Kirjoittaja Aihe: Poika ja Susi [S, Ron/Remus]  (Luettu 3017 kertaa)

Eruru

  • ***
  • Viestejä: 398
  • easy, breezy, beautiful
Poika ja Susi [S, Ron/Remus]
« : 15.11.2007 17:25:35 »
Nimi: Poika ja susi
Kirjoittaja: Eruru
Beta: Picca
Paritus: Ron/Remus
Ikäraja: Sallittu
Genre: Fluffy, chanslash, oneshot

A/N: Vastaus Piccan haasteeseen, jonka voitte vilkaista niille tarkoitetussa topicissa. Kiitos hänelle myös betauksesta!

Tavallinen perhepäivällinen Weasleyden kesken. Tosin tällä kertaa ei oltu Kotikolossa, vaan Kalmanhanaukiolla, ja syömässä oli heidän lisäkseen muutamia perheen ulkopuolisiakin. Ron oli jo ehtinyt tottua järjestelyyn, eihän hänellä ollut vaihtoehtoja, mutta toisinaan häntä silti ärsytti kaikki se väenpaljous ja yksityisyyden puute.
Hänen oikealla puolellaan istui hänen hyvä ystävänsä Hermione Granger, joka jutteli vilkkaasti ystävänsä ja Ronin siskon Ginnyn kanssa. Hermionea vastapäätä istui Tonks, jonka vieressä söi hiljaa entinen professori Remus Lupin. Ronia tämä mies vähän pelotti, vaikkei hän sitä myöntänytkään. Lupin oli hyvin mukava ja asiallinen, mutta Ron ei silti pystynyt estämään mielikuvaa vaarallisesta ihmissudesta tulemasta esiin joka kerta kun puhui miehelle.
Lupin näytti tänään tavallista kalpeammalta. Hän söi varovaisesti ja yritti selvästi olla herättämättä huomiota. Pienestäkin muutoksesta hän vavahti omituisesti, jos vaikka Tonks vaihtoi asentoaan tuolillaan tai joku yskäisi. Ron ei ollut tietoinen kuun liikkeistä, mutta päätteli miehen käyttäytymisestä kohta olevan täysikuu.
Hän unohtui katselemaan miestä ja tämän käytöstä, kunnes Lupin huomasi tuijotuksen. Ron käänsi äkkiä katseensa takaisin lautaseen ja tunsi korviensa punehtuvan. Hän tunsi itsensä idiootiksi. Hän nousi nopeasti pois pöydästä, vaikka lautasella oli vielä hieman jäljellä. Rouva Weasley huomasi tämän tietenkin välittömästi, eihän hänen poikansa koskaan jättänyt ruokaansa syömättä.
”Mikä on, Ron? Oletko tulossa kipeäksi?” Ronin korvat punehtuivat entisestään ja hän huomasi kaikkien katselevan keskustelua, lukuun ottamatta Lupinia, joka oli taas keskittynyt ruokaansa. Ron pysähtyi, miksi hän oikeastaan lähti pöydästä? Hän palasi nolona istumaan, muiden katseet hänessä edelleen.
Hän söi mahdollisimman nopeasti ja oli tukehtua, kun huomasi Lupinin tarkkailevan häntä. Miehen silmissä oli jotain outoa, jotain ristiriitaista, jotain mitä Ron ei ehtinyt tulkita ennen kuin kaatui naama huomattavan sinisenä maahan.

