Kirjoittaja Aihe: Axis Powers Hetalia: Merenneito, S  (Luettu 1523 kertaa)

Vyra

  • Vieras
Axis Powers Hetalia: Merenneito, S
« : 23.10.2011 22:46:28 »
Nimi: Merenneito
Kirjoittaja: Vyra
Fandomi: Hetalia
Ikäraja: Sallittu
Genre: En edes tiedä ^^'' Draama, tunnelmointi... jotain. One-shot
Henkilöt/ paritus: Tanska, oc-merenneito / lievä DenNor
Disclaimer: Eikä Hetalia vieläkään ole minun...

A/N: Mulle tuli joku ihmeellinen Merenneito villitys ^^'' Olen jo katsonut aika monta Pieni merenneito versiota ja pelotellut tanskalaisen kämppikseni oudoilla kysymyksillä. Ja sitten aloin vain kirjoittaa jotain. Neljän sivun jälkeen totesin, että ihan kiva fikkihän tästä tuli... ainakin luulisin. Perustuu aikalailla päänsisäiseencanoniin (hauska sana! Ehkä englanniksi "head canon" olisi parempi... anyway) jonka mukaan Tanskan suojelija/valvoja olisi merenneito. Ehkä en kuitenkaan ala selittää tätä ajatusta sen enmpää tässä... Jospa nyt lukisitte tämän pienen fikin?


Norja näki asioita joita kukaan muu ei enää kyennyt näkemään.

Yleensä Tanska jaksoi piikitellä häntä siitä, vaikka tanskalainen yleensä myös kärsi rangaistuksensa myöhemmin norjalaisen toimesta.

Mutta.

Oikeasti hän tiesi Norjan olevan oikeassa. Maailmassa oli paljon enemmän kuin mitä yleensä pystyi näkemään, tuntemaan tai kuulemaan.

Sillä jokainen tarina kertoi erilaisesta maailmasta ja jokainen tarina oli alkanut jostain. Jokaisella tarinalla oli takana jotain, mikä oli tehnyt siitä kauniin ja kestävän jotta sukupolvet toisensa jälkeen kertoivat niitä eteenpäin. Jokaisella tarinalla oli syynsä.

Ja joskus tarinat eivät kuolleetkaan. Joskus ne elivät, vaikka ihmiset eivät niitä nähneetkään.

Tanska kiipesi varoen kiven jyrkkää kylkeä pitkin yrittäen pysytellä kuivana, vaikka mereltä lyövät aallot tekivät tehtävän täysin mahdottomaksi. Tosin hän oli jo etukäteen tiennyt määränpäänsä, joten hän saisi syyttää pelkästään itseään jos onnistuisi sairastumaan kastuttuaan kylmässä ilmassa ja urheillessaan vaarallisissa paikoissa.

Välittämättä kuitenkaan riskeistä ja siitä, että seuraavana päivänä Norja haukkuisi hänet typerykseksi ja vihoviimeiseksi idiootiksi löytäessään hänet vuoteenomana, Tanska ponnisti viimeisen kerran ja sai asetettua jalkansa hieman laakeammalle pinnalle. Hän kipusi nopeasti istumaan suuren kiven merenpuoleiselle reunalle ja vilkaisi uteliaana aaltoja, jotka löivät rikkoutuen kiveen hänen alapuolellaan. Harmaat pilvet velloivat taivalla lupaillen sateen alkavan hetkenä minä hyvänsä ja meri oli raivoissaan syistä, joita kukaan ei tiennyt. Tuuli sekoitti tanskalaisen luonnostaan villit hiukset entistäkin sotkuisimmiksi ja hän joutui siristämään silmiään katsoessaan vellovaa vettä. Jokin näytti välkkyvän harmaan veden pinnassa ja Tanska kurottautui innoissaan vielä hieman enemmän eteenpäin nähdäkseen paremmin.

