Kirjoittaja Aihe: Aina sinun (S, femme, oneshot)  (Luettu 1384 kertaa)

Aslaug

  • *
  • Viestejä: 2
Aina sinun (S, femme, oneshot)
« : 14.11.2011 02:58:08 »
Ficin nimi: Aina sinun
Kirjoittaja: Aslaug
Tyylilaji/Genre: Angst, Femme (voi tulkita muutenkin)
Ikäraja: S

Hetken mielijohteesta ei pitäisi lähettää mitään tekstiä minnekkään. Joten teenpä niin, sillä muuten en uskalla ollenkaan. Virheitä löytyy varmasti, sillä olen sokea omille kirjotusvirheilleni ja kukaan ei ehtinyt lukaisemaan läpi. Joten tällaisena se sitten tulee.

Aina sinun

Sinä olet varjostanut minun elämääni viimeiset neljä vuotta. Siitä on nyt aika tarkalleen neljä vuotta. Minun elämäni oli pitkästä aikaa kivaa. Olin muuttanut ponini Rillan kanssa uudelle tallille ja saanut sieltä itselleni uuden kaverin, Sarin. Ja marraskuussa neljä vuotta sitten myös sinä toit hevosesi samalla tallille. Silloin minä en tiennyt vielä yhtään mitä tuleman pitää. Olit vain yksi yksityisen hevosen omistaja muiden joukossa, aika ujon oloinen, joku lämpönen, Osku nimeltään, sinulla oli. Sari sinut melkeinpä pakotti meidän porukkaan. Ja niin kaksikosta muuttui vahva ja pitävä kolmikko.

Olin meistä vanhin, sinua kolme vuotta ja Sara neljä vuotta vanhempi. Ja sillä ei ollut mitään väliä. Olimme tasa-arvoisena tallilla ja ennen kaikkea meillä oli hauskaa. Se oli aivan viatonta. Meillä oli kivaa ja ihanaa. Meidän päivämme täyttyivät naurusta ja hauskanpidosta. Olimme tallilla ja kävimme pitkillä maastolenkeillä ja ärsytimme tallinpitäjää. Ja kauniina talvi-iltana saatoimme jäädä vain pihalle katsomaan tähtiä kaiken riehumisen jälkeen. Kaikki vapaa-aika meni tallilla teidän kanssanne. Se on muistoissani täysin onnellista aikaa. Vaikkei asia tietysti niin ollut. Tietenkin minulla oli koulusta stressiä ja Rillasta, jonka jalka vain ei tullut kuntoon. Mutta siitä huolimatta olin onnellinen.

Jossain vaiheessa kevättalvea se sitten alkoi. Hiipimälläkö, en muista. En tiedä milloin se alkoi ja milloin sen tajusin ja ennen kaikkea milloin sen myönsin itselleni. Pikkuhiljaa huomasin että sinun lähelläsi on hyvä olla, voisin vain jäädä siihen. Kosketukset pitenivät, haimme tilaisuuksia ja tilanteita koskettaa ja olla lähellä. Mutta en ajatellut silloin, että olin ihastunut. En ajatellut sitä vielä pitkään aikaan.

Tallilla alkoivat asiat kärjistyä ja lopulta veimme hevoset muualle. Rilla ja Osku muuttivatkin maaliskuussa isovanhempiesi pihalle. Kuinka täydellinen ratkaisu. Joka ei sitten ollutkaan niin täydellinen. Kolmikkomme hajosi, Rillan jalka ei vaan tullut kuntoon, välimme alkoivat rakoilla. Ei se ollutkaan niin kivaa ja helppoa pitää hevosia omassa pihassa ilman kenttää ja kunnollisia maastoja. Toisaalta välimme olivat kireät, mutta toisaalta nukuimme päiväunet lähekkäin. Vain kavereina. Mutta se oli kuitenkin enemmän. En kestänyt enää tilannetta. Oli pakko päästä pois. Ostit Rillan Oskulle seuraksi. Itkin itkuni, sinne meni ensiponini, mutta onneksi se jää sinulle. Tiesin että hoidat Rillan hyvin ja rakkaudella. Ja minulle ostettiin saman tien uusi, nuori lupaava estehevonen. Ja niin kolmikon loppukin hajosi. Eikä ollut päästy kuin toukokuulle.

