Ficci: Tahdon olla se oikea
Kirjoittaja: Severus
Beta: Tässä on varmaan miljoona pilkkuvirhettä, mutta itsepäisesti luotan äikkääni
Tyyli: Söpöilyä ja angstia
Ikäraja: En koe tämän olevan kuin K-11 jos sitäkään
Paritus: Harry/Ron, Harry/Draco
poV on Dracon!
A/N: Kirjoitinpa tälläisen lyhyehkön söpöilynöpöilyn tässä huvikseni. Jos jaksatte lukea Dracon angstia, niin tämä on juuri oikea siihen tarkoitukseen. Koitin kuvailla mahdollisimman lyhyesti ja aidosti, mutta nähtävästi mun kirjoitustyyli ei tule koskaan olemaan mitenkään syvällinen. Ehe.
Virheitä on varmasti, mutta takaan että korjasin tämän kaikella taidolla.
Olkaa kilttejä ja tuomitkaa kommentoikaa
TAHDON OLLA SE OIKEA
Pyydän, älä kiduta minua omahyväisellä ja itsekkäällä katseellasi enempää. Voin ihan tuntea sen mielihyvän määrän, jolla täytät itseäsi katsoessasi minua. Tiedät minun kärsivän, mutta et välitä. Jokainen ilmeesi, jokainen liikahduksesikin kertoo minulle, kuinka kiellät kaipuun luokseni ja pysyt hänen sylikoiranaan. Katson sinua vilpittömän onnettomana, surullisena rakentamastasi onnesta toisen kanssa. Miksen se voi olla minä? Sisälläni minua piiskataan lujaa, sydämeni on melkein hajalla. Ennen se vielä oli kokonainen, silloin kun katsoit minua ensi kertaa. Silloin huomasit minut, ja minä sinut. Se tapahtui tasan 7 vuotta sitten, juuri tässä kivisillä portailla jotka johtivat ensiluokkalaiset Suureen saliin, hatun luokiteltaviksi tupiin. Jo silloin herätit kiinnostukseni, jo silloin tiemme erkanivat. Päädyimme eri tupiin, ja huomasit pian rakastuvasi parhaaseen ystävääsi.
Istun portailla. Näen sinut hyvin ikkunasta. Näen teidät. Hän istuu jälleen sylissäsi, niinkuin silloin ensimmäisenä päivänäkin, kun kerroit tunteesi hänelle. Seurasin sinua silloin. Odotin herkkää avautumista minua kohtaan, mutta kävelit ohitseni. Olin siinä, aivan vieressäsi. Petit minut. Katson sinua yhä sillä samalla katseella, kuin monta vuotta sitten. Tiedän, että huomaat surunmurtamat silmäni ja onnettoman elämäni loputtoman pitkässä yksinäisyydessä. Tiedän sinun nauttivan siitä.
Kuinka voit halata tuota punahiuksista poikaa? Kuinka voit edes alentua tuohon pisteeseen? Kiusaatko minua tahallasi, kun tiedät mitä se tekee minulle? Eikö suosittujen kuuluisi olla yhdessä? Meidän, Harry.
Katson sydän kovettuneena, kun painat pehmeät huulesi poikaystäväsi huulille ja suudelma on tuskallisen loputon. Voin tuntea ivallisen katseesi itsessäni, vaikka pidät silmiäsi kiinni. Hän on se, jota suutelet. Mutta minä olen se, jota ajattelet.
Nyt kun avaat silmäsi, et luo suudelman jälkeistä herkkää katsetta Roniin. Ei, annat hymyilevien silmiesi porautua minuun, vaikka välillämme on montakymmentä metriä. Se nautinnollinen hymy, joka ilmestyy huulillesi aina kun olet täyttänyt himosi, kohdistuu nyt minuun. Miksi teet näin? Ajatteletko minut kaulaasi suutelevan poikaystäväsi tilalle?
Nousen seisomaan, olen istunut pitkään ja katsonut teitä. Nyt kävelen ikkunan eteen, näen teidät selvemmin.
Hymyilet. En tiedä, mitä hymysi tarkoittaa. Mutta se on varmaa, että tuo hymy on osoitettu minulle. Jos hymyilet minulle, miksi samaan aikaan silität punapään hiuksia ja pidät kättäsi hänen polvellaan? Miksi aina silloin tällöin muiskautat suukon hänen otsalleen? Kaikkien hellyydenosoituksiesi jälkeen, kerrot minulle katseellasi tarvitsevasi sitä.
Juuri sinä hetkenä tajuan mitä yrität. Tiedät tunteeni sinua kohtaan. Et välitä. Et välitä Ronista, rakkaastasi, et kenestäkään. Tahdot vain kostaa. Tahdot kostaa kaiken sen pahan, minkä luulet minun aiheuttaneen. Tahdot nauttia tunteesta, jonka saa kun satuttaa jotakuta.
Sinä vihaat minua.
