"Kelle muka?" Romeo kysyy istuutuen työpöytänsä kulmalle.
"Minulle", Juliaana naurahtaa.

Romeo pyörittää silmiään. Tuo on niin Juliaanan tapaista, että se ei edes yllätä häntä lainkaan.

"Muru, minulla saattaa olla jotain, mikä piristää sinua", Juliaana sanoo viekas hymy huulillaan.

Romeo kurtistaa hivenen kulmiansa. Jotenkin hänellä on sellainen olo, ettei hän halua tietää mikä Juliaanan piristys olisi - joskin hänellä on omat epäilynsä. 

Joten, kun Juliaana liikahtaa hieman tuolissaan, Romeo vetäytyy säpsähtäen kauemmas. Juliaana ei tunnu kiinnittävän huomiota hänen reaktioonsa. Ja se on ehkä parempi niin.

"Petollisen Sandran uusi 'poikaystävä' on kaikkea muuta kuin sitoutunut", Juliaana sanoo rallattaen.
Romeon mielenkiinto herää väkisinkin. "Kuinka niin?"
"Satun tietämään, että eilen Kristianin sängyssä oli joku muu kuin Petollinen Sandra", Juliaana kertoo myhäillen.
"Niinkö?" Romeo naurahtaa.
Juliaana nyökyttelee päätään. "Varmaa tietoa!"
"Ai jai, ei saisi olla vahingoniloinen", Romeo sanoo hymyillen leveästi.
"Ole vaan, en minä kerro kellekään", Juliaana kannustaa.

Romeota alkaa naurattaa ja lopulta hän nauraa ääneen makeasti. Aivan kuin hän olisi saanut kostonsa - vaikka niin onkin ilkeä ajatella.

Pian Juliaanan kimeä nauru yhtyy Romeon kuplivaan nauruun. Heidän naurunpuuskansa keskeyttää puhelimen vaativa pirinä.

Romeo pompahtaa pystyyn ja kiertää työpöydän toiselle puolelle nostaen langattoman puhelimen laturistaan. "RKC, Romeo Lempiäinen."
"Tero Nikula tässä Rovena-yhtiöstä, hyvää päivää", kuuluu linjan toisesta päästä.
"Päivää", Romeo sanoo kaivellen muistiaan - missä hän onkaan kuullut nimen aikaisemmin?
"Kuukauden harkinta-aikaanne on kyllä vielä jäljellä, mutta ajattelin vain tiedustella, että joko osaisitte vastata ehdotukseemme?", Tero Nikula selittää.

Aivan! Se työtarjous, jota hänelle tarjottiin.

"Tuota, nyt on vähän huono aika minun osaltani keskustella asiasta - sopisiko, että soitan myöhemmin uudestaan?" Romeo kysyy.
"Ym, tietenkin se sopii", Tero Nikula myöntyy. "Odotan soittoanne."
"Hyvä, palaan asiaan niin pian kuin mahdollista", Romeo sanoo ja lopettaa sitten puhelun.

Juliaana katsoo häntä uteliaana. Romeo kohauttaa vain olkiaan ja istuutuu työpöytänsä ääreen.

"Mistä tuossa oli kyse? Eihän sinulla ollut mitenkään huono aika puhumiseen", Juliaana kysyy ääni mielenkiinnosta pakahtuen.
Romeo huokaisee syvään. "Se oli Rovena-yhtiöstä. He tiedustelivat, että olenko tehnyt päätöksen jo."
"Minkä suhteen?" Juliaana kysyy.
"Sen suhteen, että hyväksynkö heidän tarjouksensa vai en", Romeo vastaa.
"Vau", Juliaana sanoo ja viheltää.
"Niinpä, mutta en tiedä mitä vastaisin. Lupasin Sandralle, etten ota paikkaa vastaan, mutta..." Romeo sanoo.
"Ei mitään muttia! Et ole Sandralle enää tilivelvollinen! Otat työn tietysti vastaan", Juliaana sanoo tomerasti. "Millainen työ on kyseessä?"
"Aika lailla samanlainen kuin nyt, mutta huomattavasti paremmalla palkalla", Romeo kertoo.
"No niin! Ilmiselvästi sinun pitää ottaa työ vastaan", Juliaana hihkaisee.
"Jos otan työn vastaan, niin kaikki muuttuu", Romeo sanoo hitaasti.
"Se on vain hyvästä", Juliaana tokaisee.
"Minun pitäisi muuttaa siten Ouluun", Romeo toteaa.

Juliaana kurtistaa kulmiaan kuin miettiäkseen, mutta vain hetkeksi. Sitten hän pomppaa ylös paikaltaan ja menee Romeon työpöydän luokse. Hän nappaa puhelimen pöydältä ja ojentaa sen Romeolle.

