Nimi: Aaverakkauden nuotit
Kirjoittaja: Crownless
Ikäraja: S
Genre: Draama, fluffy
Summary: Nyt he olisivat valmiita matkaamaan kohti ikuisuutta, yhdessä kokonaisena sävelkulkuna.
A/N: Kaivelin Wordin pöytälaatikoita ja löysin tällaisen parin viikon vanhan tuotoksen. Tämä voi olla hieman lyhyt, mutta tarkoituksenani ei ollutkaan tehdä tästä kokonaista tarinaa, vain kuvailla yhden tietyn hetken. Inspiraatiota sain tähän Nightwishin biisistä nimeltä Ghost Love Score, siitä tämän pätkän nimikin suomennettuna.
---
Sinä yönä oli synkkääkin synkempää ja aallot tavallista korkeampia. Ne heittäytyivät jyrkkää kallionreunamaa vasten, sitten pirstoutuivat miljooniksi vesipisaroiksi ja lopulta katosivat takaisin meren syleilyyn. Kuu valaisi kelmeällä valollaan lähitienoon. Se oli ainoa valonpilkku muutoin niin mustassa ympäristössä. Kuuta oli lohdutonta katsella, se oli samaan aikaan kaunis hohtavine säteineen, mutta niin tavattoman kaukana, ettei sen vieläkin kauniimpaa rosoista pintaa ylettänyt koskettaa. Paitsi aavetyttö Juliet. Hän kuvitteli, että pystyi sipaisemaan kuuta etusormellaan. Tyttö piirsi kuun ympärille renkaan, ajatteli lassoavansa saaliinsa ja vievän sen kallion jyrkänteellä olevaan majakkaan turvaan.
Julietin pitkät hiukset hulmusivat rajussa tuulessa. Jonkun muun kuin tytön käsi kosketti niitä, ennen kuin siirtyi alemmas ja pysähtyi selälle. Juliet ei tiennyt tästä mitään. Vasta kun toisen aaveen syvänkarhea kuiskaus tavoitti rakastettunsa korvat, tyttö havahtui kuin hypnoosista.
”Sinä tulit” hän henkäisi.
”Miksen olisi?” herra Todd kysyi.
Juliet ei löytänyt vastausta. Hän tyytyi vain hymyilemään, hampaat taisivat välkkyä asteen enemmän mitä muu olemus.
”Tule” herra Todd murahti. Mies tarttui Julietin kädestä kiinni ja kiidätti heidät huimaan tanssin pyörteeseen. Tuuli määräsi tahdin, se toimi pariskunnan kapellimestarina.
Ilmavirta tarttui molempien vaatetukseen. Se riepotti niitä kuin purjeita. Mutta Juliet ja herra Todd eivät huomanneet sitä. He elivät kuin omassa eristetyssä maailmassa, jonne ei päässyt heidän lisäkseen ketään muita.
”Miksi sinulta vei niin kauan saavuttaa minut?” Juliet kysyi. He leijuivat meren yllä, valssasivat kohti kuuta.
”Koska sinä et vastannut kutsuuni” herra Todd sanoi. Hän ei olisi halunnut puhua mitään, ainoastaan vaipua ajattomaan tyhjyyteen Julietin kanssa. Kun tämä oli vierellä, miehen päättymätön ikuisuus ei tuntunut lainkaan nimensä veroiselta.
”Luulin, että olit varattu” Juliet ihmetteli.
”Niin olinkin. Mutta ymmärsin, että nyt on meidän vuoromme” Herra Todd tunnusti.
Jos rannalta katsoi tarkkaan, niin juuri sillä hetkellä keskellä aavaa ulappaa saattoi nähdä utuisen, valkoiselta hohtavan pyörivän pisteen. Sitä pistettä kuitenkin kehysti hämyisästi vaaleanpunainen säteily. Se oli aaverakkauden nuottien pehmeäkulkuista sävelvirtaa, jota säesti tuulen korviahuumaava ulvonta.
Juliet ja herra Todd olivat vihdoin löytäneet toisensa. Nyt he olisivat valmiita matkaamaan kohti ikuisuutta, yhdessä kokonaisena sävelkulkuna.
Ja niinä kalvavina yön tunteina he lipuivat kauas pois näkymättömiin.
