Nimi: Valkoinen värikartta
Kirjoittaja: onkonälkä
Genre: Fluff
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Arthur
Tiivistelmä: Salaisen rakkauden värityskirja.
Varoitukset: Alaikäisen ja aikuisen välinen suhde.
A/N: Osallistuu haasteisiin Rare10, Pitkä kuuma kesä sekä Se ei niin tuttu hahmo -haaste Arthur Weasleyllä.
____________________________________________________
Simpukanvalkoinen
Harry katseli Rodoksen auringonlaskua hotellinsa parvekkeelta. Tämä oli hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa koskaan, ja hän nautti siitä täysin rinnoin. Seuranaan hänellä oli Weasleyn isä, Weasleyn äiti, Ron, Ginny, Fred, George, Bill, Fleur, Hermione sekä itsensä ja muiden ihmetykseksi Dobby, joka oli ilmiintynyt Harryn luokse toisena iltana. Harry näki sivusilmällä jonkun ilmestyvän viereensä, ja pienellä pään liikautuksella huomasi sen olevan Arthur Weasley. Harry oli aina ihaillut Arthuria. Tämän hassua mieltymystä jästeihin ja kaikkea tämän ulkonäössä aina hieman nuhruisista kaavuista kaljuuntuviin punaisiin hiuksiin. Muu Weasleyn perhe luuli, että Harry piti Arthurista vain isähahmona, mutta niin monet illat kotikolon puutarhassa, niin monet kahdenkeskeiset hetket jotka he olivat pitäneet salaisuutena kielivät muuta. Harry ja Arthur eivät tosiaan olleet mikään maailman tavallisin parivaljakko, mutta kipinä heidän välillään kyllä oli. Välillä Harry katsoi kadehtien Arthurin ja Mollyn vaihtamia julkisia suudelmia, ja toivoi että voisi itse tehdä samoin.
”Lähdetäänkö rantaan?” Arthur kysyi hiljaa ja he poistuivat muiden huomaamatta loma-asunnosta. He kävelivät paikkaan jossa meri kimalsi turkoosina ja niin lämpimänä, ja istuivat kuuman päivän jäljiltä jo viilenneeseen hiekkaan. Harry painoi päänsä herra Weasleyn olkapäälle ja he hiljaisina katselivat kun aallot iskivät rantaan ja toivat mukanaan kevyitä valkoisia simpukoita, ja liikuttelivat aivan sileiksi hioutuneita kiviä. Heidän ohitseen käveli pariskunta mustia rapuja, joiden kulkua he seurasivat kunnes ne eivät enää erottuneet nyt jo pimenneen rannan hiekasta.
Puuronvalkoinen
Harry asteli hotellin alakertaan aamiaiselle. Suureen ruokailuhuoneeseen ei hänen lisäkseen vielä ollut saapunut muita kuin Arthur Weasley, joka söi paahtoleipäänsä suurta ikkunaa lähellä olevassa pöydässä. Harry haki tarjoilupöydästä lautasellisen kirkkaanvalkoista riisipuuroa, jonka päälle hän valutti suklaakastiketta, sekä kupin kahvia. Hän istui vastapäätä Arthuria ja hymyili tälle hellästi. Arthurin silmien uninen sameus katosi ja niihin ilmestyi nuorekas pilke. Tuntui kuin kaikki juonteet miehen kasvoilta olisivat kadonneet hetkeksi, kun hän katsoi Harrya silmiin. He söivät vaitonaisina, kun Fleur, Ginny ja Hermione astelivat ruokasaliin, Hermione venytellen, Fleur haukotellen ja Ginny unisia silmiään hieroen. Hekin tulivat samaan pöytään, ja pikkuhiljaa saliin alkoi valua muitakin unisia lomailijoita. Lopulta koko heidän seurueensa oli kasassa, lukuun ottamatta Dobbya, joka pysytteli huoneessa, ettei herättäisi epäilyksiä muissa lomakohteen asukkaissa. Harry ja Arthur vaihtoivat silloin tällöin katseita keskenään, mutta eivät puhuneet. Valkoisen pöytäliinan alla heidän jalkansa kuitenkin kietoutuivat toisiinsa, mutta irtautuivat kun Arthur lähti noutamaan lisää kahvia, sekä itselleen, että Harrylle, Georgelle, Fleurille että Mollylle. Kun hän palasi, ja asetti kahvikupin Harryn eteen, Harry huomasi, että kahvin pinnalle oli muodostettu kahvikermasta sydän, jollaista ei ollut kenenkään muun kupissa.