"Sinun pitää suostua. Ajattele niitä kaikkia mahdollisuuksia mitä se tuo mukanaan", Juliaana sanoo määrätietoisesti. "Plus se, että pääset kauas Petollisesta Sandrasta."

Hetken asiaa harkittuaan Romeo tarttuu puhelimeen ja etsii Rovena-yhtiön numeron puhelulokin vastatut-tiedostosta. 

"Rovena-yhtiö, Laura Kuisma puhelimessa, kuinka voin auttaa?" käheä ääni vastaa kolmen pirahduksen jälkeen.
"Romeo Lempiäinen tässä hei", Romeo sanoo. "Yritän tavoitella Tero Nikulaa."
"Selvä, odottakaa hetki, yhdistän puhelunne", Laura Kuisma sanoo kaavamaisesti.

Romeo vilkaisee Juliaanaa ja muodostaa huulillaan sanat "oma sihteeri, vau". Juliaana näyttää innoissaan kieltään ja nostaa peukalonsa pystyyn.

"Tero Nikula", miesääni sanoo äkkiä linjan toisessa päässä.
"Romeo Lempiäinen tässä hei", Romeo toistaa aiemmat sanansa.
"Kas hei", Tero Nikula sanoo. "Mennään suoraan asiaan, osaatteko jo sanoa, että otatteko paikan vastaan vai ette?"

Romeo hätkähtää hivenen miehen äänen sävyä, mutta ei anna sen häiritä itseään. "Tulen oikein mielelläni töihin teille."
"Ah, loistavaa", Tero Nikula sanoo.
"Joten, koska aloittaisin?" Romeo kysyy.
"Heti kun saatte asianne kuntoon siellä päässä ja löydätte asunnon täältä itsellenne", Tero Nikula sanoo, "eli sanoisimmeko kahden kuukauden kuluttua?"
"Sovittu", Romeo sanoo.
"Hyvä, palataan asiaan vielä myöhemmin", Tero Nikula sanoo. "Näkemiin."
"Näkemiin", Romeo toistaa ja laskee puhelimen alas.

Juliaana katsoo Romeota tiiviisti, odottaen. Se on Romeosta kummallista, sillä tämä kuitenkin kuuli mitä hän sanoi puhelimeen.

"Minä muutan Ouluun", Romeo lausahtaa kuin kokeillen miltä sanat tuntuvat ja kuulostavat. "Kahden kuukauden päästä olen töissä
Rovena-yhtiössä."


Pari päivää myöhemmin Sandran kaikki tavarat seisovat pahvilaatikoihin pakattuina Kristianin varastossa. Ja siellä ne saavat ollakin niin kauan, että Sandra löytää itselleen ja Kristianille uuden asunnon. Kristianin kaksio on aivan liian pieni heille kahdelle.

Tälläkin hetkellä Sandra etsii netistä omakotitaloja vaikka hänen pitäisi tehdä töitä. Hän venyttää sormillaan purukumiaan tuntien olonsa turhautuneeksi - Teräkselästä ei tunnu löytyvän yhtään myynnissä olevaa omakotitaloa. (Naapurikunnista kyllä löytyisi, mutta ei niistä ei ole mitään hyötyä - ikävä kyllä.)

Ovelle koputetaan ja Sandran nostaessa katseensa tietokoneen näytöstä Marianne astuu sisälle. Sandra katsoo tätä kysyvänä.

"Ajattelin kysyä, että lähdetkö lounaalle kanssani?" Marianne kysyy sipaisten hiussuortuvan korvansa taakse.
"Puolen tunnin päästä, minun on tehtävä tämä loppuun ensiksi", Sandra sanoo eikä periaatteessa valehtele - hänen on katsottava kiinteistövälityksen sivut kokonaan lävitse. "Jos se sopii?"
"Hmm, no kyllä se sopii, menen tekemään sitten vielä vähän töitä", Marianne myöntyy.
"Hyvä, tulen hakemaan sinut sitten, kun olen valmis", Sandra sanoo. 
"Sopii", Marianne nyökkää kadoten sitten.

Kiinteistövälityksen sivut tulee nopeasti katsottua lävitse ja Sandra harkitsee rupeavansa tekemään oikeasti töitä. Mutta ei häntä oikeastaan huvita. Eikä häntä huvita ihan vielä mennä hakemaan Marianneakaan sille lounaalle - juurihan hän lähetti tämän matkoihinsa.

Pyörittyään tuolilla kolmesti ympyri Sandra huokaisee alistuneesti. Kai hän voisi yhtä hyvin sitten mennä hakemaan Mariannea lounaalle, vaikkei se (vieläkään) huvittanut häntä. Ei hänellä ollut parempaakaan tekemistä.

