No niin, eli tuhannesti anteeksi, kun en pitänyt lupaustani laittaa tätä jouluaattona. Tässä ei vielä ole itse tansseja, mutta niihin valmistautumista ja niiden alustamista tässä on sitten senkin edestä. Toivottavasti kaikki lukijat eivät ole hävinneet. Toivon kovasti kommenttia
Hyvää myöhäistä joulua! <3
Evps. Niin tämähän on siis ihan uutta tekstiä, mitä ei ole julkaistu ennen missään :>
15. A-osa: ’’Ai niin. Taidan pitää sinusta enemmän kuin ystävänä.’’ Eli joulutanssit.Lilystä tuntui kuin joku olisi tiputtanut painavan kiven hänen keuhkojensa päälle. Hän ei saanut hengitettyä vieläkään, eikä asiaa auttanut sekään, että hän oli kippurassa Jamesin käsivarsilla. James nopeutti vauhtiaan kun huomasi Lilyn alkavan muuttua sinertäväksi. Hän kantoi tytön aina sairaalasiipeen asti.
’’Matami Pomfrey!’’ James huudahti samalla kun astui sisään sairaalasiiven ovista. Muutama sänky oli varattu, sillä jotkut nopeimmat pelaajista olivat ennättäneet tulla sinne parannuttamaan haavojaan ennen Lilyä ja Jamesia.
’’Taas näitä’’, Pomfrey sanoi ja pyöräytti silmiään samalla kun viuhtoi ympäriinsä sairaalasiivessä kanniskellen erilaisia lääkkeitä ja juomia. ’’Laita hänet tuohon.’’ James laski Lilyn lähimmälle vapaalle sängylle ja odotti, että hoitaja tulisi auttamaan.
’’Etkö vieläkään saa henkeä?’’ James kysyi huolissaan Lilyltä käännettyään katseensa takaisin tyttöön.
’’Miltä näyttää?’’ Lily kähähti ja hymyili perään.
’’Mikä sitä Pomfreytä viivyttää?’’ James mutisi ja etsi katseellaan hoitajaa. Hän näki Pomfreyn tulevan juuri takaisin lääkekaapilta mukanaan lasi ja pullollinen helmeilevänsinistä nestettä.
’’Neiti Evans’’, Pomfrey sanoi samalla kun kaatoi nestettä lasiin, ’’juo tämä.’’ Hän ojensi lasin Lilylle ja lähti taas seuraavalle pedille. Lily kohotti höyryävän lasin huulilleen ja oletti lääkkeen olevan lämmintä, mutta yllätyksekseen se oli jokseenkin viileätä. Heti kun neste oli ehtinyt rintakehän kohdalle, hänestä tuntui kuin valtava ilmapallo olisi täyttynyt hänen keuhkoissaan. Hän veti syvään henkeä ja vapautti sitten kaiken ulos.
’’No, joitko sen jo?’’ paikalle jälleen saapunut Pomfrey kysyi.
’’Joo, kiitos pal-’’ Lilyn sanat jäivät kesken, kun sairaalan ovet aukesivat valtavalla ryminällä ja lauma ihmisiä ryntäsi sisään.
’’LILY!’’ kiljaisi Chelly, joka oli saapunut sisään ensimmäisenä perässään huolestuneen näköiset Lola, Remus, Peter, Kelly ja Sirius, ’’oletko kunnossa?’’
’’Tämä on sairaala, taivaan tähden!’’ matami kirkaisi vihaisena, ’’joten älkää metelöikö!’’ Chelly sivuutti hoitajan ohjeen ja syöksähti Jamesin ohi Lilyn luokse.
’’Olethan kunnossa?’’ hän kysyi uudemmin.
’’Joo’’, Lily sanoi hymyillen.
’’Voisin murjoa Siriuksen ja Saran kun he eivät huomanneet sitä ryhmyä’’, Chelly sanoi silmät viiruina vilkaisten kylmissään hytisevää Siriusta.
’’Hei! Kukaan ei pakottanut Lilyä lentämään sitä päin!’’ Sirius sanoi puolustelevasti. Chelly aukaisi suunsa väittääkseen vastaan, mutta Lily ennätti väliin.
’’Hei, älkää viitsikö. Olen ihan kunnossa, joten mitään vahinkoa ei sattunut’’, Lily huokaisi ja aikoi nousta seisomaan.
’’Stop tykkänään, neiti Evans. Et lähde mihinkään ennen kuin tarkastan, ettet saanut sisäisiä vammoja. Te muut, menkäähän käytävälle odottamaan’’, Pomfrey komensi. Chelly, Kelly, Lola, Peter, Remus, James ja Sirius lähtivät kävelemään ovelle päin, kunnes Pomfrey pysäytti heidät.
’’Herra Lupin! Mihin sinä kuvittelet meneväsi? Takaisin sänkyysi kuin olisit jo!’’ Remus näytti hapanta naamaa kun hänen pakoyrityksensä ei ollut onnistunut. Hän talsi happamana takaisin hänelle varattuun sänkyyn ja lysähti siihen.
’’No niin, otahan paitasi pois niin kuuntelen keuhkosi’’, matami komensi Lilyä ja veti verhot tämän sängyn ympärille. Lily otti paitansa pois ja Pomfrey laittoi stetoskooppinsa hänen keuhkojensa päälle ja kuunteli muutamasta kohtaa.
’’Hyvä. Olet terve kuin pukki. Voit mennä.’’ Lily laittoi paitansa takaisin ja lähti pois sairaalasta.
Oven toiselta puolelta hän löysi yksinäisen Jamesin. Muut olivat ilmeisesti palanneet jo oleskeluhuoneeseen ja jättäneet Jamesin yksin odottamaan Lilyä.
’’Hei’’, Lily sanoi ja käveli Jamesin luokse halaten tätä.
’’Päästääkö Pomfrey sinut noin vain pois?’’ James kysyi hymyillen. Hän otti tyttöystäväänsä kädestä kiinni ja he lähtivät laskeutumaan portaita alempiin kerroksiin määränpäänään oleskeluhuone.
’’Ilmeisesti’’, Lily hymähti vaisusti. He kävelivät tovin verran hiljaisuuden vallitessa, kunnes Lily töksäytti: ’’Anteeksi että en saanut sieppiä kiinni.’’
’’Ei se haittaa. Aina ei voi onnistua’’, James vastasi.
’’Niin, mutta sen takia emme voittaneet. Ethän ole vihainen?’’ Lily kysyi ja käänsi katseensa vierellään kulkevaan poikaan. James käänsi katseensa Lilyyn ja kohtasi tämän katseen. Se oli jotenkin alakuloinen. Ei hän ollut osannut odottaa, että Lily oli ottanut häviämisen näin raskaasti. Häntä itseään se ei haitannut ollenkaan. Tottahan se oli, että olisi ollut mukava voittaa, mutta aina sekään ei onnistunut.
’’En ole tippaakaan vihainen! Miksi olisin?’’
’’Koska minun takiani emme voittaneet.’’
’’Hei, ei se ole sinun vikasi. Ryhmy lensi sinua vatsaan! Kuka tahansa olisi tipahtanut luudaltaan sen takia.’’
’’No niin, mutta se ryhmy lensi suoraan minua päin! Minun olisi pitänyt huomata se ja väistää ajoissa! Kaiken lisäksi sinä vielä varoitit minua siitä, enkä halunnut kuulla sinua’’, Lily intti. James oli pysähtynyt keskelle käytävää.
’’Lopeta itsesi syyttäminen. Tällä häviöllä ei ole mitään merkitystä loppupelien kannalta. Ja muutenkin. Olit niin keskittynyt siepin nappaamiseen, ettei ole ihme ettet nähnyt ryhmyä. Jos et olisi nähnyt Maxin lentävän siepin perään, niin SE olisi ollut huolestuttavaa. Se olisi todistanut sinut äärimmäisen sokeaksi ja huonoksi huispaajaksi’’, James sanoi ja hymyili perään oikeaa hurmuri hymyä.
