Kirjoittaja Aihe: Twilight: Kun antaa kaikkensa ei voi epäonnistua, S  (Luettu 1198 kertaa)

enni

  • ***
  • Viestejä: 150
KUN ANTAA KAIKKENSA EI VOI EPÄONNISTUA

Author: enni
Fandom: Twilight
Raiting: S (otetaan varman päälle)
Genre: draama, one-shot (fluff)
Paritus: Edward/Bella (vaikka se ei kyllä esiinnykään tässä ficissä muuta kuin suukotteluna)
Disclaimer: En omista kuin juonenkäänteet, jotka pikkuisesta pääkopastani tähän kaivoin, enkä saa rahallista korvausta.

Summary: Bellan ja Edwardin vakiojockey Alice loukkaa kätensä, joten Bella joutuu ratsastamaan kolmivuotiasta orivarsaa My Glorya Kentucky Derbyssä ja kohtaamaan pelkonsa.

A/N: Viikonloppuna mökillä iski inspiraatio, joten pakkohan tämä oli kirjoittaa. Lisäksi en ole törmännyt yhteenkään tämänaiheiseen ficciin vielä, joten toivottavasti toin jotain uutta tänne! Kommentteja otetaan vastaan enemmän kuin mielellään :-D



Kentucky Derby on kolmivuotiaille täysiverisille Triple Crownin ensimmäinen osakilpailu. Se pidetään Kentuckyn osavaltiossa, Louisvillen kaupungissa Churchill Downsin radalla. Matka on maili ja mailin neljäsosa eli n. 2 km. Kentucky Derbyä pidetään Pohjois-Amerikan tärkeimpänä kolmivuotiaiden kilpailuna ja, jos on päässyt osallistumaan siihen, pääsee yleensä mukaan myös Preakness Stakesiin, Belmont Stakesiin, Breeder’s Cupiin yms.




Katselin hermostuneena kiiltäviä ratsastussaappaitani ja mietin, kuinka olinkaan joutunut tähän tilanteeseen.

Alice - joka muuten sivumennen sanoen on paras ystäväni - yleensä ratsasti hevosillamme laukkakilpailuissa. Vain muutamaa viikkoa ennen Kentucky Derbyä Alice oli kuitenkin pudonnut hevosen selästä ja murtanut ranteensa. Joten, minun täytyi ratsastaa kolmivuotiasta orivarsaamme My Glorya Kentucky Derbyssä.

Minä ja Edward - aviomieheni - omistimme pienen tilan noin kymmenen mailia Louisvillen ulkopuolella. Tilan nimi on Sassafrass, ja siellä on kolme tallia, jotka ovat oriille, kilpahevosille ja siitostammoille. Tallit eivät ole erityisen suuria ja hevosia on tällä hetkellä hieman yli kymmenen.

Ei siis mitään, mistä emme Edwardin, Rosalien - siskoni - ja Emmettin - Rosalien kihlatun - kanssa selviäisi.

Glory oli nimensä mukaisesti meidän ylpeytemme. Sen isä, Tinners Way on yksi legendaarisen Secretiartin menestyneimpiä varsoja. Edwardin vanhemmat omistivat Tinners Wayn, kuten myös Gloryn emän, Winning Colorsin. (A/N: jos jotain kiinnostaa, niin nämä kaikki kolme hevosta - ei siis Glory - ovat oikeasti olemassa, ja Secretiartia sanotaan yhdeksi maailman parhaista laukkahevosista. Monet sen tekemät rataennätykset ovat vieläkin voimassa.) Me olimme saaneet heiltä häälahjaksi Gloryn.

Glory oli osoittanut lahjakkuutensa harjoituksissa, ja pärjännyt hyvin jo kaksivuotiaana. Sitä oli kilpailutettu vain vähän, kolmivuotiskautta ajatellen. Ensimmäisen kilpailunsa, kaksivuotiaiden tasoituslähdön kilpailemattomille Glory voitti viidellä hevosenmitalla. Viimeistään silloin me tajusimme millainen kultakimpale meillä oli käsissämme.

Gloryn ensimmäinen suurkilpailu koitti huhtikuun lopussa Churchill Downsin radalla, kun se osallistui Kentucky Juvenileen. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen Glory juoksi loppua hyvin, ja voitti kahdella hevosenmitalla.

Niiden kahden kilpailun lisäksi Glory juoksi kaksivuotiaana enää Bashford Manor Stakesin Churchill Downsin radalla ja Sanford Stakesin Saratogassa, voittaen molemmat.

Tänä vuonna Glory oli juossut vain yhden lähdön, La Troiennen Churchill Downsissa ja voittanut sen selkeällä erolla.

Alice Brandon oli ratsastanut Glorya kaikissa sen kisoissa, mutta minä joutuisin ratsastamaan Kentucky Derbyssä, kaikista kisoista juuri siinä.

