Vahvin niistä oli rakkaus, K11, Rare10-haaste

[Lumous]

Ficin nimi: Vahvin niistä oli rakkaus
Kirjoittaja: Lumous
Genre: angst, ehkä vähäsen romance
Ikäraja: K11
Paritus: Selviää kyllä lukiessa Slashia se kumminkin on, ja rarea!
Vastuunvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain leikin enkä saa tästä rahaa.
A/N: Tämä siis osallistuu Rare10-haasteeseen! Nauttikaa!


Vahvin niistä oli rakkaus


Hiekka rahisi miehen jalkojen alla. Tämä oli kävellyt hiekkatiellä jo hyvän tovin, viivytellyt ja epäröinyt tullessaan lähemmäksi ja lähemmäksi rautaista porttia. Nyt portti oli kuitenkin aivan hänen kätensä ulottuvilla. Mies pysähtyi, veti kirpeää syysilmaa keuhkoihinsa ja tarttui portin kahvaan. Portti aukesi hiljaa valittaen.

Mies jatkoi matkaansa hiekkatiellä kunnes kääntyi oikealle kohti suurta ja ruskan punaoranssiksi värjäämää vaahteraa. Pitkä ja kostea ruoho kasteli hänen kenkänsä ja housujensa lahkeet.

Reguluksen katse pyyhki hautakiviä kunnes löysi etsimänsä. Remus.

Mies seisahtui muutaman metrin päähän haudasta. Hän ei ollut käynyt sillä hautausmaalla vuosikausiin. Regulus oli vältellyt paikkaa peläten niitä muistoja jotka se herättäisi. Nyt hän tunsi kuitenkin olevansa valmis kohtaamaan menneisyytensä, niin paljon tuskaa kuin se aiheuttaisikin. Jo viisitoista vuotta oli kulunut hänen rakastajansa kuolemasta.

”Remus...”
Lupin nosti katseensa kirjastaan yllättyneenä. Siriuksen kaksoisolento tuijotti häntä silmiin mutta käänsi sitten katseensa nopeasti lattiaan toisen vastatessa hänen tuijotukseensa. Remus huomasi pojan purevan alahuultaan varsin kipeän näköisesti ja vastasi tälle hämmentyneenä jotain tervehdyksen tapaista. Ei ollut luihuispojan tapaista tulla puhuttelemaan rohkelikkoja.

Aluksi Regulus oli ihastunut Remuksen kiltteihin silmiin, sitten hänestä huokuvaan auktoriteettiin. Edes heidän äitinsä – tai oikeastaan varsinkaan heidän äitinsä – ei ollut saanut Siriusta tottelemaan. Mutta Remus sai Siriuksen tottelemaan häntä kuin hyvin koulutetun koiran. Sitten hän oli huomannut pojassa muitakin puolia, esimerkiksi tämän tasapuolisuuden ja tuomitsemattomuuden. Remuksen älykkyys ja lempeys saivat Reguluksen ihastumaan korviaan myöten, ja muutaman käänteen ja suudelman jälkeen myös rakastumaan tähän.

”Regulus... Sinä tiedät kyllä että olen ihmissusi, en minä voi olla suhteessa kanssasi, minä vain satuttaisin sinua!”
”Et ole satuttanut tähänkään mennessä!”
”En ainakaan vielä...”
”Remus, älä jaksa olla noin itsepäinen! Minä muutan luoksesi päästyäni Tylypahkasta ja sillä selvä. Minä rakastan sinua ja haluan olla kanssasi, se että olet ihmissusi ei ole ongelma minulle.”
”Minäkin rakastan sinua, mutta...” Miehen vastaväitteet tukahtuivat Reguluksen suudellessa tätä kiihkeästi.

Regulus oli loppujen lopuksi saanut tahtonsa läpi, kuten aina, ja pari oli muuttanut pieneen kaksioon Lontoon keskustassa. He olivat onnellisia ja elivät elämiensä parasta aikaa, villiä nuoruuttaan. Tämä toimi aina tiettyyn pisteeseen asti.

Vuosien kuluessa Remus oli alkanut irtaantumaan Reguluksesta. Remus halusi asettua aloilleen ja elää rauhallista elämää. Reguluksella puolestaan ollut mitään halua sellaiseen, mies halusi nähdä maailmaa, juhlia rankasti ja rakastella joka yö eikä istua kotona takkatulen ääressä keskustelemassa työpäivistään Taikaministeriön paperinpyörittäjäosastoilla.

Lopulta Remus oli ymmärtänyt Reguluksen unohtamisen olevan hänen ainoa vaihtoehtonsa jos hän aikoi elää niin kuin halusi.

Eron jälkeen Remus oli myös viettänyt vuosikausia yksin, mutta ero ei ollut tuhonnut häntä niin kuin Regulusta. Remus oli selviytyjäluonne, ja hänen onnistui jatkaa elämäänsä vaikka hänen tekonsa oli satuttanut häntäkin. Remus tapasi Tonksin, rakastui ja meni naimisiin.

Remuksen naimisiinmenon jälkeen Reguluksesta oli tullut erään velhopubin vakioasiakas. Mies oli ryypännyt pois kaipauksensa ja tuskansa, ja muuttunut samalla vain varjoksi entisestä itsestään.