Sandra nousee hitaasti ylös, nappaa trenssitakkinsa ja lähtee kohti Mariannen työhuonetta, joka sijaitsee käytävän toisessa päässä. Koputettuaan kohteliaasti ovea hän työntää sen auki ja kurkistaa Mariannen huoneeseen.

"Mennäänkö? Sainkin hoidettua hommani nopeammin kuin luulin", Sandra selittää.
"Oh, tietenkin se sopii", Marianne nyökkää ja pompahtaa ylös saman tien tuoliltaan.

Juuri kun Marianne on ottamassa takkiaan, huoneeseen tulee Jimi, Mariannen esimies (kyllä, Sandralla on eri esimies...). Sandra nyökkää Jimille tervehdykseksi automaattisesti koettaen olla pyörittämättä silmiään - hän ei voi sietää miestä ollenkaan.

"Marianne, hyvä että olet vielä täällä", Jimi sanoo, "meillä alkaa yllätyskokous viiden minuutin kuluttua. "
"Ai, selvä", Marianne sanoo.
"Hyvä", Jimi sanoo ja katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin.
"Lounaamme siis peruuntui", Sandra sanoo välittämättä ollenkaan siitä tosiasiasta, että Jimi ei huomannut häntä.
"Näyttävästi, olen pahoillani", Marianne pahoittelee.
"Ei se mitään, toiste sitten. Hei", Sandra sanoo ja lähtee ulos Mariannen työhuoneesta.
"Hei", Marianne huikkaa hänen peräänsä.

Pienoisesti huokaisten Sandra päättää mennä Kristianin luo syömään. Ei kun hei hetkinen, hänhän asuu siellä myös, joten hän menee silloin omaan kotiinsa syömään. Juuri niin. Vaikka se onkin pelkkä vaatimaton kaksio eikä hulppea omakotitalo.

Matka Kristianille - tai siis kotiin - kävellen kestää kymmenen minuuttia vähemmän kuin Romeolle. Ensin Sandra meinaa soittaa ovikelloa, mutta sitten hän muistaa eilen itselleen teettämänsä avaimen.

Ylpeyttä tuntien hän kaivaa avaimen käsilaukustaan ja ihailtuaan sitä hetken hän avaa oven lukosta. Vaivaantumatta riisumaan kenkiään Sandra tallustaa keittiöön, suoraan jääkaapille.

Hänen suureksi harmikseen sen sisältä ei löydy mitään kunnollista syötävää. Kun hän pääsee töistä tänään, niin hänen on mentävä suorinta tietä kauppaan ruokaostoksille.

Lievää turhautuneisuutta tuntien Sandra sulkee jääkaapin oven ja ottaa hedelmäkulhosta kirkuvanpunaisen omenan. Hän hakee kuorimaveitsen ja istahtaa sitten pöydän ääreen. Hitaasti hän alkaa kuoria punaista kuorta omenasta pois.

Kun Sandra on päässyt puoleenväliin omenan kuorimisessaan, Kristian pöllähtää paikalle puolialastomana. Hän on silminnähden hämmästynyt nähdessään Sandran. Ilme katoaa kuitenkin nopeasti.

"Hei kulta, heräsitkö vasta? Näytät ainakin siltä", Sandra hymyilee.
"Ai jaa", Kristian sanoo haroen puolipitkää tukkaansa. "Mitäs sinä täällä?"
Sandra heilauttaa omenaa kädessään. "Lounastunti - jääkaapissa ei tosin ollut mitään kunnollista syötävää. Älä huoli, käyn kaupassa, kunhan olen päässyt töistä."
"Ihan miten vain", Kristian tokaisee.
"Oikeastaan, nyt kun olet siinä, niin mentäisiinkö yhdessä lounaalle jonnekin? Tai sinun tapauksessasi brunssille", Sandra ehdottaa.
"Tuskinpa, mutta mene yksiksesi, jos haluat", Kristian sanoo.
"En minä yksinäni", Sandra sanoo.
"No se siitä sitten", Kristian toteaa.
"Kristian, mitä sinä jäit kuhnimaan?" kuuluu naisen ääni yllättäen jostain.

Ja aika pian sen jälkeen keittiöön tupsahtaa punapäinen nainen päiväpeittoon kietoutuneena. Nainen pysähtyy kuin seinään huomatessaan Sandran ja sipaisee sen jälkeen epävarmalla ja äkkinäisellä liikkeellä hiussuortuvan korvansa taakse.

