Nimi: Näkemiin, Lontoo
Kirjoittaja: Hirmu
Fandom: Matka maailman ympäri 80 päivässä (piirrossarja)
Ikäraja: S
Genre: draama, (fluff), oneshot
Paritus: Transfer/OC
Disclaimer: En omista hahmoja (vain OC-Lydian) enkä saa tästä rahaa.
Summary: Herra Sullivan antaa Transferille tehtävän: estää Phileas Foggin matka maailman ympäri 80 päivässä. Transferin PoV kyseisestä illasta.
A/N: Innostuin katselemaan tämän sarjan taas läpi Youtubesta, ja tässä tulos.
Transfer on ehdottomasti yksi sarjan mielenkiintoisimpia hahmoja kiiluvine silmineen ja valeasuineen, ja halusin kirjoittaa hänen tunnelmistaan matkan alussa. Näen hahmon aikalailla ”yksinäisenä sutena”, mutten pidä mahdottomana että häneltä tyttöystäväkin löytyisi…
Jos vaan kysyntää löytyy, niin mielellään fandomista kirjoittelisi lisääkin. Kommentoikaa ihmeessä. ^^
(Huom! Vaikka Lydiasta puhutaan tyttönä jne., hän on täysi-ikäinen. Ei siis pedofiliaa kyseessä.
)
Vaunut pysähtyivät pimeän ja syrjäisen mukulakivikadun eteen. Hieman länkisäärinen susi loikkasi ulos vaunuista tähtitaivaan alle. Hän ei sulkenut ovea, vaan kääntyi vielä sanomaan vaunuissa istuvalle silinteripäiselle toverilleen: ”Hyvää illanjatkoa, herra Sullivan. Olette mitä avokätisin mies.”
Sullivan nyökkäsi mutta nosti sitten ankarana etusormensa pystyyn. ”Muista, Transfer: vain, jos Foggin matka epäonnistuu.”
”Voitte luottaa minuun, herra Sullivan.” Transferin vasen silmä kiilui, kun hän sulki vaunujen oven. Ajuri hoputti hevoset matkaan, ja pian vaunut katosivat yön pimeyteen.
Transfer taputteli povitaskuaan tyytyväisenä. Herra Sullivan oli antanut hänelle matkakassan, joka kyllä riittäisi koko reissun ajaksi, jos hän vain käyttäisi sen harkiten. Tehtävä ei vaikuttanut järin vaikealta, mutta Transfer päätti varautua siihen, että joutuisi kulkemaan Foggin kannoilla pitkänkin matkaa. Tuolla merkillisellä herrasmiehellä, joka niin spontaanisti oli suostunut järjettömältä tuntuvaan vedonlyöntiin, olisi varmasti keinonsa vastustajien varalle. Herrasmiehiä ei sopinut aliarvioida, sen Transfer oli oppinut yrittäessään ryöstää erään reformiklubilaisen herrasmiehen vuosia sitten – ja maattuaan yrityksensä jälkeen katuojassa kävelykepistä saatujen mustelmien peitossa.
Kuu loi heikkoa valoa sivukujalle, jolle Transfer livahti vähin äänin. Hän kulki kujan puoliväliin asti, pysähtyi ja vislasi hiljaa.
Kuului kolahdus, ja iso roskapönttö liikahti. Varjoista sen takaa hiipi esiin susineitokainen, jonka sievät kasvonpiirteet kätkeytyivät ison huivin alle. Tyttö vilkuili varovasti ympärilleen, huomasi sitten Transferin ja asteli hänen luokseen laskien huivinsa. Hänen turkkinsa oli hieman sekainen ja takki hänen yllään oli monesta kohtaa paikattu, mutta kun hän puhui, hänen siniset silmänsä kiilsivät kauniina kuin safiirit.
”Transfer, vihdoinkin! Kerro, mitä se herrasmies sinusta tahtoi?”
