Kirjoittaja: Harhakuva
Ikäraja: S flawless lisäsi myös otsikkoon
Paritus: -
Genre: Jännitys
Yhteenveto: Tämmöinen tarina, koirastani Mimistä.
Varoitukset: -
A/N: Jju, eli pitkään on ollut aikomuksena kirjoittaa sakuristeytyksestäni Mimistä tarina, ja ajattelin että heei, tännehhän se olisi hyvä julkaista tai ylipäätään kirjoittaa. Mielihyvin otan kommentteja vastaan, yritän lisätä kuviakin. c:
Äitini selasi eräänä työpäivänä muutama vuosi sitten Viipurin Koirat RY'n sivuja ja katseli potentiaalista koiraa perheellemme: Olihan hänen työkaverinsa suositellut koiraa kyseiseltä yhdistyksellä, sillä hänellä itselläänkin oli kokemusta "pelastetuista koirista." Kappas, ja äitin silmään osui 5 kk ikäinen, saksanpaimenkoiran risteytys, silloiselta nimeltään Natasha.
Äiti ( ja koko perheemme ) ihastui koiraan heti ensinäkemältä, ja pian sen jälkeen Äiti, minä ja
tämä kyseinen työkaveri matkasimme kohti sovittua paikkaa, jonne Mimiksi ristämämme koira
tuotaisiin. Mimi saapui erään auton kyydissä, ja yhdistyksen ihmiset luovittavat koiran meille. Kovin oli pieni ja arka, sekaisin matkasta. Lopulta 5 kk ikäinen Mimi saatiin Äidin työkaverin autoon , ja pääsipä siinä Mimiltä autoon jännitysripulitkin. Iltamyöhään saavuimme vihdoin kotiin, ja voi sitä ihmettelyn määrää, kun loputkin perheenjäsenet kokoontuivat kummastelemaan nurkassa
tärisevää Mimiä. Kaikki oli uutta, ihmekkään jos jännitti. Samaisena iltana koetettiin saada Mimi ulos kävelylle, mutta neiti ei suostunut siihen. Ja lopulta, kun se saatiin pihalle, ei se suostunut enään sisälle. Muutamaan ekaan päivään Mimi ei syönyt mitään, kunnes isäpuoli sai nartun syömään ja kaikki oli taas hyvin. Aika kului, ja vähitellen Mimi alkoi luottamaan meihin kummajaisiin, ihmisiin, ja lenkilläkin käytiin makkaransiivujen voimalla. Kerran narttu sitten pääsi isäpuolen vanhempien luokse, maatilalle juoksemaan irti. Oli siinä Mimillä iloa ja energiaa hirveästi, ja kovasti se porskutti eteenpäin ja sai jopa naapurin labbiksista kavereita. Kotopuolessa Mimi oli saanut myös monesta koirasta hyvän kaverin, nykypäivinä kaikki vaan ovat muuttaneet/kuolleet - Mimi on jäänyt. Pentuna kun kulin Mimin kanssa Äidin valvoessa lenkillä, niin narttu innostui niin kavereistan että veti minut sitten ojaan ja takaisin ojaan ja takaisin. Mimillä oli siinä 1-1½vuoden kohdilla pientä "uhmaikää", ja tällöin se ei voinut sietää villapaitoja, rupesi haukkumaan imuria ja juoksemaan rätin perässä. Suurimmasta osasta näistä kuitenkin päästiin ajan kanssa ohi.
Eräänä kesäisenä iltapäivänä, minä, isäpuolen poika ja Mimi lähdimme kesämökille uimaan. Mimissä kun on sakua, niin se on (yhäkin) kovin suojelushaluinen, ja heti jos vedestä kuului polskuttelua, Mimistä kai kuullosti että jompikumpi meistä hukkuu ja näin ollen se tuli heti vetämään meitä pois vedestä. Yritimme saada neitiä sitten uimaan, ja kappas kun Mimi näki laiturilta isäpuolen pojan uimassa, niin se loikkasi itsekkin laiturilta ja HUMS niin se upposi, niin että koko koiraa ei näkynyt hetkeen kunnes se lopulta kohosi pinnalle. Reppana kuitenkin sitten sitkeästi polskutti takaisin rantaan, eikä tämän jälken ole suostunut uimaan menemään muuta kuin jalkojansa kastelemaan. Jossain tässä kohtaa, huomattiin että Mimi rupesi haukkumaan Uudenvuoden raketteja, ja niin meidän piti lähteä koko yöksi ajelemaan, ja tästä onkin tullut jokavuotinen perinne.