”Älä vain putoa”, hento ja käyttämättömyyden karheuttama ääni totesi, ”pelastamisesi olisi hankalaa jopa minulle.” Tanska käännähti ja hymyili leveästi puhujalle, joka oli ilmestynyt aivan hänen vierelleen ja ristinyt pitkäsormiset kätensä kiiltävän punaisten suomujen peittämän pyrstönsä päälle.

”Hei”, tanskalainen tervehti iloisesti, ”miten sinä ilmestyit? Luulin näkeväni sen tällä kertaa…” Merenneito pudisti päätään ja loi katseensa hetkeksi kohti taivasta.

”Minulla on keinoni”, hän totesi ja hänen kiduksensa värähtivät hieman hänen yrittäessä luoda sanoja, jotka oli tarkoitettu ihmisille.

”Pahus”, Tanska mumisi pettyneenä, ”joku kerta minä vielä selvitän, miten sinä pääset tänne ylös tuon kanssa.” Hän osoitti sormellaan merenneidon pyrstöä ja vastaukseksi häntä myös läimäytettiin kevyesti kyseisellä pyrstöllä.

”Minä en aio kertoa sitä sinulle”, merenneito vastaisi ja päästi sitten suustaan sarjan naksahduksia, jotka olivat hänen tapansa nauraa. Vesipisarat tipahtelivat kapeilta kasvoilta ja pitkät hiukset lepäsivät raskaasti merenneidon rintojen päällä. Hän heilutteli pyrstöään hieman ja valo välkehti himmeästi suomujen pinnasta.

”Mikset?” Tanska kysyi ja yritti näyttää niin pettyneeltä kuin vain pystyi. Merenneito lopetti nauramisensa ja merenvihreät silmät kääntyivät hetkeksi katsomaan miestä tutkivasti.

”En tiedä oikeastaan”, merenneito lopulta totesi, ”minusta on kai hauskaa pitää salaisuuksia… Miten olet voinut?” Tanska ei ilmeisesti välittänyt äkillisestä aiheenvaihdoksesta sillä hän loi kasvoilleen taas leveän hymyn.

”Hienosti”, hän vastasi, ”aika normaali viikko. Sve oli äkäinen, Norge kaunis itsensä ja Is onnistui kadottamaan sen lintunsa yhdeksi päiväksi ja Finny yritti pitää jälleen tasapainoa kunnossa ja sitten...” Merenneito nyökkäili Tanskan selityksen tahdissa ja pyrstöeviin kiinnitettyjen näkinkenkien kopse kiveä vasten sekä tuulen ja meren äänet olivat ainoat, jotka säestivät tanskalaisen kertomusta kuluneesta viikosta. Merenneito kuunteli tarkkaavaisesti ja merenvihreät silmät seurasivat jokaista Tanskan liikahdusta.

Lopulta mies pääsi viimeiseen ja samalla suosikki aiheeseensa eli Norjaan. Hän kertoi merenneidolle kuinka oli istunut jälleen kerran yhdessä pitkässä kokouksessa vain odottaen, että Norja pääsisi vuorollaan puheenvuoroon ja kuinka hän oli taas työskennellyt yhdessä hallituksensa kanssa edistääkseen hyviä suhteita muihin Pohjoismaihin sekä kuinka Norja oli hymyillyt hänelle kerran. Ainakin Tanska uskoi, että se oli ollut hymy. Tuskin huomattava sellainen, mutta oikea hymy kuitenkin. Merenneito kuunteli kaiken vaiti.

”Mitä minun pitäisi sitten vielä tehdä?” Tanska kysyi saadessaan lähes kaiken tarvittavan kerrottua, ”Norge on ollut hiljaisempi kuin ennen, tarvitseeko hän apua jossain? Ehkä hän ei vain osaa pyytää tai jotain.”

”Jospa vain pysyisit lähellä ja katsoisit, jos voit auttaa?” Merenneito ehdotti mietittyään hetken. Tanska oli hetken poikkeuksellisen hiljaa ja huokaisi sitten.

