May I Have Your Leg?(K-11, Kelmit) VIIMEIN JATKOA: 10.6.12!!

[Evora]

9. Paljon onnea, Sirius!

’’No miten koelennot menivät?’’ Remus kysyi kun Lily ja James tulivat nauraen sisään muotokuva-aukosta.
’’Aa, joo hyvinhän ne. Eikö Anturajalka kertonut sinulle?’’
’’Ei, mutta sinulla taitaa mennä muutenkin hyvin’’, Remus sanoi ja katsoi nauravaa Lilyä uteliaasti.
’’Joo, kyllähän minulla ihan hyvin menee. Mennään makuusaliin, niin kerron.’’ Remus nousi ylös nojatuolista ja meni makuusaliin ennen Jamesia.

’’Niin, kerrohan nyt meille kaikille, mitä Lilyn suhteen on tapahtunut?’’ Remus kysyi ja istui sängylleen risti-istuntaan.
’’Mitä?’’ Sirius sanoi ja pomppasi pystyyn sängyllään. ’’Onko Lily lämmennyt Sarvihaaralle?’’
’’No niinkin voisi sanoa’’, James sanoi.
’’Kerro jo!’’ Peter yllytti.
’’Olemme ystäviä. Lilyn pyynnöstä.’’
’’Ääh, minä jo luulin, että oli tapahtunut jotain hienoa’’, Sirius sanoi ja into hävisi hänen silmistään.
’’No tapahtui vielä jotain muutakin’’, James sanoi hiljaa.
’’Nyt heti paikalla kerrot!’’ Sirius sanoi jälleen intoa pursuten.
’’Kun kättelimme, niin käsiämme pitkin meni joku lämmin virtaus sydämeen asti. Mitähän se mahtoi olla?’’ James kysyi varsinaisesti Remukselta, joka oli syventynyt mietteisiinsä kuultuaan Jamesin sanat. Sen näki hänen otsarypyistä, jotka ilmestyivät hänen otsalle aina, kun hän mietti ankarasti jotain.
’’Se voisi olla se, mitä ajattelen’’, Remus mutisi, ’’mutta taidan tarkistaa sen vielä yhdestä kirjasta. Voisinkin saman tien tehdä sen.’’ Remus lähti mutisten makuusalista ilmeisesti kirjastoa kohti. Sirius katsoi Remuksen perään oikeakulma koholla.
’’Kuutamo on ollut aina outo, mutta tuo ylittää jo outoudelle sallitun rajan’’, Sirius sanoi.
’’Onko outoudella sitten joskus ollut joku raja?’’ Peter kysyi pitkästyneenä sängyltään. ’’Sillä jos outoudella on ollut joku raja, niin sinä olisit kyllä jo ylittänyt avaruusolentorajan.’’ Sirius mulkaisi Peteriä ja heittäytyi sängylleen.

Remus oli etsinyt erilaisia kirjoja jo kolme tuntia, mutta yksikään ei ollut osoittautunut oikeaksi. Hänellä oli aavistus Jamesin kuvaaman tunteen tarkoituksesta, mutta halusi olla asiasta täydellisen varma, ennen kuin herätti ystävässään turhia unelmia ja toiveita. Olen ihan varmasti lukenut siitä jostain kirjasta. Se oli ihan varmasti viimevuoden ekstraesseeseen… Remus kompuroi hyllyjen välissä ja etsi kirjaa hikihatussa. Pakko löytää se kirja! Vielä tunnin etsittyään Remus löysi kuin löysikin etsimänsä kirjan.
’’Jes!’’ hän sanoi ääneen ja veti kirjan hyllystä. No voi hitto! Kirja oli koko ajan nenäni alla, enkä sitten voinut nähdä sitä! Pääasia että se kuitenkin löytyi. Remus meni yhden pöydän ääreen jonka päällä oli öljylamppu valaisemassa lukijaa. Hän heitti kirjan pöytään ja se pamahti kovasti. Yhtäkkiä Remus muisti, että oli kirjastossa ja mikä vielä pahempaa: kello oli jo yli käytävillä kulkemisajan. Poika avasi kirjan sisällysluettelon kohdalta ja seurasi sormellaan eri kappaleiden otsikoita. Noin puolessavälissä oleva rivi paljasti sen, mitä Remus etsi: Taikavoimaiset tunteet kosketuksesta Hän selasi kyseisen kappaleen alkuun ja alkoi lukea.

Remus oli kerinnyt lukea koko luvun, mutta vasta viimeisellä sivulla lukua selitettiin asia, jota hän oli etsinyt. On tämän kirjan kirjoittaja kyllä ollut päästään sekaisin, kun pitää jaaritella kaksikymmentä sivua turhaa ja viimeisen sivun kolmella viimeisellä rivillä kirjoittaa selvän selityksen Selitys kuului näin:

Lämmintunne, joka kulkee kosketuksesta sydämeen, kuuluu ikivanhoihin enteisiin. Entisaikojen noidat ja velhot tunsivat tunteen, jos molemmilla oli jokin vahva tunne toisesta. Yleensä nämä kaksi vahvaa tunnetta ovat olleet viha ja rakkaus, sillä sanontahan kuuluu: Viha ja Rakkaus kulkevat käsi kädessä.
Ennen pitkään tämä osapuoli, joka omistaa vihantunteen toista kohtaan lämpenee sille, jolla on aitoa rakkautta vihaajaa kohtaan. Tämä toimii siis ainoastaan, jos rakkaus on aitoa.

Selitystä seurasi vielä liuta esimerkkejä, mutta Remus oli löytänyt etsimänsä.
’’Jes!’’ Remus sanoi hiljaa ääneen. Tämä osuu juuri Lilyyn ja Jamesiin! Hän otti palan pergamenttia taskustaan ja kopio tekstinpätkän sulkakynällä, jonka joku oli jättänyt pöydälle. Sarvihaara kyllä hyppii seinille, kun kuulee tämän, Remus ajatteli virnistäen ja jatkoi jäljentämistä. Hän ihasteli sitä, miten paljon aikaa oli käyttänyt tunteen selvittämiseen ja sitä, että saisi Jamesin hyvälle ja toiveikkaalle tuulelle. Remus sai nopeasti jäljennettyä tekstin ja sen jälkeen hän nousi ylös penkiltä, vei kirjan paikoilleen ja lähti hipsimään hiljaa kirjaston ovea kohti.

Remus sadatteli sitä, ettei ollut hoksannut ottaa Kelmienkarttaa tai näkymättömyysviittaa mukaansa, sillä nyt hän saattaisi jäädä kiinni käytävillä hiippailusta. Hän kulki niin monia salakäytäviä kuin pystyi ja muisti, sillä yleensä hän oli ollut Jamesin tai Siriuksen johdolla salakäytävissä. Hän kääntyi nurkan takaa toiselle käytävälle, mutta pakitti melkein saman tien takaisin nurkan taakse. Hän oli kuullut ääniä. Niitä oli kaksi, ja molemmat kuuluivat ilmeisesti pojille.
’’Olen muuttanut mieleni’’, toinen sanoi normaalilla puheäänellä, joka kuulosti oudon tutulle.
’’Niin minkä suhteen?’’ toinen, nyt vierasääni, kysyi.
’’Uskon, että Chellyllä ja Siriuksella on jotain peliä selkäni takana.’’ Remus tunnisti äänen kuuluvan Williamille ja pysytteli piilossa, sillä halusi kuulla enemmän.
’’Minähän sanoin, että veljeni on mitä on’’, toinen poika tiuskaisi, ja Remus tiesi nyt, kuka puhuja oli. Hän oli ilmiselvästi Regulus Musta, Siriuksen pikkuveli. Anturajalka voisi olla kovin kiinnostunut tästä… Remus ajatteli.

’’No, mitä meinasit tehdä?’’ Regulus kysyi ja pysähtyi keskelle käytävää.
’’En tiedä, ehdota sinä’’, William sanoi ja ilmeisesti pysähtyi Regulusta vastapäätä.
’’Tarkkaile Siriusta ja Chellyä ja heidän käytöstään toisiaan kohtaan.’’ Ei kuulunut vastausta ja Remus päätteli, että William oli nyökännyt. He lähtivät jälleen kävelemään käytävää eteenpäin ja kohti Remuksen piilopaikkaa. Remus päätti astua esiin kulman takaa. Hän käveli kylmän viileästi poikien ohitse ja jatkoi Rohkelikkotornia kohti.
’’Entä jos hän kuuli keskustelumme?’’ William kysyi pingottuneella äänellä.
’’Siitä ei ole huolta’’, Regulus vastasi ja hymyili ilkeästi Remuksen selälle. Se sai Remuksen niskassa tuntumaan kihelmöintiä ja tämä vauhditti askeliaan.

Remus käveli loppumatkan ripeästi ja päästyään Rohkelikontorniin, hän kiiruhti suoraan omaan makuusaliinsa.
’’Mikä kesti näin kauan?’’ Sirius kysyi ensimmäisenä lattialta punnertaessaan.
’’Ettekö te vieläkään ole nukkumassa? Kello on varmaan jo kaksitoista!’’ Remus sanoi ihmeissään, meni oman sänkynsä viereen ja otti yöpaitansa siitä.
’’Et vastannut vielä, mikä kesti?’’ Sirius toisti ja oli siirtynyt tekemään vatsalihaksia.
’’En löytänyt sitä kirjaa heti, mutta löysin sen kuitenkin.’’ James pomppasi saman tien sängyltään jossa oli maannut mahallaan ja lukenut lehteä.
’’Kerro heti!’’ James sanoi intoa hehkuen.
’’Tässä’’, Remus sanoi ja ojensi lapun Jamesille, ’’siinä on tarkka selitys siitä, mikä se lämmin tunne oli.’’ James sieppasi lappusen ja repäisi sen melkein kahtia.
’’Se kirja oli muuten aika huonosti kirjoitettu’’, Remus valisti ja Peter loi kysyvän katseen sängyltään, ’’sitä minä vain, että se kirjailija jaaritteli koko luvun ajan turhista asioista kahdenkymmenen sivun verran ja sitten viimeisen sivun viimeiset kolme riviä kertoivat sen ydin asian.’’ James oli vain kuunnellut puolella korvalla, sillä luki lappua ties monettako kertaa.
’’Voi ei, voi ei!’’ Sirius älähti ja tukki korvansa. Peter ja Remuskin aistivat saman, sillä hetken kuluttua James kiljaisi varsin tyttömäisesti.
’’JAMES!’’ Remus karjaisi ystävälleen, ’’luitko sen lapun tarkasti!?’’
James hiljeni.
’’Kyllä’’, hän sanoi rauhallisesti, ’’ette välttämättä usko, mutta rakastan Lilyä ihan aidosti ja koko sydämeni pohjasta.’’ James punastui erittäin epäjamesmaisesti.
’’Ei voi olla totta’’, Sirius sanoi dramaattisesti ja istui silmät pyöreinä sängylleen. ’’Rakastuminen ei sovi Kelmille. Mitä me teimme väärin?’’ Sirius kysyi Remukselta samalla äänensävyllä, kuin äiti mieheltään, jos heidän lapsensa oli tehnyt jonkun rikoksen.
’’En voi tietää, mutta olet itsekin haksahtanut erääseen’’, Remus sanoi ja virnisti Siriukselle.
’’Ai kehenkä? Kertoisitko ystävällisesti minullekin?’’
’’Älä vain väitä, ettet itse tiedä kehen olet hurahtanut?’’
’’No en! Kerro minullekin!’’
’’Miten olisi sellainen blondi, jolla on kolme ystävää ja tämä meidän Sarvihaara on rakastunut yhteen heistä. Valkeneeko?’’
’’No en TODELLAKAAN ole ihastunut Chellyyn!’’ Sirius kielsi kauhuissaan. ’’Mieluummin McGarmiwa kuin Chelly Smith!’’
’’Okei.’’
’’Okei mitä?’’
’’Menen järjestämään sinulle ja Minerva-tädille treffit’’, Remus sanoi virnistellen hyvin epäremusmaisesti.
’’Ei tarvitse, että kiitos vain’’, Sirius sanoi päätään raapien.
’’Okei sitten. Tiesitkös, että Chelly järjestää sinun synttärijuhlat?’’ Se sai Siriuksen pysähtymään kesken matkan vessaan.
’’Hän mitä?’’
’’Järjestää syntymäpäiväsi.’’
’’No voi Jeesus Kristus!’’
’’Ei saa tehdä pilkkaa uskonnollista henkilöistä’’, Remus sanoi ja meni sänkyynsä. ’’Rupean nukkumaan. Hyvää yötä.’’ Hän vetäisi verhot sänkynsä ympärille. Hän ajatteli, että ei kertoisi Williamin ja Reguluksen keskustelusta muille. Ainakaan vielä.
Sirius huusi kädet levällään: ’’Se kuka on antanut Chellylle tehtäväksi järjestää synttärini, saa kyllä katua syntymäänsä ja aika pahasti!’’ Ilosta loistava ja hymyilevä James meni nukkumaan ja samoin teki myös Peter. Sirius oli päättänyt jättää menemättä vessaan ja meni nyt nukkumaan. Poikien makuusalissa oli vihdoin hiljaista. Paitsi…
PRÖÖT!
’’SIRIUS?!’’ James karjaisi. Remus ja Peter olivat revenneet nauruun, josta ei meinannut tulla loppua.
’’Mitä?’’ kuului viaton ääni muutaman sängyn päästä.
’’Säästäisitkö nuo ilmavaivat vaikka vessaan?’’ James pyysi ystävällisesti.
’’Joo, joo. Minulla oli joku aisa mitä piti kysyä, Peter… hetki pieni’’, Sirius hieroi ohimoitaan, vaikka muut eivät sitä nähneetkään, jotta muisti asiansa.
’’Ja päätit sitten ilmoittaa, että sinulla on asiaa päästämällä kaasuja pihalle?’’ James kysyi nauraen. ’’Totta kai! Ai niin! Peter, oletko jo selvittänyt asiasi Kellyn kanssa?’’
Hiljaisuus.
’’Peter?’’ Sirius kysyi uudelleen.
’’Öh...’’ Peter äännähti ja vääntyili sängyssään, ’’en oikeastaan.’’
’’Miten niin ’en oikeastaan’’’ Sirius kysyi.
’’Öh… en oikein ole saanut häntä kuuntelemaan’’, Peterin sanat hiipuivat kuulumattomiin.
’’No sama ohje sinullekin: pistä hänet seinää vasten!’’ Sirius sanoi, ’’muta nyt minä rupean nukkumaan. Öitä!’’
’’No sinähän tässä herätitkin meidät sillä ylimääräisellä torvella’’, James sanoi nauraen omille sanoilleen ja ne saivat myös Siriuksen nauramaan.
’’Jos nyt vaikka OIKEASTI rupeamme nukkumaan!’’ Remus sanoi haukotellen, ’’nimittäin huomenna on koulua.’’
’’Jäkä, jäkä ja ÖITÄ!’’ Sirius sanoi ja teki tekokuorsausta, joka sai jälleen kaikki nauramaan.
’’Tästä ei kyllä tule yhtään mitään. Yritämme ruveta nukkumaan vielä ensi joulunakin, jos tätä menoa jatkamme’’, James sanoi. ’’Öitä.’’ Siltikään he eivät vielä päässeet nukkumaan. Sirius rupesi hirnumaan kuin hevonen muille tuntemattomasta syystä.
’’ANTURAJALKA!’’ Remus karjui.
’’Joo, joo. Nyt oikeasti.’’ Sirius yritti ilmeisesti saada itsensä vakavoitumaan, mutta repesi kuitenkin uudelleen nauruun.
’’Tehdään kohta McGarmiwat ja potkitaan tuo metvursti pihalle’’, Peter ehdotti.
’’Käy minulle’’, James sanoi ja nousi sängystään. Hän käveli yhä hekottavan Siriuksen luokse, loitsi tähän loitsun, joka nosti hänet ilmaan ja lähti johdattamaan ystäväänsä kohti väliovea, joka yhdisti Lilyn ja muiden makuusalin Kelmien makuusaliin.

’’Mitä hiivattia sinä oikein teet?!’’ Sirius kysyi ilmasta pääsemättä kuitenkaan alas.
’’Vien sinut kullannuppusi viereen’’, James vastasi ja ohjasi Siriuksen sisälle tyttöjen makuusaliin.
’’Kauniita unia oman kullan kuvia’’, James sanoi, tiputti Siriuksen lattialle ja lukitsi oven.
Tytöt olivat heränneet Siriuksesta lähteneeseen ääneen, kun tämä oli tippunut. Kaikki neljä katsoivat Siriusta kysyvä ilme kasvoillaan.
’’Eh… tuota Sarvihaara potkaisi pihalle’’, Sirius selitti ja nousi lattialta.
’’Ihme, että he kestivät sinua näinkin kauan’’, Chelly sanoi piikikkäästi sängyltään. ’’Jos meinasit nukkua täällä, saat etsiä lattiasta mahdollisimman mukavan kohdan ja jäädä siihen.’’
’’Minä kun ajattelin, että olisin voinut nukkua sängyssäsi’’, Sirius virnisteli ja Chelly loi tähän katseen, joka varmasti olisi voinut jäädyttää jopa helvetin.
’’Unissasi.’’
’’Mistä arvasit!’’ Sirius paukautti.
’’Mistä arvasit, kraa!’’ Sirius hyppäsi ainakin kaksi metriä ilmaan säikähdyksestä. Hän käänsi katseensa äänen suuntaan ja kysyi: ’’Mistä ihmeestä tuo pulu tänne tupsahti?!’’
Chelly nauroi mahakippurassa muiden mukana.
’’Olisit nähnyt ilmeesi’’, Kelly kikatti.
’’No jo on hauskaa’’, Sirius sanoi happamasti, ’’meinasin saada sydänkohtauksen. Hullu kana.’’
’’Jos et sattunut huomaan, se on papukaija ja sen nimi on Dax’’, Chelly korjasi. ’’No miten on, nukutko lattialla vai seisaaltasi siinä?’’
’’Kun ei parempaa vaihtoehtoa tarjota, taidan tyytyä lattiapaikkaan’’, Sirius sanoi hiljaisella ja muka pettyneellä äänellä ja laskeutui jälleen lattialle.
’’Äh, Chelly, ottaisit hänet vaikka jalkapäätyysi nukkumaan. Hän näyttää koiralta, joka on juuri hylätty kadulle’’, Lola sanoi.
’’Mitäh?!’’
’’Että ota Sirius jalkapäätyysi tai vaikka viereesi nukkumaan.’’
’’No en IKINÄ enkä MISTÄÄN hinnasta!’’
’’Olisit kiltti’’, Sirius sanoi kädet ristissä Chellyn sängyn vierestä katsoen tyttöä koiranpennun katseellaan. Chelly katsoi Siriusta ensin kuin tämä kantaisi tappavaa tautia, antoi lopulta periksi.
’’No tule sitten. Mutta katsokin, ettei tästä tule tapa’’, Chelly tuhahti ja Sirius nousi hänen viereensä. Sirius oli ottamassa halausotetta Chellystä, mutta tämä läppäsi pojan kättä ja sanoi: ’’Ja pidä ne näpit irti minusta tai heitän sinut ikkunasta ulos!’’
’’Okei, hanipuppeli.’’
’’Mihinkä minä oikein lusikkani työnsin?!’’ Chelly kysyi, vetäisi sänkynsä verhot kiinni, käänsi selkänsä Siriukselle ja veti peiton korviinsa.
’’Hei! Minullekin sitä peittoa, varas’’, Sirius sanoi ja vetäisi koko peiton itsensä päälle. Chelly kääntyi hitaasti Siriukseen päin.
’’Anteeksi, muta sattuukohan herra sattumoisin muistamaan sellaista mitättömän pientä asiaa, että kenen tämä sänky on?’’
’’Nyt kyllä pistit pahan... En millään osaa vastata tuohon... Olisikohan sinun?’’ Sirius vinoili ja Chelly läppäsi Siriusta poskelle.
’’Ai!’’
’’Voi tätä nuorta lempeä’’, Lily huokaisi, ’’ette sitten yhtään kovempaa voi kinastella siellä. Kello on jo yksi yöllä, joten me haluaisimme nukkua!’’
’’No tuo yksi tuossa varasti peiton!’’ Chelly ärähti.
’’Ei ole kohteliasta puhua toista ihmisistä sanalla tuo’’, Sirius luennoi, mutta Chelly peitti pojan suun kädellään ja Sirius vain jatkoi papatusta, vaikka Chellyn käsi esti äänen pääsyn selvästi suusta.
’’Hyvää yötä!’’
’’No öitä.’’

Chelly nukahti varsin pian, mutta Sirius ei saanut unta. Hän nojasi oikeaan käteensä ja katseli Chellyä. Kuutamo taisi olla osittain oikeassa... taidan pitää edes vähän Chelly Smithistä.. Saameri! Sirius manasi itseään päänsä sisällä. Ei hän voinut olla ihastunut kehenkään oikeasti. Hän oli KELMI ja Tylypahkan naistenmies ja kuuluisin sydäntenmurskaaja. Mitä oli tapahtumassa aina niin kaksimieliselle ja hurmaavalle Sirius Mustalle? Nämä ajatukset pyörivät Siriuksen päässä, kun tämä viimein nukahti.

Kun Chelly heräsi aamulla, hän meinasi kiljaista, koska ei muistanut, että Sirius oli yöllä tullut kuokkimaan heidän makuusaliinsa. Nyt hän katsoi poikaa, joka oli omituisessa asennossa puoliksi sängyllä ja puoliksi lattialla. Hänen suustaan valui iljettävästi kuolaa Chellyn tyynylle ja tyttö päätti tiputtaa Siriuksen kokonaan lattialle. Poika älähti jotain pommiin viittaavaa, mutta tajusi sitten, että se oli ollut vain unta. Hän huitoi käsillään ja yritti päästä pois verhojen seasta, mutta onnistui vain repäisemään ne irti pidikkeistään.
’’Oliko ihan pakko tiputtaa?’’ Sirius kysyi kun oli selviytynyt verhoista.
’’Olit käytännöllisesti katsoen jo lattialla. Autoin sinut vain loppuun asti’’, Chelly virnisti hiukset pörrössä. Chelly on muuten kaunis kun hänellä ei ole meikkiä ja on vasta herännyt, Sirius ajatteli, mutta läppäsi itseään poskelle moisesta ajatuksesta.
’’Hakeudu hoitoon’’, Chelly sanoi katsoen Siriusta oudosti.
’’Ystävällistä.’’
’’Tietysti.’’
’’Mistä te taas riitelette?’’ kysyi Lilyn pää verhon raosta.
’’Me juttelimme, emme riidelleet’’, Chelly korjasi ja hyppäsi sängystään pois ja lisäsi vielä Siriukselle: ’’Saat kyllä mennä omaan makuusaliisi vessaan. Meidän vessamme on kaasuton vyöhyke.’’
’’Voih, äänesi on niin sulosointuinen näin aamutuimaan’’, Sirius sanoi ja Chelly yritti potkaista tätä takapuoleen.
’’Olen jo menossa! Kirjoittele, jos tulee ikävä!’’ Sirius meni hakkaamaan ovea, jotta joku Kelmeistä tulisi avaamaan sen hänelle. Viiden minuutin hakkauksen ja potkimisen jälkeen takkutukkainen ja uninen James aukaisi oven bokserit jalassaan.
’’Mitä a-a-asiaa?’’ James haukotteli ja aukaisi silmänsä kunnolla. Lily katsoi Jamesia hymy huulillaan. James on todella söpö herättyään, Lily ajatteli, eikä, ihme ja kumma, rangaissut itseään, kun ajatteli Jamesia lämpimästi. James hymyili Lilylle ja Sirius joutui tökkimään ystävänsä hereille.
’’Haloo? Housuton meillä on ongelma!’’ Sirius sanoi ja havahdutti Jamesin.
’’Se on Houston eikä housuton. Niin, mitä asiaa sinulla oli?’’
’’Päästäisitkö minut sisälle?’’
’’Aa, joo toki.’’ James siirtyi pois oviaukosta ja Sirius pujahti siitä sisään.

’’Aijai, nukuinpa makeasti’’, James venytteli, ’’eihän Anturajalasta ollut vaivaa?’’
’’Ei, ei ollenkaan. Hän vain varasti koko yön peittoa, kuorsasi kuin joku olisi koko ajan puhallellut käyrätorveen ja piereskeli kuin hajupommi. Muuten hänestä ei ollut mitään vaivaa’’, Chelly sanoi kuivasti vessan ovelta.
’’Ai, no hyvä. Sittenhän me voimmekin majoittaa hänet aina teidän luokse’’, James sanoi vinohymy huulillaan. Lily nousi sängyltään ja käveli Jamesia kohti.
’’Nyt jos suvaitsisit lähteä, sillä vaihdamme vaatteet. Teillä on kohta kiire aamupalalle. Aikaa syödä on enää puoli tuntia’’, Lily sanoi ja se sai Jamesin hätkähtämään.
’’Voi ei!’’ James sanoi kauhuissaan ja hävisi poikien puolelle. ’’Meillä on vain puolituntia aikaa syödä ne miljoona paahtoleipää, jotka joka aamu syömme! VAUHTIA SIELLÄ VESSASSA!’’ Lily laittoi hymyillen ja päätään pudistaen oven kiinni.

’’Hei! Lily, meillä on tänään huispausharjoitusket’’, James ilmoitti Suuressa salissa kesken aamupalan. ’’Muistahan tulla?’’
’’Miten voisi olla unohtamatta?’’ Lily sanoi ja naurahti Jamesille, joka näköjään tajusi jääneensä jälkeen Siriuksesta leipien syömisessä.
’’Hyhä. Hulet hitten hentälle houlun hjälkeen’’, James sanoi suu täynnä leipää ja puhuessaan murusia lenteli pitkin pöytää.
’’Joo, mutta voisit tosiaan vähän siistiä noita pöytätapojasi.’’ James nyökkäsi ja jatkoi jälleen syömistä, tai pikemminkin ahmimista, Siriuksen kanssa.

’’Röyh. Monta leipää söit?’’ Sirius kysyi vatsaansa taputellen Jamesilta päivän ensimmäisellä tunnilla, joka oli sattumoisin liemien kaksoistunti.
’’En laskenut, mutta veikkaan, että jotain kymmenen. Entä itse?’’
’’Ainakin kaksitoista’’, Sirius vastasi kerskaillen.
’’Älä selitä! Halusit vain pistää paremmaksi.’’
’’No miten niin?’’
’’Et mitenkään.’’
’’No niin!’’ Kumpikaan pojista ei ollut huomannut, miten kovaa he puhuivat. Kaikki luokassa olijat tuijottivat heitä, mutta pojat eivät välittäneet. He jatkoivat liemen keittelyä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
’’Potter ja Musta tänne NYT!’’ professori Zieljona kiljaisi luokan edestä. Sirius ja James menivät muina miehinä pöydän eteen ja nojasivat siihen viattomasti. Tai niin viattomasti, kuin vain pystyivät.
’’Niin mitä asiaa sinulla oli, Ninnukka?’’ Sirius kysyi flirttailevaan sävyyn.
’’Herra Musta lopettaa tuon heti alkuunsa. Tässä. Viette sen tuvanjohtajallenne’’, opettaja sanoi hyytävän kylmästi niin, että Jamesille tuli kylmänväreet. Hän ojensi kätensä ottamaan kirjekuoren.
’’Tule Anturajalka’’, James sanoi ja oli jo lähdössä pöydän luota, mutta Sirius ei liikahtanutkaan.
’’No, mikä tuli?’’ James kysäisi Siriukselta, mutta tämän silmät tuikkivat unelmoivasti ja katse oli luotuna Zieljonan kaula-aukkoon, joka oli aivan liian iso ollakseen laillinen.
’’No voi apua! Ala nyt TULLA!’’ James riuhtoi Siriuksen käsivarresta ovelle ja vasta sen toisella puolella Sirius heräsi.
’’NÄITKÖ SEN?’’ hän kysyi.
’’Niin minkä?’’
’’No Ninnukan kaula-aukon!’’
’’Minä en kyllä hirveästi katsele opettajien kaula-aukkoja, vaikka ne sitten ylettyisivätkin polviin asti. Lily riittää aivan hyvin.’’ Sirius oli pudottaa silmänsä päästään.
’’Siis MITÄ?! Tuijotteletko sinä hänen kaula-aukkoa?!’’
’’No EN! Siis Lily riittää aivan hyvin minulle. Ei minun tarvitse haaveilla opettajista, jotka ovat ainakin sata vuotta vanhempia.’’
’’Ei Ninnukka ole kuin enintään neljä vuotta minua vanhempi!’’
’’Tarkoitin kyllä McGarmiwaa.’’
’’Aa... no hän on enemmänkin kuin sata vuotta vanhempi minua.’’
’’Ja mitäs te nuoret herrat täällä käytävällä kävelette kesken tuntien?’’ Siriukselle ja Jamesille aivan liian tuttu ja tiukka ääni tivasi. He pysähtyivät kuin seinään ja pyörähtivät kannoillaan.
’’Ai hei Minervaiseni!’’ Sirius tervehti iloisesti Jamesin virnistellessä vieressä. ’’Etsimmekin sinua juuri!’’
’’Ja mitähän asianne mahtaa koskea? Kenties taas vaihteeksi jälki-istuntoa?’’
’’Mistä arvasit!’’ Sirius huudahti mitään ajattelematta ja James tallasi tämä varpaille.
’’No teidän tapauksessa ei muuta voi arvatakaan’’, McGarmiwa sanoi, otti kirjeen Jamesin kädestä ja luki sen ääneen:

Hyvä professori McGarmiwa,
Herrat Musta ja Potter ovat käyttäytyneet häiritsevästi tunnillani. Liian äänekäs puhuminen ja epäasiallinen käytös häiritsivät muiden oppilaiden työskentelyä. Toivoisin, että tästä seuraisi jokin rangaistus.
Terveisin,
Professori Zieljona

’’Mitä?! Emme me epäasiallisesti käyttäytyneet! Anturajalk –anteeksi, Sirius kyllä röyhtäisi kerran, mutta muuten olimme kunnolla’’, James puolustautui.
’’Taas sinä laitat syyt minun niskoilleni’’, Sirius sanoi.
’’Enhän! Sanoin vain totuuden.’’
’’Riitelette kuin vanha aviopari’’, McGarmiwa sanoi ja James ja Sirius hätkähtivät äänen sävyä, jolla professori puhui.
’’Hei! Minnie on oppinut nauramaan ja hymyilemään!’’ Sirius huudahti ja kätteli McGarmiwaa. ’’Onneksi olkoon!’’
’’Nyt riittää!’’ opettaja vastasi ankarasti. James oli tuijotellut ikkunasta ulos taivaalle ja huomasi, että sinne alkoi kerääntyä paljon uhkaavan näköisiä pilviä.
’’Rohkelikko menettää takianne kolmekymmentä pistettä ja herra Mustalla on jälki-istunto tänä iltana kello viisi.’’
’’Hei! Tänään on huispausharjoitukset!’’ James muistutti.
’’Silti. Herra Musta: työhuoneessani tänään kello viisi. Asia on loppuun käsitelty. Voitte mennä.’’ Professori sanoi ja lähti takaisin opettajanhuoneeseen.

’’Hyvä sinä!’’ James puuskahti Siriukselle kun McGarmiwa oli kadonnut näkyvistä.
’’Miten niin?’’
’’Et pääse huispausharjoituksiin!’’ James räyhäsi.
’’No siellä tulee kohta kaatosade. Katso vaikka!’’ Sirius viittasi ikkunaan.
’’No silti! Oli räntäsade, ukkosmyrsky tai raekuuro, niin silti meillä olisi huispausharjoitukset!’’
’’Lily on oikeassa.’’
’’Häh? Miten sinä Lilyn nyt tähän vedät?’’
’’Hän on väittänyt viimeiset kaksi vuotta, että sinä olet pakkomielteinen huispaaja. Nyt olen todennut sen analyysin, ikävä kyllä, todeksi.’’
’’Älä jaksa’’, James voihkaisi.
’’En jaksakaan. Mennäänkö Tylyahoon?’’ Sirius ehdotti
’’Kesken koulupäivän?’’
’’Tiukkapipo?’’
’’Kirppusäkki?’’
’’Lilyn rakastaja?’’
’’Perseus?’’
’’Mikä se on?’’
’’Tähtikuvio. Nimeksesi olisi sopinut paaaljon paremmin Perseus. Sirius on liian viaton nimi’’, James virnisti.
’’Sinun nimenäsi olisi ollut paljon parempi Hemuli’’, Sirius sanoi myös virnistellen.
’’Mikä ihmeen Hepuli?’’
’’Hemuli. Se on yhden Muumi -kirjan henkilö.’’
’’Kuulostaa lapselliselta.’’
’’Et kuules tiedä yhtään mitään siitä! Minulla on makuusalissa yksi kirja. Haluatko lukea?’’
’’Ei kiitos. Ja mistä ihmeestä sinä sen kirjan sait? Kenties alien ystäviltäsi?’’
’’No en! Ostin ihan jästien kirjakaupasta!’’
’’Hakeudu hoitoon!’’
’’Miksi kaikki hokevat minulle tuota? Chellykin sanoi niin tänä aamuna.’’
’’Koska sinun todella TARVITSEE hakeutua hoitoon.’’
’’Jaa. Mennäänkö me sinne Tylyahoon?’’
’’Emme me kerkeä. Seuraava tunti alkaa kohta.’’ Sirius vilkaisi kelloaan ja tuhahti.
’’Niin tunnin päästä. Tulisit nyt! Juhlitaan vaikka syntymäpäiviäsi.’’
’’Hei haloo! Se on vasta maaliskuussa.’’
’’No se ja sama. Ala nyt tulla! Minä tarjoan.’’ James mietti tovin ja virnistys kohosi hänen huulilleen.
’’Sait ylipuhuttua’’, hän virnisti taas omana itsenään ja Sirius huokaisi helpottuneena.