Sitten tuli se aika, kun Mimi päätettiin leikauttaa, ja pitkältä tuntuneen ajan jälkeen, automme takapenkillä makasi unenpöpperöinen, tötterön päähänsä saanut Mimi. Neitiä ärsytti kovasti, kun se ei päässyt lempipaikkaansa, sängyn alle nukkumaan, ja niimpä se änkemällä änkesi sinne kunnes tötterö lopulta lähti irti. Siitäkään huolimatta, narttu ei tikkejään repinyt irti. Yritimme hankkia samaisen yhdistyksen kautta toista Sakuristeytystä, mutta Mimi ei suvaitsukkaan sitä
ryökälettä hänen kodissaan, ja niin kyseisele koiralle, Rickylle, etsimme uuden, paremman kodin , jossa se on nykypäivänäkin. Aika kului, ja Mimin elämään mahtui monta iloista hetkeä, ja tottahan toki välillä oli niitä hetkiä joina oli ongelmiakin mutta niistäkin on päästy aina, ja päästään edelleen, yli.
Äitini oli Mimin kanssa lenkillä, ja huomasi yllättäen että Mimiä kohti juoksi pellolta erään naisen Dobermanni, joka hetkeäkään epäröimättä kävi Mimin takamukseen kiinni, Mimin jäädessä avuttomana ulisemaan paikoilleen. Äiti yritti hätistää koiraa pois, ja pian omistaja saapui paikalle, toisen Dobberin kanssa (joka meinasi myös käydä päälle). Nainen pyyteli kovasti anteeksi, ja joutui maksamaan Mimin särkylääkkeet: Sitten hän muuttikin pois, ja pian lehdessä lukikin, että paikkakunnalla, jonne hän oli muuttanut, oli sattunut toinen tämmöinen välikohtaus.
Mimi todella on uniikki, sillä neiti tykkää kuskata kenkiä minne sattuu, vaikkei niitä syökkään.
Myös jugurttipurkin, jäätelölautasen yms. nuolemista jälkeenpäin on tullut tapa, ja jos Mimille ei tätä anneta tehdä, niin eikös se sitten rupea haukkumaan. Kovasti Mimi myös aina vahtii, että kaikki menevät ajallaan nukkumaan - ja päinvastoin on aamulla aina ensimmäisenä herättämässä.
Pehmoleluistakin Mimi tykkää hurrjasti, mitä nyt "vääränlaisista" repii silmät irti.
Jossen tätä aikaisemmin jo sanonut, niin Mimissä on siis Sakemannia isän puolelta, ja luultavasti myös jotain laikaa/suomenpystykorvaa, sillä kaikenmaailmanlinnut ym. nopeasti pakoonpötkivä
pitää haukkua. Mimi - kyllä - myös, haukkuu toisia koiria, muttei kuitenkaan ole todellakaan vihainen, vaan kun tosiaan on sitä sakemannia, niin johtuu enemmän siitä suojelusvaistosta kuin agressiivisuudesta. Kovasti se on haukuttuaan tarpeeksi aina menossa tutustumaan ja enimmäisenä ehdottamaan pikkuhippaa tai vastaavaa. Monet eivät kuitenkaan päästä koiriaan haukkuvan, mutta silti niin rakastettavan koiran luokse. Ihmisiä Mimi rakastaa ylikaiken, ja kuten olen joskus heittänyt, niin kyllä narttu varmaan lähtisi ventovieraankin mukaan jos näin olisi.
Aina tuntemattomiakin ihmisiä nähdessään, on Mimi heiluttamassa häntäänsä ja kerjäämässä rapsutuksia. Kun meille tulee vieraita (esim. minun kavereitani), niin narttu kyllä haukkuu tovin, mutta uuteen ihmiseen totuttuaan kyllä on niin ihastunut toiseen ja on aina halittavana. Meille ei ikävä kyllä kovin moni kavereistani kuitekaan loppujenlopuksi uskalla tulla, koska Saksanpaimenkoira on olevinaan "tappajakoira", vaikka se riippuu lähinnä koulutusesta eikä Mimi mikään tappajakoira edes ole. Nartun luonteesta vielä sen verran, että se todellakin on oikea jukuripää kun sille tuulelle sattuu.
Mimin kanssa on ollut niin lukemattomia ihania hetkiä, että niitä kaikkia ei pysty edes tähän listaamaan. Mimi ei ole mikään mallikelpoinen koira, joka ei hauku ketään tai jotain, mutta rakastan
koiraamme silti ylitse kaiken <3 Eikä minua haittaa henkilökohtaisesti yhtään, vaikka narttu onkin Seropi, koska ainakin se on uniikki, jos niikseen tulee. Sakemanniltahan se näyttää, mutta anygays. Mimi täyttää nyt tämän vuoden elokuussa 6-vuotta, ja jos hyvin käy niin neitokainen elää vielä ainakin muutaman vuoden lisää, sillä ei ole hirveästi sairastellutkaan.
Hetkeäkään en vaihtas pois,
Ei toista samanlaista,
En sua halua koskaan menettää,
Rakastan sua Mimi. <3
