Kirjoittaja Aihe: Maakilpikonnakohtaus, S  (Luettu 1147 kertaa)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 569
Maakilpikonnakohtaus, S
« : 24.07.2011 13:18:21 »
Nimi: Maakilpikonnakohtaus
Ikäraja: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Genre: drama, angst
Paritus: Hermione Granger/Ernie Macmillan
Summary: Joillekin kokeet voivat olla vielä stressaavampaa kuin Hermionelle.
A/N: Koulu alkaa pian, tässä siis jotain sen kunniaksi! Osallistuu Rare10-haasteeseen.


Maakilpikonnakohtaus

Muodonmuutosten koe oli juuri päättynyt, ja suurin osa oppilaista poistui luokasta pahoinvoivan näköisenä. Terry Bootin Hermione näki nojautuvan seinää vasten ja valuvan alas istuvaan asentoon, silmät maahan luotuna. Terry oli jo kokeen aikana istunut uneliaana paikallaan, pää hieman kallellaan. Kun oli tullut hänen vuoronsa muuttaa teekannu maakilpikonnaksi, hän oli seissyt paikallaan pienen ikuisuuden ennen epätoivoista yritystään. Hermione tuhahti: mitäs eivät aloittaneet lukemista ajoissa. Eikä lukemisestakaan ollut hyötyä, jos ei koko vuoden aikana ollut kuunnellut tunneilla. Ei koko vuoden oppimäärää opittu kahdessa illassa. Koulu piti ottaa vakavasti joka päivä!

Hermionella oli tunti aikaa ennen muinaisten riimujen koetta. Hän käveli ripeästi yhdessä Harryn ja Ronin kanssa Suureen saliin, voiteli itselleen leivän ja lähti saman tien käydäkseen kirjastossa. Jos hän olisi erityisen nopea, hän ehtisi ehkä käydä läpi koko kolmannen luvun. Hän ei vieläkään muistanut täydellisesti kaikkia yksityiskohtia eikä ainakaan kuvatekstejä muutamien piirrosten kohdalla. Ne oli pakko muistaa, sillä yksityiskohdista sai aina pisteitä esseissä! Hermione istuutui mukavan upottavaan, tummansiniseen nojatuoliin, joka oli muodostunut hänen suosikkituolikseen viime kuukausien aikana. Se oli kahden hyllyn ja kolmen käännöksen takana, täydellinen lukunurkka kaukana metelistä ja muista ihmisistä. Muokaten asentonsa risti-istuntaan Hermione otti kirjan laukusta ja avasi sen kolmannen luvun kohdalta syliinsä. Vihdoinkin oma rauha.

Kaikki sujui hyvin, kunnes hassun matala ääni keskeytti hänet kesken kappaleen.
”Menikö muodonmuutokset hyvin?”
Hermione kohotti kasvonsa kirjasta valmiina hätyyttämän häiritsijän napakalla kommentilla, muttei voinut olla yllättymättä nähdessään Ernie Macmillanin seisovan edessään. Pojan kihara, vaalea tukka hohti kullanvärisenä kesäauringon valaistessa niistä ikkunasta ja sangattomat silmälasit heijastivat valoa niin, ettei silmiä nähnyt. Kaapu oli rypytön, solmio suorassa, tässä oli oikea mallioppilas. Hermione tiesi Ernien viettävän aikaa kirjastossa vähintään yhtä paljon kuin hän itse, muttei ollut koskaan aikaisemmin törmännyt poikaan.
”Riittävän hyvin. Maakilpikonnani tosin muistutti mielestäni hieman liikaa tavallista kilpikonnaa, mutta enköhän pääse kuitenkin läpi.”