’’No joo…’’ Lily sanoi ja lähti jälleen kävelemään. ’’Siltikään en ole tyytyväinen suoritukseeni.’’ James huokaisi ja pyöräytti silmänsä kattoon.
’’Kuule. Jos nyt et lopeta tuota itsesi syyttelyä, en puhu sinulle enää koskaan’’, hän sanoi ja laittoi huulensa tiukasti yhteen sanojensa painoksi.
’’Haha’’, Lily naurahti, ’’et pysty olemaan puhumatta edes viittä minuuttia!’’
’’Kokeillaanko?’’ James ehdotti. He olivat saapuneet jo Lihavan leidin muotokuvan kohdalle ja nyt maalauksen pyöreä nainen odotti salasanaa.
’’Hah. Puhuit jo!’’ Lily sanoi ja osoitti Jamesia kuin sanoakseen ’’kiinni jäit!’’.
’’Äh, ei sinulle voi olla puhumatta’’, James sanoi ja suuteli Lilyä.
’’No voi hellanlettas sentään! On se vain niin ihanan hienoa, että te VIHDOIN olette yhdessä, mutta tuota lääppimistä ei jaksaisi katsella koko päivää. Eli tuleeko se salasana sieltä vai ei, vai voinko lähteä tapaamiseeni?’’ leidi kysyi närkästyneenä seinältä. Lily naurahti ja irrottautui suudelmasta.
’’Papukaijan siipisulka’’, hän sanoi ja leidi heilahti sivuun mutisten jotain nuorista lemmenpareista ja ruusuisista silmälaseista.
Seuraava viikko meni nopeasti. Lilyn ja Jamesin kädet olivat niin täynnä hommia joulutanssien valmistelujen tiimoilta, että he kerkesivät olla oleskeluhuoneessa vain iltaisin partioinnin jälkeen. Suurin osa koristeistakin toimitettiin samaisella viikolla, joten muitakin oppilaskunnan jäseniä tarvittiin auttamaan. Tekolumen kanssa syntyi pienimuotoinen katastrofi: ensimmäisellä kerralla heille lähetettiin oikeata lunta sulamattoman sijaan, minkä seurauksena koko koristevarasto lainehti. Ensimmäisenä tästä epäiltiin Riesua, joka oli nähty vesi-ilmapallojen kanssa käyskentelemässä lähellä varastoa, mutta lopulta selvisi, että lumi oli alun perin ollut oikeaa, eikä Riesulla ollut osaa eikä arpaa koko jupakassa. Onneksi McGarmiwa ja Lipetit onnistuivat kuivattamaan ja pelastamaan muut koristeet, sillä jos he olisivat epäonnistuneet, koko tanssien koristelu olisi mennyt mönkään. Toisella kerralla heille taas lähetettiin sateenkaarilunta. Lumi vaihtoi tasaiseen tahtiin väriään vihreästä violettiin ja se jos mikä ei sopinut joulutanssiaisiin. Vasta monen räyhääjän ja hormipulveripalaverin jälkeen heille lähetettiin sitä, mitä alun perin oli tilattu. Lumen toimittajan mielestä oli ollut hassun hauskaa pelleillä McGarmiwan kustannuksella ja sitä jos mitä he saivat katua, sillä sellaisen naisen kanssa, kuin McGarmiwa, ei kauan naurettu, jos tämä suuttui.
Ulkoilma oli muuttunut totaalisesti keskiviikkona. Yhtäkkiä oli alkanut satamaan vettä taivaan täydeltä. Lily oli muiden koululaisten tapaan ihmetellyt sitä suunnattomasti, sillä elettiinhän jo sentään marraskuuta ja Tylypahka sijaitsi pohjoisessa Skotlannissa, jossa tavallisesti siihen aikaan oli jo kunnon paukku pakkaset ja nietoksittain lunta. Nyt lumi oli sulanut lähes olemattomiin ja ne harvat kinokset, jotka vielä olivat jäljellä, olivat muuttuneet nuoskalumeksi, joista kaikki nyt riitelivät, sillä juuri siitä lumesta saattoi tehdä hyviä lumiukkoja. Koulunpihamaata koristivatkin nyt toinen toistaan korkeammat lumiukot, joista osa oli saanut ruohopeitteen lumen loputtua.
Kun joulutanssiaisiin oli aikaa enää kaksi viikkoa, Chelly, Lola ja Kelly päättivät toteuttaa suunnitelmansa hiustyyliensä vaihdosta. Lauantaina kahdeskymmenesneljäs marraskuuta he tekivät rohkean päätöksen lähtemällä Tylyahon kylässä olevaan parturikampaamo Nips & Napsiin. He kävelivät kaulaliinat, pipot ja hansikkaat kädessä pitkin tupaten täynnä olevaa kylän pääkatua. Edellisyönä ilma oli jälleen viilentynyt ja nyt pakkasta oli reippaasti yli kaksikymmentä astetta. Pääkatu oli lainehtinut keskiviikkoisesta sateesta ja sulaneesta lumesta, joten vesi, joka oli jäänyt katuun, oli jäätynyt paksuksi jääkerrokseksi. Muuten tähän pikkuseikkaan ei välttämättä olisi kiinnittänyt huomiota, mutta kun katseli ympärilleen, näki, kuinka ihmisiä lenteli pitkin poikin nurin monien ostoskassien lennellessä kaaressa ihmisten päälle.
’’Onneksi älysin laittaa nämä saappaat’’, Chelly sanoi toisille.
’’Niinpä. Olisit kaatunut tähän mennessä varmaan kymmenen kertaa’’, Lola sanoi ja asetteli pipoaan paremmin päähänsä. He pääsivät vihdoin oikean paikan eteen ja Kelly aukaisi oven. Lola ja Kelly astuivat sisään, mutta Chelly jäi seisomaan oviaukkoon kuin patsas.
’’Chel, mikä tuli?’’ Kelly kysyi ja katsoi ystäväänsä.
’’Mietin vain. Onkohan tämä viisasta’’, hän mutisi ja toljotti eteenpäin.
’’No nyt et kyllä rupea perääntymään! Itsehän sinä tämän keksit!’’ Lola sanoi kärsimättömästi.
’’No niin mutta-’’ Chelly mutisi.
’’Eikä mitään muttia. Kelly. Auta minua tämän kanssa’’, Lola sanoi ja astui ulos kampaamosta mennen Chellyn vasemmalle puolelle. Hän tarttui käskikynkästä ystäväänsä, kun Kelly tarttui toiselta puolelta. Yhtä aikaa he lähtivät liikkeelle ja mahtuivat juuri ja juuri sisään kapeasta oviaukosta vastusteleva Chelly välissään.
Sisälle päästyään hajuaistin turrutti sekalainen tuoksu hiuslakkoja ja shampoita. Kelly ja Lola raahasivat Chellyä välissään seinustan vieressä olevalle pitkälle penkille ja pakottivat hänet istumaan siihen.
’’Ette voi pakottaa minua’’, Chelly protestoi ja yritti nousta ylös mutta Lola tönäisi hänet takaisin istualleen.
’’Usko minua, et tule katumaan tätä. Ja sinä itse tämän keksit. Mikä muka olisi saanut sinut kääntämään pääsi?’’ Lola sanoi.
’’No ehkä se, että minulla on viha-rakkaus-suhde hiusteni kanssa’’, Chelly tuhahti.
