Miina-Manta: Kiitos kovasti kommentista
Joops, tässäpä tämä kahdeksasluku. Vaikka nämä ovatkin vanjoha lukuja toivoisin silti kommenttia, jos vaivaudut lukemaan
Ei sen tarvitse olla mikään romaanikommentti, esimerkiksi pelkkä jatkon pyytäminen k'äy (jos siis tähän halutaan jatkoa). Haluan tietää, että luetaanko tätä enää :>
Ev8. Huispauksen koelennot ’’SIRIUS MUSTA!’’ kuului tiukka ääni jostain hyvin kaukaa ja kirja pamahti Siriuksen pulpetille sellaisella voimalla, etteivät sormet olisi hirveästi pitäneet siitä. Oli nimittäin päivän viimeinen tunti ja Siriusta väsyttivät yölliset seikkailut. Hän palasi maanpinnalle pilvilinnoistaan, kohotti hieman päätään, vilkaisi McGarmiwaa ja jatkoi sitten sumutorvimaista kuorsaustaan.
’’JOS HERRA SUVAITSISI EDES HIUKAN HILJENTÄMÄÄN TUOTA KUORSAUSTAAN, NIIN MUUT VOISIVAT OPISKELLA TÄÄLLÄ!’’
’’Häh?’’ Sirius kysyi silmät sirrillään.
’’Anna minun kaikki kestää!’’ McGarmiwa sanoi ja levitteli käsiään, ’’Olet aivan mahdoton!’’ Koko luokka seurasi nyt opettajan ja oppilaan välistä keskustelua, jos sitä siksi voi sanoa, sillä McGarmiwa puhui itsekseen ja Sirius vain sanoi ’’häh?’’ ja ’’jaa’’.
’’Nyt ylös siitä pulpetilta ja seuraa opetusta’’, opettaja sanoi, asetteli hattuaan paremmin ja meni takaisin taulun eteen. Sirius yritti parhaansa mukaan pysyä valveilla, mutta huonoin menestyksin.
’’.. ja tästä näemme ettei ik-’’, McGarmiwan lause jäi kesken, sillä luokkahuoneen täytti jälleen lasia helisyttävä kuorsaus.
’’NYT ULOS TÄÄLTÄ, SIRIUS MUSTA!’’
’’Häh? Missä räjähti?’’ Sirius katsoi opettajaa ja hoksasi tämän suonen sykkivän vaarallisesti ohimolla. Hän näki myös, että opettaja osoitti kohti ovea.
’’Ai minäkö?’’ Sirius kysyi osoittaen itseään ja haukotellen mojovasti.
’’No sinä juuri!’’
’’Äläpäs suotta kiihdy, Minerva-täti. Olen jo matkalla.’’
’’Vai että täti!? VIISITOISTA PISTETTÄ POIS ROHKELIKOLTA!’’
’’Wohou! Ei sinun nyt pisteitä pois tarvitse ottaa! Menen silti, oi kullanmuruni.’’
’’TOISET VIISITOISTA PISTETTÄ POIS ROHKELIKOLTA! JA JOS ET NYT HÄIVY SILMISTÄNI, VÄHENNÄN VIELÄ VIISIKYMMENTÄ PISTETTÄ!’’ Sirius luikki vähin äänin, tai niin vähin äänin kuin pääsi hoippuen ja törmäillen pulpetteihin, pois luokasta. James pyöritteli virnistellen päätään ja kääntyi taas seuraamaan opetusta.
’’Minulla on ihan suunnattoman tylsää!’’ James valitti ja röhnötti nojatuolissaan.
’’Sinäpä sen sanoit’’, Sirius vastasi haukotellen.
’’Oletteko huomanneet, että emme ole tehneet vielä yhtään kepposta tänä vuonna?’’ Peter kysyi.
’’Olemmehan me tehneet yhden. Se kananmunasota’’, Sirius vastasi.
’’No sitä nyt ei lasketa kunnon kepposeksi. Mitäs sanoisitte, jos nöyryyttäisimme taas luihuisia Suuressa salissa?’’ Peter ehdotti.
’’Joo! Mutta nyt minä kyllä tylsistyn kuoliaaksi. Menen jo kentälle’’, James sanoi, nousi ylös paikaltaan ja huusi vielä koko oleskeluhuoneelle:
’’Toivon näkeväni koko muun joukkueen huispauskentällä viidentoista minuutin kuluttua!’’
Tyttöjen makuusalissa oli käynnissä pienimuotoinen kinastelu. Siis lievästi sanottuna.
’’En ole ikinä ollut kiinnostunut huispaamisesta!’’ Lily kiljui suoraan Chellyn naamaa päin.
’’Ainahan sitä voi kokeilla! Tiedä vaikka millainen luonnonlahjakkuus sinä olisit!’’ Chelly vastasi samalla mitalla. Lola ja Kelly tyytyivät katsomaan vaitonaisina vierestä kahden ystävänsä huutoa.
’’Tiedän jo aivan hyvin, että olen maailman surkein lentäjä! Muistatko ensimmäisen luokan lentotunnit? Lensin suoraan seinään!’’
’’No se oli silloin ja nyt on nyt. Olet voinut kehittyä vaikka kuinka hyväksi.’’
’’En ole koskenut luutaan kuin kerran sen jälkeen ja sekin oli vain, että kannoin sen luutakaappiin. Ja luutakaapeista puheen ollen, löysin siitä kaapista sinut ja jonkun korpinkynnen. Se ei TODELLAKAAN ollut mitään mukavinta katsottavaa.’’
’’Sinä poikkeat jälleen aiheesta, tiesitkö?’’
’’En tiennyt. Tai no tiesin, mutta en halunnut sinun huomaavan sitä’’, Lily virnisti.
’’No, miten on. Menetkö koelentoihin?’’
’’No en!’’
’’No kyllähän. Minä tulen henkiseksi tueksesi.’’
’’Ei onnistu. Sitä paitsi karsinnathan ovat vasta ylihuomenna.’’
’’Niin on, mutta silti. Kyllä.’’
’’Ei.’’
’’Kyllä.’’
’’Ei!’’
’’Ei!’’
’’No kyllä!’’ Lily kiljui niin kovaa kuin pystyi. ’’HEI! Tuo ei ollut reilua. Vedätit minua taas tuolla taktiikalla.’’
’’Olen kehittynyt sen käyttämisessä.’’
’’Olisitpa kehittynyt muutenkin’’, Lily mumisi.
’’Minä kuulin tuon. No mitä paikkaa meinasit harkita?’’
’’Sanoinko minä jo, että menen sinne?’’
’’Et suoraan. Mutta minä ehdottaisin etsijää.’’
’’Sillähän on ihan kauheasti hommia!’’
’’Niin on.’’
’’Olenko edelleenkään sanonut, että olen menossa?’’
’’Olet.’’
’’Milloin?’’
’’Nyt.’’
Lily pyöräytti silmänsä taivaisiin. Sitten hän katsoi Chellyä silmiin ja kysyi vakavasti:
’’Entä jos nolaan itseni? Lennän vaikka katsomon penkkejä päin tai tipahdan luudalta?’’
’’No sitä ei ainakaan tarvitse pelätä, että tipahdat luudalta’’, Lola vastasi ja Lily loi tähän kysyvän katseen.
’’Meinaan vain sitä, ettei James anna sinun tippua.’’
’’Eih! Sitten en ainakaan mene, jos hän on siellä.’’
’’Tietenkin hän on siellä. Hänhän on joukkueen kapteeni. Ja mitä sinä muka Jamesista välität? Sinunhan piti inhota häntä.’’
’’Niin mutta...’’
’’Se on sitten sovittu. Sinä menet sinne ja minä tulen henkiseksi tueksesi.’’
’’Enkä mene! Minä sidon itseni sänkyyni kiinni, ettet saa minua siitä irti.’’
’’Ole kiltti Lily! Mennään huomenna vaikka harjoittelemaan!’’
’’En minä osaa lentää!’’
’’No kyllä osaat!’’
’’Mistä tiedät?’’
’’Tiedänpähän vain. Oikeasti. Et sinä mitään siinä menetä, vaikka menetkin karsintoihin.’’