He menivät kolmannen kerroksen kyttyräselkäisen noitapatsaan luokse ja pujahtivat kyttyrästä sisälle salakäytävään. He juoksivat käytävän nopeasti läpi ja kohta James törmäsikin jo portaisiin ja kaatui mahalleen niiden päälle. Sirius rymisteli ja kompastui Jamesin jalkaan kaatuen tämän päälle.
’’Nousisitko ylös?’’ Jamesin tukahtunut ääni kuului. ’’Minulta lähti ilmat pihalle.’’ Sirius ponkaisi ylös ja auttoi Jamesinkin jaloilleen.
’’Kiitos, kamu’’, James kiitti ja lähti kapuamaan portaita ylöspäin.

Pian Jamesin pää kurkisti Hunajaherttuan kellarin lattialaatan alta.
’’IIK!’’ pyylevä ja vanhahko nainen kiljaisi ja tiputti kantamuksensa.
’’Ei hätää, Jeanine!’’ James sanoi ja nousi kokonaan pois salakäytävästä. Sirius kurkisti vuorostaan luukusta ja virnisti omahyväisesi.
’’Hui, sain melkein sydänkohtauksen, pojat’’, Jeanineksi kutsuttu harmaahiuksinen mummeli sanoi. ’’Mitähän te teette täällä kesken koulupäivän?’’ nainen uteli.
’’Meidät potkaistiin tunnilta’’, Sirius vastasi hymyillen hurmaavasti.
’’Tsot, tsot, pojat. Mitäs te tällä kertaa teitte?’’
’’Emme käytännössä mitään, mitä olisimme VOINEET tehdä’’, James sanoi ja auttoi Jeaninea keräämään laatikot ja karkkipussit lattialta.
’’Kiitos, James-kulta.’’
’’Eipä tässä mitään. Minä ja Sirius jatkammekin tästä Kolmeen Luudanvarteen. Näkemiin.’’ Pojat lähtivät kiipeämään jälleen yksiä portaita ylös ja saapuivatkin pian kassakoneen taakse. He puikkelehtivat Hunajaherttuan hyllyjen välistä ovelle ja astuivat pilviseen ulkoilmaan.

’’Täällä ripeksii’’, James ilmoitti.
’’Hyvä huomio. Ala tulla’’, Sirius hoputti ja harppoi tottunein askelin Kolmen Luudanvarren ovelle ja siitä sisään.

Kello kilahti ja baaritiskin takan kyykkinyt nainen nousi seisomaan kädessään kermakaljapullo. Hän katsoi ilahtuneita ilmeisesti päivän ensimmäisiä asiakkaita ja nähtyään ketkä olivat tulleet, hänen hymynsä leveni entisestään.
’’Mukava nähdä teitä pitkästä aikaa’’, matami Rosmerta tervehti, ’’ottaisitteko kermakaljat seurassani?’’
’’Ilomielin!’’ Sirius sanoi ja hyppäsi baarijakkaralle Jamesin viereen. Rosmerta kaivoi kaksi uutta kermakaljaa ja ojensi ne pojille.
’’No, mikäs teidät tänne oikein lennätti, ja missä ovat Remus ja Peter?’’ Rosmerta kysyi hörpätessään kermakaljastaan.
’’No, meidät potkaistiin pois liemitunnilta ja päätimme tulla tänne pitämään seuraa sinulle’’, Sirius sanoi ja heilautti hiuksensa pois silmien edestä saaden Rosmertan punastumaan.

’’Missähän Sirius ja James ovat?’’ Lily mietti ääneen liemitunnin jälkeen.
’’En tiedä, eikä kiinnosta’’, Chelly vastasi huolettomasti Williamin kainalosta.
’’Ihan oikein heille. Mitäs olivat epäasiallisesti tunnilla’’, William sanoi ja sai murhaavat katseet Remukselta ja Peteriltä. Chelly sen sijaan väänsi naamalleen tekohymyn. William on kyllä välillä aivan liian tylsä…
’’Mitä tehtäisiin tänään?’’ Chelly kysyi Williamilta, ’’mennäänkö vaikka Tylyahoon?’’
’’En voi. Minun on tehtävä läksyt ja harjoitella ennustuksen testiin, joka on huomenna’’, William kieltäytyi ja suikkasi suukon Chelly poskelle.
’’No höh.’’
’’Aina ei voi saada kaikkea.’’
’’No sen olen huomannut’’, Chelly mutisi.
’’Mitä sanoit, kulta?’’
’’En mitään’’, Chelly huokaisi ja talsi kohti loitsujen tuntia.

Päivä meni nopeasti ja Lily alkoi jo huolestua siitä, missä James ja Sirius olivat. Ei Lily muuten ollut huolestunut, mutta illalla olisi hänen ensimmäiset huispausharjoitukset.
’’Missähän he ovat luuhanneet koko päivän?’’ Lily ihmetteli oleskeluhuoneessa, kun kello alkoi lähestyä aikaa, jolloin harjoitukset alkoivat.
’’Ei James jäisi mistään hinnasta pois huispauksesta’’, Kelly rauhoitteli. Lola, Lily ja Kelly istuivat takan edessä ja Chelly oli mennyt auttamaan Williamia harjoittelemaan testiin.
’’Mitä luulette, kestääkö Chelly tuota Williamin pakko-harjoitella-kokeeseen juttua?’’ Lola kysyi.
’’Enpä usko. Muistatteko sen viidennen luokan poikaystävän, joka Chellyllä oli. Se, joka hermoili yhtä paljon V.I.P -kokeista kuin Lily?’’ Kelly kysyi.
’’Hei!’’ Lily huudahti, ’’minäkin olen täällä!’’
’’Anteeksi, Lily, mutta sinähän hermoilit jo jouluaattona niistä.’’
’’No niin joo. Niin mitä siitä Chellyn sen aikaisesta poikaystävästä?’’
’’Ettekö muista, kun Chelly suuttui niin paljon sille pojalle, että vetäisi hänen koulukirjansa vesanpöntöstä alas. Tai no, niin alas kuin ne menivät. Tyrmäthän tulvivat vettä viikon Chellyn tempauksen jälkeen.’’
’’Ai niin!’’ Lola nauroi, ’’älkää vain kertoko tuota Kelmeille, tai he saavat tuosta liian hyvä idean tehdä kepposta luihuisille.’’
’’Ai mitä, hik, meille ei shaa khertoa, hik?’’ kuului sammaltava ääni muotokuvalta. Tytöt käänsivät päänsä äänen suuntaa ja niin tekivät kaikki muutkin oleskeluhuoneessa olijat. James ja Sirius hoipertelivat kädet toistensa harteilla oleskeluhuoneeseen ja nauroivat juuri sellaista naurua, jota humalaiset yleensä nauravat. James hoksasi Lilyn, joka oli noussut seisomaan, ja käveli tämän luokse niin suoraa tietä kuin pystyi. Kun hän pääsi Lilyn eteen hän sanoi sammaltaen: ’’Tieshitkö, kaunokhainen, minä rrrrakashtan shinua! Tulishitko vaimokssssheni, oi tulethan?’’ Poika halasi Lilyä hoippuen ja moiskautti oikein märän suudelman Lilyn poskelle. Lily katsoi inhoten poikaa ja melkein oksensi tästä lähtevään kermakaljan löyhkään.
’’Sinä näytät huonoa esimerkkiä ensiluokkalaisille’’, Lily tiuskaisi ja tönäisi Jamesin kauemmas itsestään.
’’Miten niin?’’ James kysyi ja levitti kätensä, kuin aikoisi halata norsua. ’’Minähän olen oikkkein hyvä eshimerkki heille!’’ Viimeisten sanojensa painoksi hän sammui ja kaatui lattialle. Hetken kuluttua huoneessa kaikui kuorsaus. Sirius kikatti kuin tyttö ja hänkin kaatui hoippuen Jamesin viereen ja simahti siihen. Lily katsoi raivoissaan molempia. Minä kyllä pyydän –ei, PAKOTAN Dumbledorea vaihtamaan johtajapojan Remukseen. James on niin –niin –niin RAIVOSTUTTAVA!
’’No niin. Ensiluokkalaiset eivät sitten ota tästä mallia. Remus ja Peter, autatte minut raahaamaan nuo röhkivät possut makuusaliin selvittämään päänsä’’, Lily sanoi määräävästi ja pojat tottelivat häntä saman tien, sillä eivät halunneet joutua Lilyn raivonpuuskan uhreiksi. Lily nosti Remuksen auttamana Jamesin jaloilleen. Poika mutisi jotain naimisiin menosta ja lapsista, mutta Lily ei saanut siitä mitään selvää, vaan lähti työntämään Jamesia edellään kohti poikien portaikkoa. Remus oli saanut Peterin avulla Siriuksen pystyyn ja kantoivat kuorsaavaa ystäväänsä käsistä ja jaloista kohti makuusalia.

Lily yritti parhaansa mukaan saada nukkuvaa Jamesia sängylleen ja onnistui siinä lopulta. Peter ja Remus olivat heittäneet Siriuksen tämän sängylle ja lähteneet takaisin oleskeluhuoneeseen. Lilyn mielestä he oivat tehneet väärin, koska olivat jättäneet hänet yksin kahden sammuneen miehenalun kanssa. Lily oli päättänyt herättää pojat ja raahasi nyt kahta isoa ämpärillistä jääkylmää vettä vessasta. Ensimmäisen hän kaatoi Siriuksen naamalle ja tämä karjaisi kylmästä. Sitten hän jatkoi Jamesin sängylle ja heitti vedet hänenkin niskaansa. Pojat eivät kuitenkaan heränneet kunnolla, joten Lily päätti hakea vielä toiset ämpärilliset vettä ja viskasi nekin heidän päälleen.
’’RIITTÄÄ JO!’’ Sirius karjui ja ravisteli hiuksiaan kuin koira. ’’HERÄSIMME KYLLÄ!’’
’’No en olisi siitä niinkään varma’’, Lily sanoi ja veti taikasauvansa taskusta. ’’Tässä teille kahvia, että varmasti heräätte.’’ Lily taikoi kaksi kuppia tyhjästä, täytti ne kahvilla ja ojensi pojille.
’’Kiitos’’, James kiitti päätään pidellen. Hän ja Sirius hörppäsivät yhtä aikaa kahvia, ja pärskäyttivät ne myös suustaan ulos yhtä aikaa Lilyn katsoessa tuimasti heidän vieressään.
’’No, eikö maistu? Onko liian laimeaa tuliviskin jälkeen?’’ Lily kysyi vihaisesti.
’’Emme me tuliviskiä juoneet!’’ Sirius puolustautui ja yritti niellä kahvia, mutta se tuntui onnistuvan yhtä helposti kuin suuren sitruunan nieleminen.
’’Joimme vain kermakaljaa. Kysy vaikka Rosmertalta’’, James todisti.
’’Paitsi taisi sinne joukkoon jotain vahvempaakin lirahtaa’’, Sirius virnisti päätään pidellen. James naurahti, mutta voihakisi samantien pidellen päätään.
’’No, huispausharjoitukset alkavat puolen tunnin päästä, joten ajattelitteko tulla?’’
’’Lily, sinä kuulostat ihan McGarmiwalta, joka on juuri nielaissut Ruikulin’’, Sirius sanoi päätään pidellen. James taisi tajuta, että Lily oli kertonut huispausharjoituksien alkavan puolen tunnin päästä, sillä hän oli kaatunut sängylleen. Hän kieriskeli ja piteli päätään. Hetken kuluttua hän kuitenkin pomppasi pystyyn.
’’Nyt lentää laatta’’, hän sanoi, juoksi vessaan käsi suun edessä ja ilmeisesti ehti juuri ja juuri vessanpöntölle, ennen kuin oksensi. Sirius virnuili sängyltään.
’’Saatte kyllä luvan luvata, että tuo oli viimeinen kerta kun juotte alkoholia alaikäisinä!’’ Lily sanoi ankarasti kuulostaen liiankin paljon McGarmiwalta.
’’Nipottaja’’, Sirius marisi ja Lily marssi omaan makuusaliinsa valmistautumaan huispausharjoituksiin.
’’EIKÄ!’’ Sirius huusi muistaessaan, että hänellä olisi jälki-istunto. Hän kaivoi äkkiä herätyskellonsa matka-arkun pohjalta sukkien sisästä ja katsoi sitä. Se oli jo viisi yli viisi. McGarmiwa ei tosiaan tule tykkäämään tästä, hän ajatteli.

Koko joukkue oli paikalla, mutta Siriusta ja Jamesia ei näkynyt missään. Chelly oli tullut Lolan ja Kellyn kanssa katsomaan Lilyn ensimmäisiä harjoituksia, mutta olivat todella pitkästyneen näköisiä katsomossa. Lily hyppäsi luutansa selkään ja liisi ystäviensä luokse.
’’Joku teistä hyppää nyt luutani selkään ja vien hänet katsomaan, missä Sirius ja James ovat’’, Lily komensi ja Chelly tarjoutui heti ivallinen pilke silmissään.
’’No, hyppää kyytiin ja varo, ettet tipahda.’’ Chelly hyppäsi Lilyn taakse ja Lily polkaisi katsomon reunasta vauhtia. He liisivät Chellyn kiljunnan säestämänä kohti Kelmien makuusalin ikkunaa ja Lily loitsi sen auki.
’’Alohomora’’, hän sanoi ja ikkuna ponnahti auki. Chelly kapusi luudan selästä huoneeseen Lilyn lentäessä varovaisesti tämän perässä. Chelly hoippui hieman ja hänen siististi kammatut ja laitetut kutrit olivat nyt tuulen tuivertamat.
’’En ikinä –IKINÄ enää lennä luudalla!’’ Chelly sanoi ja otti tukea lähimmästä sängystä, ettei olisi pyörtynyt. Lily kääntyi ympäri ja purskahti raikuvaan nauruun. Chellykin katsoi, mille Lily nauroi ja hänkin yhtyi siihen. Toisessa päässä makuusalia Sirius nukkui toinen poski tyynyä vasten venyneenä ja jalat koukussa niin, että tämän takapuoli törrötti hassusti taivasta kohti. Sirius mutisi jotain unissaan ja laittoi peukalonsa suuhun.
’’Hei, tuosta on kyllä pakko saada kuva. Missä se Siriuksen kamera on?’’ Chelly touhusi täysin unohtaneena äskeisen huteran olonsa.
’’Varmaan hänen matkalaukussaan’’, Lily vastasi ja ihmetteli, missä James oli. Yhtäkkiä jostain alkoi kuulua kovaa kuminaa.
’’Onko ulkona ukkonen?’’ Lily kysyi ääneen ja katsoi taivaalle avoimesta ikkunasta. Pilviä taivaalla oli kuin tyynyn sisällä untuvaa, mutta vettä ei satanut eivätkä salamat välkkyneet harmaata taivasta vasten.
’’Mistä tuo sitten kuuluu?’’ Lily mietti ääneen ja kuunteli tarkasti. Ääni lähti vessalta päin, joten Lily suunnisti sinne. Hän aukaisi oven varovasti, sillä luuli tietävänsä mitä sen takaa paljastuisi. Hän oli aivan liian oikeassa. James kuorsasi pää vessanpöntössä ja kuorsaaminen kaikui mukavasti pöntöstä kylpyhuoneen seiniin.
’’No voi hyvä tavaton’’, Lily kuiskasi pidellen kättään suunsa edessä. Hän käveli Jamesin luokse ja vetäisi vessasta, jolloin kylmä vesi huuhtoi Jamesin kasvoja ja tämä heräsi. Ensi sanoikseen herättyään hän sanoi: ’’En kyllä ikinä enää juo mitään vettä vahvempaa.’’
’’Niinhän sinä aina sanot’’, Lily sanoi kädet puuskassa Jamesin vieressä. Poika kohotti silmiään siristäen katseensa tyttöön ja painoi päänsä katuvana vasten rintaa.
’’Anteeksi’’, hän kuiskasi ja nousi ylös lattialta. Lily katsoi tuimasti johtajaoppilaspariaan.
’’Saisit hävetä käytöstäsi. Sammuit keskelle oleskeluhuonetta Siriuksen kanssa’’, Lily sätti.
’’En kai?’’ James katsoi Lilyä, mutta tyttö ei suonut tälle ainuttakaan säälivää silmäystä.
’’Huispausharjoitukset ovat alkaneet jo –’’ Lily katsoi kelloaan, ’’kymmenen minuuttia sitten.’’
’’Voi helvetti.’’ Lily ei ollut kuullut kovinkaan montaa kertaa Jamesin kiroilevan.
’’Pese hampaasi ja ilmesty kentälle.’’
’’Mikä sinä olet määräilemään kun et edes ole kapteeni!’’ James kysyi vähän turhan pistävästi.
’’Anteeksi vain, mutta minua kiinnostaa rohkelikonjoukkueen menestys’’, tyttö vastasi ja lähti pois vessasta.

Chelly oli juuri löytänyt Siriuksen kameran tämän matka-arkusta ja katsoi Lilyä.
’’Et muuten usko miten ihanalta tuntuu kostaa se Kalkaroksen suuteleminen tuolle’’, Chelly kuiskasi hymyillen ivallisesti.
’’Uskon. Et muuten usko, mitä löysin vessasta’’, Lily kuiskasi vastaukseksi.
’’No, mitä?’’
’’Jamesin, joka nukkui pää vessanpöntössä.’’
’’No miten sait hänet hereille?’’
’’Vetäisin vessasta’’, Lily vastasi muina mieh –anteeksi, naisina.
’’Ihan oikein sille! No nyt minä otan muutaman kuvan. Hetki pieni.’’ Chelly nosti kameran silmänsä eteen ja otti kuvan. Hän otti ensimmäisen kuvan jälkeen pari muutakin kuvaa eri kuvakulmista ja saatuaan työnsä päätökseen, hän näytti tyytyväiseltä.
’’Nyt sitten herätetään hänet’’, Chelly sanoi ja meni tyttöjen makuusalin puolelle hakemaan ilmeisesti jotain ja ilmestyi tuota pikaa käsivarrellaan Dax.
’’Mitä sinä sillä teet?’’ Lily kysyi pahaa aavistaen.
’’Annan pienen herätyksen’’, Chelly vei papukaijansa Siriuksen luokse ja laski sen pojan päälle.
’’No niin, Dax. Noki hänen varpaitaan.’’ Lily arveli, ettei lintu tottelisi, mutta yllätyksekseen hän näki, että Dax teki työtä käskettyä ja rupesi nokkimaan. Chelly irrotti filmirullan kamerasta samalla kun Sirius alkoi heräillä. Poika säikähti jälleen pahanpäiväisesti, kun Dax tuijotti silmillään suoraan Siriuksen silmiä.
’’Ääk! Mitä tuo tekee TAAS täällä?’’
’’Herätti sinut’’, Chelly sanoi hymyillen, ’’tiedoksesi, että olette Jamesin kanssa myöhästyneet jo viisitoista minuutti huispausharjoituksista.’’
’’Voi perskutti! Jälki-istunto! Paljon kello on?!’’
’’Puoli kuusi. Ala mennä pesemään hampaasi Jamesin seuraksi ja ilmesty kentälle. Joukkue odottaa jo’’, Chelly määräsi, ’’Lily, mennään me jo.’’
’’Sirius, älä VAIN sano että olet taas jälki-istunnossa!’’ Lily huusi.
’’Mitä jos sanonkin?’’
’’No ala sitten mennä sinne, idiootti!’’ Lily kiljaisi, nousi luudalleen ja Chelly tuli jälleen istumaan hänen taakseen, kunnes muisti, minkälainen matka oli edessä.
’’Ööh, Lily? Jos voisin kävellä kentälle?’’
’’No se ja sama minulle. Menen jo.’’ Lily liisi ikkunasta ulos ja Chelly lähti makuusalista kohti oleskeluhuonetta. Juoksi makuusalista oleskeluhuoneeseen ja sen kautta käytävään pysähtymättä selittelemään Remukselle ja Peterille kiirettään.

’’Minä luulin, että olit jo kentällä Lilyn seurassa?’’ Remus ihmetteli pelatessaan korttia Peterin kanssa.
’’No niin olinkin, mutta piti tulla Lilyn kanssa herättämään Sirius ja James. Et sitten yhtään voinut Peterin kanssa huolehtia heitä kentälle ajoissa?’’
’’En ollenkaan huomannut ajan kulua!’’ Remus puolustautui.
’’Silti. Nyt ovat molemmat saaneet herätä, ja Siriusta odottaa jossain vaiheessa kiva pikkuyllätys ilmoitustaululla’’, Chelly sanoi virnistäen ja riensi ulos muotokuva-aukosta. Pian tämän jälkeen James tuli rymisten alas portaita ja pysähtyi Remuksen ja Peterin eteen.
’’Olisitte voineet tulla herättämään’’, hän sanoi sanoi.
’’Niin olisimme, mutta emme huomanneet ajan kulua’’, Peter vastasi.
’’Nyt on kiire. Nähdään!’’ James sanoi ja lähti juoksemaan muotokuvalle.

’’Anteeksi myöhästyminen. Ottakaa luudat ja aloitetaan harjoitukset’’, James huusi juostessaan kentälle. Hän hyppäsi luudalle ja suhahti nopeasti taivaalle muun joukkueen odotellessa ohjeita. James leijui joukkueen yläpuolella ja jakeli ohjeet.
’’No niin, harjoitetaan nyt uusia pelaajia’’, James opasti joukkuetta, ’’pelataan niin sanottu harjoituspeli, jossa tehdään maaleja vain yhteen päätyyn. Luke päästätkö siepin, että Lily voi napata sen?’’
’’Heti, pomo!’’
’’No niin, aloitetaan. Jahtaajat seuratkaa minun esimerkkiä ja Lily varmaan tiedät miten toimia?’’ Lily nyökkäsi jäykästi suu tiukkana viivana. Se sai Jamesin huokaisemaan syvään.  Luke päästi siepin ja ryhmyt irti ennen kuin nousi ilmaan.

’’Hienosti meni!’’ James huudahti rankkojen harjoitusten jälkeen. Poika ei ollut väsynyt ollenkaan, mutta joukkueen jäsenten ruumiit huusivat selvästi lepoa ja kuumaa suihkua. Harjoitusten puolivälissä vesisade oli kastellut joukkueen likomäräksi ja ainoa kuiva kohta oli kainaloiden alla.
’’Joo, mutta voisitko päästää meidät jo kärsimästä’’, Sara sanoi hampaat kalisten.
’’Joo, nähdään seuraavissa harjoituksissa, jotka ovat muuten huomenna.’’ Joukkue lähti mutisten ja kalisten pukuhuoneita kohti yli-innokas James mukanaan.

’’No, mitenkäs Minerva suhtautui myöhästymiseesi?’’ James kysyi samana iltana ennen nukkumaan menoa.
’’No, hän otti kaksikymmentä pistettä pois ja valitteli kermakaljan löyhkästä.’’
’’Mitä sinä edes jouduit tekemään?’’ Peter kysyi. Remus ja Peter olivat saaneet vasta silloin tietää, että Sirius oli hankkinut itsensä jälki-istuntoon ja ei ollut ollut huispausharjoituksissa.
’’Järjestelemään arkistoja. Ette muuten usko miten tylsää se oli. Nukahdin niiden lappujen päälle.’’
’’Ja Minnie ei varmaan hirveästi tykännyt, vai mitä?’’ James sanoi.
’’Ei. Kuolasin yhden paperin märäksi’’, Sirius virnisti ja meni vessaan.

Viikko kului nopeasti loppuun huispausharjoitusten, koulun ja ystävien kanssa. Chelly alkoi olla hermoraunioina Siriuksen syntymäpäivien tähden, sillä ei ollut vieläkään keksinyt aihetta tai paikkaa, missä ne pitäisi. Syntymäpäivät olivat lauantaina ja aikaa niihin olisi enää vain kolme päivää, ellei kyseistä päivää laskettu mukaan. Williamista oli tullut omistushaluinen ja Chelly nähtiin piileskelevän ja välttelevän poikaa jos jonkinlaisissa paikoissa. Lily oli yllättänyt Chellyn sohvan päädyn takaa ja kysynyt, mitä tämä siellä teki.
’’Etsin korvakoruani’’, Chelly oli vastannut pokkana ja kumartunut sohvan alle etsimään.

Sirius oli päättänyt ottaa selvää syntymäpäivistään ja päätti mennä kuokkimaan tyttöjen makuusaliin. Ensin hän koputti oveen, jotta varmistuisi siitä, ettei huoneessa olisi ketään. Kukaan ei tullut aukaiseman ovea, joten Sirius taikoi lukon auki ja astui sisään. Hän asteli Chellyn sängyn luokse ja aukaisi tämän yöpöydän laatikon ja otti sen syliinsä. Laatikosta löytyi suklaata, lehtiä ja meikkejä, joiden tarkoitusta Sirius ei kyllä tiennyt, mutta arveli niiden käytön kohdistuvan kasvoille. Laatikosta ei löytynyt mitään mielenkiintoista, joten hän laittoi sen takaisin paikoilleen ja siirtyi tutkimaan sängynalusta. Hän kumartui pölyiselle lattialle ja nosti sängyn päiväpeiton reunaa sen verran, jotta näki sen alle. Nyt kyllä olisi käyttöä sille jästien laskupampulle, Sirius mietti ja laski peiton takaisin, sillä ei ollut nähnyt muuta kuin pölypalleroita. Hän nousi seisaalleen ja istahti miettimään Chellyn sängylle. Hän antoi katseensa kiertää makuusalissa ja hoksasi Dax – papukaijan häkkinsä orrella pää siiven alla ilmeisesti nukkumassa. Sirius meni linnun luokse ja tökkäsi tätä hellästi sormenpäällään. Se havahtui heti unestaan ja rääkäisi kovaäänisesti.
’’Shh!’’ Sirius sanoi sormi suunsa edessä.
’’Kraa, shh, kraa!’’ lintu vastasi. Sirius sai idean.
’’Minä olen Dax’’, Sirius sanoi linnulle.
’’Minä Dax, kraa!’’
’’Hyvä.’’
’’Kraa, hyvä!’’
’’Sano ’kiva tipu.’’’
’’Sano, kraa, kiva tipu, kraa!’’
’’Kiva tipu’’ Sirius toisti virnistellen. Hän toivoi, että Dax osaisi toistaa sen.
’’Kiva tipu Dax, kraa!’’
’’Ei, ei. Kiva tipu.’’
’’Ei, kraa, tipu.’’
’’Kiva tipu.’’
’’Kiva tipu, kraa!’’
’’Hienoa!’’ Sirius iloitsi ja oli aukaisemassa Daxin häkkiä, kun tyttöjen makuusalin ovi aukesi naristen. Sisään astui Chelly ja tämä jäi tuijottamaan Siriusta pöllämystyneenä. Sirius hymyili sädehtivästi ja Chelly sai näköjään puhekykynsä takaisin.
’’Mitä helkkaria sinä luulet tekeväsi?'' hän tiuskaisi.
''Kiva tipu, kraa!'' Chelly oli pudottaa silmänsä päästä.
''Mitä sinä teit?!'' Chelly kysyi raivoissaan.
’’En mitään!’’ Sirius sanoi viattomasti virnuillen ja Chelly astui vaarallisesti askelen eteenpäin.
''Helvetti, KRAA!''
’’Tuota minä en sille opettanut!’’ Sirius sanoi puolustelevasti.
’’Minä tapan sinut!'' Chelly kiljui Siriukselle.
’’No minkäs sille mahtaa, että se ottaa kaiken sisäänsä mitä sanoo?'' Sirius sanoi viattomana.
’’No kyllä sille mahtaa!''
’’Melonille, kraa, kiva tipu!''
’’No TUON se sanoi ihan itse! Lupaan etten sanonut yhtään tuohon viittaavaakaan!'' Chellyn naama alkoi punertua tasaista tahtia ja muutenkin koko tyttö tärisi.
’’Tuliko kylmä?’’ Sirius kysyi vinoillen.
''TAPAN SINUT!'' Chelly huusi ja lähti jahtaamaan liuennutta Siriusta poikien makuusalin puolelle. ''HAUTAAN SINUT JA SEN JÄLKEEN KLOONAAN SINUT JA SITTEN TAPAN KLOONISI! LOPULTA EN ENÄÄ IKINÄ PUHU SINULLE!'' Papukaija oli lähtenyt lentelemään auki jääneestä häkistä heidän peräänsä ja huuteli kaikkia hävyttömyyksiä.

’’Mitähän tuolla tapahtuu?’’ Lola kysyi ymmällään Remukselta kun he istuivat tehden läksyjä takan ääressä.
’’En ole varma haluanko tietää’’, Remus vastasi kun poikien makuusalin suunnalta kuului epäilemättä tuolin räsähdys.
’’En minäkään.’’ Hetken päästä Sirius juoksi nauraen portaita alas Dax yläpuolellaan lentäen ja raakkuen ja pian raivostunut Chellykin juoksi portaat alas.
’’Nyt en TODELLAKAAN halua tietää, mitä he tekivät’’, Lola sanoi silmät pyöreinä.
’’Samat sanat.’’ Chelly ja Sirius juoksivat ympäri oleskeluhuonetta ja Chelly huuteli Siriuksen perään tappouhkauksia. Sirius pysähtyi Chellyn eteen ja tyttö törmäsi suoraan tätä päin ja he kaatuivat päällekkäin lattialle. William katsoi murhaavasti Siriusta.
’’Et viitsisi nousta ylös?’’ Sirius kysyi katsoen Chellyä silmiin.
’’Ilomielin.’’ Chelly nousi ylös ja katsoi, että varmasti astui Siriuksen mahan päälle. Sirius parahti kivusta ja nousi itsekin ylös.
’’Tehdäänkö sovinto?’’ Sirius kysyi käsi ojennettuna kättelyyn. Oleskeluhuoneessa oli hiljaista ja kaikki katsoivat Siriusta ja Chellyä.
’’En ikinä, ennen kuin saat tuon linnun lopettamaan nuo hävyttömyydet’’, Chelly sihisi.
’’Ei sitten. Ei sinun kyllä tarvitse järjestää niitä syntymäpäiviäkään.’’ Chelly harkitsi asiaa uudemman kerran ja päätti, että halusi järjestää juhlat, sillä hänellä oli suunnitelmia niiden varalle.
’’Olet kyllä maailman lahjakkain pään kääntäjä’’, Chelly mutisi.
’’No hyvä! Sittenhän asia on sillä selvä!’’ Sirius sanoi ja ojensi jälleen kätensä ja Chelly tarttui siihen.
’’Mutta vain syntymäpäiviisi asti.’’
’’Okei.’’

’’Sirius on kyllä aika taitava’’, Lola totesi puolen tunnin päästä tehdessään edelleen läksyjään Remuksen kanssa.
’’Ai minkä suhteen?’’
’’Hän sai Chellyn suostumaan aselepoon. Se jos mikä on jotain.’’
’’Ahaa.’’ Lolan ja Remuksen välille laskeutui hiljaisuus, jossa kuului vain sulkakynien rapina pergamenttia vasten.

’’Ääh, en jaksa enää tehdä näitä!’’ Remus huudahti ja se sai Lolan heilauttamaan päänsä ylös niin, että tummanruskeat kutrit heilahtelivat kauniisti.
’’Olemme kyllä tosiaan tehneet läksyjä viimeiset kaksi tuntia. Pidetään tauko?’’ Remus nyökkäsi ja heitti sulkakynänsä läksyjen päälle.
’’Onko Chelly muuten jo keksinyt paikan niille Anturajalan synttäreille?’’ Remus kysyi aloittaakseen keskustelun.
’’Ei’’, Lola huokaisi ja katsoi Remusta. ’’Eikä varmaan tällä menolla keksikään.’’
’’Juu.’’ Jälleen heidän välilleen laskeutui hiljaisuus.
’’Täällä on kuuma’’, Lola valitti ja heilutti kättään saaden aikaan viilennystä otsalleen.
’’Mene uimaan’’, Remus sanoi virnistäen.
’’Missä on uima-allas?’’ Lola kysyi kohottaen kulmaansa.
’’Tarvehuoneessa’’, Remus vastasi kuin asia olisi ollut päivän selvä.
’’Hei! Nyt saat lähteä näyttämään minulle sen paikan! Saatoin saada idean!’’ Lola sanoi innoissaan ja nosti Remuksen kädestä ylös.
’’Okei?’’ Lola riuhtoi innoissaan Remuksen kädestä muotokuva-aukolle ja siitä ulos.