Olin hermoillut viimeiset kaksi viikkoa, sillä tiesin, että Glorylla olisi kaikki mahdollisuudet voittaa, jos en mokaisi. Glory oli kunnossa ja harjoitusajat olivat loistavia.

Se, mikä teki Glorysta - ainakin minun silmissäni - paremman kun muut oli Gloryn kilpailupää ja voitontahto. Glory halusi voittaa, ja mennä muiden ohitse, eikä tulla maaliin muiden perässä. Lisäksi Glory antoi aina kaikkensa. Se oli täydellinen kilpahevonen, hevonen, jollaisen jokainen saa vain kerran elämässään - jos edes niinkään usein.

Ratsastin Glorylla aina harjoituksissa, ja se juoksi minun kanssani kaikkein parhaiten, olinhan valmentanut sitä ensi askelista lähtien. Aliceen Glory oli tottunut nopeasti ja toimi hänen kanssaan melkein yhtä hyvin kuin minun kanssani. Mutta me olimme Gloryn kanssa parhaita ystäviä, ja tiesin, että Glory tekisi vuokseni mitä tahansa. Tällä hetkellä se mitä tahansa oli Kentucky Derby.

Oli kilpailupäivän aamu. Glory kurkotteli päätään ulos karsinastaan ja hirnahti minut nähdessään. Vaikka tallimme olikin muutamankymmenen mailin päässä Churchill Downsin radalta, olimme tulleet hevosten kanssa tänne jo aiemmin, sillä Glorylla ei ollut mitään ongelmia vieraisiin paikkoihin sopeutumisessa. Gloryn oikeanpuoleisessa karsinassa oli toinen kilpahevosemme, kaksivuotias tamma Miss Precious, joka oli pärjännyt kisoissaan kohtuuhyvin, muttei läheskään yhtä hyvin kuin Glory.

“Hei poika”, sanoin Glorylle ja silitin sitä kaulalta. Tapansa mukaan Glory alkoi tutkia taskujani etsien porkkanoita. Naurahdin ja kaivoin taskustani porkkanan. “Sinä tunnet minut hyvin, eikö? Tai sitten olen vain lellinyt sinut pilalle”, sanoin antaessani porkkanan Glorylle. Se hirnahti ja katsoi minua kuin sanoen ‘Oletko hullu, ei minua voi koskaan lelliä liikaa!’ ja tepasteli paikoillaan.

Katsoin karsinaan ja huomasin tyytyväisenä, että Glory oli syönyt ruokansa. Oli tulossa lämmin päivä, toivottavasti ei vain liian lämmin. Glorylle kävi keli kuin keli, mutta en halunnut sen rasittuvan enempää kuin tarvitsi.

Otin riimun käteeni, avasin karsinan oven ja laitoin riimun Gloryn päähän. Sitten nappasin käteeni riimunnarun, jonka napsautin riimuun kiinni ja talutin Gloryn käytävälle. Kiinnitin sen ketjuihin ja otin käteeni harjan. Aloin harjata Glorya pitkin, varmoin vedoin ja huomasin sen nauttivan tästä. Me kumpikin pidimme näistä harjaustuokioista yhtä paljon kuin kiitolaukasta radan ympäri, tai metsäpolulla.

Samassa kuulin askeleita ja nostin katseeni kohdatakseni kirkkaat vihreät silmät ja sotkuiset pronssinväriset hiukset. Hymyilin ja painoin huuleni noille silkinpehmeille huulille, joita olin suudellut monta kertaa aikaisemminkin.

“Huomenta rakkaani”, hän sanoi painaen vielä yhden kevyen suukon huulilleni. Samassa Glory hirnahti vaativasti.

“Huomenta”, sanoin ja virnistin, “joku taitaa olla kateellinen, vai mitä poika?” Rapsutin Glorya sään kohdalta, sillä tiesin sen pitävän siitä.

Kuin vastaukseksi Glory hirnahti ja heilutteli päätään ylös ja alas. Purskahdin nauruun ja huomasin Edwardin kietoneen kätensä ympärilleni, joten nojasin selkäni hänen rintaansa vasten. Hän painoi päänsä olkapäälleni ja painoi pieniä suukkoja niskaani.

“Tästä tulee pitkä päivä”, sanoin ja huokaisin.

“Ehkä, mutta sinä pärjäät loistavasti rakkaani. Minä tiedän sen, ja syvällä sisimmässäsi sinäkin tiedät sen. Lisäksi Glory yrittää parhaansa, joten kaikki menee hyvin.”

“Toivotaan..”

“Ei, vaan kaikki menee hyvin”, Edward sanoi ja tiesin hänen hymyilevän.

“Sovitaan sitten niin”, sanoin ja purskahdin nauruun kääntyen samalla ympäri. “Nyt aion kiinnittää kaiken huomioni Gloryyn, joten suonet anteeksi. Missä muuten Rosalie on?”