"Ai, tuota hei", nainen sanoo.
"Kristian", Sandra kähisee jättäen naisen (sanat) huomiotta, "kuka tuo on?"
Kristian kohauttaa olkiaan - jostain kumman syystä. "Susanne."
"Entä mitä hän tekee täällä?" Sandra kysyy ääni väristen.
"Eikö se ole ilmiselvää", Kristian toteaa enemminkin kuin kysyy.
"Kristian, olisit voinut kertoa, että sinulla on tyttöystävä", Susanne puuttuu puheeseen. 
Kristian kääntyy Susannen puoleen. "Ei minulla ole mitään tyttöystävää, hän asuu täällä pakosta, kun hänet potkittiin ulos omasta kodistaan. Hän lähtee heti, kun löytää uuden asunnon itselleen."

Kristianin sanat ovat kuin puukoniskuja. Sandra tuntee olonsa samanaikaisesti vihaiseksi, että hyväksikäytetyksi. Jos Kristian kerran on oikeasti tuota mieltä, niin miksi tämä antoi hänen ymmärtää jotain muuta?

"Miksi sitten olet antanut ymmärtää niin?" Sandra kysyy.
"Olet ymmärtänyt omiasi, enkä minä voi sille mitään", Kristian sanoo. "Minäpä otan nyt sen mitä tulin hakemaankin ja sitten me menemme Suskin kanssa jatkamaan touhujamme. Tee sinä mitä sitten ikinä teetkin."

Sandra ponnahtaa kiivastuneena ja loukattuna pystyyn. Kyyneleet kirvelevät hänen silmissään.

"Olinko minä sinulle joku hiton petikaveri? Senkö takia minun suhteeni Romeoon hajosi? Sinä olet yksi suuri mulkvisti!" Sandra raivoaa ja paiskaa kuoritun omenan ja kuorimaveitsen lattialle, josta omena kimpoaa pienesti takaisin ilmaan ja tipahtaa taas lattialle kierien Susannen jalkojen juureen.

Kristian vilkaisee nopeasti jääkaapin luota säälien häntä. Se saa Sandran niskavillat nousemaan pystyyn.

Viimeiset arvon rippeensä keräten hän marssii viileästi eteiseen, jossa hän sylkäisee lattialle ennen kuin poistuu Kristianin asunnosta. Ulko-oven sulkeutuessa Sandra painaa käden suulleen ja hänen silmänsä alkavat vuotaa vuolaina.


Romeo huokaisee ties monettako kertaa viime päivien aikana. Viimeinkin hän on saanut pois kaiken, joka muistutti häntä Petollisesta Sandrasta. (Hän ei pystynyt heittämään niitä pois vaan piilotti ne ullakolle.) Nyt asunto näyttää jotenkin tyhjältä.

No, sillä ei oikeastaan ole väliä, koska kohta hänellä on kuitenkin edessään muutto Ouluun. Huomenna, kun hänellä on sattumoisin töistä vapaata, hän matkustaa Ouluun (lentäen tietysti) etsimään itselleen asuntoa.

Ei Romeo silti aikonut myydä nykyistä asuntoaan, niin on turha luulla. Hän on miettinyt asuntonsa vuokraamista, mutta se ei tunnu kovin mukavalta ajatukselta. Olisi outoa ajatella, että hänen ikiomassa kodissaan asuisivat jotkut ventovieraat ihmiset.

Romeo huokaisee jälleen ponnistautuen sohvalta pystyyn. Hänellä alkaa olla nälkä, joten hän voisi yhtä hyvin tilata itselleen pizzan, sillä häntä ei huvita alkaa kokata itselleen.

Mutta ennen kuin hän voisi tilata itselleen pizzaa, hänen pitäisi löytää kännykkänsä. Kysymys siis kuuluukin, että minne hän on sen laskenut viimeksi. Hitto, hän hukkaa kännykkänsä melkein aina.

Viiden minuutin etsimisen jälkeen Romeo löytää kännykkänsä kylpyhuoneesta (hänellä ei todellakaan ole hajua miten kännykkä oli päätynyt sinne edes). Kun hän näppäilee pizzerian numeroa, ovikello soi.

Romeo menee ovelle odottaen samalla, että pizzeriasta vastattaisiin. Oven takaa paljastuu Greg, joka eilen olikin luvannut poiketa Romeon luona päästyään töistä.

"Hei", platinapää sanoo. "Tulinko pahaan aikaan?"
"Et, soitan vain pizzeriaan", Romeo vastaa. "Tule sisälle vaan."
"Aha, okei", Greg hymähtää.

Romeo nyökkää ja suuntaa keittiöön. Lopultakin pizzeriasta vastataan!

"Hei, haluaisin tilata yhden Margheritan", Romeo sanoo.
"Selvä", miesääni sanoo venyttäen, "muuta?"
Romeo meinaa ensin sanoa "ei", mutta sitten hänen mieleensä juolahtaa jotain. "Pieni hetki."

Sen sanottuaan Romeo menee eteiseen, mutta Greg ei olekaan enää siellä. Platinapää löytyy olohuoneesta.