’’En niin, mutta en myöskään halua nolata itseäni koko koulun edessä.’’
’’Et sinä nolaa itseäsi! Sinä kyllä tulet ja asia on loppuun käsitelty’’, Chelly sanoi päättäväisesti, nousi ylös ja lähti kohti ovea, josta pääsi portaikkoon. ’’Menen etsimään Willin.’’
James oli päässyt huispauskentälle kantaen nyt arkkua, joka sisälsi peliin kuuluvat pallot ja toisessa kädessä hänellä oli luutansa. Kello oli jo kymmentä vaille seitsemän, joten hän ajatteli lämmitellä luutaansa ja lennellä sillä muutaman kierroksen kentän ympäri. Hän potkaisi maasta vauhtia, mutta ei kerinnyt lentämään kuin muutaman jalan, kun Sirius jo keskeytti hänet.
’’Tulit sitten etuajassa’’, James huikkasi ystävälleen kentälle laskeutuessaan.
’’Jep. Mitäpä minä tuvassakaan olisin roikkunut?’’ Sirius hyppäsi luudalleen ja lenteli pitkin kenttää. James ei tiennyt, mikä hänen ystäväänsä oikein meni, mutta tämä alkoi laulaa kovalla äänellä.
’’I’m too sexy for my love, too sexy for my love, love, love’s going to leave me!’’
’’Sirius?’’ James huusi Siriukselle ja Sirius hätkähti, koska kuuli ystävänsä käyttävän hänen etunimeään.
’’No?’’
’’Öö... tuota laulusi on oikein ihanaa, mutta en haluaisi millään kuuroutua vielä näin nuorena.’’
’’Jaa... NO MITÄ VÄLIÄ!’’
’’Ja mistähän nyt tuulee?’’
’’Odotas... Pohjoisesta tuulee’’, Sirius virnisti ja lensi huimaa vauhtia Jamesin ohi.
’’Tiedät kyllä mitä tarkoitin.’’
’’Minulla on hemmetti syntymäpäivät kohta!’’
’’Niin?’’
’’No tietysti minä odotan niitä jokavuotisia juhlia!’’
’’Oletko varma, että järjestämme sinulle juhlat?’’
Sirius jarrutti ja lensi melkein luutansa nokan yli. Hän lensi Jamesin kohdalle ja loi vakavan katseen ystäväänsä, joka virnisteli.
’’No sainhan minä sinut hiljaiseksi.’’
’’Järjestättehän te ne juhlat?’’
’’No tietysti, pösilö!’’
’’No hyvä!’’ Sirius sanoi ja liisi jälleen taivaalle laulaen edelleen. James naksautti kieltään ja pyöräytti silmänsä taivaalle.
Kymmenisen minuutin kuluttua loput kaksi joukkueeseen kuuluvaa jäsentä ilmestyi hämärtyvälle stadionille.
’’Hei tännepäin vain!’’ James huusi kaksikolle, joka tallusti kohti kentän keskikohtaa.
’’Mikä Siriukselle oikein on tullut?’’ joukkueeseen kuuluva Sara Wallace, joka muuten pelasi Siriuksen lyöjäparina, huudahti Jamesille.
’’En minä vain tiedä. Tuota on jatkunut jo viisi minuuttia.’’
’’Taitaa olla loman tarpeessa jo nyt’’, Luke Storm sanoi virnistäen ja nousten luudalleen. Hän lensi Siriuksen luokse.
’’HERÄTYS! HARJOITUKSET ALKAVAT!’’ Luke karjaisi Siriuksen korvaan ja tämä käänsi pöllämystyneen katseensa Lukeen.
’’Nyt jo?’’
’’Kyllä, nyt jo. Palaa takaisin niistä fantasioistasi ja tule tuonne alas’’, Luke sanoi ja liisi muun joukkueen luokse Siriuksen seuratessa vanavedessään.
’’Onko meidän muuten mitään järkeä pitää näitä harjoituksia, sillä eihän tässä joukkueessa ole tällä hetkellä kuin neljä pelaaja’’, Sara sanoi.
’’Niin juuri. Emme pidäkään tänään sellaisia kunnon harjoituksia. Otamme vain tuntuman luutaan kesän jälkeen ja päätetään vähän niistä koelennoista, jotka ovat muuten kahden päivän päästä’’, James luennoi. ’’Eli ei kun luudan selkään vain ja kaato ja ryhmyt vapaaksi.’’
’’Kuka pelaa mitäkin paikkaa?’’ Sirius kysyi.
’’Ai niin joo. Ääh, ei näistä harjoituksista tule yhtään mitään. Sovitaan nyt tarkemmin niistä koelennoista ja päästän teidät vapaaksi. Elikkä. Kaikille varmaan käy ylihuomenna?’’ Joukkueessa kuului hyväksyvää muminaa.
’’Pidämme myöskin varmaan sen rajan kolmasluokkalaisista ylöspäin?’’ Jälleen muminaa.
’’Sitten katsotaan, mitä paikkoja on vapaana. Eli meiltä puuttuu etsijä ja kaksi jahtaajaa. Luke, sinä olet luultavasti edelleen pitäjänä?’’
Luke nyökkäsi.
’’Ja Sara ja Sirius varmaan ovat lyöjiä?’’ Molemmat nyökkäsivät.
’’Hyvä. Minä olen yksi jahtaaja, joten kaikki pitävät paikkansa’’, James sanoi, ’’voitte lähteä tai jäädä lentelemään tänne. Kentän varausaikaa on jäljellä vielä puoli tuntia.’’
Kukaan ei jäänyt, sillä kaikilla oli jotain menoa.
’’No, mekin varmaan sitten lähdemme tästä tupaan’’, Sirius sanoi ja lähti vihellellen luutavarastoa kohti.
Chelly asteli tyytyväisenä tyttöjen portaikkoa pitkin kohti oleskeluhuonetta ja näki Williamin tulevan sisään muotokuva-aukosta. Hänellä oli suuri paketti kädessään, mutta Chelly ei tiennyt sen sisällöstä mitään, vaan juoksi Williamin luokse ja hyppäsi tämän kaulaan.
’’Hei! Varohan vähän, kulta!’’ William naurahti ja suukotti Chellyä poskelle. Paketin sisältä kuului pieni äännähdys ja Chelly kavahti kauemmas.
’’Mitä tuossa on?’’
’’Saatpahan nähdä. Yllätyt varmasti!’’ William meni Kelmien nurkkapöydän luokse ja laski paketin siihen. Hän repi ruskean käärepaperin pois sen päältä ja paketista paljasti suuri lintuhäkki, jossa oli suuri papukaija. Papukaijan väritys oli hurmaava. Muuten se oli merensininen mutta vatsassa sillä oli auringonkeltaista ja päälaella vihreänsinistä. Sen nokka oli siro ja silmien ympärillä oli mustia juovia, jotka tekivät siitä uteliaan näköisen.
’’Oi se on ihana!’’ Chelly huudahti ja hyppäsi Williamin kaulaan, ’’kiitos siitä.’’ Tyttö suuteli poikaystäväänsä ja oleskeluhuoneessa kuului vislauksia ja pieniä taputuksia.
’’Minkä nimen minä sille annan?’’
’’Päätä itse. Se on sinun nyt’’, William virnisti, ’’lähden tästä vielä kävelemään.’’
’’Okei’’, Chelly sanoi ja suukotti Williamia vielä kiitokseksi poskelle. Hän nosti lintuhäkin ja lähti raahaamaan sitä tyttöjen makuusaliin.
’’Mikä tuo on?’’ kuului kolme kysymystä kuin yhdestä suusta, kun Chelly astui makuusalin ovesta sisään.
’’Papukaija’’, Chelly vastasi ja istahti sängylleen.
’’Ja mistähän sinä tuonkin sait?’’ Kelly kysyi puolestaan.
’’Williltä.’’
’’Ja mistähän hän sen on saanut?’’ Lily kysyi epäluuloisesti.
’’Kaupasta? Siis vieläkö sinä luulet, että hän on joku mielipuoli?!’’
’’En mahda itselleni mitään.’’
’’Jaaha. No nyt pitää keksiä vain nimi sille.’’