Transfer virnisti. ”Hän antoi minulle tehtävän, oikein kunnon keikan.”
”Mahtavaa!” tyttö sanoi, ja innostunut hymy levisi hänen huulilleen. Sitten hän äkkiä vakavoitui. ”Toivottavasti hieman lähempää kotoa tällä kertaa?”
Transfer pudisti päätään. Hän oli palannut vasta viikko sitten Skotlannista edelliseltä rikosmatkaltaan ja tiesi tuottavansa tyttöystävälleen pettymyksen kertoessaan: ”Lähden maailmanympärimatkalle sen Phileas Foggin perässä. Herra Sullivan on lyönyt vetoa ja haluaa minun hidastavan Foggin matkaa.”
”Maailman ympäri!” Lydian tassut lennähtivät kuonolle. ”En usko tätä!” Hän pudisteli päätään kiihdyksissään ja näytti siltä, että saattaisi hyvinkin pyörtyä järkytyksestä. Transfer kiiruhti kietomaan tassunsa hänen ympärilleen ja veti tytön syliinsä.
”Olen pahoillani, Lydia, mutta minun oli pakko ottaa työ vastaan”, hän sanoi. ”Varani alkavat huveta, eivätkä sinun säästösi elätä meitä kauaa.”
”Minä tiedän, mutta…” Kyynel tipahti Lydian silmäkulmasta hänen tylpälle kuonolleen ja siitä maahan. Transfer puri huultaan pitääkseen päänsä kylmänä. Hän ei voisi perääntyä.
”Kuuntele, herra Sullivan lupasi minulle huippupalkkion. Viisituhatta puntaa! Kuvittele millaista elämää sellaisilla rahoilla viettäisi.” Transfer katsoi Lydiaan, joka ryhdistäytyi hieman.
”Voisimme jättää hyvästit tihutöille”, tyttö sanoi. Transfer nyökkäsi. Lydia katsoi maahan ja jatkoi hiljaa: ”Vaikka tulee minun silti ikävä. Se matka voi olla vaarallinen.”
”Nooh…” Transfer laski kätensä tytön olalle. ”Lupaan tulla takaisin yhtenä kappaleena. Ja tuon sinulle matkamuiston.”
”Niinkö?”
”Kyllä.”
Lydia hymyili ja suikkasi nopean suukon Transferin poskelle. ”Etsin töitä sillä välin kun olet poissa.”
”Hyvä. Pidä huoli itsestäsi.”
”Pidän. Onnea matkaan, Transfer.”
Transfer iski silmää ja heilautti kättään hyvästiksi. Hän käänsi Lydialle ja syrjäkujan varjoille selkänsä eikä katsonut enää taakseen.
Jo sinä samana iltana Transfer istui junassa matkalla Lontoosta Doveriin. Tutut maisemat vilistivät ohi kovaa kyytiä, mutta Transfer ei kiinnittänyt niihin erityistä huomiota. Hän nojaili penkin käsinojaan ja ajatteli.
Ei ollut syytä pitää liian kovaa kiirettä tehtävän kanssa; ensin pitäisi hankkia lisää valeasuja ja muuta tarpeellista. Sitten olisi jonkin aikaa tarkkailtava uhria, tämän tapoja, mieltymyksiä ja mahdollisia heikkoja kohtia. Transfer oli esimerkiksi pannut heti merkille, että herra Fogg suhtautui kaikkiin naismatkustajiin ylitsevuotavalla kohteliaisuudella. Milloin sai kuulla hänen sanovan ”teidän jälkeenne, rouva”, milloin nähdä hänen auttavan neitokaisia matkatavaroiden kanssa. Tästä huomiosta olisi takuulla hyötyä, jos jossain vaiheessa tarvitsisi päästä läheisempiin juttusiin herra Foggin kanssa.