Oli Remus kerran käynyt tervehtimässä Regulusta, kertonut saaneensa pojan ja pyytänyt Regulusta ryhdistäytymään.
”Jos ei muuten niin edes minun vuokseni, en kestä katsella sinua tuollaisena...”
Vierailullaan tämä oli kuitenkin vain repinyt vanhat haavat auki, viiltänyt muutaman uuden ja kaatanut niihin runsain mitoin suolaa.

Regulus havahtui muistoistaan tuulen puhaltaessa pyöritellen rajusti puiden lehtiä. Yksi pudonneista vaahteranlehdistä laskeutui suoraan Remuksen ja hänen vaimonsa hautakivelle. Mies kumahtui pyyhkäisemään sen hellästi pois. Kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin, hartiat hytkyivät nyyhkytyksen tahdissa.

Tunteiden valtameri velloi Reguluksen päässä. Hän tunsi uudestaan sen ilon mitä hän oli Remuksen kanssa kokenut, sen rakkauden mitä hän oli tätä kohtaan tuntenut, sen epätoivon mitä hän oli kokenut Remuksen tunteiden viilentyessä, sen masennuksen mikä hänet oli vallannut Remuksen jättäessä hänet, sen raivon mitä hän oli yrittänyt pidätellä Remuksen mennessä naimisiin ja sen surun mikä oli painanut hänet syvälle merenpohjaan hänen ainoan rakastettunsa kuollessa. Vahvin niistä tunteista oli kuitenkin rakkaus.

”Olisitpa sinä vielä täällä”, Regulus kuiskasi tuuleen.

[Antelope]

Voi hyvä luoja!

Voivoi, tämähän oli aivan järjettömän hieno! Tunnelma oli sopivan angstinen ja - voi ei.

Pidin parituksesta yllättävän paljon. Jos tämä olisi ollut fluffia, en olisi luultavasti edes avannut koko ficciä, koska S/R on ♥, ja ajatus Reguluksesta, Siriuksen veljestä herranjestas, Remuksen kanssa olisi todella häiritsevä ja ärsyttävä. Mutta kun genrenä on angsti, niin melkein kaikki paritukset menee. Ehkä sen takia, että pidän angstista genrenä paljonkin.

Pidin tästä ficistä todella paljon, tämä oli hieno. ♥

Antelope_{, joka ei osaa kommentoida}

[Lumous]

Antelope! Kiitos hirveästi kommentistasi, kiva että pidit tästä ♥ Olet ihan oikeassa, S/R on rakkaus, mutta mitä vain rarehaasteen takia

[Waulish]

Etsin Kaiken maailman kommentteja -haasteen innoittamana jotain rareparituksellista luettavaa, ja löysin tämän tekstin haun kautta. En ole varma, onko minun tullut koskaan luettua Regulus/Remusta, mutta kaikkeahan voi kokeilla, joten uskaltauduin lukemaan siitä huolimatta, että olen pesunkestävä Sirius/Remus-shippari. Ja tämähän osoittautuikin miellyttäväksi luettavaksi! Paritus on varsin mielenkiintoinen minunlaiselleni lukijalle, joka on tottunut aattelemaan Remusta joko Siriuksen tai Tonksin kanssa. Regulus on jäänyt itelleni vähän etäisemmäksi hahmoksi, mutta kaikenlaista mielenkiintoa herättävää hänessä kyllä on, ja on jännää aatella, että Remus päätyisikin yhteen Siriuksen veljen kanssa.

Tässä tarinassa on mielenkiintoista myös se, miten Regulus tuntuu Remuksen kanssa seurustellessaan olevan vähän sellainen rellestäjä, kenties vastuuntunnottomampi ja jollain tapaa huoletonkin, mutta hän onkin sitten kuitenkin lopulta se, johon ero sattuu syvästi ja jonka se vetää ihan pohjalle, siinä missä Remus sitten löytää uuden ihmisen rinnalleen. Niin tuntuu usein käyvän, että sitä tajuaa menetyksensä merkittävyyden vasta sitten, kun on jo menettänyt. Toisaalta voi pohdiskella, sopisivatko Regulus ja Remus yhteen uudellakaan yrittämällä, kun heidän halunsa ja toiveensa eivät tunnu ihan kohtaavan, mutta sitä nyt ei saada koskaan tietää. Ihmiset muuttuvat ikääntyessään, ja yhteensopivuuskin voi muuttua. Tulee kyllä paha mieli Reguluksen puolesta, kun hänen elämänsä repeytyy niin riekaleiksi eron myötä eikä hän vaikuta tulevan entiselleen vuosienkaan kuluessa.

Toiseksi viimeisestä kappaleesta pidän erityisesti. Se kuvaa hyvin Reguluksen kokemaa tunteiden vuoristorataa ja hänen ja Remuksen suhteen elinkaarta vaiheineen. "Vahvin niistä oli rakkaus" kuulostaa ehkä aluksi kliseiseltä toteamukselta, mutta toiseksi viimeisen kappaleen myötä se avautuu hienosti ja saa uutta sisältöä.

Kiitokset miellyttävästä lukukokemuksesta! -Walle