En tiedä, onko edellinenkään osa sattunut kenenkään silmiin, mutta laitetaanpa siitä huolimatta viimein uutta tekstiä tulemaan. Kommentit ovat ehdottoman tervetulleita, kuten aina.
***
Keltaiseen pyyhkeeseen kietoutunut tyttö istui terassin hirsikaiteella, heilutteli paljaita varpaitaan heikossa tuulenvireessä ja katseli poissaolevasti pimeälle järvenselälle päin.
Kun Ilari rämäytti kosteudesta turvonneen ulko-oven vauhdilla auki, hän hätkähti.
"Taas sä säikäytit mut", Aada totesi syyttävästi vilkaisemattakaan taaksepäin.
Ilari ei vaivautunut pyytämään anteeksi. "Mistä sä tiesit, että se olin minä?"
"Kyllä sen kuulee. Tuomas tömistelee ihan kauheasti, se kävelee sellaisilla maailmanvalloittaja-askelilla. Tiiät varmaan", Aada sanoi ja käänsi vasta nyt kasvonsa Ilaria kohti.
Ilari tiesi. Nyt kun hän tuli asiaa ajatelleeksi, hän joutui myöntämään, että Tuomaksen käynti oli kiivas ja kuuluva. Edes siinä suhteessa poika ei jättänyt läsnäoloaan arvailun varaan.
Ilari nappasi kuistilla viilentymässä olleen oluttölkin, sihautti sen auki ja käveli kaiteen vierelle. Hänkin tähyili järvelle päin, ei oikein tiennyt, mitä sanoa. Iho höyrysi viileässä alkukevään ilmassa. Saunan jälkeinen raukeus alkoi valua jäseniin, pari pakkasastetta ei tuntunut missään.
"Lotta ja Lauri sitten vissin sai taas sovittua", Aada lausahti lopulta.
"Mm-m", Ilari myönsi. "Ne taitaa riidellä aika paljon."
"Tai mököttää ainakin. Sehän Lottaa varmaan eniten ärsyttääkin, kun Lauri ei koskaan ala huutaa ja tapella oikein kunnolla, vetäytyy vain jonnekin. Pitää sitten purkaa kiukkuaan kaikkiin muihin."
Ilari nyökkäsi. Sellaista se oli, he molemmat tiesivät. Lauri ja Lotta olivat seurustelleet viisitoistakesäisistä saakka, ja heidän riitelynsäkin oli enemmän vanhan pariskunnan jupinaa kuin dramaattista lautastenpaiskontaa. Jotenkin juttu tuntui silti toimivan. Ilari itse oli tutustunut Lauriin ja sitä kautta Lottaan vasta yliopistossa eikä oikein osannut edes kuvitella noita kahta erillään toisistaan.
"Ne menee vielä joku päivä naimisiin", Ilari totesi, ja Aada hymähti.
"Niin, varmaankin."
Aada oli hetken aivan hiljaa ja huokaisi. "Joskus oon miettiny, miten mahtavaa se ois. Että ois oikeesti jo tässä vaiheessa sellainen ihminen, jonka kanssa tietää haluavansa olla aina."
Ilari nielaisi. Puhuiko tyttö todellakin nyt omasta elämästään? Mitä tuohon sanoisi, uskaltaisiko hän kysyä enempää?
Hän päätti uskaltaa. "Eikö sulla sitten oo?"
Aada katsoi häntä silmiin ja pudisti sitten päätään. Eleessä oli jotain valtavan surumielistä.
"Ei, ei mulla oo."
Aada oli juuri sanomassa jotain muutakin, kun Ilarin korvat tavoittivat sisältä kantautuvat askeleet. Ovi kolahti jälleen auki, ja Tuomas liittyi heidän seuraansa terassille. Aada jätti lauseensa kesken.
"Huh, on tuolla kuuma. Mun oli pakko jo pestä, ei kestä enää", Tuomas sanoi ja nappasi tölkin hänkin. Poika höpötteli hetken niitä näitä, mietti loppuloman suunnitelmia ja kertoi isänsä harkitsevan uuden moottorikelkan ostoa.
”Jos se ei saa vanhaa heti myytyä, voidaan vaikka lähteä kelkkareissulle jonnekin. Mitäs sanot, Ilari? Napataan tästä vaikka vielä tämä tyttö matkaan”, Tuomas innostui, tarttui Aadaa kiinni olkapäistä ja oli tönäisevinään tämän alas kaiteelta.
Aada kirkaisi, mutta Tuomas piti hänestä kiinni, ei päästänyt putoamaan.
”Ja tuollaisen kanssa en kyllä lähde yhtään mihinkään”, Aada julisti, mutta hihitti päälle ja yritti heittää räystäältä nappaamansa jääpuikon pojan niskaan.
Tuomas väisti ketterästi, näytti tytölle kieltä ja sukelsi pukuhuoneeseen. Aada jäi katsomaan pojan perään hymy huulillaan.
Heitä katsellessaan Ilari rypisti tahtomattaan kulmiaan. Hiton ärsyttävää. Juuri tällaista se aina Tuomaksen kanssa oli. Juuri kun hän luuli saaneensa jonkinlaisen yhteyden johonkin tyttöön, Tuomas pelmahti paikalle ja vei saman tien kaiken huomion. Ilari olisi voinut olla yhtä hyvin ilmaa, niin kerrassaan mielenkiintoinen hän vaikutti ystävänsä rinnalla olevan.