“Tästä tulee Gloryn päivä, joten se ansaitsee huomiota. Ja mitä Rosalieen tulee, en ole nähnyt sen kummemmin häntä kuin Emmettiäkään eilisillan jälkeen, joten uskallan arvata, että he ovat vielä sängyssä. Kaikki eivät ole tallilla aamuseitsemältä”, Edward sanoi ja virnisti.

“No ala sitten mennä herättämään heitä, hopi hopi”, sanoin hätistäen Edwardia tiehensä.

Hän nosti kätensä ilmaan kuin antautumisen merkiksi, “Menossa ollaan”, ja virnisti painaen nopean suukon huulilleni ennen kuin lähti.

“Noniin, nyt taas me kaksi poika, aivan niin kuin tulee olemaan radallakin. Vain me kaksi, ei kiinnitetä huomiota muihin. Tehdään vain omaa suoritustamme”, sanoin alkaen viimein hyväksyä ajatuksen ratsastamisesta.

Harjailin Glorya rauhassa ja juuri kun olin saanut harjauksen valmiiksi huomasin kauniin blondin kävelevän minua kohti. Kukaan muu ei voisi näyttää noin upealta tallifarkuissa ja punaisessa topissa.

“Rose!” huudahdin ja halasin häntä. “Täydellinen ajoitus, tule, meidän täytyy viedä poika kylpemään.”

Rose nyökkäsi nauraen ja kääntyi Gloryn puoleen. “Hei poika, mitä kuuluu?”

Glory hirnahti kuin vakuuttaen, että kaikki on hyvin. Rose saattoi olla tarkka ulkonäöstään ja näyttää aina upealta, mutta hänellä oli hyvä sydän. Kaikki vain eivät uskoneet sitä hänen ulkonäkönsä periaatteella. Minä kuitenkin tunsin siskoni ja tiesin, että hevoset olivat lähellä hänen sydäntään, Glory oli hänelle melkein yhtä tärkeä kuin minulle. Tosin Miss Precious oli Rosen silmäterä.

Rose kääntyi puoleeni ja sanoi “Selvä”, joten irrotin Gloryn ketjuista ja lähdin taluttamaan sitä tallista ulos. Pysähdyimme pesupaikkojen eteen, ja kiinnitin Gloryn ketjuilla paikoilleen. Sitten avasin hanan ja säädin veden lämpötilan sopivan vilpoiseksi ennen kuin aloin kastella Glorya.

Kun olin pessyt Gloryn kokonaan, säädin hanan veden jääkylmälle ja annoin Gloryn juoda. Koska tulisi olemaan lämmin päivä, se tarvitsisi palon nestettä kehoonsa pitääkseen nestetasapainon hyvänä.

Suljin hanan ja vedin nopeasti hikiviilalla enimmät vedet pois. Sitten otin Roselta toisen pyyhkeen ja aloin kuivaamaan Glorya. Rose kuivasi Glorya toiselta puolelta.

Kun olimme saaneet Gloryn kuivattua, irrotin sen ketjuista ja talutin nurmikolle. Rose seurasi perässä pyyhkeiden ja hikiviilan kanssa. Seisoimme hetken paikoillamme ja juttelimme, ja annoimme auringon kuivata Glorya niin, että se olisi täysin kuiva.

Kellon lähestyessä yhdeksää lähdimme kävelemään tallille päin ja vein Gloryn karsinaan. Rose laittoi tavarat paikoilleen ja hävisi Miss Preciousin karsinaan. Suljin Gloryn karsinan oven niin, että jäin itse karsinaan sisään.

Laskeuduin alas istualleni ja nojasin selkäni seinää vasten. Glory työnsi päänsä syliini ja silittelin sitä hajamielisesti. Kuuntelin tallin ääniä ja huokaisin tyytyväisenä. Vaikka mitä tapahtuisi, tämä ei koskaan muuttuisi. Joka paikassa minä ja Glory pystyisimme rentoutumaan ja nauttimaan toistemme seurasta, tällä samalla tavalla.

Tajusin kuitenkin, että minun täytyi nousta ylös, sillä Gloryn lähtö olisi kahdelta, ja sitä ennen pitäisi tehdä vielä paljon. Harjata Glory vielä niin, että se kiiltelisi puhtautta, varmistaa, että kengät ovat tiukasti kiinni jalassa, eikä ole muita ongelmia, käydä vaihtamassa kilpailuasu, varmistaa Gloryn osallistuminen ja tuhat muuta pikkuasiaa.

Havahduin ajatuksistani, kun kuulin Rosen kutsuvan minua nimeltä. “Kerro”, sanoin hymyillen, yhä lattialla istuen.

“Ajattelin mennä pesemään Cicin, viitsisitkö tulla auttamaan?” Rose kysyi ja sai minut nousemaan ylös. Nauroin yhä joka kerta, kun kuulin Rosen Miss Preciousille antaman lempinimen, Cici.

“Tottakai, mene sinä edeltä niin tulen perässä tarvikkeiden kanssa.”

“Selvä, tule Cici tyttöseni, mennään.”

