A/N: Heii! Olen saanut kommenttiakin. ^^ Nyt ymmärränkin kaikkien kirjoittajien innon kommentteihin. =)
Desbina: Kiitos kommentista! Jatkoa tulee nyt, ja seuraava osakin on menossa betalle ihan päivien sisällä.
Ja parane pian!
S.U.P.E.R.V.I.P: Kyllä toka osa tulee jo tänään. Juu, ja tunnistan sinut, ja beta on kyllä taitava. =) Kiitos kommentista!
Tom^^: Kiitos kommentista, itsekin pidän tuosta ranskajutusta.
Juu, nyt kerron tässä muutaman asian, esimerkiksi sen, että tässä osassa Lily ja James ovat jo tutustumassa paremmin. Nimittäin en osaa kirjoittaa sellaista riitelyhommaa, koska itse olen hyvin rauhallinen persoona... =) Mutta siis toka osa, enjoy!
Luku 2: Erinäisiä tapaamisia, tapaturmia ja sopimuksia
Sirius Black läjäytti oven saranoiltaan. Hän lampsi Jamesin huoneeseen ja lysähti tämän pöydälle istumaan pojan mulkoillessa Siriusta murhaavan katseensa deluxe-mallilla. Poika tuhahti ja nappasi vierestään pöydältä kirjeen ja luki ensimmäiset rivit vaivalloisesti pitäen kirjettä mahdollisimman korkealla Jamesin näppien ulottumattomissa. Jestas, se poika oli ärsyttävä, ei antanut tämän lukea kirjettäkään. Poika jähmettyi lukiessaan lähettäjän nimen, Evans.
”Sarvihaara-pojuseni, oletkos saanut kaadettua liikkuvan kirouskoneen?” Sirius naljaili ja sai palkkioksi kovan iskun naamaan.
”Au! Nyt tajuan sinun ja äitisi samanlaisuuden, lyötte molemmat yhtä naisellisesti”, Sirius jatkoi, ja sai tällä kertaa nyrkistä olkavarteen. Pojan käsi turtui iskun voimasta.
”Sirius, mon petit, si vous pouvez arrêter l'intimidation”, James kiusasi ranskantaidotonta Siriusta.
”Voi hitto, mikä tässä talossa oikein mättää. Kaikki kolme muuta mongertaa jotain käsittämätöntä sönkötystä ja tämä koko talon komein uros ei osaa kieltä”, Sirius nurisi. Sitten tämän ilme kirkastui. Pään päälle saattoi kuvitella Heureka-lampun syttyvän. ”Keksin! Te kaikki puhutte komeudestani selkäni takana!”
”Sirius sanoin vaan, että voisitko lopettaa kiusaamiseni. Mutta ei onnistunut. Sinulla näyttää olevan muiden kiusaamiseen pakkomielle!” Tätä, kunnon kelmi kun oli, Sirius ei voinut olla ajattelematta alapäällään, ja virnuili sitten idioottimaisesti Jamesin pyöritellessä silmiään.
”Minulla on pakkomielle aivan johonkin muuhun”, selvensi Sirius kelmivirne kasvoillaan.
”Huomattu on!” puuskahti vieläkin kirje-episodista suutuksissaan oleva James. ”Mutta siis, Viistokujalle huomenna, ellei casanovallamme ole muuta...” vihjaili James keikutellen kulmiaan.
”Äh, ei minulla mitään taida olla, mutta tuleeko Kuutamoinen ja Matis?”
”Kuutamoinen? Matis? Joo, tulevat. Mutta mistä sinä nuo lempinimet pöllit?”
”Täältä yli-inhimillisestä päästäni ihan sen hankin”
”Miten kaksi näin isoa egoa voi olla samassa talossa talon poksahtamatta?” ihmetteli James.
”Niinpä, sitä olen minäkin täällä aivo-osassani pähkäillyt päivät pitkät”
”Omistatko sinäkin aivot?”
