Oi luoja. Ja jälleen kerran rikoin lahjakkaasti sen itselleni vannomani lupauksen, että muistan kommentoida jatkotekstejä ajallaan, enkä kerrytä niihin ihan mielettömiä määriä luettavaa, yhh… Noh, ainakin mukavaa tässä on se, että saa lukea paljon Sirius/Remusta!
Välillä Siriuksella oli tyhjä katse, joka sai hänet näyttämään siltä, kun hän ei kuuluisi siihen maailmaan.
En tiedä, onko tämä varsinainen virhe, mutta ainakin omaan korvaani tuo tässä kohdassa käytetty kun-sana särähtää hieman negatiivisessa valossa ja laittaisin ehkä mieluummin sen tilalle kuin-sanan, koska tuossa on kyseessä kuitenkin jonkintasoinen vertaus.
Viidennessä pidin erityisesti tuosta ”musta”-sanalla leikittelystä. Siriuksen katse on tyhjä, musta katse, jota Remus ei ymmärrä, koska ei ole Musta. Vautsi! Kuudes taas puolestaan jätti jälkeensä onton olon, häivähdyksen surua – olet onnistunut hienosti kuvaamaan sen, että täysikuut eivät ole tälle kaksikolle mitään juhlaa.
Seiska raapale on aiheeltaan tosi kliseinen kaikkine Sirius-tähti – puheineen, mutta tykkäsin muuten kuvailusta ja kauniista asioiden maalailusta. ”Tähtitaivaan yönmusta samettikatto” ja ”linnunradan tähtisumu” erottuivat tosi ihanasti tuolta, koska noiden kaltaisiin ilmauksiin harvemmin törmää edes silloin, kun tätä aihetta käsitellään. :>
Tähän väliin voisin kehua sitä, kuinka raapaleidesi otsikot ovat niin upeita, että sieppaavat lukijaltaan lähes jalat alta! Viidennen, kuudennen ja seitsemännen raapaleen otsikot ovat loistava esimerkki tästä. ”Mustia salaisuuksia”, ”Koira, joka ulvoi suden kivulle” ja ”Linnunrata yläpuolellamme” – vau! Upeita nimiä, koska ne kuvaavat hyvin raapaleen sisältöä, mutteivät silti paljasta aivan täysin kaikkea.
Yhdeksännen raapaleen pahis!Sirius !!1 Apua. Mä en osaa enää sanoa mitään järkevää, mutta tuo kuvaus Siriuksesta iski – ja syvälle iskikin! Se kuulostaa nimittäin hyvin realistiselta ja juuri sellaiselta elämäntyyliltä, jonka olen aina Siriukselle mieltänyt.
Kun häneltä kysyttiin, hän vastasi omistavansa levottomat jalat ja levottoman mielen. Hänen retkensä olivat pitkiä, askeleet laskemattomissa, eikä hän silti koskaan päässyt minnekään.
Tähän kuvaukseen ihastuin ehkä kaikista eniten. Sirius sekä levottomat jalat ja levoton mieli. Ooh! ♥
Hän toivoi, että olisi mennyt Pottereille ja oli sammalla helpottunut siitä, että oli yksin.
Tähän on etsiytynyt pieni kirjoitusvirhe: sammalla -> samalla. :>
Siriuksen käsi oli painava hänen vetäessään soittokellon nyöristä, mutta sydän oli kevyt.
Ehkä kaikista kaunein lause tähän mennessä. Voin niin sieluni silmin nähdä tämän tapahtuvan, koska se tuntuu niin käsin kosketeltavan todenmukaiselta. Ja tämä vastakkainasettelu! Oh god, mun sydämessäni on sille selkeästi joku heikko kohta, koska se iskee joka kerta.
Jouluyön kipunoiva kiihkeys vei kyllä viimeiset rippeet järkevistä ajatuksistani, enkä osaa sanoa siitä mitään edes puoliksi järkevänkuuloista. Liekeissä taas puolestaan osoitti, että olet kirjaimellisesti liekeissä näiden kirjoittamisen suhteen – niin äärettömän upeita nämä raapaleesi ovat! Ja seuraavan kohdan lainaan vain ihan siksi, että haluan tehdä niin, enkä suostu perustelemaan valintaani yhtään sen paremmin:
Taivaalla oli vihreä, pääkallonmuotoinen valo, joka kalpeni sairaanpunaisessa hehkussa.