Pahinta oli, ettei Tuomas edes tehnyt sitä tahallaan. Hän osoitti sanansa Ilarille, heitti hänelle vitsiä ja osoitti monin pienin teoin, että huomioi ystävänsä. Ei, ei se todellakaan Tuomaksen vika ollut, jos muut eivät häntä huomanneet. Olisi vain ollut niin paljon helpompaa, jos olisi ollut joku muu, jota syyttää.
Iho ei enää höyrynnyt, lämpö ja kosteus olivat haihtuneet ajat sitten pois. Ilari tunsi käsivarsiensa ja niskansa nousevan kananlihalle ja huomasi Aadankin painautuvan kyyryyn.
Ilari hipaisi tytön olkapäätä. ”Mennäänkö takaisin saunaan?”
Tyttö nyökkäsi vaiti ja nousi kaiteelta. Tuuli oli yltynyt ja kiepautteli puoliksi kuivuneita vaaleita suortuvia olkapäille, poskipäille, pitkin selkää.
Aada oli upea.
Ilari käveli tytön perässä saunaan. Ulko-ovi meni kiinni toisella yrittämällä. Vesihöyry oli jäätynyt eteishuoneen ikkunaruutuihin pieniksi kuurankukiksi, jotka kimaltelivat ovenraosta pilkistävässä valokeilassa.
Ilari sulatti ohimennen yhden sormenpäällään ennen kuin seurasi Aadaa kuumankosteaan saunaan ja veti oven perässään kiinni. Sydän hakkasi lujaa, lujempaa.
”Sä olit sanomassa jotain”, Ilari totesi, kun molemmat olivat ripustaneet pyyhkensä ovensuuhun ja asettautuneet jälleen lauteille.
”Ai mitä, missä välissä?” Aada kysyi ja kurottautui vetämään kiulua lähemmäs.
”Tuolla terassilla, just ennen ku Tuomas tuli ulos.”
”En minä muista enää. Ei se varmaan mitään tärkeää ollut”, hän sanoi, mutta Ilari pystyi lukemaan hänen välttelevästä katseestaan, ettei tyttö puhunut aivan totta. Keskusteluhetki oli kuitenkin selvästi jo mennyt, eikä hän halunnut painostaa. Ei se mitään auttaisi. Ehkä Aada kertoisi sitten ajallaan.
”Jaa, eipä kai sitten.”
Ilari ei kuitenkaan antanut tytön torjunnan lannistaa itseään. Omituinen hyvän olon tunne oli yhtäkkiä virrannut häneen, adrenaliini kihisi suonissa. Ehkä syy oli saunassa, ehkä Aadan hetkellisessä avautumisessa, ehkä Tuomaksen poissaolossa, mutta äkkiä hän tunsi itsensä ihmeen energiseksi ja voimakkaaksi, jollain tapaa kaikkivoivaksi. Niin, ehkä syy oli oluessakin, mutta entä sitten? Hetken takainen ärsytys oli kadonnut ja tilalle oli tullut kihelmöivä jännitys: pian tapahtuisi jotain, Ilarin päähän yhtäkkiä iskeytyi.
”Tuomas on ihastunut suhun”, hän töksäytti tytölle ja jäi itsekin hämmästelemään sanojaan. Miksi ihmeessä hän oli kaikista keskustelunavauksista valinnut juuri tämän?
Aada katseli häntä yllättävän tyynesti, kohotti vain kulmakarvojaan.
”Niinhän se saattaa olla. Mutta Tuomas nyt taitaa ihastua aika helposti vähän keneen tahansa”, tyttö totesi hilpeästi.
Ilari yllättyi uudestaan. Aada taisi olla tarkkanäköisempi kuin hän oli ajatellut.
”Ai sä siis arvasit?”
”Arvasin minkä? Että se poika on naistenmies? Eipä se paljon arvailua vaadi, senhän nyt näkee kuka tahansa yhdellä vilkaisulla”, Aada nauroi. ”Sillä taitaa olla perässään aikamoinen ex-armeija?”
Ilari joutui myöntämään, ettei tyttö ollut kovinkaan väärillä jäljillä.
Hän muisti, kuinka oli vähän aikaa sitten pelännyt pojan käyttävän Aadaa hyväkseen, mutta joutui nyt järjestelemään ajatuksiaan uudestaan. Mutta jos tyttö oli koko ajan tiennyt, millainen Tuomas naisasioissaan oli, miksi hän flirttaili takaisin kuin viimeistä päivää?
Kysymys häiritsi Ilaria ja kummallisen olotilansa voimin hän tiedusteli: ”Ootko sä sitten ite –”
”Ai kiinnostunut siitä?” Aada jatkoi, ja Ilari nyökkäsi.
”No, onhan se ihan söpö”, tyttö jatkoi arvoituksellisesti eikä antanut Ilarille tilaisuutta ottaa tarkemmin selvää tunteistaan vaan nousi ylös ja alkoi sekoittaa sopivan lämpöistä pesuvettä. Kun tyttö huuhteli viimeisiä hoitoaineita hiuksistaan, Ilari oli taas uppoutunut mietteisiinsä.
Aadasta ei ottanut selvää, ei sitten niin millään, hän myönsi itselleen jälleen kerran.