’’Miten olisi Dax?’’
’’Dax... Dax... Joo, se kuulostaa hyvältä! Ristin sinut siis Daxiksi.’’ Chelly sanoi papukaijalleen, kun se käänsi päänsä kallelleen.
’’Kraa, Dax, kraa!’’
’’Hei! Se osaa puhua!’’ Lola huudahti ja tuli lähemmäs Daxia ja Chellyä.
’’Onpa se kauniin värinen!’’ Kelly ihasteli katseltuaan tarkemmin Daxia, ’’Mistähän maasta se on?’’
’’Luulisin, että jostain sademetsästä. Ehkä Amazonilta tai jostain Indonesian saaristosta.’’ Chelly arveli.
’’Voi ei!’’ Lily huudahti.
’’Mitä nyt?’’
’’McGarmiwa ei kyllä tule pitämään tästä. Tylypahkaan ei saa tuoda muuta kuin kissan, rotan, pöllön tai rupikonnan’’, Lily luetteli.
’’Emme vain näytä sitä McGarmiwalle, siinä kaikki. Ja onhan tuo käytännössä pöllö. Lintujahan ne molemmat on’’, Chelly sanoi, kuin asia ei olisi voinut olla päivää selvempi.
’’No niin joo, mutta katsokin, ettei se pääse karkuun’’, Lily sanoi, ’’En nimittäin halua papukaijan kakkoja vaatteisiini tai sänkyyni.’’
’’Okei, äiti’’, Chelly virnisti.
William käveli käytävällä vihellellen hiljakseen. Hän huomasi tulleensa eteisaulaan ja näki luihuispojan nojailemassa Suuren salin oveen. William meni lähemmäs ja tunnisti pojan kotitaloustuntien ryhmässä olevaksi Marcel Westerlyksi. Hän käveli pojan luokse aikomuksenaan moikata tätä.
’’Ohhoh. Mitäs se meidän rohkelikkopoika täällä tekee?’’ Marcel virnisti, ’’Tule tuonne. Reguluksella on sinulle tärkeää asiaa.’’
’’Ja kukahan tämä Regulus on?’’ William kysyi epäluuloisesti.
’’Kaverini, eikä siitä sen enempää. Tuletko?’’ Williamin vastausta odottamatta Marcel tarttui pihtimäisellä otteella hänen ranteesta kiinni ja lähti johdattamaan tätä kohti luihuisten tupaa.
Williamille tuli aina kylmät väreet, kun tämä laskeutui tyrmiin. Siellä oli niin kylmää ja kosteaa, ettei hän tajunnut, miten luihuiset pystyivät nukkumaan sellaisessa paikassa. Marcel johdatti hänet pienen joukkion luokse, johon kuului tyttö, jolla oli kalpeat kasvot ja mustat olkapäille ulottuvat, elottomina roikkuvat hiukset. Poika, jolla oli platinanvaaleat hiukset, jäänharmaat silmät ja lipevä ilme. Siinä oli myös poika, jolla oli rasvaiset hiukset sekä laittoman suuri nenä ja huomattavasti Siriuksen näköinen poika, jolla oli lyhyet, mustat pystyhiukset, mutta muuten häntä olisi voinut luulla Siriuksen kopioksi. Tämä Siriuksen klooni oli keskellä koko joukkiota. Hän huudahti Marcelille tervehdyksen, mutta hänen ilmeensä muuttui jotenkin ovelan ja yllättyneen ilmeen sekoitukseksi, kun tämä näki Williamin.
’’Aah, sait siis hänet tänne. Hyvä.’’
’’William, tässä on Regulus Musta’’, Marcel esitteli.
Regulus on siis jotain sukua Siriukselle. Ihmekös jos tämä on niin samannäköinen, William ajatteli.
’’Minulla olisi hieman asiaa. Koskien sitä saastaista verenpetturiveljeäni’’, Regulus sanoi ja hätisti ystävänsä pois.
’’Kerro asiasi’’, William sanoi.
’’Koskee se myös tyttöystävääsi Chellyä.’’
Siitä jos mistä Regulus oli ansainnut Williamin huomion.
’’Kerro!’’
’’Niin sitä vain, että oletko huomannut miten Sirius vilkuilee Chellyä?’’
’’En. Miten niin?’’
’’No esimerkiksi tässä vähän aikaa sitten näin heidät yhdessä käytävällä.’’
’’Valehtelet!’’
’’En. He pitivät toisiaan kädestä kiinni.’’
Nyt William oli jo raivoissaan.
’’Ei Chelly sellaista tekisi.’’
’’Mistä tiedät?’’
’’En usko sinua!’’ William lähti harppomaan tyrmistä pois ja Regulus hymyili ilkeästi hänen selälleen.
’’Homma hoidettu’’, Regulus mutisi itsekseen ja lähti omaan tupaansa.
James ja Sirius raahautuivat oleskeluhuoneeseen.
’’Olipas pitkät harjoitukset’’, Remus huomautti.
’’Emme me harjoitelleet. Sovimme vain koelennoista’’, James vastasi, ’’Ja niistä tulikin mieleeni, että pitää ilmoittaa halukkaille.’’
Hän nousi pöydälle seisomaan ja taikoi melutus -loitsun.
’’Kröhöm’’, hän rykäisi ja oleskeluhuoneeseen tuli hiljaista.
’’Rohkelikon huispausjoukkueen kapteenina, minun on ilo ja kunnia ilmoittaa, että koelennot ovat ylihuomenna. Vapaina ovat kaksi jahtaajan paikkaa ja etsijän paikka. Halukkaat, kolmasluokkalaisista ylöspäin olevat, saavat ilmestyä luutineen huispauskentälle heti koulupäivän päätyttyä. Kiitos ja näkemiin.’’
Puheensorina palasi huoneeseen. Kelmejä lähimmässä pöydässä olleet tytöt supattivat kovaa vauhtia.
’’Minun on kyllä pakko päästä siihen joukkueeseen!’’, yksi tytöistä sanoi toiselle.
’’Minkä ihmeen takia?’’ toinen kysyi.
’’No kun Siriuskin on siinä!’’
Sirius käänsi katseensa tyttöihin ja sanoi heille:
’’En usko että James hyväksyy teidät joukkueeseen pelkästään minun takiani.’’
Tytöt punehtuivat todella rajusti ja kipittivät tyttöjen makuusalin portaisiin hihittäen.
’’Ärh, en kestä noita piipittäjiä!’’ Sirius voivotteli.
’’Mitäs omistat noin hyvän ulkokuoren. Sisältä sinä kylläkin olet kuin muumio’’, sanoi juuri huoneeseen tullut Chelly.
’’No etkö itse raivostuisi vähemmästäkin?’’
’’Saan kuule kestää ihan yhtä paljon piipittäjiä kuin sinäkin’’, Chelly vastasi ja kääntyi juuri hänen kohdalle tulleeseen poikaan päin. ’’Ei, en ole tulossa treffeille kanssasi. Olen nimittäin varattu.’’
’’Niin mutt-’’ Poika yritti sanoa.
’’Ei muttia. En ole tulossa.’’
’’Olin vain menossa makuusaliini’’, poika sanoi hiljaa ja meni Chellyn ohi. Chelly näytti hölmistyneeltä ja Sirius räkätti sohvalla maha kippurassa. Hän meni Siriuksen luokse ja tiputti tämän pois sohvalta, juuri kuin William tuli sisään muotokuvasta. Hän jäi katsomaan Chellyä ja Siriusta, jotka nyt kamppailivat sohvapaikasta.
Ehkä Reguluksen puheissa oli sittenkin perää. He näyttävät nauttivan toistensa seurasta, William ajatteli.
’’ÄLÄ!’’ Chelly kiljaisi, ’’EI SAA KUTITTAA!’’
William päätti, että tämä sai riittää. Hän lähti harppomaan kohti makuusaliaan ja oli kaataa Lilyn, joka vuorostaan laskeutui oleskeluhuoneeseen.
’’Auts! Mikäs sinulla on?’’ Lily kysyi Williamilta.
