Title: Juoksuhauta
Author: Zacharias
Rating: K11
Pairing: James/Sirius
Genre: angst, romance
Disclaimer: sanoitukset ovat Scandinavian Music Groupin tuotantoa.
Summary:
Jos pyydät, kerron fasaaneista. Ne lähtivät kauan sitten pakoon kylmää.A/N: Olen sellaisessa paikassa, että suoraan sanottuna angstia, angstia, angstia. Ja kun muuten tuntuisi niin hyödyttömältä, päätin kirjoittaa tämän ja kartuttaa OTP10:ä. Pidä, tai älä pidä. Juostaan pakoon pahaa arkea.
Juoksuhauta
Aurinko paahtaa taivaalta kuumaa syksyä kohti, ja haalea kesä jää taakse. Sirius sitoo kengännauhat, avaa ne uudelleen, ja toistaa saman kymmenen kertaa. James puree pikkusormensa kynttä yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, hakee uutta kulmaa. Metsä ei hengitä. Ei kulje tuuli puissa, ei hiuksissa. Vain loputonta aavikkoa vihreiden korsien tuntumassa, sekä Sirius makaamassa niiden keskellä. Jamesin rintaa polttaa auringon tavoin, mutta hän on liian väsynyt kurottaakseen Siriuksen suuntaan. Huulet kuivuvat ilman toisia.
”Entä jos me kuolisimme kolmenkymmenen sekunnin kuluttua? Tasan kolmenkymmenen”, Sirius kysyy, muttei käännä päätään katsoakseen Jamesin tähdettömiä silmiä.
”Muistaisiko kukaan?” James kysyy kuin mietteissään Siriuksen kysymystä vastaan. Lauseet ovat aina olleet yhteinen aalto, ei vastaajaa, ei ottajaa. Yhteinen suu ja korvat, sama ääni peittäen sen vähäisen suhinan korsien huipuilla.
”Sattuisiko kuolema?”
”Mihin me päätyisimme?”
”Olisimmeko me siellä kaksin?”
”Tuntisimmeko vielä kuolleenakin?”
”Tasan kolmenkymmenen.”
Sirius ei jaksa kyseenalaistaa. Hän pyörähtää kepeästi ympäri ja painaa huulensa Jamesin omille. Heidän vartalonsa on kuin tuhkaa, joka viedään tuulen ja sadeveden mukana mereen. Ja meressä ollaan vapaita.
Piirrät maahan ensimmäisen viivan, minä luettelen kirjaimet.Kaukaa pellon toiselta puolelta, metsän takaa kuuluu räjähdys. Se iskee ja lyö maata vasten, kuten jokainen sana ennen kolmeakymmentä. James tietää sen johtuvan sodasta, Sirius toivoo ettei se johtuisi. Sen piti alkaa vasta seuraavana päivänä. James sulkee silmänsä Siriuksen avatessa omansa, ja näin katsoja vaihtuu taas. Yhteinen ääni kenties, mutta katse syö yksinään. Ohitse lipuvat pilvet eivät lupaa sadetta. James hivuttaa kättänsä kohti Siriusta, koskettaa varovasti sormiensa kärjillä kylkiluuta. Vielä on rauha.
”Entä jos me lähtisimme täältä pois kolmenkymmenen sekunnin kuluttua? Tasan kolmenkymmenen”, Sirius kysyy, muttei käännä päätään katsoakseen Jamesin sulkeutuneita silmiä.
”Muistaisiko kukaan?” James kysyy.
”Sattuisiko lähteminen?”
”Mihin me päätyisimme?”
”Olisimmeko me siellä kaksin?”
”Tuntisimmeko me vielä?”
”Tasan kolmenkymmenen.”
Siriuksen poskelle vierisi kyynel, ellei kaikki olisi kuivunut kokoon. Jos sydäntä ei olisi kudottu oksistojen alle, ja jos James ei sanoisi lähtevänsä yksin. Hän ja James eivät ole olleet vapaita vuosiin, eivät ole pitkiin aikoihin nähneet merta. Ja meressä ollaan vapaita.
Talon takana nojaamme kivijalkaan. Katsomme taivaalle, toivomme ukonilmaa.Aurinko jatkaa paahtamistaan, eikä Sirius osaa sanoa koska siitä tuli niin vaikeaa. Hengittää ilman katkeruutta keuhkoissa. Katkeruutta siitä, että pian kaikki loppuu. Ei enää metsää, taivasta, suolaista merivettä. Vain loputon pimeys ja kylki ilman tuntoa Jamesin sormista. Hiljalleen nieleksittyjä sanoja, kun ei uskalleta lausua niitä ääneen. Ei, etteivät ne olisi viimeiset.
”Entä jos sinä et rakastaisi minua enää kolmenkymmenen sekunnin kuluttua?” Sirius kysyy hiljaa. James avaa silmänsä ja naurahtaa. Ääni helisee tuulessa ja silmiin syttyy taas tähdet.
”Muistaisitko minua?”
”Sattuisiko se?”
”Mihin me päätyisimme?”
”Me olisimme yksin.”
Sirius tuntee sen nyt elävämmin kuin koskaan. Jamesin käden kyljessä kiinni, ja kyyneleen poskella. Vaan James nousee ylös, ja nostaa Siriuksen pystyyn.
”Minä rakastaisin silti”, James sanoo. Hän kuittaa kaiken suudelmalla, ja Siriuksen huulille karehtii hymy. Hän unohtaa laskea sekunteja, hän unohtaa kysyä kysymyksiä. Hän vain tuntee, miten elämä lipuu hiljaa eteenpäin.
Metsä alkaa huojua, horisonttiin ilmestyy tummia pilviä. Ja kolmenkymmenen sekunnin kuluttua. Tasan kolmenkymmenen sekunnin kuluttua, he lähtevät, kuolevat, rakastavat.
Älä sinä huoli, ole noin. Kaikki päättyy.
Mutta loista loppuun asti.