Seuraava aamu koitti, ja James heräsi rysäykseen ja kiroamiseen, joka sitä seurasi. Poika veti housut jalkaansa ja meni katsomaan, mitä oli tapahtunut.
Herra Potter kirosi varsin värikkäillä ilmaisuilla Siriusta, joka oli jättänyt kasan likaisia (ja haisevia) sukkia portaisiin. Mies oli kompastunut kasaan, joka oli ihan mukavissa mitoissa, noin metrin korkuinen. Nyt hän oli hautautunut haiseviin sukkiin ja sadatteli raivokkaasti.
”James, herätä Sirius ja käske hänen siivota tuo kasa. Menen suihkuun. Haisen sukkahieltä”, Charles Potter manaili ja lisäsi vielä muutaman kirosanan perään.
James ryntäsi Siriuksen huoneeseen ja näki mustahiuksisen pojan kuolaavan tyynylleen ja kuorsaavan tärykalvoja tärisyttävästi. Pojan huone oli kuin räjähdyksen jäljiltä: kaikkialla oli vaatekasoja, kaapuja, kirjoja, mustepulloja, roskia, Coca-Cola tölkkejä, homehtunut leipä; kaappien ovet olivat auki ja ne tursuilivat tavaraa ulos. Seinillä oli moottoripyöräjulisteita, valokuvia vähäpukeisista naisista, Rohkelikon tupaviirejä ja huispausjulisteita, Auroriakatemian lentolehtisiä, ja jostain syystä jonkun tytön rintaliivit. James puikkelehti kasojen välistä pojan työpöydän ääreen ja kaivoi pergamentinpalasten, vinyylilevyjen, erinäisten roskien ja karkkipapereiden kasasta terävän sulkakynän ja pomppi Siriuksen sängyn viereen. Poika nosti sulkakynän ja työnsi sen nukkuvan komistuksen sieraimeen.
”Aiiiuuuooohh!” kiljui juuri herännyt poika. James vain hekotteli ja pyyhki kaikessa rauhassa sulkakynää Siriuksen peiton helmaan.
”Kosto elää. Milloin muuten olet siivonnut lääväsi viimeksi?”
”Viibe viikolla. Ja misdä hybäsdä duo sulkakydäjuddu oikein duli?”
”Eilisestä. Pue päällesi. Isällä on hevoskotka kynittävänä kanssasi.”
Pojat raahautuivat alakertaan, Sirius vertavuotavaa nenäänsä pidellen paidattomana ja collegehousut väärin päin, tyylikkäät suortuvat pystyssä ja takussa. Taikasauva pilkotti mustien housujen vyötäröltä. Tätä seuraava James oli yhtälailla paidaton, mutta pojan mustat, tiukat farkut olivat oikein päin ja matalasta vyötärönauhasta tunki ulos taikasauva.
”Pojat. paidat päälle ja heti!” sanoi Charlotte, joka pyyhälsi keittiöstä kaulin kädessään. Kaulimen nähtyään molemmat pojat kääntyivät kannoillaan ja kipittivät yläkertaan hakemaan paitojaan.
Molemmat olivat saaneet lihaksikkaat yläosansa peittoon, Sirius mustalla Deep Purplen lyhythihaisella bändipaidalla ja James puolestaan viininpunaisella pitkähihaisella paidalla. He istuivat keittiön pöydän ääressä ahmien neljänsiä paahtoleipiään, Jamesin vanhempien katsellessa inhoavina vierestä.
”Hillitkää nyt vähän tuota tahtia! Syötte kohta itsenne kipeiksi!” Charlotte päivitteli tottuneena poikien ahmimiseen, mutta nalkuttaen vain nalkuttamisen ilosta.