”En minä kai muutakaan voi”, hän totesi, ”Norge suuttuu, jos kyselen liikaa tai yritän auttaa. Sitten hän sanoo minua taas typeräksi ja nolostuttavaksi.” Tanskalainen näytti aidon surulliselta ja merenneito ojensi toisen vieläkin hieman merivedestä kostean kätensä ja taputti miestä olalle.

”Olen pahoillani, etten voi auttaa sinua enempää”, hän vastasi ymmärtäväisesti ja pahoittelevalla äänellä, ”en ole koskaan ollut hyvä rakkausasioissa.” Tanska vilkaisi merenneitoa, jonka muutenkin karhea ääni särkyi hieman lauseen lopussa.

”Olen pahoillani…”, valtio vastasi, mutta merenneito pudisti päätään ja hymyili hiljaa.

”Älä”, hän totesi, ”minun prinssini on ollut kuollut jo vuosisatoja. Olen jo hyväksynyt sen.” Tanska nyökkäsi vaiti osaamatta vastata tai tietämättä oikeita sanoja. Hän oli tuntenut tämän merenneidon jo niin kauan, mutta vieläkään hän ei tiennyt, mitä olisi naiselle sanonut. Ehkä hän ei vain tarvinnut valtion myötätuntoa. Merenväellä oli omat tapansa ja ajatuksensa.

”Mutta sinähän kerrot minulle sitten ensi kerralla, jos Norge puhuu sinulle?” Merenneito kysyi tietäen hyvin saavansa sillä Tanskan ajatukset takaisin onnellisimpiin aiheisiin.

”Tietenkin!” tanskalainen vastasi, ”uskoudun sinulle ensimmäisenä, kuten aina.” Merenneito kihersi hiljaa nauttien siitä, miten nopeasti Tanskan mieli oli vaihtunut surullisesta iloiseksi. Hän pystyi aistimaan miten pelkkä norjalaisen nimen sanominen sai onnelliset tunteet valtaamaan Tanskan mielen ja hän antoi itsensäkin tuntea samoja tunteita.

”Hienoa”, merenneito totesi ja kohotti toisen kätensä ylös katsoakseen kuinka valo loisti sormien välisen ohuen nahan lävitse, ”mutta…  minä alan kuivua. Aika palata takaisin mereen.” Tanska nyökkäsi, hänkin näki kuinka yhä vähemmän vesipisaroita tipahteli merenneidon hiuksilta ja kuinka tämän kidukset laajenivat yhä enemmän kaivaten meren kosteutta.

”Me näemme ensi viikolla?” Tanska varmisti ja Merenneito nyökkäsi hymyillen.

”Aivan kuin joka viikko”, hän vastasi, ”mutta tahdotko, että laulan sinulle vielä ennen kuin menen?” Tanska hymyili ja nojautui selälleen kiven päälle.

”Jos olisit niin ystävällinen”, hän vastasi ja naurahti, ”voisitko laulaa jotain iloista?”

”Olen parempi surullisissa lauluissa”, merenneito totesi ja naurahti hänkin omalla erilaisella tavallaan, ”mutta voin yrittää.”

”Sinun kaikki laulusi ovat upeita”, Tanska vastasi ja sulki silmänsä ristiessään käsivarret tyynynkorvikkeeksi niskansa taakse. Merenneito vastasi naurulla, joka vaihtui sujuvasti lauluksi. Hän ei laulanut sanoilla, sillä hän ei olisi kyennyt käyttämään ihmistensanoja laulamiseen eikä merenväen kieli soljunut aaltojen yläpuolella niin kauniisti kuin se teki niiden alapuolella, mutta hän käytti ääntään luodakseen kauniin soinnin joka täytti tanskalaisen mielen ja toi monia kauniita muistoja jälleen mieleen.

