Woaaah! En mie ees tiedä miten tohon kommenttiin vastataan :'D Kiitos, Sipi~! Dank je, grazie, whatever~! Nyt helpottaa, kun saan ihan tekstinä sun komman :'3 (njoo, onhan se tekstiä skypessäkin... mutta se ei oo sama asia!) Miksi muuten puoli Suomea tuntuu menevän sekaisin, jos mie kirjotan Venäjästä? Ja miuta ylistetään liian paljon... punastun ja nolostun täällä itsekseni... Mutta varsinkin mie olen todella iloinen, että sie tykkäsit Spamanosta :'D
Syö pääs.
En~
fikkaaminen on vaikeeta ilman päätä...Okei, olen melkein toipunut Sipin aiheuttamasta hetkellisestä sekoamisesta. Uudet luukut! Nämä ovat ennen julkaisemattomia, joten toivottavasti kelpaavat.
Kuudestoista joulukuuta: Uusi lempikolmikkoni jälleen~Ikäraja: S
Hahmot: Romania, Moldova ja Bulgaria (ei paritusta, koska tarkoitin tämän veljelliseksi/ystävämielessä, mutta jo oikeasti tahdotte niin RomaniaxMoldova. Voivat olla ooc, koska lisätietoja ei ole tullut vieläkään ;_;)
”Moldova! Bulgaria!” Romania huusi ja syöksyi kahden muun luo niin vauhdikkaasti, että lähestulkoon hukkasi hattunsa matkalla.
”Mikä sinulla nyt on?” Moldova kysyi epätoivolle sävyllä. Hän oli vasta äsken saanut selvitettyä romanialaisen edellisen tapauksen ja nytkö tämä jo toi hänelle uutta?
”Ei minulla vaan meillä”, Romania selitti ja yritti mahdollisen nopeasti tasata hengityksensä päästääkseen puhumaan, ”me emme esiinny tarpeeksi.” Moldova ja Bulgaria tuijottivat hetken romanialaista ja vilkaisivat sitten toisiaan aivan yhtä hämmentyneinä.
”Anteeksi, mitä?” Bulgaria viimein keksi esittää tarkentavan kysymyksen ja Romania heilautti kättään aivan kuin asian olisi pitänyt olla itsestään selvä.
”Me emme esiinny juuri ollenkaan tämän kirjoittajan jutuissa”, hän aloitti selittämisen alusta hieman hitaammin tällä kertaa, ”Jopa Unkari esiintyy paljon, mutta emme me…” Romani mutisi hetken synkästi ihan vain siksi, että joutui ajattelemaan unkarilaista hetken, mutta hän piristyi taas nopeasti. Sillä välin Moldova ja Bulgaria yrittivät käsittää tilannetta ja Moldova teki salaa pienen pyörähdysliikkeen sormellaan päänsä vieressä.
”Romania…”, Bulgaria aloitti, mutta hänet keskeytettiin.
”Mutta onneksi minulla on idea!” Romania huudahti välittämättä siitä, että bulgarialainen olisi tahtonut sanoa jotain ja että moldovalainen pyöritti taas sormeaan hullun merkiksi. Muuten hän olisi tehnyt jonkin pahaa torjuvan eleen, mutta Romania loukkaantui siitä aina.
”Parempi vain mennä mukana…”, Bulgaria mutisi moldovalaiselle ja korotti sitten ääntään, jotta Romania kuulisi myös, ”mikä idea?” Romania hymyili hetken leveästi ja tarttui sitten nopeasti kiinni kummankin miehen harteista ja suikkasi suukot kummankin poskelle.
”Nyt pääsemme ainakin yhteen tarinaan!” Hän julisti tyytyväisenä, mutta kaksi muuta eivät olleetkaan aivan niin tyytyväisiä. Moldova nosti kätensä poskelleen ja tuijotti romanialaista pitkään.
”Oma veljeni pussasi minua…”, hän mutisi ja sitten hänen huulilleen ilmestyi vaarallinen virne, ”tämä kostetaan…” Ennen kuin Romania tai Bulgaria ehtivät edes ajatella miehen pysäyttämistä, tämä oli painanut huulensa vuorostaan romanialaisen poskelle. Meni vain muutama sekuntia ja kahden valtion välille oli puhjennut jonkinlainen erittäin improvisoitu suukkohippa ja jossain välissä Moldova komensi Bulgarian laskemaan pisteitä. Bulgaria laski kiltisti kymmeneen asti ääneen, mutta sitten hän kääntyi ympäri ja häipyi paikalta vielä kun huonekalut olivat ehjiä. Ei hän edes tiennyt mistä niitä pisteitä olisi saanut tai miten niitä laskettiin. Moldova ja Romania olivat jo siirtyneet väittelemään omilla kielillään ja kummallakin näytti olevan ihan tarpeeksi hauskaa.