’’Voi raukkaa’’, Kelly sanoi myötätuntoisesti ja katseli ympärilleen. Parturikampaamo näytti lähes samanlaiselle, kuin jästivastaava. Huone, jossa he olivat, oli neliön muotoinen. Sen yhdessä nurkassa oli tiski, jonka päällä oli suuri vanhalta näyttävä kassakone. Kassakoneen vieressä oli kansio, jossa oli monta lehteä. Kelly päätteli, että siihen kirjattiin ylös ajanvaraukset ja muut muistettavat asiat. Tiskin takana oli hylly, jossa oli pieniä purnukoita, jotka sisälsivät erilaisia hoitoaineita ja shampoita, sun muita hiusten hoitotuotteita. Hyllyn vieressä oli iso ja rönsyilevä murattikasvi. Tiskin oikealla puolella Kellystä katsottuna, oli holvikaaren muotoinen aukko, josta päästiin toiseen huoneeseen. Tässä huoneessa oli noin kuusi pistettä, missä pystyttiin leikkaamaan hiuksia tai tekemään kampauksia. Kellyä, Lolaa ja Chellyä vastapäisellä seinällä oli lisää hyllyköitä, jotka notkuivat isoja ja pieniä pulloja ja putkiloita.
’’Missähän henkilökunta luuraa?’’ Lola ihmetteli ja meni tiskille ja klinkautti pyöränkellon näköistä kelloa.
KLING! kuului kirkas ääni ja hetken kuluttua nuori ja vaalea nainen tuli toisesta huoneesta kurkistaen holvikaarimaisen aukon luota.
’’Kuinka voin auttaa?’’ nainen kysyi ja väläytti sädehtivän hymyn.
’’Tuota’’, Lola aloitti, ’’olisiko teillä aikaa leikata meidän kaikkien hiukset?’’
’’Tottahan toki! Olikos teillä aikaa varattuna?’’ nainen kysyi iloisesti. Hänellä oli yllään leipomisessun tapainen tekele, jossa oli tusinan verran taskuja. Jokaisesta taskusta tuli ulos jotain tarvikkeita, kuten sakset, papiljotteja, kampoja ja harjoja.
’’Ei. Olisiko pitänyt?’’ Lola kysyi ihmeissään.
’’Ei se pakollista ole!’’ nainen naurahti ja viittasi ikkunaan, jossa teksti komeili: HIUSTEN LEIKKAUS ILMAN AJANVARAUSTA! Tosin sisältä päin se oli luettavissa nurinpäin.
’’Hyvä. Joten, olisiko teillä nyt heti hetki aikaa?’’ Lola kysyi ja hymyili ystävällisesti.
’’Kyllä, kyllä’’, nainen sanoi, ’’Margaret ja Salma ovat vielä kahvitauolla. Odottakaapas hetki!’’ Hän kurkisti taukohuoneeseen ja huudahti: ’’MARGARET! SALMA! TÄÄLLÄ OLISI KOLME TYTTÖÄ ASIAKKAANA!’’
’’TULLAAN!’’ kuului kahdesta suusta.
’’Ai niin, minun nimeni on Hilda’’, Hilda sanoi ja kätteli kaikkia. ’’Tätä tietä olkaa hyvät!’’ Hilda johdatti tytöt siihen toiseen huoneeseen ja näytti jokaiselle oman tuolin. Lähes heti, kun he olivat istuutuneet, kaksi muuta parturikampaajaa tuli taukohuoneesta. He olivat hiukan iäkkäämpiä kuin Hilda, ja sen huomasi heidän seuraavista sanoistaan: ’’Oi, onpas meillä täällä kauniita nuoria naisia tänään!’’
’’Hei, minä olen Margaret’’, pehmeä-ääninen nainen sanoi ja kätteli Chellyä, Lolaa ja Kellyä.
’’Ja minä Salma’’, latinonainen sanoi hänkin kätellessään. Chellystä tuntui kuin hän olisi astunut kampaamon sijasta Martta-kerhon teekutsuille, sillä hän ei ollut koskaan eläessään törmännyt niin tuttavallisiin parturikampaajiin. Chelly vaihtoi katseen Kellyn kanssa ja oli ruveta nauramaan. Vaivoin hän esti itseään alkamasta hihittää hillittömästi ja yritti väkipakolla palauttaa naamansa peruslukemille.
Koululla James oli kuolla tylsyyteen. Muut Kelmit huitelivat jossain missä lie, joten hänellä ei ollut yksinkertaisesti mitään tekemistä. James oli istunut varmaan tunnin paikoillaan kovaäänisessä oleskeluhuoneessa ja yrittänyt keksiä jotain tekemistä itselleen. Oli hän sinä päivänä kyllä kirjoittanut kirjeen isälleen ja käynyt lähettämässä sen, mutta siinä ei ollut ollut puuhaa kuin puoleksi tunniksi ja jälleen hän oli samassa pisteessä miettien, mitä tehdä. Lilyäkään hän ei kehdannut häiritä, sillä tämä oli uppoutunut tekemään läksyjään oleskeluhuoneen nurkkaan välittämättä taustalla pauhaavasta melusta ja musiikista. James huokaisi ja nousi ylös suunnaten sittenkin Lilyn luokse.
’’Keksi minulle jotain tekemistä’’, hän puuskahti kun oli päässyt toiselle puolelle oleskeluhuonetta ja lysähtänyt Lilyä vastapäätä olevalle tuolille. Lily laski sulkakynänsä pöydälle ja katsoi myötätuntoisesti Jamesia.
’’Voi sinua’’, Lily sanoi säälivästi.
’’En ole sentään niin epätoivoinen, että sääliä kaipaisin’’, James virnisti, ’’mutta voisit silti keksiä minulle tekemistä.’’
’’Hmm…’’ Lily sanoi, ’’suunnittele joulutanssien ilmoitusjulistetta?’’
’’Nääh, se on naisten heiniä. En osaa edes piirtää’’, James sanoi.
’’No sitten… tarkista juhlakaapusi kunto?’’
James näytti hetken pohtivalta.
’’Joo, sen voisinkin tehdä. Kiitos vinkistä’’, James sanoi, nousi ylös, antoi suukon Lilylle ja lähti makuusaliinsa.
’’Ai! Ei! Ou!’’, Chelly sanoi ja veti hartioitaan korviinsa sitä mukaa, mitä puhui.
’’Voisitko nyt pysyä paikallasi!’’ kampaaja sanoi ääni täristen. Chellyn hiuksista oli leikattu vasta noin viisi senttiä pois, sillä hän oli käskenyt aina lopettaa leikkaamisen, kun pieni nippu oli tipahtanut lattialle. Samassa ajassa, missä Chellyltä oli leikattu vain viisi senttiä pois, oli Kellyltä ja Lolata saatu työ melkein valmiiksi. He olivat antaneet hiustensa tipahdella tasaiseen tahtiin lattialle ilman minkäänlaisia välikohtauksia. Kellylle oli leikattu jo otsatukka ja nyt Hilda, joka leikkasi Kellyn hiuksia, leikkasi hänen hiuksiaan hieman kerroksittain takaa. Kellyn hiukset olivat lyhentyneet lapaluista hartioille.
Lolan hiukset olivat lähes valmiit: Salma, joka oli saanut tehtäväkseen Lolan hiukset, oli siirtänyt hänen jakaustaan keskeltä oikealle sivulle ja viimeisteli nyt takatukkaa, joka oli lyhentynyt huomattavasti: ennen alaselkään ulottunut tummaakin tummemman ruskeat hiukset olivat lyhentyneet nyt noin lapaluiden korkeudelle.
’’Noin, ja valmista!’’ Salma sanoi ja hymyili sädehtivästi.
’’Vau, kiitos paljon!’’ Lola sanoi ja ihasteli hiuksiaan edessään olevasta peilistä. Tämän jälkeen hän kääntyi katsomaan Chellyä, joka istui tuolillaan silmät kiinni puristaen rystytset valkoisina sen käsinojia.
’’Ihan totta Chelly. Älä viitsi olla lapsellinen’’, Lola sanoi, ’’saathan sinä aina taikuudella hiuksesi takaisin pitkiksi.’’