"Hei Greg, ottaisitko sinä pizzan?" Romeo kysyy. "Minä tarjoan."
Greg vilkaisee sohvalta Romeota. "Kai minä sitten voisin."
"Loistavaa. Mitä saisi olla?" Romeo kysyy.
"Salamipizza vaikka", Greg sanoo. "Ja paprikalla!"
Romeo nyökkää ja sanoo sitten puhelimeen: "Sen lisäksi yksi salamipizza paprikalla. Ei muuta."
"Selvä ja osoite?" miesääni tiedustelee.
"Vaahterakuja 107", Romeo kertoo.
"Selvä", mies sanoo jälleen. "Menee noin puoli tuntia."
"Okei", Romeo sanoo ja lopettaa puhelun.
"Toin muuten elokuvan mukanani, jos kiinnostaa", Greg sanoo heilutellen DVD:tä kädessään.
"Tietenkin kiinnostaa", Romeo sanoo ja hyppää ketterästi sohvan selkänojan ylitse platinapään viereen. "Odotetaanko pizzojen tuloon asti vai?"
"Ihan miten vain", Greg sanoo.
"Okei", Romeo sanoo napaten DVD:n Gregin kädestä. "Oh, toimintaa."
"Tietenkin", Greg nyökkää.
"Mahtavaa", Romeo sanoo nousten ylös sohvalta.

Hän menee television luokse ja kyykistyy alas laittamaan DVD:tä DVD-soittimeen.

"Sovitaanko niin, että juhlimme tällä tavoin uutta työpaikkaasi ja tulevaa muuttoasi Ouluun?" Greg sanoo kysyvään sävyyn.
Romeo vilkaisee (vuorostaan) olkansa yli platinapäätä ja virnistää. "Sovitaan vaan."

Greg virnistää takaisin ja huokaisee sitten raskaasti.

"No mikäs on?" Romeo kysyy jokseenkin huvittuneena.
"Harmittaa hieman, että juuri kun meistä on tullut kaverit, niin sinä muutat muualle", Greg toteaa. "Ja vieläpä kauas Ouluun."
"Niin - pakoon sinua", Romeo sanoo nousten pystyyn ja virnistää ilkikurisesti.
"Oh, minä tiesin sen!" Greg huudahtaa yhtyen mukaan leikkiin.
"Etkä sitten vaivautunut sanomaan mitään", Romeo tokaisee.
"Luulin vain kuvitelleeni sen", Greg sanoo.
"Ai, no se siitä sitten", Romeo sanoo painaen playta. "Elokuva alkaa."
"Hei, laitoitko sinä tekstitystä ollenkaan?" Greg kysyy. "Ei niin, että minä tarvitsisin sitä, mutta sinä kyllä saatat tarvita."
"Öh, en tainnut laittaa. Hupsista. Korjaan sen", Romeo naurahtaa pahoittelevasti ja painelee DVD-soittimen kaukosäädintä kiivaasti.
"Osaatko varmasti?" Greg kysyy epäileväisesti.
"Tietysti osaan! Minä sinä oikein minua pidät?" Romeo vastaa kysymyksellä.
"No kun ei tuo siltä näytä. Anna kaukosäädin tänne", Greg sanoo.
"En anna", Romeo kieltäytyy.
Greg nousee pystyyn ja menee Romeon luokse. "Anna vain, elokuva on muuten ohi jo, kun sinä löydät oikean nappulan!"
"Enkä anna", Romeo sanoo ja nostaa sen käden ylös, jolla pitelee kaukosäädintä.
"Kyllä minä sen sieltä saan", Greg sanoo kurottautuen kaukosäädintä kohti.
Romeo hypähtää taemmas ja lähtee juoksemaan pakoon platinapää kintereillään. "Et tule saamaan sitä!"
"Älä lällättele", Greg nauraa.

Romeo kääntyy sen verran platinapäätä kohti, että pystyy näyttämään tälle kieltä. Sitten hän ryntää portaita pitkin yläkertaan. Greg harkitsee sekunnin ajan ennen kuin ampaisee Romeon perään, jolloin elokuva jää pyörimään yksinään alakertaan - ilman tekstitystä.


Sandra ei nukkunut viime yönä silmällistäkään. Hän pyöri miettien mitä tekisi, mikä olisi oikea seuraava siirto, mutta suurin syy siihen, ettei hän ollut saanut unta, oli ollut se tosiasia, että Mariannen vuodesohva on epämukava paikka nukkumiseen.

Syvästi haukotellen Sandra ponnistautuu pystyyn ja suuntaa Mariannen keittiöön. Koko huone tuoksuu vastakeitetyltä kahvilta.

Keittiönpöydällä lojuu muistilappu, jossa on kirjoitusta Mariannen kauniilla käsialalla. Sandra nappaa lapun pöydältä lukeakseen sen.