A/N: Randomi? Eikö ollutkin?
Seitsemästoista joulukuuta: Menneen muistoIkäraja: Sallittu
Hahmot: Egypti ja MamaEgypti (antiikin Egypti, joka muuten on ihan oikea hahmo. Hän ei vaan ole koskaan esiintynyt oikein missään...)
Laiha poika laskeutui varovasti kapeita portaita, jotka olivat lähes peittyneet hiekkaan ja hän joutui todella etsimään jalansijaa, jottei olisi vahingossa kaatunut ja hallitun alas kapuamisen sijaan kierinyt portaat alas. Hänen askelistaan jäi vain kevyet painautumat hiekkaan ja soihdun valo antoi hetkeksi pientä vihjausta kauan sitten kadonneesta loistosta, mutta muuten varovainen kulkija ei jättänyt jälkeensä yhtään muuta merkkiä.
Lopulta hän selviytyi portaista ja löysi itsensä maanalle piiloutuneesta huoneesta, joka oli hänelle hyvin tuttu. Egyptiläinen asteli tottuneesti eteenpäin ja hänen paljaat jalkansa kohtasivat pian hiekan sijaan sileän kivilattian ja ojennettu käsi tavoitti yhden kattoa kannattelevista pylväistä. Lähes puolihuolimattomasti hän kuljetti sormiaan hieroglyfejä pitkin ja muisteli niiden tarkoitusta. Hän oli oppinut jokaisen kauan sitten, mutta käyttämättömyys oli saanut jotkin melkein unohtumaan jopa häneltä.
Hän löysi seinästä pidikkeen, johon oli työnnetty valmiiksi yksi soihduista. Hän sytytti sen omallaan ja etsi sitten tyhjän pidikkeen saadakseen kätensä vapaiksi. Huone oli nyt paljon valoisampi ja egyptiläinen laski kasvojaan suojannutta huivia alemmas nähdäkseen kaiken kunnolla. Tila ei ollut iso, mutta se olikin vain pieni osa palatsia, joka oli kauan sitten kadonnut kokonaan ja ei hän olisikaan tarvinnut isompaa sillä kaikki tarvittava oli täällä. Seinät ja pylväät olivat täynnä kaiverruksia, hieroglyfejä ja maalauksia, jotka hän muisti unistaan ja menneisyydestään, ja soihtujen valo sai kuvat näyttämään aivan kuin eläviltä. Muinaisten aikojen faaraot katselivat seiniltä nykyisyyttä. Ääneti egyptiläinen tavasi muutaman vanhoista sanoista ennen kuin kiinnitti huomionsa toisaalle.
Huoneessa ei ollut paljon kalusteita. Ne olivat joko tuhoutuneet tai sitten niitä ei ollut koskaan edes ollutkaan. Kattoa kannattelevan neljän pylvään välissä seisoi yksi ainoa tuoli käännettynä kivipaatta kohti ja sivummalla oli erikokoisia ruukkuja joiden egyptiläinen tiesi sisältävän öljyjä, kultaa, aarteita… Silti kukaan ei ollut koskaan ryöstänyt tätä paikkaa eikä koskaan ryöstäisikään. Siitä piti Egypti huolen.
Äkkiseltään olisi voinut arvata, että tämäkin oli yksi niistä haudoista, joita muinaiset egyptiläiset rakensivat. Ei hallitsijan hauta ehkä, mutta rikkaan kauppiaan tai jonkun jolla oli joskus ollut hiukan valtaa. Mutta asia ei ollut niin eikä tänne oltu haudattu ketään. Egypti käveli muutaman askeleen kivipaaden luo ja kiipesi sen päälle selälleen. Hetken hän tuijotti kattoon maalattuja kurkia ja sulki sitten silmänsä.
Hän oli niin väsynyt. Viime vuosi oli vienyt hänen kaikki voimansa ja hän tiesi, että paljon oli vieläkin edessä mutta hän kaipasi hetken rauhaa ja lepoa. Siksi hän oli tullut tänne omaan salaiseen paikkaansa, paikkaan joka oli nähnyt loistonsa antiikin aikana ja sitten unohdettu. Paikkaan, jossa hänen äitinsä oli asunut. Jos Egypti oikein yritti, hän pystyi vielä muistamaan tutun tuoksun, kun äiti kumartui halaamaan häntä. Vuosia oli kulunut niin paljon, mutta silti kuva ylpeästä naisesta, joka kantoi valkeaa pukuaan kuin kuningatar ja jonka tummien silmien ympärille oli maalattu terävät silmäkulmat ja kaulassa roikkui aina ankh – symboli, nousi egyptiläisen mieleen. Hän oli joskus ennenkin maannut tällä kivellä ja hänen äitinsä oli katsonut häntä hymyillen ja kuiskinut lempeitä sanoja. Viimeinen asia, jonka Egypti muisti, oli huulten lämmin ja pehmeä kosketus hänen otsallaan.