’’No sittenhän minä teen tässä turhaa työtä!’’ Margaret ärähti ja näpsäisi paksun tupon hiuksia pois.
’’Etkä tee’’, Chelly mutisi, ’’taialla pidennetyt hiusket kestävät vain kaksitoista tuntia.’’
’’Nyt. Ole paikallasi, niin saan työni loppuun vielä tämän päivän puolella’’, Margaret anoi ja katsoi Chellyä peilin kautta.
’’No okei’’, Chelly tuhahti ja sulki jälleen silmänsä kun Margaret aloitti jälleen leikkaamaan.
James kiipesi portaat ylös ja aukaisi oven hämärään makuusaliin. Hän sytytti oven molemmilla puolilla olevat öljylamput taikasauvansa heilautuksella ja astui sisään. James joutui suunnilleen auraamaan tiensä vaatekomerolle, sillä kaikkien heidän neljän vaatteita ja koulutavaroita lojui pitkin poikin lattiaa niin, että itse puista lattiaa ei näkynyt kuin muutamasta kohtaa. Viimein komeron eteen päästyään James aukaisi sen oven ja löysi kaapin sisältä samanlaisen kaaoksen, mitä lattialla oli: vaatteita mytyssä ja solmussa hyllyillä. Hän katseli tankoa, missä roikkui kaapuja hengarissa ja yritti löytää omaa juhlakaapuaan. Hetken ajan selailtuaan kaapuviidakkoa hän löysi etsimänsä ja vetäisi sen hengareineen päivineen ulos pölyisestä komerosta. James ravisti pukuaan ja siitä pöllähti pieni pölypilvi, joka sai pojan aivastamaan. Aivastuksen jälkeen hän nosti ahdistavan näköisen pingviinipuvun käden mitan päähän ja tarkasteli sitä. James virnisti itsekseen; juhlakaavun hihat ja lahkeet olivat ainakin kaksi tuumaa liian lyhyet.
’’Täytyy siis lähteä kaapuostoksille’’, hän mutisi itsekseen ja sysäsi puvun takaisin kaappiin sulkien samalla sen ovet.
James hyppelehti makuusalin portaikoita alas takaisin oleskeluhuoneeseen päällään musta villakangastakki ja käsissään lapaset. Hän mietti millainen puku Lilyllä olisi tanssiaisissa, ja siitä hän saikin idean. James teki täyskäännöksen juuri ennen astumistaan oleskeluhuoneen puolelle, ja puoliksi juoksi portaat takaisin ylös. Hän meni oman makuusalinsa läpi ovelle, joka yhdisti tyttöjen makuusalin Kelmien makuusaliin ja koputti siihen. Kukaan ei tullut aukaisemaan, joten James taikoi lukon auki, ja astui sisään huomattavasti siistimpään tilaan. Hänen ei tarvinnut edes puikkelehtia vaatekasojen läpi päästäkseen vaatekomerolle. James aukaisi komeron oven ja löysi kymmenen kertaa siistimmän sisällön: kaikki paidat ja housut olivat siististi pinossa yhtä hyllyä lukuun ottamatta. James päätteli tuon hyllyn kuuluvan Chellylle sen epäsiisteyden takia. Hän etsi katseellaan vaatteita, joita Lilyllä oli nähnyt päällä kuluneen viikon aikana ja löysikin ruohonvihreän ja paksun villapaidan, joka oli ollut tytön päällä edellisenä päivänä. James katsoi paidan kauluksesta sen koon, joka oli M, ja laittoi puseron takaisin paikalleen laittaen komeron oven kiinni.
Chelly nousi ylös kampaajan tuolista ja otti käsipeilin käteensä. Hän katseli kuvajaistaan edestä, takaa ja sivulta. Hiustenleikkausurakka oli vihdoin saatu päätökseen monen valittelun jälkeen.
’’Vautsi’’, Chelly sanoi ja ihasteli Margaretin tekemää työtä, ’’todella hienosti leikattu.’’
’’No sietääkin olla. Olet hankalin asiakas, mitä minulla on koskaan ollut’’, Margaret huokaisi. Chelly hämmästyi hieman ja katsoi peilin kautta hymyilevään Margaretiin. Yleensä palvelualalla olevat työntekijät eivät kertoneet asiakkailleen kuinka hankalia he ovat.
’’Chelly’’, Lola aloitti, ’’nuo hiukset sopivat sinulle uskomattoman hyvin!!’’
’’Niinpä!’’ Kelly säesti ja katseli hänkin omia hiuksiaan peilistä.
’’Olette todella taitavia’’, Chelly sanoi hymyillen kampaajille. Hänestä itsestään tuntui kuin hän olisi juuri syntynyt uudestaan. Olo oli todella kevyt ja raikas.
’’Noh, työtämmehän tämä vain on’’, Salma sanoi hymyillen lämpimästi.
’’Paljonko jäämme velkaa teille?’’ Kelly tiedusteli ystävällisesti ja kaivoi rahapussinsa esiin taskustaan.
’’Katsotaanpas’’, Hilda sanoi mietteliäästi ja otti kansion esille. Hetken tutkailtuaan hän sanoi: ’’Chellyltä menee kolme kaljuunaa, Lolalta yksi ja Kellylytä kahdeksan sirppiä ja viisikymmentä sulmua.’’ Kelly, Chelly ja Lola kaivoivat rahansa esiin ja ojensivat Hildalle jokainen tasarahan.
’’Kiitos paljon’’, Hilda kiitti ja kilautti kassakoneen auki tiputtaen rahat sen sisälle.
’’Kiitoksia teille’’, Lola sanoi ja osoitti kiitoksen kaikille kolmelle. Kelly ja Chellykin kiittivät ja tämän jälkeen kolmikko astui jälleen ulos jäiselle kadulle kompastelemaan.
James saapui juuri Tylyahon porteille kun Kelly, Chelly ja Lola tulivat häntä vastaan.
’’Oho!’’ James sanoi yllättyneenä, ’’mihinkäs tyttöjen hiukset ovat kadonneet?’’
’’Kampaamon roskakoriin’’, Chelly virnisti, ’’mitä mieltä olet?’’ Hän pyörähti ympäri ja näytti Jamesille hiuksensa myös takaa ja sivuilta.
’’Hienot ovat. Käyvät hyvin sinulle’’, James sanoi.
’’Kiitos’’, Chelly kiitti.
’’Teilläkin on tosi hienot hiukset’’, James sanoi ja osoitti kehunsa Kellylle ja Lolalle, jotka vastasivat kiitoksella.
’’Mihinkä muuten olet menossa?’’ Chelly kysyi.
’’Ostamaan uutta juhlakaapua’’, James vastasi irvistäen.
’’Joo. Katso jalkoihisi kun kävelet tuolla’’, Kelly sanoi ja viittasi liukasta katua olkansa yli. ’’Muutama mummo on jo kaatunut kankulleen.’’
’’Ei huolta, Kelly rakas’’, James sanoi virnistäen, ’’minä en ole mummo.’’ Se sai tytöt naurahtamaan ääneen.
’’Mutta. Me tästä lähdemme aiheuttamaan sydänkohtauksen Lilylle’’, Chelly sanoi.
’’Et saa ikinä anteeksi jos onnistut siinä’’, James sanoi, ’’vainoan sinua vielä haudassasikin.’’
’’Okei. Jätämme siis Lilyn rauhaan’’, Chelly virnisti ja lähti pois Lolan ja Kellyn kanssa. James kääntyi taas kylää kohti ennen kuin hoksasi jotain ja sanoi vielä: ’’Hei, odottakaa vielä sekunti!’’ Chelly, Lola ja Kelly pysähtyivät ja kääntyivät Jamesiin päin.
’’Niin?’’ Lola kysyi.
’’Satutteko muuten tietämään, että onko Lily ostanut itselleen jo iltapukua tanssiaisiin?’’
Lola vilkaisi Chellyyn.