’’Minne päin?’’ Lola kysyi pitäen edelleen Remuksesta kiinni.
’’Seitsemänteen kerrokseen Barnabas Bauka-aivon muotokuvan eteen.’’ Lola lähti juoksemaan käytäviä pitkin Remus perässään. He olivat alta aikayksikön perillä.

’’No niin. Mitä pitää tehdä, jotta se huone tulee tänne’’, Lola kysyi innoissaan katsoen vihreänruskeilla silmillään Remusta. Tytön silmät tuikkivat innosta, joten Remus päätti kertoa huoneen salaisuuden.
’’No niin. Kävelet kolme kertaa tämän taulun ohitse ja toivot mielessäsi sitä paikkaa, jonka tarvitset.’’
’’Okei.’’ Lola sulki silmänsä ja rupesi kävelemään edestakaisin toivoen huonetta, jossa olisi baari, suuri uima-allas, aurinkotuoleja ja pyyhkeitä. Kun hän oli kävellyt kolmesti kuvan ohi, hän aukaisi silmänsä ja ilahtui näkemästään.
’’Jes!’’ Hän juoksi oven luokse, aukaisi sen ja kiljaisi onnesta. Remus meni uteliaisuuttaan katsomaan, minkälaisen huoneen Lola oli toivonut. Hänen leukansa loksahti kun hän näki edessään ison uima-altaan, jonka reunoilla oli rantatuoleja ja nurkassa oli viihtyisän näköinen baari, jonka olisi voinut kuvitella Hawajin rannalle. Palmut olivat molemmin puolin baaria ja niiden oksat laskeutuivat lumoavasti tiskin päälle. Baarin takaseinässä oli sen nimi: Hilly Billy’s Bar. Muutenkin huone, tai pitäisikö sanoa uimahalli, oli viihtyisä. Katosta roikkui köynnöksiä ja nurkissa oli Jukka-palmut. Jokaisella rantatuolilla oli Hawajin tyylinen kaulanauha ja kukkamaljakoita oli jokaisen pienen pyöreän baaripöydän päällä. Katon köynnösten alla oli tuikkiva tähtitaivas. Uimahallin kaakeloitus oli sievä: merensiniset kaakelit lattiasta kattoon.
’’Nyt Chelly on päättänyt Siriuksen synttäreiden paikan’’, Lola sanoi Remukselle, joka ihasteli vieläkin kaunista huonetta.
’’Mitä sanoit?’’ Remus havahtui. Lola päästi helisevän ja kauniin naurun, joka sai Remuksen sydämen jättämään kaksi lyöntiä väliin.
’’Että Siriuksen syntymäpäivät pidetään täällä.’’
’’Joo. Tämä on oikein hyvä paikka.’’
’’Ja kiitos kuuluu sinulle.’’
’’Ai miten niin?’’ Lola astui askelen lähemmäksi Remusta ja halasi tätä nopeasti. Remus hämmentyi Lolan äkillisestä halauksesta. Hän oli saanut tytöstä ujon ja kiltin koulutytön kuvan, mutta todellisuus taisi olla aika kaukana. Lola oli kiltti, mutta innostuessaan pysäyttämätön ja puhua papatti kuin papupata.
’’Kerroit minulle tästä paikasta, höpsö. Ja Chelly on ollut suurin piirtein kuukauden hermoromahduksen partaalla synttäreiden takia, joten tämä suo hänelle mielenrauhan edes hetkeksi.’’ Yhä hämmentyneenä Remus nyökkäsi vain pienesti.
’’No, minä taidankin lähteä kertomaan Chellylle tästä’’, Lola sanoi ja meni jo ovelle. ’’Kiitos vielä kerran ja nähdään!’’ Remus tuijotti Lolan perään ja tajusi vasta sitten, kuinka paljon kello oli.
’’Hei!’’ hän huusi, ’’HEI LOLA!’’ Remus hölkkäsi ovelle ja näki Lolan, joka käveli hymyillen leveästi Remuksen luokse.
’’Mitä?’’
’’Öö... kello on jo aika paljon ja… tuota… mennäänköyhdessätakaisin?’’ Remus sanoi nopeasti. Hän ei tiennyt mikä häneen meni, mutta yhtäkkiä Remus tunsi outoa vetoa Lolaan. Lola naurahti jälleen helisevästi.
’’No jos se on pakollista.’’ He lähtivät kävelemään käytävää vierekkäin Remuksen ihmetellessä, milloin tämä tunne oli häneen iskenyt. Se oli iskenyt päin kasvoja varoittamatta. Poika päätti pitää tunteensa toistaiseksi kurissa, ja painoi ne aivojensa taka-alalle.

’’Chelly, arvaa mitä!’’ Lola huusi heti kun oli päässyt makuusaliin.
’’No mitä?’’
’’Löysin paikan, jossa pitää Siriuksen synttärit!’’ Se sai Chellyn nousemaan seisomaan.
’’Näytä heti se!’’
’’No… ööh... kello on jo aika paljon ja käytävillä ei saa enää liikkua…’’
’’Se ja sama. Hetki…’’ Chelly meni poikien makuusalin puolelle, jossa Kelmit (lukuun ottamatta Remusta) pelasivat räjähtävää näpäytystä.
’’No niin, James anna minulle se näkymättömyysviittasi’’, Chelly komensi ja meni pojan matka-arkulle, joka oli kuin hurrikaanin jäljiltä.
’’Mitä? Häh? Täh? Mistä sinä siitä tiedät?!’’ James kysyi silmät ymmyrkäisinä.
’’No mitenköhän te olisitte voineet selviytyä jokaisesta hiippailusta, jos ette olisi olleet näkymättömyysviitan alla?’’
’’Niin, mutta- mutta...’’
’’Ei muttia! Anna se viitta nyt tänne!’’ James oli ottanut näkymättömyysviittansa syleilyyn kuin yrittäisi suojella sitä maailman pahuudelta.
’’Entä jos en anna?’’
Chelly pyöräytti silmiään ja katsoi Jamesia silmät viiruina.
’’Okei, okei! Älä sitten kadota sitä!’’
’’En, en.’’ Chelly lähti nopeasti takaisin omaan makuusaliinsa.

’’No niin, tule tänne alle’’, Chelly sanoi ja Lola katsoi Chellyä kysyvästi.
’’Mikä tuo on?’’
’’Jamesin näkymättömyysviitta. Tule nyt!’’ Lola meni Chellyn seuraksi viitan alle ja he lähtivät kohti tarvehuonetta.
’’Hei! Mihin te hävisitte?’’ Lily huudahti, mutta hänen kaksi ystäväänsä eivät enää kuulleet häntä.

Lola johdatti Chellyn tarvehuoneen eteen ja opasti tälle mitä hän seuraavaksi tekisi.
’’… ja sitten vain toivot kovasti sitä, mitä haluat.’’ Lola asteli jälleen kerran kolmesti ohi muotokuvan ja hetken kuluttua kuului naksahtava ääni ja ovi oli ilmestynyt. Chelly harppaisi ovelle, aukaisi tämän ja meni sisään. Lola tuli tyytyväisenä perässä. Chelly ei nähtävästi saanut sanoja suustaan, sillä tämä aukoi suutaan ilman ääntä.
’’No, käykö tämä syntymäpäivien vietto paikaksi?’’ Lola kysyi ja Chelly kääntyi katsomaan tätä.
’’Minä ra-kas-tan sinua! Oi tämä on juuri täydellinen!’’ Chelly huusi ja hyppäsi ystävänsä kaulaan.
’’Luulin että olit Williamin kanssa?’’ Lola vastasi sarkastisesti.
’’Katsohan, sinustakin löytyy sarkastinen puoli!’’ Chelly sanoi hymyillen ja tämän siniset silmät tuikkivat iloisesti. Kuitenkin hetken päästä tytön hymy lopahti ja silmien tuike sammui.
’’No, eikö tämä olekaan hyvä?’’
’’On toki. Parempaa paikkaa ei voisi olla, mutta miten kaikki väki saadaan tänne?’’
’’Voi hitsi. En ajatellut sitä ollenkaan… eiköhän me joku keino keksitä. Pitää kysyä Remukselta.’’
’’Vai niin, että sillä tavalla.’’
’’Mitä?’’
’’Ei mitään’’, Chelly sanoi pitkittäen sanaa ’ei’.
’’Älä luulekaan, että minulla ja Remuksella olisi jotain viritystä meneillään. Hän se tästä paikasta minulle kyllä kertoi, mutta olemme vain ystäviä. Se on sama asia kuin sinulla ja Siriuksella.’’
’’Paitsi minä ja Sirius emme ole ystäviä. Vihaamme toisiamme.’’
’’Näinköhän on.’’
’’No kyllä on. Takaisin ongelmaamme. Kukaan ei tiedä tästä paikasta mitään. Ja miten täällä muka voi juhlia, koska ei täällä edes ole paljon tilaa!’’ Lola pyöritti päätään ja sanoi:
’’Pidämme allasbileet.’’

Seuraavana päivänä heti koulutuntien jälkeen Chelly pyysi Kelmit, paitsi Siriuksen, ja Lilyn, Lolan ja Kellyn kokoukseen tyttöjen makuusaliin. William oli näyttänyt nyrpeää naamaa siksi, koska ei saanut osallistua järjestelyihin.
’’No niin, saatte auttaa minua Siriuksen syntymäpäivien järjestelyissä’’, Chelly sanoi kun kaikki olivat koossa. ’’Ensinnäkin teidän paikan, jossa pidämme ne. Tarvehuone.’’
’’No mistäs sinä SIITÄ tiedät?’’ James kysyi.
’’Remus kertoi Lolalle ja Lola kertoi minulle. Elikkä. Iso ongelma on nyt se, että kukaan juhlavieraista ei tiedä, missä se huone on.’’
’’Siis mitä, en ole pysynyt perässä ollenkaan’’, Kelly ja Lily sanoivat yhteen ääneen.
’’Mitä osaa ette tajunneet?’’ Lola kysyi.
’’Sitä tarvehuonetta’’, Lily vastasi Kellynkin puolesta.
’’Se on huone, joka ilmestyy, jos kävelet kolmesti Barnabas Bauka-aivon kuvan ohitse ja toivot sitä mitä tarvitset. Huone antaa sinulle ihan mitä vain eniten tarvitset’’, James selosti lyhyesti ja Lily nyökkäsi hitaasti Kellyn kanssa.
’’No ketä sinä olit ajatellut kutsua sinne?’’ Remus tiedusteli.
’’Kaikki rohkelikot neljännestä luokasta ylöspäin.’’
’’Oletko sekaisin?’’ James parahti, ’’tajuatko OLLENKAAN kuinka paljon meitä siellä silloin olisi?!’’
’’Tajuan aivan selvästi ja sen takiahan sen huoneen nimi onkin tarvehuone.’’
’’Niin, mutta.. tuskin kaikki edes tuntevat Anturajalkaa’’, sanoi Peter, joka puhui ensimmäisen kerran koko kokouksen aikana.
’’No kuka nyt Siriusta ei tuntisi?’’ Lily kysyi ja Peter punastui hieman.
’’Kuitenkin, James saa mennä nyt hakemaan McGarmiwan toimistosta rohkelikkojen nimilistat, jotta osaamme lähettää kutsut’’, Chelly määräsi katsoen Jamesia.
’’Eikö olisi vain helpompi, jos kirjoittaisimme ison julisteen oleskeluhuoneen ilmoitustaululle?’’ James kysyi.
’’Ei, koska sitten voi tulla kateellisuutta ja riitoja siitä, kuka on vähintään neljätoista. Mutta julisteesta sain ajatuksen: tehdään jokaiseen makuusaliin, neljäsluokkalaisista ylöspäin tietysti, julisteet, joissa on ohjeet huoneen löytämiseen ja muut tarpeelliset jutut.’’
’’Okei’’, muut vastasivat kuorossa.
’’Lily saat toimittaa julisteen tyttöjen puolelle ja James saat toimittaa sen poikien puolelle. Selvä?’’ Lily ja James nyökkäsivät.
’’No niin, ei kun suunnittelemaan sitä julistetta!’’

Kaikki seitsemän rehkivät tunnin päästäkseen kaikille sopivaan lopputulokseen julisteen kanssa. Siitä tuli hieno. Reunoilla oli palmut ja keskellä ylhäällä aurinko säihkyi iloisesti. Hiekkaranta oli juuri ennen kuin sininen vesi säihkyi auringon paisteessa. Mustalla ja hienoilla kirjaimilla oli kirjoitettu tekstit kuvan päälle.
’’Entäs jos joku luulee, että ne juhlat pidetään jollain Karibian aurinkorannalla?’’ Peter kysyi.
’’Ei kukaan niin tyhjäpäinen voi olla!’’ Chelly sanoi ja ihasteli heidän työtään. ’’Nyt vain kopioidaan näitä niin monta kuin tarvitsemme.’’ Chelly lausui ’kopioidu’ loitsun ja hänen taikasauvansa kärjestä alkoi tulla samanlaisia julisteta kuin he olivat tehneet. Kun kaikki oli saatu tehtyä Lily ja James veivät julisteet makuusaleihin.

’’Homma hoidettu’’, James ilmoitti saapuessaan jälleen tyttöjen makuusaliin Lily perässään.
’’Hyvä, hyvä! Nyt vain sitten odotetaan lauantaita. En kyllä kestä odottaa sinne asti!’’ Chelly sanoi.
’’Sinähän vihaat Siriusta?’’ Lola muistutti.
’’No niin vihaankin, mutta en vihaa hänen syntymäpäiviään! Haluan uimaan!’’

Lauantai tuli Chellyn mielestä liian hitaasti. Hän halusi päästä juhlimaan, uimaan ja toteuttamaan pirullisen suunnitelmansa. Hän oli tehnyt sitä salaa ystäviltään, mikä oli ollut aika vaikeaa. Lily oli nähnyt vaaleanpunaisen pahvin vilahduksen torstai-i

[Evora]

Kun lauantai tuli, aika monet rohkelikkojen seitsemäsluokkalaiset pistäytyivät Tylyahossa ostamassa Siriukselle syntymäpäivälahjan. Suurin osa heistä oli poikia, sillä tytöt eivät vaivautuneet ostamaan sydäntenmurskaaja-Mustalle minkään näköistä lahjaa. Sen verran ystävällisiä he sentään olivat, että ostivat tai tekivät itse kortin pojalle. Chelly ei ostanut lahjaa vaan kertoi, että hänen ’’yllätyksensä’’ korvaisi lahjan. Neljäs –viides – ja kuudesluokkalaiset rohkelikot eivät luultavasti olleet hankkineet kuin kortin. Muutamia harvoja tapauksia oli, jotka toivat lahjan. Esimerkiksi rohkelikon huispausjoukkueen jäsenet olivat hankkineet Siriukselle lahjat. Lily, Lola ja Kelly olivat ostaneet Siriukselle yhteisen lahjan: kasetin ja kasettisoittimen. Lily oli kiittänyt sitä, että seitsemäsluokkalaiset saivat käydä Tylyahossa milloin huvitti. Kyseiselle kadulle oli perustettu vasta kesällä kauppa, jossa myytiin erikoisimpia jästivempaimia.
’’Mitähän Sirius tälläkään tekee. Eihän se edes toimi täällä!’’ Kelly oli sanonut kun he olivat ostaneet laitteen.
’’Kyllä hän sille löytää vielä käyttöä. Usko pois’’, Lily oli vastannut. Muut Kelmit olivat ostaneet Siriukselle herätyskellon ja Muumikirjan (James oli kertonut Remukselle ja Peterille, että Sirius luki Muumeista kertovia tarinoita.)

’’Sirius!’’ Chelly kutsui oleskeluhuoneessa, ’’tules tänne!’’ Sirius meni virnistellen Chellyn luokse.
’’Mitä kultaseni?’’ Chelly polkaisi poikaa varpaille ja sanoi:
’’En ole kultasesi. Tulet viimeisenä tänään sinne. Se on tarvehuoneessa.’’
’’Juu.’’
’’No nähdään sitten kahdeksalta. Menen jo sinne.’’ Chelly lähti Siriuksen luota muotokuvalle ja ulos hämärään käytävään.

Tarvitsen huoneen, jossa on uima-allas, allasbaari ja aurinkotuoleja, Chelly ajatteli ja asteli taulun edessä. Ovi ilmestyi tyhjästä ja neitokainen meni siitä sisään. Hän jäi ihastelemaan säihkyvän sinistä vettä ja ihanaa kaakeloitusta hetkeksi, ennen kuin pani tuulemaan.
’’Hmm, mitäs tänne tarvittaisiin’’, hän mietti ääneen. Hän keksi, että ruuat olisi syytä hankkia. Tarvitsen syntymäpäiväruuat, hän toivoi, mutta mitään ei tapahtunut.
’’Ei voi olla totta! Anna minulle kaikkea, mitä syntymäpäivillä syödään!’’ Chelly säikähti aika kovasti, koska kuului pieni poksahdus ja hänen eteensä ilmestyi pöytä joka notkui jos jonkinlaisia herkkuja. Oli jäätelöä, vanukasta, sipsiä, karkkia ja boolia. Chelly taputti käsiään yhteen ja leijutti pöydän baarin viereen. Sen jälkeen hän aloitti koristelun. Tarvitsen kankaan, jossa lukee: Paljon onnea luolamies! Oven yläpuolelle tuli kangas kahden kepin varaan ja kankaassa tosiaan luki tuo humoristinen onnentoivotus erivärisillä kirjaimilla, jotka vaihtoivat väriä tasaista tahtia. Chelly katseli ympärilleen ja mietti, mitä muuta huoneeseen olisi voinut laittaa.
’’Eipä oikeastaan muuta’’, hän sanoi ääneen.
’’Puhutko sinä jo itseksesi?’’ ääni Chellyn takaa sanoi ja tyttö kiljaisi säikähdyksestä niin, että koko tila kaikui pitkään. Chelly käännähti taikasauva koholla puhujaan päin ja laski sen kuitenkin saman tien.
’’Hullu! Ei saa säikytellä!’’ Chelly huusi Williamille.
’’Anteeksi, muru, mutta oli jo ikävä.’’
’’Voi pientä. Tule tänne.’’ Williamin ruskettuneille kasvoille kohosi siriusmainen virne ja tämä käveli tyttöystävänsä luokse ja suuteli tätä suoraan suulle. Kun he erkanivat, molempien huulilla oli lämmin hymy.
’’Paljonko kello on?’’ Chelly kysyi hiljaa. William katsoi rannekellostaan ja ilmoitti ajan olevan kaksikymmentä yli seitsemän.
’’Ihmiset alkavat kohtapuoliin tulla.’’ Chellyn sanojen painoksi ovelta kuului hento koputus. Ovi aukaistiin varovaisesti ja sisään astui seitsemän, ilmeisesti neljäsluokkalaista, tyttöä.
’’Öh… tuota… olemmeko oikeassa paikassa?’’ etummainen tyttö kysyi arasti.
’’Kyllä olette. Tulkaa vain tänne ja vaihtakaa vaikka uimapuvut päälle’’, Chelly kertoi.
’’Tuota... missä voimme vaihtaa vaatteemme?’’
Chelly katsoi tyttöä hölmistyneenä ja tajusi, ettei huoneessa ollut pukukoppeja.
’’Oh. Anteeksi kauheasti. Hetki pieni.’’ Chelly sulki silmänsä. Tarvitsen kymmenen pukukoppia. Hän aukaisi silmänsä ja näki, että pukukopit olivat ilmestyneet oven molemmin puolin. Seitsemän tyttöä menivät koppeihin ja tulivat hetken kuluttua hienoissa bikineissään ulos.
’’Hienoa!’’

Viittä vaille kahdeksaan mennessä kaikki vieraat olivat saapuneet paikalle ja itse synttärisankarin oli määrä saapua kahdeksalta.
’’No niin. Kun Sirius astuu tuosta ovesta kohta sisään, aloitatte laulamaan sitä laulua, jonka opetin teille. Selvä?’’ Chelly opasti joukolle, joka oli kerääntynyt oven eteen isoksi uikkaripukeiseksi ryhmäksi.

Sirius käveli virnistellen käytävällä kohti tarvehuonetta. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mikä häntä odottaisi huoneessa. Hänen oli käsketty ottavan uikkarit mukaansa, mutta muuta infoa hän ei ollut saanut. Poika epäili, että jotain hänen tulisi tehdä uikkarit päällä, mutta Chellyn tuntien se olisi jotain paljon pahempaa. Sirius tuli tarvehuoneen eteen ja aukaisi oven.

’’Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea luolamies, paljon onnea vaan!’’ huoneesta kajahti ja Sirius oli kaatua järkytyksestä.
’’Mitäh?!’’
’’Hyvää syntymäpäivää, Sirius!’’ James tuli ystävänsä luo ja löi tätä selkään vähän turhan lujaa.
’’Niin mutta... häh?!’’ Sirius sanoi.
’’Mikä tässä muka on niin järkyttävää?’’ Chelly kysyi kipakasti.
’’Ei mikään. No NYT JUHLITAAN!’’ Sirius huudahti ja meni vaihtamaan uikkarinsa. Kun hän astui pukukopista pois, hän hyppäsi pommilla uima-altaaseen huutaen Tarzan huutoa. Siinä sivussa hän kasteli pari viidesluokkalaista, jotka kuitenkin hyppäsivät altaaseen Siriuksen perässä.
 
’’Hei, Sirius tule tänne saat lahjoja!’’ Luke Storm huusi altaan reunalta. Sirius kiipesi tikkaat ylös vedestä ja meni Luken luokse.
’’Oles hyvä’’, poika sanoi ja Sirius repi kääreestä uuden lyöjän mailan.
’’Kiitos, kiitos ja kiitos! Olinkin ajatellut ostaa uuden mailan.’’ Sirius sai lahjoja niin, että korvista tursusi. Hän sai lahjoja suklaasammakoista lehtiin ja lehdistä sukkiin. Sai hän myös yhdeltä seitsemäsluokkalaiselta kirjan: Näin käsittelet tyttöjä. Sirius oli tuhahtanut ja sanonut: ’’Enkö minä muka tyttöjä osaa käsitellä?’’

’’Hei Anturajalka, tule tänne niin saat meidän lahjamme’’, Remus huudahti baarin vierestä. Sirius käveli omahyväisin askelin ystäviensä luokse.
’’Tässä vähän aikaa sitten sinä kerroit lukevasi Muumikirjoja, joten tässä olisi yksi ja sitten tässä on Kuutamon pyynnöstä myös herätyskello’’, James virnisti ja ojensi lahjat ystävälleen.
’’Tämä on suuri loukkaus unenlahjojani kohtaan’’, Sirius sanoi muka loukatulla äänellä.
’’No heräätpähän ajoissa’’, Remus totesi ja virnisti.
’’Ja Muumikirja, voi että, olen ihan otettu’’, Sirius henkäisi dramaattisesti ja se sai Kelmit rämähtämään nauruun.
’’Sirius, tule tänne. Meilläkin on sinulle lahja’’, Lily huikkasi vähän matkan päästä. Päivänsankari asteli tyttöjen luokse.
’’Hyvää syntymäpäivää’’, tytöt toivottivat yhteen ääneen. Kaikki halasivat Siriusta pikaisesti ja Sirius sai Jamesin suunnalta murhaavan katseen kun Lily halasi Siriusta. Poika avasi lahjansa.
’’Ei pahalla, mutta mikä ihme tämä oikein on?’’
’’Se on kasetti ja se on kasettisoitin’’, Lily selosti.
’’Ja mitkä nämä häkkyrät ovat?’’ Sirius kysyi tarkoittaen kuulokkeita.
’’Ne ovat kuulokkeet’’, Lola opasti.
’’Ja mihinkä tätä käytetään?’’
’’Voit kuunnella musiikkia sillä.’’
’’Ahaa.’’ Sirius yritti kasettisoitinta kasetin sisälle, joten Lily antoi tavaran käyttöohjeet pojalle ja sanoi: ’’Kokeile ymmärtää sitä vempainta näiden avulla.’’

Ilta alkoi sujua mukavasti. Musiikki pauhasi ja ihmiset tanssivat ja uivat minkä kerkesivät. Noin tunnin kuluttua siitä, kun juhlat olivat alkaneet, Chelly selvitti taialla vahvistettua ääntään.
’’Kröhöm. Saisinko huomionne’’, Chelly huusi tuolilta, jolle oli noussut seisomaan. ’’Kiitos.’’
’’Ei kai hän aio pitää puhetta?’’ Sirius kysyi kauhistuneena Jamesilta.
’’Ikävä kyllä näyttää vähän siltä.’’
’’Eli, onneksi olkoon Sirius. Haluaisin antaa sinulle tässä yhden lahjan, joka ikävä kyllä, pitää ripustaa seinälle.’’ Chelly veti selkänsä takaa vaaleanpunaisen pahvin, jossa oli kuvia Siriuksesta. Kuvat olivat ne kuvat, jotka Chelly oli napannut silloin, kun James ja Sirius olivat olleet humalassa ja nukkuivat niin sanotusti sormi pyllyssä.
’’Voi helkkari!’’ Sirius älähti ja syöksyi Chellyn luokse. ’’Et selviä tästä nainen, tiesitkö?’’
’’En tiennyt. Hyvää syntymäpäivää, Sirius Musta’’, Chelly sanoi ivallisesti.
’’IIK!’ Chelly kiljaisi, koska Sirius oli napannut hänet syliinsä. Poika juoksi suoraan uima-altaaseen Chelly edelleen sylissään. He upposivat kahden metrin syvyiseen altaaseen sylikkäin, mutta veden alla Chelly potkaisi Siriusta mahaan ja nousi pärskien pinnalle.
’’Saamarin Sirius!’’ Chelly kiljaisi ja räiskytti pojan päälle vettä. Sirius vain nauroi ja räiskytti samalla mitalla. Muutamat jäivät seuraamaan tätä vesisotaa, mutta suurin osa palasi tanssimaan tai baaritiskille.

Illan mittaan tanssilattiaa oli kulutettu paljon. Suurin osa oli löytänyt itselleen tanssikumppanin tai muuten vain juttuseuran. Uima-altaan vesi oli roiskunut ympäriinsä innokkaimpien otettua erä vesisotaa.
James istui yksin eräässä pöydässä lähimpänä baaria heilutellen kermakaljapulloa toisessa kädessään. Poika huokaisi syvään.
’’Mitä sinä täällä yksin huokailet?’’ Lilyn ääni kysyi.
’’En paljon mitään’’, James huokaisi vastauksen.
’’Kyläpäs. Piristyisit nyt vähän. On Siriuksen syntymäpäivä ja kaikkea.’’
’’Ihmettelin tässä juuri, miten sinä puhut minulle, vaikka olit suuttunut minulle, koska sammuimme Anturajalan kanssa oleskeluhuoneeseen.’’ Lilyn silmät kapenivat.
’’Se nyt ei ollut mitenkään sivistynyttä.’’
’’Ei niin.’’
’’No, tuletko tanssimaan?’’ James kohotti katseensa Lilyyn kasvoillaan ovela virne.
’’James… James mitä sinä aiooo-ot?!’’ Lily huusi kun James kaappasi tämän syliinsä ja juoksi suoraan uima-altaaseen.

Veden alla Lily potki ja pärski pois Jamesin otteesta ja päästyään pinnalle, hän vetäisi happea keuhkoihinsa niin paljon kuin sai. James nousi pintaan ja ravisti vettä hiuksistaan.
’’IDIOOTTI!’’ Lily kiljaisi ja koko paikka hiljeni tyystin. Lilyn sanat kaikuivat huoneessa pitkään ja raastavasti. Hän ui nopeasti tikkaille ja kiipesi ylös altaasta. Hän suunnisti kauimmaiseen nurkkapöytään ja jäi sinne. James vajosi pinnan alle ja harkitsi hukuttautumista. Niin paljon hän sillä hetkellä inhosi itseään. Kuitenkin hän nousi pois vedestä ja suunnisti baaritiskille otamaan jotain vettä vahvempaa. Lola seurasi katseellaan Lilyn puuhia nurkkapöydässä ja vilkaistuaan nopeasti tuliviskiä juovaan Jamesiin päätti mennä ystävänsä luokse.

’’Tuo nyt ei ollut kovin ystävällistä’’, Lola moitti ystäväänsä ja istui tätä vastapäätä. Lily pysyi vaiti ja pyöritteli iloisen värisessä juomassaan kelluvaa sitruunan viipaletta juomansekoitustikullaan.
’’Tiesitkö, että sinulta katkeaa vielä verisuoni päästäsi kun huudat koko ajan Jamesille. Katso nyt sitä’’, Lola nyökkäsi Jamesin suuntaan, ’’poika rukka yrittää vain piristää sinua, mutta sinä vain räyhäät hänelle.’’ Lily tuhahti.
’’Käytöksesi on todella lapsellista. Menisit vähän vastaan, niin kaikilla olisi mukavaa.’’ Lily pysyi hiljaa ja ajatteli, mitä Lola oli juuri sanonut. Silloin se iski häneen. Todellisuuden taju siitä, kuinka paljon hän tosiasiassa huusi sille pörröpäälle, jonka kanssa hän oli luvannut olla ystäviä. Lily alkoi laskea sen viikon saldoa huutokonserteista, joita hän oli järjestänyt Jamesille. Niitä oli ainakin tusina siihen nähden, että viikossa on vain seitsemän päivää. Lilyä tämä ajatus kauhistutti.
’’Taidat olla oikeassa’’, hän huokaisi.
’’Niin… Anteeksi nyt, mutta joudun menemään takaisin. Mieti sanojani.’’ Lilyn kurkkua kuristi ja hän melkein purskahti itkuun hävetessään omaa käytöstään.
 Kuinka saatan olla näin lapsellinen! Lola, onneksi olet olemassa, Lily kiitti mielessään.

Kello lähenteli jo keskiyötä kun Lily liikahti seuraavan kerran tuolistaan. Puolitoista tuntia mietittyään asioita, hän oli päättänyt pyytä Jamesilta anteeksi kaiken sen, mitä oli aiheuttanut pojan mielelle. Hän etsi katseellaan Jamesia, muttei nähnyt tätä. Sen sijaan hän näki Siriuksen perimmäisessä nurkassa jonkun brunetin kanssa suutelemassa ja Remuksen ja Peterin istumassa pöydässä hörppien boolia. Hän päätti suunnistaa viimeksi mainittujen nuorukaisten luokse.

(Laita soimaan Leijona Kuningas II - Love Will Find A Way)

’’Tuota… tiedättekö missä James on?’’ Lily kysyä paukautti.
’’Emme ole nähneet häntä ainakaan tuntiin. Miten niin?’’
’’Ei kun olisi aisaa hänelle. No, minä tästä varmaan etsin hänet. Nähdään.’’ Lily lähti poikien luota ovea kohti. Hän äkkäsi tuolin, jolla oli musta T-paita ja vetäisi sen surutta niskaansa polviin ulottuvan kietaisuhameen seuraksi. Vetäessään paitaa päänsä yli, Lilylle selvisi, kenen paita oli kyseessä. Jamesin. Paita kuului ilmiselvästi Jamesille, sillä Lily tunnisti sen ihanan ja pehmeän tuoksun, joka oli lähtöisin Jamesista. Tytön kurkkua kuristi ja hän lähti astelemaan paljain jaloin ovelle ja siitä ulos.

Kävellessään ympäriinsä käytävillä, Lilyllä ei ollut aavistustakaan siitä, mistä päin linnaa poikaa etsisi. Häntä inhotti ajatus siitä, että saattaisi joutua elämänsä ensimmäiseen jälki-istuntoon, mutta hän pyyhki tuon ajatuksen pois mielestään ja jatkoi matkaansa ei minnekään. Lily yritti miettiä loogista etsintäjärjestystä siitä huolimatta, että erilaiset syytökset risteilivät hänen päänsä sisällä. Kuinka hän oikein oli voinut päästää asiat siihen tilanteeseen? Kuinka hän saattoi olla niin sokea, ettei älynnyt oikeasti pitävänsä Jamesia ihmisenä. Ja vielä kaiken lisäksi hän oli ihana ja ainutlaatuinen ihminen. Selvittämättä ajatuksiaan, Lily päätti suunnistaa jonnekin, mistä Voro ei häntä löytäisi. Jonnekin, missä hän saisi ajatella asioita rauhassa ja ehkä jopa itkeä ilman keskeytystä. Siispä hän suuntasi pöllölään täysin unohtaneena sen, että hän oli alun perin lähtenyt etsimään Jamesia.