’’Ei mikään’’, poika vastasi ja hävisi portaikkoon. Lily kohautti olkapäitään ja meni Chellyn luokse sohvalle. Chelly oli voittanut Siriuksen sohvapaikkakamppailussa, joten Lily pystyi istumaan ystävänsä viereen. James katsoi häntä kaipaavalla katseellaan, mutta tyttö ei suonut tälle minkäänlaista lohtua siihen. Päinvastoin. Hän vain pahensi Jamesin rakkauden tuskaa, joka paheni päiväpäivältä pahemmaksi. Poika huokaisi niin syvään, että ääni kantautui Lilyn korviin asti. Se sai pienen pistoksen tuntumaan tämän sydämessä. Hänen ei ennen ollut ollut vaikea kuunnella Jamesin huokauksia, mutta nyt ne saivat Lilyn sydämessä tuntumaan pahalta.
’’En kestä enää!’’ hän huudahti ajatuksensa ilmoille. Muut käänsivät päänsä häneen ja Lily punastui hieman.
’’Mitä et kestä?’’ Sirius kysyi virnistellen.
’’Öö.. sitä, etten ole tehnyt läksyjä. Menen tekemään ne. Nähdään joskus.’’ Hän nousi ylös Chellyn vierestä ja juoksi tyttöjen portaisiin.
Hän hiljensi vauhtinsa vasta sitten, kun tiesi, etteivät muut enää nähneet häntä. Tyttö istahti portaisiin ja kyynel vieri pitkin hänen poskeaan. Lily pyyhkäisi sen hitaasti kämmenselkäänsä ja nojasi kylmään kiviseinään.
Ei hän kyllä enää ole ihastunut minuun... ei varmasti ole... Lily ajatteli kyynelten vieriessä hitaasti poskia pitkin.
Olen nyt siitä aivan varma... hän ei valehdellut silloin... Mitä minä TEEN?! James on selvästikin rakastunut minuun... rakastunut pysyvästi...Seuraavana aamuna aamupalalla Lilyn silmät olivat turvoksissa. Hän oli itkenyt itsensä illalla uneen ja ilmeisesti myös yöllä. Hän ei ollut aamulla vaivautunut siistimään kasvojaan, vaan oli tullut suoraan aamupalalle herättyään. Lily hämmenteli lusikallaan puuroa, joka oli jäähtynyt aika päiviä sitten.
’’Mikäs sinulla on?’’ Chelly kysyi ja istuutui Lilyn viereen.
’’Ei mikään. Väsyttää vain.’’
’’Ai oletko sinä niin väsynyt, ettet vaivautunut vaihtamaan pyjamaakaan pois?’’
’’En jaksanut. Enkä minä sitä paitsi ole ainoa pyjamabilettäjä täällä’’, Lily sanoi ja vinkkasi olkansa yli Korpinkynnen pöytään.
’’Jaa. No, tänään kyllä menemme sitten harjoittelemaan huomiseen koelentoon.’’
’’Eikä. En minä jaksa.’’
’’No pakko sinun on saatava jotain muutakin mietittävää kuin James.’’
KLANK!
Lily oli pudottanut lusikkansa lautaselleen.
’’Mistä tiedät, että juuri Jamesin takia olen tällainen?’’
’’Sen kuules näkee kilometrien päähän. Päästäisit jo itsesi ja JAMESIN tuosta sydämen tuskasta, ja päättäisit rakastua häneen.’’
’’Se ei ole kyllä noin yksinkertaista.’’
’’Miten niin? Päätät vain, että rakastat häntä. Siinä se.’’
’’Vai niin. No mennään sitten lentämään, mutta vasta koulupäivän päätyttyä.’’
’’Ajattelin kyllä, että lintsaamme tämän päivän.’’
’’Ei kuules tule kuuloonkaan!’’
Vähän paremmalla mielellä Lily otti uuden puuroannoksen lautaselleen ja söi sen hyvällä ruokahalulla.
Vähän matkan päässä Chellystä ja Lilystä Kelmit vetelivät aamupalaansa hyvällä ruokahalulla. Remus oli vielä sairaalasiivessä toipumassa kuutamokeikasta, mutta pääsisi pois jo seuraavana päivänä. Sirius luki Päivän Profeettaansa, jonka pöllö oli hetki sitten tiputtanut hänelle.
’’Eivätkö ne postipöllöt IKINÄ opi, ettei lehteä tai postia tarvitse tiputtaa maitolasiin tai puurolautaselle?’’ Sirius manasi ja pyyhki hilloa pois lehden etusivulta.
’’Niiden aivokapasiteetit eivät riitä sinne asti’’, James vastasi ja hotki jo toista puurolautastaan. Sirius otti kurpitsamehupikarinsa ja hörppäsi siitä. Yhtäkkiä hän kuitenkin pärskäytti kaiken lehden etusivulle.
’’Ei taida Anturajalankaan aivokapasiteetit riittää siihen, ettei lehteä tarvitse uittaa kurpitsamehussa’’, Peter virnisti.
’’Ei se siitä johdu vaan tästä’’, Sirius sanoi ja läväytti lehden Jamesin lautaselle.
’’Missä kaikkialla te meinasitte sitä vielä uittaa?’’ Peter kysäisi ja vilkaisi lehteä, jossa oli nyt hilloa, puuroa ja kurpitsamehua.
’’Ruikulin hiuksiin tuo sopisi hyvin, mutta koettakaa lukea se teksti siitä’’, Sirius sanoi. James pyyhkäisi puurotahran pois suuren mustavalkokuvan päältä ja näki kuvan tuhoutuneesta Taikaministeriön aulasta. Kuvassa oli kotitonttuja siivoilemassa patsaiden palasia ja pölyä, jota patsaat murentuessaan olivat aiheuttaneet. Muutama Taikaministeriön jäsen oli massa makaamassa, epäilemättä haavoittuneina.
’’Milloin tämä on tapahtunut?’’ James kysyi tutkaillen kuvaa.
’’Eilen’’, Sirius vastasi. James siirsi katseensa otsikkoon, joka kirkui lyhyen, mutta ytimekkään artikkelin yläpuolella:
JÄLLEEN HYÖKKÄYS MINISTERIÖÖN[/b]
Eilen illalla Taikaministeriöön hyökkäsi hänen-jonka-nimeä-ei-pidä-mainita kannattajat. Joukko, joka tunnetaan myös nimeltä kuolonsyöjät, hyökkäsi ensin ministeriön aulaan ja jatkoi siitä muualle rakennukseen. Ministeriön tiloissa ei ollut montaakaan työntekijää enää paikalla, mutta aurorit saapuivat pysäyttämään kuolonsyöjät, ennen kuin he pääsivät pitkälle. Haastattelimme erästä auroria:
’’Emme tiedä vielä syytä, miksi he hyökkäsivät tänne, mutta eiköhän me saada se syy selville’’, aurori Stefan Potter vastasi lehdellemme.
Hyökkäyksessä loukkaantui kaksi auroria ja kolme kuolonsyöjää. Kuolonsyöjät toimitettiin Azkabaniin myöhään eilen illalla ja aurorit eivät saaneet vakavia vammoja ja pääsevät sairaalasta lähipäivinä. Hyökkäyksestä odotamme lisätietoja lähipäivien aikana. James huokaisi helpottuneena, ettei kukaan ollut kuollut.
’’Kuoliko kukaan hyökkäyksessä?’’ Peter kysyi, sillä ei ollut voinut lukea lehteä Jamesin takaa.
’’Ei. Kolme kuolonsyöjää passitettiin vankilaan ja kaksi auroria loukkaantui lievästi. Mitä he luulevat saavuttavansa hyökkäilemällä joka paikkaan kuitenkaan viemättä niistä mitään?’’
’’Luulisin, että se saavat siitä jotain sairasta mielihyvää’’, Siruus tuumasi.
Hän selasi lehden läpi ja huomasi, ettei siinä ollut mitään mielenkiintoista ja päätti sitten lukea sarjakuvat takaa.
Koulupäivä meni nopeasti. Liian nopeasti Lilyn mielestä, sillä häntä ei paljoa huvittanut mennä lentämään koulun jälkeen. Hän ei ollut pystynyt keskittymään hyvin, sillä James oli pyörinyt hänen mielessään ja tämän surulliset kasvot näkyivät vähän väliä Lilyn silmissä. Lily läppäisi itseään pienesti poskelle, jotta James häipyisi hänen mielestään.