’’Ei hän kai ole. Miksi kysyt?’’ Chelly vastasi Lolan puolesta.
’’Ei kun’’, James sanoi ja haroi hiuksiaan, ’’ajattelin ostaa sellaisen hänelle. Mutta älkää pihahtako sanaakaan hänelle!’’
’’Ooi, voi kun söpöä’’, Lola sanoi ja James pystyi vaikka vannomaan, että hänen silmissään välähti sydämet.
’’Öh… okei. No tuota. Minä tästä lähdenkin’’, James sanoi.
’’Joo. Nähdään’’, Kelly sanoi ja tytöt lähtivät yhdessä kohti Tylypahkaa.
Lola, Kelly ja Chelly astuivat peräkkäin oleskeluhuoneeseen ottaen samalla kaulahuiveja, hanskoja ja takkeja pois päältään. Tytöt suuntasivat oleskeluhuoneessa kohti Lilyä, joka paahtoi vinoa läksypinoaan. Puolivälissä huonetta Sirius asteli Chelly eteen ja hymyili vinosti toinen kulmakarva hiusrajaa hipoen.
’’Olemmeko tavanneet ennen?’’ Sirius aloitti ja vinkkasi silmäänsä, ’’näytät nimittäin uudelta täälläpäin. Haluatko, että näytän vähän paikkoja?’’ Sirius vinkkasi jälleen silmäänsä ylitsevuotavasti ja tarjosi kättään Chellylle. Chelly tuijotti edessään ilveilevää poikaa kysyvä ilme kasvoillaan.
’’Kuule älä kuvittele turhia, Sirius Musta. Minä en lankea tuohon’’, Chelly sanoi pitkästyneenä ja käveli pöllämystyneen pojan ohi Lilyn luokse. Sirius oli tiputtaa leukansa paikoiltaan tunnistettuaan tytön Chellyksi.
’’Chelly! En tunnistanut sinua! Räjäyttikö joku purkkapallon hiuksiisi vai mihinkä hiuksesi ovat kadonneet!?’’ Sirius rääkäisi, ja muutama pää kääntyi katsomaan Chellyä.
’’Kuules. Vaikka oma pääsi näyttääkin risukasalta, se ei tarkoita sitä, että meillä muilla täytyisi olla samanlainen’’, Chelly näpäytti ja istui Lilyn viereen.
’’Ei, en tarkoittanut, etteivätkö nuo hiukset kävisi sinulle’’, Sirius sanoi, ’’aika radikaali muutos vain…’’
’’No kiitos nyt kumminkin’’, Chelly sanoi hymyillen pienesti ja kääntyen Lilyyn ja muihin päin.
James asteli varovaisesti ja horjahdellen pitkin Tylyahon täyttä katua kohti juhlavaateliikettä, joka sijaitsi vähän pienemmällä sivukadulla ruokakauppaa vastapäätä. Joidenkin kauppojen näyteikkunoihin oli ilmestynyt joitakin sen joulun uusimpia tuotteita, jotka kiinnostivat muutamia uteliaita silmäpareja. Kelly oli ollut enemmän kuin oikeassa tien liukkaudesta. James hädin tuskin pysyi pystyssä. Hän oli muutamaan otteeseen joutunut tarraamaan kiinni edessään kävelevien ihmisten hartioihin, ettei vain olisi kaatunut. Vihdoin pitkältä tuntuneen matkan päätteeksi, hän saapui vaateliikkeen ovelle aukaisten sen.
Kello kilahti ja James astui tunkkaiselta vaikuttavaan pikku soppiin, jossa oli vaatetankoja seinänvierustat täynnä. Tankojen yläpuolella oleva seinätila oli täytetty naulakoilla, joissa roikkui henkareissa erilaisia ja värisiä juhla-asusteita. Lattianrajassa hujan hajan olevissa pahvilaatikoissa ja niiden päällä oli juhlakenkiä, jotka sopivat yhteen mekkojen ja kaapujen kanssa. James puikkelehti telineiden välistä kassalle kysyäkseen hieman neuvoa.
’’Päivää’’, hän sanoi kassan takana tuolissaan rönöttävälle myyjälle.
’’Niin?’’ myyjä sanoi laiskankuuloisesti.
’’Kysyisin, että missä on juhlakaapuja?’’ James sanoi.
’’Tuossahan niitä on tankokaupalla’’, myyjä murahti ja huitaisi epämääräisesti kädellään Jamesin taakse. James katsoi myyjää kulma koholla ja kääntyi ympäri alkaen metsästää etsimäänsä.
Jonkin aikaa tuskailtuaan ahtailla käytävillä, jos niitä sillä nimellä saattoi kutsua, joku tuli helmiverhon takaa tiskille.
’’Äiti! Enkö minä sanonut, ettet saa istua siinä tuolissa!’’ kuului möreä ärähdys kassalta päin. Tätä seurasi lattiaa raapivien tuolinjalkojen ääni, jota saatteli tömähtävät askelet. James piti kädessään yönsinistä juhlakaapua ja vilkaisi sen takaa myyjän paikalle tullutta räätälin näköistä miestä.
’’Olisit nyt voinut antaa minun istua siinä vielä hetken’’, ääni raakkui ja tömisteli helmiverhon taakse. Verhon helmet kilisivät hetken aikaa toisiaan vasten, ja sen aikana James kerkesi rekisteröidä juuri tapahtuneen. Kassatuolissa istunut vanhus olikin nainen, toisin kuin James oli aluksi luullut. Naisen ulkonäkö ei ainakaan viestittänyt mitään merkkejä siitä, että tämä oli kauniimman sukupuolen edustaja: päälaki oli kaljuuntunut varmaan kymmeniä vuosia sitten ja ne muutamat haituvat, jotka olivat säästyneet kaljuuntumisen kiroukselta, oli vedetty ilmeisesti vettä ja vehnäjauhoa apuna käyttäen pitkin päätä tarkoituksenaan peittää laaja kalju. Naisen kulahtaneita kasvoja peitti ylisuuret ja ainakin sentin paksuiset silmälasit. Yllään hänellä oli jonkinlainen viritelmä, joka saattoi yhtä hyvin olla verhot tai vanha jätesäkki, eroa ei olisi huomannut.
’’Voinko auttaa jotenkin?’’ räjähtäneen näköisen naisen paikalle tullut keski-iän ylittänyt mies kysyi.
’’Oikeastaan joo. Etsisin mustaa juhlakaapua’’, James sanoi ja laittoi hengarissa roikkuvan yönsinisen kaavun takaisin paikalleen.
’’Selvä’’, mies sanoi ja laski suustaan muutaman nuppineulan neulatyynyyn. Hän otti kassan takana sijaitsevalta seinältä tikapuut ja käveli niiden kanssa yhdelle korkeista seinistä. Mittanauha heilahti hänen kaulassaan kun hän laski tikapuut seinää vasten ja kiipesi niille.
’’Oletkos sinä vielä Tylypahkassa?’’ mies kysyi keskustelua aloittavalla äänellä. Hän nousi tikkaita ylös pienelle tasanteelle.
’’Joo. Viimeisellä luokalla’’, James vastasi ja työnsi kätensä mustien farkkujensa taskuun.
’’Ah, muistan vieläkin oman viimeisen vuoteni’’, mies sanoi äänellä, josta saattoi päätellä tämän palanneen muistoihinsa. ’’Kaadoimme ystäväni kanssa tyttöjä kuin viimeistä päivää. Mikähän hänen nimensä oli... taisi olla joku Potter.’’ James hätkähti kuullessaan sukunimensä.
’’No kuitenkin. Oli nimi mikä tahansa, olimme oikeita naisten kaatajia. Tyttöjä meni ja tuli’’, hän sanoi ja otti yhden mustan kaavun henkarista.
’’Mikäs sinun kokosi on?’’
