Tyyli: AU, Slash, puoliksi Deathfic, draama
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Slash- tyyliä
Henkilöt: Sirius (päähenkilö), James sekä Remus
// Vanilje lisäsi ikärajan myös ficin alkutietoihin.
Sirius nojasi pyökkiin ja huokaisi syvään. Hän oli istunut ja miettinyt jo ties kuinka kauan. Pitäisikö, hän ajatteli ja kiskoi heinää maasta sormillaan, uskaltaisinko...
"Sirius, sinä kutsuit minua," James sanoi ja pyyhälsi paikalle viitta liehuen ja lasinpalanen toisessa kädessään. Sirius nosti katseensa ja tunnisti tuon tutun sävyn, äänen, jota hän oli aina ihaillut. "Niin kutsuin," Sirius vastasi kohensi ryhtiään. Hän irrotti kätensä heinä tuposta ja nousi jaloilleen. "Onko jokin vialla, pitääkö Ruikulia taas opettaa?" James kysyi ja virnisti. Hän tunki lasinpalasen kaavun taskuunsa ja otti puolestaan sauvan esille. "Ei...pane se pois...istu aloillesi," Sirius sanoi ja taivutteli sormiaan vaivalloisesti.
James ihmetteli hetken, avasi suunsa, mutta sulki sen kuitenkin. Hän työnsi sauvan varovasti kaapunsa sisään kuin odottavansa Siriuksen hyökkäävän. Hän kuitenkin istahti Siriuksen viereen ja pysähtyi tuijottamaan tätä. "Noniin, minulla on asiaa," Sirius sanoi ja Jamesin taas avattua suunsa Sirius kiirehti sanomaan: "Tärkeää asiaa."
James mittaili Siriusta katsellaan ja sanoi lyhyesti: "Anna tulla." Sirius nielasi. Hän istui Jamesin viereen, asetti kätensä maahan erittäin lähelle Jamesin kättä ja sanoi tuskin kuulumattomalla äänellä: "James, minä pidän sinusta. En voinut olla enää kertomatta, pidättää tätä salaisuutta, James, ethän jätä minua?"
James tuijotti sanattomana Siriusta, joka oli kohdistanut katseensa revittyyn heinätuppoon maassa. "Sirius..." hän kuiskasi puoliksi säälien, puoliksi ivaillen. "Sirius...ethän sinä...puhuitko sinä..." Sirius nosti katseena, kohdisti sen järveen ja vastasi ilmeettömänä: "Kyllä puhuin. Täyttä totta."
James kavahti paikoillaan, heiraisi toisella kädellään hiuksiaan sotkumpaan ja sanoi: "Siksikö sinä niin mielellään katsot kun pelaan huispausta, tai- tai kun kiusaan Ruikulia? Minun takiani...minun takiani?" Sirius hymyili itsekseen ja tiukka solmu hänen rinnassaan avautui, avautui pikku hiljaa ja levitti lämmintä ja hyvän mielen tunnetta koko vartaloon. "Sinun takiasi," Sirius vastasi nautiskellen.
James ei kavahtanut, ei pörröttänyt hiuksiaan vaan pysyi vaiti. Ainut mikä osoitti hänen elollisuutensa, oli käsi, joka hivuttautui toista kättä kohti. Se pyörähti toisen ikäisensä ja kokoisensa käden päälle, sitoi sen kiinni itseään ja se lämpö, mitä tuo käsien tekemä side huokui, huokui vielä sinäkin päivänä kun Sirius ja James olivat jo kasvaneet koulukaavuistaan.
Sirius itki vuoliaasti. Hän ei peitellyt kyyneliään, vaan antoi niiden valua pitkin synkän harmaata kaapuaan. "Sirius..." sanoi ääni, joka ei ilahduttanut häntä niin kovasti kuin edellisen. "Sirius...sinulla on vielä minut, jos vain tahdot olla kanssani. Olen ihaillut sinua, haluan olla kanssasi. Halusin olla niinäkin päivänä nuoruudessamme, jolloin olit Jamesin kanssa. Minua se ärsytti, mutta nyt, jos vain todellakin tahdot ja suot, voisimme aloittaa yhteisen taipaleemme, Sirius, minä pyydän..." tämä aneli ja Sirius nosti katseensa. Hän pyyhkäisi kyyneleet kämmenselkäänsä ja ryhdistäytyi. "Muistan sen kerran kun olimme Jamesin kanssa pyökin alla koulun tiluksilla. Se tapahtui kuudennella luokalla. James piti minusta oikeasti...kaipaan häntä niin..." Sirius sopersi ja yksi mehevä kyynel valahti hänen poskelleen.
"Olen pahoillani Jamesin kuolemasta, se ei ole sinun vikasi...minä...minä pidän sinusta, enkä kiistä, ettenkö olisi hieman iloinen Jamesin menosta. Olen aina halunnut sinua, puristaa sinun kättäsi, Sirius..." tuo ääni sanoi ja Siriuksen sydämessä se sai lämpimmän ja valoisamman paikan. Se korvasi tyhjän tilan, jonka James oli ennen peittänyt.
"Minä en pitänyt sanoistasi, mutta kai se on hyväksyttävä..." Sirius mutisi ja heittäytyi miehen kaulaan, "Voi Remus..." Remus syleili Siriusta, suuteli häntä otsalle ja sanoi lohduttaen: "Valosta varjoon, Sirius, se on elämää..."