’’Ja ei kun laukut makuusaliin ja huispaamaan’’, Chelly sanoi ja johdatti Lilyn pois loitsuluokasta. He kävelivät pikavauhtia Rohkelikkotorniin ja saman tien lähtivät kentälle.
’’Joudut nyt ikäväksesi lainaamaan koulun luutaa, mutta etköhän sinä sillä ilmassa pysy’’, Chelly sanoi ja ojensi luudan Lilylle.
’’En olisi siitä niinkään varma’’, Lily mutisi ja otti luudan vastaan. Hän hyppäsi sen selkään.
’’Mitäs nyt tehdään?’’ hän kysyi.
’’Kyllä sinä tiedät. Potkaiset maasta vauhtia ja annat mennä. Ei kannata heti alkuun mennä kovin korkealle.’’
Lily noudatti ystävänsä ohjeita ja polkaisi maasta hieman vauhtia. Luuta lähti sulavasti liikkeelle ja Lily tunsi kuinka kylmä tuuli ulisi hänen korvissaan.
’’No miltä tuntuu?’’ Chelly huusi Lilylle. Lily ei kuullut mitään. Hänen ajatuksensa olivat jääneet maan tasalle ja kuulokin oli jäänyt siinä samassa rysyssä. Lily tajusi, miten ihanaa lentäminen olikaan. Silti häntä vielä mietitytti, miten hän pystyisi lentämään keskellä huispausottelua ja etsimään sieppiä.
Ei, ei siitä tule mitään, Lily ajatteli ja palasi takaisi Chellyn luokse.
’’No, miten meni? Minusta se näytti ainakin tosi hyvältä.’’
’’No olihan se ihan kivaa, mutta en usko että pysyn ilmassa, jos pitää metsästää sieppiä ja varoa ryhmyjä.’’
’’Siksi minä juuri varastinkin tämän’’, Chelly sanoi ja veti taskustaan siepin.
’’Oletko hullu?! Ei koulun omaisuutta saa ottaa ilman lupaa!’’
’’Ei se olekaan koulun omaisuutta, vaan Jamesin.’’
’’Silti. Miten sinä sen sait?’’ Lily kysyi uteliaana.
’’Helposti. Kävin poikien makuusalissa, pengoin Jamesin tavarat ja otin tämän. Löysin sieltä myös tämän’’, Chelly sanoi ja ojensi Lilylle reunoista revenneen valokuvan. Kuvassa oli Lily, ehkä vuosi takaperin. Hän hymyili iloisena auringon hehkuessa hänen hiuksissaan ja hameen hulmutessa tuulessa. Oli selvästikin kesä. Lily siveli kuvaa peukalollaan. Kuvan pinnassa oli pieniä länttejä.
’’Mitähän nuo läntit ovat?’’ Chelly kysyi. Lily arvasi mitä ne olivat. Ne olivat kyyneleitä. Jamesin kyyneleitä. Lilyn oli vaikea kuvitella niin omahyväinen ja idiootti ihminen, kuin James oli, itkemässä.
’’Joo... ehkä meidän pitäisi ensin harjoitella vaikka tennispalloilla, ettei sieppi katoa’’, Lily ehdotti.
’’Joo. Voin taikoa ne lentelemään ympäriinsä. Missä niitä muuten on?’’
’’En minä vain tiedä’’, Lily naurahti, ’’Käy katsomassa vaikka huispausvarustevarastosta.’’
’’Miksi juuri minä?’’
’’Minä en jaksa mennä hakemaan niitä’’, Lily sanoi hymyillen ilkikurisesti.
’’No minä menen.’’
Chelly lähti ja Lily jäi jälleen tuijottamaan kuvaa, joka hänellä yhä oli vasemmassa kädessä.
Tämä kyllä vahvistaa, että James on OIKEASTI rakastunut minuun, hän ajatteli.
’’Täällä! Ne löytyivät Lily!’’ Chellyn ääni kuului varastosta ja Lily palasi maanpinnalle.
’’Hyvä! Tuo ne tänne.’’
Chelly raahasi sangollisen keltaisia tennispalloja Lilyn luokse.
’’No niin, hyppää luudan selkään, niin minä taion nämä lentämään.’’
Lily teki työtä käskettyä ja pian hän jo viilettikin taivaalla.
’’No niin, oletko valmis Lily?’’
Lily nyökkäsi vastauksen ja ensimmäinen pallo lensi Lilystä kymmenen metriä eteenpäin ja hän syöksyi sen perään. Hetken päästä Lily puristi pallon nyrkkiinsä ja hymyili onnistumiselleen.
’’Hyvä! Nyt lennätän sen vähän kovempaa ja liikuttelen sitä ilmassa edestakaisin’’, Chelly huusi ja seuraava pallo liisi ensin Lilyä kohti ja sen jälkeen se lähti kiertelemään ympäri kenttää. Lily lensi sen perään ja kiihdytti vauhtinsa niin kovaksi, että saavutti pallon. Chelly hyppi ilosta maassa ja Lilyäkin ihmetytti, miten hän oli saanut jo kaksi palloa kiinni ilman, että olisi tipahtanut luudalta tai lentänyt katsomoihin.
He jatkoivat sitä tunnin ja Lilystä alkoi tosiaan kehittyä todella hyvä.
’’No niin! Otetaan vaikka pari kertaa tämä Jamesin sieppi, niin saat tuntumaa oikeaan peliin! Taion vaikka nuo tennispallot lentelemään ryhmyinä’’, Chelly komensi Lilyä ja tämä suostui. Chelly päästi siepin irti ja se pinkaisi saman tien yläilmoihin. Tennispallot alkoivat liidellä Lilyn ympärillä, mutta jäivät pahasti jälkeen, kun hän syöksyi siepin perään. Muutaman sekunnin kuluttua Lily puristi ylpeänä sieppiä oikeassa nyrkissään.
’’JES!’’ Chelly kiljui ja hyppi maassa, ’’LILY SINUSTA KYLLÄ TULEE ROHKELIKON UUSI ETSIJÄ!’’ Lily hypähti luutansa selästä maahan ja halasi Chellyä.
’’Kiitos kun harjoitit minua’’, Lily kiitti, ’’Sinusta voisi tulla hyvä huispausopettaja.’’
’’Ei nyt ehkä kuitenkaan’’, Chelly sanoi, ’’Lähdetäänkö takaisin tupaan?’’ Lily nyökkäsi. He veivät ensin pallot ja luudan varastoon ja menivät sitten takaisin linnaan.
’’No, miten meni?’’ Lola kysyi ensimmäisenä takan äärestä.
’’Meni mikä?’’ James kysyi lattialta pelaten shakkia Siriuksen kanssa.
’’Ei paljon mikään. Saat sitten nähdä’’, Lily vastasi ja soi pienen hymyn Jamesille. Suunnilleen hääkellot alkoivat soida iloisina hänen päässään tuosta taianomaisesta eleestä. Sirius joutui koputtamaan ystävänsä päätä, jotta tämä tulisi takaisin ihmisten pariin. Lily pyöräytti silmiään ja meni hymyillen makuusaliin.
’’Menen tekemään läksyt’’, hän huikkasi vielä portaiden juurelta, ’’James, tuletko hakemaan, kun pitää lähteä partiointiin?’’ James tuijotti Lilyä hiljaa ja Lily joutui heiluttamaan kättään, että James heräisi.
’’Jo- joo. Totta kai.’’
’’Hyvä.’’
’’Uu, Lily pyysi sinut jo hakemaan hänet’’, Sirius virnisti, ’’Oi kuinka romanttista.’’
James läppäisi Siriusta leikillisesti takaraivoon ja hymyili leveästi.
’’Hän pyysi vain hakemaan, ettemme myöhästy partioinnista, pöllö. Ei siinä mitään romanttista ole.’’
’’Silti.’’
’’Jos vain keskitytään tähän peliin?’’
’’Itse hypit fantasian ja todellisuuden rajalla koko ajan!’’
’’McGarmiwa oli oikeassa.’’
’’Missä niin?’’
