Kirjoittaja Aihe: Peilisirkus ja neulanmetsästäjä k-11  (Luettu 561 kertaa)

yuuri

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 863
  • Ava by unsure <3
    • Been there, Done that
Peilisirkus ja neulanmetsästäjä k-11
« : 19.07.2011 18:15:47 »
Title: Peilisirkus ja neulanmetsästäjä
Author: yuuri
Raiting: K-11
Genre: angst, oneshot (ja kait jotain muutaki  määrittelemätöntä)
Pairing/Characters: Blaise Zabini (viittaus Blaise/Sirius, Blaise/Daphne + muut hahmot)

A/N: osallistu seuraaviin haasteisiin:
         * Älyttömät otsikot - haaste
         * Where the fuck is Blaise Zabini
         * Aloitusrinki - haaste


~Aloitus alá Tuhka L~
(kaksi ensimmäistä lausetta, kiitos ^^)

Summary: Mies oli ollut metsästäjä - hän oli etsinyt jotain, jota oli vaikeaa löytää.


****


Mies istui ikkunan ääressä katse jämähtäneenä pihalla temmeltävin lapsiin. Voi, miksei hän osannut iloita kuten nuo lapset: hymy levisi heidän kasvoilleen jatkuvasti, usein varsin pienistä asioista. Mies siemaisi väljähtänyttä kahviaan. Se maistui samalta kuin hänen eletty elämänsä. Hänen elämänsä oli vuosia sitten kadottanut värinsä. Naurulle ei ollut ollut enää sijaa murhien, taistelujen, juonien, vihan ja katkeruuden täyttämässä elämässä. Ennen kaikki oli ollut toisin.

Mies oli ollut metsästäjä - hän oli etsinyt jotain, jota oli vaikeaa löytää. Tuo jokin oli kadoksissa kuin neula heinäsuovassa. Hänestä tuli hiljalleen yhä epätoivoisempi neulanmetsästäjä, mutta hänen etsimiensä vastausten kysymykset vaihtuivat vuosien saatossa.

***

- Äiti, kuinka suuri maailma on? Blaise kysyi. Nainen kääntyi poikaansa kohden kaunis kaakaon sävyinen iho auringonvalossa kiiltäen.
- Maailma on niin suuri kuin haluat sen olevan, nainen vastasi hymyillen. Blaise katseli hetken äitiään, joka kaunistautui illan juhlia varten.
- Miksi tytöt katselevat itseään aina peilistä? Blaise kysyi. Nainen naurahti.
- Peili vääristää maailmaan ja saa meidät näyttämään kauniimmilta kuin me oikeasti olemmekaan, nainen vastasi ja katseli kuusivuotiasta poikaansa peilin kautta. Poika rypisti kulmiaan.
- Eli peili valehtelee. Mutta valehtelu on rumaa, Blaise vastasi kaikki tietävä hymy huulillaan. Pojan äiti naurahti.
- Ei, peili ei valehtele, me valehtelemme itse itsellemme. Blaise hymähti. Poika ei ymmärtänyt mitä järkeä oli valehdella itselleen.

***

Mies kaatoi väljähtäneen kahvin viemäristä alas ja laski tyhjän mukin tiskipöydälle. Ontuvin askelin hän käveli avaraan olohuoneeseen. Suuret ikkunat toivat ilta-auringon punaruskean valon sisälle värjäämään vaaleita pintoja kuparisiksi. 

Mies istuutui pehmeälle sohvalle ja huokaisi syvään. Niin moni asia oli jäänyt tekemättä ja niin monta hyödytöntä asiaa hän oli tehnyt.  Nuorena on niin vaikeaa miettiä tärkeiden ja vähemmän tärkeiden asioiden eroa. Silti mies oli tyytyväinen elettyyn elämäänsä.

