Nimi: Lemmikkieläin
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Black Books (suomeksi tunnetaan myös nimellä Kirjava joukko)
Genre: Niin höperöltä kun se tässä fandomissa tuntuukin, niin fluffyä tämä nyt enemmän kuin mitään muuta. Ficlet.
Ikäraja: K-11
Paritus: Bernard Black/Manny Bianco
Vastuuvapaus: Mikään ei kuulu minulle, sarjan olemassaolosta kiitämme Dylan Morania. En saa kirjottelustani rahaa tai muutakaan hyötyä.
A/N:
Tekniikkahaaste inspiroi, vaikka haastava olikin. Varsinkin sanat ei ja kun oli vaikea kitkeä. Niin, mutta lopputulos oli huomattavasti tyydyttävämpi kuin edellinen kokeiluni fandomin parissa. Huomattavan vaikea pitää IC:nä, mutta koen nyt onnistuneeni paremmin, vaikka genreksi puolivahingossa siunaantui fluffy.
LemmikkieläinMannyn mielestä Bernardin sängyn alla asustavalle olennolle pitäisi keksiä joku nimi jos kerran häätäminen laskettiin pois luvusta, samoin lahjoittaminen eläintieteelliseen museoon. Tappamisesta nyt puhumattakaan.
Mokoman karvakääpiön (tarkoittaen erästä Manny Biancoa) järjenjuoksun perusteluksi riitti miten suurella kiintymyksellä Bernard nyt ylipäätänsä suhtautui mahdollisesti myrkylliseen elukkaan. Todisti kuulemma karvapallon tarvitsevan nimen. Lemmikkieläimet vain aina tavataan nimetä.
”Hittoon lemmikit, vihaan eläimiä”, Bernard sylkäisi kääntäen kylkeään. Honkelot polvet puolikoukussa tömähtivät seinään. Ikkunalaudalla putoamista vailla makasi ääriään myöten pöllyävä tuhkakuppi natsoineen.
”Lapsena halusin kissan, vaan saamatta jäi. Äiskän mielestä karvaavat sohvat”, Manny höpisi vain sivuuttaen Bernardin äksyilyn. Kirjakauppiaanmuotoista mörökölliä korpesi nyt
aina, siitä liikaa kannata ottaa nokkiinsa. Ainakaan jos sanottu irkkujuoppo vältti antamasta selkään.
”Tiedätkö mistä
minä tykkäisin? Jos tukkisit karvaisen kuonosi! Silitä partaasi jos jotain pitää silitellä”, Bernard sihahti kaivaen taskustaan taas yhden tupakan. Punainen Chesterfield. Hintavahko merkki, varmaan Mannyn ostamaa, Manny aina pistää ylimääräistä tuulemaan. Neljän punnan hevosenkusen tilalla hienompaa punaviiniä. Turhaa, loputtoman turhaa, kurkusta litkut menee kuitenkin alas. Siksi toisekseen, elämänmittaisen päihteiden väärinkäytön jälkeen Bernardissa riitä tuntoja huomaamaan eroja. Joko viiniä pystyy juomaan tai pitää olla juomatta - röökejä pystyy polttamaan tai pitää olla polttamatta.
Simppeliä. Helvetin Manny tekee kaikesta vaikeaa!
”Älä viitsi kilahtaa. Ehdotin vain, ruokitaanhan me otusta nyt joka tapauksessa” Manny totesi viattoman rauhallisesti kiinnittämättä huomiota miten teatraalisen muka-ahdistuneena Bernard heijasi koko vartaloaan lopen ärtyneenä.
”Sinä ruokit
minua! Aiotko muka keksiä
minullekin sitten jonkun tyhmän nimen? Murre. Mitä vitun Murre?” Bernard äksyili haroessaan sotkuista likaista tukkaansa. Manny varoi suuntaansa heitettyä tuhkakuppia hymyillen kuitenkin sängyn toisesta päästä.
”Höpönpöpön... Sinullahan erinomainen komeilee entuudestaan. Bernard”, Manny vastasi kutittaen Bernardia varpaillaan kyljestä. Äkäpussin poskille kohosi ihan pieni punastuksen tapainen. Sitä peitelläkseen Bernard ylimielisesti naksautti niskansa korjaten:
”No lempinimi sitten! Älä tasan ala keksiä lempinimiä tai kuolo korjaa...”
Matalalla soinnilla Manny hykerteli Bernardille vaihtaessaan asentoa. Paksut, joskin karvaisetkin kädet sulkivat murjottavan kirjakauppiaan syleilyynsä.
”Ota iisisti.
Berrr-narrr-d käy ihan täydellisesti”, Manny kehräsi siihen tapaan miten vain Manny osaa kehrätä. Tiedättehän, rauhoittavasti. Sängynaslushirviökin rauhoittui, puhumattakaan Bernard-mosterista.
”Selvä. Okei”, Bernard myönteli imien tupakkaa tyytyväisenä huulestaan. Kaikki muut aina lähtivät ovet paukkuen jos viskoi tuhkakuppeja. Mannypa rutistikin lujaa mihinkään katoamatta. Sellaiseen on vaikea tottua ihmisten niin usean otettua jalat alleen.
Jalat kolasivat seinää vasten. Helvetin kömpelöä. Manny tuoksui saippualta. Bernardin silmään tippui röökintuhkaa.
”Älä itke”, Manny lohdutti, tietysti raivostuttavaa koska Bernard teki kaikkea muuta paitsi itki.
”ITSE ITKET, miesapina-örkki-eläin... juttu”, Bernard rykäisi myrkyllisesti takaisin huomatakseen totta tosiaan nyt vähän itkeskelevänsä. Vähän vain sitten. Hillitysti. Herraskaisesti.
(Valhetta sanasta sanaan tietysti , Bernard parkui paraikaa silmiä päästään. Luonnolle käy vaan tunnustaa.)
Tuskin
Otus Sängyn Alla pahana ristimistä katsoisi. Kyse oli kai Bernardin haluttomuudesta muuttaa mitään tai muuttua miksikään, vaikka Manny pyytäisi kiltistikin. Manny saattaisi lähteä jos Bernard kieltäytyisi koskaan muuttumasta edes vähää.
Siksi ehkä itku.
Luonnolliselta kuulostava syy joka tapauksessa, kuka nyt tavaroita paiskovaa juoppoa ikuisesti jaksaa katsoa?
Toistaiseksi Manny on osoittanut kyvyttömyyttä ajatustenlukuun, siitä huolimatta kovaosainen assistentti tuikkasi suukon viinin kuivattamille huulille ainakin jotenkin varmistaen olevan tässä nyt. Otuskin vain rapisteli kunnes kaikilla kolmella kerrankin edes vähän aikaa turvallinen olo.
FINA/N: Niin, kielletyt sanathan olivat:
Ei, että, hyvä, hän, ja, jo, joka, kuin, kun, mukana, mutta, myös, ne, olla, pitää, saada, sanoa, se, Suomi, tehdä, tulla, tämä, uusi, voida, vuosi.
Jos sinne joku jäi, niin olen pahoillani. Niin, ja minulla on jostain syystä pakkomielle pistää Bernard itkemään, en tiedä miksi, mutta näin on.
//Kupla lisäsi fandomin alaotsikkoon.