Hermione toivoi vastauksen riittävän Ernielle, jotta tämä lähtisi ja palauttaisi täydellisen lukurauhan nurkkaukseen. Poika jäi kuitenkin seisomaan paikoilleen, vaihdellen painoa jalalta toiselle.
”Minä epäonnistuin täysin.”
Hermione tukahdutti epätoivon voihkauksen yskäisemällä. Ei kai Ernie vain ollut niitä hikipinkoja, jotka itkivät verta huonon koetuloksen jälkeen? Kyllä, Hermione oli myös itse itkenyt muutaman kerran, mutta ei sentään hyvän tuloksen jälkeen! Kohottaen katseensa Ernieen Hermione hymyili ystävällisesti.
”Sellaista sattuu. Seuraava koe menee varmasti paremmin. Jos ei haittaa, niin jatkaisin mielelläni kertaamista.”

”Miten sinä jaksat lukea jatkuvasti? Näen sinut aina täällä, ja mukanasi kannat kasaa esseitä, jotka sinun on kirjoitettava valmiiksi ja lukuläksyt ovat kymmeniä sivuja pitkiä ja selviät silti kaikesta! Saat jatkuvasti erinomaisia numeroita. Ihan kuin hallitsisit aikaa.”
Hermionen sydän jätti lyönnin välistä. Tiesikö Ernie ajankääntäjästä? Miten se oli mahdollista? Eihän hän ollut näyttänyt sitä kenellekään, ei edes Harrylle tai Ronille…
”Voisin vaikka lyödä vetoa, että vanhempasi ovat aina kannustaneet sinua työskentelemään paljon enemmän kuin muut. Pysyttelemään huipulla, eikö vain? He ovat kehottaneet sinua pyörällä ajamisen sijaan pitämään silmällä kilpailijoita. He haluavat, että sinä olet paras. Enkö olekin oikeassa?”

Hermione kurtisti kulmiaan. Ei vaikuttanut siltä, että Ernie olisi tiennyt ajankääntäjästä. Mutta mistä tätä tekstiä oikein tuli? Oliko Ernie menettänyt järkensä? Hän kuitenkin jatkoi lukemista, yrittäen sulkea korvansa Ernien sekavalta saarnaukselta, mutta se tuntui olevan mahdotonta.
”Minä en jaksaisi enää kilpailla kanssasi. Minulla ei ole ystäviä, oppituntien ulkopuolella minulla on vain lisää koulua. Läksyjä, esseitä, kirjoja, kirjastossa oleskelua… Olen kurkkuani myöten täynnä täällä istumista! Minä olen lukenut paljon, satoja tuhansia sivuja ja minä tiedän jo niin paljon. Mutta en osaa päästää irti, lukitsen kaiken tiedon ja tunteen sisääni ja päällepäin on vain koulua koulua koulua. Haluaisin vain polttaa kaikki koulun kirjat kerosiinilla, tuntea kasvoilla sen liekin lämpön. Ymmärrätkö sinä minua, Granger, vastaa!

Yhtäkkiä Ernie oli siinä, aivan hänen silmiensä edessä. Oppikirja tippui lattialle samalla, kun Ernie tarttui Hermionea ranteista ja katsoi silmiin omillaan, jotka olivat polttavan siniset.
”Y-ymmärrän.”
”Ymmärrät. Ihanko totta? Voisin vaikka vannoa, ettet. Sinä hallitset aikaa, Granger. Sinä et stressaa, et raivoa muiden metelöidessä ympärillä. Sinulla on ystäviä, sinä naurat ja olet iloinen. Olet onnellinen ja samalla niin helvetin täydellinen kaikessa. Miksi?”
Hermione alkoi hiljalleen kyllästyä Ernien jatkuviin syytöksiin. Mistä tämä oikein keksi väitteensä ja miksi juuri hän oli joutunut Ernien kohteeksi? Hermione heitti mielessään hyvästit riimujen kertaamiselle. Kyllä hän muistaisi ainakin osan yksityiskohdista ulkoa kokeessa.

”Minä unelmoin päivistä, jolloin voin tarttua hetkeen ja iloita sinisestä taivaasta. Olla jonkun kauniin tytön seurassa tai parhaan ystäväni, jota minulla ei enää tosin ole.”
”Ernie, en ymmärrä miksi olet paniikissa. Sinähän sait loistavat tulokset viime vuonna.”
”Viime vuonna? Viime vuonna, hän sanoo! Kuulitteko kaikki? Mitä hyötyä viime vuoden tuloksista on tämän vuoden kokeissa, valaise minua, oi suuri tietäjä!”