***

- 13  ja puoli tuumaa, therstalin häntäjouhi, lähes taipumaton, Ollivader kertoi ja ojensi yksitoista vuotiaalle Blaiselle, pojan ensimmäisen taikasuvan. Blaise otti sauvan hymyillen vastaan ja katosi ovesta. Blaisen äiti pudisti päätään ja ojensi maksun taikasauvasta Ollivanderille.
- Tuosta pojasta tulee vielä jotain, sano minun sanoneen, vanha mies sanoi ja nainen nyökkäsi vinosti hymyillen.
- Jos yhtään isäänsä tulee, nainen vastasi tietäen hyvin, että kukaan ei tiennyt poikansa oikeaa isää paitsi hän itse. Edes Blaisella ei ollut hajuakaan kuka hänen isänsä oli ja niin oli parempi - toistaiseksi.

Blaise kuuli korkokenkien askelten lähestyän ja nousi ylös ikkunan alta.
- Mennään Blaise, kirjasikin pitää vielä ostaa, nainen sanoi ja tarttui poikansa käteen. Blaisen teki mieli vetää kätensä äitinsä otteesta, mutta antoi olla.


***

Mies huokaisi raskaasti. Vanhemmat eivät määrittäneet lapsia vaan päinvastoin.  Vanhemmuutta ei olisi ilman lapsia. Oli surullista, jos lapsella ei ollut vanhempia tai edes isää tai äitiä, mutta lapset olivat vahvoja ja selviytyivät.

Lasten nauru alkoi hiipua ja Mies alkoi tuntea itsensä yksinäiseksi. Naapureiden lapset olivat hänen elämänsä valonlähde, muutoin niin synkässä ja tylsässä arjessa.  Lapset herättivät leikeillään, naurullaan ja huudoillaan kauniita ja surullisia muistoja, jotka mies oli oppinut unohtamaan.

***

- Herra Zabini, teet uudestaan esseesi. Lukisin mielelläni sinun näkökulmasi  lasimuunnos loitsusta  - en neiti Parkinsonin ja herra Malfoyn, nutturapäinen rohkelikkojen tuvanvalvoja ja muodonmuutosten opettaja torui. Blaise hymähti.
- Hyvä on professori.


- Sinun kannattaisi opiskella enemmän, Draco sanoi ystävälleen. Blaise virnisti.
- Ehkä, mutta elämä on paljon mielenkiintoisempaa.
- Jäät vielä luokallesi, Pansy totesi Liemet ja rohdot II - kirjan takaa.
- Äh, te niuhotatte liikaa, Blaise mutisi huulet mutrussa ja vilkaisi edessään istuvaan Theodoreen, joka mietti seuraavaa shakkisiirtoaan.
- Turha minua on mulkoilla. Olen luonnollisesti lahjakas, Nottin suvun perijä tokaisi ja matitti samalla Blaisen kuningataren.

***

Mies nousi keinutuolista ja asteli ulko-ovelle. Vanhat saranat natisivat ruosteisina oven avautuessa. Mies tunsi viilenneen kesäilman uurteisilla kasvoillaan. Kesä ei tuntunut enää niin merkitykselliseltä jolta se oli aikoinaan tuntunut. Mies muisti ensimmäisen kesäheilansa. Ensimmäisen suudelman, mikä oli osunut pisamakasvoisen tytön nenänpäähän.

***

- Aikuisina me menemme sitten naimisiin, Daphne Greengrass totesi koko kolmetoista vuotiaan innostuksella.
- Emmekä mene, Blaise vastasi. Daphne mutristi suutaan.
- Sinä pussasit minua! Sinun on pakko mennä! Tyttö huusi. Blaise nauroi.
- Ihmiset pussailevat koko ajan. Olemme turhan nuoria ajattelemaan naimisiin menoa, Blaise sanoi tietävästi. Daphne tuhahti ja kääntyi kohti suurta kartanoa.
- Ihan sama.
- Hyvä, Blaise mutisi ja katseli kuinka tyttö pinkoi kotiaan kohti.


***

Mies otti epävarman askeleen eteenpäin. Hänen jalkaansa särki. Kirous, mikä siihen oli osunut ei ollut täysin parannettavissa, joten nyt mies sai päivittäin rasvata lonkasta polveen asti ulottuvaa puoliavonaista haavaa. Se ei kuitenkaan ollut ainoa muisto vuosien varrelta - se oli vain kivuliain.

