Kirjoittaja: Ismael
Ikäraja: S
Tyylilaji: romance, lievähkö piilotettu angst
Paritus: Luna/Ron
Vastuuvapaus: En omista J.K.Rowlingin teoksia, enkä saa fanficcaamisesta maallista mammonaa ja kunniaakin harvemmin.
A/N: Halusin kirjoittaa jotain herkkää ja hieman surumielistä Lunasta. Ajattelin ensin Ronin tilalle Georgea, mutta päädyin nyt tähän.
Yön pimeimpinä tunteina koetaan taianomaisimmat hetket
Himmeä kuunvalo kajasti tornihuoneen kapeasta ikkunasta läpi. Luna istui ikkunalaudalla, varpaat vedettyinä pitkän yöpaidan alle. Tuuli ujelsi, sen surumielinen, valittava ääni sai kylmät väreet juoksemaan pitkin tytön selkää.
Luna istui silmät suljettuina, kädet polvien ympärillä. Ruusunpunainen suu ei ollut kaartunut hieman ihmettelevään hymyyn kuten yleensä, vaan huulet olivat tiukasti yhteenpuristetut. Synkät tiiliseinät hohkasivat kylmyyttä, mutta ikkunan ääressä oleva tyttö ei näyttänyt aistivan yön viileyttä.
Hitaasti tunnit vierivät, liittyivät menneiden aikojen ketjuun. Luna ei silti liikkunut, jäsenkään ei värähtänyt. Tytön ajatuksia oli mahdoton arvata.
Vihdoin oviaukkoon ilmestyi hahmo. Pojan varjo piirtyi terävänä seinälle, kuun hopeoidessa punaiset hiukset. Hiljaa, kuin varoen lumouksen särkymistä, Ronald hiipi tytön vierelle, ja laski kätensä tämän olkapäälle. Luna palasi todellisuuteen hätkähtäen, yön tuntien taika oli kadonnut. Kadotettu hymy palasi hitaasti, kuin epäröiden, oliko nyt oikea hetki.
Poika katsoi vakavana tyttöä, joka nyt tuijotti ulos, katsellen kuuta, joka hiljalleen valui mustan pilven taakse. Kuun kadotessa huoneeseen levisi musta pimeys, joka peitti ikkunalaudalla istuvat hahmot alleen. Mustuus oli kuin merkki, jota poika ja tyttö olivat odottaneet. Luna käänsi nyt ensimmäistä kertaa katseensa punatukkaiseen poikaan, joka otti samalla kiinni hänen kädestään, painaen varastetun suudelman viattomille huulille.
Kummatkin tiesivät, että vain yön pimeys kätkee varastetut suudelmat, ja vain pitkinä, lohduttomina yön tunteina koetaan taianomaisimmat hetket.