Matkan varrella Jamesin paidan tuoksu voimistui Lilyn nenässä. Yhtäkkiä tyttö otti halausotteen itsestään ja paidasta ja hän tunsi kuuman pistoksen silmäkulmassaan. Kyynel vierähti hänen poskelleen ja se valui suuhun, eikä tyttö välittänyt siitä, vaan jatkoi matkaansa. Tuntemattomasta syystä Lily säntäsi juoksuun ja juoksi aina pöllölään saakka.

Lily antoi hengityksensä tasaantua ennen kuin aukaisi oven. Hän näki yllätyksekseen Jamesin istumassa lysyssä pöllölän pöllön kakkaisella ikkunalaudalla ja päätti, että koputtaisi ennen kuin menisi sisään. Pieni jännitys rinnassaan hän koputti kahdesti oveen.
Kop, kop.
James käänsi katseensa sateiselta taivaalta ovelle, mutta käänsi sen jälleen taivaalle nähtyään Lilyn. Lilyä itketti jälleen mutta nieleksi kyynelet pois ja käveli narskahtelevaa tietä pojan luokse. Rottien ja muiden pienten eläinten luurangot narskahtelivat hänen jalkojensa alla, mutta hän ei välittänyt niistä, vaikka välillä teki kipeää astua terävän luun päälle.

”James”, Lily kuiskasi, ’’katsoisitko minuun?’’ Poika ei totellut vaan katsoi itsepäisesti edelleen ikkunasta pilviselle taivaalle.
’’James, oikeasti. Katso nyt tänne.’’ Vasten tahtoaan James käänsi katseensa Lilyyn.
”Valois”, Lily loitsi, sillä huomasi vasta nyt pimeyden, mikä tornissa vallitsi. Kalpea valo valaisi Jamesin kasvot. Lily hätkähti, koska huomasi Jamesin itkeneen. Poikaa selvästi hävetti, koska oli itkenyt Lilyn takia ja näytti sen vielä kyseiselle tytölle. Lily ojensi kättään Jamesin olkapään suuntaan, mutta poika vetäytyi poispäin tytön kädestä. Lily vetäisi kätensä hieman pettyneenä pois.
’’Eikö sinulla ole kylmä?’’ Lily ihmetteli. Hänen omia jalkojaan palelsi suunnattomasti, mutta hän ei välittänyt siitä. Enemmänkin häntä ihmetytti, miten James oli pystynyt olemaan samassa asennossa ainakin tunnin ja vielä ilman paitaa. Housut pojalla totta kai oli, mutta paita puuttui ja se paita oli sillä hetkellä Lilyn päällä.
’’Joku on ottanut paitani, joten en voi laittaa sitä päälleni’’, James vastasi karheasti.
’’Voin minä tämän sinullekin antaa, jos vain haluat’’, Lily sanoi ja aikoi jo vetää paitaa pois.
’’Ei, en halua sinun palelevan’’, James sanoi ja hänen äänensä sortui hieman. Muutama uusi kyynel vierähti pojan poskelle.
’’Okei’’, Lily kuiskasi. Hänestä tuntui, ettei voisi puhua normaalilla äänellä. Hänestä tuntui, kuin normaali ja niin kova ääni rikkoisi sen hetken. Ei Lily kyllä tiennyt, mitä taianomaista siinä hetkessä oli, mutta siltä se vain tuntui. Taianomaiselta. Palattuaan ajatuksistaan hän huomasi, että heidän välilleen oli laskeutunut painava hiljaisuus. Lilyn oli tarkoitus pyytää Jamesilta anteeksi, mutta sanat olivat jotenkin takertuneet kurkkuun. Ne tuntuivat suurena palana kurkussa ja hänestä tuntui, kuin hän olisi voinut tukehtua niiden aiheuttamaan ahdistukseen. Hän selvitti kurkkuaan.
’’James’’, hän kuiskasi, ’’haluaisin pyytää sinulta anteeksi.’’ James oli aivan hiljaa ja vastasi kuiskaten ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä:
’’Älä suotta. Et kuitenkaan tarkoita sitä ja satutat vain yhä enemmän minua.’’ Lily oli hiljaa. Hänestä tuntui, kuin koko totuus olisi paiskautunut suoraan päin kasvoja. Jamesin kovan ja itserakkaan kuoren alla olikin pehmeä ja haavoittuva olento. Lily ei enää pystynyt pidättämään patoutunutta itkua ja nyt se pato rikkoutui ja kyynelet ryöppysivät silmiin. Ne alkoivat valua poskia pitkin hiljaa.
’’Olen niin pahoillani kaikesta’’, Lily kuiskasi kyynelten välistä, ’’oikeasti. Olen vain niin pahoillani.’’ Lily kääntyi ovelle itkien vuolaasti ja aukaisi sen, muttei kerinnyt pitkällekään ennen kuin vahva käsi tarttui Lilyn omasta kädestä pehmeästi, mutta niin varmasti.  
’’Älä mene’’, James sanoi hiljaa. He katsoivat toisiaan silmiin Lilyn kyynelehtiessä ja Jamesin katsoessa surumielisesti tyttöä. James otti varovaisen ja harkitun askeleen kohti Lilyä. Hänestä tuntui, kuin ei koskaan haluaisi päästää irti. Hän halusi pitää kiinni Lilyn ihanan pehmeästä kädestä ja halata tyttöä ikuisuuden. Vain halata. Ei muuta. Muuta hän ei kysynyt. Yksi ikuisuuden kestävä halaus. James kohotti kätensä Lily poskelle.
’’Anteeksi’’, James aloitti kuiskaten karheasti, ’’anteeksi, että olen kodellut sinua huonosti. Anteeksi kun en koskaan ajatellut, miltä sinusta tuntui. Anteeksi, että yritin väkisin saada sinua Tylyahoon kanssani. En vain voi sille mitään. Rakastan sinua niin paljon.’’ Lilyn silmät tulvivat niin paljon kyyneleitä, että James muuttui hänen silmissään väreileväksi. Hän joutui räpyttämään muutaman kerran silmiään, ennen kuin näki taas selkeästi.
’’Ei. Älä pyydä minulta anteeksi. Minä olen aiheuttanut kaiken tämän tyhmyyteni ja sokeuteni takia’’, Lily sanoi värisevällä äänellä. Hän laittoi oman vapaan kätensä Jamesin käden päälle, mikä oli hänen poskellaan. Lily sulki silmänsä ja painoi hellästi Jamesin kättä poskeaan vasten. Hetken päästä hän jälleen aukaisi silmänsä ja kohtasi Jamesin kimmeltävien silmien katseen.
’’Voinko suudella sinua?’’ Lily kysyi kuiskaten ja samalla astuen askelen lähemmäs Jamesia.
’’Et’’, James kielsi, ’’koska minä suutelen sinua.’’ Heti sanojensa perään James siirsin toisen kätensä Lily lämpimästä kädestä tytön poskelle ja suuteli pehmeästi lämpimiä huulia. Lily vastasi Jamesin suudelmaan ja jälleen kyynelet virtasivat hänen silmistään tehden suudelmasta hieman suolaisen.
’’Rakastan sinua’’, James kuiskasi heidän irrottauduttua suudelmasta. Lily suuteli poikaa uudelleen ja kietoi nyt kätensä pojan kaulaan painautuen niin lähelle Jamesia kuin vain pystyi ajatellen, ettei koskaan haluaisi pois siitä. Kuuma tunne purkautui molempien sisällä ja karkotti kaiken sen kylmyyden, mikä pöllölässä vallitsi. Siinä he olivat. Tyttö ja poika. Uppoutuineina suudelman ihanuuteen välittämättä mistään muusta kuin toisistaan.
 
----
Ah, ja näin yli-fluffyisen lopun jälkeen tahtoisin kommentteja siitä, mitä piditte uudesta luvun lopusta ^^

[neiti seko]

ihana. ei sitä muuten voi kuvata. kai? *yrittää miettiä asiaa onnistumatta*

[Lilah]

Ihana, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Todella kauniisti kirjoitettu ^^'
Tulee taas sille nenäliinalle käyttöä, kun pääsee lukemaan
jotain näin... kaunista :'> Jatkoa vaan tulemaan <3

Lilah

[Evora]

Ooh, kommentteja <3

neiti seko: Ilmeisesti uusi lukija ilmoittautuu? Et ole ainakaan ennen kommentoinut ;> Kiitos kivasta kommentistasi!

Lilah: Voih, kiitos kommentista, vakkari kommaaja <3 *heittää nessuja*

Joop, muutkin saa kommata, jos on vaan lukenut. Ajattelin tänään laittaa sen 10 luvun molemmat osat ja kirjoittaa uusinta (15  lukua).

Ev

[swan]

Ihanaihanaihana. Biisivalinta oli loistava, parissa kohdassa alkoi itkettämäänkiin, se oli ihana. Laita vaan se kymppiluku jo. Haluan jatkoa <3

swan

[zougati]

Iiiihana ficci, jos vain voi, jatkoa??? pliis.. Eli JATKOA...

[nuuhku]

tää on vaa niin ihana ^^ jatkoa odottelen =)

~nuuhku

[maikkimaa]

ihana  loppu!!! koko tarinakin on HYVÄ tai no melkein paras mitä oon lukenu   !!   ja tossa noi kelmit ei saa ittelleen sitä naista ku mitä haluaa nii ainakaa heti (Siriukseen tässä eniten viittaan)  

ODOTAN JATKOO!!!!!

[Evora]

10. A-osa Jälki-istunnoista puheen ollen


’’Pitäisikö meidän mennä takaisin?’’ James kuiskasi. Hän huomasi, että suudeltuaan Lilyä, kylmyys oli kadonnut kokonaan hänen ruumiistaan.
’’Ei vielä’’, Lily kuiskasi vastauksen ja antoi pojalle vielä pienen suudelman suulle.
’’No sitten, asiasta Mount Everestille: mitä vastaat, jos minä nyt kysyn sinulta, tuletko tyttöystäväkseni?’’
Lily naurahti ja antoi jälleen pusun Jamesille.
’’Pitäisiköhän minun vielä harkita?’’ tyttö hymähti pirullinen pilke kyyneleistä märissä silmissään. Jamesin ilme valahti hieman.
’’Höpsö. Tulen tietenkin.’’ Pojan ilme kirkastui kirkkaammaksi kuin maassa lojuva taikasauva, jonka päästä hohti vieläkin Lilyn loitsima valo. He suutelivat jo kolmatta kertaa sinä iltana. Suudelman jälkeen Lily halasi Jamesia ja painoi päänsä tämän rintakehää vasten sulkien silmänsä keskittyen täysin hengittämiseen ja tilanteesta nauttimiseen.
James rutisti Lilyä hellästi itseään vasten painaen päänsä tytön hiuksiin. Häntä hymyilytti väkisinkin. James ei voinut mitään sille, että hän virnisteli typerästi Lilyn kookokselta tuoksuviin hiuksiin.
’’Olet ihana’’, Lily kuiskasi silmät kiinni.
’’Niin sinäkin’’, James vastasi ja siirsi toisen kätensä Lilyn lanteilta tämän hiuksiin sulkien silmänsä.

Hetken kuluttua Jamesille alkoi tulla jälleen vilu ja hän sanoi: ’’Nyt meidän kyllä pitää lähteä.’’
’’Höh. Tässä olisi ollut niin mukavaa.’’
James virnisti Lilylle ja kysyi, mikä oli saanut tämän muuttamaan mielensä hänen suhteensa.
’’Lola aukaisi silmäni’’, Lily vastasi hymyillen ja halasi jälleen Jamesia, ’’onneksi.’’
’’No nyt mennään ennen kuin jäädytään.’’
’’Hetki vielä?’’
’’Mennään nyt vain takaisin, ennen kuin Anturajalka lähettää etsintäpartiot peräämme.’’
’’No okei sitten’’, Lily huokaisi ja lähti leveästi hymyillen Jamesin kanssa käsi kädessä pois pöllölästä.

Jamesin kävellessä Lilyn vierellä käytävällä, hän ei mahtanut itselleen mitään, sillä hän suunnilleen minuutin välein vilkaisi vierelleen, ettei Lily vain ollut hävinnyt mihinkään.
’’Mitä sinä kääntelet päätäsi koko ajan’’, Lily kysyi hymyillen katsoen Jamesia. James naurahti ja sanoi: ’’Tarkistan ettet vain ole kadonnut mihinkään. En nimittäin vieläkään usko tätä todeksi. Kohta kuitenkin herään ja löydän itseni jostain ihan omituisesta paikasta krapulassa ja totean tämän kaiken olleen ihanaa unta.’’
Lily ei voinut mitään sille, että alkoi nauraa. James oli välillä niin kadehdittavan hullunkurinen!
’’Hei, tämä on ihan totista totta, vaikka en sitä itsekään usko’’, Lily sanoi lopetettuaan nauramisen.
’’Toivotaan niin’’, James hymähti ja puristi vähän tiukemmin Lilyn kädestä varmistaakseen vain sen, ettei tyttö tosiaan häviäisi siitä minnekään.  

Lily ja James astuivat käsi kädessä sisään tarvehuoneeseen. Huoneessa oli hiljaista ja kaikkien katseet oli luotu aukinaiselle ovelle. He olettivat heidän pikkujuhlansa paljastuneen opettajille. Kaikki, varsinkin loput Kelmit, Lola, Chelly ja Kelly, loksauttivat suunsa apposen auki.
’’Ei voi olla totta!’’ Sirius huusi.
’’Vihdoin!’’ Chelly huudahti Siriuksen päälle.
’'Mikä niin?’’ James kysyi virnistäen ystävältään.
’’Miten niin?’’ Lily kysyi samaan aikaan kuin James.
’’Älä puhu yhtä aikaa kanssani!’’ Sirius ja Chelly huusivat toisilleen päin naamaa.
’’Rauhoittukaa hyvät ihmiset!’’ James nauroi, ’’Sirius ensin. Mikä on niin ihmeellistä?’’
’’No’’, Sirius sanoi ja aukoi suutaan osoittaen oven suussa seisovia Lilyä ja Jamesia. ’’TE!’’
’’Okei, sitten Chelly?’’
’’Ei minulla ollut muuta kuin että vihdoin läysitte toisenne’’, Chelly sanoi ja virnisti.
’’Ja tuommoisen takia sinun sitten piti puhua päälleikkäin kanssani’’, Sirius murahti.
’’No voi kun oli kamalaa’’, Chelly sanoi kiristettyjen hampaiden välistä.
’’No kyllä oli!’’ Sirius ärähti.
’’Ihan totta hei! Ette arvaakaan kuinka lapsellisia olette’’, Lily voihkaisi, ’’riitelette kuin vanha aviopari.’’
’’Uskallakin sanoa noin toista kertaa’’, Sirius ja Chelly sanoivat kuorossa Lilylle katsoen tätä murhaavasti.
’’Ihan miten vain’’, Lily sanoi ja johdatti Jamesin pois oviaukosta. He menivät istumaan vapaaseen pöytään.

’’En käsitä miksi heidän täytyy olla koko ajan toistensa kurkuissa kiinni’’, Lily huokaisi ja nojasi tuolinselkänojaan.
’’Niinpä’’, James vastasi, ’’alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että he taitavat olla korviaan myöten rakastuneita toisiinsa.’’
’’MINÄ KUULIN TUON!’’ kuului Chelly vihainen ääni huoneen toiselta puolelta. James näytti pöllämystyneeltä ja katsoi Lilyä kysyvästi.
’’Usko pois, hänellä on ihan mahdottoman hyvä kuulo’’, Lily sanoi hymyillen.
’’No siltä vaikuttaa’’, James sanoi ja katsoi yhä ihmeissään Chellyä, joka tönäisi Siriuksen juuri sillä hetkellä altaaseen.

Seuraavana aamuna Lilyn astuessa tyttöjen -ja Jamesin poikien portaita alas oleskeluhuoneeseen, koko huone ryhtyi taputtamaan. Jamesin ja Lilyn katseet kohtasivat ja he virnistivät yhtä aikaa.
’’Huomaa miten nopeasti täällä pikkulinnut visertelee’’, James sanoi.
’’Höhlä, puolet rohkelikoista oli paikalla eilen. Kyllä kai kaikki sen jo tietävät?’’ Lily sanoi.
’’Eihän se haittaa sinua?’’
’’Niin mikä?’’
’’Se että kaikki rohkelikot tietävät?’’
’’Ei, mutta kunhan vain koko koulu ei sitä tiedä. Vai mitä?’’ James meni hiljaiseksi ja tuijotteli vähän joka puolelle.
’’Vai mitä, James?’’ Lily sanoi vähän painokkaammin ja yritti tavoittaa poikaystävänsä katsetta. Poika vilkuili yhä ympärilleen ja virnisti kohdattuaan Lilyn katseen. Lily katsoi häntä silmiin ja sanoi: ’’Älä VAIN sano, että kohta kun astun Suureen saliin, se puhkeaa aplodeihin?’’
’’Ei, en aikonutkaan!’’ James sanoi, ’’paitsi, mitä tapahtuisi, jos sanoisin niin?’’ Lily ärähti ja laittoi silmänsä kiinni niin, että näytti kuin tämä olisi laskenut kymmeneen rauhoittuakseen. Niin hän varmaan tekikin, sillä aukaistuaan silmänsä tyttö näytti rauhoittuneen.
’’Okei. Eihän se sinun syysi ollut. Eihän?’’
’’Tuota..’’
’’Eihän?!’’
’’Entä jos oli?’’
Lily pyöritteli huvittuneena päätään.
’’Mihinkähän minä olen itseni työntänyt. Olikohan sittenkin virhe alkaa seurustella kanssasi?’’
’’Ei tosiaan ollut’’, sanoi Siriuksen ääni portaista, ’’Sarvihaara on ollut masentavaa katsottavaa sellaiset kuusi vuotta. Toivottavasti asia korjaantuu nyt!’’
”Eiköhän”, sanoi vuorostaan Chelly, ’’viime yönä kun tulimme nukkumaan, Lily leijaili pilvissä ja oli tehdä vesivahingon makuusaliimme.”
Lily punastui hieman ja tökkäsi Chellyä kylkeen.
’’No, tärkeintä on nyt se, että olette yhdessä’’, Chelly sanoi hymyillen ystävilleen.
’’Elly, tule mennään aamiaiselle!’’ William huusi muotokuvalta.
’’Elly?’’ Lily kysyi kulma koholla.
’’Niin, Will keksi lempinimen minulle’’, Chelly huokaisi.
’’Mikä on?’’
’’Ei mikään’’, Chelly vastasi ja otti tekohymyn huulilleen.
’’Jaa, jaa. Taidat itsekin olla onnesi kukkuloilla?’’
’’Niinkin voisi sanoa. No tuletteko te samaa matkaa?’’
’’Okei.’’

Remusta oksetti, kun Chelly ja William suutelivat ruokapöydässä. Hän ei voinut katsoa kuhertelevaa paria, sillä tiesi, millainen liero William oli. Minun täytyy kertoa Chellylle. En voi ajatellakaan, mitä William voi tehdä kovassa mustasukkaisuuden puuskassa. Ja se kaikki olisi minun syytäni…
’’Hei Kuutamo, vanha veikko, mitä mietit?’’ Sirius sanoi lyöden Remuksesta ilmat pihalle. Remus yski ja haukkoi happea.
’’En mitään…’’, hän vastasi ja piti pienen tauon, ’’tärkeää…’’
’’No sittenhän kaikki on hyvin! En kestäisi ajatusta, jos joutuisin olemaan masentuneen ja pumpulipilvilinnojen keskellä seikkailevan ystävän kanssa tekemättä mitään.’’
’’Hei olenhan minäkin olemassa’’, Peter muistutti. Taas hän unohti minut. Millainen ystävä unohtaa toisen olemassa olon?
’’Ai niin joo. Anteeksi Matohäntä.’’
’’Eipä turhan usein kuule Sirius Mustan pyytävän anteeksi keneltäkään.’’ Ilkkui ääni heidän takaansa. Sirius käänsi päänsä hitaasti äänen suuntaan.
’’Aa! Ruikuli! Tämäpä vasta mukava yllätys!’’ Sirius sanoi muka iloisena.
’’Älä jaksa’’, Kalkaros sihahti.
’’Mitä?’’ Sirius kysyi korottaen ääntään sanan loppua kohden. ’’Enkö minä nyt vanhaa kunnon rasvaletti-Ruikulia saa enää edes tervehtiä!?’’
Kalkaros katsoi silmät viiruina Siriusta ja sihahti myrkyllisesti.
’’Älähän nyt käärmeeksi muutu’’, Sirius sanoi. Hän nautti Kalkaroksen härnäämisestä. ’’Säälin sitä, joka on saanut noin rasvaisen ja käärmemäisen lapsen kuin sinä, Ruikuli.’’ Nyt Kalkarokselta paloi pinna. Hän tarttui Siriusta rinnuksista ja nosti tämän penkistä ylös. Ennen kuin kukaan ehti tajuta, Kalkaros liisi kohti salin lumottua kattoa ja jäi roikkumaan sinne. Pojan kaapu valahti pään yli ja tippui kasaksi Siriuksen jalkojen juureen. Koko sali, luihuistenpöytää lukuun ottamatta, rämähti raikuvaan nauruun ja aplodeihin.
’’Hienoa, Sarvihaara’’, Sirius sanoi ja virnisti Jamesille, joka seisoi nyt pöydän toisella puolella taikasauva koholla Kalkarosta kohti. Lily katsoi poikaystäväänsä murhaavasti.
’’Et ole vielä niin tossun alla, että et pystyisi puolustamaan ystävääsi.’’
’’En tietenkään. Aina valmiina’’, James vastasi ja nosti kätensä otsalle, kuin olisi ollut armeijassa.

Henkilökunnan pöydässä McGarmiwa tiputti lusikkansa kalisten lautaselleen ja nousi ylös tönäisten samalla tuolinsa niin kovalla voimalla, että se liukui melkein salin takaseinään asti. Kiukusta kihisten hän heitti servetin sylistään pöydälle ja lähti kohti Rohkelikon pöytää pitkin harppauksin.

’’No niin, kuka tämän teki?’’ tiukkasi McGarmiwan ääni Jamesin takaa. Professori huitoi vimmatusti ilmassa karjuvaan Kalkarokseen, joka yritti peitellä harmaita alushousujaan. Sirius naurahti pilkallisesti ja James aikoi juuri ilmoittautua, mutta Peter sanoikin tehneensä sen. James jäi aukomaan suutaan ja katsoi ystäväänsä silmät auringon kokoisina.
’’Anteeksi mitä, herra Piskuilan?’’ McGarmiwa kysyi epäuskoisena. Peter huokaisi mielessään. McGarmiwakaan ei uskonut minusta mitään. Ei edes sitä, että voisin vaikka taikoa Ruikulin kattoon, Peter ajatteli surkeasti.
’’Niin. Minä taioin Kalkaroksen tuonne.’’
’’No, asia on sillä selvä. Jälki-istuntoa ja Rohkelikko menettää kaksikymmentä pistettä. Ja hankkikaa tuo poika parka nyt alas tuolta ja antakaa hänelle hänen kaapunsa!’’ Sirius loitsi vastaloitsun surutta ja Kalkaros mätkähti inhottavasti rusahtaen lattialle.
’’Minä kuolen, minä kuolen!’’ hän karjui ja piteli jalkaansa.
’’No helkkari etkä kuole! Tipahdit vain katosta’’, Sirius ärisi. Hän viskasi Kalkaroksen kaavun tämän omistajalle ja tämä kiskoi sen päänsä ylitse vaivalloisesti yhdellä kädellä.
’’Äkkiä, Kuutamo, hanki desinfiointiainetta! Käteni syyhyää rasvasta!’’
’’HERRA MUSTA!’’ Koko Suuri sali kaikui McGarmiwan ankarasta huudosta, ’’ROHKELIKKO MENETTÄÄ KUUSIKYMMENTÄ PISTETTÄ TOISELLE OPPILAALLE AIHEUTETUSTA KIVUSTA JA SINÄ JOUDUT MYÖS JÄLKI-ISTUNTOON PISKUILANIN SEURAKSI!’’ Sirius katsoi tyytyväisenä opettajaansa ja vilkaisi sitten Jamesia missä-sinun-jälki-istuntosi-viipyy katseella. James näytti tajunneen viestin, sillä hän tarjoutui viemään Kalkaroksen Sairaalasiipeen. Hän nosti inhoten Kalkaroksen pystyyn ja lähti taluttamaan tätä pois salista. Juuri salin oviaukossa hän kamppasi Kalkaroksen ihan tahallaan ja tämä kaatua rysähti juuri sille murtuneelle jalalle.
’’Nyt sinä menit kyllä liian pitkälle!’’ McGarmiwa huusi ja juoksi Kalkaroksen ja Jamesin luokse. ’’Viet hänet heti paikalla Sairaalasiipeen ja menet saman tien rehtorinkansliaan. Ja herra Mustan pitää mennä myös!’’ James vetäisi Kalkaroksen kädestä takaisin jaloilleen ja lähti vaivalloisesti taluttamaan tätä portaita kohti, kunnes vaihteeksi Lilyn kiukkuinen ääni kiljui: ’’JAMES POTTER!’’ Päät kääntyivät Lilyyn, joka huusi nyt täyttä kurkkua poikaystävälleen. ’’MINÄHÄN VAROITIN SINUA!’’ James päästi irti Kalkaroksen kädestä ja tämä mätkähti jälleen maahan ähkäisten tuskasta.
’’Niin mistä?’’
’’TOISTEN OPPILAIDEN TAHALLISESTA KIUSAAMISESTA!’’
’’Ai siitä’’, James sanoi huolettomasti, mutta tajusi vasta sitten. ’’Tai siis, tarkoitin, että tuota…’’
’’NIIN MITÄ SINÄ TARKOITIT?’’
’’Pidä se suuri turpasi kiinni, kuraverinen!’’ Kalkaros karjui ja piteli jalkaansa nyt hammasta purren. James potkaisi Kalkarosta kipeään jalkaan ja sihahti: ’’Uskallapas sanoa Lilyä vielä sillä nimellä niin sinun käy vielä huonommin.’’ McGarmiwa katsoi Lilyä ja Jamesia molempia vuorotellen.
’’Neiti Evans, mitä tämä on?’’
’’Ei mitään, professori McGarmiwa’’, Lily sanoi rauhallisesti ja harppoi kesken aamiaisensa Jamesin luokse.
’’Meillä on vähän puhuttavaa’’, Lily supisi suupielestään, ’’viedään tuo Ruikuli ensin Sairaalasiipeen ja sitten ratkomme omat ongelmamme.’’
’’Ei meillä tietääkseni ole ongelmia –’’
’’Ei meillä ole ongelmia vaan SINULLA on. Ala nyt tulla’’, Lily sanoi Jamesille nostaen Kalkaroksen jaloilleen taikasauvansa avulla. Hän taikoi paarit joiden päälle Kalkaros vaivoin kapusi ja lähti leijuttamaan niitä James perässään kohti ylempiä kerroksia.

Lily aukaisi sairaalasiiven oven ja leijutti paareilla olevan Kalkaroksen sisään.
’’Mitä hänelle on tapahtunut?!’’ matami Pomfrey kysyi juosten sairaalan ovelle Lilyä ja Jamesia vastaan.
’’Hän tipahti Suuren salin katosta’’, James vastasi yksinkertaisesti.
’’Hän tippui MISTÄ?!’’ Pomfrey kysyi järkyttyneenä Jamesilta.
’’Suuren salin katosta.’’
’’Ihme ettei hän taittanut niskaansa’’, Pomfrey sanoi yhä järkyttyneenä ja laitteli Kalkarokselle vuodetta hätäisesti. Saatuaan työnsä valmiiksi, hän hätisteli Lilyn ja Jamesin ulos sairaalasta.

’’Nyt menet sitten kiltisti Dumbledoren puheille’’, Lily sanoi ankarasti ja osoitti portaikkoa.
’’Eikös sinulla ollut asiaa?’’
’’Oli, mutta se saa nyt luvan odottaa. Ala mennä!’’ James lähti kiireen vilkkaa portaita alas kohti rehtorinkansliaa, joka sijaitsi kaksi kerrosta alempana.

Kun hän pääsi kivihirviöpatsaan eteen, hän näki Siriuksen juuri pujahtavan portaisiin, jotka olivat ilmestyneet patsaan takaa. James pyrähti juoksuun, jotta pääsisi ystävänsä kanssa yhtä matkaa ylös.