Ron heräsi jonkin aikaa myöhemmin omassa sängyssään Kalmanhanaukiolla. Hän ei osannut sanoa kuinka paljon aikaa oli kulunut, eikä liioin mitä oli tapahtunut. Ainoa mitä hän muisti oli iso lihakimpale tarttuneena hänen kurkkuunsa, mikä ei ollut siinä tilanteessa kovinkaan kummallista.
Hän nousi istumaan ja tunsi pientä huimausta, joka esti hänen seisomaan nousemisensa. Mustuuden hälvettyä hänen silmistään Ron huomasi jonkun tarkkailevan häntä.
”Professori Lupin!” Hän säpsähti ja ihmetteli, kun mies nauroi.
”Mitä nyt?”
”En ole ollut professorisi yli vuoteen, ja ilmeesi on mitä mahtavin”, Lupin nauroi lisää.
”Selvä. Oliko sinulla asiaa?” Ron tiesi kuulostavansa töykeältä, mutta ei voinut sille mitään tuollaisen kommentin jälkeen. Lupin vakavoitui ja Ron huomasi taas varjot miehen silmien alla ja kalpean, ennen aikojaan vanhenneen ihon. Hämärässä tämä näytti jollain tapaa mystiseltä ja kiehtovalta, mikä jollain tapaa lisäsi nuoremman pojan epäilyksiä ihmissudesta.
”Ei oikeastaan. Tai oli. Tai en minä tiedä, ota suklaata.” Ron otti miehen ojennetusta kädestä palan suklaata ja katsoi tätä yhä odottavana. Tämä oli kuin ei huomaisikaan, vaikka Ron kyllä huomasi tämän vääntelehtimisen. Hän havaitsi myös miehen istuvan hänen sänkynsä reunalla, noin puolen metrin päässä hänestä.
”Onko sinulla nälkä? Kun viimein saimme sen lihaklöntin pois kurkustasi, oksensitkin varmasti koko vatsasi sisällön lattialle. Taisit lyödä pääsi kaatuessasi”, Lupin piti ilmeensä vakavana, vaikka hänen silmäkulmissaan pilkistivät naururypyt. Ron pudisti päätään ja punastui hieman, mitä ei onneksi pimeässä nähnyt.
”Ei ole. Vähän vain huimaa. Minä siis pyörryin?” Ronilla ei ollut mitään muistikuvaa tapahtuneesta, hän ei edes tuntenut sitä kitkerää mahanesteen makua suussaan, mikä jää yleensä moneksi tunniksi.
”Niin. Suoraan oksennuksesi päälle. Molly sai ottaa käyttöönsä kaikki siivous- ja puhdistusloitsunsa saadakseen pääsi ja lattian puhtaaksi.” Nyt Ron huomasi taas jo selvän virneen Lupinin kasvoilla. Hänen punansa syveni.
Ron hätkähti, kun Lupin tuli aavistuksen verran lähemmäs häntä. Vanhempi mies huomasi sen tietysti.
”Pelkäätkö sinä minua?”
”En.”
”Valehtelet. Sen huomaa ilmeestäsi. Ei siinä ole hävettävää, on pelkkää maalaisjärkeä pelätä ihmissutta.” Lupin kuulosti hyvin katkeralta ja tämän ääni vavahti viimeisen sanan kohdalla, mutta hän ei silti liikkunut kauemmas Ronista.
”Ei se sitä ole! En minä pelkää ihmisusiuttasi, vaan...” Hän loksautti leukansa kiinni, ettei puhuisi enempää. Hänelle tuli erittäin lämmin tuntiessaan heikon hengityksen kasvoillaan, kun Lupin katsoi häntä tulisesti silmiin.
”Vaan mitä? Ajatteletko, että olen Voldemortin puolella? Ettei minuun voi luottaa? Kenties, että yrittäisin vahingoittaa sinua tai muita?” Ron yritti keskeyttää, mutta Lupin pyyhkäisi hänen sanansa pois kädellään. ”Ei se mitään, olen jo tottunut siihen, ettei minuun luoteta.” Ron tunsi palan kurkussaan, niin surkealta mies hänen edessään näytti. Hetken mielijohteesta hän ojentui halaamaan tätä, mikä ei tosiaankaan kuulunut hänen tapoihinsa. Lupin jähmettyi.
”Minä luotan sinuun, kuka nyt ei luottaisi.” Ron hämmentyi hieman, kun Lupin pysyi yhä liikkumattomana, mutta kun hän kohtasi miehen katseen, jotain tapahtui.
Remus Lupinin silmät olivat kirkkaat, hän näytti siltä kuin olisi kamppaillut kahden omatuntonsa kanssa. Hänen hengityksensä oli kiivas, vaikka sitä ei erityisemmin nähnyt tai kuullut, sen tunsi.
Ron huomasi äkkiä, kuinka lähellä oli Remusta, heidän kasvonsa melkein koskettivat toisiaan. Silti hän ei perääntynyt, hän oli jäänyt kiinni noihin silmiin. Ron tunsi miehen käsien viimein liikkuvan, nousevan pitelemään häntä käsivarsista, yrittävän työntää takaisin paikalleen epätoivoisten silmien katsellessa häntä kaihoisasti. Ron ei kuitenkaan suostunut istumaan pois Remuksen lämpimästä sylistä. Hän humaltui miehen tuoksusta, joka oli mieto, vaniljaa ja hunajaa, mutta siinä oli myös jotain mausteista, ehkä paprikaa. Sekoitus ei kuulosta hyvältä, mutta Ronin mielestä se oli maailman paras haju. Hän ei kuitenkaan uskaltanut mennä lähemmäksi, vaan antoi Remuksen päättää, halusiko hän todella työntää nuoremman miehenalun pois sylistään. Mies kuitenkin rentoutui ja vei Ronin lähelle itseään, kiertäen kädet tämän ympärille.
Ron nautti päästessään hengittämään miehen tuoksua enemmän, ja tunsi sen täyttävän keuhkonsa ja aivonsa, sydämensä. Hän haisteli tämän niskaa ja hentoja hiustenlatvoja, jotka miltei laskeutuivat olkapäille. Hän unohti ajan ja paikan, jääden leijumaan jonnekin kauas, vain Ron ja Remus, Remus ja Ron. Hän nosti päätään Remuksen hartialta ja antoi huuliensa kulkea miehen poskea pitkin suulle.
Hän jähmettyi.
Mitä hän oikein oli tekemässä? Ron huomasi myös Remuksen järkytyksen, muttei uskaltanut liikkua. Hän odotti silmät ammollaan jotain tapahtuvan, nähden samalla Remuksen kummastuneet silmät pelottavan lähellä omiaan. Hän tunsi kumman sileän leuan omaansa vasten, aivan kuin se olisi vasta ajettu. Odotus kävi niin mahdottomaksi, että hänen oli pakko sulkea silmänsä.
Hän tunsi silloin huulien hänen huuliaan vasten liikahtavan. Ja sitten enemmän. He huokaisivat yhtä aikaa syvään, aivan kuin olisivat molemmat pidättäneet henkeä koko sen kamalan pitkältä tuntuvan ajan. Ron painautui vieläkin lähemmäs miestä edessään, antaen tunteilleen vallan ja unohtaen.