Transfer ei juuri ajatellut Lydiaa enää nyt, kun Lontoo oli jäänyt taakse. Tyttö oli neuvokas ja pärjäisi kyllä. Sitä paitsi kaupungissa asui muutamia Transferin vanhoja rikoskumppaneita, jotka olisivat varmasti valmiita auttamaan hänen heilaansa, jos tälle tulisi vaikeuksia rahan tai poliisien kanssa.
Olisihan Transfer voinut kieltäytyä herra Sullivanin tarjouksesta ja etsiä helpomman keikan Lontoosta… mutta hän tiesi, että olisi katunut kieltäytymistä enemmän kuin koskaan suostumista. Ei pelkästään valtavan palkkion takia, vaan myös siksi, että tämä olisi ainutkertainen tilaisuus päästä kauas Britanniasta. Tottahan Transfer piti Lontoosta, mutta siellä toistuvat samat vanhat kuviot alkoivat toisinaan kyllästyttää. Hän oli nuorempana matkannut paljon maailmaa eikä koskaan potenut koti-ikävää, sillä hän ei osannut nimittää vain yhtä paikkaa kodikseen. Hän tunsi olonsa kotoisaksi kaikkialla.
Lydia oli osasyy hänen Lontoossa viihtymiseensä ja niin ikään siihen, että hän halusi välillä jättää sen taakseen. Hän ei ollut luonnostaan seurallinen eikä ollut kaivannut varsinkaan naisia elämäänsä ennen Lydian tapaamista. Tuossa köyhässä neidossa oli kaikessa koruttomuudessaan ollut jotakin vetovoimaista, jotakin mikä sai Transferin asettumaan aloilleen ainakin hetkeksi. Tyttö oli tottunut elämään kaduilla ja näpistämään ruokaa jos tarvis tuli, joten hänellä ei ollut nokankoputtamista Transferin kyseenalaisiin keinoihin hankkia elantonsa. Mikä parasta, Lydia ymmärsi myös hänen erakkoluontoaan eikä yrittänyt estää, kun hän joskus tuli hänen luokseen vain ilmoittaakseen katoavansa kaupungista hetkeksi.
Juna puksutti eteenpäin tasaista tahtia. Transfer oikoi hieman koipiaan ja vilkaisi kelloa. Jos juna pysyisi aikataulussa, se saapuisi kohta Doveriin, josta lähtisi melkein saman tien laiva Ranskaan. Herra Foggin aikataulu oli niin tiukka, että Transfer ehti jo epäillä, tarvittaisiinko hänen konnankoukkujaan matkan estämiseksi lainkaan. Aika saattaisi hyvinkin hoidella sen asian hänen puolestaan.
Sen varaan ei kuitenkaan kannattanut laskea mitään. Siispä junan pysähtyessä Doverin asemalle Transfer otti laukkunsa matkatavarahyllyltä ja astui ulos viileään yöhön. Vaikka satama oli vielä monen korttelin päässä, hän saattoi tuntea nenässään suolaisen meri-ilman tuoksun.
Hän hoksasi Foggin seurueen ja pysytteli heistä sopivan matkan päässä. Nämä keskustelivat hetken ja lähtivät sitten rauhallisesti kohti satamaa. Transfer seurasi varjoissa.
Foggin palvelijoineen noustessa jo laivaan Transfer pysähtyi hetkeksi kuohuvan meren äärelle. Siinä sitä nyt oltiin, uskomatonta. Ranskan Calais oli vain noin kolmenkymmenen kilometrin päässä meren takana. Pian hän karistaisi Britannian tomut jaloistaan, kaikki vanhat, tylsiksi käyneet rakennukset ja sataan kertaan tallatut kadut.
”Odotas vaan, Phileas Fogg”, hän hykersi itsekseen. ”Tuhoan seikkailusi… ja teen siitä omani.”
Hän nousi laivaan, huiskautti hännällään hyvästit mantereelle, ja hänen vasen silmänsä välkähti kuin tähtenä yössä.