’’Öh…’’ James äännähti, koska oli vieläkin vähän ymmällään sukunimensä kuultuaan, ’’se on L.’’
’’Niin arvelinkin. Mihinkäs minä jäinkään kertomuksessani? Ai niin! Olin kertomassa siitä kuinka tyttöjä oli suunnilleen joka viikonpäivälle omansa. Minä olin ehkä enemmänkin yhden tytön kannalla koko ajan, mutta ystäväni taas pyöritti monia kerralla. Mielestäni hän meni usein liian pitkälle ja siitäkös hän sai kuulla: joka aamu Suuressa salissa ainakin viisi pöllöä lähetti räyhääjiä jotka kiljuivat muutetuin äänin loukkauksia ja uhkauksia… harmi kun en muista hänen nimeään…’’
’’Oliko hän Stefan?’’ James auttoi huomaamattaan.
’’Aivan!’’ mies sanoi, ’’uhkaukset eivät kyllä olleet hiusten leikkaamista vakavampia… hetkonen: Mistä sinä voit Stefanin tietää?’’ Myyjä oli pyörähtänyt tasanteella ympäri ja tuijotti nyt Jamesia.
’’Hän on isäni’’, James vastasi virnistäen ja otti kaulahuivinsa pois.
’’Kappas! Onpas sattuma!’’ Mies tuli pikaisesti tikkaat alas ja ojensi kätensä Jamesille.
’’Nimeni on Alex. Tai Al, kuten isäsi minua kutsui’’, Alex esittäytyi ja puristi Jamesin kättä.
’’Joo. Minä olen James’’, James sanoi.
’’Hauska tutustua, hauska tutustua. Mitenkäs isäukkosi on pärjäillyt? Ja entäs äitisi. Siinä vasta viehättävä nainen. Sai jopa Stefanin vakiintumaan!’’
James tunsi itsensä hivenen vaivautuneeksi. Alex ei siis tiennyt, että Merida oli kuollut.
’’Isä voi ihan hyvin. Äitini kuoli vähän aikaa sitten joten’’, James sanoi pala kurkussaan. Hymy, joka Alexin laihoja ja hieman ryppyisiä kasvoja peitti, hiipui saman tien.
’’Otan osaa’’, hän sanoi myötätuntoisesti katsoen vakavakasvoisena Jamesiin.
’’Kiitos’’, James vastasi. ’’Itse olen päässyt jo jotenkuten yli tyttöystäväni tuella, mutta isäni on edelleen hieman maassa. En tiedä mikä hänet saisi piristymään…’’
’’No mutta! Minähän voisin tehdä visiitin hänen luokseen ja koittaa piristää häntä’’, Alex sanoi ja hymy levisi jälleen hänen kasvoilleen, ’’villien kouluvuosien muistelu varmasti piristää.’’
’’Voi olla’’, James vastasi vaisusti virnistäen.
’’Niinpäs minä teenkin. Mutta. Palataanpas takaisin asiaan. Haluat varmaankin sovittaa tätä?’’
’’Joo. Missä sovituskopit ovat?’’
’’Tuolla noin, noiden kahden tangon takana’’, Alex sanoi ja osoitti naisten juhlamekkoja sisältävien pyörällisten tankojen taakse.
’’Kiitos.’’ James otti Alexilta hengarin jossa roikkui smokin ja viitan yhdistelmältä näyttävä musta puku. Puvun rinnuksen kohdalla näkyi valkoinen kauluspaita. Kauluspaitaan oli ommeltu kiinni silkkiliivi, ja liivin olkaimiin ja kauluspaidan niskaosaan, oli kiinnitetty nilkkoihin asti ulottuva viitta. Suorat housut roikkuivat hengarin poikkipuulla siististi taiteltuina. James käveli tekele kädessään verhon luokse ja vetäisi sen sivuun samalla mennen itse sisään ahtaaseen sovituskoppiin.
’’Noh, miltäs näyttää?’’ Alex kysyi verhon toiselta puolelta oikoen mustaa slipoveriaan. James solmi solmion kaulansa ympäri ja katseli kokonaisuutta kokovartalopeilistä, joka roikkui pukukopin seinällä.
’’Oikeastaan tämä on tosi hyvä’’, James sanoi ja astui verhon takaa. Puku istui kuin nakutettu. Hihat ja lahkeet loppuivat juuri oikeassa kohdassa.
’’Pääsit vähällä’’, Alex sanoi ja harjasi vaateharjalla puvun olkapäiden ryppyjä pois. ’’Yleensä juhlakaapujen etsimiseen kuluu tuntikausia.’’
’’Tiedän. Se vasta tuskaa on’’, James mutisi vastaukseksi.
’’Mitä sanoit?’’
’’En mitään. Taidan sitten ottaa tämän’’, James kiirehti vastaamaan. Hän meni takaisin pukukoppiin ja riisui juhlakaavun laittaen tilalle omat vaatteensa. Poika taitteli kaavun siististi ja astui ulos kopista vetäen verhon sivuun. Astuessaan verhon toiselle puolelle, Jamesin silmiin osui varmasti maailman kaunein vaate, minkä vain pystyi kuvittelemaan. Hänen edessään olevalla seinällä roikkui kasoittain naisten iltapukuja, mutta yksi ainoa mekko erottui muiden joukosta edukseen.
’’Alex’’, James sanoi ja tuijotti seinälle, ’’voisinko nähdä tuota mekkoa tuolla?’’
’’Minä kun luulin, että olit jo valinnut itsellesi sopivan’’, Alex sanoi virnistäen ja meni vastakkaisen seinän tikapuiden luokse. ’’Mutta omapahan on ylpeytesi. Itse en kyllä mistään hinnasta pukisi mekkoa ylleni.’’
James ei voinut olla nauramatta miehen vitsille. Hekotuksensa seasta hän oikaisi: ’’Vaikka idea olisi kovin mielenkiintoinen, uskon, ettei tyttöystäväni päästäisi minua edes kymmenen metrin läheisyydelle itseään.’’
’’No mitä sinä sitten tällä hepeneellä meinasit? Antaa sen kenties ystävällesi joululahjaksi?’’
’’Veikkaan, että Siriukselle ei tekisi yhtään hyvää saada naisten vaatteita. Tarkoituksenani on antaa tuo mekko tyttöystävälleni’’, James sanoi naurahtaen ja otti vastaan Alexin antaman syvän vihreän mekon, jonka helman laskokset heilahtivat hivenen Jamesin pidellessä hengaria.
’’Vau’’, James sanoi. ’’Tämä on todella hieno.’’
’’Kiitos. Olen nimittäin suunnitellut ja ommellut sen’’, Alex sanoi ylpeänä.
’’Tämä on todella kaunis’’, James sanoi ja katseli tekelettä käsivarren mitan päässä. ’’Sanohan ammattilaisena, että käykö tämä mekko punahiuksiselle tytölle?’’
Alex silmäili mekkoa aivan kuin kuvitellen punahiuksisen naisen sen sisälle.
’’Mielestäni vihreä sopii aina yhteen punaisen kanssa’’, hän sanoi viimein, ’’mutta siihen pitää lisätä ehdottomasti hartiahuivi.’’ Alex käännähti kannoillaan ja meni tiskillä olevan telineen luokse. Telineessä roikkui silkkisiä ja villaisia hartiahuiveja, joita riitti läpikuultavista kudottuihin ponchoihin. Alex pyöritti telinettä mietteliäs ilme kasvoillaan kunnes päätyi kahteen vaihtoehtoon: molemmat olivat läpikuultavia, mutta toinen oli valkoinen ja pellavasta tehty, kun taas toinen oli petrolin sininen ja kudottu ohuesta silkistä. Alex piti toista huivia toisessa ja toista toisessa kädessä ja laittoi molemmat mekon vierelle.
’’Mitäs itse tuumisit?’’ Alex kysyi pohtivasti ja katsoi kulma koholla huiveja ja mekkoa.