”Hihä hääheä, hai hihhiheh haa hyöhä”, Sirius mässytti suu täynnä leipää niin että sitä tursusi hampaiden välistä lautaselle hyvin epäsiististi. (Kun kukaan ei ymmärtänyt Siriuksen lausumaa, niin suomeksi se on ”Mitä järkeä, kai ihminen saa syödä”)
”Muistapa Sirius, että ensinnäkään ruoka suussa ei puhuta ja toisekseen, näytät ihan koiralta kun ruoka tursuaa kaikista mahdollisista aukoista ulos”, rouva Potter saarnasi hyväntahtoisesti. Tästä James sai naurukohtauksen, mutta epäonnekseen pojalla sattui olemaan suu yhtälailla täynnä. Niinpä tämä päätyikin kakomaan leipiään lautaselle ja oli tukehtua. Poika punehtui, eikä hengitys meinannut kulkea, Sirius katsoi parhaaksi takoa toista selkään. Siriuksen tarkkaavaisuuden ollessa muualla, Charlotte otti paahtoleipäkorin ja leijutti sen Siriuksen hilloisten sormien ulottumattomiin. Nälkäinen poika loikkasi pöydälle ja alkoi tavoitella koppaa sormiinsa huonolla menestyksellä ja lopulta kaikki leivät kaatuivatkin lattialle.
Poikien sikaillessa keittiössä, puolestaan Lily istui myös keittiössä ja söi vähän siistimmin aamupalaansa. Hän keikkui tuolinsa takajaloilla ja luki Päivän Profeettaa. Tytön kädessä oli puolikas sämpylä matkalla suuhun. Punaiset hiukset olivat takussa ja hänellä oli vielä yöpuku päällä. Paita oli tummansininen ja löysä lyhythihainen ja siinä oli Henkipään Harpyijoiden kapteeni heittämässä kaatoa juuri parhaillaan sisään vanteesta. Kuva tietenkin liikkui, kuten velhomaailmassa oli tapana. Jalassaan tytöllä oli samansävyiset pitkät housut, jotka valuivat yli kantapään.
”Huomenta, friikki”, Petunia sanoi tullessaan huoneeseen. Tämä oli jo täysissä pukeissa ja ruskeat luirut hiukset olivat kalsealla, laihaakin laihemmalla letillä ja hevosennaama oli nyrpistetty samalla tavalla kuin hän olisi nähnyt juuri mahdottoman ällöttävän rotan tai erityisen likaisen pummin. Ainoa, mikä siskoksilla oli yhteistä, oli juuri tämä nenännyrpistys. Molemmat näyttivät tasan samalta tämä ilme kasvoillaan.
Petunialla oli punainen puhvihihainen T-paita ja ruskea polvipituinen hame. Tällä oli myös valkoiset polvisukat ja musta pieni laukku.
”Oletpas taas vaihteeksi kovin pirtsakka. Minne olet menossa?” kysyi Lily keskittyen silti Päivän Profeetan liikkuvaan sarjakuvasivuun, vai pitäisikö sanoa animaatiosivuun.
”Vernon tulee hakemaan minut, menemme yhdessä eläintarhaan. Sinun, friikin, olisi hyvä siistiytyä, ennen kuin hän tulee”, Petunia vastasi myrkyllisesti katsoen merkitsevästi Lilyn resuista ulkoasua.
”Ei ole mitään järkeä. Vernon on jo ovella”, vastasi Lily nostamatta vieläkään katsettaan.
”Mistä sinä sen tiedät?”, Petunia kysyi epäilevästi ja inhoavasti.
”Ikkunasta”, Lily vastasi nostaen vihdoin katseensa lehdestä. Samassa kuuluikin äänekäs koputus ovelta. Petunia kiirehti avaamaan oven. Lily huokaisi helpotuksesta siskonsa mentyä ja jatkoi syömistään hiukkaakaan häiriintymättä.