Kesä meni erillään, sen kummemmin yhteyksiä pitämättä. Kunnes laitoit viestin, että Rilla myydään. Viet Oskun takaisin vanhalle tallille, koska et jaksa enää. En voinut tehdä mitään. Nyt jouduin luopumaan Rillasta oikeasti ja oppimaan karusti, ettei kehenkään pitäisi luottaa. Myit minun hevoseni, minun hevoseni joka piti minut järjissäni kaksi pitkää vuotta, minun hevoseni joka oli tärkeämpi kuin mikään hevonen ikinä. Pidit molemmat vielä kesän loppuun laitumella. Tuli loppukesä. Kävin katsomassa Rillaa ja Oskua useammin laitumella. Lähennyimme taas, aloimme viettää aikaa yhdessä. Olimme taas epänormaalin lähellä, tietysti vain kavereina. Kunnes yhtenä iltana sait kakistettua sen ja niin alkoi uusi kausi. Aloimme seurustella. Samalla viikolla Rilla myytiin.

Se oli tavallaan hienoa aikaa ja tavallaan aivan kamalaa. Olimme molemmat vähän sekaisin ja liian kiinni toisissamme. Minua vaivasi ikäero, ei todella, vaan muiden mielipiteet. Sinua ties mikä. Luulin kuitenkin koko ajan että olimme onnellisia, että kaikki oli hyvin. Luulin että se oli täydellistä. Minulle se olikin. Sinulle ei, tai niin kerroit ainakin myöhemmin. Minä en tiennyt paremmasta, etkä sinäkään. Olimme molemmat omien heikkouksiemme vankeja. Sinä liian kiltti ja minä liian hallitseva. Sovimme liian hyvin yhteen ja se oli meille loppujen lopuksi vain haitaksi. Yhdeksän kuukautta sitä kesti. Nyt muistan ajasta oikeastaan vain sen, että sinä olit ihana ja minä todella sekaisin.

Huhtikuussa kaksi ja puoli vuotta sitten erosimme. Sinä halusit niin. ”Se on parempi”, sanoit. Minä menin sekaisin. Se tuska oli liikaa. Tuntui kuin kaikelta olisi mennyt pohja. En pystynyt tekemään mitään. Itkin viikkokausia yötä päivää. Kävin töissä, kävin tallilla, mutta mikään ei tuntunut miltään. Sinä sitä vastoin aloit elämään. Teit kaiken minkä minä olin sinulta tietämättäni estänyt. Olit onnellinen ja jatkoit elämääsi. Koetin saada sinut takaisin, mutta et halunnut. Olit tajunnut kuinka huonosti asiat olivat, kun olimme olleet yhdessä. Minä en halunnut päästää irti. Halusin sinut vain takaisin, en osannut enää elää ilman sinua. Siltä minusta tuntui. Tein sen kesän töitä ja lopulta luovutin ja en enää yrittänyt pitää sinuun yhteyttä. Sinun elämäsi oli vasta alkanut, minun elämäni oli lähtenyt tuuliajolle. En tiennyt mitä tekisin.

Kaksi vuotta sitten syksyllä, rankan kesän jälkeen, päätin lähteä ulkomaille hevoshommiin. Ja niin teinkin. Siellä on pakko olla helpompaa, ajattelin. Pääsen siellä varmasti ikävästäni. En päässyt, viikon jaksoin kummassakin paikassa ennen kuin lähdin takaisin kotiin. Opin ettei ikävää ja ahdistusta pääse pakoon, vaan se seuraa. Hain elämälleni suuntaa sen talven. Päätin hakea opiskelemaan hammaslääkäriksi ja talven ja kevään luinkin ahkerasti töiden ohella. Hevonenkin oli lähtenyt toiselle hoitoon. Se oli minulle liian vaikea, myönsin vihdoin itselleni.

