kirjoittaja: annicamaria
fandom: Naruto
paritus: Shikamaru Nara/Kiba Inuzuka
aikakausi: aikahypyn jälkeinen aika.(Shippuuden)
ikäraja: S
tyylilaji: dialogi, oneshot
summary: Shikamaru uhraa hetken vapaa-ajastaan Kiballe, vaikka se onkin hankalaa.
A/N: Ensimmäinen Naruto-ficcini ikinä, enkä ole julkaissut kerrassaan mitään pitkään aikaan, joten jälki on sen mukaista. Yritin pitää hahmot omina itsenään. Suuret kiitokset Yuurille ja Betaélle oikoluvusta. vaatii fandomin tuntemusta.
It's so Troublesome.
“Tule jo, Shikamaru.”
“Odota vähän, Kiba!”
“Kuntosi on huonontunut sitten viimekertaisen.”
“Helppo sun on sanoa kun ratsastat Akamarun selässä. En muutenkaan tajua, että miksi meidän pitää kiivetä tän vuoren huipulle. Se on niin hankalaa.”
“Älä valita, tulet pitämään siitä.”
“Mulle olisi riittänyt hyvin kupillinen teetä vaikka sun luona.”
“Olet niin tylsä.”
“Ei, vaan tämä kiipeäminen on tylsää.”
“Vaihtelu virkistää.”
“Vaihtelu on raskasta. En jaksaisi motivoitua juuri nyt.”
“En mä pakottanut sua tulemaan! Voit kääntyä takaisin jos haluat.”
“…”
“Shikamaru?”
“Mh?”
“Tuletko vai et?”
“Levähdän vain hetken.”
“Laiskuri.”
“Hmph, kokeilisit itse joskus käyttää omia jalkojasi.”
“Oletpas sinä tänään kärttyisä.”
“Minua väsyttää, jalkojani sattuu, päätäni särkee ja nälättää.”
“Vauva.”
“No voi kiitos.”
“Kaikella rakkaudella, pupu.”
“Tuo on nöyryyttävää.”
“…”
“Kiba?”
“Niin?”
“Jatketaanko jo? Minun tulee kylmä.”
“Muuttuihan se ääni kellossa. Tässä, ota tämä.”
“Mutta tämä on sun takkisi. Eikö sulle tule kylmä?”
“Ääh, ei. Pidä sä sitä vain.”
“…Kiba?”
“No mitä nyt taas?”
“Eikö sulla oikeasti ole mitään tuon takin alla.”
“Vaivaako se sinua?”
“Mietin vain, että koska lopetit olemasta laiska ja hankit nuo vatsalihakset.”
“Tekisi hyvää sinullekin.”
“Vihjaatko, että olen lihava?”
“En minä sitä, mutta laiska kyllä olet.”
“En ole!”
“Miten vain. Jatketaan nyt ennen, kuin aurinko laskee.”
“Joo, mutta nyt saat kyllä kävellä mun kanssa.”
“Mutta kun Akamaru…”
“Ja sinä sanot minua laiskaksi! Käytä nyt niitä lihaksiasi kun sulla ne kerran on.”
“Auh! Joo joo, mä kävelen. Älä töki.”
“Herkkis.”
“En treenannut näitä lihaksia siksi, että saisit tökkiä minua.”
“Vaan…?”
“Jotta saisin sinut kateelliseksi.”
“On mulla omatkin.”
“Seli seli.”
“Etkö usko?”
“Oot tuollainen hintelä kukkakeppi. Söisit jotain joskus.”
“Herra elämäntapaneuvoja on sitten hyvä ja katsoo tätä.”
“Et heitä sitä takkia maahan! Noin sä heitit sen takin maahan…”
“Kyllä löytyy lihasta!”
“Ihan totta, Shikamaru…”
“No mitä?”
“Pistä se takki päälle, mun tekee pahaa katsoa kun väriset kylmästä.”
“Okei okei, mutta muista, että tämä oli sun viimeinen mahdollisuus ihailla mun silmiä hivelevää vatsaa.”