”Miksi sinä purat raivosi minuun? En ole tehnyt mitään häiritäkseni sinua”, Hermione nosti kirjan lattialta ja laittoi sen laukkuunsa. Vaikka hän ulospäin vaikuttikin rauhalliselta, hän tunsi kiukun, joka epätoivoisesti yritti vallata kaikki muut tunteet.
”Mitä? En minä… Minä haluan vain tietää, milloin tämä loppuu. En kestä enää tällaista stressiä. Minusta tuntuu, että sekoan pian! Päässäni on liikaa tietoa. Ja mikset sinä vastaa minun kysymykseeni?”
”Mihin kysymykseen? En pysy ajatuksenkulussasi mukana, kun puhut niin sekavasti hyppien samalla raivosta.”
”En minä ole raivostunut. Enkä ainakaan hypi!”
”Aivan varmasti olet ja kyllä hypit, enkä minä jaksa enää kuunnella valitustasi. Etkö usko, etten ole huolissani kokeista? Miksi muuten olisin tullut kirjastoon kertaamaan hetki ennen koetta? Enkö ole jatkuvasti viitannut viimeisillä tunneilla kysyen tarkentavia kysymyksiä? Sinähän olet ollut kanssani riimuissa!” Hermione kohotti käsiään turhautuneena. ”Sinä näet minut koko ajan. Et voi olla niin sokea, ettet huomaisi kuinka välillä hermostun, kun en tiedä tai muista. Ernie, sinulla ei ole mitään oikeutta tulla huutamaan minulle keskelle kirjastoa!”

Hiljaisuus. Hermione tuijotti Ernietä silmiin, odottaen vastareaktiota, paniikinomaista huutoa tai yksinkertaisesti jonkinlaista kohtausta, mutta sen sijaan pojan silmiin kohosivat kyyneleet. Se alkoi olla viimeinen pisara Hermionen kärsivällisyydelle. Ernie oli miehen mittainen, miehen kuuloinen, oppinut ja järkevä! Siinä tämä kuitenkin oli, itkemässä kuin pahinkin pikkulapsi. Ja aivan kuin ajatus olisi hetkeksi katkennut, Hermione nousi ylös ja läimäytti poikaa avokämmenellä poskelle.

Ernie kohotti kätensä yllättyneenä poskelleen, kyyneleet silmistä kadonneina. Hermionen spontaani teko yllätti hänet itsensäkin. Mutta katumusta Hermione ei tuntenut, ei todellakaan, se oli Ernielle aivan oikein. Ja mikä läimäys se olikaan ollut, käden jälki alkoi muodostua toiseen poskeen vaalean punertavana. Samassa Ernie tarttui jälleen Hermioneen käsiin, kumartui lähemmäs ja suuteli suoraan huulille. Ennen kuin Hermione ehti sanoa sanaakaan, Ernie hengähti, hymyili ja kuiskasi hänen korvaansa:
”Joskus teot tehoavat paremmin kuin sanat. Onnea kokeeseen!”

Muuta sanomatta Ernie asteli kevyin askelin pois kirjastosta. Nyt oli Hermionen vuoro kohottaa käsi kasvoille, mutta huulet tuntuivat samoilta kuin aina ennenkin. Hermione oli kuitenkin aivan hämmennyksissä, Ernien teko oli tullut niin puun takaa, niin odottamatta. Oliko tämä suunnitellut koko jutun? Oliko Ernie rakastunut Hermioneen? Miksi ja miten se oli mahdollista? Hermione ei kuitenkaan ehtinyt jatkaa ajatusta enää pidemmälle huomatessaan kokeen alkavan aivan niillä minuuteilla. Napaten laukkunsa mukaan hän ryntäsi ulos kirjastosta vain toivoen, ettei myöhästyisi kokeesta. Hemmetin Ernie ja hänen kohtauksensa!
« Viimeksi muokattu: 03.05.2015 07:34:54 kirjoittanut zougati »