’’Sinä todella OLET mahdoton!’’
’’Tietenkin!’’
Kun kello alkoi lähestyä yhtätoista, James päätti lähteä hakemaan Lilyn.
’’Joop. Taidanpa tästä mennä hakemaan hänet’’, James sanoi ja nousi ylös. Hän käveli poikien makuusalin portaisiin ja katosi niihin. Chelly oli aikeissa lähteä Lolan ja Kellyn kanssa, mutta Sirius keskeytti heidän matkansa.
’’Ei, älkää menkö. Antaa heidän olla hetki kahdestaan.’’
Lola, Chelly ja Kelly istuutuivat takaisin paikoilleen ihmetellen tätä puolta Siriuksesta. Aivan kuin hän itse ei olisi muka halunnut mennä keskeyttämään Lilyn ja James välillä ehkä olevaa pientä kipinää. Okei, ei se kipinä välttämättä niin pieni ollut. Chelly toi tämän ajatuksen ilmoille sanomalla: ’’Ja aivan kuin sinä et janoaisi päästä keskeyttämään heitä.’’ Sirius katsoi nojatuolistaan oudosti Chellyä.
’’Kuule, sinä voit kuvitella mitä lystää, mutta minä en ole niin kylmäsydäminen, että menisin tuonne. Olen vain niin kurkkuani myöten täynnä Jamesin huokauksia ja poissaolevaa olemusta, joten minusta on parempi pysyä toisaalla, jos he saavat vain jossain olla kahden’’, Sirius sanoi pistävästi ja hyvin, hyvin epäsiriusmaisesti. Chelly aikoi sanoa jotain vastaukseksi, mutta ei vain keksinyt mitään hyvää lohkaisua, joten päätti pitää suunsa kiinni.
James oli saapunut heidän makuusaliinsa ja meni nyt ovelle, joka yhdisti Lilyn ja muiden makuusalin Kelmien makuusaliin. Hän astui ovesta sisään ja näki Lilyn makaamassa mahallaan sängyllään. Hän oli ilmeisesti nukahtanut. James käveli tytön sängylle ja istahti sille. Hän sipaisi Lilyn punaisen hiuskiehkuran tytön korvan taakse ja ihaili tämän siroja kasvoja.
Voi miten kaunis Lily on, kun hän nukkuu... Ja ei ihme, miksi hän on nukahtanut. Historiaa. Yäk. Hän otti kirjan pois varovasti Lilyn kainalosta ja laittoi sen yöpöydälle sängyn vieressä. James ei olisi millään raaskinut herättää nukkuvaa Lilyä, mutta ajatteli, että tämä voisi suuttua hänelle siitä, ettei ollut herättänyt tätä partiointiin. Hän tökki Lilyä pienesti kylkeen, mutta tyttö ei herännyt, vaan kääntyi selälleen ja jatkoi uniaan. James antoi pienen suudelman suoraan Lilyn suulle ja tämä raotti silmiään. Kun hän huomasi, kuka oli tullut herättämään hänet, hän hymyili.
’’Onko jo aamu?’’
’’Ei ole. Olit nukahtanut kirjojesi päälle. Meidän olisi tarkoitus lähteä partioimaan’’, James sanoi hiljaa.
’’Äh, ei millään jaksaisi’’, Lily sanoi ja nousi istumaan venytellen.
’’Ei sinun tarvitse. Voin mennä kyllä yksinkin.’’
’’Voi, olet kultainen, mutta tulen silti. Johtajatytön velvollisuus.’’
’’Ihan miten haluat’’, James sanoi ja ihmetteli, miten ystävällisesti Lily kohteli häntä. Aamulla Lily ei ollut ollut huomaavinaan Jamesia, mutta nyt tämä ei ollut suuttunut, vaikka James olikin suudellut häntä. Elämä oli outoa totta tosiaan.
’’Mennäänkö?’’ Lily kysyi, sillä James oli jälleen jäänyt tuijottamaan häntä.
’’Joo.’’
He kävelivät pimeillä käytävillä hiljaa vierekkäin. Lilyn pää heilahteli sivulta sivulle ja tämä haukotteli vähän väliä.
’’Taidat tosiaan olla väsynyt?’’ James kysyi ja Lily nyökkäsi.
’’Viime yönä jäi uni vähän vähiin.’’
’’Mikä valvotti?’’
’’Ääh, ei mitään tärkeätä. Koulujuttuja vain.’’
’’Jaa.’’ Ja jälleen heidän välilleen laskeutui hiljaisuus.
Lilyn uneliaisuus alkoi pikkuhiljaa tarttua Jamesiinkin, sillä häntäkin alkoi haukotuttamaan.
’’Mennäänkö vielä tarkastamaan Tähtitorni?’’ James kysyi haukotellen heti perään.
’’Joo mennään ja lähdetään sen jälkeen tupaan. Ei täällä enää ketään ole.’’ James suostui ehdotukseen ja he suuntasivat askelensa Tähtitornille.
Tähtitornissakaan ei ollut ketään. Lattialla oli pergamentinpala, jonka Lily noukki. Se oli sivu jonkun tähtitieteellisestä esseestä. Hän istahti tornin seinämää vasten ja jäi katselemaan sen suuresta ja kirkkaasta ikkunasta ulos taivaalle. James istahti Lilyn viereen.
’’Hassua. Luulin aina pienenä, kun äiti kertoi juttuja Tylypahkasta, että Tähtitorni olisi paikka, jossa ei olisi kattoa laisinkaan. Luulin, että tänne olisi vain ovi ja siitä pääsisi tasanteelle, jossa kaukoputket olisivat’’, James kertoi. ’’Sen sijaan täällä onkin tilava luokkahuone, jossa on isot kirkkaat ikkunat ja lasiovi, josta pääsee niin sanotulle parvekkeelle.’’
Lilyä hymyilytti.
’’Lapset kuvittelevat aina kaiken yksinkertaisesti’’, Lily hymähti silmät kiinni ja nojasi päänsä Jamesin olkaan.
’’Oletko vielä vihainen minulle, Lily?’’ James kysyi, mutta vastausta ei kuulunut. Sen sijaan Lilyn hengitys oli tasaantunut ja silmät olivat menneet kiinni. Tyttö oli nukahtanut Jamesin olkapäätä vasten. James kietoi kätensä Lilyn harteille ja nojasi päänsä tytön päähän. Pian hänkin oli unessa.
Aurinko häikäisi Lilyn kasvoihin ja tämä laittoi kätensä silmien eteen. Hän raotti silmiään ja hoksasi missä oli ja kenen kanssa.
’’APUA!’’ Lily huudahti. James hänen vieressään hätkähti ja kaatui kyljelleen.
’’Mi-mitä on tapahtunut?’’
’’Voi ei, voi ei, voi ei!’’ Lily voivotteli ja upotti kätensä sotkuisiin hiuksiinsa, ’’Olemme nukkuneet koko yön täällä!’’
’’Oho!’’ Jameskin sanoi aidosti yllättyneenä. Hänellä ei nimittäin ollut minkäänlaista muistikuvaa, siitä oliko nukahtanut vai eikö ollut. Ilmeisesti hän oli nukahtanut.
’’Paljonko kello on?’’ Lily panikoi.
’’Yksi’’, James sanoi ja tajusi vasta hetken kuluttua mitä oli sanonut.
’’YKSI?!’’ Lily kiljaisi, ’’Voi tsiisus! Olemme olleet koko päivän pois tunneilta. Mitähän opettajatkin ajattelevat?’’ James laittoi kätensä tytön olkapäälle, mutta tämä ravistin sen pois.
’’Tämä on sinun vikasi!’’ tyttö ärähti.
’’No millä perusteella?’’ James vastasi hieman vihaisena.
’’Et herättänyt minua!’’
’’No miten minä muka olisin voinut sinut herättää, jos itsekin nukuin?’’
’’OLISIT PYSYNYT HEREILLÄ!’’
’’NO ON VÄHÄN VAIKEAA PYSYÄ VALVEILLA KOKO YÖTÄ!’’ James karjaisi.
’’HÄIVY SILMISTÄNI!’’
’’NO NIIN HÄIVYNKIN!’’