Preciousin kaviot kopisivat tallin betonilattiaa vasten, ja kuulin askelten loittonevan. Käännyin vielä kerran Gloryyn päin, “Heihei poikaseni, tulen pian takaisin”, ja suukotin Gloryn turpaa.

“Missä minun suukkoni viipyy?” kuului Edwardin ilkikurinen ääni ovelta. Hypähdin ilmaan säikähdyksestä ja käännyin ympäri. “Tässä”, sanoin painaen suukon Edwardin huulille.

Avasin karsinan oven ja astuin ulos karsinasta. “Viitsisitkö varmistaa Gloryn ja Preciousin osallistumiset? Minulla on hirveästi tekemistä”, sanoin Edwardille.

“Totta kai, käyn toimistossa, ja tulen sitten tänne.”

“Menen auttamaan Rosea Preciousin pesussa, mutta viitsisitkö tulla vahtimaan Glorya toimistossa käytyäsi?” kysyin. Ihmiset veikkasivat Glorya ennakkosuosikiksi, enkä halunnut riskeerata mitään. Toimittajat olisi parempi pitää kauempana, etteivät he hermostuttaisi Glorya.

Vaikka Glory olikin yleensä rauhallinen karsinassa, saattaisivat toimittajat käydä sen hermoille, ja halusin Gloryn olevan niin rauhallinen kuin mahdollista.

Glory oli luonteeltaan kiltti - oriksi. Minun kanssani se oli rauhallinen, mutta saapuessaan kilpailupaikoilla kokoontumisrinkiin se oli tulta ja tappuraa. Vaikka Glory pysyikin helposti riimunnarussa, se tepasteli silti paikoillaan ja sai itsensä näyttämään vaikeasti hallittavalta. Ratsastettaessa Glory totteli pienimpiäkin apujani, jos ei lasketa sitä, että se ei tykännyt juosta porukan hännillä, vaan paras paikka Glorylle oli johdossa, tai johtavan rinnalla.

“Haloo?” kuulin Edwardin äänen vierestäni ja tajusin uppoutuneeni ajatuksiini.

“M- mitä?”

“Sanoin vain, että heihei, menen nyt toimistossa käymään ja tulen sitten Gloryn luokse.”

“Okei, heippa!” Painoin vielä nopean suukon Edwardin huulille ennen kuin hän lähti kävelemään poispäin.

Nappasin käteeni kaksi pyyhettä ja hikiviilan ja lähdin kävelemään pesupaikkoja kohti. Erotin Rosen ja Preciousin jo kaukaa, Rosen tiptop-olemuksestaan ja Preciousin kiiltävän kuparinvärisestä karvasta. En ollut aiemmin tajunnut, mutta Preciousin karva oli melkein samaa sävyä kuin Edwardin hiukset.

“Viimeinkin, kyllä kesti”, Rose napautti, mutta tiesin ettei hänen tarkoituksensa ollut ilkeillä. Ojensin hänelle sanaakaan sanomatta hikiviilan, sillä huomasin Preciousin valuvan vettä ja hanan olevan kiinni.

“Nyt pikku-Cici kuivataan ja sitten mennään aurinkoa ottamaan”, Rose leperteli Preciousille kuivatessaan tätä. Jos Rosea ei tuntisi, ei ulkomuodon perusteella arvaisi Rosen olevan tällainen pehmo. Sama päti hänen kihlattuunsa. Rosea ja Emmettiä pystyi sanomaan sukulaissieluiksi. Heidän luonteensa olivat loppujenlopuksi erittäin samanlaiset, vaikka Rose osasi halutessaan olla erittäin äkkipikainen, ja Emmett omasi huumorintajun ja kyvyn nauraa kaikelle. Jotain mikä Roselta puuttui. Toki Rosella oli huumorintaju, mutta omanlaisensa.

Havahduin ajatuksistani Rosen viskatessa hikiviilan maahan ja nakkasin pyyhkeen Preciousin selän yli, alkaen kuivaamaan toista kylkeä. Hevoset rakastivat tätä kuivaamista, ainakin kaikki meidän hevosemme. Samalla tuli nimittäin hierontaa, sillä me kuivasimme aina hevosemme hitain pyörivin liikkein, ja huomasin jo Preciousin alkavan rentoutua.

Kun olimme saaneet Preciousin kuivattua, lähdimme kävelemään tallia kohti. Samassa kuulin innostunutta vinkumista, ja aloin nauraa. Rose katsahti minuun, mutta käskiessäni häntä olemaan hiljaa ja kuuntelemaan, hän tajusi ja alkoi nauraa kanssani.

Katsoimme toisiamme ja sanoimme yhteen ääneen “Alice”. Tuosta vinkumisesta ei voinut erehtyä, vain paras ystäväni sai aikaan sellaisen äänen.

Viimein sain Alicen näköpiiriini ja ryntäsin halaamaan häntä. Sillä sekunnilla, kun olin laskenut hänestä irti, hän alkoi pomppia paikoillaan innostuneesti.