Pian eteisestä kuului askelia, jotka tulivat keittiötä kohti. Itse asiassa kahdet askelet, Petunian ja huomattavasti äänekkäämmät Vernonin painavat tömistelyt. Askelia säesti Petunian nauru ja innokas puhe. Askelet pysähtyivät keittiön ovelle, ja oven kahva kääntyi. Kuului narahdus ja ovi aukeni. Lily nosti päänsä ja loihti väkinäisen tekohymyn kasvoilleen.
Vernon ja Petunia astuivat sisään ja mies henkäisi kauhusta ja perääntyi monta askelta ja lopulta kompastui omiin jalkoihinsa pakokauhun loistaessa miehen punertavilta kasvoilta. Tämä näytti hyvin hassulta istuessaan lattialla lihavalla pyrstöllään hikikarpaloiden vieriessä otsalla.
”Hei Vernon! Näytät olevan hyvin, hmm, pulskassa kunnossa sitten viime näkemän”, Lily sanoi kepeästi ja tallusteli miehen ohi tämän puhistessa lattialla raivoissaan. Lilyltä pääsi pieni tirskahdus ja hän kipitti nopeasti yläkertaan.
Ovikelloa rinkutettiin vaativasti ja Lily pomppi alakertaan. Oven takaa kuului kovaäänistä riitelyä ja rinkutus vain jatkui.
”...tiedä, kuuleeko Lily tätä, kummallisia nämä jästivempeleet!”
”Kyllä Lily kuulee. Siihen kyllä riittää yksikin painallus”
”Nämähän ovat vaikeampia kuin hupelimet! Kaikki jästien taikuuskorvikkeet pitävät ääntä, jota ei itse... LILY!!!”
Samassa Lilyn syliin ryntäsi vaalea pyörremyrsky ja oli rutistaa Lilyn keuhkot tyhjiksi. Vihdoin irrottautuessaan halauksesta, tyttö näki toisen paremmin. Siinä seisoskeli Jessica, yksi Lilyn parhaista kavereista. Jessillä oli vahvasti mustalla rajatut myrskynsiniset silmät ja tupeeratut vaaleat hiukset, jotka sojottivat joka suuntaan kuin Potterilla konsanaan, mutta paljon paremmalla tavalla. Jessillä oli myös violetti, hyvin suurikokoisella kaula-aukolla varustettu T-paita, jossa oli mustaa pitsiä ja ketjuja ja niittejä. Jalassaan tytöllä oli tiukat mustat farkut, jotka oli revitty ja niitattu. Farkkuja koristi niittivyö ja maiharit. Kyntensä tyttö oli lakannut mustaksi ja oli Jess ottanut lävistyksen huuleensakin.
”[Wow, Jess! Olet ihan erinäköinen kuin ennen! Mikäs sinuun on iskenyt?” kysyi Lily verraten tyttöä kuudennelta luokalta lähteneeseen tyttöön, joka oli ollut oikein tavallinen ja lävistyksetön.
”Olenpas kuullut tuon ennenkin. Äidistä minä olen kammottavan näköinen ja suvaitsematon”, Jess manaili ja Lily päätti jättää asian sikseen ja siirtyi toiseen parhaista ystävistään, Sarahiin. Sarah oli samanlainen kuin ennenkin. Tytöllä oli valkoinen pitkähihainen ja matalalantioiset vaaleat farkut. Kasvoissaan Sarahilla oli vaaleansininen silmämeikki ja runsaasti puuteria. Pitkällä tytöllä oli jalassaan siniset Conversen tennarit ja olallaan olkalaukku. Ruskeat hiukset olivat korkealla ponnarilla ja ainaisesti sileät.
Tytöt halasivat ja vaihtoivat kuulumiset. Sarah oli täysin samanlainen kuin ennenkin ja kaikki oli tämän tytön kanssa muuttumatonta.
”Iiiskää! Sarah ja Jess ovat täällä! Lähdetäänkö?” kysyi Lily isältään, joka kohta juoksikin ulos kahvimuki kädessään.