“Joopa joo, ala tulla.”
“Kiba…”
“Shikamaru?”
“Paljonko on vielä matkaa?”
“Ei paljon. Lupaan, että se on vaivan arvoista.”
“Parempi onkin. Ja jos se on joku helvetin päivänkakkara kukkulan laella niin voit olla varma, että tämä on viimeinen kerta kun tulen mukaasi yhtään mihinkään.”
“Kyllä sä lähdet. Lähdet aina vaikka sanot, ettet jaksaisi. Tunnen sut kyllä.”
“Miksi mä niin tekisin?”
“Koska sä haluut olla mun kanssa, eikö totta?”
“Niin kai sitten.”
“Hm.”
“Mikä hymyilyttää?”
“Esität aina kärttyisää ja tylsistynyttä, mutta oikeastaan olet todella suloinen.”
“En ole suloinen, lapset ja koiranpennut ovat suloisia.”
“Mikä sinä sitten olet?”
“lihaksikas, komea, hyväkroppainen, vastustamaton...”
“…Ja aina niin vaatimaton.”
“Luonnollisesti.”
“Katso, Shikamaru! Vuoren huippu häämöttää jo.”
“No jo oli aikakin.”
“Eihän ollut paha reissu.”
“Vielä on paluumatka edessä, älä unohda sitä.”
“Sen voi vaikka pyöriä alas.”
“En varmana pyöri.”
“Liian hankalaa, niinkö?”
“Ei oikeastaan. Jos pyörisin alas, saisin olla vähemmän aikaa sun kanssa.”
“…”
“Mitä nyt, Kiba?”
“Shikamaru… Tuo oli kauneinta mitä olet koskaan sanonut.”
“Eipä kestä, jatka nyt vaan kiipeämistä.”
“Onko susta tulossa pehmo?”
“Otan kohta sanani takaisin, jos et ole hiljaa.”
“Shikamaru Nara, punastutko sinä?”
“Se pyöriminen alkaa kuulostaa pikku hiljaa houkuttelevalta ajatukselta.”
“Okei okei, kiivetään sitten. Mokomakin mörrimöykky.”
“Nyt ollaan perillä, Shikamaru.”
“Vihdoinkin.”
“Katsopas tuonne!”
“…”
“Huhuu?”
“M-mitä… Tarkoitan, mitä tuo on?”
“Kerran kuukaudessa aurinko taittuu Konohaan niin, että se laskiessaan heijastaa värejä saaden taivaankannen näyttämään valtavalta kukkakedolta värien sekamelskassa. Juuri tämän kallion huipulta sen näkee parhaiten.”
“Minä en ole ikinä edes tiennyt tällaisesta.”
“Äitini toi minut tänne aina kun olin pienempi.”
“Kiba tämä on… Vau. Olen sanaton.”
“No oliko tämä vaivan arvoista.”
“Todellakin! En ymmärrä miten saatoin edes harkita kotiin jäämistä.”
“Olisin raahannut sinut tänne vaikka väkivalloin jos ei muuten.”
“Miten sinä jaksatkin.”
“En ikinä uskonut sanovani tätä kenellekään, mutta olet todella kaiken vaivan arvoinen, Shikamaru.”
“Tuuli yltyy, ota tämä takki takaisin.”
“Ei minun ole kylmä.”
“Kiba Inuzuka, ei vastaväitteitä. Olet ihan kananlihalla.”
“Eikö vartalo enää mielyttänyt?”
“Älä höpise.”
“No anna se sitten tänne, äiti.”
“Hmph, olet sinäkin yksi jästipää.”
“Paraskin puhu-… Shikamaru, mitä sinä teet?”
“En halaa sinua tarpeeksi usein, joten ole hiljaa ja halaa takaisin.”
“Sinusta todellakin on tulossa pehmo.”
“Seura tekee kaltaisekseen. Olisiko nyt aika lähteä kotiin?”
“Ei vielä, älä irrota.”
“Hmp. Olet niin hankala.”
