Kommenttikampanja tervehtii perjantain kunniaksi!
Luin kaikki raapaleesi, mutta suonet anteeksi, että en ihan alusta alkaen kommentoi jokaista erikseen. :) Oli antoisaa lukea ne kokonaisuutena juuri tässä käännekohdassa.
Monista muista rinnakkaistodellisuuksista tämän erottaa se, että se lyhyt onni ja hurmio jää melkein olematta ja
loppu alkaa niin varhain. Lukiessa vähitellen mieleen hiipi hyytävä tunne siitä, että ohi meni ja sanomatta jäi. Lakoninen pohjavire kyllä miellyttää, asiat tapahtuivat ja pyörät pyörivät, vaikka tarina kulkee nuoruuden nummilta pirujen porteille. Enpä alussa tiennyt, kuinka hyvin tuo lause
Heillä vain oli tapana olla yhdessä tätä kuvaakaan, ja samoin tietenkin otsikkosi.
Tässä kerrottiin paljon siitä, mitä tapahtui
yleensä,
joskus ja
aina. Vaikka se on osa tyyliä, niin olisin ehkäpä toivonut että vastapainoksi useamminkin olisi päästy kynsillä kiinni hetkeen sillä tavoin kuin jouluyössä ilman tekosyitä tai tiskiluuttu kädessä ruokakomerossa, tai mahallaan vuoteessa radio liian kovalla.
Numero 18 ja tapaus nainen oli toki tällainen, ja jollain tavalla minun makuuni kaikessa tympeydessään; koska se oli (kerrankin) Remus eikä Sirius.
Varmaankin nuo Lontoon-alkuaikojen raapaleet ovat suosikkejani juurikin siksi, koska niissä on sopivassa suhteessa kuvailua mutta päästään mielestäni lähemmäs hahmoja ja tilannetta kuin alkupäässä, jotka taas ovat enemmän sellaisia muistomaisia. Canon kyllä vie tilaa viimeisissä, mutta raadollisuus, Remuksen naiset ja humalassa riitely ja haiseva sanomalehti - hienoa, että näissä oikeasti kaikki on ihan paskaa, jos näin saa sanoa. x)
Ai niin, jostain syystä pakko nostaa tuolta jostain keskivaiheilta tuo
Lakkia hänellä ei ikinä ollut. Pidin, juuri tuollaisia asioita haluan tietää Remus Lupinista. :D
Raapaleesta 20
meinasin sanoa, että eiköhän näin lähellä maailmanloppua ole jo selvää, että Remuksen tukka on ruskea, mutta toisaalta niin - ne olivat ne
tutut ruskeat hiukset, jotka kätkivät. :) Määrämitassa pysyminen vaatii toki myös tasapainoilua sanavalinnoissa. (En tiedäkään kuinka paljon, koska en itse koskaan yritä, öh).
Kun Sirius ja Peter vaihtoivat, Sirius ei kertonut Remukselle. Sirius yritti suudella Remusta eteisessä, mutta Remus käänsi päänsä pois. Hän otti viittansa ja heilautti kättään. Nähdään, Sirius mutisi.
Oh, tämä, yrittää suudella ja voi mitkä viimeiset sanat.
Nähdään - kolmentoista vuoden kuluttua - tämä kirpaisi hyvin! Kiitokset näistä.
Lisään vielä, kun unohduin jaarittelemaan ja tämä jäi ehkä rivien väliin: Pidin eniten siitä, että tällä kertaa kyseessä ei ole vuosisadan rakkaustarina (vaikka niillekin on paikkansa), vaan ajautumista ja vähän vääriä valintoja. Mitä olisi voinut olla muttei ollut, se on riipivintä kaikesta.