’’HYVÄ!’’
’’HYVÄ!’’ James lähti kiukusta kihisten pois Tähtitornista ja pamautti oven kiinni perässään. Hän katui sitä saman tien, muttei palannut takaisin.
Miksi menin huutamaan Lilylle? Olisin voinut ihan asiallisestikin sen sanoa, James ajatteli ja melkein juoksi kohti oleskeluhuonetta. Hän oli päättänyt, ettei mene enää sen päivän tunneille.
’’Missähän Lily ja James ovat?’’ Chelly kuiskutti Siriuksen korvaan pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla.
’’En tiedä. James ei tullut koko yönä ainakaan nukkumaan’’, Sirius vastasi myös kuiskaten. Chelly kirjoitti lapun ja lähetti sen Kellylle. Kelly otti lapun kiinni ja aukaisi sen. Siinä luki:
Tiedätkö missä Lily ja James oikein ovat olleet viime yön? Hän otti sulkakynänsä ja kirjoitti lapun taakse vastauksen:
En tiedä. Lily ei ainakaan tullut nukkumaan makuusaliin eilen. Kysy Siriukselta, tuliko James.Hän lähetti sen Chellylle ja vuorostaan hän otti sen kiinni ja luki viestin. Luettuaan hän kirjoitti uudelle lapulle:
Kysyin jo, eikä hänkään tiedä. Toivottavasti he ovat olleet yhdessä. Ei nimittäin ole kivaa katsoa, kun molemmat ovat ihan kipeitä toistensa poissaolosta.Kelly nyökkäsi vastaukseksi luettuaan lapun.
’’Jaahas, täälläkös lähetellään lappuja. Ettekö te ole jo liian vanhoja sellaiseen?’’ professori Pepper kysyi Chellyn selän takaa. ’’Näyttäkääpäs ne meille muillekin.’’ Opettaja otti lapun Chellyltä ja luki ne ääneen.
’’Vai niin. Ystävien asioita puidaan nykyään lappujen välityksellä kesken tuntien.’’
’’Öh... tuota... ei me mit-’’ Chelly alkoi selittämää, mutta luokan ovi paukahti auki kauhealla voimalla. Luokassa olijoiden päät kääntyivät ovelle ja siellä seisoi Lily naama melkein yhtä punaisena kuin hänen hiuksensa.
’’Anteeksi aivan kamalasti, kun ryntään tänne tällä tavoin!’’ Lily hengähti.
’’Eipä tuo nyt mitään. Menehän paikallesi, niin jatketaan tuntia.’’
Opettaja meni luokan eteen ja Lily suunnisti hänelle ja Jamesille varattuun pulpettiin, jossa ei sillä hetkellä istunut kukaan.
Onneksi James ei ole täällä nyt. Minä varmaan huutaisin hänelle pienestäkin asiasta, Lily ajatteli ja istuutui paikalleen. Hän kaivoi laukustaan kirjat, pergamentit ja sulkakynän ja alkoi kopioida muistiinpanoja taululta.
’’Missä sinä olit koko yön?’’ Chelly kysyi heti, kun tunti oli ohitse.
’’En paljon missään’’, Lily vastasi ja kiihdytti askeliaan.
’’Älä kuules yritäkään valehdella minulle’’, Chelly sanoi ja harppasi Lilyn vierelle.
’’Chellyltä ei jää ikinä mikään tieto puuttumaan. Hän saa sen kuitenkin jossain vaiheessa tietää’’, Lola luennoi heidän takanaan.
’’Sitä paitsi minäkin olisin ihan kiinnostunut, missä olit’’, Kelly sanoi.
’’Hyvä on!’’ Lily naurahti ja jatkoi hyvin nopeasti, ’’Menimmepartioinnissatähtitorniinjanukahdimmesinne.’’
’’Jaa jaa. Nukuitte sitten yhteen asti siellä?’’ Chelly kysyi.
’’Kyllä.’’
’’Ja sinä suututit Jamesin jotenkin?’’ Kelly kysyi.
’’Näin on.’’
’’Miten sinä hänet suututit?’’ Lola kysyi.
’’Sanoin, että on hänen syynsä, kun nukuimme niin pitkään.’’
’’No miten se Jamesin syytä voi olla, jos itse et herännyt!’’ Kelly huudahti.
’’Sitä minä tässä juuri kadunkin! Huusin hänelle, että se oli hänen syytään. Nyt kaduttaa, sillä en oikeasti tarkoittanut sitä.’’
’’Pyydä anteeksi häneltä.’’
’’Joskus sitten.’’
’’Nyt.’’
’’Viimeistään Siriuksen synttäreillä.’’
’’Voi velli!’’ Chelly huudahti ja pysähtyi keskelle käytävää. Muut katsoivat häntä kysyvästi. ’’Siriuksen synttärit. Milloin ne ovat?’’
’’Kahden viikon päästä. Miten niin?’’ Lily vastasi.
’’Voi hitto! Lupasin Jamesille, että järjestän ne’’, Chelly panikoi. William käveli tyttöjen takana ja hän oli kuullut kaiken, mitä he olivat jutelleet.
Sirius on kyllä aivan liian läheinen Chellylle...’’No onhan tässä vielä aikaa –’’ Lola rauhoitteli.
’’Eikä ole! En vieläkään tiedä, missä me pidämme ne!’’
’’Kyllä sinä varmasti keksit paikan’’, Lily sanoi, ’’mutta nyt. Tunnit odottavat.’’
James talsi jälleen ympäriinsä makuusalissa. Häntä kadutti hyvin paljon se, että oli mennyt karjumaan Lilylle.
Taas yksi murhe päiväjärjestykseen. Mitähän niistä koelennoistakin tulee? Suoraan sanottuna uskon, että se on täysi fiasko... James heittäytyi sängylleen ja jäi tuijottelemaan kattoon.
James oli kaiketi nukahtanut jossain vaiheessa, sillä Sirius ravisteli hänet kovakouraisesti hereille.
’’Herätyyys!’’ Sirius sanoi ja läpsi Jamesia molemmille poskille, ’’koelennot alkavat!’’ Se sai Jamesiin vauhtia.
’’Olenko jo myöhässä?’’ hän kysyi hätäisesti.
’’Et vielä, mutta kohta olet, jos et nyt laita vauhtia töppösiin.’’ James vaihtoi vaatteensa huispauskaapuun. Hän kaatui muutaman kerran vetäessään sukkia jalkaansa, mutta selviytyi jokseenkin kunnialla huispausstadionille.
Sara ja Luke olivat jo odottamassa Siriusta ja Jamesia keskellä kenttää koulun luudat ja huispauspallot mukanaan.
’’No niin, kokelaiden pitäisi tulla ihan näillä hetkillä. Lennetään muutaman kerran vaikka kentän ympäri aikamme kuluksi.’’ James huusi joukkueelle ja he tekivät työtä käskettyä. Kohta neljä punaisiin kaapuihin pukeutunutta hahmoa liiteli kentän yllä. James näki yläilmoista linnan oville ja ne aukesivat. Ulos astui ainakin kymmenen oppilasta.
’’No niin! Sieltä ne nyt tulevat!’’
’’Vielä voi perua!’’ Lily sanoi hätääntyneenä Chellylle, kun he kävelivät muiden mukana kenttää kohti.
’’Ja nyt et kyllä rupea jänistämään!’’ Chelly vastasi ja otti kaiken varalta Lilyn ranteesta kiinni. ’’Muistatko miten hyvä olit eilen, kun harjoittelimme? Pidät vain pääsi kylmänä ja mietit eilistä, niin kaikki menee hyvin.’’ Lily mumisi jotain epätoivoisesta yrityksestä, mutta ei silti kääntynyt takaisin, vaan jatkoi kylmänviileästi kohti kenttää.
Huispauskokelaat astelivat kentän reunalle. James katsoi heitä ja liisi samalla huimaa vauhtia. Yhtäkkiä hän huomasi Chellyn ja Lilyn ja lensi täysillä päin katsomoja.
’’Eräs posottaa ihan pokkana täysillä päin katsomoja!’’ Sirius huusi Jamesille, joka nousi ylös penkkien välistä. ’’Ja mistähän syystä posotit sinne?’’