Rosalie laittoi Preciousin karsinaan ojentaen sille porkkanan ja sulki karsinan oven. Hänkin halasi Alicea, enkä voinut kuin nauraa.

“Alice, vain sinulla on näin paljon energiaa, käsi kipsissä tai ei”, sanoin pyöritellen päätäni.

“Bella, sinulla ei ole hajuakaan kuinka turhauttavaa tämä on. En saa ratsastaa hevosilla, joten tuntuu, etten pysty tekemään mitään!” Alice valittaa ja kuulen matalaa naurua. Vasta silloin huomaan Jasperin, joka seisoo Alicen takana nojaillen karsinaan.

“Jasper!” Huudan ja ryntään halaamaan häntä. Jasper on Alicen kihlattu ja yksi Edwardin parhaita ystäviä, joten olen tuntenut hänet jo kauan. Ja Jasper oli myös jockey, aivan kuten Alicekin.

“Bella, jännittääkö sinua jo? Ajattele, et ole aiemmin ratsastanut Glorylla kilpaa ja nyt kilpailette Kentucky Derbyssä! Minäkin olen ratsastanut siinä monta kertaa, mutta silti joka ikinen kerta jännittää yhtä paljon, kuin ensimmäinen kerta. Toki jännitys häviää, kun pääsee radalle, mutta silti -” Alicen papatus vain jatkui jatkumistaan, joten keskeytin hänet.

“Kiitos kysymästä Alice, itse asiassa minua ei jännittänyt ennen kuin sinä päätit ottaa asian esiin. Joten, sen lisäksi, että minua jännittää, minua myös vituttaa ja pahemman kerran.”

“Voi Bella, älä nyt ole hassu, et sinä tuota tarkoittanut. Se jännityshän on parasta, voi pian olet jo menossa radalle ja jännitys häviää, joten älä huoli. Eikä jännityksessä ole mitään hävettävää, kaikkia jännittää ennen kilpailuja.”

“Alice…” sanoin uhkaavasti. Jasper tajusi äänensävyni, sillä hän otti Alicea vyötäisiltä kiinni ja alkoi rauhoitella tätä. “Alice, eikö sinun olisi jo aika tervehtiä Glorya, sitä varmasti loukkaa se, että seisot sen karsinan ulkopuolella, muttet huomaakaan sitä.”

Loin kiitollisen silmäyksen Jasperiin, joka vain nyökkäsi ja virnisti.

Samassa kuulin askeleita takaani ja tunsin kädet ympärilläni. Käännyin ympäri ja painoin suukon hänen huulilleen ennen kuin avasin silmäni ja katsoin Edwardia kasvoihin.

“Mistä sinä tiesit, että se olisin minä, sehän olisi voinut olla vaikka Emmett”, Edward sanoi naureskellen.

“Kyllä minä nuo kädet tunnistan koska vain”, sanoin ja nauroin Edwardin kanssa.

“Kävitkö muuten toimistossa?”

“Joo, kaikki on kunnossa ja sekä Gloryn, että Preciousin osallistuminen on vahvistettu.” Nyökkäsin ja kiitin häntä.

“Eikö olisi jo aika ottaa Glory ulos ja alkaa harjaamaan sitä, ei tässä enää kauaa mene ennen kuin sinun täytyy käydä vaihtamassa kilpa-asu ja mennä punnitukseen”, Edward sanoi, ja tiesin hänen olevan oikeassa.

Käännyin Roseen päin ja varmistin, että hän laittaisi Preciousin valmiiksi, vaikka tiesin jo ennestään, ettei hän antaisi kenenkään muun tehdä sitä. Olen ratsastanut Preciousia kaikissa sen kilpailuissa ja ratsastaisin myös tässä, joten Preciousin kilpailu minua ei jännittänyt yhtään. Ei minulla ollut aihetta jännittää Glorynkaan suoritusta, sillä tiesin sen tekevän parhaansa, mutta en voinut sille mitään, että jännitys alkoi salakavalasti kasvaa sisälläni sitä suuremmaksi, mitä lähemmäksi lähdön aika tuli.

“Tule poika, mennään valmistautumaan, sillä pian meillä koittaa jo totuuden hetki”, lepertelin Glorylle samalla kun otin sitä ulos karsinasta. Glory käveli kiltisti perässäni käytävälle ja aloin harjaamaan sitä. Glory kiilteli jo puhtauttaan, mutta halusin sen olevan moitteettomassa kunnossa. Edward tarttui sukaan ja alkoi selvittelemään Gloryn harjaa, Alice alkoi selvittämään häntää.

“Bella, joko on jännäpaskat housuissa?” kuului jylisevä ääni takaani. Tunnistin äänen heti Emmettiksi ja kääntyessäni ympäri näin hänen kävelevän minua kohti. Naurahdin pienesti ja astuin Gloryn ohi halaamaan Emmettiä. “Jos ei nyt kuitenkaan ihan vielä”, sanoin leikkisästi, “katsellaan sitten lähempänä lähtöä.” Emmett nauroi äänekästä nauruaan ansaiten Rosalielta kunnon mulkaisun.