♥
Tuossa kolmannessatoista raapaleessa nuo puheenvuorot hämmensivät syvästi, koska lainausmerkit puuttuivat. Luin tuon raapaleen kahteen kertaan ja vasta toisella lukukerralla aivoni rekisteröivät sen tosi asian, että osa noista lauseista kuuluu dialogiin. Kannattaa siis lisätä niitä sinne selkeyden vuoksi. :> Nyt kun luin raapaleita eteenpäin, niin näyttävät nuo lainausmerkit puuttuvan muualtakin, mutta kannattaa lisäillä ne, koska se helpottaa oikeasti lukijaa. :>
Raapale numero neljätoista jätti jälkeensä viimeisen lauseen avustuksella syvän hämmennyksen. ”Jossakin vaiheessa he tajusivat, ettei heillä ollut tekosyytä.” Mitä ihmettä? Heillä ei ollut tekosyytä, mutta tekosyytä mihin? Liittyykö tämä jotenkin siihen, että Sirius tietää, ettei Remus lähde?
Kevät vaihtui juuri kesäksi, kun Remus huomasi, ettei hän ollut pitkään aikaan ajatellut muuttaa pois.
Tuo loppu on muotoiltu hieman omituisesti ja selkeämmän kuvan voisi antaa, jos ”muuttaa pois” olisi vaikka esimerkiksi muodossa ”pois muuttamista”. :>
Tunnelman tummuminen, synkkeneminen, tapahtuu lumoavasti hieman kerrallaan, aste asteen jälkeen parivaljakko hukkuu mustuuteen, kun kouluajat jäävät kauemmaksi. Jollakin tavalla pidän siitä, ettet kuvaa näiden herrojen yhdessä oloa käärittynä fluffyisen suloiseen, kirkkaaseen kääreeseen, vaan maalaat heidän tarinansa tummilla sävyillä. On nimittäin hyvin epätodennäköistä, että heidän suhteensa on ollut aurinkoinen juuri noina aikoina, kun ottaa huomioon sen, miten samaan aikaan ilma synkkeni taikamaailman ympärillä. Erityisen vaikuttavana pidän tuota kahdeksattatoista raapaletta ja sitä, miten Remus ei tuntenut oikein mitään, vaan oli täysin tunnoton. Ja tuo nainen! Kerrankin Remus on sen lurjus, eikä Sirius. Kerrankin.
Nuo kolme seuraavaa raapaletta (19, 20 & 21) ovat kokonaisuutena hyvin vaikuttavia. Epäilykset, harhat, muutokset ihmisissä, välien kylmeneminen, canonin tapahtumat ja ymmärrys, joka saapuu viimein (kun kaikki on jo liian myöhäistä). Ei tässä voi oikeasti sanoa mitään muuta kuin vau. Hyvin vakuuttavaa ja vaikuttavaa. Täydellistä. Ja nuo otsikot!! Aivan mielettömän loistavaa! ”Meidän joukossamme on petturi, se saa sinut epäilemään ystävääsi ja sinä kadut sitä ikuisesti”. Asdrtgnja. Olet nero! ♥
Nuo neljä viimeisintä raapaletta saavat kyllä säälimään Remus-raukkaa: harvoin tulee ajateltua, kuinka vaikeaa hänellä oikeasti olikaan noina aikoina, kun jäi aivan yksin, pelkkää tyhjyyttä ja hiljaisuutta hänen ympärillään. Tuo viha Siriusta kohtaan (ei siksi, koska James, vaan siksi, koska Remus itse) on vaikuttavaa. Remus tuntee vahvasti vihaa tätä kohtaan, koska Sirius oli merkinnyt hänelle aivan liikaa – sen hän tajuaa itsekin nyt. Viimeinkin. Harmi vain, että se tapahtui vasta nyt, kun Sirius istuu syyttömänä vankilassa, eikä Remus tiedä totuutta. :/
Näin tiivistettynä raapaleesi ovat siis ihastuttavia, ajatuksia herättävä kokonaisuus, jota lukee enemmän kuin vain mielellään. Tarina ja tunnelma ovat mitä kauneimmat ja hahmot onnistuneet ja saavuttaneet IC-mäisyyden. Kirjoitustyylisi on lumoavuuden lisäksi myös varsin virheetöntä, noiden bongailemieni virheiden lisäksi huomasin vain muutamia puuttuvia pilkkuja (ja ne lainausmerkit!), mutta eivät ne kauheasti näiden lukemista häirinneet. Ihanaa, että olet jatkanut näiden kirjoittamista, vaikka välillä kaikki kommentoijat (minä mukaan lukien) ovat vajonneet varjoisiin piiloihinsa.
Kiitos kaunis taas! <3 Lupaan pysytellä mukana ahkerammin tulevaisuudessa! Saat sitten tulla yksärillä potkimaan, jos ei näy eikä kuulu. : D
~ Herkku.