between the sea
and the dream of the sea

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 759
  • En kaipaa teksteihini parannusehdotuksia tms.
    • twitter
Vs: Maakilpikonnakohtaus, S
« Vastaus #1 : 19.02.2021 23:52:16 »
Olipas tässä erikoinen paritus! Hyvin olit sen kyllä saanut toimimaan, ja hauska lukeakin jotain rarea (ja muutenkin hahmosta, jota ei ficeissä pahemmin tule vastaan). Myönnän, ettei Ernielle tule tuhlattua paljoakaan ajatuksia edes silloin, kun hän kirjoissa tulee vastaan, mutta tämä fici herätteli mussa jonkinmoista sympatiaa häntä kohtaan. Ei voi olla helppoa, kun yksi asia täyttää elämän, eikä sitten osaa päästää siitä irti, vaikka miten ahdistaisi. Tuossa on varmasti taustalla epäonnistumisen ja luovuttamisen pelko, että tuottaisi pettymyksen paitsi itselleen myös muille.

Mielenkiintoista, että Ernie päätyi purkamaan mieltään juuri Hermionelle. Se kyllä sopii, koska hän selvästi ihailee Hermionea ja tämän menestystä, ja kuten loppukin vihjaa, hänellä on myös tunteita tätä kohtaan. Siinä on aikamoinen emotionaalinen kuorma, ei ihmekään, että jossain vaiheessa kamelin selkä katkeaa. Hermionen hämmennys on kyllä ymmärrettävää, koska kyllähän hänen näkökulmastaan Ernien avautuminen tulee ihan puskista. Musta on kiva, että vaikka Hermione varmasti pystyykin ymmärtämään Ernien ahdistusta, hänen ensimmäinen reaktio ei ole myötätunto ja ymmärrys vaan se hämmennys ja epäusko. Pieni ärtymyskin, koska onhan Ernien sanoissa vähän syyttelevää sävyä.

En kyllä odottanut, että Hermionen lopullinen reaktio olisi läimäyttää Ernietä, mutta kun hän sen teki, naurahdin pienesti, koska mulle tuli mieleen Azkabanin vanki -leffasta se pätkä, kun Hermione pamauttaa Dracoa päin naamaa :D Onneksi Ernie ei Hermionen teosta loukkaantunut vaan piti sitä ihan tervetulleena asiana. Joskus pieni läimäys saa ihmisen järkiinsä 🤔 Itse en kyllä tohtisi kokeilla.

Lopetus oli jotenkin niin hermionemainen! :D Jää miettimään tapahtunutta, mutta koulu tulee tietenkin edelle, ja silloin vain moiset asiat ärsyttävät. Todellakin hemmetin Ernie ja tämän kohtaukset, kun kokeeseekin pitäisi ehtiä! ;D

Жүрегім сені таңдады.

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 569
Vs: Maakilpikonnakohtaus, S
« Vastaus #2 : 21.02.2021 16:47:33 »
Heh, Larjus, onnistuitpa poimimaan vanhan tekstin arkistoistani :D Tämä taisi olla ihan viimeisiä tekstejä, joita Finissä julkaisin ennen kuin jäin pitkälle tauolle (jonka syitä en edes muista), joten jouduin lukaisemaan tämän itsekin läpi, että pystyin reagoimaan kommenttiisi :D Mutta tosiaan, rare-parituksena tämä toimii yllättävän hyvin! Yllätyin itsekin tuosta, että Hermione meni läimäyttämään Ernietä, mutta toisaalta - miksipä ei! Ainakin se johti siihen, että Ernie piristyi ja Hermionekin sai jotain aivan muuta ajateltavaa. Ernie on selkeästi investoinut Hermioneen paljon ajatuksia ja Hermionen kysymykset Ernien tunteista häntä kohtaan ficin lopussa ovat kyllä ihan kohdallaan.

Olipa hauska palata itsekin tämän tekstin pariin kommenttisi myötä! Kivaa siis, että kommentoit ja kiitos :D

between the sea
and the dream of the sea