“Minun täytyy mennä vaihtamaan kilpa-asu päälleni”, ilmoitin ja loin silmäyksen Edwardiin. “Pitäkää huolta Glorystä, okei?” Tiesin, että olin hieman naurettava, mutta Glory oli oma silmäteräni, enkä olisi halunnut olla erossa siitä muuta kuin pakon edessä. Edward nyökkäsi ja naurahti pienesti, “totta kai, mene nyt vain vaihtamaan siihen kilpa-asuun, me olemme täällä kun tulet takaisin.”

Mietin tämän päivän kilpailuja kävellessäni pukuhuonetta kohti, enkä voinut mitään sille, että jännitys tuntui kasvavan minuutti minuutilta. Vedin syvän henkäyksen ennen kuin avasin pukuhuoneeseen johtavan oven. Pukuhuone oli tyhjä lukuun ottamatta Joannaa, joka oli nuori - joskin hyvin lahjakas - aloitteleva jockey. Tervehdin häntä hymyillen ja keskityin vaihtamaan vaatteitani.

*

Pitelin satulaa käsissäni ja olin jonossa odottamassa vuoroani mennä punnitukseen. Edessäni oleva mies astui pois vaa’alta ja minä astuin sille. Olin lyhyt, vain 155cm pitkä, enkä painanut kuin 45kg, joten sain lisäpainoja noin 12kg edestä. Kiitin toimitsijoita ja lähdin kävelemään kohti satulointiaitausta - ja Gloryä.

Glory hirnahti minut nähdessään saaden Edwardin kääntymään ympäri. Huomatessaan minut hän hymyili ja käänsi Gloryn ympäri. Kävelin heitä kohti ja tervehdin molempia, Edwardia suukolla ja Gloryä paijaamalla.

Nostin satulan Gloryn selkään ja keräsin hermoni. En nousisi selkään hermostuneena, vaan minun täytyisi yrittää poistaa kaikki jännitys kehostani, sillä en halunnut Gloryn vaistoavan jännitystäni. Jotain se ilmeisesti kuitenkin vaistosi, sillä Glory alkoi tepastelemaan tuttuun tyyliinsä ja viskomaan päätään. Edward näytti pitelevän Gloryä oikein kunnolla, joten päätin yrittää rauhoitella sitä, ehkä saisin rauhoitettuani itseänikin hieman samalla.

“Poika, ei mitään hätää. Me menemme sinne, ja hoidamme homman kotiin. Me olemme  tehneet tämän tuhat kertaa aiemminkin kotona, joka aamu. Yritetään parhaamme ja se menee hyvin.”

“Voisivatko Kentucky Derbyn osallistujat alkaa saapumaan esittelyrinkiin, kiitos.”

Tässä se nyt on, totuudenhetki on koittanut. Luon Edwardiin hermostuneen silmäyksen, mutta sitten kokoan itseni. Samassa Emmett kävelee taakseni ja punttaa minut ylös Gloryn selkään. Emmettin kadotessa taustalle kiinnitän kypäräni leukahihnan ja pistän lasit päähäni. Korjaan ohjat käteeni, kun Edward alkaa taluttamaan minua ja Gloryä esittelyrinkiä kohti.

Pyörimme esittelyringissä muiden hevosten joukossa ja luon viime hetken silmäyksiä muihin hevosiin ja ratsastajiin. Meitä pyöritetään esittelyringissä viitisen minuuttia ennen kuin ensimmäisiä hevosia aletaan pistämään sisään lähtökarsinoihin. Onneksi Gloryllä oli lähtökarsina numero neljä kymmenen hevosen joukossa. Se ei ollut liian lähellä, muttei liian kaukanakaan kaiteesta ja meillä oli hyvät mahdollisuudet päästä johtopaikalle tai johtavan rinnalle.

Tuli meidän vuoromme kävellä sisään lähtökarsinaan, joten Edward päästi irti Glorystä ja muodosti huulillaan sanan onnea. Ohjasin Gloryn lähtökarsinaa kohti ja se käveli sisään rauhallisesti, pitäen päätään ylhäällä ja tutkien ympäristöään. Avustajat olivat vieressä valmiina sen varalta, että ongelmia tulisi, mutta Gloryn kanssa heitä ei ole koskaan tarvittu.

Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes numerolla kahdeksan kilpailevaa hevosta alettiin laittamaan sisään lähtökarsinaan. Se ei halunnut mennä sisään ja hetken taistelemisen jälkeen se lopulta saatiin sisään - kolmen avustajan avustuksella. Loput kaksi hevosta kävelivät lähtökarsinoihinsa rauhallisesti.

