Viimeiset hyvästit [S Sirius/Regulus Albumihaaste]

[Aryachia]

Title: Viimeiset hyvästit.
Author: Aryachia eli allekirjoittanut
Genre: Angst, Draama
Pairing: Sirius/Regulus
Summary: 6.30 winter morn. Snow keeps falling, silent dawn. A rose by any other name. Eva leaves her Swanbrook home
Rating: S
Warning: insesti
Disclaimed: Oma satutätimme J.K Rowling omistaa hahmot ja paikat. Minä naputtelen näitä novelleita täällä omaksi huvikseni. Ja (uskomattoman komea) hevimies nimeltään Tuomas Holopainen omistaa tämän biisin bändeinen sillä hän on säveltänyt ja sanoittanut sen.
A/N: Albumihaaste. Esittäjä: Nightwish. Albumi: Dark Passion Play. Kappale: Eva
Vaikka biisi kertookin pienestä tytöstä niin kuitenkin valitsin ficciin Siriuksen koska lyriikat sopivat häneen parhaiten joten turhaa alkaa siitä jupisemaan.

* * * * * * * * *

Eräässä Kalmanaukio 12sta ikkunasta paistoi pimeyden keskellä heikko valo kun Sirius pakkasi huoneessaan laukkuunsa kaiken sen vähän minkä hän aikoi ottaa mukaansa. Sulkiessaan laukkunsa hän sattui vilkaisemaan ulos, jossa lumihiutaleet tanssivat hiljaa tuulessa. Muutama lyhtypylväs valaisi hiljentynyttä tietä mutta silti talvinen aamuyö sulki alueen pimeyteensä. Sirius katsoi yöpöydällään olevaa kelloaan: 6.30 Hänellä oli vielä hyvin aikaa lähteä. Vaikka ei kukaan olisi kai välittänyt sen enempää jos hän olisi lähtenyt valoisalla...tai niin tämä ainakin epäili. Kuitenkin hänelle itselleen sillä ei ollut merkitystä enää. Ennen Sirius oli vain paennut mieleensä, kuvitellut kaikki ongelmansa jonnekkin kauas pois maailman mukana, mutta nyt hänen sisällään vaaninut ahdistus oli kasvanut liian suureksi. Nyt hän halusi itse pois. Pois tästä talosta sekä elämästään joka hänellä oli tähän asti ollut. Mutta hän tulisi aina olemaan Mustan sukua vaikka hän itse halusi kieltää sen. Sirius ei kuitenkaan ollut sydämeltään sellainen kuin muu hänen perhettään ja hän tiesi, että jos tämä jäisi se vain tuhoaisi hitaasti kaiken sen hyvän, mikä oli säilynyt hänen sisällään tähän asti. 

Sirius nosti laukkunsa sänkynsä päältä ja loi viimeisen silmäyksen tunkkaiseen huoneeseensa. Hän ei aikonut jättää minkäänlaista lappua taikka hyvästejä, hänen vanhempansa eivät ansainneet niitä. He olivat nöyryyttänyt ja ilkkuneet Siriusta tarpeeksi, ne paskiaiset eivät ansainneet tältä mitään. Hänellä ei ollut heidän takiansa mitään syytä jäädä, sillä Siriuksella ei ollut edes muistoa yhdestäkään kiltistä sanasta tai eleestä jonka he kaksi olivat tälle sanoneet taikka osoittaneet. Kuitenkin lähtiessään hän jättäisi samalla myös sen tärkeimmän taakseen mikä hänen elämässään oli aikaisemmin ollut. Ja se oli hänen ainoa veljensä. Vaikka Regulus ei ollut ikinä sen kummemmin hänen tukenaankaan Sirius ei varsinaisesti vihannut häntä. Ehkä se oli sitä kuuluisaa veljesrakkautta jonka ansiosta heidän suhteensa oli pysynyt jossain määrin kasassa, vaikka he eivät olleet kovin läheisiä kuten useimmat sisarukset.