Merenneidon ääni kertoi puron solinasta ja siitä miten pisara vettä tipahti lehdeltä liittyäkseen muiden joukkoon. Tanska muisti yhden päivän vuosien takaa. Kauniin päivän, kun hän ja Norja olivat viettäneet pienen vapaahetken kaikkien kiireiden keskellä kuin hengähdystauon kahdestaan. He olivat maanneet ruohikolla Norjan talon takana ja olleet vain aivan hiljaa. Pienen hetken. Pienen hetken, jonka aikana Tanska oli ollut onnellinen.

Merenneidon ääni soljui eteenpäin kuulostaen vieläkin vesipisaroilta, mutta tällä kertaa ääneen soljui pieni surullinen vivahde. Se kuitenkin katosi nopeasti ja merenneito jatkoi lauluaan jälleen iloisilla asioilla. Siitä kuinka auringonvalo välkehti vedenpinnasta ja kuinka virkistävältä meri tuntui kuumana kesäpäivänä. Laulullaan hän sai Tanskan unohtamaan, että päivä oli oikeasti kylmä ja harmaa, ja ääni vei valtion yhä syvemmälle kauniisiin muistoihin joista monet hän jakoi Norjan kanssa. Muistoja, joissa norjalainen hymyili hänelle, puhui hänelle, piteli häntä kädestä, suuteli häntä…

”Norge…”, Tanska kuiskasi hiljaa silmät kiinni ja merenneidon lauluun soljui jälleen hiukan naurua. Laulu jatkui vielä pienen hetken, mutta sitten se haipui kuulumattomiin. Vaikutus ei kuitenkaan hävinnyt minnekään ja Tanska makasi paikallaan selällään hymy huulillaan. Merenneito katsoi häntä ja hymyili, vaikka merenvihreät silmät olivatkin hiukan alakuloiset. Hänen toinen kätensä liukui lähes kuivia suomuja pitkin ja hipaisi lepäävän valtion poskea.

”Kaikkea hyvää, Danmark”, merenneito kuiskasi ja painoi sitten lyhyen suolalta maistuvan suudelman miehen otsalle, ”vie Norgelle terveisiä minulta.” Sanomatta enää mitään merenneito antoi itsensä liukua kiveltä takaisin meren kotiinsa ja sitten hän oli poissa. Yksikään värähdys aaltojen joukossa ei paljastanut hänen lähtöään ja kivelle jäänyt vesi haihtui nopeasti pois tuulessa.

Tanska jäi yksin makaamaan paikalleen yhä hymyillen.

****

”Oih Norge, hän lähti…”, keiju kuiskasi saaden norjalaisen havahtumaan ajatuksistaan. Hän nojasi puuta vasten ja käänsi katseensa samoin tein mereltä pilkistävälle kivelle. Norja pystyi erottamaan yhden hahmon, jonka hän tunsi erittäin hyvin, mutta hän ei kyennyt enää erottamaan naisenkaltaista hahmoa joka oli istunut kivellä Tanskan seurana.

”Näköjään”, Norja vastasi ja keiju taputti innoissaan käsiään tuotuaan rakkaalle Norjalleen hyviä uutisia.

”Mitä nyt…?” keiju kysyi kuiskaten, mutta Norja ei vastannut heti. Valtio seurasi katseellaan tanskalaista, joka näytti joko nukahtaneet tai sitten lepäävän. Sitten hän tuhahti ja pudisti päätään.

”Joka ikinen kerta… Milloin hän tajuaa, että tässä säässä ulkona nukkuminen tekee hänet sairaaksi?” Norja kysyi itseltään ja nosti sitten reppunsa maasta, ”lähdetään hakemaan hänet.”

”Voih… Kyllä, Norge rakas”, keiju vastasi ja lensi innoissaan valtion edellä. Norja pudisti päätään taas ja viltti sekä lämpimällä kahvilla täytetty termospullo hänen repussaan muistuttivat häntä, miksi hän oli edes vaivautunut seuraamaan Tanskaa tälläkin kertaa.