’’Älä minulta kysy. Sinä se ammattilainen olet’’, James sanoi, sillä hän ei todellakaan ymmärtänyt eroa kahden huivin välillä. Hänen mielestään niissä ei ollut muuta eroavaisuutta kuin väri. Hän ei myöskään voinut käsittää, miksei Alex ollut vain ojentanut hänelle toista huiveista, vaan mietti tolkuttoman kauan, kumpi kävisi paremmin vihreään ja mattapintaiseen kankaaseen. Lopulta hän kuitenkin laittoi valkoisen pellavahuivin takaisin telineeseen ja kiepsautti petrolin värisen huivin mekkoa kannattelevan henkarin ympärille.
’’Noin. Nyt se on täydellinen’’, Alex sanoi, ’’ja vieläkö muuta?’’
’’Eiköhän tässä ollut kaikki’’, James sanoi ja käveli Alexin perässä kassalle.
’’Katsotaanpas’’, Alex mutisi ja näppäili kassakoneeseen hintoja. ’’Sovitaan että saat kolmekymmentä kaljuunaa alennusta siitä, että selvisi, että olet vanhan ystäväni poika.’’ James virnisti ja kaivoi kukkaroaan taskustaan.
’’Se tekisi sitten sata seitsemänkymmentä kaljuunaa yhteensä’’, Alex ilmoitti ja kassakone kilahti auki. James kippasi kukkaronsa sisällön tiskille ja alkoi laskea. Lähes koko sisältö hävisi parempaan talteen ja Jamesin mielessä vilahti ajatus siitä, että jonain viikonloppuna täytyisi piipahtaa Lontoossa ja käydä hakemassa muutama sata kaljuunaa rahapussin sisällöksi. Alex otti rahat vastaan ja laittoi ne kassakoneeseen. Tämän jälkeen hän otti tiskin alta kaksi paperikassia ja taitteli vaatteet siististi niihin ojentaen ne sitten Jamesille. James hyvästeli Alexin ja astui kantamuksineen takaisin kirpeään pakkasilmaan. Jälleen hän lähti varovaisesti kulkemaan katua pitkin takaisin Tylypahkaan.
Sirius makaili sängyllään kädessään metsästään löytämänsä mysteerinen pergamentinpalanen. Hän oli selvittänyt vasta yhden ainokaisen sanan, eikä sekään auttanut asiaa. Sirius kaivoi yöpöytänsä laatikosta itsensä kirjoittaman kopion tekstistä ja luki mielessään sitä monesti läpi.
Kun avaat ka...ot salaiset,
löydät kamalimmat alaiset.
Tekstiä on paljon ja vähän,
mut’ niistä et vastausta löydä tähän.
Sun tajuttava on katsoa a..m...,
tai muuten s..a....tta tätä et päivänvaloon paljasta.
Siis mene ti.....ano..ten tai.aa...n,
avulla sen, löydät va...uk..n kiperään ar..........Vaikka sitä luki läpi uudestaan ja uudestaan, teksti pysyi yhtä tyhjän kanssa samanlaisena, naurettavana arvoituksena, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Eniten Siriusta kiinnosti kenen pergamentti oli ollut. Oliko se Kalkaroksen? Kun Sirius oli kurpitsajuhlan iltana kysynyt kyseiseltä henkilöltä asiasta, tämä oli vaikuttanut vaivautuneelta ja varovaiselta. Aivan kuin hän olisi varonut sitä, että paljastaisi vahingossa jotain arvokasta tietoa, mitä kukaan ei saanut kuulla. Tai entä jos tekstiin sisältyisi jokin vaarallinen loitsu? Pikkuhiljaa Siriusta itseään alkoi naurattaa näiden ajatusten ja päätelmien tekeminen, sillä yhdessäkään jutussa ei ollut mitään perää!
’’Tekstiä on paljon ja vähän’’, Sirius mutisi ja tuijotti pergamentille. Hän tuijotti epäselviä sanoja ja yritti saada ne muuttumaan selkeiksi, ’’mut’ niistä et vastausta löydä tähän… mitä helkkaria tämä oikein meinaa?’’ Joku nousi portaita ylös ja kohta makuusalin ovi aukeni. Sirius siirsi pergamenttia näkökenttänsä edestä ja kohotti päätään nähdäkseen, kuka oli tullut.
’’Ai se olitkin sinä’’, Sirius mutisi ja laski päänsä takaisin alas ja alkoi jälleen tuijottaa pergamenttia. Hän toivoi että James huomaisi pergamentin ja auttaisi sen ratkaisemisessa. Enää Sirius ei jaksanut yrittääkään saada ystävänsä huomiota suunnattua mysteeriseen pergamenttiin, joten hän ajatteli, että James saisi käyttää omia aivokapasiteettejaan älytäkseen pergamentin olevan itse asiassa kiinnostava.
’’Miten kuulostat noin pettyneeltä nähdessäsi minut? Luulisi sinun hyppivän riemusta pitkin seiniä nähdessäsi näin komea yksilö’’, James sanoi vitsikkäästi ja röyhisti rintaansa tiputtaen vaatekassit lattialle.
’’Anteeksi, James-kulta, mutta minua eivät kassi-Almat kiinnosta’’, Sirius sanoi pergamentille tarkoittaen sanat kuitenkin Jamesille.
’’En ole mikään kassi-Alma’’, James protestoi.
’’Mitä sitten teet kahdella paperikassilla?’’
’’Sitä juuri, että toisessa on uusi pingviinipukuni ja toisessa on Lilylle ostamani iltapuku’’, James kertoi ja nosti kassit pois lattialta. Hän vei ne vaatekomerolle ja tiputti molemmat komeron pohjalle.
’’Mihinkä sinä niitä tarvitset? Onko Tylyahossa kenties sunnuntaitanssit, joihin ajattelit mennä?’’ Sirius kysyi virnistäen pergamentille.
’’Tanssit nimenomaan’’, James sanoi vihjettä antavalla äänellä. Sirius kelasi muistiaan ja löysi pian aiheen, mistä James puhui.
’’Voi apinanpylly! Olin aivan unohtanut!’’ Sirius rääkäisi ja nousi istumaan sellaisella vauhdilla, että pää olisi mennyt sänkykatoksen läpi, jos se olisi ollut yhtään alempana.
’’Älä vain sano, että olit unohtanut tanssiaiset!’’
’’Todellakin sanon! Milloin ne ovat?’’ Sirius kysyi silmät selällään.
’’Tasan kahden viikon päästä lauantaina’’, James informoi, ’’siksi kävinkin ostamassa itselleni juhlakaavun.’’
’’Voi pyhä paska sentään!’’
’’Mistä lähtien paska on ollut pyhää?’’ James kysyi virnistäen edessään kauhistuneen näköiseltä Siriukselta.
’’Älä takerru pikkuseikkoihin! Nyt on elämä ohi’’, Sirius pihahti, ’’naisista tulee ihan hulluja psykopaatteja… voi elämän kevät… kaikki roikkuvat lahkeessa kiinni minne ikinä menenkin… voi hyvä jumala.’’ Sirius näytti puhuvan lähinnä itselleen eikä kysymysmerkiltä näyttävälle Jamesille.
’’Minä kun luulin, että se on hartain toiveesi’’, James sanoi sarkastisesti.
’’No tietyltä kantilta katsottuna kyllä, mutta tätä et sinäkään toivoisi edes pahimmalle vihollisellesi’’, Sirius sanoi ja värähti aivan kuin olisi saanut kylmiä väreitä. ’’Muistatko silloin kolmannella luokalla, kun saatiin käydä ensimmäisen kerran Tylyahossa?’’ James mietti hetken ja kaiveli muistiaan. Sitä päivää hän ei kyllä vähällä unohtanut.
’’Eikös se ollut se päivä jolloin pyysin Lilyä ensimmäisen kerran treffeille?’’