Mies ontui kirsikkapuun luokse. Vihreät lehdet ja kauniin vaaleanpunaiset kukat tuntuivat loistavan pimenevässä kesäillassa. Taikuus suojasi puuta kesät talvet, antaen sen kukkia lumen ja sateen keskellä. 

Mies kosketti kirsikkapuun runkoa ja tunsi sormenpäissään kaarnan uurteet. Puu oli yhtä vanha kuin mies itsekin. Kyynel valui miehen poskelle. Vaaleanpunainen kukka leijui miehen olalle, jääden siihen.

***

Voittojuhla oli ehkä ankea valon puolelle, mutta Nottien kartanossa soi balalaika ja masurkka.
- Isäsi on reilu, Blaise totesi iloisesti ja joi kulauksen vodkapullosta. Theodore virnisti.
- Hänen mielestään nuorena pitää kokeilla vähän kaikkea, jotta vanhempana tietää välttää joitain asioita, Nott vastasi ja nappasi pullon ystävältään.
- Isäni tulee tappamaan minut, Draco sanoi humaltuneena ja piirsi sammuneen Pansyn kasvoihin jästitussilla, minkä oli löytänyt Theodoren lipastosta.
- Ei pahalla, mutta Dolohov sanoi isästäsi rumia sanoja kuullessaan Luciuksen kadonneen maan uumeniin Mestarin palatessa, Theodore sanoi ja rikkoi tyhjentyneen vodkapullon seinään. Blaise väisti sirpaileta ja tajusi pian makaavansa puoliksi Theodoren sylissä.
- Hei, olen hetero - toisin kuin eräät, poika vastasi ja työnsi Blaisen pois sylistään. Blaisen pää kolahti lattiaan, mutta humaltunut poika ei välittänyt. Kaikki tuntui hyvältä. Ystävät, vodka ja tunnelma. Muuta ei elämässä kaivattu juuri sillä hetkellä.

***

Mies istuutui ruohikolle ja nojautui kirsikkapuuhun. Nuoren elämä ei ollut vaikeaa, mutta aikuiseksi kasvaminen sattui - ei fyysisesti, mutta henkisesti. Niin monet asiat nuoruudesta peilautuivat aikuisuuteen ja merkityksettömistä asioista tuli merkityksellisiä. Se miten tärkeää oli aikoinaan saada tyttöystävä, menetti merkityksensä suuremmilta suunnitelmilta. Perheen merkitys omalta määränpäältään väheni ja uskalsi oma itsensä. Mies oli toki saanut kymmeniä naisia vain sormia napsauttamalla, mutta naiset olivat olleet yksi toisensa jälkeen vain ilmaa hänelle. Vain eräs oli jättänyt häneen jälkensä. Ja se joku ei ollut kaunis, uhkea povinen nainen vaan aikuinen mies, jonka ahavoittuneet kasvot olivat eletyn elämän peilikuva.

***

Lestrangien suuri talo oli rähjäinen ulkoa, mutta sisältä se oli puhdasta kultaa - kirjaimellisesti. Blaise asteli varmoin askelin kummitätinsä talossa. Tanssiaiset olivat parhaimmillaan, mutta Blaise oli kyllästynyt. Liian monia, jotka yrittivät miellyttää ja roikkua kaavun helmassa. Blaisea ällötti. Rehellisyys oli hyve, mutta se miten sitä käytti oli vaikeampaa. Joillekin rehellisyys oli totuuden puhumista, Blaiselle reellisyys oli itsensä hyväksymistä juuri sellaisena kuin oli ja eli. Ei katumusta, epävarmuutta tai syyllisyyttä.

- Ah, sinäkin löysit tiesi tänne. Mies sanoi ja kääntyi kannoillaan kohti Blaisea. Poika räpytti silmiään ja katseli ympärilleen. Lestrangien peilisali - hiljaisuuden ja rauhan huone. Kymmenet peilit loivat avaruusmaisen päättymättömän kontrastin. Blaise rakasti huonetta. Se näytti jokaisesta heidän ulkoiset ja sisäiset virheensä.

- Sirius Musta, kaikkien vihaama, Blaise totesi ja tuijotti miehen tummiin silmiin. Sirius naurahti.
- Ehkä, mutta silti serkkuni päästi minut sisään - kunhan olen pois silmistä, mies vastasi vinosti hymyillen. Blaise katsoi miehen ohitse - tämän peilikuvaan.

Mustat sekaiset hiukset ja suora, ylpeä ryhti. Kaikki sanoivat miehen olevan hyvien puolella, mutta jos niin oli - miksi Musta oli Lestrangien talossa?

- Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Ihmiset uskovat helposti sen mitä heille sanotaan. Loppujen lopuksi me kaikki olemme vain marionetteja, joita joku aina ohjaa. Ja minä ohjaan heitä, Sirius vastasi kysymättömään kysymykseen. Blaise tiesi  Mustan viittaavan valon sotureihin.
- Olet petturi, poika sanoi hiljaa ja Sirius nyökkäsi.
- Mutta rehellinen itselleni, mies vastasi ja asteli Blaisen eteen. Poika kohotti katseensa mieheen, jonka kasvot olivat niin lähellä.
- He ovat idiootteja. Dumbledoren ohjaamia lampaita, Blaise totesi. Sirius nauroi matalasti.
- Me kaikki seuraamme jota kuta, mutta me teemme itse päätöksemme.

Blaise rypisti kulmiaan. Hän oli liian nuori ymmärtämään miehen sanoja täysin, mutta Blaise tiesi jonakin päivänä ymmärtävänsä miehen sanojen takana piilevän totuuden. Sirius kuroi sentit umpeen itsensä ja Blaisen väliltä. Poika ei liikahtanut, ei vastustellut miehen karkeiden huulien osuessa pojan omiin. Suudelma oli raskas ja täynnä arvoitusta. Blaise ei vieläkään tiennyt kenen puolella Musta todella oli, mutta hänelle se oli yhden tekevää. Askel kerrallaan kivisellä tiellä riitti.

Sinä keväänä Mustan suvun viimeinen jäsen kuoli serkkunsa kädestä.


***

Mies kohotti katseensa taivaaseen nähdäkseen ensimmäisten tähtien syttyvän. Yöstä tulisi kylmä. Mies veti tiukemmin harmaata jakkuaan ympärilleen ja valmistautui viileään yötuulen tuloon. Tänä yönä hän nukkuisi ulkona tähtien vartioidessa hänen painajaisiaan.

***

- Meidät on kutsuttu, Theodore mutisi ja katseli tummuvaa pimeänpiirtoa kädessään.
- Parasta siis lähteä, Draco mutisi haluttomana. Blaise taputti ystävänsä olalle.
- Se mitä isäsi käski tehdä oli epäreilua sinua kohtaan, mutta luulen Mestarin tietävän jo, että syy ei ollut sinun.
- Niin kai sitten. Pimeyden lordi on kuitenkin arvaamaton ja pahimmassa tapauksessa äitini menettää aviomiehensä, Draco mutisi. Blaise naurahti.
- Se mitä olen Narcissan ja äitini kuullut puhuvan ei kerro ainakaan teidän onnellisesta perhe-elämästänne, Blaise vastasi. Theodore nyökkäili ystäväänsä myötäillen.
- Isäsi on pelkuri ja luulenpa, että hän ei siedä sitä, että hänen poikansa on tullut enemmän äitiinsä - vahvaksi ja itsevarmaksi, Theodore jatkoi ja tarttui Dracoa olkapäästä. Draco huokaisi.

Pojat katsoivat vuorotellen toisiaan ennen kuin kaikkoontuivat Tylyahon niityltä.

***

Mies heräsi säpsähtäen. Hänen vanhoja luitaan kolotti ja arpia särki. Kevyt viima tuiversi miehen mustia hiuksia sekaisin. Sekaisin. Miehen elämä oli jo vuosia ollut sekaisin. Varovaisuus ja epäluulo kaihersivat hänen alitajuntaansa alituisesti ja kuluttivat hänen energiaansa. Mies oli elänyt vanhaksi ja viisaaksi. Hän näki nyt paljon selkeämmin kaiken mitä hän olisi aikoinaan voinut olla, mutta hänen valintansa olivat tehneet hänestä katkeran vanhan miehen. Hän ei katunut valintojaan, mutta hän ei osannut siltikään antaa itselleen anteeksi.

***

- Mestari on kuollut! Uskollisimmat on tuhottu! Huuto kaikui pitkin vanhaa linnaa ja Blaise tunsi viileyden kädessään. Pimeyden lordin merkki ei poltellut, se ei edes tuntunut enää miltään. Poika nosti kätensä silmiensä tasolle ja katseli kuinka pimeyden piirto haalistui ja katosi hiljalleen. Piirron luoja oli tuhoutunut. Seuraajat olivat jääneet yksin - ne, jotka olivat selvinneet sodasta.

Theodore Nott, hänen tyttöystävänsä Daphne Greengrass, Antonin Dolohov, Blaise Zabini, Draco Malfoy ja Narcissa Malfoy. He olivat selvinneet. Loput heistä olivat kaatuneet sodassa, saatu kiinni ja teljetty Azkabaniin tai odottivat tuomiotaan ministeriön tyrmissä.

- Kuraveriset! Verenpetturit! Meidät on kaadettu - tuhottu! Avery kiljui vodkapullo kädessän. Miestä oli kidutettu hulluuteen asti ja vain väkiviina sai miehen pysymään tolpillaan ja inhimillisenä. Averyn housujen lahkeessa roikkui epätoivoinen Lidoff - miehen uskollinen kotitonttu, jonka Nottit olivat aikoinaan hänelle lahjoittaneet.
- Avery herra ojentaa vodkaa minullekin, säälittävälle Lidoffille, kotitonttu jurisi ääni käheänä.

Blaise, Theodore ja Daphne vilkaisivat toisiaan.
- Siinä kaksi samanlaista, tyttö mutisi päätään pudistaen.
- Eh, se viinakellarin avaimen antaminen Averyn huostaan taisi olla erhe, Nott sanoi ja katseli kuinka vanha mies ja tämän kotitonttu roikkuivat kattokruunusta leijutustaian avustamana.
- Onpahan meillä ainakin jotain keskusteltavaa tässä ankeudessa, Blaise totesi ja käänsi katseensa juopuneista Dracoon ja tämän äitiin. Kaksikko istui sohvalla toistensa syleilyssä. Blaise tiesi sodan vieneen monelta paljon, mutta Malfoyille sota ei ollut ollut se pahin - Pimeyden lordi oli vienyt heiltä isän ja aviomiehen ja silti he olivat jatkaneet mestarin seuraamista uskollisesti - entistä vahvempina ja uskollisimpina.

- Kauanko meidän pitää piilotella? Daphne kysyi kyllästyneenä.
- Kunnes keksimme turvallisen tavan matkustaa itään, Dolohov vastasi shakkipöydän luota. Daphne murahti.
- Onko Täällä edes mitään syötävää?
- Mene ja katso keittiöstä. Ainoa kotitonttu on jurrissa, joten…, Theodore jätti lauseen lopun roikkumaan ilmaan. Daphne huokaisi raskaasti ja lähti kohti keittiötä.

Blaise katseli maanpaossa olevia ystäviään. Sirius oli ollut oikeassa. Aina oli joku jota seurattiin. Dolohov oli heidän paimenensa ja he loput olivat tämän lampaita.


***

Mies avasi silmänsä uuteen aamuun. Lapsien nauru kaikui hänen korvissaan ja juoksu askeleet hiekalla saivat miehen suun kääntymään hymyyn. Lapsuus oli viatonta ja vaivatonta. Ei päätöksiä ja vaikeita tilanteita. Ei valheita - vain puhdasta ymmärrystä. Milloin ihminen menettää lapsenuskonsa ja unohtaa totuuden ja tuhannet vastaukset? Milloin ihminen tuntuu olevan neula suuressa maailman heinäsuovassa? Milloin peili kertoo karun totuuden, kun ihminen valehtelee itselleen? Kysymyksiin on vastaus, mutta kukaan ei ole vielä etsinyt niitä oikeasta paikasta.     


****

A/N2: Rakastin kirjoittaa tätä ja toivon myös lukijoiden pitävän tästä :)
« Viimeksi muokattu: 20.05.2016 23:10:29 kirjoittanut Renneto »
Nothing is true, Everything is permitted
ficciarkku

Merrrí

  • ***
  • Viestejä: 583
Vs: Peilisirkus ja neulanmetsästäjä k-15
« Vastaus #1 : 19.07.2011 18:45:05 »
Minua naurattaa, koska avasin tämän minuuttia myöhemmin kun olit julkaissut tämän - ja nyt jo kommentoimassa, eh. :D Toivottavasti en väännä puolta tuntia tätä kommenttia.

Tämän piti olla angstinen? Sitä se olikin, mutta jostain syystä löysin tästä huumorin hippusia. Tai sitten mulla on niin sekaiset tunneskaalat, että naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Lopputulos? Ei ollenkaan hyvä.

Tosiaan, älyttömät otsikot, mutta jotenkin kuulostaa myös uskottavalta. Tai no... Peilisirkus tuli mieleen siitä peilihuoneesta - vai mikä ikinä olikaan - ja neulanmetsästäjä? En tiedä. Jotakin sellaista, mikä tuli esille alussa. Tuo aloitus oli hienon kuuloinen, ja valmiista aloituksesta olitkin hienosti onnistunut jatkamaan eteenpäin. Jotenkin... eheää. Ja nuo takaumat olivat rakkaus ♥ Osa oli huvittavia, osa sitten sai mielialan vajoamaan jonnekin tuonne mullan alapuolelle (onneksi on soraperusta). Loppu loppu loppu takauma. Jotenkin tulee mieleen toivo, että pimeys voi jälleen nousta sieltä jostain - ja ehkä joskus nousikin, mutta joutui nöyrtymään kaatumaan uudestaan. Kiroan tässä vaiheessa. :D

Pakko sanoa, että mielikuva Dracosta piirtämässä Parkinsonin naamaan jättitussilla on jotain huvittavaa - pokassa on pidättelemistä, vielä muutaman minuutin lukemisen jälkeen. Ja vielä se, että pikku-Daphne oli tosi suloinen, kun sanoi Blaiselle tuosta naimisiin menosta. Ehkä hieman hämmensi tämä, mutta samaan aikaan minua nauratti - älä kysy miksi :D Jurrissa oleva kotitonttu oli myös sellainen mielikuva, jota en saa pois mielestä, ja sen takia hymyilen koko ajan ihan tyhmän näköisesti - onneksi ei tarvitse kilpailla auringon kanssa siitä, kumpi loistaa kirkkaammin.

Tämä 'mies' josta puhuttiin koko tekstin ajan, jäi mulle ainakin hämäränpeittoon. Tai siis... Niin. Alussa arvelin miehen olevan Blaise, mutta myöhemmin tuli mieleen Blaise, joka sitten vaihtui Siriukseksi lukiessani noista ihmeen juhlista - kunnes luin viimeisen lauseen tuosta samaisesta takaumasta. Kuitenkin, pidin siitä, miten 'mies' pysyi anonyymina koko tekstin ajan ja sai itse miettiä sitä, kuka se oli. Tykkäsin muuten siitä, miten olit tehnyt Siriuksesta petturin - ainakin valon puolesta.

Loppu antaa viitettä siihen, että lapsissa on se viattomuus, jota maailma tarvitsee oman annoksensa, ja se jatkaa kulkuaan, vaikka jostakin aika jättää. Ehkä loppu oli juuri se, joka antoi oman angstisen säväyksen tälle - kuten myös ne pienet lauseet, jotka ikään kuin toivat tähän omanlaista synkkää (ja huoletonta) syvyyttä.