Tuli vappu, puolitoista vuotta sitten. Emme olleet yhteyksissä ollenkaan lähes vuoteen. En muista kumpi otti ensin yhteyttä, mutta lopulta kuitenkin näimme. Se oli tasan viikko ennen Vapun aattoa. Mulla on ikävä sua, sanoit. Ja minä uskoin. Halusit kokeilla seurustella taas. Olin onneni kukkuloilla, tästähän olin haaveillut viimeisen vuoden ajan. Ystävät varoittivat minua satuttamasta itseäni, mutta nauroin vain heille. Näimme kaksi kertaa, meillä oli mukavaa yhdessä. Ei tietenkään samanlaista kuin ennen, olimmehan molemmat kasvaneet vuodella, mutta kuitenkin hyvä yhdessä. Olit erilainen, varmempi ja vahvempi. Meni viikko, Vapunaatto, ja sinulta tuli tekstiviesti. Tarkkaa sanamuotoa en muista, mutta viestin sisällön kutakuinkin. Et halua seurustella, se on liian sitovaa sinun tämänhetkiselle elämällesi. Haluat olla kavereittesi kanssa ja pitää hauskaa. Niin kuin se olisin ollut minä joka ehdotti uudestaan seurustelua. Hyvää Vappua!

Katkaisin välit sinuun kokonaan, en kestänyt nähdä tai kuulla sinusta. Olin alkanut juuri päästä sinusta yli, kun ensimmäisen kerran nykäisit minut takaisin. Ja jätit saman tien yksin. Olin taas hajalla. Hain opiskelemaan. En päässyt. Tein töitä. Ahdisti. Kyllästyin jatkuvaan suremiseen ja tein päätöksen. Alan elämään. Otin sinuun tekosyyn varjolla varovasti yhteyttä. Pyysin kuvia Rillasta. Asiallisesti. Sinä vastasit yhtä asiallisesti. Hain syksyllä taas opiskelemaan, olin päättänyt aloittaa uuden elämän, mihin opiskelu kuuluisi. Hevonen lähti myyntiin. Elämä alkoi kuitenkin olla taas kivaa. Hankin vuokrahevosen, liikuin, näin kavereita, hommasin yhdenillanjutun, josta tulikin useamman illan juttu. Aloin voida hyvin.

Vuosi sitten joulukuussa laitoit taas viestiä. Halusit nähdä. Tulit luokseni, juttelimme, meillä oli kivaa. Näimme uudestaan ja teit sen taas. Olit miettinyt voisiko meistä vielä tulla jotain. Et ehdottanut suoraan, mutta annoit kuitenkin ymmärtää, että sinulla oli vielä tunteita. Olin varautuneempi, muistin mitä viimeksi kävi, mutten pystynyt vastustamaan sinua. Päädyimme sänkyyn. Parin päivän päästä lähdin perheeni kanssa Intiaan ja asia jäi käsittelemättä. Olin tullut kuitenkin jo vahvemmaksi ja elämäni ei romahtanut.

Tulin takaisin ja koulu alkoi. Sain kavereita, ystäviä ja meillä oli hauskaa yhdessä. Aloin toden teolla elämään elämääni. Viikot kävimme koulussa, torstaisin lähdimme baariin ja viikonloput olin pyhittänyt hevosille. Koulukaverini piti tuparit, joissa oli myös hänen lapsuudenystävänsä. Baarista hän tuli luokseni ja aloimme seurustella. Olin ihastunut, kuplivan onnellinen. Kaikki oli hyvin. Siitä on puoli vuotta. Laitoit viestiä. Lähdetkö tallille, kysyit. Ja tietysti minä lähdin. Ihan viattomasti, olinhan vihdoin päässyt sinusta yli. Ensimmäinen kerta menikin hyvin, toisella kerralla suutelimme, kolmannella kerralla tulit luokseni, samoin neljännellä kerralla. Teit sen taas, en vain osannut sanoa sinulle ei. Tällä kertaa en itse enää elätellyt toiveita seurustelusta tai mistään muustakaan, olinhan itse varattu. Mutta en kauaa. Kerroin poikaystävälleni, että olin pettänyt häntä ja erosimme. Oli loppukevät ja minä lähdin kaverini kanssa Inter reilille ja jätin sotkut taakseni.