Pilvenvalkoinen
Loma oli jo miltei ohi, ja Harry istui kotikolossa nauttimassa viimeisistä lomapäivistä. Muut olivat lähteneet Viistokujalle ostamaan viimeisiä koulutarvikkeita. Harry oli valitellut päänsärkyä ja jäänyt sillä verukkeella kotikoloon, kaksin Arthurin kanssa. Kun viimeinenkin vihreä liekin häivä oli kadonnut takasta vieden Rouva Weasleyn mukanaan, Harry miltei juoksi autotallin luo, suoraan herra Weasleyn syliin. Se halaus oli ensimmäinen päiviin, ja lämpimämpi kuin Harry edes muisti. Herra Weasley nakkasi nahkakäsineensä aidan tolpalle ja he lähtivät kotikolon rehottavaan puutarhaan. Hetken kuluttua heidän edestään juoksi harvinaisen iso ja kömpelö menninkäinen, joka kamppasi Weasleyn isän. Harry säikähti niin että muksahti hänen viereensä pehmeään ruohoon. He jäivät katselemaan pilviä, jotka sinä päivänä olivat mitä mielikuvituksellisimman muotoisia. He näkivät lohikäärmeitä, elefantteja, ihmiskasvoja ja erilaisia kasveja, mutta yksi oli ylitse muiden. Harry näki sen heijastuksena Arthurin silmistä. Se pilvi oli kahden yhteen kietoutuneen ihmisen muotoinen. Suuren ja pienen. Se oli aivan kuin peilikuva allaan rehottavan puutarhan tapahtumista. Sillä hetkellä ei ollut kahta velhoa, oli vain yksi, jolla oli neljä kättä, neljä jalkaa ja kaksi sydäntä, jotka sykkivät toistensa tahdissa. Ja ne suudelmat Harry muisti kuolemaansa asti.
Höyhenenvalkoinen
Uusi lukukausi oli jo alkanut Tylypahkassa, mutta sää oli edelleen kesäinen. Harry, Ron, Hermione, Ginny ja Neville menivät yhtä matkaa aamiaiselle, ja kun pöllöt saapuivat, Harry erotti omansa saman tien joukosta. Hedwigin valkoiset siivet lepattivat ilmassa ja meripihkan väriset silmät etsivät katseellaan Harrya. Kun pöllö laskeutui, Harry tiesi jo ennen pergamentin avaamista, että oli saanut vastauksen Arthurilta. Hän oli ahkerasti kirjoittanut miehelle kuulumisiaan, ja joka ainoa kerta saanut vastauksen. Hedwigin valkoinen siipi osui Harryn poskeen ja muistutti häntä siitä elokuisesta päivästä kotikolon puutarhassa. Tuo siipi tuntui uskomattomalla tavalla samalta, kuin Herra Weasleyn pehmeä käsi juuri samalla paikalla. Aivan uskomattomat asiat olivat viime päivinä muistuttaneet Harrya Arthurista, ja kaikista niistä valkoisista hetkistä, joita he olivat viime kesänä kokeneet. Ja kun lumi laskeutui, Harry tiesi, että lumesta tulisi uusi kuva heidän salaisen rakkauden värityskirjaan, jota he värittivät yhdessä pelkillä valkoisen sävyillä.