Tarrasin kiinni Gloryn harjasta ja nojauduin eteenpäin. Tässä se nyt oli, totuudenhetki, se kilpailu, johon Gloryä oli valmisteltu sen koko elämän ajan. Minun täytyisi vaan pitää pääni selvänä, ja yrittää unohtaa, että olemme radalla yhdeksän muun hevosen kanssa. Ainut asia mihin minun täytyisi keskittyä on minä ja Glory, yhdessä me pystyisimme hoitamaan tämän homman kotiin.

BRINGG!

Portit aukesivat ja Glory loikkasi eteenpäin. Se lähti lujaa ja muutamalla isolla askeleella olimme hieman muiden hevosten edellä. Kannustin Gloryä hieman kovempaan menoon ja käänsin sitä vasemmalle, kohti sisäkaidetta. Olin ajatellut juoksuttaa Gloryä johtavan rinnalla, mutta olimme koko porukan edellä, joten käänsin Gloryn aivan kaiteen viereen.

Ensimmäiseen kaarteeseen saapuessamme vilkaisin nopeasti taaksepäin ja huomasin, että olimme muutaman hevosenmitan edellä loppuporukkaa, joten kiristin ohjia hieman, ja Glory alkoi hidastaa tempoaan aavistuksen verran. Annoin sen jatkaa matkaa samalla tempolla.

Toisen kaarteen jälkeen porukka oli saanut meidät kiinni, ja kaikki hevoset menivät yllättävän hyvin samassa tahdissa. Tiesin että Gloryn pahin kilpailija, The Unknown, alkaisi kiriä viimeisen puolenmailin aikana, joten nyt täytyisi säästellä Gloryn voimia niin paljon kuin mahdollista.

Kolmanteen kaarteeseen saapuessamme uskaltauduin vilkaisemaan taaksepäin uudelleen ja huomasin, että joku aloitti nousunsa aivan takajoukoista. Päätin riskeerata ja antaa Gloryn juosta omaa vauhtiaan, sillä luotin sen pätkänopeuteen. Glory oli kuitenkin eri mieltä, sillä se yritti saada enemmän ohjaa ja päästä nopeampaan vauhtiin. Tiesin, että jos taistelisin sen kanssa ja yrittäisin pidättää Gloryä loppusuoralle asti se saattaisi maksaa juuri sen määrän voimia, mikä maksaisi meille voiton, mutta toisaalta jäljellä oleva matka oli liian pitkä juostavaksi täyttä vauhtia. Päätin löysätä ohjia hieman, ja toivoin, että Glory olisi tyytyväinen siihen, eikä jatkaisi taistelua kanssani.

Neljäs kaarre vilahti ohi silmieni ja tajusin, että nyt oli ratkaisun hetket. Näin silmäkulmastani The Unknownin lähestyvän ja se tuli ulkoa lujaa, paljon nopeammalla tempolla kuin Glory. Välissämme oli kaksi muutakin hevosta, mutta heidän temponsa ei ollut yhtä nopea kuin The Unknownin ja tiesin, että pystyisimme Gloryn kanssa lyömään heidät helposti.

Löysäsin ohjia ja hieraisin Gloryn kaulaan. Se vaihtoi tempoa nopeasti, ja meidän vauhtimme kiihtyi joka askeleella. Nojasin matalalle Gloryn kaulaa vastaan, sillä halusin saada niin vähän tuulenvastusta kuin mahdollista, tässä vaiheessa mikä tahansa pikkuseikka saattoi olla se seikka, joka ratkaisisi voiton jommallekummalle osapuolelle.

The Unknown oli päässyt edellemme, mutta Glory kuroi etumatkan umpeen ja askel askeleelta kasvatti välimatkaa siihen, meidän eduksemme. Sujahdimme maalipaalun ohi ja automaattisesti nostin piiskani ylös voiton merkiksi. Nousin jalustimille ja aloin hidastaa Gloryä.

“My Glory voittaa vuoden 2011 Kentucky Derbyn uudella ennätysajalla 1.58,93 maililla ja neljänneksellä! Uskomaton suoritus! Loppusuoran alussa näytti jo, että The Unknown lipuu ulkoa voittoon, mutta My Glory kontrasi ja korjasi voiton itselleen kolmella hevosenmitalla. Hyvät Naiset ja Herrat, katselemme Triple Crownin ensimmäisen osakilpailun voittajaa. Saanko esitelle teille: My Glory!”

Kuunnellessani selostajan ääntä aloin pikkuhiljaa tajuta, että olin juuri voittanut Kentucky Derbyn, ja vielä Gloryllä. Kumarruin alas sen kaulalle ja annoin kunnon taputukset. “Hyvä poika, me teimme sen! Tiesin, että pystyt tähän, sinä olet paras!” kehuin Gloryä. Se oli todellakin kehunsa ansainnut.

