Kirjoittaja Aihe: Joulupallo (Sf20) - S, viittaus slashiin  (Luettu 1928 kertaa)

Raoti

  • ***
  • Viestejä: 30
    • http://z6.invisionfree.com/Miniscule
Joulupallo (Sf20) - S, viittaus slashiin
« : 01.12.2007 08:55:24 »
Title: Joulupallo (Sf20)
Author: Rao-neechan
Beta: hiamiza
Raiting: S
Pairing: lievä viittaus slashiin, mutta oikeastaan sitä ei ole
Genre: spinoff(?), fluff?
A/N: Sugarcultin Riot soi taustalla koko ajan tätä kirjottaessa. Sen lisäksi sitten käytin tässä S†ory for 20$sta tuttuja hahmoja (halusin tehdä spinoffin) – tota itse tarinaa ei tarvi siis lukea, tää on ihan irrallaan siitä siitä (happened like, FORTY years before that!) –nauru-.

~~

Kotini tuoksui piparille. Äitini teki niitä keittiössä. Oikeastaan tuntui siltä kuin hän olisi tehnyt niitä jo kuukausien ajan. Mutta olihan siitäkin kulunut jo ikuisuus, kun isä oli lähtenyt kotoa ja vienyt siskoni ja veljeni mukanaan. Vain minua ja äitiäni isä ei halunnut ottaa mukaan. En tiedä tarkalleen, koska isä lähti, ehkä puolivuotta sitten.

Nyt istuin olohuoneen lattialla ja leikin pikkuautoillani, jotka äiti oli ostanut minulle yhdeksänvuotislahjaksi. Nurkassa oli suuri ja tuuhea kuusi, joka odotti, että se puettaisiin jouluisiin palloihin ja köynnöksiin. Tykkäsin kuusen koristelemisesta ja odotin sitä joka vuosi innolla. Joulu oli ehdottomasti paras aika vuodesta, heti synttäreiden jälkeen - tietenkin.

"Luc-kulta, toiko isä jo koristeet alakertaan?" kuulin äitini huutavan keittiöstä.
"Hän ei ole isäni…" mutisin hiljaa takaisin ja nousin seisomaan. "Minulla ei ole enää isää."

Äiti puhui siitä miehestä, jonka kanssa hän oli tullut muutama kuukausi sitten kotiin tullessaan kaupasta. Mies oli pitkä, tumma ja hänellä oli tummat hiukset ponihännällä. Minusta hän näytti tytöltä. Miehellä oli myös oma poika. Hän oli minua pari vuotta vanhempi ja hän näytti ihan aaveelta platinanvaaleine hiuksineen.
En ollut nähnyt kovinkaan montaa vaaleatukkaista ihmistä. Äiti sanoi, että se johtui siitä, että asuimme "mustien" alueella, missä minä ja äitinikin olimme noitia kirkkaanpunaisten hiustemme takia. Poika oli kuitenkin hymyillyt minulle iloisesti ja esitellyt itsensä Christianiksi.
"Lucas", olin vastannut.

"Mitä sanoit kulta?" äiti huusi keittiöstä ja kuulin veitsen tipahtavan lattialle.
"Ettei hän ole vielä tuonut niitä!"
"Jaksaisitko sinä sitten hakea ne alas? Voisitte koristella kuusen Chrisin kanssa? Hänen pitäisi kohta tulla lääkäristä…"
"Joo", mutisin takaisin ja lähdin juoksemaan iloisesti kohti rappusia, jotka sitten harpoin kaksi kerrallaan ylös.

"Älä pelleile rapuissa!" kuulin äitini huutavan, kun olin päässyt raput ylös. Hän inhosi sitä, että leikin rapuissa.
"Pelleilin jo!" nauroin yläkaiteelta ja kuulin äitinikin naurahtavan alhaalta.

Kävelin yläkerran porraskäytävää eteenpäin. Yläkerrassa oli vain kaksi huonetta, äitini huone ja varasto. Varasto oli aivan käytävän päässä ja se muistutti minua jostakin pelottavasta kohtauksesta lastenohjelmissa, jossa sankari kohta yllätettäisiin.

Ovi narahti ja painoin valot päälle. Varasto oli melko pieni ja joulukoristeita sisältävä laatikko oli pinottu vasemmalla puolellani olevan laatikkopinon päälle. Yritin koskettaa laatikkoa, mutta olin liian lyhyt. Katselin hetken ympärilleni ja otin kaksi ensimmäistä näkemääni isoa pahvilaatikkoa, jotka pinosin rappusiksi kohti joulukoristeita.

Kiipesin tekemiäni rappusia pitkin ja otin painavan laatikon syliini.

"Lucas, oletko ihan tyhmä?" kysyi rauhallinen ääni, joka säikytti minut. Käännyin katsomaan puhujaa ja samalla hetkellä horjahdin laatikkopinon päältä selälleni lattialle, joulukoristeet seurasivat perässä.
Aih!

"Whaa! Anteeksi, anteeksi, oletko kunnossa!" huusi Christianin ääni, joka askeleista päätellen juoksi lujaa käytävää eteenpäin kohti komeroa.
Kohotin kättäni ja yritin nostaa käteni päälle kaatunutta laatikkoa. Christian hyppäsi vierelleni ja nosti laatikon pois käteni päältä.