Matthew Evans oli vihreäsilmäinen neljänkymmenen paremmalla puolella keikkuva mies. Miehellä oli punertavanruskeat hiukset ja laihat kasvot. Hänellä oli myös hyvä huumorintaju, josta kertoi ainaiset naururypyt miehen silmäkulmissa. Herra Evansin vartalo oli sopusuhtainen, muttei hirveän lihaksikas.
James, Sirius, Charlotte ja Charles ilmiintyivät Vuotavan Noidankattilan eteen kovasti poksahtaen. Miesväki päätyi kasaksi asfaltille, pojat alimpana.
”Anturajalka, ottaisitko ystävällisesti tassusi pois naamaltani? Ja iskä, voisitko nousta, litistyn tänne?” James marisi poski lyttääntyneenä kovaan asfalttiin. Samaan aikaan Charles nousi ponnistellen ylös. Kohta mies seisoikin jalkakäytävällä puhdistaen kaapuaan. Sitten loppu paino katosi, ja Sirius sadatteli ja ravisteli itseään Jamesinkin vääntäytyessä ylös.
Samassa Sirius olikin kadonnut kadun toiselle puolelle ja flirttaili jo täyttä häkää kahden huomiota herättävän lyhyisiin hameisiin ja niukkoihin toppeihin pukeutuneen jästitytön kanssa. James irvisti, mutta meni äitinsä pyynnöstä hakemaan poikaa.
Sarah, Lily ja Jess olivat juuri astelemassa ulos Irvetasta. Jess ei käsittänyt sitä, miten toiset kaksi voivat olla niin herkkävatsaisia! Hehän vihersivät, mutta sekään ei estänyt Jessiä selittämästä tarinaa kuudennen luokan päättöhetkistä, kun Black oli tullut ja posauttanut vessan seinän Jessin ollessa vessassa, kolmannen kerroksen tyttöjen vessassa.
”...ja minä vain istuin siinä ihan normaalisti, ja sitten kuului kauhea BOOM! Ja yhtäkkiä seinää ei ollutkaan ja sitten minä olin vähän niinkuin iik... Ja hei katsokaa, ketkä tuolta tulevat!”
”Voi pyhä pökäle sentään! Ei, ei, ei, antakaa heidän olla huomaamatta meitä, pliis...”, Lily piipitti. Jess kuitenkin tiesi, että tyttö tulisi joskus menemään Potterin kanssa yhteen.
”HOI! Black! Potter! Lupin! Piskuilan!” Jess kiljui kurkku suorana. Lily taisi pikkuisen järkyttyä, koska kompastui jalkoihinsa ja kaatui portaissa. Auts. Hitto.
”Voi McGarmiwan nuttura sentään!” huusi Potter, joka juoksi jo kovaa vauhtia tyttöjä kohti Black ja Lupin kannoillaan. Piskuilan oli kadonnut. Varmaan Qaino Vahvahqoelle. Ainakin painonsa mukaan.
”Okei, osaako kukaan parannusloitsua tai onko kukaan seitsemäätoista?” Sarah kyseli huolestuneena katsellessaan Lilyn päätä, jossa oli mukavankokoinen kuhmu ja pieni naarmu, josta tuli verta.
”Olen seitsemäntoista ja osaan parannusloitsun pikkuhaavoille aika hyvin”, Lupin vastasi rauhallisesti. Muut kaksi jäljellä olevaa kelmiä katsoivat toisiaan ja hykersivät hiljaa jollekin sisäpiirin, tai kelmien, vitsille, joka ihan varmasti oli tappavan kaksimielinen.
Lupin kumartuikin Lilyn vierelle ja sauvan heilautuksella Lilyn iho kuroutui takaisin.
”Herpaannu”, mutisi poika seuraavaksi ja Lily nousikin ylös ja voihkaisi nähdessään Potterin huolestuneen pärstän nokkansa edessä.