’’Ei kai Lily ollut ihan hirveä sinulle?’’ Sirius kysyi juuri vierelleen ilmestyneeltä Jamesilta.
’’No mikä käsittää adjektiivin hirveä?’’
’’Huusiko hän sinulle?’’
’’Ei.’’
’’Tiuski?’’
’’Joo.’’
’’Eli hän ei ollut hirveä. Hän oli kauhea.’’
’’Lohduttaapa tosi paljon. Meidän juttu taitaa olla ohi ennen kuin se kerkesi edes kunnolla alkaa’’, James huokaisi surkeana.
’’No, älähän nyt. Lily on vain yksi tyttö muiden joukossa! Nyt kun hän lemppaa sinut pihalle, olet sinkku jälleen! Ja mitä sinkkuna oleminen tarkoittaa?’’
’’En tiedä.’’
’’Älä viitsi. Se meinaa sitä, että voit aloittaa taas metsästämään uusia tyttöjä’’, Sirius sanoi ja nosti kätensä otsalleen kuin katselisi horisonttiin etsien maata.
’’Ja sitä paitsi: Lily ei ole vain yksi tyttö muiden joukossa. Hän on paljon enemmän.’’
’’Jaa, jaa. Mutta, nyt on kohdattava aina niin hehkeä ja energinen turbopappa. Professori Dumppis täältä tullaan!’’ James pyöritteli päätään virnistäen Siriuksen jutuille. Hän se aina ottaa kaiken niin kevyesti, James mietti ja katsoi, kun Sirius koputti suurin elkein rehtorin tammioveen. Hetken kuluttua ovi aukaistiin ja oviaukkoon ilmestyi vanha mies. Hänen vaaleansiniset silmänsä tuikkivat tuttuun tapaansa ja miehen kultasankaiset puolikuun muotoiset kakkulat olivat koukkuisella nenällä. Hänen pitkä partansa ja hiuksensa olivat harmaantuneet ja parta oli laitettu vyön alle ilmeisesti siitä syystä, ettei se tullut tiellä työskennellessä.
’’Käykää sisään’’, Dumbledore sanoi ja siirtyi oven edestä päästääkseen kaksikon sisälle huoneeseen. James huomasi ilokseen, ettei mikään ollut muuttunut sitten edellisvuoden. Edelleen kaikki kojeet ja kapistukset oleilivat huterilla ja ohutjalkaisilla pöydillä tuprutellen jokainen erilaisia savuhattaroita ja höyrypilviä. Rauhoittava kilke kuului hiljaisuuden läpi, joka oli laskeutunut huoneeseen. Sirius oli äkännyt Fawkesin, Dumbledoren feeniksin, ja silitteli sitä päälaelta.
’’Arvatenkin olette täällä herra Kalkarokselle tapahtuneen onnettomuuden takia. Ilmeisesti te aiheutitte tämän tapaturman?’’ Dumbledore sanoi ja meni istumaan pöytänsä taakse suoraselkäiseen puutuoliin. ’’Istukaa, olkaa hyvät’’, vanha rehtori jatkoi ja taikoi kaksi yönsinisellä karvapeitteellä päällystettyä upottavaa nojatuolia. James ja Sirius istuivat tuoleihin ja James luuli tippuvansa lattialle tuolin yllättävästä pehmeydestä.
’’Kyllä, professori’’, Sirius sanoi liian asialliseen sävyyn, että James uskoi sen olevan pelkkää pilaa.
’’Mistäs moinen äänensävy, herra Musta?’’ Dumbledore kysyi hymynkare suupielessään. Dumbledorekin oli siis huomannut Siriuksen äänestä kuultavan tekaistun asiallisuuden.
’’Ei siis mennyt läpi, vai?’’
’’Ei, ei mennyt’’, Dumbledore sanoi hymyillen ja pyörittäen päätään. Sirius löi nyrkillä kämmentään.
’’Hitto!’’ hän sanoi.
’’En uskoisi sinun asiallisuuttasi vaikka kyseessä olisi tärkeä palaveri, jossa päätettäisiin sinun vankilatuomiosi’’, Dumbledore sanoi, mutta vakavoitui sitten.
’’Palataksemme asiaan, olette täällä toiselle oppilaalle aiheutetusta kivusta. Pitääkö paikkansa?’’ Pojat nyökkäsivät. Dumbledorelle valehteleminen ei olisi onnistunut kuitenkaan.
’’Mitä tarkalleen ottaen tapahtui?’’ Sirius kertoi alusta alkaen kaiken niin tiivistettynä kuin osasi. Kertomus tiivistyi näin: ’’Kalkaros tuli ilkkumaan, suututin hänet, hän suuttui minuun, otti rinnuksistani kiinni ja James taikoi hänet kattoon.’’
’’Professori McGarmiwa kertoi, että herra Piskuilan olisi taikonut herra Kalkaroksen kattoon. Mitenkäs sinun tarinassasi herra Potter on taikonut tämän kyseisen henkilön kattoon?’’ Sirius oikaisi sen, että Peter oli ottanut syyt niskoilleen, vaikka oikeasti hänellä ei ollut ollut osaa eikä arpaa koko tapahtumaan.
’’Aivan’’, Dumbledore sanoi, ’’pyydänkin professori McGarmiwaa vapauttamaan herra Piskuilanin tarpeettomasta jälki-istunnosta. Sen sijaan teidät minä määrään jälki-istuntoon.’’
’’Niin, mutta professori McGarmiwa antoi meille jo jälki-istuntoa!’’ James huudahti ja Dumbledore käänsi vaaleansinisten silmiensä katseen häneen.
’’Tiedän. Sen takia mitätöin professori McGarmiwan antaman jälki-istunnon. Korvatakseni mitätöinnin määrään teidät jälki-istuntoon, joka on joka ilta koko seuraavan viikon.’’
’’Mutta, entä huispaus?!’’ James kysyi hädissään.
’’Huispaus saa nyt odottaa, James hyvä. Tekonne on rangaistava ja huispaukseton viikko tekee sinulle varmasti hyvää. Opit ainakin virheistäsi.’’
’’Mutta, mutta... ENTÄ ROHKELIKKO?!’’ Sirius huudahti ja nousi seisomaan nojaten Dumbledoren pöytään. ’’ROHKELIKOLLA JA KORPINKYNNELLÄ ON PELI KAHDEN VIIKON KULUTTUA!’’
’’Herra Musta. Olen koulun rehtori ja päätän, milloin olette jälki-istunnossa. Onko asia selvä?’’ Sirius rauhoittui sen verran, että lysähti istumaan takaisin tuolilleen ja kaatui sen kanssa selälleen. Dumbledore nosti manaavan Siriuksen ja kaatuneen nojatuolin pystyyn yhdellä sauvanheilautuksella.
’’Palataksemme jälleen asiaan, teillä on yhteinen jälki-istunto jokaisena seuraavan viikon arkipäivänä’’, Dumbledore sanoi painottaen viimeistä sanaa.
’’Hyvä, mutta et haluaisi kertoa jo, mitä joudumme tekemään, professori?’’ James kysyi.
’’Niin tosiaan. Pääsette auttamaan Hagridia Kiellettyyn metsään.’’
Tyrmistynyt hiljaisuus, jonka James rikkoi älähtämällä:
’’Et voi olla tosissasi! Tämä oli vitsi, eikö vain?’’
’’Jos väittäisin toisin, valehtelisin, herra Potter. Menette huomisesta lähtien Hagridin kanssa Kiellettyyn metsään.’' Sirius ja James aukoivat suitaan epäuskoisesti. Sirius sai ensimmäisenä puhekykynsä takaisin.
’’Ja minähän en mene hevoskotkien syötäväksi, ettäs tiedät!’’
’’Arvelinkin, että vastustaisitte. Siksipä minulla onkin toinen vaihtoehto jälki-istunnoksi.’’
’’Ja mikähän se mahtaa olla? Pestä pyykkiä, vai?’’ Dumbledore nyökkäsi.
’’Joo minulle käy mieluummin se Hagridin auttaminen’’, James sanoi hätäisesti ja Sirius nyökytteli pontevasti vieressä.
’’No asia on sillä selvä’’, rehtori sanoi reippaasti ja nousi ylös tuoliltaan. ’’Ilmoitan Hagridille jälki-istunnostanne. Voitte poistua.’’ Sirius ja James nousivat tuoleiltaan ja lähtivät nopeasti ovea kohti.
’’Ai niin, James.’’
’’Niin, professori?’’
’’Onneksi olkoon.’’
’’Niin mistä?’’
’’Sait viimein neiti Evansin lämpenemään’’, vanha rehtori sanoi katsoen silmälasiensa ylitse hymyillen sädehtivästi.
’’Mitäh? Mistä sinä – Miten sinä – Häh?’’ James kysyi pöllämystyneenä.
’’Minulla on keinoni’’, Dumbledore sanoi salaperäisesti ja James hymähti hieman.
’’No kiitos kumminkin’’, James sanoi hiljaa ja meni Siriuksen perästä portaisiin.

’’Nyt jos sinä rupeat taas riiputtamaan päätäsi ja annat suupieliesi valahtaa maan keskipisteeseen, niin minä en ole enää kaverisi’’, Sirius sanoi ja sai Jamesin naurahtamaan.
’’Et pysty olemaan puhumatta minulle edes kokonaista päivää’’, James sanoi.
’’Ai miten niin?’’
’’Koska olen niin hurmaava että sinun pitää ylistää minua koko ajan’’, James vastasi omahyväisesti.
’’Ahaa, vai sillä tavalla.’’
’’Mitä?’’
’’Lily ei enää kelpaakaan.’’
’’Kuka sellaista on väittänyt?!’’
’’Sinä itse juuri äsken.’’
’’Enhän!’’
’’Kylläpäs. Julistit olevasi suuntautunut miehiin.’’
’’No en kyllä! Mutta asiasta hevoskotkiin. Lilyllä ja minulla on puhuttavaa, joten nähdään!’’ James huikkasi ja lähti hölkkäämään Rohkelikkotorniin.
’’Aina se livistää’’, Sirius mutisi ja lähti kävelemään pitkin käytäviä.
James suunnilleen juoksi Rohkelikkotorniin. Hän halusi kohdata sen, mitä sitten olikaan tulossa. Luultavasti haukut Lilyltä ja eropaperit perästä. James huokaisi ennen kuin sanoi salasanan Lihavalle leidille ja astui sisään.
’’James, mennään teidän makuusaliin’’, Lily sanoi nousten ystäviensä parista takan edestä, kun näki Jamesin tulevan sisälle oleskeluhuoneeseen. Poika nyökkäsi ja meni suoraan makuusaliin Lily perässään.

’’Voisitteko jättää meidät kahden’’, James kysyi vaisusti Remukselta ja Peteriltä, ’’meillä on asioita selviteltävänä.’’
Peter ja Remus lähtivät saman tien ovesta ulos ja jättivät Lilyn ja Jamesin kahden.
’’Saanko arvata? Aiot haukkua minut lyttyyn?’’ James kysyi katse maassa.
’’En nyt ihan niinkään.’’
’’Vaan?’’
’’Miksi sinun pitää kiusata Kalkarosta?’’ Lily töksäytti. James oli hiljaa. Hän yritti viivytellä vastaamista sillä, että käveli sängylleen ja istui siihen. Se ei kyllä hirveästi antanut lisää aikaa, mutta kuitenkin.
’’En tiedä.’’ Lily käveli Jamesin sängyn luokse ja istui Jamesin viereen.
’’En voi hyväksyä sitä osaa sinussa edelleenkään. Se on jotain, mitä minun on todella vaikea sulattaa’’, Lily sanoi ja otti Jamesin käden omaan käteensä. James käänsi päänsä Lilyyn ja heidän katseensa kohtasivat. James kumartui automaattisesti antamaan Lilylle suudelman, jonka tyttö otti vastaan. He jakoivat lyhyen suudelman keskenään, jonka jälkeen Lily palautti Jamesin jälleen maanpinnalle kysymällä tältä mikä oli hänet saanut tekemään sinä päivänä sen, mitä oli tapahtunut.
’’Ihan puhtaasti vanhasta tottumuksesta.’’
’’Ai onko tottumuksesi se, että aina jos joku koskee sormenpäälläkään Siriusta, sinä taiot hänet kattoon ja niin edelleen?’’
’’Kuinka monesti minä olen taikonut Anturajalan kaulailuseuralaiset Suuren salin kattoon?’’ James kysyi sarkastisesti.
’’No niin kuin yleisesti ottaen ja tiesit varsin hyvin, mitä tarkoitin. Et voi jatkaa näin’’, Lily sanoi vakavasti.
’’Hei, en pidä äänensävystäsi ollenkaan. Se on aivan liian vakava.’’
’’No onneksi edes toisen meistä.’’ Lily piti pienen tauon ja jatkoi sitten: ’’En tosiaan haluaisi sanoa tätä, mutta en voi olla tyttöystäväsi, jos joudun koko ajan kiljumaan sinulle kurkkusuorana siitä, miten sinä kiusaat muita.’’ James hätkähti pahanpäiväisesti ja käänsi säikähtäneen katseensa Lilyyn.
’’Ei kai – Ei kai tuo ollut – Ei kai tuo ollut sitä, että haluat erota?’’ Lily käänsi katseensa pois Jamesista.
’’Älä vain sano, että haluat erota? Eilenhän, tai käytännössä katsoen, tänäänhän me vasta aloimme seurustella.’’
’’Ei, James en halua erota’’, Lily sanoi ja James huokaisi syvästä helpotuksesta.
’’Et saisi säikytel –’’
’’Kuuntele: En voi hyväksyä sitä, että kiusaat muita. Uskon, että sinua alkaa kohta pännimään se, että koko ajan olen sanomassa sinulle siitä. Mutta’’, Lily sanoi painottaen sanaa, ’’voisimme tulla hyvinkin toimeen, jos sinä lopettaisit kiusaamisen ja minä katsoisin läpi sormieni sinun pieniä piloja. Saat yhden mahdollisuuden olla kiusaamatta, mutta jos et pysty olemaan kiusaamatta, voit sanoa hyvästit minulle.’’
’’Minä lupaan olla kiusaamatta enää Ruikulia ja muita luihuisia’’, James sanoi ja katsoi Lilyä suoraan silmiin. Lily kohotti kätensä ja taputti Jamesia päähän.
’’Hyvä poika.’’
’’En minä mikään koira ole. Sirius o- tippi tappi tuu la lalla laa’’, James sanoi ja kauhistui sitä, mitä oli melkein sanonut.
’’Mitä?’’ Lily kysyi voimistaen ääntään sanan loppua kohden.
’’Ei mitään’’, James sanoi nopeasti ja katseli muka kiinnostuneena sukkiaan.
’’Mitä sinä olit sanomassa?’’
’’En mitään, usko pois!’’ Lily kalasti Jamesin katseen ja katsoi syvälle tämän silmiin, kuin lukien pojan ajatukset.
’’Sinä et ole kertonut minulle ihan kaikkea, ethän?’’
’’En ole, mutta se on Kelmien salaisuus. Uskoisin, että sinullakin on tyttöjen salaisuuksia, vai?’’ James sanoi puolustautuvasti ja katsoi Lilyä. Tyttö oli hetken hiljaa ja mittaili Jamesia katseellaan.
’’No hyvä on sitten’’, Lily sanoi, ’’saat pitää ne ’Kelmien salaisuudet’. Katsokin, etteivät ne salaisuudet tuota harmia muille, tai saat tosiaan sanoa hyvästit minulle.’’
’’Okei, kultaseni’’, James vastasi ja kaappasi Lilyn syliinsä nousten ylös sängyltä ja alkaen pyöriä ympyrää huoneen keskellä. Lily kiljui ja nauroi yhtä aikaa, kunnes James lopetti pyörimisen ja antoi tyttöystävälleen suudelman. Samalla hetkellä makuusalin ovi aukaistiin kovalla ryminällä. Oviaukkoon olivat ilmestyneet Lola, Kelly, Chelly, Sirius, Remus, Peter ja William, joista Siriuksella oli kädessään se kuuluisa kamera.
’’Tämä kuva laitetaan ikitarttumistaialla eteisaulan ilmoitustaululle’’, Sirius sanoi ilkeästi hymyillen.
’’Ja ei muuten laiteta’’, James sanoi, laski Lilyn alas ja harppasi Siriuksen eteen ottamaan kuvaa itselleen. Sirius laittoi sen Jamesin ulottumattomiin.
’’En laita sitä sinne, jos lupaatte olla eroamatta kertaakaan tämän vuoden aikana.’’
’’Okei!’’ James huudahti ja otti Siriuksen antaman kuvan visusti käteensä. Hän vilkaisi sitä ja totesi, että se oli oikeastaan onnistunut loistavasti.
’’No niin, miksi sitä ei olisi voinut laittaa ikitarttumistaialla seinään?’’
’’Siksi, koska sitä nyt vaan ei voi laittaa sinne!’’
’’Ilonpilaaja.’’
’’No kiitos.’’
’’Valvojaoppilaita ja johtajaoppilaita pyydetään tulemaan heti Suuren salin takaiseen huoneeseen kokousta varten, kiitos.’’ Kovaäänisestä kajahti ja joukkio poikien makuusalin ovella hätkähti säikähdyksestä.
’’No, eikö teidän pidä mennä?’’ Lola kysyi Lilyltä ja Jamesilta ja kaksikko nyökkäsi.

Lily ja James kävelivät käsi kädessä käytävällä ja he saivat osakseen vislauksia ja kätten taputuksia.
’’Etkö muuten halua tietää kuinka karmivan rangaistuksen saimme Anturajalan kanssa?’’ James kysyi Lilyltä.
’’Ettekös te ole kokeneet jo kaiken kauhean? Vessojen pesun, tiskauksen, luuttuamisen, tyrmien pesun, liemiainesten tarkistus, rikkaruohojen kitkemisen’’, Lily luetteli nostaen sormen pystyyn jokaisen uuden aiheen kohdalla, ’’ ja lista on loputon.’’
’’Miten sinä voit muistaa nuo kaikki?’’ James kysyi ihmeissään.
’’Et välttämättä usko, mutta olen pitänyt kirjaa jälki-istunnoistanne. Oletkos itse laskenut kuinka monta jälki-istuntoa sinulla on jo?’’ James pysähtyi ja katsoi Lilyä ihmeissään.
’’Ja sinähän olet väittänyt, että inhoat minua! Ettet vain ole valehdellut?’’ James kysyi virnistäen ja jatkoi matkaa.
’’Niin minä inhosinkin, mutta ihan uteliaisuuttani listasin jälki-istuntonne. Sinun ja Siriuksen.’’
’’Voi äly! Nyt vasta kerrot!’’
’’Ajattelin sen olevan tarpeetonta. Haluatko jo kuulla, kuinka monta jälki-istuntoa olet jäljessä Siriusta?’’
’’No totta ihmeessä!’’
’’Okei, sinulla on – haluatko arvata monta?’’
’’Öö.. seitsemänsataa?’’
’’Aika lähelle. Kahdeksansataa. Ja Siriuksella on kahdeksansataa kaksikymmentä.’’
’’Onneksi en sentään ole enempää jäljessä.’’
’’Oletko muka ylpeä ’saavutuksestasi’?’’
’’Miksi en olisi? Olemme Anturajalan kanssa tehneet varmasti Tylypahkan historian jälki-istuntoennätyksen.’’
’’Ei, ette ole.’’
’’Höh! Miten niin? Kenellä muka on ollut enemmän jälki-istuntoja kuin meillä?’’
’’Dumbledorella.’’ Nyt James pysähtyi niin, että hänen takana kulkenut ensiluokkalainen puuskupuhtyttö törmäsi hänen selkäänsä.
’’Ai, anteeksi. Eihän sattunut?’’ James kysyi ja kääntyi katsomaan tyttöä joka piteli nenäänsä.
’’Ei dässä pahemmin käynyt.’’
’’No hyvä.’’ James käänsi katseensa jälleen Lilyyn, joka hoputti häntä taas kävelemään, sillä tukki ihmisten kulkureitin.
’’Sinä et voi olla tosissasi siitä, että Dumppiksella muka olisi eniten jälki-istuntoja koko historiassa!’’
’’Miksi valehtelisin?’’
’’No en minä tiedä! Montako jälki-istuntoa hänellä sitten on?’’
’’Kahdeksansataa viisikymmentä.’’
’’Onneksi ei enempää. Pitää muuten kertoa Anturajalalle suru-uutiset…’’ James mutisi itsekseen ja jatkoi matkaansa Suureen saliin Lily perässään.

[Evora]

10. B – osa: Ongelmaterapeutteja ja jälki-istunto

’’No niin, viimeksi jäimmekin tarjoiluihin. Meillä on onneksi vielä puolitoista kuukautta jäljellä suunnittelussa ja bändien hankkimisessa, joten emmeköhän selviä tästä kunnialla’’, Lily sanoi huoneessa istuville valvojaoppilaille jotka myöntelivät mumisemalla ja nyökkäämällä.
’’Tänään meidän olisi tarkoitus keskustella päivämäärästä, asusteesta ja ohjelmasta. Mitäs ehdotuksia teillä tällä kertaa on?’’ James puolestaan kysyi.
Puuskupuhin valvojaoppilaan käsi nousi pystyyn.
’’Niin?’’
’’Voisimme pitää jonkun arvaus kilpailun?’’
’’Hyvä idea!’’ korpinkynnen Sara huudahti iloisesti, ’’minä tiedänkin jo sopivan aiheen. Kuinka monta pistettä Sirius ja James ovat menettäneet yhteensä Rohkelikolta koko Tylypahkavuosiensa aikana?’’
’’Mitäh?!’’ James huudahti, ’’sehän on ihan mahdotonta! Ellet sitten väitä, että olet pitänyt kirjaa siitä?’’ Sara nyökkäsi hymyillen ovelasti.
’’Mehän olemme suosittuja’’, James virnisti, ’’Lily oli pitänyt kirjaa jälki-istunnoistamme ja sinä, Sara, olet pitänyt kirjaa siitä, kuinka monta pistettä olemme vieneet Rohkelikolta. Minä itsekään en tiedä sitä!’’
’’Haluatko, että kerron?’’
’’Kerro vain, mutta tätä tietoa ei sitten saa kertoa näiden seinien ulkopuolelle, koska muuten koko kilpailusta menee maku. Niin paljon se on?’’
’’Muistaakseni se oli jotakuinkin viisituhatta satakuusikymmentäyksi pistettä.’’ Koko huone naurahti luihuisten valvojaoppilaita myöten.
’’Onko tosiaan niin paljon?’’ James kysyi naurun laannuttua.
’’Kyllä’’, Sara sanoi.
’’En pidä tuota lukua ollenkaan mahdottomana, James’’, Lily sanoi väliin hymyillen. James käännähti tyttöystäväänsä ja virnisti tälle kelmivirnistyksen.
’’Hei ette kyllä ala kaulailla siinä! Meillä on suunnittelut kesken!’’ rohkelikon Evangeline niminen valvojaoppilas sanoi violetinsiniset silmät tuikkien.  
’’Totta. Meidän pitää keksiä lisää ohj-’’ Saran puheen keskeyttänyt ovelta kuulunut napakka koputus. Hetken päästä ovi aukesi ja kaikki tunnistivat oviaukossa olevan henkilön. Tulija oli Dumbledore.
’’Anteeksi kun näin keskeytän, mutta minulla olisi ehdotus’’, Dumbledore virkkoi ja käveli Lilyn ja Jamesin luokse.
’’Kerro vain, professori’’, Lily kehotti.
’’Minulla oli mielessä sellainen ajatus, että pidettäisiin karaokekilpailu.’’
’’Karkukilpailu? Häh?’’
’’Karaokekilpailu’’, Dumbledore korjasi. ’’Se on sellainen jästien laulukilpailu, jossa lauletaan sanojen ja taustamusiikin mukaan. Kesällä kävin sellaisessa karaokebaarissa, missä ihmiset lauloivat semmoiseen jännään kapistukseen nimeltään mikrofoni’’, Dumbledore selvensi.
’’Kuulostaa aika pelottavalle’’, James kommentoi.
’’Ei ollenkaan! Se oli oikein hauskaa!’’ Dumbledore iloitsi, ’’niin, mitä olette mieltä siitä?’’
’’Olisin saanut varmaan hyvät naurut, jos olisin nähnyt Dumbledoren laulamassa’’, James supisi Lilyn korvaan, jonka jälkeen tyttö sai hirvittävän kikatuskohtauksen.
’’Niin kävisikö teille, jos pidettäisiin se karaokekisa?’’ Dumbledore kysyi Lilyltä ja Jamesilta.
’’Minun puolestani kyllä’’, Lily sanoi ja yritti vakavoittaa itsensä.
’’Minusta se olisi erikoista ja sellaista, mitä täällä Tylypahkassa ei joka päivä kuitenkaan ole’’, puuskupuhin tyttö sanoi.
’’Niinpä’’, Korpinkysi säesti. ’’Minulla olisi myös yksi ehdotus erilaisuuden kannalta.’’
’’Kerro vain’’, huoneessa vielä ollut Dumbledore kehotti.
’’No voisimme jossain vaiheessa iltaa arpoa kaikille tanssiparin ja heidän tulisi tanssia yksi tanssi arvotuksi tulleen parin kanssa.’’
’’Tuo kuulostaa muuten todella hyvältä!’’  
’’Näyttää siltä, että selviydytte lopusta itse. Näkemisiin!’’ Dumbledore sanoi ja harppasi ovelle ja siitä ulos.
’’Kiitoksia vielä, professori!’’ Lily huikkasi Dumbledoren perään.
’’Eipä kestä!’’ rehtori vastasi ja läimäytti oven kiinni.

’’Eli: nyt meillä on ohjelmaa suunniteltuna. Seuraavaksi voisimmekin keskustella päivämäärästä’’, Lily sanoi.
’’No sehän on päivänselvä asia! Pidämme tanssit jouluaattona’’, Luihuisten valvojaoppilaspoika pärskähti.
’’Olin itsekin ajatellut sitä, mutta minulle tuli ajatus, että aika moni varmaan menee aattona omaan kotiinsa’’, Lily kertoi.
’’Se on kyllä totta’’, muut myöntelivät.
’’Entäs ensimmäinen päivä joulukuuta?’’ Puuskupuhin pisamanaamainen ja kikkaratukkainen valvojaoppilastyttö sanoi arasti, ’’se olisi lauantai, joten kaikilla olisi ainakin vapaata silloin…’’
’’Hyvä idea… öö... anteeksi, mutta kertoisitko nimesi?’’ James sanoi ja haroi hiuksiaan.
’’Heather’’, Heatheriksi esittäytynyt tyttö sanoi ja punastui.
’’Okei. Hieno idea, Heather’’, James jatkoi, ’’hei Lily, eikä meidän kannattaisi tehdä pieni esittelytuokio. Minua tympii kun en tiedä heidän nimiään. ’’ Hän viittoi oppilaisiin katsoen Lilyä.
’’Taidat kerrankin olla oikeassa.’’
’’Ai kerrankin? Enkö muka ole aina oikeassa?’’
’’Et ja taas tuli todistettua se, miten itserakas olet’’, Lily virnisti ja pukkasi Jamesia kevyesti kylkeen.
’’No nyt minä suutun sinulle’’, James sanoi, tuhahti, laittoi kätensä puuskaan ja nosti nokkansa silmät kiinni kohti kattoa.
’’Tajuatteko te ollenkaan, kuinka lapsellisia olette?’’ Sara kysyi.
’’Miten niin, ipana?’’ James kysyi silmät leikillisesti viiruina.
’’Ihan miten vain, mutta nyt minä ainakin haluaisin tietää, ketkä ovat valvojaoppilasystäviäni. Elikkä, minä olen Sara ja olen korpinkynnen valvojaoppilas’’, Sara esittäytyi.
’’Minä olen Jeremy ja olen myös Korpinkynnestä’’, sanoi Saran vieressä ollut rastapäinen ja ilmeisesti afrikkalaista perua oleva tukevahko poika.
’’Minä olen Patricia ja kuulun Luihuiseen’’, hento ääni sanoi Jeremyn takaa. Ääni kuului heiveröisen näköiselle ja melko lyhyelle tytölle, jolla oli vaaleaakin vaaleammat hiukset. Patrician vieressä istunut lihaksikas poika esittäytyi Thomasiksi luihuisesta ja hänen vieressä olleet esittäytyivät Rohkelikon valvojaoppilaiksi. Heidän nimensä olivat Evangeline ja Sean. Puuskupuhin valvojaoppilaspoika, jolla oli pellavanvärinen hiuspehko ja vaaleansiniset uneksuvat silmät esittäytyi Damen Lovekivaksi.
’’No niin, nyt kun olemme esittäytyneet –’’ James sanoi, mutta hänet keskeytti pehmeä ääni.
’’Entäs te?’’ Damen sanoi katsoen silmät harottaen Jamesia ja Lilyä. James käänsi katseensa häneen.
’’No minä olen James ja tässä on Lily.’’
’’Okei’’, Damen sanoi ja alkoi ilmeisesti uneksia jälleen.
’’Öh… niin se päivämäärä’’, James sanoi hämmentyneenä, ’’käykö kaikille se ensimmäinen joulukuuta?’’ Joukosta kuului taas hyväksyviä muminoita.
’’Silloin muuten taitaa olla virallinen Tylyahon viikonloppu’’, Sara totesi voimakkaalla äänellään,
’’se on hyvä niille, jotka ovat alle seitsemäsluokkalaisia. He voivat käydä viettämässä ensin hauskan päivän ulkona ja tulla juhlimaan vielä illalla.’’
’’Niin on. Tylyahosta päästäänkin sitten asusteisiin. Mielestäni tanssiaisissa pitäisi olla juhlavaatteet. Juhlakaavut olisivat pakolliset’’, Lily sanoi Saran äänen päälle. Hänestä tuntui inhottavasti sille, että Sara yritti olla jokin johtaja kokouksissa.
’’Mutta entä jos tehtäisiin sillä tavalla, että pidettäisiin tanssiaisten jälkeen diskon tyylinen jatkojuhla. Ihmiset voisivat käydä vaihtamassa tukalat juhlakaavut rennompiin vaatteisiin ja tulla tanssimaan nykymusiikin tahtiin diskossa’’, Sara sanoi jälleen äänellä, josta kuulsi määrääminen.
Lilyltä alkoi mennä pikkuhiljaa pinna Saran määrääjä luonteelle. James nöytti lukeneen Lilyn ajatukset, sillä hän sanoi: ’’Kuka tätä kokousta johtaa, sinä vai me?’’ James kysyi Saralta ja sai tämän vaikenemaan.
’’Toisaalta, tuo Saran idea kuulostaa mielenkiintoiselle. Täällä on yleensä pidetty vain niin sanotut normaalit tanssiaiset, joten se loppuillan disko voisi olla ihan mukava vaihtelu’’, Heather sanoi ja punastui taas rajusti, kun Lily loi tähän pistävän katseen.
’’Oikeastaan, minusta me voisimmekin tehdä sillä tavalla’’, James sanoi ja Lily loi häneen älä-vain-sinäkin-minua-vastaan -ilmeen. Sara näytti perin tyytyväiseltä.
’’Entäs diskon vaatetus? Tuskin siellä missään juhlakaavuissa pitää hihhuloida?’’ Thomas kysyi.
’’Minusta sinne saa laittaa ihan mitä vain päälle’’, Lily sanoi ja kaikki nyökyttelivät.
’’Mutta Lily, ota huomioon se, että jos Siriukselle sanoo: ’Sinne saa laittaa ihan mitä vain päälle’, niin hänelle voisi sanoa saman tien: ’Sinne saa tulla alasti’’’, James sanoi virnistäen.
’’Eli laitamme sitten pukeutumispakon, vai?’’ Lily kysyi kulmaansa kohottaen. ’’En nimittäin millään haluaisi nähdä Siriusta alasti.’’
’’Pumpulisimmissa unelmissanne saatte nähdä minut alasti. Muuten en kalleuksiani esittele koko kansalle’’, kuului ovelta ja kaikkien päät kääntyivät sinne. Sirius virnisteli ovensuussa aina yhtä komeana ja hurmaavana. Heather punastui kovemmin kuin kertaakaan aikaisemmin sen kokouksen aikana.
’’Kuulin mitä juttelitte täällä minusta. Ei pelkoa, ei minulla ole aikomustakaan tulla alasti sinne minne lie. Tulin hakemaan Sarvihaaraa. Matohäntä on ihan paniikissa tuolla noin. Et haluaisi tulla auttamaan?’’ Sirius sanoi yhteen hengen vetoon. James vilkaisi Lilyyn kysyvällä katseella.
’’Kyllä sinä minun puolesta voit aivan hyvin mennä. En minä ole sinun äitisi.’’
James virnisti.
’’En kyllä haluaisikaan sitä. No minä tulen, oi Anturajalka!’’ James loikkasi penkiltään ylös ja harppoi Siriuksen perään.

’’Eiköhän me lopeteta tältä kerralta?’’ Lily tiedusteli Jamesin lähdettyä.
’’Joo. Kaikkien jäsenten pitää olla paikalla, ettei tule päätettyä jotain, mitä joku ei hyväksy’’, Sara sanoi ja Lily oli menettää jo oikeasti pinnansa.
’’Ensi kertaan’’, Lily sanoi hampaitaan kiristellen ja ohjasi muut ulos ennen itseään.

Siriuksen ja Jamesin saapuessa poikien makuusaliin Peter oli jo hermorauniona. Remuksen mukaan Peter oli ravannut vessan, oleskeluhuoneen ja makuusalin välillä viimeiset viisitoista minuuttia. James tiedusteli, mikä oli hätänä ja Remus kertoi, että Peter oli aikonut selvittää asiansa Kellyn kanssa. James oli ihmetellyt, mitä selvittämistä heillä muka oli, mutta Remus valaisi ystäväänsä sillä, mitä oli tapahtunut kirjastossa ennen kuutamokeikkaa.
’’No vihdoin! Kesti siinä sellainen kuukausi, ennen kuin älyät koota viimeiset rohkeudenrippeesi ja mennä itse asiassa vastatusten tyttöä’’, James sanoi läimäyttäen Peteriä selkään.
’’Puhu kuule vain omasta puolestasi’’, Peter mutisi hermostuneena Jamesin vierestä.
’’No se ja sama. Mihin te minun apuani tarvitsette? Eikös Kuutamo ole se porukan terapeutti?’’ James kysyi katsellen ystäviään vuoron perään.
’’Kyllä, kyllä, mutta sinulla on kokemusta eniten tuosta asioiden selvittelystä’’, Sirius totesi huokaisten.
’’Ai jaahas. No, mitäs olit ajatellut tehdä Kellyn suhteen, Matohäntä?’’
’’Öö… minun kaiketi pitää pyytää häneltä anteeksi ja öö…’’
’’Kyllä. Pyydät häneltä anteeksi ja ALUKSI kysyt hänet ystäväksesi’’, James neuvoi ja jatkoi virnistäen, ’’itse olisin kokeillut samaa Lilyn kanssa, mutta Lily kerkesikin rakastua minuun ennen kuin ehdin toteuttaa suunnitelmani.’’
’’Mutta entä jos se ei toimi’’, Peter sopersi katse lattiassa.
’’Hei, tehdäänpäs nyt asioita selväksi. Matohäntä on ihastunut oikeasti Kellyyn, vai?’’ Sirius kysyi ilmeisesti kärryiltä tipahtaneena. Sellainen hänen ilmeensä ainakin oli.
’’Siis häh? Etkö sinä siis vieläkään tiedä, mistä me tässä olemme puhumassa?’’ Remus kysyi Siriukselta.
’’En?’’
’’Voi herranjestas sentään! Et voi olla noin hidasälyinen ja sokea!’’
’’Ai miksen muka?’’
’’Olet todellakin vaikea’’, Remus tuhahti, ’’niin keskitytäänpäs tähän Peter-Kelly ongelmaan.’’
’’Hyvä, eli Matohäntä, aiotko pyytää häneltä anteeksi vai et?’’ James kysyi. Peter vääntelehti käsiään.
’’Niin? Jos haluat edetä asiassa yhtään eteenpäin, voisit vaikka vastatakin?’’
’’No kyllä kai minun pitää pyytää häneltä anteeksi, mutta miten?’’
’’Lähetä hänelle rehupuska, suklaata ja anteeksipyyntökortti, niin varmasti hän antaa sinulle anteeksi’’, Sirius sanoi yksinkertaisesti.
’’Missä kohdassa piti nauraa, Anturajalka?’’ Peter kysyi kuivasti. ’’Ei kun oikeasti. Miten pyydän häneltä anteeksi?’’
’’Miten olisi se kliseinen tapa, eli menet kasvotusten ja pyydät nöyrästi anteeksi ja haukut itsesi pataluhaksi?’’ James ehdotti.
’’Voisi toimia’’, Sirius tuumasi nyökytellen.
’’Niin mutta…’’ Peter uikutti.
’’No ole pyytämättä tai pyydä, mutta toimi nopeasti!’’ James huudahti.
’’Sarvihaara, haluatko, että ajattelen tuon kaksimielisesti?’’
’’En todellakaan! Peter Ethan Piskuilan, ala painua hakemaan se Kelly ja pyydä häneltä anteeksi!’’ James huudahti niin, että Peter melkein säikähti häntä. ’’No ala mennä! Mikä maksaa?’’
’’No se kun… tuota… missä minä tapaan hänet?’’ Peter kysyi ja katsoi Jamesia.
’’Ärh’’, James ärähti, ’’lähetä hänelle pöllö ja pyydä hänet vaikka öö… kirjastoon? Pihalle?’’
’’No en ainakaan kirjastoon! Voisin pyytää hänet vaikka sitten sinne pihalle’’, Peter sanoi ja vilkaisi ikkunasta ulos. Sade oli ilmeisesti tyyntynyt pieneksi tihkusateeksi, joten Peterin suunnitelma saattoi onnistuakin.
’’Sarvihaara, lainaatko pöllöäsi?’’
’’Totta kai. Sen pitäisi olla Pöllölässä, ellei se sitten ole lähtenyt lentelemään.’’
’’Kiitos.’’ Peter lähti makuusalista haparoivin askelin kädessään pergamenttia, sulkakynä ja mustepullo. Hän kiirehti muotokuvasta ulos juuri, kun Lily oli astumassa siitä sisään.
’’Hei Peter. Missä James on?’’
’’Makuusalissa’’, Peter huikkasi ja jatkoi matkaansa kohti Pöllölää.