'Huomenta!
Lähdin jo töihin (aamuvuoro, muistatkos?). Keitin sinulle kahvia - syö jotain sen kanssa. Jos haluat suihkuun, niin löydät pyyhkeet sieltä mistä ennenkin. Viivy niin kauan kuin haluat.
- Marianne
'

Sandra naksauttaa kieltään ja rypistää muistilapun heittäen sen sitten roskikseen. Kai hän voisi käydäkin suihkussa ja syödä vasta sen jälkeen aamiaisen. Tai ehkä hän juo ensimmäiseksi kahvia, menee sitten suihkuun ja syö sen jälkeen sen aamiaisen. Kyllä, juuri niin hän tekee.

Otettuaan mukillisen kahvia itselleen Sandra alkaa selata paikallista sanomalehteä, joka ilmestyy kolme kertaa viikossa. Ei mitään mielenkiintoista, ei mitään minkä lukemiseen syventyä.

Käännettyään lehden takakannen esille Sandran silmät osuvat RKC:n mainokseen. Romeon työpaikka.

Tosiaankin, Romeo! Hänen oljenkortensa!

Tai siis, hänen on koetettava sopia asiat tämän kanssa. Eikä se tule jäämään pelkäksi yritykseksi, sillä Sandra ei tunne sanaa epäonnistuminen (tai kyllä hän tuntee, mutta se nyt ei ollut asian pointti).

Kulautettuaan kertaheitolla loput kahvistaan Sandra käy nopeasti suihkussa, minkä jälkeen hän pukeutuu ja meikkaa kasvonsa huolellisesti, mutta kohtuullisen nopeasti. Katsottuaan itseänsä hyväksyvästi peilistä hän rientää eteiseen ja pukee trenssitakin tiukasti ylleen. Kaikkien ei todellakaan tarvitse nähdä hänen yllään olevaa vartaloa nuolevaa pikkumekkoa (jonka hän lainasi Mariannelta ilman lupaa - tietenkin, sillä tämähän on töissä, mutta...). Se on tarkoitettu ainoastaan Romeon silmille.

Mariannen luota on kävellen viiden minuutin matka RKC:lle, mutta Sandra onnistuu kuluttamaan matkaan kymmenen minuuttia - mitä muutakaan voisi odottaa, kun jaloissa on sellaiset kengät. Niillä koroilla on suorastaan ihme, ettei matkaan mennyt enempää aikaa kuin kymmenen minuuttia.

Harmikseen Sandra saa kuulla Romeolla olevan vapaapäivä, joten hänen täytyy kipittää tämän kodille asti. Tai sitten hän voisi vain soittaa ja tilata taksin. Ei, olisi todella tyhmää soittaa taksi parin kilometrin takia. Kyllä hän hoitaa matkan tuosta vain kävellen. Jopa niillä kauheilla koroilla.

Kuin kohtalon ivasta Romeo ei ole edes kotonaan. Sandra tuntee kuinka turhautuneisuus alkaa täyttää hänen mieltään. Ei voinut vain olla totta, ettei Romeo ollut paikalla!

Sandra miettii kuumeisesti missä Romeo voisi olla. Ainoa järkevä vaihtoehto on Tuulihattu. Tuskin Romeo on nyt missään muuallakaan.
Jokseenkin alistuneena Sandra kaivaa käsilaukustaan kännykkänsä esille ja tilaa taksin. Turha kuvitella, että hän kävelisi Tuulihattuun. Hän sai tarpeekseen turhasta kävelystä. Sitä paitsi hänen jalkojaan särki, kiitos korkokenkien.

Taksin saapumiseen tuntuu menevän ikuisuus, mutta lopulta se kaartaa kulman takaa ja pysähtyy Sandran eteen. Ilosta kiljahtaen hän nousee taksin kyytiin.

"Kirsikkakatu 15, kahvila Tuulihattu", Sandra tokaisee kiinnittäen turvavyön.

Viidentoista minuutin kuluttua taksi on Tuulihatun edessä. Sandra kaivaa lompakkoaan esille, mutta tulee sittenkin toisiin aatoksiin.

"Kuule, voisitteko odottaa tässä? Voi olla, että joudunkin ehkä jatkamaan matkaani", Sandra sanoo.
"Öh, minun on kyllä sitten tultava mukaanne, en halua ottaa riskiä, että jäisin ilman maksua", taksikuski sanoo hieman vastahakoisesti.
"Sopii minulle", Sandra huokaisee aukaisten turvavyön.

Pikainen katsaus kahvilan läpi kertoo kurjan tosiasian: Romeo ei ole sielläkään. Huokaisten pettymyksestä Sandra menee hitaasti tiskille, jossa Isa palvelee asiakasta. Taksikuski ei seuraa häntä vaan menee tervehtimään jotakuta pöydässä istuvaa asiakasta.