Kun hän oli herännyt, valot olivat sammuneet ja hänen äitinsä oli poissa. Vain kaiut naurusta ja äänistä sekä muisto viimeisestä suudelmasta oli jäljellä. Egypti oli ollut yksin noustessaan ylös ja valtion uusi aika oli koittanut.
Siitä oli kauan, mutta muistot ja niiden lohtu oli vielä tallella. Kivi oli ehtinyt jo lämmetä Egyptin alla, kun hän viimein nousi ylös ja huokaisi hiljaa, mutta tuntien silti itsensä paremmaksi kuin aikoihin.
Vaiti hän loi viimeisen silmäyksen seinien kuvioille ennen kuin sammutti toisen soihdun ja poimi toisen mukaansa. Hän kaipasi äitiään ja entisiä aikoja, mutta hän ei voinut jäädä tänne ikävöimään niitä tämän enempää. Sitä paitsi hän tiesi tulevansa joskus takaisin. Ehkä sitten kun hän olisi taas väsynyt tai sitten kun hän tahtoisi taas unohtaa.
Vielä ennen poistumistaan hän katsoi nyt pimeään huoneeseen ja raotti huuliaan hakien sanoja. Hän oli aina hiljainen ja jotkut epäilivät osasiko hän puhua ollenkaan, mutta kyllä hän osasi. Hän ei vain halunnut tuhlata sanoja.
”…Hyvästi äiti”, hän kuiskasi käyttäen vanhoja sanoja ja sitten hän oli poissa.
A/N: Sisälsi hiukan mun omaa fanonia, mutta musta oli mukava ajatus kirjoittaa yksi äiti ja poika tyylinen :'3 Muutenkin sekä mama-Kreikka että mama-Egypti ovat mietityttäneet mua viime aikoina.
Egypti on esiintynyt mun fikeissä kerran aikaisemmin. Hollannin kanssa yhdessä raapaleessa... Pitäisi kirjoittaa hänestä enemmän, kun oikeastaan hän on miellyttävä kirjoittaa.
Kahdeksastoista joulukuuta: Flirttiä ja teetäIkäraja: Sallittu
Hahmot: Monaco ja Intia (jos nyt taas ihan välttämättä tahdotte niin parituksena, mutta en kyl oikeasti tarkoittanut... Ja kumpikin voivat olla taas ooc, koska tiedot vähäisiä/en löytänyt)
”Käytkö usein täällä?” ystävällisen kuuloinen ääni kysyi ja Monaco käänsi hieman päätään kohdatakseen intialaismiehen ilosta loistavat silmät. Sitten naisvaltio vilkaisi ympärilleen tutussa kahvilassa, kohautti olkiaan ja siemaisi tyynesti teetään ennen kuin vastasi.
”Tämä on lempikahvilani”, hän totesi yksinkertaisesti, mutta Intia oli edelleenkin hyvällä päällä.
”Niin minunkin, tiedätkö miksi?” hän kysyi ja vastasikin ennen kuin Monaco ehti, ”täällä on niin paljon ylivertaista naiskauneutta heti silmieni edessä.”
”Katselit juuri äsken tarjoilijatarta”, Monaco muistutti saaden intialaisen levittelemään käsiään.
”Sinun kauneutesi on sokaisevaa, joten joudun kääntämään katseeni, jotta voisin nauttia siitä myöhemminkin ikuisen pimeyden sijaan”, Intia väitti nopeaan tahtiin, ”ja sinua, kuningatarta, saavat tietenkin palvella vain ne, jotka jäävät vain aavistuksen varjoosi.” Monaco nyökkäsi, mutta kukaan ei olisi voinut sanoa, oliko se myöntymys intialaisen sanoihin vai johonkin häneen omaan mietteeseensä.
”Tahdoitko sinä minulta jotain oikeasti?” nainen kysyi tyynesti hymyilevältä mieheltä.
”En! Pelkästään vieressäsi hengittäminen on minulle suurin ilo”, Intia huudahti saaden hiukan huomiota muilta paikallaolijoilta, mutta kumpikaan valtioista ei näyttänyt juurikaan välittävän asiasta.
”Hengittäminen on tosiaan hyvin tärkeää”, Monaco totesi, ”sen unohtaminen voi tappaa.”
”Sinun torjuntasi tappaisi kuolemattoman sieluni”, Intia totesi sujuvasti mennen tapaansa mukaan hiukan sivuraiteita pitkin. Monaco kohotti toista kulmaansa kysyvästi.
