Nimi: Vielä joskus
Kirjoittaja: Death Eater
Tyylilaji: Drama, slash, one shot
Ikäraja: S
Yhteenveto: Vielä joskus me ollaan täydellisiä yhdessä.
A/N: No joo, piti vaan päästä kirjottamaan jotain, ja tässä on sitten lopputulos... Henkilöiden sukupuolta ei voi tarinasta päätellä, mutta slashiksi tämä nyt kuitenkin on tarkoitettu. Tässä tämä tarina nyt kuitenkin kaikessa lyhykäisyydessään, toivottavasti se ei ole ihan hirveän hutaistun oloinen
Vielä joskusUlko-ovi käy, mä en vilkaisekaan eteiseen päin. Mä vain tuijotan teeveetä ja yritän päättää, onko valaista kertova luontodokumentti siedettävä vai ihan täyttä paskaa. No en oikeastaan, yritän vain vältellä sun katsettasi, yritän olla katsomatta suhun ollenkaan. Sä jäit taas ylitöihin, viidennen kerran tällä viikolla. Mä tiedän, miten sä kohta tulet ja selität, ettet voi sille mitään. Miten niin et muka voi? Kyllä mä ymmärtäisin ylityöt, jos niitä olisi vähemmän. Ja siltikään mä en kestä ajatella tai edes sanoa ääneen, että sulla on joku toinen.
Sä tulet olohuoneeseen, sanot hei ja pahoittelet niitä ylitöitäsi. Oletkohan sä koskaan oikeasti ollutkaan ylitöissä vai oletko aina valehdellut? Mä puristan sohvatyynyä rystyset ties minkä värisinä ja vastaan sulle liian kireästi. Sä tiedät, että mä olen taas suuttunut, joten katoat keittiöön ja alat varmaankin keittää kahvia.
Miks tän pitää mennä näin? Enkö mä rakasta sua tarpeeksi? Mä ainakin luulin rakastavani, mä tarvitsin sua enemmän kuin mitään ikinä. Mä rakastin sua niin paljon, että mun sydän oli varmaankin pakahtua siitä. Taidan mä vieläkin rakastaa, koska muuten mä oisin jo luovuttanut ja lähtenyt aikoja sitten.
Sä hidastelet keittiössä tahallasi, kuulen kuinka kilisyttelet lusikkaa kahvikuppia vasten ja yrität varmaan miettiä, miten selittäisit mulle tän tilanteen. Miksi sä tulit taas myöhässä etkä antanut mulle edes sitä yhtä iltaa, jolloin mä olisin voinut kuvitella kaiken olevan täydellisesti. Mä oisin voinut tulla sua eteiseen vastaan, oisin suudellut sua pitkään ja sitten me oltaisiin yhdessä juotu sitä kahvia. Mutta sä tulit taas silloin, kun kello oli jo lyönyt yli kahdeksan, liian paljon sun työajan loppumisen jälkeen. Sä tulit, enkä mä juossut sua eteiseen vastaan.
Mä en voisi koskaan rakastaa ketään toista ja luulin myös, ettet sä voisi pettää mua millään tavalla.
Sä saat juotua kahvisi loppuun ja käyt vaihtamassa työvaatteesi pois. Vasta sitten sä tulet hidastellen olohuoneeseen ja otat kasvoillesi sen suloisen ja niin viattoman ilmeen, katsot mua anovasti ja niin sydäntä särkevästi, etten mä vaan voi alkaa huutaa sulle. Sä pyydät taas anteeksi, sä selität kamalan paljon ja vakuutat sata kertaa, ettei tää ole sellaista mitä mä luulen. Tietysti, sä tunnut taas osaavan lukea mun ajatuksia.
En vastustele mitenkään, kun sä istut sohvalle mun viereen ja otat mun kädestä kiinni. Mä katson sua melkein välinpitämättömästi ja sä katsot takaisin mahdollisimman anovasti. Sä saat vakuuteltua mut taas pelkästään sillä, että käyt istumaan mun syliin hajareisin ja otat mun kasvot käsiisi. Sä lupaat jo miljoonatta kertaa, ettei sulla ole toista ja että sä rakastat vain mua. Sitten sä painat huulesi mun huulille niin pehmeästi ja hellästi, että mä oikeastaan haluan unohtaa kaiken ja antaa tän illan mennä täydellisesti. Hetkeksi aikaa mä annan sulle anteeksi ja vannon, että seuraavalla kerralla puristan totuuden ulos susta vaikka huutamalla.
Silti mä tiedän, että annan sulle aina anteeksi ja joskus kai unohdan mitä oot tehnyt. Ehkä säkin lakkaat rakastamasta jotakin muuta. Vielä joskus me ollaan täydellisiä yhdessä.