"Onko Juliaana töissä?" Sandra kysyy välittämättä siitä, että saattaisi keskeyttää jotain.
Isa vilkaisee ilmeettömästi Sandraa. "On, takahuoneessa? Haenko hänet?"
"Hae", Sandra tokaisee.
"Anteeksi, pieni hetki", Isa sanoo asiakkaalle.

Sandra huomaa silmäkulmastaan kuinka asiakas, jota Isa palveli, mulkoilee häntä töykeästi, mutta hän ei jaksa välittää asiasta. Hänen onnekseen - jos voi onnesta puhua, kun kyseessä on kuitenkin nti Silikoni - Isa tulee takaisin kahvion puolelle Juliaana kintereillään.

"No mutta Sandra, miten voin auttaa sinua?" Juliaana kysyy liian maireana.
"Tiedätkö missä Romeo on?" Sandra kysyy.
"Miten niin?" Juliaana kysyy. "Oletko koettanut soittaa hänelle?"

Oh. Se ei ollut tullutkaan Sandran mieleen, mutta sitä hän ei myöntäisi tuolle puoskarille. Ei todellakaan.

"Missä hän on?" Sandra toistaa.
"Eli et ole. No jaa, ihan kuin hän sinulle vastaisikaan edes. Kaiken sen jälkeen mitä hänelle teit", Juliaana toteaa.
"Missä - Romeo - on?" Sandra kysyy uudelleen ja koettaa hillitä itsensä.
Juliaana vilkaisee kelloa kädessään. "Tähän aikaan hän on luultavastikin lentokentällä, ellei hän ole myöhässä."
"Lentokentällä? Mitä, miksi?" Sandra ihmettelee.
"Etkö ole kuullut? Romeo muuttaa Ouluun", Juliaana sanoo kierosti hymyillen.
"Eih!" Sandra kauhistuu.
"Voi kyllä'", Juliaana nyökyttelee, "voi kyllä."

Sandra käännähtää kannoillaan ja marssii ovelle. Sitten hän peruuttaa pari askelta.

"Hei sinä, vie minut nyt heti lentokentälle ja nopeasti, jos haluat rahasi!" Sandra tiuskaisee taksikuskille, joka on jäänyt suustaan kiinni tuttunsa kanssa.

Taksikuski ryhdistäytyy samaten ja nyökkää. Hyvästeltyään pikaisesti tuttavansa tämä hölkkää Sandran perässä taksinsa tykö.

Taksimatka lentokentälle tuntuu kestävän ikuisuuden ja Sandra toivoo sormet ristissä, että he ehtivät ajoissa perille. Hän ei saa myöhästyä. Hänen täytyy saada puhua Romeon kanssa ja estää tätä muuttamasta.

Lopulta - ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen - taksi kaartaa lentokentälle. Sandra avaa turvavyönsä nopeasti, minkä seurauksena se lämähtää päin hänen leukaansa. Irvistäen hän hieroo pikaisesti leukaansa, mutta unohtaa jomottavan kivun jo seuraavassa hetkessä.

Taksin pysähtyessä Sandra on kaivanut lompakkonsa esiin ja ojentaa nyt taksikuskille satasen. "Pidä loput!"

Taksikuski ei ehdi sanoa mitään, kun Sandra on jo hypännyt taksista ulos. Vaivalloisesti hän juoksee sisälle ja suoraan lippuluukulle.

"Yksi lippu kiitos", Sandra henkäisee.
"Minne?" virkailija kysyy.
"Ihan sama, kunhan on vain lippu, jolla pääsen portille", Sandra tiuskaisee.

Virkailija kohottaa kulmiaan, mutta tekee työtä käskettyä. Hetken naputtelemisen jälkeen virkailija ojentaa lipun Sandralle.

Sandra lykkää pankkikorttinsa virkailijalle ja naputtelee sormillaan kärsimättömänä tiskin lasista pintaa. Heti kun virkailija ojentaa pankkikortin hänelle takaisin, hän ryntää niin nopeasti kuin pystyy kohtia lähtöselvityspistettä, jossa ei ole hänen onnekseen ruuhkaa.

Selviydyttyään lähtöselvityksestä Sandra kiiruhtaa porttien luokse. Toivottavasti hän ei ole myöhässä. Toivottavasti hän ehtii ajoissa. Hänen on nähtävä Romeo ja estettävä tätä lähtemästä yhtikäs minnekään. Hän tarvitsee onnellisen lopun itselleen vaikka sitten pakolla!

Helpotuksen aallot syöksyvät Sandran lävitse, kun hän näkee Romeon seisomassa lasiseinän edessä katselemassa ulos. Hän ehti! Hän todellakin ehti ajoissa!