Käänsin Gloryn ympäri ja aloin suunnata kohti voittajarinkiä rauhallisessa käynnissä. Annoin Glorylle ohjaa ja se venytteli kaulaansa onnellisena. Salamavalot välkkyivät jo joka suunnassa, joten Glory nosti päänsä ylös, laittoi korvansa höröön ja hirnahti kuin sanoakseen: “Katsokaa minua, voitin juuri Kentucky Derbyn!” Glory on aina rakastanut huomiota, joten ei ole ihme että se käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy.

Saapuessamme voittajarinkiin Edward ilmestyi Gloryn suupieleen ja auttoi minut alas. Siinä samassa minut syleiltiin halauksiin ja onnentoivotuksia sateli joka puolelta. Glory loimitettiin ja se sai kaulaansa seppeleen. Siirryin Gloryn viereen ja pidin ohjista kiinni, Edward oli Gloryn toisella puolella. Kuvaajat olivat ympärillämme isossa ympyrässä ja salamavalot välkkyivät, kun kaikki halusivat kuvan Kentucky Derbyn tuoreesta voittajasta. Glory nautti kaikesta huomiosta yhtä paljon kuin olin arvannut sen nauttivan siitä - ellei sitten enemmänkin.

Monilla kuvaajilla oli vieressään toimittaja, ja näin monia ihmisiä kuvaamassa voittoseremonioita televisioihin, arvatenkin suorana lähetyksenä. Kysymyksiä sateli joka puolelta, monilta eri ihmisiltä, mutta muutama kysymyksistä toistui useammankin kerran, “Miltä nyt tuntuu?” “Osasitteko odottaa My Gloryn voittavan Kentucky Derbyn?” ja “Aiotteko osallistua myös muihin Triple Crownin osakilpailuihin? Entä mitä ajattelette My Gloryn voittomahdollisuuksista niissä?” Minä ja Edward vain hymyilimme, kumpikaan meistä ei ollut turhan innokas puhumaan toimittajille - varsinkaan koska sanamme vääristettiin usein.

Edward käveli viereeni ja punttasi minut takaisin Gloryn selkään. Toimittajat halusivat vielä lisää kuvia minun istuessani Gloryn selässä ja Edwardin ollessa sen suupielissä. Glory tuntui poseeraavan täyttä häkää, voisin vaikka vannoa, että joka kuvassa se seisoi hieman erilailla, sillä oli erilainen päänasento, tai vain erilainen ilme. En voi kuin ihmetellä kuinka tämä hevonen sen tekee, mutta joskus voisin vannoa, että Glory käyttäytyy kuin ihminen.

“Tulehan poika, aika mennä”, sanoin ja käänsin Gloryn ympäri. Tein vielä kunniakierroksen radalla ennen kuin ravasin Gloryn ulos porteista. Annoin sen kävellä rauhassa talleille ennen kuin hyppäsin alas selästä ja kävelytin Gloryn karsinansa eteen.

“Bella, minä niin tiesin että te pystytte tähän! Tämä on niin ihanaa, en kadu ollenkaan sitä, että mursin käteni!” Alice oli samassa vierelläni ja melkein kaatoi minut, niin suurella voimalla hän syöksyi halaamaan minua. En ikinä uskoisi kuinka paljon voimaa noin pienessä naisessa oli, ellen olisi kokenut sitä omakohtaisesti useammankin kerran.

“Rauhoitu”, naurahdin “en minäkään olisi uskonut, että pystymme voittamaan! Tai siis tiesin koko ajan, että Glory pystyy siihen, mutta että minun kanssani!”

Alice vain nauroi helisevää nauruaan, “koska sinä tajuat, että olet erittäin hyvä jockey ja elleivät ihmiset tietäisi, että ratsastat vain oman tallisi hevosia, sinulla olisi iso liuta hevosia ratsastettavanasi. Voisinpa vaikka veikata, että saisit valita parhaat päältä!”

Aloin punastumaan Alicen kehujen takia, joten mutisin “kiitos, mutta luulisin, että tämän päivän tähti on Glory, ja meidän tulisi alkaa riisua ja jäähdytellä sitä”, ja aloin itse tuumasta toimeen. Hetken päästä Gloryn varusteet makasivat tallikäytävällä ja sillä oli päässään riimu.

Asetin takkini ja kypäräni maahan ja kävelytin Gloryn ulos tallista. Suuntasin kohti jäähdyttelyaluetta missä moni hoitaja kävelytteli hevosiaan ja liityin heidän seuraansa. Tämä on se osuus, mistä nautin eniten. Sain olla kahdestaan Gloryn kanssa, eikä minua häirinnyt se, että jouduin kävelemään ulkona pitkän aikaa sen kanssa. Tänään en valitettavasti voisi jäähdytellä Gloryä koko aikaa, sillä ratsastaisin Miss Preciousia myöhemmin.

Nyt päätin kuitenkin nauttia ajastani Gloryn kanssa niin paljon kuin mahdollista.
« Viimeksi muokattu: 11.11.2014 22:02:17 kirjoittanut Beyond »
The first one is always the hardest one.