”Olet valtio, emme ehkä voi aivan puhua ’kuolemattomasta’ sielusta…”, hän totesi, ”ja lause oli muutenkin järjetön.” Intia kallisti päätään ja hymyili vieläkin pirteästi.
”Läsnäolosi tekee minut järjettömäksi”, hän totesi suoraan ja Monaco jopa pyöräytti silmiään.
”Ehkä minun pitäisi siis poistua?” hän kysyi ja Intian kasvoille kohosi liioitellun järkyttynyt ilme, ja hän painoi kasvonsa käsiinsä.
”Ei! Suo minulle vielä hetki nauttia seurastasi”, hän pyysi, ”tahdon tietää nimesi, voitko kertoa sen?”
”Monaco. Sinä tiedät sen jo sitä paitsi”, naisvaltio vastasi, muttei tehnyt elettäkään noustakseen ja lähteäkseen. Ei edes pyytänyt laskua teestään.
”Monaco…”, Intia kuiskasi haaveilevalla sävyllä, ”nimi, jonka antaisin kaikkein kauneimmalle ruusulle ja kirkkaimmalle tähdelle vaikka nekin ovat haaleita sinun rinnallasi.” Monaco oli hetken hiljaa ja nyökkäsi sitten mietteliäästi.
”Tuo oli uusi repliikki”, hän kehaisi ja Intian hymy leveni hetkeksi.
”Keksin sen eilen”, mies totesi ja palasi sitten taas asiaan, ”antaisin kaikki aarteeni ja kantaisin hopeaa… Ei, helmiä ja timantteja eteesi, jos saan vain istua tässä ja katsella hetken auringonvaloa hiuksillasi.”
”Jos todella tahdot, olet tervetullut vierailemaan kasinollani”, Monaco totesi ja vilkaisi pikaisesti kattoa, ”ja tällä hetkellä hiuksillani on vain loisteputkien valoa.” Intia ei siitä masentunut. Hän vain iski silmäänsä ja valitsi uuden repliikin niiden lukuisten joukosta.
”Jopa pimeässä luolassa sinä hohtaisit aivan omaa valoasi”, hän totesi yhä hymyillen.
”Pitäisi vähentää fluorin käyttöä”, Monaco vastasi.
”Sattuiko sinuun kun tipahdit taivaasta, enkelini?” Intia yritti vaihtaa taktiikka, mutta tällä kertaa naisvaltio vilkaisi häntä epäillen.
”Tuo on jo vanha”, hän totesi, ”olet yrittänyt sitä jo jokaiseen.” Intia mutristi huuliaan aavistuksen ennen kuin keksi sopivan vastauksen.
”Läsnäolosi pyyhkii kaiken muun mielestäni”, hän viimein totesi hymyillen aurinkoisesti, ”ja kuka sanoi, että rohkenen puhutella muita naisia?” Monaco pyöräytti silmiään jo toisen kerran ja siemaisi loput teestään.
”Sinä flirttailet kaikille. Joka ikiselle naisvaltiolle joka ikinen kerta kun tapaat heitä”, hän vastasi ja sai viimein hieman nolostuneen hymyn ulos intialaismiehestä.
”Jokainen nainen tarvitsee sitä…”, hän mutisi, muttei kuulostanut yhtään pahoittelevalta tai katuvalta, ”miten he muuten tietävä näyttävänsä kauniilta?”
”Katsomalla peiliin?” Monaco ehdotti, mutta Intia pudisti päätään hädissään.
”Pelkkä esine ei voi kertoa eikä näyttää sitä syvää kauneutta!” hän huudahti, ”siihen tarvitaan miehen sanoja.” Monaco mietti hetken ja nyökkäsi sitten.
”Olet oikeassa… Ja tuosta saisi hyvän repliikin myös”, hän totesi ja Intia nyökkäsi hymyillen taas, ”oliko sinulla muita uusia?” Mies mietti hetken ja kaivoi sitten taskustaan moneen kertaan pieneksi taitellun paperilapun.
”Kirjoitin eilen illalla yhden todella hyvän ylös…”, hän mutisi taitellessaan paperia näppärästi auki. Monaco tilasi käden viittauksella uuden teen, sillä tässä menisi vielä ainakin hetki. Hän ei ehkä myöntäisi sitä, mutta hän oli todella utelias, mitä intialainen oli jälleen keksinyt. Sitä paitsi, tämä sai hänet aina hieman paremmalle mielelle.
A/N: Mie tuumasin, että Intia on sellainen joka flirttailee kaikille... Ihan vain harrastuksena. Tämänkin idea tuli Sipiltä paitsi, että hän ehdotti Ukrainaa... Mut en mie osannut kirjoittaa Ukrainaa tuohon tilanteeseen ja sitten muistin Monacon, joten hän pääsi mukaan ^^''
Vielä kaksi päivitystä jäljellä~