"Romeo!" Sandra kiljaisee ääni yllättäen käheänä. "Romeo, voi luoja! Romeooh!"

Hitaasti Romeo kääntyy ympäri ja katsoo kulmat kurtussa häntä. Sitten äkkiä tämän ilme synkkenee ja suu puristuu viivaksi.

Kun Sandra vihdoin pääsee Romeon tykö, on miehen kasvot ilmeettömät. "Romeo, meidän pitää puhua! Ole niin kiltti."

Romeo huokaisee ainoastaan ja Sandra päättää sen olevan myöntymisen merkki. Hän nielaisee joko hermostuksesta tai huojennuksesta - hän ei ole ihan varma.

"Olen todella, todella pahoillani, että petin sinua, Romeo. En tiedä mikä minuun meni, mutta sen tiedän, että kadun sitä syvästi! Olet parasta mitä minulle on kuunaan tapahtunut ja minä mokasin. Mutta nyt minä koetan korjata asiat, sillä en halua menettää sinua. En voi elää ilman sinua. Olet minulle kaikki kaikessa. Rakastan sinua niin paljon, että se sattuu!" Sandra hölöttää lisäillen valheita sinne ja tänne automaattisesti, mutta tarkoitus pyhittää keinot.

Romeon silmät ovat tummat ja täynnä inhoa. Puhe ei ole siis vielä vakuuttanut tätä. No, sitten täytyy lisätä pökköä pesään!

"Enkä minä oikeasti seurustellut Kristianin kanssa eromme jälkeen - en koskaan - halusin tehdä sinut vain mustasukkaiseksi. Se oli ehkä tyhmää, mutta ajattelin saavani sinut takaisin itselleni. Ole niin kiltti ja anna minulle anteeksi!" Sandra sanoo vaikeroiden ja saa yhden kyyneleen pakotettua valumaan alas silmäkulmastaan.

Romeo ei sano mitään, tuijottaa ainoastaan silmät sirrissä häntä kuin miettien, että uskoako vai ei. Sandra painaa päänsä alas ja tarttuu Romeon käsivarsiin. Tämä ei kavahda kauemmas, se on hyvä merkki. Eikö olekin?

"Älä Romeo jätä minua. Ole niin kiltti. Rakastan sinua niin paljon. Teen mitä vain korjatakseni välimme, teen mitä vain hyvittääkseni kamalan tekoni. Mitä vain, kuulitko? Ole niin kiltti ja sano, että rakastat minua, että annat anteeksi... Että annat minulle, ei, meille uuden tilaisuuden yhteiseen onneen ja tulevaisuuteen", Sandra pyytää vinkuen.

Romeo ei vastaa vieläkään eikä hän uskalla nostaa päätänsä ja kohdata Romeon katsetta. Mutta hänen olisi pitänyt tehdä niin, sillä silloin hän olisi nähnyt mihin tämä on suunnannut katseensa. Silloin hän olisi huomannut kuinka Romeo katsoo kaukana seisovaa kaksikkoa. Platinapäätä, joka syleilee tiukasti punapäistä miestä...


"Ja poikki!" nuori, parrakas mies huutaa - ohjaaja. "Oikein hyvä. Nyt pidetään vartin tauko, kaikki!"
Helinä nostaa katseensa ja päästää irti Eliaksesta. "Sehän meni hyvin vai mitä?"
"Kuten aina kanssasi", Elias virnistää ja kurottautuu pörröttämään vastanäyttelijänsä vaaleita hiuksia.
"Hei, ei saa!" Helinä huudahtaa nauraen.
Ohjaa rykii äkkiä saadakseen kaikkien huomion. "Piti vielä sanomani, että seuraavaksi kuvaamme sitten loput täällä lentokentällä tapahtuvista kohtauksista. Seuraavana vuorossa on Gregin ja Tylerin kohtaus, jonka jälkeen kuvataan se, kun Romeo saapuu lentokentälle - takaperoisesti tietenkin. Jotenka Elias valmistaudu. Ja joku voisi ilmoittaa Elijah'lle ja Lewikselle, sillä he ovat näemmä hävinneet tästä jo."

Helinä vilkaisee nopeasti Eliasta ennen kuin lähtee kohti muonituspistettä mutisten jotain käsikirjoitukseen liittyvästä. Elias pudistaa huvittuneena päätään ja päättää lähteä etsimään kadonnutta kaksikkoa. Mutta muonituspisteen kautta, hänellä on kova nälkä. Ja hyvällä tuurilla Elijah ja Lewis saattavat tupsahtaa sinne myös, jolloin hän pääsisi helpommalla. Ainahan voi ainakin toivoa.

« Viimeksi muokattu: 30.06.2019 21:42:17 kirjoittanut tirsu »
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor