A/N: Ookkei, toisen osan aika
Osa 2- Eihän peilit voi mennä rikki, Harry puuskahti. Hermione oli äimistynyt. Hän katsahti pikaisesti peiliä, mutta käänsi sitten katseensa äkkiä pois. Hän ei halunnut tietää, mitä näkisi siitä.
- Mutta tämä ei olekaan aivan tavallinen peili, Hermione sanoi ja tähtäsi peilillä uudestaan johonkin suuntaan.
- Hups, hän sitten tirskahti ja laittoi peilin takaisin taskuunsa.
- Mitä nyt? Harry kuiskasi.
- Taisin saada jotain selville? Hermione mutisi.
- Oo... Oliko Kalkaroksella joku siippa? Harry kysyi ja kohotteli irstaasti kulmakarvojaan. Hermione purskahti nauruun.
- Älä tee enää noin. Se ei sovi sinulle ollenkaan.
- Tämäkö? Harry ihmetteli ja kohotteli uudestaan kulmakarvojaan.
- Niin. Näytät siltä, että joku olisi heittänyt komennusloitsun kulmakarvoihisi, Hermione tirskui.
- Oliko se nyt muka noin hauskaa? Harry murahti, mutta Hermione ei enää vastannut kulmakarva-asiaan.
- Minun täytyy nyt mennä. Muistathan Kalkaroksen läksyt, ja kaikkea muutakin pakollista läksyjuttua.
Ja niin viitta heilahti tytön perässä ja Harry jäi katsomaan kaverinsa lähtöä.
- Mihin se meni? Ron istui pöydän ääreen ja sai pian lautasen nenänsä eteen.
- Tekemään läksyjä.
- Joita muuten meidänkin tarttis tehdä, Ron huokaisi.
- Joo, mutta syödään nyt ensin.
- Sopii täydellisesti.
Hermione tuijotti tyhjin silmin läksyliuskaansa, jossa komeili vasta hänen nimensä ja otsikko Kuinka vihastus-ihastus-juoma muuttaa muotoaan, kun jättää puolet vedestä pois.
Hermione oli varma, että tiesi vastauksen, mutta kerrankin hänellä oli outo tunne asiasta. Tunne, ettei häntä oikein edes kiinnostunut. Hän todellakin tiesi, että viimeisenä vuonna olisi pitänyt opiskella kahta kauheammin, mutta kuitenkin.
Peili.
Miksi peili oli näyttänyt hänen naamaansa, kun hän oli osoittanut sillä Malfoyhin? Hermione pudisti päätään. Tuskin Luihunen nyt oli häneen ihastunut. Aivan mahdoton ajatus.
Hän käänsi kirjan sivua ja mietti hetken. Peili vaivasi häntä. Olisikohan jossain kirjassa tieto siitä? Jos joku muukin oli käyttänyt sitä aikaisemmin. Hermione nousi ja lähti kirjastoon.
Hermione tarrasi ensimmäiseen kirjaan, jonka näki käsittelevän taikakaluja. Hän selasi sen hakua ja laittoi sen sitten pettyneenä takaisin hyllyyn. Sitten hän otti seuraavan, muttei siinäkään ollut yhtään mainintaa peileistä. Paitsi Iseeviot-peilistä, mutta se ei juuri nyt ollut se tärkein asia. Kolmannen kohdalla alkoikin olla jo enemmän hakutuloksia peilistä, joka käsitteli ihastumista ja Hermione istui lähimmän pöydän ääreen lukemaan sitä.
Romanticus
Peilin oikea nimi, mutta peili tunnetaan tavallisella kielellä myös ihastuspeilinä tai tuleva-puoliso-peilinä. Lyhyesti kerrottuna peili siis näyttää katsojansa todellisen ihastuksen. Peili on taiottu näyttämään vain se yksi oikea, eikä se vaihdu, ellei katsojan tunteet vaihdu hyvin dramaattisesti tai se oikea ihastus kuole. Peili ei siis valehtele koskaan ja vaikka yleensä kukaan ei usko omia ihastuksiaan tai ajatuksiaan, tämä peili paljastaa ne salailematta. Monet jopa välttelevät peiliä siinä toivossa, että voivat uskotella itselleen, etteivät ole ihastuneet kyseiseen velhoon tai noitaan.
Peilin on valmistanut nyt jo kuollut velho Rimellus Traikolvi ja se tunnetaan erityisesti takana olevista koukeroisista kuvioistaan, joita ei mihinkään muuhun peiliin saa laittaa. Peiliä on valmistettu noin sata kappaletta ja ne kaikki ovat vielä ehjinä. Se puoli peileissä onkin, että peiliä ei kovin helpolla rikki saa, sillä sen suojausmagiikka on kovin voimakasta. Valmistajan mukaan vain jokin erityinen saa sen halkeamaan ja menemään rikki, mutta hän ei koskaan paljastanut tätä keinoa julkisuuteen. Hermione nosti katsensa ja löi kirjan kiinni. Kirjaston ikkunoista näki, että aurinko oli laskemassa ja pian oppilaat eivät enää saisi oleskella muualla kuin omassa tuvassaan. Hän vei kirjan takaisin ja jäi hetkeksi seisomaan ikkunan eteen.
Auringonlasku toi kirjastoon viimeisiä kultaisia säteitä ja minun katsellessani kirjan kantta, huomasin silmänurkastani liikettä. Granger. Rohkelikon hikipinko ja Potterin hyväkin ystävä. Mokomakin kuraverinen. Tyttö pysähtyi ikkunan eteen. Ei varmaan huomannut minua hyllyjen välissä, tyttö kun oli rynnännyt suoraan hakuteos-osastolle.
Aurinko värjäsi tytön hiukset vaalemman ruskeiksi ja pienet valonsäteet leikkivät hajamielisesti pienellä hiussoljella, jonka alkuperäinen tarkoitus oli varmasti kiinnittää hiuksista enemmänkin kuin kymmenen. Laskin kirjan hitaasti paikoilleni ja peräännyin. Hän ei saisi nähdä minua täällä. Juoruja kulki nyt jo liikaa. Tyttö kuului huokaisevan ja kääntyi pois päin. Pieni perhonen lehahti ikkunan luota pois siniset siivet auringonvalossa välkkyen. Tyttö lähti pois ja vain minä jäin. Peili kummitteli Hermionen mielessä koko yön. Hän oli äkkiä tunkenut sen vaatekaappinsa perimmäiseen nurkkaan, jonne kukaan ei varmastikaan katsoisi. Hän ei itse ollut vielä kehdannut katsoa siihen. Varsinkaan nyt, kun se oli luvannut paljastaa kaikkein salaisimman ja vahvimman tunteen. Sen tunteen, jota Hermione ei ollut paljastanut edes itselleen. Hän suoraan sanoen pelkäsi, mitä sieltä tulisi.
Peili kuitenkin oli siellä ja pian hän ei voisi olla kuuntelematta sen huumaavaa kutsua katsoa siihen. Hän ojensi jalkansa ja irvistäen lattian kylmyydestä nousi pois sängystä ja meni kaapille. Kuunvalossa hän tonki kaappiaan ja sai viimein tuntuman peiliin. Hän katsahti vielä ympärilleen. Hän tarttui peiliin, mutta tarkensi katseensa pöydälle. Samassa hän tajusi. Merlin sentään, läksyt olivat vieläkin tekemättä. Peili saisi jäädä kaappiin, nyt oli pakko tarttua tuumasta toimeen ja alkaa rustata liemiläksyä.
- Miksi olet noin väsyneet näköinen? Ron kysäisi, kun he söivät aamupalaa ja Hermione haukotteli.
- Tein koko yön niitä läksyjä, hän vastasi ja Ron tunki ruokaa suuhunsa.
- Ai. Etkö ehtinyt päivällä? punatukka mässytti ruokaa suussaan ja Hermione katsoi inhoten Harrya, joka siveli nyt voita leipänsä päälle.
- Oli muitakin asioita, Hermione tyytyi vastaamaan ja tiputti hillonokareen puuroonsa.
- Niinkö? Onko sinulla muuten se peili mukana? Voisin käyttää sitä vaikka tunnilla, Ron innostui.
- Ei, ei aio kuljettaa sitä tunneilla mukana, Hermione vastasi ja poika näytti pettyneeltä.
- Ei sitten.
- No niin, syökää loppuun ja lähdetään sitten tunnille, Hermione hoputti ja pojat mulkaisivat häntä ruokalautastensa ylitse.
- Ei siellä aina tarvitse olla ensimmäisenä.
- Ei niin, mutta se antaa meistä hyvän kuvan.
- Niin varmaan, mikään ei anna meistä hyvää kuvaa, jos vatsamme mouruaa kesken tunnin kuin kissat, koska et antanut meidän syödä, Ron marmatti.
- Näytä sitä peiliä, Ginnyn ääni aneli ja Hermione kääntyi katsomaan kaveriaan kohden.
- Mitä sinä sillä?
- No, ajattelin katsoa siihen.
- Etkö sitten tiedä, keneen olet ihastunut? Hermione kysyi.
- Tiedän, tai siis luulen tietäväni. Haluan vain varmistua, Ginny kertoi ja Hermione käveli kaapilleen. Peiliosa alaspäin hän ojensi sen Ginnylle, joka käänsi sen ympäri. Tyttö istui hetken hiljaa ja huokaisi sitten.
- Tiesinhän minä sen.
- No? Hermione oli utelias.
- Kyllähän sinä tiedät, että pidän Harrysta. Niin tietää tämä peilikin, Ginny mutisi ja ojensi peilin takaisin Hermionelle.
- Toisin päin, Hermione tiuskaisi ja sai peilin takaisin kuviopuoli ylhäällä.
- Miksi? Ginny ihmetteli.
- En halua katsoa siihen.
- Mitä pahaa siinä olisi?
- No katsoithan itsekin. Haluan välttyä siltä mielipahalta, jos se onkin joku todella väärä ihminen, johon en voisi ihastua millään.
- No, olet kuitenkin ihastunut. Älä väitä, ettet olisi muka keneenkään ihastunut. Koko koulu tuntuu olevan täynnä komeita velhonalkuja, Ginny huokaisi ihastuksissaan.
- Niin, ja silti sinäkin olet ihastunut Harryyn, jota et voi saada, Hermione muistutti.
- Mutta, sinähän olet hänen ystävänsä. Voisit järkätä meidät jonkinlaiseen keskusteluun, Ginny innostui.
- Emh..., Hermione nolostui. Hän oli toki Harryn ja Ginnyn, kumpaisenkin, ystävä, mutta silti hän ei uskonut näiden olevan kovin hyvä pari. Varsinkaan, kun hän oli sattunut näkemään joitakin Harryn niistä katseista, joita poika loi Ginnyn isoveljeen.
- Ai, onko Harry muka jonkun kanssa?
- En usko, että hän on tällä hetkellä innostunut seurustelemaan, Hermione pälpätti ja halusi saada aiheen pois käsistään.
- No, okei, en puhu tästä enää, jos katsot siihen peiliin.
- En katso, Hermione kiisti jyrkästi.
- Kuinka niin. Sinähän katsot siihen. Jos minäkin uskalsin, niin sinäkin uskallat!
Ginny nousi seisomaan ja asettui Hermionea vastapäätä.
- Sinä oletkin meistä se vahvempi, Hermione valehteli.
- Niin varmaan. Katso nyt, haluan tietää! Ginny marisi ja otti peilin väkipakolla Hermionen kädestä.
- Hei, älä tee noin! Hermione huudahti äkäisesti, mutta liian myöhään. Peili oli jo Ginnyllä ja tyttö nosti sen ylös, kohti Hermionen kasvoja. Ja ennen kuin Hermione ehti tehdä mitään, hän huomasi katsovansa suoraan Draco Malfoyn silmiin.
A/N: Niin! Älkää kysykö peilin nimestä, en tiedä, mitä se tarkoittaa, tai onko se jotain muuta kieltä, ei mitään hajua. Se vain sattui tulemaan ensimmäisenä päähän, joten päätyi nyt tähän tuollaisena.