”Morjensta mie -siis naiseen!” Black paukautti tullessaan Jessin viereen ja iski silmäänsä.
”No terve Black. Ainiin, siis no, mielisairas Black!” paukautti Jess takaisin.
”Mitä? Mielisairas?”
”Siis terve on ihan idiootti tapa moikata, kun kyseessä on epäterve ihminen, tässä tapauksessa eräs kävelevä naistenkaatokone, joka parhaillaan... Älä. Hiplaa. Jalkaani. Black. Tai, saatat menettää elimesi, joilla jatkat mahtavaa Blackin sukua”, Jess sihahti lopun hampaidensa välistä.
”Okei, okei, jatka ole hyvä”
”Siis, sinä olet epäterve, ja epäterveelle ei voi sanoa terve, niin että päätin määrittää miten olet sairas, ja paras sana oli mielisairas eli siis tervehdin sinua sillein”
”Ahaa. Mutta liikuttaisiinko yhdessä loppupäivä? Oletan, ettette ole vielä ostaneet kirjoja”, Sirius ehdotti kelmivirne komeilla kasvoillaan.
”Joo, liikutaan vain yhdessä”, Jess vastasi flirttiin vino virne kasvoillaan ja iski silmäänsä. Yhtäkkiä Lilyn ja Potterin kovaääninen riita loppui ja Potter vislasi kovaäänisesti ja Lily läimäisi poikaa oikein olan takaa korvalle saaden tämän rillit tippumaan.
”Hitto!” Potter kirosi, kun lasit helähtivät rikki kovaan marmoriin. Ja taas auttava-käsi-Lupin näpäytti rillejä ja simsalabim -ne olivat ehjät.
Lily nauroi kevyesti ja tönäisi Potteria huikan. Potter näytti kieltään Lilylle ja päristi. Lily tuuppasi poikaa olkapäähän ja Potter pörrötti hiukan tytön hiuksia. Lily ei ollut tästä moksiskaan vaan nauroi ja päristi. Jessin vieressä Sarah kohotti toista kulmaansa ja katsoi Jessiä kysyvästi. Jess vastasi omahyväisellä hymyllä.
Kuuden Rohkelikon ryhmä käveli sisälle Säilä & Imupaperiin. Sarvihaara ja Lily nahistelivat vieläkin leikillisesti, ja Sarah oli kadonnut nuoleskelemaan jotain Korpinkynsipoikaa. Jess ja Sirius juttelivat ja kiusasivat toisiaan vähän kovemmalla kielellä ja iskivät kevyttä -ja vähän raskaampaakin flirttiä. Kuutamo oli bongannut Maryn, heidän ikäisensä Rohkelikkotytön, muiden tyttöjen kaverin, joka oli ollut poikaystävänsä kanssa ostoksilla, mutta tytön Luihuispoikaystävä oli kadonnut jonnekkin Ruikulin ja Malfoyn seuraan. Nimi taisi olla Avery tai jotain. Siriuksen vierellä kulkeva Jess nuoli kurpitsajäätelötötteröään, ja oli Siriuskin siitä vähän nuolaissut. Ja saanut leikkisän läpsäyksen poskelle.
”Hyvät herrat ja neidit, mitä saisi olla?” kysyi joukkion eteen pysähtynyt vanha, kurttuinen myyjä, joka näytti yhtä haperolta kuin kirjojen sivut.
”Päivää, me olemme menossa seitsemännelle luokalle Tylypahkaan, eli tarvitsemme...” Lily aloitti, mutta myyjä keskeytti:
”Juu, juu, tiedän mitä tarvitsette. Seuratkaa!” Ja niin mies lähti johdattamaan nuoria korkeiden hyllyjen väliin.