"Onko kaikki kunnossa?" äiti huusi alakerrasta.
Christian katsoi minua ja nyökkäsin samalla, kun nousin ylös.
"Joo", huusimme yhteen ääneen.

"Anteeksi, ihan totta, ei ollut tarkoitus" Christian mumisi ja nosti laatikoita takaisin paikalleen samalla, kun minä keräsin levinneitä joulukoristeita takaisin laatikkoon.
"Ei se mitään, mitään ei mennyt rikki", hymyilin Christianille ja näin pojan hieman punastuvan.
Vahinkoja nyt sattuu kaikille…

"AI!" älähdin ja nostin käteni pienestä kolosta, johon olin sen laittanut noustakseni ylös. Christian äännähti kysyvästi ja tuli sitten luokseni. Olin rikkonut ison punaisen pallon, jossa luki kultakirjaimin "Merry Christmas" ja nyt käteni vuosi hiukan verta.
"Toivottavasti tähän ei tarvita laastaria?" mumisin huolissani tuijottaen punaista kättäni. Vihasin laastareita. Niiden ottaminen tuntui ikävältä ja koko liimatarra tuntui ikävältä kättä vasten.

Christian otti kädestäni kiinni ja pyyhki siitä pallon murut pahvilaatikon päälle. Ilman ennakkovaroitusta hän nuolaisi kädestäni veren pois.
Kiskaisin käteni pois ja katsoin Christiania kasvot kuumottaen.

"Miksi sinä noin teit!"
"Nähdäkseni onko se syvä, katso", Christian sanoi rauhallisesti ja osoitti kättäni. Se ei enää vuotanut, ainakaan mainittavasti.
"Ai…" mutisin hiljaa ja painoin katseeni alas hapuillen koristelaatikkoa. Christian otti olkapäästäni ja katsoi minua kirkkaanruskeilla silmillään ja hymyili.
"Minä voin kantaa laatikon, tuo sinä sirpaleet, okei? Mutta varo, ettet saa taas haavaa."
"Joo joo..."

Keräsin vielä lattialla olevat sirpaleet käteeni ja seurasin edessäni kävelevää Christiania. Hän oli jo kolmetoista, minä olin vasta yhdeksän. Kyllä äitinikin oli minua kehottanut ensiavuksi nuolaista haavan äkkiseltään, mutta kaverilta se oli vain outoa. Ja tavallaan ällöäkin...
Kai se on sitten ihan normaalia, ajattelin hymähtäen. Olin tapahtuneesta yllättävän hyvilläni.

Vein äidille pallonsirpaleet. Hän katsoi sirpaleita hetken surullisella katseella. Isä osti tämän kyseisen pallon joskus äidille. Sitten hän taas hymyili onnelliseen tapaansa ja otti sirpaleet kysyen tuliko haavaa.
"Ei tullut! Ei ainakaan laastaria tarvitsevaa!" hihkaisin ja näytin kättäni, jota Christian oli äsken "hoitanut".
Äiti hymyili ja puhalsi käteeni vielä varmuuden vuoksi ja hoputti minua sitten menemään autaamaan Christiania koristelussa.

Juoksin olohuoneeseen, missä hän jo laittoikin köynnöstä kuusen ympärille. Hyppäsin tasahypyllä laatikon viereen ja otin ensimmäisen kultaisen kuusen pallon, jonka laitoin keskelle kuusta. Christian katsoi hetken virnuilevaa naamaani ja naurahti sitten itsekin. Hän kyllä hymyili usein, mutta nauroi harvoin.

"Nauroit!" huudahdin ja annoit Christianille punaisen pallon koristeen. "Joten nyt sinun pitää laittaa pallo!"
Hän katsoi hetken palloa kummissaan ja otti sitten pallon kieltään näyttäen ja laittoi sen kuuseen, minun palloni viereen. "Sinä kikatat koko ajan, eikö sinun siis pitäisi laittaa palloja jatkuvasti?"
Näytin Christianille kieltä ja heitin häntä kevyellä omenakoristeella, joka kimposi ontosti hänen päästään. Hän katsoi minua uhkaavan huvittuneesti.
"Nyt kyllä!" hän huusi ja lähti juoksemaan perääni, kun itse lähdin kirkaisten pakoon.
Juoksimme jonkin aikaa taloa ympäri, kunnes rappusia juostessamme äiti käski meitä rauhoittumaan.

Näytimme molemmat äidille kieltä ja hän näytti meille takaisin. Nauru valtasi huoneen ja iloiset kasvot tekivät jouluaatosta yhden parhaista päivistä elämässäni.

Minä rakastan joulua!
 
A/N2: Joo, sen lisäks, että olen tehnyt ulkoasua Minisculeen, olen myös tehnyt/suunnitellut luukkuja ja panikoinut joulua... Hyvää ensimmäistä päivää kaktuskuusta! (Itse tarina jatkuu kanssa varmaan ens viikonloppuun mennessä =) Yritän kyllä)

~Rao
« Viimeksi muokattu: 02.01.2010 14:46:12 kirjoittanut Karolain »
Like the bloom which out blooms