Hei Kelly,
Et mitenkään haluaisi tulla ulos suuren pyökin alle heti, kun olet lukenut tämän viestin? Minulla olisi tärkeää asiaa sinulle. Olisin iloinen, jos voisit tulla.

Matoh- siis Peter

Peter oli aikonut kirjoittaa viestiin Matohäntä -kutsumanimensä, mutta ajatteli, ettei Kelly tajuaisi, kuka hänet oli pyytänyt ulos. Hän luki lyhyenpuoleisen viestin monesti läpi ja maisteli sitä, miltä se kuulosti. Aika hölmön kuuloista, mutta ei voi mitään, Peter ajatteli ja rullasi pergamentin palasen kääröksi. Hän empi vielä hetken, mutta sanoi hällä väliä päässään, vihelsi ja kutsui Merlinin alas orrelta, jossa se nukkui pää siiven alla.
’’Vietkö tämän seitsemäsluokkalaisten rohkelikkotyttöjen makuusaliin ja annatko sen Kellylle?’’ Peter kysyi pöllöltä sitoen sen koipeen kirjeensä. Pöllö naksautti nokkaansa ilmeisesti sen merkiksi, että oli ymmärtänyt. Peter kantoi sen ikkunalle ja niin sanotusti viskasi sen ulos pilviseen ja tihkusateiseen iltapäivään. Hän katseli kuinka Merlin -pöllö kaarsi linnan seinämää kohti Rohkelikkotornia. Mitähän tässä tuli tehtyä, Peter ajatteli hätäisesti. Ei olisi sittenkään pitänyt… Voi ei!

’’Hei Kelly, sinulle on täällä kirje’’, Lola sanoi ja kannatteli pöllöä käsivarrellaan. Hän vei sen ystävänsä luokse, joka irrotti kummastellen kirjeen vieraanpöllön koivesta. Hän lukaisi sen pikaisesti läpi ja oli maidonvalkea lopetettuaan.
’’Mikä sinulle tuli?’’ Lola kysyi ja katseli edessä istuvaa ystäväänsä.
’’Se on Peteriltä’’, Kelly sai sanotuksi.
’’Mitä hän haluaa?’’
’’Hän haluaa tavata minut nyt heti suuren pyökin juuressa.’’
’’Tuolla pihalla on aika monta pyökkiä. Mikä niistä?’’ juuri makuusaliin astunut Chelly huokaisi.
’’Hän varmaan tarkoitti tuota mikä on tuossa järvenrannassa’’, Kelly sanoi epävarmasti ja vilkaisi ikkunan suuntaan.
’’No ala mennä jo. Ei hän sinua ikuisuuksia odota’’, Chelly sanoi raskaasti ja lysähti mahalleen sängylleen.
’’Kai minun sitten on mentävä’’, kalpea Kelly sanoi ja nousi hitaasti ylös sängyltään.
’’Öh, Kelly? Eikö sinun kannattaisi laittaa pitkähihaista paitaa päälle? Ulkona on aika kylmä ja vielä kaiken päälle tihkusade.’’
’’Ai joo. Hyvä kun sanoit.’’ Kelly meni matka-arkulleen ja vetäisi sieltä ruskean collegetakin. Hän puki sen päälleen ja laittoi kenkänsä jalkaan.
’’No menen nyt’’, hän sanoi vielä Lolalle ja Chellylle. Lola oli siirtynyt Chellyn sängyn viereen selvittelemään sitä, miksi tämä oli niin väsyneen ja kärttyisän näköinen.

’’Hei, mihin Peter ryntäsi äsken?’’ Lily kysyi kun astui Kelmien makuusaliin, jossa kaikki muut paitsi Peter rakensivat räjähtävän näpäytyksen korteilla korttitaloa. Kaikki kolme olivat keskittyneitä rakentamiseen, ja kun Lily yritti tökätä Jamesia jalallaan tämän kylkeen, tämä vain sanoi terävästi shh ja katsoi saisiko Remus laitettua oman kerroksensa aika korkeaan korttitaloon. Lily katsoi myös keskittyneenä korttitaloa.
’’Äää! Varo housusi tippuvat!’’ Sirius huudahti ja Remuksen käsi heilahti säikähdyksestä. Kuului kova pam ja Siriuksen, Remuksen ja Jamesin naamat peittyivät mustaan nokeen. Lily hätkähti ja otti tukea ovenkarmista pitäen kättään rintakehänsä päällä.
’’Ei kiesus että säikähdin!’’ Lily sanoi haukkoen henkeään. Sirius räkätti selällään kippurassa Jamesin kanssa ja Remus loi paheksuvia katseita heihin.
’’Jos et olisi säikäyttänyt minua, Anturajalka, olisin voittanut sinut ja Sarvihaaran!’’ Remus ärähti.
’’Ensi kerralla sitten’’, Lily hymähti. James havahtui Lilyn sulosointuiseen ääneen ja nousi ylös lattialta pyyhkien nokea kasvoistaan. Päästyään jaloilleen poika astui askelen Lilyn luokse ja suuteli tätä. Sirius teki yökkääviä ääniä ja Remus naurahti ilmeisesti sille, että Sirius oli oksentavinaan Jamesin niskaan.
’’Mikäs sinut tänne lennätti, kulta?’’ James kysyi Lilyltä.
’’Johan minä sanoin, ettei minua saa kullitella’’, Lily sanoi ja nipisti Jamesia nenästä.
’’Tiesittekö että nuo teidän ”hellyydenosoitukset” ovat aika siirappisen imeliä?’’ Sirius sanoi tehden lainausmerkit ilmassa sanan ”hellyyden” kohdalla.
’’Anteeksi, mutta sinun on vain kestettävä niitä’’, James vastasi ja antoi sanojensa painoksi Lilylle pusun otsalle.
’’No yäk.’’
’’No nam.’’
’’Okei, nyt sinä alat pelottaa minua, Sarvihaara.’’
’’Jaa, jaa. Ja Lily, et sinä ole minua kieltänyt kutsumasta sinua kullaksi’’, James virnisti ja Lily läppäsi tätä kevyesti olkapäähän.
’’No nytpä kiellän: Et saa kutsua minua kullaksesi.’’
’’Entäs hunajapupu?’’
’’Ei.’’
’’Ihku-raksu-poksu?’’
’’Vielä vähemmän sillä.’’
’’Entäs ihku-raksu-poksu-hunajapupu-höpönassusein?’’
’’Kaikkein vähiten tuolla’’, Lily sanoi kauhistuneena.
’’No höh.’’
’’Sarvihaara, mikä pakkomielle sinun on kutsua Lilyä jollain kilometrin mittaisella hellittelynimellä? Eikö ihan Kukkanen tai Tähtönen tai Perunainen kävisi paremmin?’’ Sirius ehdotti saaden Lilyn, Jamesin ja Remuksen nauramaan.
’’James, saat kutsua minua vaikka Tähtöseksi, mutta et ainakaan Perunaiseksi!’’ Lily nauroi.
’’No hyvä! Niin, mikäs sinut tänne lennätti, Tähtönen?’’
’’Eikö tyttöystävä saa nykyään tulla moikkaamaan poikaystäväänsä ilman mitään erityistä syytä?’’
’’Huomaatkos, Sarvihaara, Lily itse asiassa tunnustaa olevansa tyttöystäväsi’’, Sirius huomautti.
’’Ja sarkastisuudet voisit heittää saman tien menemään’’, James sanoi.
’’Hemmetti mikä tiukkapipo’’, Sirius mutisi, ’’menen katsomaan josko teidän puolellanne, Lily, olisi jotain mielenkiintoista.’’
Sirius heilautti kättään ja hävisi ovesta tyttöjen makuusaliin. Remuksen, Lilyn ja Jamesin välille laskeutui hiljaisuus, jonka Remus rikkoi hetken päästä.
’’Öö… taidan mennä tekemään läksyjä’’, Remus sanoi ja lähti pois makuusalista jättäen Lilyn ja Jamesin kahdestaan. He tuijottivat hetken toisiaan ja James teki eri ilmeitä aikeenaan saada Lily nauramaan. Kuin sanomattomasta sopimuksesta he pitivät tuijotuskilpailua Jamesin yrittäessä edelleen saada Lily nauramaan ilmeillään. He katsoivat toisiaan silmiään räpäyttämättä pieni hymynkare suupielissään. Lily tunsi kuinka hänen suupieliään alkoi nykiä ja ne pakottautuivat väkisinkin kohti korvia. Pian hän huomasikin hymyilevänsä leveästi kilpaa Jamesin kanssa. James otti askelen eteenpäin ja halasi Lilyä. Tyttö vastasi lämpimään ja turvallisen tuntuiseen halaukseen ja suuteli poikaystäväänsä pitkään.

Peter käveli hermostuneena ympäri pyökkiä. Hänen hiuksensa olivat liimautuneet päätä myöten koko ajan voimistuvassa tihkusateessa. Syksyisen puunlehtiä pitkin valuvat vesipisarat olivat ainakin kolminkertaisia siihen nähden, mitä ne olisivat olleet suoraan taivaalta tippuessaan Peterin niskaan. Hän oli ties kuinka monesti kävellyt puun ympäri ja ajatteli, että kohta varmaan maahan tulisi ura ja hän alkaisi vajota pikkuhiljaa kohti maapallon keskipistettä. Kun sadepisarat suurenivat suurenemistaan Peter alkoi kastua jo takkinsakin alta. Hän mietti, olikohan Kelly edes tulossa tapaamaan häntä. Jos ei ollut, hän oli turhaan elätellyt toivoa ystävyydestä saatikka sitten seurustelusuhteesta.

Peter huokaisi syvään ja meni istumaan järvenrantaan. Kun hänen takapuolensa kosketti maata hän tunsi kuinka vesi tunkeutui hänen farkkujensa läpi. Peter poimi maasta mustan sileäpintaisen kiven ja heitti sen pienesti aaltoilevaan järveen saaden aikaan kivalta kuulostavan molskahduksen. Hän poimi vielä muutamia pikkukiviä ja heitti ne kerralla veteen. Molskahtava ääni rauhoitti Peteriä jotenkin ja se sai myös hänen kättensä tärinän laantumaan samalla kuin hänestä tuntui, että hän pystyisi ihan mihin vain. Hän puhkui yhtäkkiä tuntematonta rohkeutta ja voimaa, joiden avulla hän uskoi pystyvänsä jopa lentämään luudalla ja voittamaan korkeanpaikankammonsa.
’’Krhm’’, kuului yskähdys Peterin takaa. Peter hätkähti ja nousi äkkiä seisomaan. Hän katsoi taakseen ja huomasi ilokseen tai epäonnekseen (sitä hän ei todellakaan tiennyt, kummaksi) Kellyn seisovan takanaan.
’’Sinulla oli asiaa’’, Kelly sanoi ja katsoi Peteriä. Yhtäkkiä kaikki se puhti ja rohkeus, mitkä hänessä äsken olivat olleet, olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Hänestä tuntui kuin ilmapallo hänen sisällään olisi tyhjentynyt yhtäkkiä.
’’Niin tuota… ööh…’’, Peter takerteli ja katseli maata. ’’Niinminähaluaisinselvittääsenmitäkirjastossatapahtuisilloin’’, hän sanoi hyvin nopeasti, eikä Kelly saanut siitä mitään selvää.
’’Öh, toistaisiko?’’
Peter veti syvään henkeä ja toisti tärisevällä äänellä: ’’Haluaisin selvittää sen, mitä kirjastossa tapahtui silloin.’’ Kelly hätkähti Peterin sanoja ja Peteristä näytti kuin tyttö olisi saanut näkymättömästä kädestä lyönnin suoraan päin kasvojaan.
’’Niin tuota… olen pahoillani siitä mitä silloin tapahtui’’, Peter sopersi ja hänen poskensa punehtuivat hieman. Kelly näytti hieman rentoutuvan ja sai jopa pienen hymyn suulleen.
’’Ei se nyt niin katastrofaalista ollut. Yllätyin vain’’, Kelly sanoi ystävällisesti. Peter ajatteli tytön valehtelevan hänelle. Hän itse oli omin silmin nähnyt Kellyn silmien katseen, kun Peter oli suudellut tätä. Silmistä oli paistanut selkeä ja peittämätön säikähdys.
’’En muuten usko, että tuo oli ainoa asiasi. Kerro pois, mitä aisaa sinulla tarkalleen ottaen oli?’’
’’En sano sitä, ennen kuin vastaat tähän: ethän lähde juoksemaan pois, jos kerron sinulle sen, mitä minun oli tarkoitus kertoa?’’
Kelly nyökkäsi epävarmasti, mutta silti selvästi, ettei sitä voinut tulkita väärin. Peter veti syvään henkeä ja puuskahti sitten: ’’Minä taidan olla taas ihastunut sinuun.’’
’’Taas?’’
’’Niin. Olin kerran aikaisemminkin ihastunut sinuun. En vain kertonut siitä.’’ Kelly naurahti. Hän nauroi sanalle ’’ihastua’’. Se kuulosti hänen korvissaan siltä, kuin kaksitoistavuotiaat lapset tunnustavat toisilleen ihastuksen.
’’Miksi sinä naurat?’’
’’Ei kun tajusin tuon ’ihastus’ sanan kuulostavan hiukan lapselliselta seitsemäntoistavuotiaan suuhun’’, Kelly hihitti. Peter ajatteli myös hetken tuota sanaa ja hänkin naurahti. Tunnelma vapautui selvästi, mutta kuitenkaan nauru ei kestänyt kovinkaan kauan.
’’Niin, mitä ajattelet siitä, että pidän sinusta enemmän kuin ystävänä?’’ Peter kysyi ja sai Kellyn näyttämään vaivautuneelta.
’’Hmm… minäkin pidän sinusta’’, Kelly sanoi ja Peter elätteli jo toiveita suuremmasta kuin ystävyydestä. ’’Mutta pidän sinusta vain hyvänä ystävänä.’’ Iloinen kupla Peterin sisällä puhkesi ja hänen hartiansa lysähtivät hieman.
’’Mutta häiritseekö sinua se, että minulla on vahvempiakin tunteita sinua kohtaan?’’ Peter kysyi.
’’Ei’’, Kelly vastasi pyörittäen päätään hymyillen. Peter puhkesi leveään virnistykseen ja halasi Kellyä.
’’Ööh… anteeksi’’, Peter sanoi ja päästi Kellyn irti nopeasti.
’’Ei se mitään.’’

’’Päiviä hyvät neidot’’, Sirius sanoi ja saapasteli Chellyn ja Lolan luokse, ’’mitäs meidän pikku päivänpaisteille kuuluu?’’
’’Sirius, yritätkö olla jotenkin hauska?’’ Chelly kysyi pistävästi.
’’Hmm.. taitaa päivänpaiste olla tänään päivänpilvi’’, Sirius mietti ääneen.
’’Että minä en jaksa sinua! HÄIVY!’’ Chelly huudahti yhtäkkiä ja Sirius luikki takaisin ovelle. Hän pysähtyi vielä Daxin häkin kohdalla ja sanoi: ’’Sinulla on aika ärtsy äiti, tiesitkös?’’
’’Ärtsy, kraa!’’
’’SIRIUS ALA PAINUA!’’ Chelly kiljaisi ja Sirius meni takaisin omaan makuusaliinsa.

’’Uhups! Vannon etten nähnyt mitään!’’ Sirius sanoi ja läimäytti kätensä silmilleen. Lily ja James olivat maanneet Jamesin sängyllä vierekkäin katsellen toisiaan.
’’Anturajalka! Tulet aina silloin kun sinun ei pitäisi!’’ James puuskahti ja nousi samalla istumaan vaikka Sirius ei sitä nähnytkään.
’’Anteeksi, anteeksi’’, Sirius sanoi suu virneessä ja kädet silmillään.
’’No ota jo ne kätesi silmiltä’’, Lily sanoi ja Sirius teki työtä käskettyä.
’’ Lily, sinun kannattaa varmaankin mennä teidän puolelle. Chelly oli kunnon päivänpilvi äsken’’, Sirius sanoi.
’’Päivänpilvi?’’
’’Kun on olemassa päivänpaiste, niin ajattelin, että olisi olemassa päivänpilvikin.’’
’’Anturajalka, sinä kyllä teet turhan usein noita sinun oivalluksiasi.’’
’’Hmph.’’

Lily astui sisälle omaan makuusaliinsa. Chelly makasi mahallaan sängyllään ja Lola istui Lilyn sängynreunalla katsoen Chellyä ja kysellen tältä, mikä tätä vaivasi. Kun ovi avautui narahtaen, Lola käänsi katseensa ja huomasi Lilyn.
’’No jo oli aikakin. Yritä saada Chelly puhumaan. Minulle hän ei kerro mitään’’, Lola sanoi.
’’Okei.’’ Lily käveli Chellyn sängyn viereen ja istahti sen jalkopäähän.
’’Chelly, mikä sinulla on?’’
Hiljaisuus.
’’Chelly?’’ Lily toisti vaativammin ja sai vastaukseksi murahduksen.
’’Puhuisit kielellä, jota me muutkin ymmärrämme!’’
’’No okei!’’ Chelly huudahti ja nousi istumaan. ’’Minua ottaa päähän se, miten William pitää aina kolmannen asteen kuulustelun, jos olen jossain ilman häntä!’’ Tämä tieto tuli yllätyksenä Lolalle ja Lilylle. Lily aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta Chelly keskeytti hänet.
’’Ja äläkä vain yritä sanoa, että tiesit Williamissa jonkin olevan vialla.’’
’’Mistä tiesit, että aioin sanoa juuri tuon?’’
’’No se oli aika helposti arvattavissa.’’
’’Vai niin.’’
’’Chelly, anna jokin esimerkki siitä, missä vaiheessa William tenttaa sinua?’’
’’Kysymyksesi oli aika vaikea, mutta esimerkiksi äsken kun olin kirjastossa, älkääkä kysykö, mitä minä siellä tein, ja tulin sieltä pois, niin törmäsin Williamiin. Lähdimme sitten yhdessä kävelemään poispäin sieltä ja yhtäkkiä Will alkoi tentata minulta, mitä minä tein kirjastossa!’’
’’No mitä sinä siellä teit?’’
’’Minähän kielsin kysymästä mitä tein siellä!’’
’’Okei! No mitäs ihmeellistä siinä on, että hän kysyi mitä teit siellä? On nimittäin aika epätavallista, että SINÄ olet kirjastossa’’, Lily huomautti ja Chelly tuhahti.
’’No entäs sitten kun William piti samanlaisen kolmannen asteen kuulustelun, kun tulin VESSASTA! Ajatelkaa: Ihminen ei saa käydä nykyään edes VESSASSA, ettei joku olisi pitämässä heti tenttiä!’’ Chelly sanoi dramaattisesti käsiään levitellen.
’’Onhan tuo vähän omituista.’’
’’Ai VÄHÄN!? Minusta se on TODELLA omituista!’’
’’Etköhän sinä vähän ylireagoi?’’
’’NO EN!’’
’’Meidän teinidraama kuningattaremme järjesti taas vaihteeksi kohtauksen?’’ Siriuksen pää kysyi oviaukosta. Chelly sulki silmänsä, aukaisi ne ja veti syvään henkeä.
’’SIRIUS! JOS ET NYT HETI PAIKALLA HÄIVY SILMISTÄNI, KURISTAN SINUT VIELÄ JOKIN KAUNIS PÄIVÄ SUKKAHOUSUILLANI!’’ Chelly kirkui.

Kaikki oleskeluhuoneessa olleet ihmiset hätkähtivät, kun Chellyn ääni kantautui sinne asti. William katsoi silmät viiruina portaita, sillä tunnisti äänen kuuluvan Chellylle. Jotenkin hänestä tuntui, että jos hän yhdisti Siriuksen ja Chellyn samaan lauseeseen, hänen teki mieli paiskoa kädessä olleet tavarat pitkin seiniä. Silläkin hetkellä hänen kädessään oli muodonmuutosten kirja, jota hän puristi rystyset valkoisina.

’’Okei, okei!’’ Sirius perääntyi jo toisen kerran sinä iltapäivänä oman makuusalinsa puolelle. Päästyään jälleen makuusaliin, hän oli törmätä pilvissä kävelevään Peteriin.
’’Varo vähän’’, Sirius huudahti ja pyörähti Peteriin päin, jolla oli kasvoillaan unelmoiva ilme. Siriuksen hieman ärtyisä ilme vaihtui äkkiä ovelaksi virnistykseksi, kun tämä tajusi, että Peterin ja Kellyn tapaaminen oli sujunut Peterin suunnitelmien mukaisesti.
’’Noh, milloinkas häät pidetään?’’ Sirius kysyi virnistellen kädet puuskassa paino toiselle jalalle luotuna. Hänen huomautuksensa sai Peterin palaamaan edes hetkeksi pilvilinnoista.
’’Ei mitään sellaista.’’
Siriuksen naama venähti Peterin ilmoituksesta.
’’No höh. Olet toivoton!’’
Peter hätkähti.
’’Ai miten niin toivoton?!’’ hän huudahti yhtäkkiä. ’’Entä jos olenkin Kellyn kanssa kaveri, ja entä jos hän ei HALUNNUT olla VIELÄ mitään muuta kuin YSTÄVÄ?!’’
Sirius säikähti pahanpäiväisesti Peteristä purkautunutta ääntä. Hän ei ollut ikinä ennen koko elämänsä aikana kuullut Peterin räjähtävän sillä tavalla. No kerta se on ensimmäinenkin, Sirius ajatteli vielä erittäin ihmeissään.
’’Matohäntä! Älä nyt Anturajalalle huuda!’’ James älähti Siriuksen ja Peterin vierestä.
’’No sinulleko tässä sitten pitää huutaa!?’’
’’Ei! Mikä sinun on? Äsken olit vielä niin pilvilinnoissa, ettei Ruikulin rasvaletin leyhyttely nenäsi alla olisi saanut sinua takaisin maanpinnalle’’, James sanoi ja silmäili ystävänsä mielentilaa. Peterin temperamentti tuli siis vihdoin ja viimein esille sen paksun ja hiirulaismaisen rohkeudenkuoren alta, jossa se oli ollut varmaankin koko Peterin elämän ajan piilossa.
’’Ei mikään!’’
’’Et sinä ennen ole huutanut tuolla tavalla?’’
’’No ei se ole laissa kielletty, etten minäkin saisi joskus näyttää vähän vahvemmin tunteitani!’’
’’Hmm... mistä tämä sai muuten alkunsa?’’ James mietti ääneen. Hän pystyi melkein näkemään, kuinka Peterin ohimolle ilmestyi suuri vesitippa, kuten sarjakuvissa, kun jotakuta otti päähän oikein todenteolla.
’’Taliaivo!’’
’’Kiitos.’’
’’Lehmänperä!’’
’’Kiitos edelleen.’’
’’PASKAPÄÄ!’’
’’Öh… Matohäntä, älä vedä tästä nyt mitään pultteja, mutta tuo ei todellakaan ole normaalia käytöstäsi. Tarkoitan siis, että et ole ikinä ennen haukkunut minua tai Anturajalkaa’’, James sanoi rauhallisella äänellä.
’’En niin!’’
’’No miksi sitten nyt haukut minua?’’
’’En tiedä!’’
’’Jaahas, sinun täytyy siis tulla Siriuksen ongelmaterapeutin vastaanotolle. Milloin haluaisit varata ajan?’’ Sirius pisti väliin ja sai Peterin virnistämään.
’’Tuntui muuten hyvälle’’, Peter sanoi rauhoituttuaan ja lopetettuaan huutamisen.
’’Okei, nyt alkaa jo vähän pelottaa’’, Sirius sanoi hitaasti.
’’Ei mitään kaksimielistä… tuntui hyvälle huutaa teille.’’
’’Oletko sinä nyt ihan terve? Äsken ärjyit kuin leijona ja nyt olet kuin mitään ei olisi tapahtunut.’’
’’No voi sunjee’’, Peter mutisi ja lähti virnistäen takaisin oleskeluhuoneeseen.

Päivät vierivät hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Sää jatkui edelleen lokakuisena, eli satoi ja oli hämärää aamusta iltaan. James oli jo tiistaina hermoromahduksen partaalla siitä, että ei ollut päässyt jälki-istuntonsa takia pelaamaan huispausta ja harjoittamaan joukkuettaan tulevaa ottelua varten.
Sirius valitteli heti ensimmäisen jälki-istuntonsa jälkeen, kuinka inhottavaa oli putsailla hevoskotkien jätöksiä karsinoista ja ruokkia thestraleita, kun ei tiennyt haukkaako se kädestä vai lehmänpuolikkaasta. Hän oli myös vannonut, ettei aio ikinä enää joutua jälki-istuntoon, mutta se oli saanut jopa vierestä kuunnelleet kolmasluokkalaiset rohkelikot nauramaan ääneen.
’’Mitä, ettekö usko, että voin olla koko loppu vuoden ilman jälki-istuntoa?’’ Sirius oli kysynyt pistävästi.
’’Se vain on mahdottomuus’’, kolmasluokkalaiset olivat vastanneet ja lähteneet naureskellen makuusaleihinsa.

Kun perjantai-ilta koitti ja Siriuksella ja Jamesilla oli heidän viimeinen jälki-istuntonsa suoritettavana, he huokasivat helpotuksesta.
’’Enää tämä kärsimys ja sitten se on ohi!’’ James huudahti laskeutuessaan makuusalin portaita alas oleskeluhuoneeseen Sirius perässään laahustaen suupielet lattiassa.
’’Tämä on muuten harvinainen näky: Sirius Mustan suupielet ovat lattiassa!’’ Lily huudahti tullessaan antamaan Jamesille suukkoa.
’’Ja Lily jaksaa naurattaa’’, Sirius murahti.
’’Nosta nyt ne suupielet sieltä lattiasta ja ala tulla’’, James sanoi ja käveli muotokuvalle. ’’Nähdään, Lily.’’

Sirius ja James raahustivat Hagridin mökille kietoen viittojaan tiukasti ylleen inhottavassa sateessa, joka tuntui yltyvän koko ajan. Hagridin mökin ikkunat hohtivat kaiken sen pimeyden ja kylmyyden keskellä kirkkaina ja lämpiminä, ja ne tulivat koko ajan lähemmäs Siriusta ja Jamesia. Tai oikeastaan Sirius ja Jameshan menivät koko ajan niitä kohti, mutta sillä nyt ei ollut suurtakaan merkitystä.

Mökin ovi aukeni ja valokaistale piirsi hohtavan viivan mustaan iltaan. Sirius kohotti katseensa ovelle ja näki, kuinka mahtavan kokoinen sateenvarjo avautui ennen sen omistajan ulostulemista. Sateenvarjo oli varmasti ainakin pienen teltan kokoinen, mutta se ei näyttänyt lainkaan liian suurelta omistajansa pään yläpuolella.
’’No just! Ei ole reilua, että sinä saat kulkea kuivana jonkun hiivatin sateenvarjon alla, kun minä ja Sarvihaara joudutaan leikkimään jotain kaloja kaatosateessa!’’ Sirius valitti ravistellen vettä päänahkaan liimautuneista hiuksistaan, kuin koira turkistaan.
’’Kuules Sirius, ei tämä paljoa hyödytä, ku tonne mettään menee rämpimään’’, Hagrid lausahti ja otti mökkinsä oven vierestä ämpärillisen kuolleita kaloja, jotka myös löyhkäsivät siltä.
’’Mitäs me tällä kertaa käydään ruokkimassa?’’ James kysyi Hagridia mulkoilevasta Siriuksesta välittämättä.
’’Nii joo. Mennään tonne aika syvälle mettään tänään. Ruokitaan nimittäin kappoja.’’
’’Mutta eikös kapat elä vedessä?’’ James ihmetteli.
’’Joo. Tuolla metän keskellä on sellanen lampi, missä ei elä kaloja, joten meidän pitää mennä ruokkimaan ne.’’
’’Jaa, jaa. Mennäänkö sitten? En halua virua täällä koko iltaa’’, Sirius sanoi ja lähti harppomaan metsään.
’’Odotahan vielä, Sirius. Tehään sittenki sillä tavalla, että sinä menet ruokkimaan ne kapat ja James menee tonne toiseen suuntaan metän laitaan antamaan ruokaa gäädille.’’ Sirius oli pudottaa silmänsä päästään kuullessaan Hagridin sanat.
’’Et sinä minua voi passittaa keskelle korpea!’’ hän huudahti.
’’Se on sinun tehtäväsi, olisit ajatellut ennen kuin teet mitään typerää! Jos et halua mennä ruokkimaan kappoja, mene sitten pesemään pyykkiä!’’ Hagrid jyrähti kuin ukkonen.
’’En ikinä!’’ Sirius huusi, haki sangon Hagridilta ja lähti vihaisena harppomaan metsään ja hävisi pian pusikkoon.

Sirius tarpoi taikasauvansa valossa raahaten sankoa pitkin pusikoita. Hän epäili, että oli pudottanut puolet kaloista matkanvarrelle ja kohta hänen perässään kulkisi lauma thersaleita hotkien kaloja näkymättömiin suihinsa. Sade oli yltynyt niin kovaksi, että Siriuksesta tuntui kuin joku olisi kaatanut vettä suoraan sangosta hänen niskaansa. Ainoa kuiva paikka hänellä oli kainaloiden alla. Hän kirosi hiljaa ääneen Hagridia kaikilla mahdollisilla kirosanoilla ja haukkumanimillä mitä vain tiesi. Kuka idiootti voi laittaa viattoman, ehkä ei kuitenkaan niin viattoman, kultapojan keskelle kylmää vesisadetta ja pusikkoa, jossa ei nähnyt nenäänsä pidemmälle? Ilmeisesti Hagrid oli tällainen idiootti.

Sirius vaihtoi sangon toiseen käteensä ja katsoi sitä, oliko siellä enää kalaa ollenkaan jäljellä. Ihme ja kumma, sangossa oli edelleen yhtä paljon kalaa, kuin hänen lähtiessä Hagridin mökiltä. Hän virnisti, taittoi puunoksan sivuun tieltään ja astui oikein ison askelen kohti määränpäätään, joka ei kuitenkaan vielä näkynyt. Astuttuaan maahan, hänen jalkansa lipesi, ilmeisesti sammaleisesta kivestä, ja hän kaatui suoraan kyljelleen lennähtäen päistikkaa kuusta päin. Neulaset raapivat hänen poskiinsa haavoja ja kalasanko lensi hänen kädestään ja sen sisältö levisi neulasiin peittyneeseen maahan.
’’Perhana!’’ Sirius huudahti ja yritti kömpiä ylös kuusen oksien seasta. Hän kompuroi vaikeasti ylös ja tähysi taikasauvaansa, joka oli lentänyt hänen kädestään kaatuessa. Pieni valotäplä paljasti sauvan olinpaikan, ja Sirius astahti noukkimaan sauvansa. Kumartuessaan ottamaan sauvaa käteensä, sen valokeila valaisi maassa jotain kellertävää. Sirius katsoi tarkemmin, mikä neulasten ja erilaisten lehtien alla oleva kellertävä palanen oli, mutta ei saanut mitään selkoa siitä, mikä se voisi olla. Niinpä hän otti palasen reunasta kiinni ja katsoi, josko siinä lukisi jotain. Hän osoitti taikasauvan valolla pergamenttia (hän älysi palasen olevan pergamenttia) molemmilta puolilta. Pergamentti oli typötyhjä. Siinä ei yksinkertaisesti lukenut yhtään mitään. Sirius käänteli sitä samalla toivoen, että siihen ilmestyisi edes teksti: ’’Katso kääntöpuolelle’’ ja nuoli osoittamassa toista puolta, josta löytyisi kirjoitusta. Kun pergamentille ei ilmestynyt mitään, Sirius päätti pudottaa sen maahan ja alkaa kerätä kaloja takaisin sankoon. Hän loitsi loitsun, jonka seurauksena kaikki kalat kerääntyivät kasaan ja loitsi ne sitten siitä sankoon. Hän oli juuri lähtemässä jatkamaan matkaansa, kun pieni kello alkoi soida hänen takaraivossaan huudellen: ’’Mitä pergamentti tekee keskellä ei-mitään?’’ Sirius kääntyi takaisin ja nosti pergamentin maasta. Ääni huuteli yhä hänen päässään, joten hän päätti laittaa lappusen vettä tulvivaan taskuunsa ja jatkaa matkaansa kohti kappojen lampea.