Keijunsa johdattamana Norja kiipesi ylös kivelle samaa reittiä, jota tanskalainenkin oli aikaisemmin käyttänyt. Hiljaa ja sanomatta sanaakaan hän levitti viltin miehen ylle ja istui tämän vierelle odottamaan, että tämä havahtuisi muistoistaan takaisin nykypäivään. Norja siemaisi hieman kahvia ja tuijotti harmaata merta.

Se oli niin kaunis.

Hitaasti Norja laski katseensa Tanskaan ja hän hymyili.       


A/N: Ei mitenkään erikoinen tarina^^'' Tämä siis syntyi, kun annoin itseni vain kirjoittaa jokaisen sanan joka mieleen putkahti (Jep, yleensä minä oikeasti mietin jotain kun kirjoitan. Tällä kertaa en...) Toivottavasti tämä nyt miellytti edes jotakuta ^^
« Viimeksi muokattu: 11.06.2012 20:47:04 kirjoittanut Kupla »

Lady Smoothie

  • Vieras
Vs: Merenneito, S // Hetalia
« Vastaus #1 : 24.10.2011 08:48:58 »
...
   ...
      ...
ARGH!

Fikkiä lukiessa tuli vaikka mitä ihania juttuja päähän, mutta kun avasin kommentointiboksin, niin kaikki katos. Puf vaan, eikä tekstiä enää tullutkaan. Noh, yritän kuitenkin, koska tämä oli syötävän suloinen ja äärimmäisen fanityttötanssin arvoinen!

*Tanssii äärimmäisen fanityttötanssin maustettuna iloisilla kiljahduksilla*

Köh. Joo. *ryhdistäytyy* Sitten kommataan!

En viitsi lainata tuota koko alkua, mutta on poakko sanoa että se on U - S - K - O - M - A - T - O - N. Ihanasti olet jakanut nuo lauseet niin, että tunnelma on jotenkin... jotenkin... äh. Loistava aloitus, sait minutkin (älytön papupata olen :'D) sanattomaksi.

Äh. En osaa lainata mitään. Koko fikki on lempparia... Se ihana tunnelma vaan säilyy koko tekstin läpi. Ja ja ja. Tosi suloista<3 DenNor ei ollut kyllä ihan niin lievää kuin mitä Prairing lupaa, mutta ei se mitään. Suloista, suloista, suloista!

Anteeksi. Ei musta ole kommaamaan kunnolla ^^´ Häivyn tästä nyt häiritsemästä sekavilla sotkuillani. Tahdon vain loppuun sanoa, että taas teksti joka piristi päivääni. Kiitos siitä.  :-*

-Smoothy

PS. Ainiin! Päänsisäisestä Canonista olen nähnyt, ainakin täällä finissä, käytettävän nimitystä Fanon. On takertunut mukaan ja käytän itsekin ;) Plussaa siitä, että kuulostaa paremmalta kuin päänsisäinencanon. :'D

MyrsyliuutE_96

  • C'est Gryffondor
  • ***
  • Viestejä: 587
  • Upsiding down.
    • Myrsis's site
Vs: Merenneito, S // Hetalia
« Vastaus #2 : 29.10.2011 15:13:52 »
Heipähei :)
Oi, Tanska. Oi, Norja. Ja oih, MERENNEITO.
Minä pidin tästä. Ihan totta. (yllätys..:D) Tämä oli vähän erisävyinen kuin olet kirjoittanut, tai sitten se johtuu siitä että olen viimeaikoina lukenut vain ja ainoastaan köpiä ja DenSua. Avasin tämän ja sitten pikkuhiljaa virne ja awwitus nousivat kasvoilleni, mikä oli ihan mukavaa vaihteen vuoksi.