Myöhemmin samana iltana Remuksen oli pakko lähteä.
”Miksi?”
”Killan tehtäviä, kyllähän sinä ymmärrät.”
Remus oli jo ovella, kun Ron kuiskasi: ”En minä pelkää sinua.”
”Sitä minä pelkäsinkin”, kuuluivat Remuksen sanat pimeydestä, jättäen jälkeensä vain hiljaisuuden. Se ei kuitenkaan kestänyt paria sekuntia kauempaa, kun seinältä kuului tuhahdus, Phineas Nigellus Mustan maalatuilta huulilta.
”Pah, nuoruuden hupsutuksia! Muistakaa, että minäkin olen täällä ja joudun kestämään teidän rasittavan iänikuista söpöilyänne!”
*
Kommentit olisivat kivoja :)
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 15:50:08 kirjoittanut niiina »

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 865
  • kiero ja sarkastinen
Re: Poika ja Susi [S, Ron/Remus]
« Vastaus #1 : 15.11.2007 19:35:47 »
Minä pidän tästä kovasti, tässä on jotain hurjan suloista. Ron tuntuu niin nuorelta, kömpelöltä ja epävarmalta, että se väkisinkin viehättää, kun se ei mene vielä yli, vaan sitä on juuri sopivasti.

Remuksen suklaantarjoamisesta tulee Azkabanin vanki mieleen, kun se aina jakeli siellä sitä suklaata. Ihanan remusmainen piirre, joka unohdetaan ficeissä yleensä ihan täysin. Pisteet kotiin.

Tunnelma oli varsin intiimi, ja sille tuo taulun lausahdus loi lopussa hauskan kotrastin.

Kiitoksia kun teit tämän, pidin. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Lokitar

  • Senpai
  • ***
  • Viestejä: 1 680
  • Siriuksen tytär
Re: Poika ja Susi [S, Ron/Remus]
« Vastaus #2 : 16.11.2007 02:27:05 »
Lainaus käyttäjältä: "Eruru"
”Ei oikeastaan. Tai oli. Tai en minä tiedä, ota suklaata.”

Ahhihi, nauroin katketakseni tälle :D En tiä miks, ehkä oon väsyny tai jotain.. Jotenkin tuntu et jos Lupin jää sanattomaks nii heti se kiskasee taskusta suklaata 'tadaa! ota suklaata.'-tyyliin. Erikoinen paritus, en ole Ron/Remusta ennen lukenukkaa. Teksti oli sujuvaa ja ei heti edennyt niin että Ron vaan suutelee ajattelematta yhtään, vaan tää 'mitä ihmettä?' ajatus oli ku nenä päähän. Tykkäsin :)

Eruru

  • ***
  • Viestejä: 398
  • easy, breezy, beautiful
Re: Poika ja Susi [S, Ron/Remus]
« Vastaus #3 : 18.11.2007 18:22:54 »
Kiitoksia kovasti kommenteista! Mukavaa, että piditte. Itsekin pidin erityisesti tuosta suklaakohdasta, se nyt vain on niin Remusta. ;)

Hullu_93

  • Vieras
Re: Poika ja Susi [S, Ron/Remus]
« Vastaus #4 : 27.11.2007 18:19:47 »
Ensimmäinen ajatukseni: "Voi vittu mikä paritus!" Mutta sitten luin tämän... Ja tykkäsin! En olekkaan ennen lukenut Ron/Remus parituksella, mutta olet saanut tämän toimimaan. Ja oli yllättävän helppo kuvitella heidät yhdessä. Oli hyvä.
Tästä kohdasta tykkäsin erityisesti:
”Ei oikeastaan. Tai oli. Tai en minä tiedä, ota suklaata.”
En voinut olla purkahtamatta nauruun!  ;D  Anteeksi...  >_<

Eruru

  • ***
  • Viestejä: 398
  • easy, breezy, beautiful
Re: Poika ja Susi [S, Ron/Remus]
« Vastaus #5 : 04.12.2007 19:40:47 »
Kiitoksia kommentista, mukavaa, että pidit tästä. Tämä on vasta ensimmäinen Potter-ficcini, joten on todella kiva saada näinkin hyvää palautetta :)

Puhpallura

  • Vieras
Re: Poika ja Susi [S, Ron/Remus]
« Vastaus #6 : 09.01.2008 21:37:59 »
Mä tykkäsin :)  Niin söpöä  :) Jotenkin niin hellyyttävää toi Ronin ujos/epävarmuus, ja Remuksen suklaan antaminen :)  Tää paritus toimi tosi hyvin :)