’’Joo. Ja eikös hän torjunut sinut kiroamalla korvasi elefantin korviksi?’’ Sirius kysyi nauraen muistolle. James katsoi Siriusta murhaavasti, sillä hänen mieleensä ei tullut mitään niin nöyryyttävää hetkeä, jonka hän oli koskaan elämässään kokenut. Hän oli seisonut keskellä eteishallia ja suureen ääneen oli kysynyt Lilyltä, että lähtisikö tämä Tylyahoon. Hetken Lily oli jopa näyttänyt siltä, että harkitsi asiaa, mutta sitten James oli osannut mennä munaamaan mahdollisuutensa pahimmalla mahdollisella tavalla: hän oli mennyt langettamaan tarantallegro loitsun ohi kulkeneeseen Kalkarokseen, ja siitäkös jos mistä Lilyn pinna oli palanut. Hän oli huudahtanut jotain epämääräistä sioista ja sikaloista, ja taikonut Jamesin korvat harmaiksi ja nahkaisiksi lerpukoiksi.
’’En mielelläni puhuisi siitä’’, James sanoi kiristetyin hampain.
’’Joo, mutta en voi kyllä unohtaa ilmettäsi’’, Sirius naurahti haukahtavasti ja väänsi naamansa jonkinlaisen kauhistuksen ja häpeän sekoitukseksi.
’’Jos vaikka palattaisiin takaisin siihen, että olit valmis ostamaan menolipun Himalajaan hurjistuneiden naisten takia’’, James ehdotti ja sai Siriuksen irvistyksen häipymään saman tien.
’’Hieno idea, muuten. Taidan kokeilla sitä ihan käytännössä’’, Sirius mutisi ja kääntyi matka-arkkunsa päin. Hetkeen James ei tajunnut, että oliko hänen edessään oleva poika tosissaan pakenemisen kanssa, mutta kun Sirius alkoi heitellä sukkiaan ja muita vaatteitaan puolityhjään matka-arkkuun, James tajusi loputkin asiasta. Hän pyöräytti silmiään ja otti Siriusta hartioista kiinni ravistellen tätä.
’’Voi pyhä lehmä sinun kanssasi!’’ James huudahti ja ravisteli edelleen Siriusta hartioista, ’’ole nyt mies edes kerran elämässäsi ja lopeta tuo älyttömyys! Olet Sirius Musta, hitto vieköön! Kukaan nainen ei ole ennen saanut sinua noin pahasti pakokauhun valtaan, joten älä anna niiden hyppiä varpaillesi nytkään! Mieseläinkunta kokee pahan kolauksen jos sinusta tulee Peterin kaltainen tossun alla eläjä!’’
Siriuksen pää hytkyi edes takaisin, mutta hän sai jotenkuten sanottua: ’’Minä kun ajattelin että otat itsesi esimerkiksi tuohon.’’
James irrotti otteen ystävänsä hartioista.
’’Monestiko se pitää todistaa, etten ole tossun alla?’’
’’Monesti ’’
’’Joka tapauksessa. Ryhdistäydy hyvä mies! Sitä paitsi, kukaan muu ei oikeastaan vielä tiedä että tanssiaiset edes ovat silloin kun nyt ovat. Emme nimittäin ole vielä tehneet ilmoituksia’’, James sanoi ja kuuli huojentuneen huokaisun karkaavan ystävänsä suusta. Sirius näytti miettivän hetken aikaa jotain, sillä hän rypisti hieman otsaansa ja alkoi kävellä edestakaisin ympäri makuusalia. James pelkäsi, että Sirius alkoi jälleen harkita omatoimista evakoitumista Havaijin saarille palmun katveeseen, mutta hetken kuluttua Sirius pysähtyikin hänen eteensä ja kysyi toinen kulma koholla ja toinen silmä sirrillään: ’’Olisiko mitenkään mahdollista, edes pienessä ajatuksessa, että voisin lainata näkymättömyysviittaasi tansseihin asti?’’
’’Älä edes kuvittele tuota. Tiedät, että tarvitsen viittaa!’’ James sanoi huokaisten. Sirius silmät levähtivät auki ja nyt tämä katsoi kysyvän ja yllättyneen ilmeen sekoituksella Jamesia. James tuntui kutistuvan kasaan Siriuksen silmissä.
’’Et siis tiennyt’’, James ähkäisi.
’’Tiennyt mitä?’’ Sirius vastasi ovelasti nostaen kulmakarvojaan koko ajan lähemmäksi hiusrajaansa. James yritti keksiä jonkun valheen, mutta ei onnistunut siinä. Hänen oli siis pakko tunnustaa: ’’ No hyvä on! Käyn lähes joka ilta tyttöjen makuusalin puolella-’’ Jamesin lause jäi kesken sillä Sirius oli ottanut vaihteeksi tietäväisen ilmeen ja sanoi: ’’Vai sillä tavalla. Sitä ollaan sitten laitettu pikavaihde päälle.’’
’’Tiedän mitä ajattelet, mutta se asia ei liity tähän mitenkään!’’ James huudahti. Häntä alkoi vähitellen ärsyttää se inhottavan veikeä virne, joka löytyi Siriuksen kasvoilta.
’’Herra saa sitten selittää asian kunnolla, tai käy niin, että Sirius Musta lähtee asioille koulunkäytäville’’, Sirius sanoi ja virnisteli kahta kauheammin. James harkitsi asiaa moneen otteeseen ja yritti jälleen keksiä jonkun valheen. Aivojensa takaosassa hän tiesi varsin hyvin, että Sirius tietäisi, jos hän kertoisi tälle valheen. Heidän välilleen oli nimittäin kehittynyt vahva veljeydenside, johon sisältyi toisen tunteminen perinpohjaisesti. Tästä syystä kaikista helpointa oli sanoa totuus.
’’No tuota… tykkään katsella, kun Lily nukkuu. Hän on niin suloinen’’, James sanoi ja puhe muuttui muminaksi loppua kohden. Siriuksen ilme muuttui hyvin epäsiriusmaiseksi, sillä sitä näki muutenkaan harvoin pojan kasvoilla: ilme oli sanalla sanoen pehmeä.
’’Voooi’’, hän sanoi korostaen ilmettään, ’’oletpa sinä hölmö rakastuneena. No, syy on tarpeeksi pätevä siihen, ettei sinun tarvitse lainata viittaasi.’’
Maanantaina oppilaskunta levitteli edellispäivänä tekemänsä tanssiaisilmoitukset. Ilmoitusten ulkoasu sai paljon kehuja: keskellä pergamenttia tanssi siluetti miehestä ja naisesta. Kuvan ylläpuolelle oli kirjoitettu koristeellisilla kirjaimilla ”Joulutanssiaiset” kun taas tanssijoiden alapuolelle tärkeät tiedot, kuten päivämäärä, kellonaika, maininta ruokatarjoilusta ja alle neljäsluokkalaisten ohjelmasta samaisena päivänä.
Ilmoitukset saivat oppilaissa, varsinkin tytöissä, aikaan kovaa supinaa ja keskustelua vaatteista, meikeistä ja kavaljeereista. Opettajan saivat harmia osakseen tästä supinasta, sillä oppilaat juoruilivat ja juoksentelivat ympäri luokkaa keskustellen toistensa kanssa mahdollisista pariehdokkaista ja sopivista mekonväreistä. Muutaman kerran neljäsluokkalaisten rohkelikkojen ja korpinkynsien muodonmuutos tunnilla koettiin vaaranhetkiä, sillä McGarmiwa oli meinannut peruuttaa koko tanssiaiset heidän osaltaan muutamien innokkaimpien juoruilijoiden takia. Kiistasta oli selvitetty parilla jälki-istunnolla ja saarnalla oikeasta käyttäytymisestä oppitunneilla.
---
Jatkuu lähipäivinä :> Kommenttia?