Lattia narisi Siriuksen jalkojen alla kun hän käveli puisia lankkuja pitkin. Hän katseli tummia tapetteja sekä puisia ovia jotka pysyivät suljettuina häneltä vaikka eipä Siriuksella ollut aikomuksiaan avata niitä. Tämä ei ollut oikein koskaan pitänyt kodistaan, se oli ollut aina tietyllä tavalla ahdistava pelkän olemuksensakin takia. Mutta Siriusta helpotti ajatella että se olisi viimeinen kerta kun hän kävelisi tässä talossa moneen vuoteen vaikka sillä hetkellä hän luuli lähtevänsä lopullisesti. Portaikon yläpäässä hän pysähtyi hetkeksi Reguluksen huoneen ovella. Hän voisi edes käydä katsomassa tätä ennen lähtöään. Sirius oli aikeissa ensin koputtaa mutta sitten avasi oven joka aukesi vaimeasti narahtaen. Regulus nukkui sängyssään kyljellään, toinen käsi tyynynsä alla. Hänen peittonsa ulottui vyötärölle asti ja siinä nukkuessaan hän näytti niin rauhalliselta että Sirius käveli veljensä viereen ja polvistui siihen. Hän nosti Reguluksen peittoa ylemmäs niin, että se ulottui nyt tätä kainaloihin asti. Regulus korjasi hiukan asentoaan nytkähtämällä hiukan vasemmalle mutta ei näyttänyt heräämisen merkkejä. Samalla hänen hiuksensa valahtivat kasvojen eteen ja Sirius siirsi ne varovasti veljensä korvan taakse.

Sirius oli vain hetken siinä aloillaan katsoen vieressään nukkuvaa nuorta miestä. Hänen olisi tehnyt niin kovasti mieli herättää tämä mutta samalla hän pelkäsi, että Regulus estäisi hänen pakonsa tai suostuttelisi hänet jäämään. Vaikka Sirius tiesi lähtevänsä niin hänen oli jollain tasolla vaikea käsittää että ei tulisi olemaan enää veljensä kanssaan missään tekemisissä. Hän ei enää kuulisi veljensä kutsuvan tätä omalla nimellään tai mitenkään muuten osoittavan että hän tuntisi Siriuksen. Verenpetturi, se tulisi olemaan hänen uusi kutsumanimensä tässä talossa ja se mies, joka oli ollut kerran Siriuksen veli tulisi lopulta vihaamaan häntä. Ja perimmäinen syy siihen olisi pelkästään heidän vanhempiensa käskystä. Regulus oli aivan liian kiltti, hän tietenkin tottelisi heitä ja veljesten yhteys katkeaisi tyystin. Ajatellessaan sitä Siriuksen inho hänen vanhempiensa kohtaan vain kasvoi. Loppujen lopuksi hänelle ei olisi kuitenkaan enää mitään tässä talossa ja se kannusti tätä lähtemään yhä palavammin. Sirius halasi veljeään niin hellästi kuin osasi ja antoi samalla kevyen suukon tämän otsalle. Tehtyään sen hän nousi hitaasti jaloilleen ja poistuessaan huoneesta tämä veti oven kiinni hiljaa myötänsä jättäen Reguluksen nukkumaan.

Sirius kulki hiljaa rappuset alas ja otti naulakosta ohimennen takkinsa ja puki kenkänsä. Kun hän avasi oven niin vedon myötä sisälle tuulahti ilman mukana hiukan ilmassa pyöriviä lumihiutaleita. Vaikka Sirius oli pukenut takkinsa viimeistä nappia myöten kiinni niin silti talven kylmä puhuri sujahti hänen kauluksestaan sisään ja aiheutti miehessä muutaman väristyksen. Kuitenkin hän astui ulos viileään ja painoi talon ulko-oven kiinni. Laukku oikeassa kädessään hän lähti kulkemaan Lontoon pimeillä kaduilla katsomatta taakseen. Ulkona pyryttävä lumi koristeli hänen pitkät, tummat hiuksensa yksittäisillä valkeilla hiutasilla ja lumi hänen jalkojensa alla narskui vaitonaisesti jokaisella askeleella jonka hän otti poispäin rakennuksesta, joka oli joskus ollut kauan sitten hänen kotinsa.  Auringonnousuun mennessä itse miehestä ei ollut enää mitään muuta jäljellä kuin tuskin huomaamattomat jäljet lumihangessa. Mutta eipä häntä olisi kukaan seurannutkaan...paitsi Regulus jonka katkerien kyynelien vuodatusta tämä ei ollut sinä päivänä enää todistamassa.

