Kirjoittaja Aihe: LotR, My haunted dreams | Frodo | S  (Luettu 1962 kertaa)

Katarine

  • Vieras
LotR, My haunted dreams | Frodo | S
« : 18.08.2011 20:44:48 »
Title: My haunted dreams
Author: Jonsku
Rating: S
Fandom: Lord of the Rings - Taru Sormusten Herrasta
Genre: Angst (varmaan osuu lähimmäksi)
Warnings: En nyt kyllä keksi mitään, mistä pitäisi varoittaa
Disclaimer: Kaikki asiat mistä kirjoitan kuuluvat Tolkienille, minä teen tätä huvin vuoksi, enkä saa tästä rahallista korvausta.
Summary: Painajaiset ottavat minut valtaansa joka ikinen yö. Muistot kummittelevat unissani, enkä pysty tekemään muuta, kuin kestämään sen, että minua isketään tikarilla olkaan jokaisena yönä. Aamulla herään usein omaan huutooni, ja hetken aikaa tunnen sen saman kylmyyden ja tuskan, kuin sinä hirvittävänä yönä Viimapäällä.
A/N: Teki mieli kirjoittaa ficci Frodosta, ja tättädää, tässähän tämä on. Tämä sijoittuu siis aikaan, jolloin Frodo on jo palannut Kontuun, ja kärsii joka yö tuskallisista painajaisista.


Prologi:

Makasin sängyssä, ja puristin sen reunoja, kuin peläten tipahtavani yhtäkkiä sen laidan yli. En kyennyt näkemään eteeni, ja se oli kammottavaa. En tiennyt missä olin tai paljonko kello oli. Tunsin vain kylmyyden. Hyytävän kylmyyden olkapäässäni, ja minusta tuntui, että Mustat Ratsastajat väijyivät jossain keskellä sitä pimeyttä.
”Sam!” huusin hädissäni ystäväni nimeä, sillä se tuli ensimmäisenä mieleeni. Hiljaisuus. Hiljaisuus.
Kukaan ei vastannut, ja tunsin oloni epätoivoiseksi. ”SAM! GANDALF! ARAGORN! APUA!” huusin hädissäni, mutta kukaan ei edelleenkään vastannut. En pystynyt liikahtamaankaan. Osittain siksi, että pelkäsin jonkun väijyvän pimeydessä, osittain siksi, että kipu esti tekemästä äkkinäisiä liikkeitä. ”Kuka vain…” voihkaisin hiljaa, kuiskaustakin vaimeammalla äänellä. Purin hammastani, sillä olin niin onneton, että olin vähällä purskahtaa itkuun. Toisaalta, mitä väliä sillä oli, sillä kukaan ei näkisi kyyneliäni. Itkin vuolaasti, ja hetken kuluttua kylmyys ja kipu hellittivät. Vedin syvään henkeä, ja yritin lopettaa nyyhkytyksen. Olin nimittäin kuullut askelia. Ne lähestyivät, ja pian olin varma, että joku todellakin oli tulossa minua kohti. Oletukseni osoittautui oikeaksi, sillä kuulin pimeydestä tutun äänen.
”Frodo-herra?”
Se oli Sam. Ja nyt näin hänen kasvonsakin selkeästi, sillä hän piteli pientä lyhtyä kädessään. Ja sitten minulle alkoi hahmottua hitaasti ympäristöni. Makasin omassa sängyssäni Repunpäässä. Mikään ei ollut muuttunut sitten eilisillan.
”Onko jokin hätänä? Te huusitte.” Sam kysyi, ja tuijotti minua huolestuneena. Painoin pääni, ja kuivasin peittoon kyyneleeni.
”Ei…tai on. Tunsin jälleen Hänen Teränsä.” sain vaivoin voihkaistua. ”Pa-paljonko kello on?” kysyin vaimeasti.
”Luulisinpa, että neljä aamuyöllä.” Sam vastasi. ”Minun pitää mennä kotiin, sillä Ruusa odottaa. Mutta jätän lyhdyn tähän teidän yöpöydällenne.”
Sam laski pienen lyhtynsä yöpöydälleni, ja käveli eteiseen. Lyhdyn hento valo ei yltänyt sinne, ja vaikutti siltä, kuin pimeys olisi nielaissut hänet. Pian kuulin kuitenkin oven narahduksen, joka merkitsi sitä, että Sam oli häipynyt. Vedin peiton korvilleni, ja tuijotin kattoa. Olin väsynyt, ja toivoin salaa mielessäni, että minun ei olisi koskaan tarvinnut lähteä tuhoamaan sitä kirottua Sormusta. Jos se olisi ollut jonkun muun tehtävä, minä olisin voinut elää elämäni onnellisena loppuun asti. Mutta kun ei. Painajaiset olivat riivanneet minua siitä lähtien, kun saavuimme Kontuun – siis jo viisi kuukautta. Suljin silmäni, ja ennen kuin nukahdin uudelleen, tunsin lämpimän kyyneleen valuvan poskelleni.



Syvimmät pahoitteluni tuon prologin lyhyydestä...  :-[

//Classick lisäsi alkuun fandomin ja ikärajan otsikkoon
« Viimeksi muokattu: 11.06.2012 00:45:30 kirjoittanut Yukimura »