Näimme kesällä välillä, välillä vain kavereina ja välillä päädyimme sänkyyn. Pidimme hauskaa, enkä enää olisi halunnut edes muuta. Rilla oli lopetettu jalkavaivojen takia. Kesä alkoi olla lopuillaan, olin edelleen tyytyväinen elämääni. Kaikki meni hyvin, koulu alkoi. Päätin ostaa uuden hevosen. Me näimme useammin ja useammin, edelleen välillä vain kaverina ja välillä vain seksin takia. Tilanne oli molemmille sopiva, tai ainakin minulle. Olin sitä mieltä aidosti. Helppoa, hauskaa ja kivaa. Mitä väliä, oli mottoni.

Tällä viikolla olemme nähneet neljä kertaa. Tajuan, että olet tehnyt sen taas. En saa sinua pois mielestäni. Halua sinut itselleni. Tilanne ei olekaan minulle sopiva eikä varsinkaan hallinnassa, niin kuin kaikille väitän. Tulen hakemaan sinut kun soitat, en osaa edelleenkään sanoa sinulle ei. En oppinut sitä koskaan. Joka ainoa kerta kun olet minut halunnut takaisin, olet minut saanut. Ja aina sysännyt pois, kun en sovikaan elämääsi.  Odotan seuraavaa kertaa, kun saan nähdä sinut. Päästä kanssasi tallille, makaamaan viereesi juttelemaan, kuuntelemaan toiveistasi löytää tyttöystävä. Tietämättä sinun tunteistasi mitään, tietämättä onko sinulla mitään tunteita. Odotan vain seuraavaa huomionosoitustasi, koska kosketat hiuksiani, koska saan hymyn kiitokseksi kyydistä. Ja odotan koska teet sen taas. Koska minusta tulee tarpeeton elämässäsi, koska olemme liian lähellä, koska työnnät minut taas pois elämästäsi. Luulin jo olevani tarpeeksi vahva tähän, mutta ei, en ole. Ihastun sinuun aina uudestaan ja uudestaan.


Saa laittaa ja olisi ihanaa saada kommenttia.
« Viimeksi muokattu: 26.04.2015 16:17:57 kirjoittanut plööt »

Kharon

  • coolein rotta
  • ***
  • Viestejä: 363
  • papa has dough
Vs: Aina sinun (K-13, femme, oneshot)
« Vastaus #1 : 28.12.2011 13:16:36 »
Kun klikkasin tän auki, meinasin jo laittaa kiinni kun huomasin miten pitkä tää on. Mulla on vaikeuksia nimittäin keskittyä kovin pitkiin tarinoihin ellei ne ole mun OTP:stä tms, mutta... kun aloin tätä lukea niin en voinut enää jättää kesken, oli pakko mennä loppuun asti. Tää oli hyvin omaelämänkerrallisesti kirjoitettu, tuli mieleen että pohjautuis tositapahtumiin mutta muttaaa. Kirjoitustyyli oli aika toteavaa "sitten tapahtui näin, sitten tuli tällaista, sitten kävi näin", mutta se ei oikeastaan haitannut lukiessa. Hahmoja ei hirveästi kuvailtu, ainakaan suoraan, pikemminkin oli sellaista "piilokuvausta" eli kuvattiin hahmojen luonteita niiden tekojen kautta ja sekin sopi tähän tarinaan mainiosti.

Toi loppu oli aika lohduton... :< Ehdin jo ajatella viimeisten kappaleiden aikana, että nyt vihdoin aurinko paistaa ja elämä on okei, mutta tuo loppuratkaisu tuli aika yllätyksenä ja oli hyväkin ratkaisu tehdä se tuollaiseksi. Virheitä en tästä tekstistä löytänyt kuin yhden, se oli tossa aika alussa. Ajattelin nyt vaan mainita jos haluat korjata sen :') Eli kun tossa aiemmin puhuttiin Sarista niin eikö ton sanan pitäisi olla "Saria":

Lainaus
Olin meistä vanhin, sinua kolme vuotta ja Sara neljä vuotta vanhempi.

Mun on vielä pakko lainata lempparikohta tästä ficistä. Se oli jotenkin niin kaunis, herttainen tapa kirjoittaa asia:

Lainaus
Jossain vaiheessa kevättalvea se sitten alkoi. Hiipimälläkö, en muista.

Kiitos tästä tarinasta! :---)
“Viini on suloista, mutta suloisempaa on ihmisveri.”

Otuksia.