’’Missä sinä viivyit?’’ James kysyi kun Sirius vihdoin ja viimein pääsi ulos metsästä.
’’EN IKINÄ MENE ENÄÄ TUONNE!’’ Sirius huusi ja heitti tyhjän sangon päin Hagridin mökinseinää.
’’Älä nyt väkivaltaiseksi rupea! Lähdetään takaisin linnaan ja mennään iltapalalle’’, James sanoi.
’’Emme me enää kerkeä! Kello on varmaan jo yksi yöllä.’’
’’Tarkalleen ottaen se on yhdeksän. Iltapalaa on jäljellä vielä puolituntia’’, James sanoi ja alkoi kävellä litisevin askelin kohti linnaa. Sirius ärisi, otti kenkänsä jalasta ja kaatoi sieltä varmaan kymmenen litraa vettä. Hän laittoi kengän takaisin jalkaansa ja lähti linnaa kohti. Hän kuitenkin pysähtyi melkein saman tien ja jäi katsomaan valotäplää, joka liikkui pomppivasti häntä kohti. Se läheni koko ajan ja Sirius päätti katsoa, kuka tulija oli, sillä hän arveli valotäplän kuuluvan taikasauvan päästä lähtevään valoon. Hän meni Hagridin mökin seinustalle seisomaan siinä toivossa, ettei häntä erottuisi mustasta illasta. Sirius ihemtteli, miksei James ollut hoksannut pomppivaa valoa, mutta päätteli sitten, että hänen ystävänsä olisi sellaisessa paikassa, mistä valo ei näkynyt.

Kun tulija tuli Siriuksen kohdalle, hän näki, että kävelijällä oli kainalosauvat. Sirius tiesi vain yhden henkilön, jolla sillä hetkellä pystyi olemaan kainalosauvat ja jalkakipsi. Hänen epäilyksiään vahvisti vielä se, että viitan hupun alta paljastui koukkuinen ja vitivalkoinen nenä, joka paistoi auringon lailla pimeässä.
Kalkaros?! Mitä hän täällä tekee??

[suklaasammakko]

Oooh.
Aivan ihania lukuja. Tuo Jamesin ja Lilyn pöllölä-kohtaus oli jotain niiin ylisöpöä. ;o
Pakko sanoa, että nämä henkilöt on tässä ihanan aitoja. Varsinki Sirius ja James on aivan ihania. :>
Mur, en tykkää Williamista. Chelly ja Sirius yhteen.
Sit on pakko ottaa yks kohta:

Mutta, nyt on kohdattava aina niin hehkeä ja energinen turbopappa. Professori Dumppis täältä tullaan!

Siis tuolle oikeesti nauroin. Vaan Sirius on noin hölmö. XD
Ja sitten jos tässä tällä kertaa jotain rakentavaa keksis, niin se, että jotkut noista repliikeistä tuntuu jotenki.. teennäisiltä. Ei se siis tietenkään haittaa, mutta jossain kohdissa vaan väkisinkin tulee mieleen että ne olisi voinut kirjoittaa eri tavalla. *huokaus* Näistä minun selityksistä ei sitten väkisinkään ota selkoa.

Heei! Laitoin just esikatseluun, ja olit laittanu b-osan samaan aikaan. No, kommaan tuon uudenki luvun nyt tässä samalla. :>
Hah, muistankin nyt sanoa, että tuo papukaija on aivan mahtava.
Tässähän on jo viittauksia siihen suuntaan, että Chelly kyllästyy Williin! Ja tuo on jotenkin niin selvää, että kun Chelly huutaa Siriukselle koko ajan ... *pohdintaa*
Niin ja tuo lopun metsäkohtaus oli hyvä. Se pergamentti jäi mietityttämään, samoin kalkaros.

Mutta tää on siis tosi ihana ficci, ja odottelenkin jo innolla jatkoa, kun noin jännään paikkaan jätit.

-suklaasammakko

[sirius musta]

LISÄÄ! loistava !!

[nuuhku]

uijuijui jatkoa jatkoa pyydän =)

~nuuhku

[Evora]

Ah, kiitos kaikille ihanille ihmisille jotka ovat jaksaneet laittaa kommenttia <3 Tässä on yhdestoista osa, joka on aika surullinen. Tai siis onnistuin tekemään siitä aika surullisen. Lopusta ainakin. Juu. Suruksenne joudun ilmoittamaan, että olen ensi viikon Rodoksella, joten jatkoa on aika mahdotonta laittaa ainaakaan viikkoon. Mutta, toivottavasti tästä on jotain iloa

11. Hautajaiset

Sirius tuijotti niin kauan Kalkaroksen perään, kuin vain pystyi erottamaan tätä. Kalkaros suunnisti suoraan sinne, mistä Sirius oli juuri hetki sitten tullut, eli Kiellettyyn metsään.
Mitä ihmeen asiaa Ruikulilla on metsässä?, Sirius ajatteli ihmeissään ja lähti hölkkäämään koulua kohti.

’’Et muuten arvaa kenet näin äsken’’, Sirius sihahti Jamesille kun istahti tämän viereen Suuressa salissa iltapalalla. Heidän lisäkseen salissa oli muutama korpinkynsi ja rohkelikko. Muut olivat jo ilmeisesti menneet oleskeluhuoneisiinsa.
’’Dumbledoren ja McGarmiwan luutakomerossa?’’ James kysyi lappaen murjoa suuhunsa.
’’Ei ihan, mutta melkein. Ruikuli meni äsken Kiellettyyn metsään.’’ James tiputti puolitiehen jääneen lusikkansa lautaselleen.
’’Mitä hän sinne menee jalka kipsissä, keskellä yötä ja vesi sateessa??’’
’’No sitähän minäkin tässä ihmettelin!’’
’’Entä jos hänellä on joku salarakas, jota hän käy tapaamassa aina iltaisin?’’
’’Hei vähän rajaa. Kuka nyt Ruikulin kanssa haluaisi seurustella?’’
’’En tullutkaan ajatelleeksi sitä’’, James sanoi ja jatkoi murojensa syömistä unohtaneena sen pikku seikan, että oli aika omituista Kalkarokselta mennä metsään kainalosauvojen kanssa. Sirius teki kuivatustaian ja kuivatti likomärät vaatteensa ja otti myös muroja lautaselleen yhä pohtien syytä, miksi Kalkaros oli mennyt metsään.

Hetken hiljaisuuden ja murojen rouskutuksen jälkeen hän muisti taskussaan olevan pergamentin palasen. Sirius sai hullun, mutta mieltä kaivertavan ajatuksen.
’’Kerroinko muuten, että löysin pergamenttia keskeltä metsikköä?’’ Sirius kysyi Jamesilta äänellä, kuin ei pitäisi asiaa laisinkaan mahdottomana.
’’Et. Mitäs se pergamentti siellä sitten teki?’’ James kysyi ja kohotti katseensa Ilta-Profeetasta, joka oli juuri saapunut komean huuhkajan jalassa.
’’En tiedä. Saattoi tippua kun kaaduin pusikkoon.’’ James repesi nauramaan kuvitellessaan Siriuksen lentämässä päistikkaa marjapuskaan.
’’Kuules: ei ollut ollenkaan kiva kaatua kuusta päin’’, Sirius huomautti. Se sai Jamesin nauramaan entistä enemmän ja sai myös korpinkynnet kääntämään päänsä kohti kaksikkoa.
’’Olet vahingoniloinen, tiesitkö? ’’
’’En. Ja se pergamentti varmaan tipahti taskustasi sinne ja sillä sipuli. Menen oleskeluhuoneeseen, koska Lily odottaa jo minua.’’
’’Mut-’’
’’Nähdään!’’ James käveli jo ovilla asti, eikä Sirius vaivautunut huutaa ystävänsä perään.
’’Hemmetin Lilystä riippuvainen apina’’, hän mutisi ja kääntyi lautaseensa päin, ’’hänellä ei ole kohta ollenkaan aikaa oikeille ystävilleen ja huomaa pian olevansa tossun alla. Paitsi hänhän on jo tossun alla. Luultavasti molempien tossujen…’’

James käveli kevein askelin ja hymyillen kuin mikäkin onnellisin ihminen maanpäällä kohti oleskeluhuonetta. Hän jopa moikkasi Voroa, joka kyyläsi haarniskan varjossa kuin odottaen, että joku tekisi jotain laitonta, jolloin hän pääsisi uhkailemaan sääntöjen rikkojaa peukaloruuveilla ja muilla kauhistuttavilla rankaisumenetelmillä. James jatkoi vihellellen matkaansa pitkin hämäriä ja viileitä käytäviä, joita pitkin hiiret ja hämähäkit juoksivat kilpaa Voron Mirri -kissaa karkuun, koska se niin mielellään tykkäsi pyydystää varsinkin hiiriä iltapalakseen. Nytkin kaksi kiiluvaa silmäparia hohtivat käytävällä olleen soihdun alla ja ne seurasivat katseellaan Jamesia niin kauan, kuin James sitten kääntyi nurkan taakse.

Päästyään Rohkelikkotorniin Lihavan leidin muotokuvan eteen, hän sanoi salasanan ja astui sisään leveääkin leveämpi hymy huulillaan. Hän etsi katseellaan Lilyä, jonka hän oletti olevan takan ääressä tekemässä sinä päivänä saatuja läksyjä.
’’James’’, kuului ääni huoneen perimmäisestä nurkkapöydästä ja James käänsi katseensa pöydän suuntaan. Hän näki Lilyn, jonka kasvoilla oli apea ilme. Jamesin leveä hymy valahti oitis vakavaksi.
’’Mitä on sattunut?’’ hän kysyi vakavana ja käveli Lilyn eteen. Tytöllä oli kädessään musta kirjekuori ja James aavisti jo pahinta.
’’Kuka?’’
’’Sinun ehkä kannattaa lukea se itse’’, Lily vastasi ja ojensi kirjekuoren edessä olevalle pojalle, jonka kasvoilta väri alkoi tasaisesti kadota. Lily katsoi säälivästi poikaystäväänsä, joka hieman tärisevin käsin otti kirjeen kuoren sisältä ja luki:

Hyvä James Potter,
Suruksemme joudumme ilmoittamaan, että äitisi, Merida Potter, on joutunut kuolonsyöjien hyökkäyksen uhriksi. Tämä hyvin ikävä tapahtuma sattui noin kello 19:00 tänä iltana.

Lämmin osanotto,
Taikaministeriö,
Kuolemantapausosasto

Kirje oli lyhyt ja ytimekäs, mutta silti niin masentava. Se tipahti Jamesin kädestä lattialle ja hänen kohotettuaan katseensa siitä, hän oli valkoisempi kuin perunajauho.
’’James?’’ Lily sanoi ja kohotti kätensä poikaystävänsä poskelle. Hyvin pieni kyynel kimalteli pojan silmäkulmassa tämän katsoessa surumielisesti tyttöystävänsä säälivää katsetta.
’’Olen kunnossa’’, James sanoi, mutta hänen äänensä tärisi. Lilyn viimeisimpiä sanoja hän ei kuullut, sillä kova humina oli täyttänyt hänen korvansa, kun hän porhalsi portaat ylös makuusaliinsa.

Makuusalissa James alkoi kävellä ympyrää. Hän potki matka-arkkuaan aina kun oli sen kohdalla ja potki hän myös vaatekaapin sivua. Potkiminen ei kylläkään helpottanut, mutta auttoi se ainakin siihen, että Jamesin teki mieli viskoa ja paiskoa tavaroitaan ympäri huonetta.  Hetken kuluttua hän sai huomata, ettei potkiminen auttanut mihinkään, sillä hänen varpaansa oli luultavasti turvonnut jo perunan kokoiseksi. Hän linkutti sänkynsä eteen ja lysähti istumaan lattialle nojaten matka-arkkuunsa.

’’Pitäisiköhän minun mennä hänen luokseen?’’ Lily kysyi huolestuneena Remukselta, jonka aina niin iloinen hymy oli kadonnut, ja tilalle oli tullut surullinen apeus.
’’En tiedä. Yleensä, kun hän saa tietää jotain ikävää, hän haluaa olla yksin.’’
’’Menen silti’’, Lily vastasi itsepäisesti ja lähti kapuamaan poikien portaisiin surullisin mielin.

James kohotti katseensa makuusalin ovelle, joka oli avautunut ja raosta paljastui punahiuksinen nuori nainen.
’’James?’’ Lily kuiskasi ja asteli hiljaa poikaystävänsä eteen ja kyykistyi siihen katsoen kyseistä poikaa silmiin. Pojan silmät kimaltelivat kyynelistä, jotka eivät kuitenkaan olleet valuneet pois silmistä. Lily laittoi kätensä Jamesin valkoiselle poskelle ja siveli peukalollaan sitä. James ikään kuin nojasi päänsä tytön käteen ja sulki silmänsä. Muutama pullea kyynel vierähti pois hänen silmäkulmastaan.
’’Haluatko olla yksin vai voinko olla kanssasi?’’ Lily kuiskasi. James ei heti vastannut, mutta hetken kuluttua hän otti kädellään Lilyn kädestä ja veti tämän istumaan viereensä. Hän ei puhunut vieläkään, vaan katsoi tyttöystävänsä kirkkaita silmiä välittäen katseellaan viestin, että halusi edessä olevan tytön halaavan itseään. Lily ei näyttänyt tajuavan, joten James halasi häntä ja kuiskasi tämän korvaan: ’’Halaa minua.’’ Lily yllättyi kun kuuli Jamesin karhean ja hiljaisen äänen korvassaan, mutta yllätyksestään huolimatta, hän otti pojan tiukkaan ja lämpimään halaukseen, päästämättä tätä irti.

James sulki silmänsä ja vastasi Lilyn rakastavaan halaukseen yhtä rakastavasti. Hänestä tuntui kuin kaikkien menneiden vuosien itkupatoumat olisivat yhtä aikaa tulvineet ulos hänen silmistään ja viimein, kun viimeinenkin patouma oli savuttanut silmät, hänen kyynelkanavansa alkoivat tulvia ja kyynelet valuivat vuolaina pitkin poskia Lilyn olkapäälle. Hänen äitinsä oli kuollut. Miten se on mahdollista?, James ajatteli itkien tyttöystävänsä olkapäähän, miksi juuri minun äitini? Miksei vaikka joku ikivanha rupsahtanut juoppolalli, joka krapulassa olisi osunut heidän tielle?? Hän rutisti Lilyä kuin turvaa hakeakseen. Hänestä tuntui, kuin hän olisi hyvin haavoittuvainen itkiessään. Hän ei ollut pitkään, pitkään, PITKÄÄN aikaan itkenyt niin paljoa. Hän oli oman muistinsa mukaan itkenyt viimeksi kolmannella luokalla ja tämä itkeminen oli johtunut Lilystä. Hän oli ollut jo niin nuorena umpirakastunut tuohon maailman kaikkeuden kauneimpaan ja ihanimpaan tyttöön, jonka oli saanut sulatettua vasta kolmen ja puolen vuoden päästä. Onneksi, James ajatteli, onneksi Lilyn on olemassa.

’’Ja hyvää iltaa, Rohkelikkotorni! Sirius Musta on saapunut viihdyttämään teitä!’’ Sirius huusi kun asteli kädet levällään sisään muotokuva-aukosta säteilevine silmineen. Hän asteli joustavin askelin takanedussohvalle.
’’Hus!’’ hän sanoi ja heilautti hyvin tätimäisesti kättään, jotta saisi kaksi ensiluokkalaista tyttöä nousemaan. Kun tytöt olivat nousseet, Sirius otti vauhtia ja loikkasi sohvalle kuin gaselli. Päästyään mukavaan asentoon, kädet niskansa alla, hän sulki silmänsä ja hyräili tuntematonta laulua heiluttaen oikean jalkansa varpaita tahtia antamaan.

’’Sirius on täällä’’, Remus sanoi ja nousi ylös tuoliltaan.
’’Kas kun en huomannut’’, Lola sanoi vaisusti Kellyn vierestä.
’’Pitäisiköhän minun kertoa hänellekin?’’ Remus kysyi katsoen kysyvästi Peteriä, joka nojasi oikeata poskeaan käteensä.
’’Kannattaa ehkä’’, Peter sanoi, ’’Meridahan oli lähes toinen äiti Siriukselle.’’
’’Niin…’’ Remus jätti Peterin, Kellyn ja Lolan taakseen lähtiessään luovimaan tietään kohti sohvaa, jolla Sirius niin rentona löhöili.

’’Sirius’’, Remus sanoi vakavana. Sirius aukaisi toisen silmänsä ja sulki sen taas, kun huomasi puhujan olevan Remus.
’’Mistä moinen vakavuus, oi suuri Kuutamo?’’
’’Nousehan istumaan. Se voi olla parasta’’, Remus käski sivuuttaen Siriuksen kysymyksen. Sirius kohotti kulmaansa ja nousi istumaan.
’’Okei, nyt pyydän sinua ensin keskittymään’’, Remus opasti.
’’Sinä pelotat minua’’, Sirius sanoi muka pelokkaalla äänellä.
’’Ihan tosi. Keskity ja rauhoitu nyt hetkeksi!’’
’’Joo, joo! Voitko nyt kertoa asiasi?’’
’’Jamesin äiti on kuollut’’, Remus töksäytti ja sai Siriuksen hätkähtämään
’’Että mitä?’’
’’Merida Potter on kuollut’’, Remus toisti. Sirius iski kätensä otsaansa ja valutti sitä hitaasti naamansa läpi kuin pyyhkiäkseen jonkun ilmeen pois. Kun hänen kätensä oli kokonaan poissa kasvoilta, hänen ihonsa oli muuttunut vitivalkoiseksi.
’’Tämä EI ole totta. Tämähän on painajaista, eikö?’’
’’Valitettavasti se ei ole painajaista. Taikaministeriöltä tuli parituntia sitten kirje, joka on tällä hetkellä Sarvihaaralla, joka o-’’
’’Menen Sarvihaaran luokse nyt heti’’, Sirius sanoi ja nousi lattialta hoippuen. Tieto Meridan kuolemasta oli tullut liian äkkinäisesti ja se tuntui iskulta vasten kasvoja.
’’Sinuna en nyt heti sinne menisi. Lily on Sarvihaaran kanssa.’’
Sirius totteli Remusta ja lysähti takaisin sohvalle ja jäi tuijottamaan takassa roihuavia oranssin ja punaisen sävyisiä liekkejä surumielisempänä kuin koskaan aiemmin elämässään.

Hän sulatteli juuri saamaansa tietoa, joka oli pahasti järkyttänyt häntä. Merida Potter, nainen, joka oli ollut Siriukselle enemmän äiti, kuin hänen biologinen äitinsä koskaan, oli kuollut. Siriuksesta tämä vain oli mahdotonta.
’’Helvetti…’’ Sirius kirosi ja painoi päänsä polviinsa, ’’helvetin helvetti…’’
’’Kuules, sinun ehkä pitäisi vähentää tuota kiroilua, tiesitkös?’’ huoneeseen pelmahtanut Chelly sanoi ja viuhtoi eteenpäin oleskeluhuoneessa.
’’No pitäisikö muka sanoa harakan harakka?!’’ Sirius karjaisi ja sai Chellyn pysähtymään.
’’Pistikö Hagrid teidät pesemään hevoskotkien kakkoja?’’
’’NO EI!’’ Sirius huusi vastauksen.
’’Chelly!’’ Kelly huudahti, ’’tule tänne.’’ Chelly katsoi kummastuneena Kellyn ja Siriuksen välillä kunnes meni ystävänsä luokse.
’’Mikäs tuota yhtä taas vaivaa?’’
’’Merida Potter, toisin sanoen Jamesin äiti, on kuollut’’, Kelly sanoi hiljaa ja katsoi vakavasti Chellyyn, ’’joten et viitsisi olla noin ilkeä?’’
Tiedon saatua Chelly hätkähti pahimman kerran.
’’Voi hyvä jumala’’, Chelly kuiskasi ja laittoi kätensä suun eteen, kuin olisi hetkeä aiemmin päästänyt suustaan sammakoita. Chellyn reaktio johtui siitä, että hän tiesi Siriuksen karanneen noin vuosi takaperin kotoaan ja menneen asumaan Pottereille. Sirius oli nimittäin huudellut päivä kausia käytävillä ja rehvastellut sillä, miten oli karjunut äidilleen suorat sanat, ottanut reppunsa ja juossut komeasti ovet paukkuen pois kotoaan. Ilmeisesti Jamesin äidistä oli tullut Siriukselle toinen äiti ja tämän niin sanotun toisen äidin kuolema kosketti häntä syvältä.
’’Hemmetti’’, Chelly kuiskasi ja käänsi selkänsä Kellylle ja lähti Siriuksen luokse.

’’Anteeksi’’, Chelly sanoi mukisematta ja istui Siriuksen viereen. ’’Anteeksi kun äsken olin vähän tyhmä.’’
’’Ethän sinä voinut tietää’’, Sirius mutisi.
’’Niin…’’ Chelly mutisi vastaukseksi ja jäi tuijottelemaan liekkeihin Siriuksen tavoin. Oleskeluhuoneen melu pauhasi heidän takanaan kun Chelly yhtäkkiä kapsahti vinottain Siriuksen kaulaan.
’’Olen niin pahoillani!’’ hän huudahti ja Sirius oli aivan pöllämystynyt. Kömpelösti hän taputti Chellyn selkää ja työnsi tytön hieman kauemmaksi. Chellyn selän takana hän näki Williamin murhanhimoisen katseen.
’’Hän taisi olla aika läheinen sinulle?’’ Chelly kysyi, kuin äskeistä kaulaan kapsahdusta ei olisi tapahtunutkaan.
’’Kysytkin vielä… hän oli paljon enemmän äitini, kuin oikea äitini IKINÄ’’, Sirius tuhahti ja käänsi jälleen katseensa takkaan.

Lily ja James irrottautuivat hyvin pitkän halauksen jälkeen ja Lily näki Jamesin turvonneet silmät ja kyyneljuovaiset kasvot. James niiskahti ja otti Lilyä kädestä kiinni.
’’Akkamaista tämä itkeminen’’, hän kähähti.
’’Kuules, ei missään laissa ole sanottu, etteivätkö miehet saisi itkeä’’, Lily sanoi ja hymyili hiukan.
’’Silti miehet eivät itke, vaikka mikä olisi.’’
Lily tuhahti.
’’Olen aivan sataprosenttisen varma, että joka ikinen tämän koulun poika itkisi kuin vesiputous, jos oma äiti olisi kuollut’’, hän huomautti ja James kohautti harteitaan. Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen ja Jamesin ajatukset juoksivat kovaa vauhtia. Kuolonsyöjille kostaminen oli päällimmäisenä hänen mielessään heti äidin hautajaisten ajankohdan jälkeen.
’’Arvaa mikä minua ärsyttää suunnattoman paljon?’’ James sanoi Lilylle.
’’No?’’
’’Se, ettei äitini koskaan saanut tavata sinua’’, James vastasi kääntäen katseensa Lilyyn, ’’olet upea ihminen, Lily. Todella upea.’’
Lily tunsi punastuvansa pojan sanoja.
’’Mitenköhän Sirius reagoi…’’ hän sanoi varovaisesti.
’’En voi tietää’’, James huokaisi ja painoi päänsä polviinsa alkaen hytkyä hieman. Vaistomaisesti Lily nosti kätensä ja silitti pojan yläselkää.
’’James’’, Lily sanoi hetken päästä ja James kohotti katseensa häneen. Lily tuli aivan lähelle Jamesin kasvoja ja laski pehmeät huulensa pojan huulille. He jakoivat lyhyen suudelman, jonka päätyttyä James aikoi kirjoittaa isälleen.

Hei isä,

Aivan kauheata äidin kuolema. Kuulin siitä hetki sitten. En ole vielä kertonut Siriukselle, joten en tiedä miten hän reagoi. Miten sinä voit? En ole muistanut kirjoittaa koko vuoden aikana vielä, koska on ollut kiireitä.
Hypin nyt asioista toiseen, mutta oletteko saaneet jo niitä kuolonsyöjiä kiinni, jotka tekivät sen hyökkäyksen? Olisi niin ihanaa kostaa niille oikein olan takaa!!

Olen vieläkin liian järkyttynyt, enkä saa mitään järkevää aikaiseksi.

Voi hyvin ja kirjoita pian,
James

’’Haluatko sinä lähettää isälleni terveisiä?’’ James kysyi vieressään istuvalta Lilyltä.
’’Mielelläni.’’
James otti vielä sulkakynän ja raapusti jälkikirjoituksen: P.S.- Terveisiä Lilyltä
Jamesin Merlin –pöllö nukkui pää siiven alla ikkunalaudalla ja Jamesin kutsuttua sitä nimeltä, se heräsi oitis ja katsoi omistajaansa pihkan värisillä silmillään.
’’Vie tämä kotiin’’, hän sanoi ja sitoi kirjeen pöllön nilkkaan. Pöllö näykkäsi kevyesti Jamesin kättä, kun James aukaisi ikkunaa ja lähetti pöllönsä matkaan.

Oleskeluhuoneessa kova meteli ja puheensorina pauhasivat Siriuksen kuulokentän rajamailla. Hän kamppaili itsensä kanssa: Menenkö Jamesin luokse ja keskeytän, kun Lily lohduttaa häntä, vai jäänkö tänne outojen katseiden alle? Hän valitsi ensiksi mainitun vaihtoehdon ja lähti huterin askelin kohti poikien portaita.
’’Sirius?’’ Remuksen ääni kuului jostain kaukaa, mutta Sirius ei kääntänyt katsettaan vaan kapusi portaat huojuen ylös.

Makuusalin ovi aukeni ja Lily ja James käänsivät katseensa sinne. He näkivät Siriuksen seisovan kalpeana kuin haamu ovenkarmien välissä.
’’Olet ilmeisesti kuullut?’’ James kysyi ja katsoi turvonneilla silmillään ystävänsä, joka nyökkäsi huomaamattoman vähän. Sirius asteli Lilyn ja Jamesin luokse ja kysyi Jamesilta, mihin hänen äitinsä oli kuollut.
’’Arvaa kaksi kertaa’’, James vastasi happamasti ja sai Siriuksen silmät kapenemaan viiruiksi.
’’Kuolonsyöjät’’, hän sähähti.
’’Bingo’’, James sanoi laimeasti.
’’Että minä inhoan niitä, niitä, niitä… PASKIAISIA!’’ Sirius ärisi yhä valkoisena kuin haamu.
’’Et ole ainoa.’’
’’Minä kostan niille’’, Sirius sanoi epäilyttävän rauhallisella äänellä, ’’minä kostan niille.’’ Sirius hoki näitä sanoja koko loppu illan.

Sinä yönä James ei saanut nukuttua lainkaan. Hän pyöri ja kääntyili sängyssään, eikä ilmeisesti ollut ainoa: Sirius pyöri sängyssään ja hyppäsi ylös alkaen kävellä ympyrää tuhahdellen aina välillä vihaisesti.
’’Tuo ei hyödytä mitään’’, James kuiskasi ja siirtyi istumaan sänkynsä reunalle.
’’Kyllä se minua hyödyttää’’, Sirius vastasi ja jatkoi, ’’paljon kello on?’’
James otti yöpöydältään vaimennetun herätyskellon käteensä ja katsoi sen pimeässä hohtavia viisareita, jotka osoittivat kellon lyövän tasan kaksitoista. James kertoi ajan Siriukselle.
’’Vasta? Tuntuu että olisin ollut hereillä jo miljoona vuotta’’, Sirius sanoi silmät pilkkopimeässä ymmyrkäisinä.
’’Niinpä’’, James sanoi ja kaatui sängylleen sulkien silmänsä toivoen, että nukkumatti heittäisi unihiekat hänenkin silmilleen.

Kuitenkin hetken kuluttua hänen silmänsä rävähtivät apposen auki, kun häntä lähimmän ikkunan takaa kuului tasaista koputusta. James hyppäsi oitis tikkuna pystyyn sängyltään ja meni aukaisemaan ikkunaa. Hänen pöllönsä liisi sisään komeassa kaaressa ja istahti sitten omistajansa sängyn tyynylle tiputtaen kirjeen nokastaan. James meni katsomaan keneltä kirje oli tullut.
’’Se on isältä’’, James sanoi Siriukselle, joka oli hylännyt maton, jonka päällä oli loikoillut.
’’Avaa se ja kerro mitä hän kirjoittaa’’, Sirius kehotti ja James teki työtä käskettyä.

James,
 
Älä MISSÄÄN nimessä lähde kuolonsyöjien perään! Anna auroreiden hoitaa takaa-ajo. Minun oli aivan pakko sanoa tuo heti alkuun.

Minäkin järkytyin suunnattoman paljon, kun kuulin hyökkäyksestä. Työkaverini Arche sanoi kuolonsyöjien tehneen hyökkäyksen Viistokujalle, mutta en liiemmin välittänyt siitä, sillä se alue ei ole minun valvonnassani. Kun menin kotiin, huomasin äitisi jättäneen lapun, jossa kertoi lähteneensä ostoksille Viistokujalle. Silloin ilmiinnyin heti kujalle ja näin tuhon, jonka kuolonsyöjät olivat saaneet aikaan: puolet kujasta oli lentänyt taivaan tuuliin. Pelkäsin pahinta jo siinä vaiheessa, mutta pelkoni kävi toteen melkein saman tien kun sain Ministeriöstä pöllön…

Arvaat varmaan jo rivien välistä lukemalla, että en ole nukkunut vielä tänä yönä laisinkaan. Ajattelin pitää hautajaiset niin pian kuin suinkin pystyn. Ilmoitan heti ajankohdan, kun saan järjestettyä ne.

Mutta, jälkikirjoituksessa mainitsit Lilyn. Eikös tämä ole se kuuluisa Lily Evans, josta olet unelmoinut jo ties kuinka kauan? Jos hän on sama henkilö, olen todella iloinen puolestasi. Hyvä että sinulla edes menee hyvin. Pidä hänestä tiukasti kiinni, sillä sen perusteella, mitä olet minulle häntä hehkuttanut, hänen täytyy olla todella erityinen tyttö.

Pärjäile,
Isäsi

’’Milloinkahan ne hautajaiset muuten ovat?’’ kysyi Sirius joka oli lukenut kirjeen Jamesin olan yli.
’’Niin pian, kuin mahdollista’’, James vastasi hiljaa ja käänsi katseensa ikkunaan, jonka takana syyssade oli muuttunut lumisateeksi: suuret lumihiutaleet leijailivat surumielisesti maahan. James tuijotti ikkunasta ulos pihalle Hagridin mökin tienoille kunnes hätkähti rajusti.
’’Kuka ihmeen hiippari tuolla on?’’ hän älähti ja hypähti kaikki murheet unohtuneena ikkunaan.
Sirius tiesi tarkalleen, kuka oli tulossa pois metsästä.
’’Se on Ruikuli’’, hän sanoi ja Jamesin suu loksahti auki.
’’Hänellähän on jalka paketissa’’, hän sanoi.
’’Ei se näköjään estänyt häntä menemästä ulos’’, Sirius virkkoi olkiaan kohauttaen. Sitten hän muisti lapun. Hän kaivoi sen esille, eikä James tuntunut älyävän sitä, miksi Sirius katseli pergamenttia erittäin kiinnostunut ilme kasvoillaan.
’’Oletkohan sinä nyt ihan terve?’’
’’Enhän minä ole koskaan ollut’’, Sirius vastasi ja virnisti hieman. Onneksi hän sai nyt muuta ajateltavaa pergamentista, eikä rouva Potterin kuolema ollut niin selvänä hänen mielessään.
’’Löysin tämän metsästä silloin kun kaaduin metsässä. Yritin kertoa sinulle tästä jo iltapalalla, mutta sinulla oli kiire Lilyn luokse’’, Sirius ojensi pergamentin Jamesille ja tämä tutkaili sitä oudosti.
’’Miten tämä oli joutunut metsän?’’
’’Ei hajua’’, Sirius sanoi ja heittäytyi Jamesin sängylle silmät kiinni.
’’Hei, se on minun sänkyni. Mene omallesi’’, James sanoi ikkunalaudalta.
’’Älä kitise vaan selvitä miksi Ruikuli meni metsään.’’
’’Tiesitkö, että tuo kuulosti harvinaisen kaksimieliseltä’’, James sanoi virnistäen vinosti.
’’Ainahan minä olen kaksimielinen.’’
’’Muistaakseni et ole pitkilleen ollut.’’
’’Jaa.’’
James katsoi vielä pientä valotäplää, joka pomppi yön pimeydessä lumihiutaleiden tanssin seassa. Ensilumi satoi harvinaisen aikaisin verrattuna siihen, että oltiin sentään Isossa-Britanniassa.
James katsoi pergamentin ja pomppivan valotäplän välillä, kunnes tajusi, mitä Sirius ajoi takaa.
’’Väitätkö sinä-’’ James sanoi, ’’-että tällä pergamentin palasella ja Ruikulilla on jokin yhteys?’’
’’No niin! Menihän se vihdoin aivoihin asti’’, Sirius sanoi, ’’onnittelut!’’ James oli hetken hiljaa, hypähti alas ikkunalaudalta, ajoi Siriuksen tiehensä sängyltään ja sanoi: ’’Enpä usko.’’
’’No älä sitten’’, Sirius sanoi, meni omaan sänkyynsä ja veti verhot kiinni.
’’Öitä’’, James sanoi ja sai vastaukseksi murahduksen.
Heti kun James ummisti silmänsä, kauhukuvat räjähtäneestä Viistokujasta täyttivät hänen mielensä.