James kantoi suurta pinoa kirjoja. Vieressä kävelevällä Remuksella oli puolet enemmän, mutta Lily oli se, joka pesi koko joukon kirjojen määrässä, tytöllä oli muutama kirja enemmän kuin Remuksella, ja lyhyt Lily näytti hautautuvan jättimäiseen kasaan kirjoja. James olisi halunnut tarjota auttavan kätensä, mutta pelkäsi saavansa kirouksen niskaansa. Hän ei halunnut kuitenkaan sorruttaa sitä haurasta ystävyyttä, joka hänen ja tuon punahiuksisen jumalattaren välille oli tällä ostosressulla rakentunut.
Ja, sanoi pieni ääni Jamesin päässä,
olisiko sinulla muka enempää käsiä, joita voi ojentaa apuun. Äh, se oli se vitsikäs ääni, ei se järjen ääni.
”Potter, missä Jess jaBlack ovat?” kysyi Lily, joka oli tätä ennen jutellut Maryn kanssa hiukan taaempana. Voi, kuinka kauniit tämän syvät, vihreät silmät olivatkaan! Ja musta huppari, jossa oli pieni HH ja sen ympärillä kultainen sieppi; Henkipään Harpyijoiden logo. Se ei yrittänyt mitenkään olla erityisen kaunis tai erityinen, mutta oli silti kauniimpi kuin Mary tai Sarah tai Jess, jotka tekivätkin jotain kauneutensa eteen. Tytöllä oli myös yksinkeraiset farkut, jotka pukivat häntä hyvin. Vanhat ja likaiset tennarit näyttivät sopivan kuin nakutettu muuhun kokonaisuuteen ja hiukset olivat pörrössä, eikä tytöllä ollut meikkiä.
”Häh..? Aa, joo, ei Anturajalka ainakaan Säilästä & Imupaperista poistunut”, James vastasi ollen omissa ajatuksissaan, eli siis Lilyssä, ja vasta nyt huomasi veljensä puuttuvan.
”No, he menivät varmaan jonnekin nurkan taakse nuolemaan”, veikkasi Lily, ja James oli samaa mieltä, vaikkei sitä sanonutkaan ääneen.
”Evans?” kysyi James, joka oi jäänyt Lilyn kanssa Remuksen ja Maryn jälkeen, monta metriä.
”Mmm...”
”Tuota noin, ööh...” James takelteli.
”Älä viitsi päätäsi puhkoa. Anna tulla vain, ei mikään sinua ennekään ole estänyt”, naurahti Lily.
”Tuota, tehtäisiinkösopimus?”, James puuskahti yhteen putkeen hermostuksissaan.
”Mitäh?”
”Siis sitä vain, että tehtäisiinkö sopimus?”
”Riippuu vähän siitä, mimmoinen sopimus olisi kyseessä”
”Äh, ei mikään ihan kammo, vaan ajattelin lähinnä sitä, että alkaisimme kutsua toisiamme etunimillä, jos sopii? Kun joudumme työskentelemään koko vuoden yhdessä ja mehän olemme vähän niin kuin kavereita, vai..?”
”Joo, kai se sopii, mutta sillä ehdolla, ettet yritä lähennellä minua yhtään”
”Sopii, Lily”
Lily vain nauroi ja tuuppasi poikaa ja molemmat alkoivat nauraa ihan hillittömästi.
Emily MacCourtney asteli äitinsä kanssa Säilä & Imupaperiin. Emilyn äiti meni ryppyisen kauppiaan puheille ja kirjahullu Emily meni hyllyjen väliin etsimään mukavia kirjoja Tylypahkaan mukaan otettavaksi. Emily oli 11-vuotias, ja meni ensimmäiselle luokalle Tylypahkaan. Tyttö oli puoliverinen, joten hän oli osannutkin odottaa kutsua, mutta oli silti ollut innossaan sen saatuaan. Viereisestä hyllyrivistä kuului omituista ääntä, ihan kuin joku olisi heitellyt vesi-ilmapalloja lattiaan. Ääni herätti Emilyn mielenkiinnon, ja tyttö siirtyikin vaivihkaa seuraavaan hyllynväliin.