Odottelinkin että joku kirjoittaisi joskus merenneidosta, kun Tanska on vähän sellainen. Voisin melkein sanoa että tämä on klisee, mutta ei, nyt en vain voi syyttää siitä. Tämä oli tehty niin hyväntuulisesti ja lutuisesti, että pakko vain kiljua päänsisäistä KYAAAAH!-huutoa. Aww♥

Tanska on suloinen, jotenkin niin viattoman oloinenkin vielä tässä. Merenneito on niin kaunis, niin läheinen ja silti niin kaukainen ja he ovat silti ystäviä ja he tietävät toisistaan, tai ainakin Tanskasta tiedetään paljon. DenNor on asennekysymys, ja tässä sitäkin löytyi ihan kiitettävästi.
Fikki oli ihanan satukirjamainen, tuli ihan lastensadut ja tarinat mieleen. Nostalgiaa, ah, nostalgiaa. Hei, jos sinäkin kirjoittaisit sellaisen kun sinulla tuntuu riittävän kykyjä siihen? Tämä oli oikeasti tosi hyvä!

Lainaus
”Mitä nyt…?” keiju kysyi kuiskaten, mutta Norja ei vastannut heti. Valtio seurasi katseellaan tanskalaista, joka näytti joko nukahtaneet tai sitten lepäävän. Sitten hän tuhahti ja pudisti päätään.
”Joka ikinen kerta… Milloin hän tajuaa, että tässä säässä ulkona nukkuminen tekee hänet sairaaksi?” Norja kysyi itseltään ja nosti sitten reppunsa maasta, ”lähdetään hakemaan hänet.”
”Voih… Kyllä, Norge rakas”, keiju vastasi ja lensi innoissaan valtion edellä. Norja pudisti päätään taas ja viltti sekä lämpimällä kahvilla täytetty termospullo hänen repussaan muistuttivat häntä, miksi hän oli edes vaivautunut seuraamaan Tanskaa tälläkin kertaa.
Keijunsa johdattamana Norja kiipesi ylös kivelle samaa reittiä, jota tanskalainenkin oli aikaisemmin käyttänyt. Hiljaa ja sanomatta sanaakaan hän levitti viltin miehen ylle ja istui tämän vierelle odottamaan, että tämä havahtuisi muistoistaan takaisin nykypäivään. Norja siemaisi hieman kahvia ja tuijotti harmaata merta.
Se oli niin kaunis.
Hitaasti Norja laski katseensa Tanskaan ja hän hymyili.
Anteeksi pitkä lainaus muttakun AWW♥ Täydellinen lopetus!

Olet nero ja mahtava ja sinä tiedät että minä tiedän sen:) Tulin hyvälle tuulelle, kiitosta^^ Ja anteeksi kommentin taso, lähden tästä häpeämään ja kokoamaan itseäni.

<3:llä
~Myrsis~

'Cuz I'm Behind the Broken Mirror  on my own

B. A. T.1/3+2♥

Vyra

  • Vieras
Vs: Merenneito, S // Hetalia
« Vastaus #3 : 06.11.2011 20:18:44 »
Smoothy: Äärimmäinen fanityttötanssi! *liittyy mukaan tanssimaan* Hah ha, kiitos ^^ Mulla meinasi silmät tipahtaa päästä kun tämä "pieni ja nopeasti kirjoitettu" pätkä sai tollaisen vastaanoton! Musta se paritus jäi hiukan enemmän taka-alalle, mutta ajattelin sitten kai väärin ja kirjotin sen tärkeämmäksi (alkuperäisessä ideassa olisi ollut huomattavasti enemmän Merenneidon puheenvuoroja ^^'')

Fanon! Miten mä en muistanut sitä sanaa xD

Myrsis: Kiitos :'3 Ideahan on vähän klisee varsinkin kun FF on täynnä Tanska&pieni merenneito juttuja mut en mä ole tainnut suomeksi törmätä ihan tällaiseen...? Ja hyvä että mainitsit tuon satumaisuuden :'D Juuri sitä minä yritin tähän saada, että mukava että onnistuin siinä.