Seuraavat kolme päivää James ajelehti tunnilta tunnille kuin jonkinlaisessa sumussa. Hän ei nähnyt, eikä kuullut muuta kuin päässään soivan sanan: Miksi?  Opettajat eivät silti jättäneet häntä rauhaan vaan vainosivat häntä kyselemällä vaikeita kysymyksiä läksyistä, joita James ei ollut tehnyt laisinkaan koko vuonna, sillä oli Siriuksen kanssa sopinut, etteivät he tekisi yksiäkään läksyjä sinä vuonna. Siitä hyvästä kaksikolla oli monen monta läksyistuntoa istumatta. Totta kai opettajat olivat ilomielin laittaneet lähes kaikki istunnot juuri sille viikolle, jolla hautajaiset ja kurpitsajuhlat olivat.
’’Ja tänä iltapäivänä tulette sitten tähän luokkaan suorittamaan läksyistunnon, jonka aikana kirjoitatte niin monta rästiin jäänyttä ainetta, kuin kerkeätte kolmen tunnin aikana’’, McGarmiwa sanoi tiukasti vaitonaiselle Siriukselle ja Jamesille. Professori jäi hetkeksi katselemaan kaksikkoa, kuin odottaen tavanomaisia letkautuksia ja kaksimielisyyksiä, mutta kun niitä ei kuulunut, McGarmiwa lähti jäykin askelin kohti luokan edessä olevaa työpöytäänsä. James kohotti katseensa pulpetista ja seurasi McGarmiwan ilmettä kun tämä luokan edessä katsoi häntä ja Siriusta. James saattoi jopa erottaa pienenpienen myötätunnon välkähdyksen vanhan opettajansa silmistä, mutta kun James räpäytti silmiään ja katsoi professoriaan, se välkähdys oli hävinnyt kuin tuhkatuuleen.

Maanantaina Jamesin isä lähetti kirjeen, jossa hän kertoi hautajaisten ajankohdasta. Ne pidettäisiin torstaina, päivää ennen kurpitsajuhlia. Mahtavaa, James ajatteli synkästi ja laittoi kirjeen yöpöydälleen, johon oli kasaantunut iso kasa muitakin kirjeitä ja kortteja tylypahkalaisilta tytöiltä. Nämä niin sanotut tuntemattomat tytöt olivat saaneet tietää rouva Potterin kuolemasta Päivän Profeetan uutisoitua hyökkäystä suurin ja tummin kirjaimin etusivulla heti seuraavana päivänä tapahtumasta. Monien muidenkin tylypahkalaisten vanhempia tai serkkuja tai serkun serkkuja oli kuollut hyökkäyksessä, sillä Profeetassa oli myös lista kuolleiden nimistä.
 
’’Lily’’, James kutsui tyttöystäväänsä oleskeluhuoneessa, ’’tulisitko tänne?’’ Lily jätti paikkansa läksyjensä luona ja suunnisti Jamesin luokse istahtaen tämän syliin.
’’Niin?’’
’’Tuota, huomenna kun on ne äitini hautajaiset’’, tämän sanominen sattui, ’’niin voisitko tulla kanssani sinne?’’
’’Totta kai ’’, Lily vastasi ystävällisesti katsoen Jamesia silmiin, ’’ja sitä paitsi, jos et olisi kysynyt minua, olisin tullut joka tapauksessa vaikka väkisin.’’ James hymyili pienesti tytölle. Lilyyn pystyi sitten aina luottamaan.
’’Laitan varmaan päälleni mustan juhlakaavun?’’ Lily kysyi ja James nyökkäsi vastaukseksi.
’’Okei. Mutta ethän suutu, jos palaan läksyjeni kimppuun?’’ Lily kysyi vielä ja James naurahti aidosti ja antoi suukon Lilylle, jonka jälkeen Lily palasi pakertamaan vaikeita liemien läksyjä.

Seuraavana aamuna, hautajaisten aamuna, James heräsi hyvin aikaisin. Hänen kurkkuaan kuristi ja tuntui kuin koko ajan olisi voinut itkeä, mutta silti kyynelet eivät vain tulleet ulos. Hän nousi ylös sängyltään ja meni ikkunaan. Ulkona satoi sakeasti lunta. Yön aikana maahan oli kasaantunut ainakin kymmenen sentin kerros valkeata ainetta. Jamesin mieleen tulvi muistoja lapsuudesta…

’’Äiti! Äiti! Katso mitä ulkona on!’’ pikkuinen pörröpäinen poika huusi ja repi äitinsä päältä peittoa. Äiti nousi sängystä ylös poikansa vetämän ja tallusti silmät ristissä suuren ikkunan eteen.
’’Katso nyt! Saanhan mennä ulos? Saanhan?’’ Äiti hieroi silmiään ja katsoi ulos. Ulkona oli kinoksittain lunta. Näkymä ikkunasta oli kuin suoraan jästien postikorteista.
’’Voit mennä, mutta ensin syödään aamupalaa’’, tummahiuksinen nainen hymyili pojalleen ja nosti tämän syliinsä.

Kyynel vierähti Jamesin poskelle tämän muistellessa tuota ihanaa päivää kaukaa lapsuudestaan.

Pikku-James pyöritti suurta lumipalloa keskellä pihaa. Lunta satoi koko ajan lisää ja poika oli kuin seitsemännessä taivaassa. Hän nauroi ja juoksi ja heitteli lumipalloja äitiinsä ja isäänsä, jotka kokosivat korkeata lumiukkoa Jamesin pyörittämistä palloista. Iso lumipallo lensi kohti puussa kiipeillyttä oravaa, mutta orava kerkesi pikku-Jamesin harmiksi väistää pallon.
’’Tyhmä orava!’’ James huusi ja istui lumikasaan kädet puuskassa.
’’James –kulta, nousehan ylös sieltä, ettet vilustu’’, Jamesin äiti huusi lumiukon luota.
’’Enkä nouse!’’
’’Haluatko tulla laittamaan lumiukolle porkkananenän?’’ huusi puolestaan Jamesin isä ja siitä jos mistä James innostui. ’Tyhmä orava’ oli jo mennyttä elämää, kun James porhalsi niin nopeasti kuin pääsi vanhempiensa ja lumiukon luokse. Hänen mielestään nenän laittaminen oli aina se kaikkein hohdokkain hetki lumiukon tekemisessä.

Jamesin isä nosti poikansa harteilleen ja James laittoi nenän pakoilleen.
’’Noin!’’ James iloitsi ja nauroi kun hänen isänsä otti hänet pois harteiltaan kutittaen poikaansa samalla kainaloista. Rouva Potterkin nauroi iloisesti ja katseli miehensä ja poikansa temmellystä.
’’Luuta nousee!’’ herra Potter sanoi ja nosti Jamesia käsivarsillaan korkeammalle, ’’oho! Nyt luutaan tuli vika! Se tekee pakkolaskun lumikasaan!’’ Herra Potter tipautti nauravan poikansa pehmeästi lumikasaan ja James kömpi melkein saman tien ylös.
’’Uudestaan! Se oli hauskaa!’’
’’Kuules: nyt taidetaan mennä juomaan lämmintä kaakaota’’, rouva Potter sanoi reippaasti ja kaappasi poikansa halaukseen…

Joku halasi Jamesia hyvin tiukasti ja tämän muukalaisen hengitys tuntui lämpimänä hänen niskassaan. James aukaisi silmänsä ja katsoi kuka häntä oli tullut halaamaan. Se oli Lily, joka oli tullut pyjamassaan poikaystävänsä luokse halatakseen tätä. Kyynel vierähti Jamesin poskelle kun ajatukset alkoivat taas juosta omaa tahtiaan. Entä jos Lily kuolisi?, hän ajatteli kauhuissaan, mitä minä sitten tekisin?
’’Huomenta’’, Lily kuiskasi, veti päänsä pois Jamesin olkapäältä ja katsoi tätä silmiin.
’’Huomenta, rakas’’, James vastasi ja antoi suudelman Lilylle.
’’Mennäänkö aamupalalle?’’ Lily kysyi ja James nyökkäsi. James otti Lilyä kädestä kiinni ja lähti johdattamaan tätä portaikkoon ja niitä pitkin oleskeluhuoneeseen.

Päästyään Suureen saliin kaksikko vilkaisi rutiininomaisesti katoon. Lumotusta katosta satoi lunta suurina hiutaleina.
’’Ihanaa kun sataa lunta’’, Lily sanoi ja istui pöydän ääreen ottaen ananas teetä kuppiinsa.
’’Niinpä’’, James vastasi hiljaa ja istui ottamaan kahvia.

Puolen tunnin aamupalailun jälkeen Lola ja Remus tallustivat peräkanaa hiukset pörrössä Lilyn ja Jamesin seuraksi.
’’Huomenha’’, Lola haukotteli ja istui Lilyn viereen.
’’Mihin sinä Kellyn ja Chellyn jätit?’’ Lily kysyi ystävältään joka tuijotti silmät ristissä leipäkoria.
’’Chelly nukkuu ja Kelly tekee läksyjä Peterin kanssa.’’
’’Peterin?’’ Jamesin utelias ääni kysyi pöydän toiselta puolelta.
’’Jep’’, Lola vastasi ja otti leivän korista tiputtaen sen saman tien lattialle, ’’hemmetti.’’ Leipä oli kierinyt Remuksen jalkoihin ja poika nostikin sen ystävällisesti ja ojensi pöydän päällä sen Lolalle.
’’Kiitos’’, Lola sanoi ja hymyili sievästi.
’’Eipä kestä’’, Remus vastasi hymyillen. Taas se tunne!, Remus ajatteli kun tunsi sydämensä jättävän kaki lyöntiä väliin. Viimeksi se tuntui Anturajalan synttäreiden aikaan. Mikä ihme minua riivaa??
Lily seurasi Lolan ja Remuksen katseita ja kysyi:
’’No niin, kertokaapas meille nyt, mitä silmäpeliä te oikein pelaatte?’’
’’Ei me mit-’’
’’Älkää selittäkö’’, James sanoi tietäväisenä ja vilkaisi ystäväänsä, jolla oli mitäänsanomaton ilme. Nelikon ylle laskeutui hiljaisuus ja kaikki jatkoivat aamupalansa syömistä, paitsi James, jota alkoi taas surettaa. Hautajaiset olisivat jo kolmen tunnin kuluttua. Kolmen tunnin kuluttua, hänen äitinsä pääsisi haudan lepoon. Kolmen tunnin.

Seuraavan kerran, kun James havahtui, hän löysi itsensä hortoilemasta vessojen läheltä. Hän ihmetteli, miten oli sinne joutunut. Ilmeisesti hänellä oli ollut aikomus mennä vessaan, ja oli lähtenyt vain kävelemään. Hän raapi päätään ja lähti pyörällä päästään kohti Rohkelikkotornia ja makuusalissa odottavaa mustaakin mustempaa juhlakaapua.

Kello oli jo kymmentä vaille yksitoista. Jamesin isä oli toivonut Jamesin tulevan yhdeksitoista hormipulverin avulla. James viimeisteli vielä itseään suupielet lattiassa. Sirius kampasi hiuksiaan hänen vieressään ja kiinnitti mustaa solmiota valkoiseen kauluspaitaansa.
’’Tuleeko Chelly?’’ James kysyi.
’’Ei… hän on niin kiinni Williamissa, ettei pysty lähtemään minnekään’’, Sirius sanoi eikä ajatellut mitä oli möläyttänyt.
’’Hah!’’ James sanoi laimeasti, ’’sainpas sinut tunnustamaan, että olit pyytänyt häntä mukaan.’’
’’Äh, älä jaksa’’, Sirius tuhahti ja meni matka-arkulleen etsimään kenkiään. Remus ja Peter eivät olleet tulossa hautajaisiin. Toki he olivat olleet hyvissä väleissä Meridan kanssa ja niin edelleen, mutta eivät kuitenkaan niin hyvissä, kuin Sirius.
’’Viekää osanotto minulta ja Matohännältä’’, Remus sanoi, kun Sirius ja James olivat lähdössä makuusalista.
’’Varmasti’’, James sanoi ja nyökkäsi ennen kuin astui ovesta ulos Sirius perässään.

Oleskeluhuoneessa Lily odottikin jo poikia. Hänen ilmeensä oli surullinen. Puku, joka hänellä oli yllään, oli kaunis, vaikka se viestittikin selvästi, että sitä käytettäisiin hautajaisissa. Itse puku oli vain tavallinen musta mekko, jonka olkaimiin oli kiinnitetty musta viitta, joka peitti selän ja hartiat. Viitan ja mekon lisäksi puvun nilkkoihin asti ulottuva helma laskeutui kauniisti Lilyn nilkkoja verhoaviin nilkkureihin. Kokonaisuus sopi erittäin hyvin Lilyn vartalon muotoihin. Hiuksissa tytöllä oli musta lootuskukka, joka piti kasassa punaisia kutreja, jotka oli vedetty siistille nutturalle pään päälle.
’’Näytät kauniilta, Lily’’, James kuiskasi ja suukotti Lilyä poskelle.
’’Kiitos’’, Lily vastasi ja laittoi kätensä Jamesin käsikynkkään. Kolmikko lähti ulos oleskeluhuoneesta kohti Dumbledoren kansliaa.

Matka kansliaan oli hiljainen. Kukaan ei puhunut mitään, paitsi Sirius, joka puolessa välissä matkaa joutui hiljentämään Riesun, joka ilkkui heille surullisista ilmeistä ja mustista vaatteista.
’’Kuule haista iso ja pitkä paska!’’ Sirius karjui Riesulle.
’’No on kai se pakko, kun sieltä päin tuulee!’’ se käkätti ja lensi tiehensä nauraen hysteerisesti.
’’Minä kyllä nirhin tuon vielä joku kerta’’, Sirius murisi ja jatkoi matkaa Lilyn ja Jamesin kanssa.

Dumbledore odotti mustassa kaavussa, jossa oli näin sivumennen sanoen pieniä säihkyviä tähtiä, kivihirviöpatsaan vieressä ilmeisesti odottamassa kolmikkoa.
’’Päivää, professori’’, Lily sanoi kohteliaasti.
’’Päivää, neiti Evans. Odotammeko me muita vielä?’’ Dumbledore kysyi kohottaen toista kulmaansa.
’’Ei, miten ni-’’ Siriuksen puhe keskeytyi, kun heidän takaansa kuului korkokenkien tiuha kopse. Kolmikko käännähti ympäri ja näki käytävän päässä juoksevan ja kompastelevan Chellyn, jolla oli yllään samantyylinen puku kuin Lilyllä, mutta siihen kuului myös mustat pitkät kyynärhansikkaat.
’’Odottakaa minua’’, Chelly huohotti ja kompasteli nelikon luokse, ’’voinko minäkin tulla?’’ Sirius oli aivan ymmällään kun näki Chellyn ja sai juuri ja juuri tämän kädestä kiinni, ennen kuin tyttö olisi kaatunut pitkin pituuttaan Dumbledoren jalkoihin.
’’Voinko minäkin tulla?’’ Chelly toisti kun sai tukevaa maata jalkojensa alle ojentaen hieman kampaustaan, joka oli sekoittunut juoksussa.
’’Totta kai’’, James vastasi ja vilkaisi Siriusta nopeasti. Pojan ilme oli rennompi, kun näki Chellyn edessään.
’’No, menemmekö?’’ Dumbledoren rauhaisa ääni kysyi. James nyökkäsi ja meni ensin Lilyn kanssa kivihirviöpatsaan taakse ilmestyneeseen portaikkoon. Dumbledore seurasi kaksikkoa jättäen Siriuksen ja Chellyn kaksin portaiden alapäähän.
’’Kiitoksia vielä kerran’’, Sirius sanoi katsoen Chellyä silmiin, ’’kiitos, että tulit tuekseni hautajaisiin. Ajattelin, kun Jamesilla on Lily tukenaan ja-’’ Loppuja Sirius ei voinut sanoa, kun Chelly painoi huulensa Siriuksen huulille. He jakoivat nopean suudelman, jonka jälkeen oli hiljaista.
’’Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntuu, etten pysty sanomaan mitään’’, Sirius sanoi silmät ympyröinä katsoen Chellyä.
’’Ehkä se onkin vain hyvä asia’’, Chelly virnisti pienesti.
’’Mihinkäs se William jäi?’’ Sirius kysyi virne huulillaan. Chellyn ilme valahti heti, kun Williamin nimi mainittiin.
’’No? Mikä on?’’ Sirius kysyi ja katsoi pää kallellaan tyttöä edessään.
’’Ei mikään. Tule, mennään.’’ Chelly hävisi portaisiin ja Sirius tuijotti hetken tytön perään, ennen kuin tajusi mennä itsekin portaisiin.

Arvasin!
Kulman takana seurannut poika mietti katkerasti. Hän oli arvannut, että noilla kahdella oli meneillään jotain. Turhaan en ole ollut vainoharhainen. Voi kai sitä jo paljastaa, kuka tämä nurkan takana piileskellyt poika on. William kääntyi nurkan takana niin, että hiukset heilahtivat kaaressa tämän lähtiessä viilettämään käytäviä kohti tyrmiä.

’’Minä ja Lily ensin’’, James sanoi ja meni Lilyn kanssa korkeaan ja nokiseen takkaan.
’’Minä sitten inhoan hormipulveria’’, Lily voihkaisi, mutta sulki suunsa kun James sanoi kotinsa osoitteen. Lily sulki silmänsä ja veti kätensä tiukasti rintakehäänsä vasten.

’’No niin, sitten neiti Smith ja herra Musta. Olkaa hyvät’’, Dumbledore sanoi ja Sirius ja Chelly menivät takkaan.
’’Godricin notko seitsemänkymmentä!’’ Sirius sanoi selvästi ja Chelly tunsi kuinka alkoi pyöriä ja kieppua ympäriinsä. Hän raotti silmiään, mutta laittoi ne saman tien kiinni, sillä tuhkaa oli mennyt hänen silmiinsä.

 ’’Auts!’’ Chelly huudahti kun pyöri kuperkeikoilla takasta ulos. Sirius seurasi perässä, mutta ei tullut sellaisella ryminällä ulos. Hän auttoi Chellyn pystyyn ja puhdisti omat ja tytön vaatteet taialla puhtaiksi noesta. Dumbledore tuli siinä samassa ulos takasta putipuhtaana ja jaloillaan.
’’Miten ihmeessä sinä et likaantunut tai kaatunut!’’ Chelly ihmetteli näreissään ja oikoi jälleen kerran kampaustaan.
’’Se on taitolaji’’, rehtori vastasi ja katseli ympärilleen Potterien olohuoneessa. Stefan Potter tuli huoneeseen katsomaan, ketkä olivat tulleet. James luovi tiensä sohvan ja sohvapöydän ohitse isänsä luokse ja halasi tätä. Isä ja poika taputtivat toisiaan yläselkään halatessaan ja erottuaan James katsoi isäänsä. Isän silmien alla oli mustat silmäpussit ja hiukset olivat harmaantuneet. Ilme oli muutenkin väsähtänyt ja vieno Cherryn tuoksu leijaili hänen ympäristössään.
’’Ah, herra Potter. Syvä osanottoni’’, Dumbledore sanoi surumielisesti ja kätteli Jamesin isää.
’’Kiitos’’, herra Potter vastasi ja äkkäsi Lilyn, ’’ja sinä varmaankin olet Lily?’’ Stefan meni Lilyn luokse ja halasi tätäkin.
’’Hauska tutustua teihin, herra Potter’’, Lily sanoi, ’’lämmin osanotto minunkin puolestani.’’
’’Totta kai, totta kai. Muiden vieraiden pitäisi tulla kohtapuoliin’’, Stefan sanoi ja katsoi kelloaan. Siinä samassa keittiöstä kuului ilmiintymisen ääniä ja herra Potter syöksähti keittiöön.
’’Lily, mennäänkö ulos?’’ James kysyi tullen Lilyn viereen.
’’Mennään vain’’, Lily vastasi ja kietaisi pukuunsa kuuluvan päällysviitan tiukemmin ympärilleen.

Ulkona satoi hiljalleen isoja lumihiutaleita. Ne leijailivat kauniisti harvakseltaan maahan ja jäivät siihen. Ilma oli jo sen verran kolea, ettei lumi sulanut enää pois. Lily katseli ympärilleen suurella pihalla. Siellä oli tekolampi, jonka pinta oli tietenkin ohuessa jäässä, kukkapenkkejä joiden kukat olivat kuihtuneet kylmän ilman tultua ja suuren suuri tammi, jonka alla valkoinen arkku oli. Kyynelet kihosivat Lilyn silmiin. James katsahti Lilyyn ja seurasi tämän katsetta valkoiseen arkkuun. Hän tajusi heti, mille Lily itki. James kietaisi käsivartensa tytön hartioiden ympärille ja katsoi ylös taivaalle. Häntäkin oli alkanut itkettämään. Lumihiutaleet tipahtelivat Jamesin kasvoille ja sulivat heti pieneksi vesipisaraksi tämän kasvoille.

Lily tuijotti kaunista hauta-arkkua ja sen päällä olevaa lootuksista ja punaisista ruusuista koottua suurta kukka-asetelmaa. Lootus, se oli Lilyn lempikukka, ja hän näki niitä pitkästä aikaa. Hän tosin ei olisi halunnut nähdä niitä juuri siinä yhteydessä.

’’Mihinkä Lily ja James hävisivät?’’ Chelly kysyi Siriuksen vierestä. He olivat jääneet sisälle odottelemaan hautajaisten alkua. Sirius oli saanut monta uteliasta katsetta osakseen ja joutunut selittämään, ettei Chelly ollut hänen tyttöystävänsä, vaan pelkkä ystävä. Sirius vilkuili ympärilleen ja viimeiseksi katsoi ulos ikkunasta.
’’He ovat pihalla’’, Sirius sanoi ja Chelly käänsi katseensa eteisen ikkunaan. Siellä hänen paras ystävänsä seisoi tiukasti kiinni poikaystävässään musta puvunhelma vienossa tuulessa heilahtaen.
’’Menn-’’ Chelly sanoi, mutta keskeytti, kun Stefan Potterin ääni kuului ulko-oven edestä.
’’Nyt, jos tuota… voitaisiin ruveta siirtymään tuonne ulos’’, Stefanin ääni hiipui loppua kohden. Hän aukaisi oven ja vieraat alkoivat soljua siitä ulos lumisateeseen ja pieneen pakkaseen.

’’Tuota, James’’, Lily sanoi kun katsoi taakseen, missä näki ihmisten tulevan ulos, ’’vieraat tulevat ulos.’’ James kääntyi salamana ympäri ja näki Dumbledoren kävelevän etummaisena kohti arkkua.
’’Kerroinko muuten, että Dumbledore saattaa äitini haudan lepoon?’’ James kysyi Lilyltä ja tämä pudisti päätään.
’’No, nyt ainakin tiedät. Minusta se on oikeastaan ihan hyvä idea. Dumbledore kun oli äitini opettaja ja kaikkea’’, Jamesin ääni hiipui kuulumattomiin ja Lily otti tämän kädestä kiinni, kun muut alkoivat muodostaa hauta-arkun ympärille puolikaarta. Lily ja James kävelivät ja yhtyivät joukon jatkoksi.

( Halutessasi laita tämä soimaan: Elton John – Circle of life)

Dumbledore rykäisi hieman ja aloitti puheen siitä, miten satutti menettää joku itselleen hyvin läheinen. Hän kertoi Merida Potterin touhuista kouluaikoina ja siitä, kuinka onnellinen hän oli ollut löydettyään Stefanin.
’’Muistan hyvin sen päivän, jona Stefan kosi Meridaa’’, Dumbledore sanoi silmät tuikkien, ’’koko koulu kuhisi Stefan Potterin menneen kihloihin Merida Murphyn kanssa.’’

Lily vilkaisi Jamesin isää, jonka kyynelten tulvalla ei tainnut olla mitään rajaa. Niitä tuli koko ajan lisää. Lilyäkin alkoi itkettää. Ensin hän yritti nieleskellä kyyneliään pois, mutta se ei tuottanut kovinkaan suurta tulosta. Hän nojautui Jamesin kylkeen ja suolaiset pisarat alkoivat tulvia hänen silmistään.

Jamesin kurkkua kuristi valtavasti ja kyynelet kihosivat hänen silmiinsä. Hän puristi Lilyn kättä lujemmin. Kaikki muistot, iloiset ja surulliset, vilisivät hänen silmiensä edessä filminauhan tavoin. Hän näki välähdyksiä lapsuudesta, siitä ajasta jona hän oli murtanut kätensä tippuessaan puusta, ensimmäisestä lähdöstä Tylypahkaan. Hänestä tuntui kuin joku oli langettanut lukilitis loitsun häneen. Tunne oli aivan samanlainen, paitsi lukilitiksen alaisena ei tuntenut surua, sitä suurta surua joka velloi hänen rinnassaan. Kyynelet valuivat vuolaina, kun James käänsi katseensa Siriukseen ja Chellyyn.

Sirius yritti kovapintaisesti olla itkemättä. Chelly oli hänen vieressään apea ilme kasvoillaan ala huuli hieman väpättäen. Huomaamaton kyynel vierähti Siriuksen poskelle eikä hän pyyhkinyt sitä pois, vaan antoi sen valua poskea pitkin mustan villakangastakinkaulukselle. Pian toinenkin kyynel vierähti hiljaa pois pojan silmästä, eikä Sirius voinut enää estää itseään itkemästä. Hän katsoi kostunein silmin Chellyyn joka otti häntä kädestä, kuin voimaa antaakseen. Sirius hymyili hieman ja käänsi taas katseensa Dumbledoreen, joka oli lopettanut puheensa ja piti kättään siinä kohdassa arkkua, jossa Merida Potterin pää oli.
’’Toivottavasti, Merida, et muista huonoja muistoja elämästäsi, vaan ainoastaan kauneimmat hetket ja ihanimmat muistot rakkaidesi seurassa’’, Dumbledore aloitti, ’’sillä tässä elämänkaaressa sinulla oli tärkeä tehtävä: täydentää yksi elämä ja luoda yksi uusi. Muistamme sinut aina sydämissämme äitinä, pikkusiskona, lapsena, aviovaimona ja ennen kaikkea: ystävällisenä ihmisenä, jolla oli suuri sydän. Merida Potter, lepää rauhassa ja vie kauneimmat muistosi mukanasi taivaaseen.’’

Dumbledoren sanojen jälkeen oli ihme, jos joukossa oli yhtään ainutta kuivaa silmäparia. Kaikkien arkun ympärillä olevien vieraiden kädessä oli litimärkä nenäliina, jolla he pyyhkivät vuolaasti valuvia silmiään.
’’Haluaisitko sanoa vielä jotain, Stefan?’’ Dumbledore kysyi ja hänen silmänsä kimaltelivat pienistä kyynelistä. Stefan pudisti päätään. Hän ei ilmeisesti olisi pystynyt saamaan sanaakaan suustaan ilman, että olisi romahtanut täysin.
’’Hyvä on’’, Dumbledore vastasi ja veti sauvansa takustaan. Hän teki suuren kaaren arkun yläpuolella ja tämän jälkeen se alkoi hohtaa kirkkaan valkoisena. Dumbledore osoitti sauvallaan arkkua ja se alkoi hitaasti kohota maasta edelleen kirkasta valoa hohtaen. Hän ohjasi Meridan ja arkun syvään kuoppaan, joka oli aivan vieressä siitä paikasta, jossa Dumbledore oli siunannut Meridan sielun. Arkku alkoi laskeutua hitaasti mutta varmasti kohti pimeää maata ja pian se kohtasi kuopanpohjan hennosti tömähtäen. Vieraat katsoivat hetken ennen kuin kukin vei kukkansa ja luki tekstin, mitä nauhaan oli kirjoitettu.

Jamesin kyynelet virtasivat hiljaa poskilla kun hän jäi vielä seisomaan Lilyn kanssa pihamaalle. Hän irrottautui Lilyn kädestä, käveli kuopan reunalle ja katsoi sinne. Siellä hänen äitinsä oli. Valkoisessa kauniissa arkussa, jonka päällä oli ainakin tusina kukkakimppuja. James kumartui ja otti maasta multaa sormiinsa ja ripotteli ne kuoppaan. Kukkien terälehdet heilahtivat hieman kun multapisarat tippuivat niiden päälle.
’’Hyvästi äiti’’, James kuiskasi ja kääntyi haudalta Lilyyn päin ja asteli tämän luokse. Lumihiutaleet leijailivat vielä suurina heidän päälleen.
’’Mennään sisälle’’, Lily kuiskasi ja ojensi kätensä johon James tarttui kylmillä sormillaan. He lähtivät kävelemään hitaasti kohti hirsitaloa, joka hiljalleen alkoi peittyä ohueen lumiverhoon.

In the circle of life
It’s the wheel of fortune
It’s the leap of faith
It’s the band of hope
‘Till we find our place
On the path unwinding
In the circle, the circle of life

--
Kommenttia saa laittaa. Ai niin, ja noi sanat, mitkä tuossa lopussa on, on Elton Johnin kappaleesta Circle of Life. Ajattelin että se jotenkin sopisi tuohon looppuun. Mene ja tiedä mitä mieltä te tuosta sitten olette.

[tiny]

Tarina on aivan ihana! Ja tämä luku oli todella koskettava, kyyneleet oikein kihosi silmiin kun luin. Henkilöiden reaktiot olivat myös oikein aitoja, luku oli loistava. En oikeen osaa antaa pitkiä kommentteja, mutta sanonpahan vain että tarina on loistava.

Jatkoa (:


tiny

[nuuhku]

mullakin tuli kyyneleet silmiin ku luin tätä lukua. tosi hienosti kirjotit tän luvun =) jatkoa odottelen ^^

~nuuhku

[hennna]

hei, tämähän oli aikas kiva:)
tykkäsin, hahamot olivat todellisen tuntuisia, mitänyt muutamassa kohdin hieman OoC :

joo, sitä rakentavaa.  puhekielen sanat häiritsivät, mielestäni ne eivät vaan kuulu HP-ficceihin.
kirjoitus virheitä löytyi, ensikerralla tarkkavaisuutta:)
sitten vielä sellainen juttu, että tekstisi on paljon pelkkiä vuorosanoja, ja vaikka ne ovat eloisia, ja tarinassa pysyy hyvin kärryillä ilman suurempaa muuta teksiä, sitäkin toivoisin väliin.

eipä muuta,henna
toivottavasti rakentavani ei ollut liian tylyä:o

P.S. ja betaa voin suositella, mikäli sinullla ei sellaista ole:)

[suklaasammakko]

Tää oli ihana luku. Kaikki muutkin on, mutta tää eri tavalla. Kyyneleet silmissä luin tuon lopun, ja tuo biisi sopi mielestäni loistavasti tuohon kohtaan. Niin, ja kuten muutkin ovat tässä sanoneet, henkilöiden reaktiot todella olivat aidontuntuiset. Nuo Jamesin muistelut oli ihania ja todella sopivat tuohon. Tässä luvussa oli myös kauniita kuvailukohtia.
Mutta äh, olen ihan sanaton tämän koskettavan surullisen, mutta loistavan luvun jälkeen, että jäänkin nyt vain odottelemaan jatkoa.<3

-suklaasammakko

[Ansqu]

Oi! Tuo lopu oli niin ihana.. Vielä kun lukunopeuteni sopi JUURI kohdilleen. Nuo sanat tulivat JUURI kun ne kulkivat korviini.. Pöf.. Mutta siis.. Ihana. Suloista. Toivottavasti jatkoa tulee pian. Olen kyttäillyt täällä jo hyvän aikaa, ja tä'nään huomasin , että oli tullu tämä uusin osa