Siellä tyttöä odotti yllätys. Kaksi melkein aikuista rohkelikko-oppilasta (jos mitään voi pojan paidan ja tytön korvakorujen kuvioista päätellä) olivat kietoutuneet toistensa ympärille, ja mustahiuksisen, huomiota herättävän komean pojan kädet oli tytön tupeeratuissa vaaleissa hiuksissa ja vyötäröllä ja tytön kädet olivat pojan hiuksissa.
”Em, missä olet?” Emilyn äiti huusi. Samassa tyttö ja poika irrottautuivat toisistaan ja huomasivat Emilyn. Poika kuiskasi jotain tytölle, väläytti Emilylle henkeäsalpaavan hymyn, iski silmää ja lähti vetämään tyttöä kadulle. Molemmat nostivat kirjapinonsa ja katosivat ulos, jossa näkyi pieni joukko muita heidän ikäisiään, joilla kaikilla oli käsissään pino kirjoja. Toinen mustahiuksinen, silmälasipäinen poika ja punahiuksinen tyttö nahistelivat kuin viisivuotiaat ja arpinen, ruskeahiuksinen poika ja hieman pullea ja lyhyt tummanruskeahiuksinen tyttö juttelivat rauhallisesti. Silmälasipäinen poika alkoi kuulustella juuri tullutta tummaa poikaa ja punahiuksinen tyttö ja tumman pojan punkkariseuralainen riitelivät jostain, mikäli jotain heidän ilmeistään voi päätellä.
”...Jess! Oletko hullu! Black? Siis ihan tosi,
Black!? Etkö enää enemmän petollista poikaa löytänyt! Herran jestas!” saarnasi Lily järkyttyneenä Jessille. Kuinka, kuinka tuo typerä tyttö oli voinut retkahtaa siihen naistennaurattajaan, joka vaihtaa tyttöä viiden minuutin välein.
”Lily, rauhoitu, me kummatkin vain pidämme hauskaa, siis en minäkään Siriuksesta pidä kuin ystävänä. Olemme vähän kuin ystäviä etuisuuksilla”, Jess selosti. Lily hymähti ja meni juttelemaan Jamesin kanssa. Lily ei ikinä uskonut ajattelevansa Jamesia parempana seurana kuin Jess, Mary, Remus, Alice tai Sarah. Mutta Alice, Lilyn ehdottomastti paras ystävä oli Amerikassa poikaystävänsä Frank Longbottomin kanssa, Mary jutteli Remuksen kanssa, Jess oli muuten vain rasittava, Sarah oli kadonnut sen Korpinkyntensä kanssa; James oli oikein mukavaa seuraa. Ei hän niin omahyväinen, turhamainen, itserakas, rasittava, kaksimielinen tai mahdoton ollutkaan, kun häneen hiukan tutustui.
Rohkelikkoryhmä kävi vielä jäätelöllä, Matami Malkinilla ja syömässä Vuotavassa nodankattilassa ennen kotiinlähtöä.
”Nähdään huomenna junassa, Lily”, James toivotti ja halasi Lilyä nopeasti. Autossa istuva Matthew Evans oli pullauttaa silmänsä ulos päästä nähdessään tämän. Sirius ja Jess oli häädetty jo jäätelöbaarissa Maryn meinattua oksentaa jäätelöönsä niiden kahden tekemisten vuoksi. Sarah oli jäänyt, mutta Lily oli sopinut Maryn kanssa, että tyttö tulisi heille yöksi.
”Nähdään James!” Lily vastasi ja rutisti poikaa ystävällisesti. Tyttö toivotti hyvästit vielä Remukselle ja loikki autoon Maryn kanssa.
A/N2: Tässä oli tää toka osa, kolmas osa tulee ihan päivien päästä, ensi viikolla, ehkä ke ta to, mutta, mielipiteitänne, pidittekö vai ette?