[size=85]Nightwish – Eva

6:30 winter morn
Snow keeps falling, silent dawn
A rose by any other name
Eva leaves her Swanbrook home.

A kindest heart which always made
Me ashamed of my own.
She walks alone but not without her name.

Eva flies away,
Dreams the world far away.
In this cruel children's game
There's no friend to call her name.
Eva sails away,
Dreams the world far away.
The Good in her will be my sunflower field.

Mocked by man to depths of shame
Little girl with life ahead.
For a memory of one kind word
She would stay among the beasts.
Time for one more daring dream
Before her escape, edenbeam
we kill with her own loving heart. [/size]

[SnowBlind]

Ja minähän jo lupailin itselleni, etten lue vähään aikaan S/Regejä / muita Regulusficcejä, koska olen juuri itsekin kirjoittamassa sellaista (melkein samasta tapahtumastakin ), mutta selailin tuota albumihaastetopikkia ja oli ihan pakko avata tämä. Ja se oli sen arvoista!

Ihana ficci, tykkäsin. Kerronta soljui mukavasti ja leppoisasti eteenpäin, yksinkertaisella, mutta runsaalla kuvailulla höystettynä. Siriuksen ajatukset perheestään ja Mustan talosta olivat hyviä. Pidin siitä, että paritus jäi aika tulkinnanvaraiseksi (vaikka se alkuteksteissä lukikin). Teksti jätti lukijallekkin kivaa miettimistä näiden kahden suhteesta, jokainen varmaan näkee sen vähän eri tavalla.

Reguluksenhuonekohtaus oli suloinen :> Ihanaa, että vaikka Sirius ei ikinä ole erityisemmin välittänyt veljestään (vaikka sanookin hänen olevan tärkein asia elämässään), hän käy silti hyvästelemässä ja isovelimäisesti peittoa nostamassa.

Tällaisia peruskielioppijuttuja kuitenkin pisti silmään tätä lukiessani.

Sulkiessaan laukkunsa hän sattui vilkaisemaan ulos, jossa lumihiutaleet tanssivat hiljaa tuulessa.

Jossa-sana pitäisi korvata sanalla missä. Muuten kyllä hieno lause

Alistuskonjunktioiden (että, jotta, koska, kun, kunnes, jos, ellei, jollei, vaikka, kuin, kuten) eteen tulee poikkeuksetta aina pilkku. Tässä se puuttui aika monesta kohtaa. Ja kun lause alkaa alistuskonjunktiolla, se pilkku tulee sitten vähän myöhemmin, erottamaan sivulausetta päälauseesta. Esim.

Vaikka Sirius oli pukenut takkinsa viimeistä nappia myöten kiinni niin silti talven kylmä puhuri sujahti hänen kauluksestaan sisään ja aiheutti miehessä muutaman väristyksen.

Vaikka Sirius oli pukenut takkinsa viimeistä nappia myöten kiinni, niin silti talven kylmä puhuri jne...

Näitä kielioppijuttuja huolimatta, tykkäsin kyllä tästä Sanat mätsäsivät tähän hyvin, hienosti olit osannut niitä käyttäää. Loppu oli ihana.

[NeitiMusta]

Voi voi voi voi... Ihana. Mä tykkäsin tosi paljon tästä.
Mun mielestä oli ihana, ettei Sirus herättänyt Regulusta ku se hyvästeli sen. Ja musta oli hyvä, että se hyvästeli sen.

Mutta eipä häntä olisi kukaan seurannutkaan...paitsi Regulus jonka katkerien kyynelien vuodatusta tämä ei ollut sinä päivänä enää todistamassa.
 

Sirius ja Regulus ois silti voinu pitää jonkinlaista yhteyttä.. mä niin kovasti haluisin, että ne ois kavereita ja vois moikkailla toisiaan.

NeitiMusta.