Tiivistettynä? Tykkäsin tästä, kuten aina! Kiitos paljon :-*
~Merrrí

Frederica

  • ***
  • Viestejä: 1 167
Vs: Peilisirkus ja neulanmetsästäjä k-15
« Vastaus #2 : 24.07.2011 20:45:17 »
Kommenttikampanijasta, iltaa. :D

Tässä on tyrmäävää hienoutta. Alku imaisi hyvin mukaansa, pidin erityisesti tämän lauseen syvyydestä.
Lainaus
Mies oli ollut metsästäjä - hän oli etsinyt jotain, jota oli vaikeaa löytää. Tuo jokin oli kadoksissa kuin neula heinäsuovassa. Hänestä tuli hiljalleen yhä epätoivoisempi neulanmetsästäjä, mutta hänen etsimiensä vastausten kysymykset vaihtuivat vuosien saatossa.

Pidin siitä, että tässä tasapainoillaan menneisyyden ja nykyisyyden, viattomuuden ja ryvettyneisyyden välimaastossa. Kerrot hienosti siitä miten viattomuutta ihannoidaan, mutta että miten helppoa se on tuhota. Loppuun jää kuitenkin toivo, sillä viattomissa lapsissa on kuitenkin tulevaisuus.

Minä tulkitsin tämän Miehen koko ajan Blaiseksi. Ajattelin, että tämä on kertomus siitä kuinka hän ryvettyy, kietoutuu valheisiin ja kadottaa puhtautensa. Nuori Blaisehan on suloinen, viaton ja vailla syviä arpia. Tämä nykyisyyden mies taas on täynnä arpia, jonkinlaista iän tuomaa ymmärrystä ja taas arpia.

Tässä on hienoa syvyyttä, kipua, toivoa, huumoria, hymyjä ja synkkiä hetkiä. Tämä on matka pimeälle puolelle, eikä sellainen matka ole vaivaton, se näkyy tässä hyvin.

Siriuksen opetus Blaiselle oli yksi asia, josta pidin erityisen paljon. Pidin sen toistuvuudesta ja siitä, että nuori Blaise arvelee ymmärtävänsä sen myöhemmin.
Lainaus
Blaise katseli maanpaossa olevia ystäviään. Sirius oli ollut oikeassa. Aina oli joku jota seurattiin. Dolohov oli heidän paimenensa ja he loput olivat tämän lampaita.

Kerrontasi on upeaa. Tarina soljuu eteenpäin, ja kuvailusi on kaunista. Tässä on synkkää, rosoisuutta, elämän julmia särmiä ei ole hiottu tästä tarinasta pois, ja se on hienoa, ja kuitenkin loppuun jää toivo, ikään kuin lupaus siitä, että kaiken synkänkin keskellä on oikeus haaveilla ja odottaa parempaa.

Pidin tästä todella paljon.

Kiitos tästä.
wooooop
Ava: Ingrid

yuuri

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 863
  • Ava by unsure <3
    • Been there, Done that
Vs: Peilisirkus ja neulanmetsästäjä k-15
« Vastaus #3 : 18.10.2011 15:54:27 »
Merrrí: Oh, olen unohtanut tämän ficin kokonaan xD Ja jouuin itse lukemaan uudestaan, että tiedän mihin olet kommanut x''D Mutta siit, kiitos aivan hirvittävästi kommentistasi..Halusin miehen olevan anonyymi, mutta itse kuvittelin hänet Blaiseksi, mutta periaatteessahan  se voisi olla kuka vain joka ficissä esiintyy. Halusin tuoda huumoriakin tähä, koska aina se aurinko paistaa risukasaankin, enemmin tai myöhemmin :) Mukavaa, että pidit tästä ja toivottavasti luet muitakin ficcejäni (niinkuin oletkin tehnyt :D)

Frederica:Kiitos oikein paljon kommentistasi ^^ Itsekkin mielin Blaisen kertojaksi ja hienoa kuulla, että ficci oli onnistunut ja olin osannut tuoda tietyt asiat esille :):)
Nothing is true, Everything is permitted
ficciarkku