’’Katso alas, niin tiedät syyn!’’ James huusi vastaukseksi. ’’Ai hemmetti! Varmana katkesi kylkiluu!’’ Sirius vilkaisi maahan ja oli itsekin tippua luudalta. Hän lensi Lilyn ja Chellyn luokse.
’’Mikäs teidät tänne lennätti?’’ hän kysyi tytöiltä. Hän katseli muita hakijoita ja huomasi, etteivät ne kaksi tyttöä, jotka olisivat halunneet joukkueeseen Siriuksen takia, olleet paikalla. Muuten melkein kaikki hakijat olivat tyttöjä.
’’No minkähän takia me olisimme täällä?’’ Chelly kysyi piikikkäästi. ’’Eksyimme reitiltä nakkikioskille ja päädyimme huispauskentälle.’’
’’Meinasitteko te hakea joukkueeseen?’’ Sirius kysyi äimän käkenä.
’’En minä, vaan Lily. Mitä sitten, vaikka hän hakeekin siihen?’’
’’Ei, ei mitään. Ihmettelin vain...’’
’’Ainahan sinä ihmettelet, kun et muuta osaakaan tehdä’’, Chelly sanoi ja meni katsomoon istumaan. Lola ja Kelly juoksivat kentälle juuri ajoissa. He menivät Chellyn viereen istumaan.
’’Menetimmekö me jotain?’’ Kelly kysyi hengästyneenä.
’’Ette mitään muuta kuin sen, että James lensi täysillä päin katsomoja kun näki Lilyn’’, Chelly virnisti.
’’No onneksi se ei ollut näkemisen arvoista’’, Lola sanoi.
’’Toivottavasti kaikki menee hyvin’’, Kelly toivoi ja nosti peukut pystyyn.
’’Varmasti menee’’, Chelly sanoi itsevarmasti.
James hyppäsi kylkeään pidellen takaisin luudalleen ja liisi kentän keskelle, jonne oli kokoontunut kokelaat ja joukkueen muut jäsenet.
’’No niin. Ne teistä, ketkä aikovat hakea etsijäksi, menevät tuonne päähän kenttää ja sitten ne, jotka hakevat jahtaajan paikkaa, tulevat minun kanssani toiseen päähän kenttää. Sirius opastaa etsijäksi haluavia Saran kanssa. Minä ja Luke autamme jahtaajia. No niin. Ei kun menoksi sitten!’’ James johdatti oman puoliskonsa ja Sirius ja Sara veivät toisen, huomattavasti isomman, puoliskon.
’’No niin, etsijäkokelaat. Onko kenelläkään aiempaa kokomusta huispauksesta?’’ Sirius kysyi. Moni pudisti päätään, mutta muutama nosti kätensä ylös. Heidän kokemuksensa huispaamisesta oli se, että kesälomalla olivat pelanneet perheenjäsenten kanssa.
’’Okei. Menkää vaikka tuohon riviin, niin aakkosjärjestyksessä jokainen saa näyttää etsijälahjansa’’, Sara sanoi ja kokelaat menivät riviin. ’’Saisinko nimenne, että tiedän missä järjestyksessä menette?’’ Sara kysyi jokaiselta vuoronperään nimen ja merkkasi sen kansioon, jossa oli tyhjiä lomakkeita. Jokaiseen lomakkeeseen tuli jonkun nimi ja tiedot siitä, miten hyvin oli suoriutunut kokeesta.
’’Ensiksi Lily Evans’’, Sara sanoi tutkailtuaan listaa. ’’Päästämme siepin irti ja lähdet sen perään, kun olen laskenut kymmeneen.’’ Lily nyökkäsi ja nousi luudalleen. Sara päästi siepin irti ja alkoi laskea kymmeneen.
’’NYT!’’ Sara sanoi ja Lily ampaisi matkaan. Sirius otti aikaa kellostaan ja seurasi Lilyn lentämistä.
Hänhän lentää todella hyvin. Miksiköhän hän ei ole hakenut aiemmin joukkueeseen? Sirius ajatteli kun seurasi Lilyn lentämistä.
Lily lensi huimaa vauhtia. Tunne, joka hänen rinnassaan velloi, oli vapauden tunne. Tuntui kuin olisi päässyt ulos suuresta häkistä ja sai lentää minne ikinä halusi. Kuitenkin, Lilyn oli pakko repiä itsensä pois vapauden tunteesta, sillä sieppi liiteli yhä vapaana. Hän kiihdytti siepin lähelle, ojensi kätensä ja nappasi sen kiinni. Sirius ilmoitti ajan Saralle ja Sara merkkasi sen Lilyn lomakkeeseen.
’’Hienoa, Lily. Seuraavaksi otamme ryhmyt peliin. Minä ja Sirius lyömme niitä ja sinä saat ottaa siepin kiinni. Jos selviydyt siitä ilman ryhmyn iskua, olet suorittanut testisi.’’ Lily nyökkäsi jälleen.
Aika tiukat vaatimukset, mutta eipä ne minua lannista, hän ajatteli ja sieppi suhahti jälleen lentoon. Nyt Lily joutui väistelemään ryhmyjä, jotka pomppivat ja kieppuivat hänen ympärillään. Hän puikkelehti sulavasti niiden läpi siepin luokse ja pian hänen sormensa kietoutuivat sen ympärille. Muut taputtivat maassa ja Sara teki jälleen merkinnän hänen lomakkeeseen.
’’Älkää välittäkö kentän toisen pään tapahtumista, vaan keskittykää tähän. Luke menee maalisaloille ja minä olen aina kokelaan jahtaajaparina’’, James opasti. ’’Kunkin pitää kokeilla kymmenen kertaa saada maali ja se, joka saa eniten maaleja on joukkueen tuleva pelaaja ja toiseksi eniten maaleja saanut on toinen pelaaja.’’ James hyppäsi luudalleen ja katsoi listastaan: ’’Ensimmäisenä on Elena Brody. Nousisitko luudallesi, Elena?’’ James opasti ja Elena totteli. He molemmat lennähtivät noin puoleen väliin kenttää ja Jamesilla oli kaato.
’’No niin, nyt syöttelemme kaatoa ja koetat tehdä maalia siitä kohdasta, mistä tuntuu sopivalle. Aloitetaan!’’ James lähti lentämään kaato kädessään ja hetken kuluttua hän heitti sen Elenalle. Elena tiputti kaadon ja syöksähti sen perään, mutta ei saanut sitä kiinni. Toisella yrityksellä he pääsivät lähelle maalia, mutta Luke nappasi kaadon kuin lasin pöydältä. Kolmas ja neljäs yritys olivat hyviä mutta vasta viidennellä kaato sujahti vasemmasta maalisalosta läpi.
Lily katseli muiden suorituksia ja Chelly, Lola ja Kelly olivat tulleet jo kentälle onnittelemaan Lilyä hienosta suorituksesta.
’’Älähän vielä. Vielä on kaksi hakijaa jäljellä’’, Lily suhahti Chellylle, mutta tämä ei välittänyt.
’’No ei noilla toheloilla ole mitään jakoja sinua vastaan. Katso nyt tuotakin. Tuijottaa Siriusta kuin mikäkin lehmä’’, Chelly sanoi silmät viiruina.
’’Ettet vain olisi mustasukkainen?’’ Lily virnisti.
’’Mistä? Siriuksestako? No en TODELLAKAAN!’’
’’Ajattelin vain…’’
’’Ja mitähän rouva Potter on ajatellut?’’
’’Sanohan vielä kerrankin minua rouva Potteriksi, niin saat todella mustatsukat.’’
’’No mitä neiti EVANS on ajatellut?’’ Chelly sanoi painottaen Lilyn sukunimeä.
’’Sitä vain, ettet sittenkin tykkäisi pikkuisen Siriuksesta?’’
’’Ja millähän perusteella?’’
’’Haluat järjestää hänen synttärinsä, katselet silmät viiruina niitä, jotka tuijottavat Siriusta minuuttia pidempään, olette nokat vastakkain joka toinen tunti... Jatkanko vielä listaa?’’ Lily kysyi ja katsoi Chellyä virnistäen.
’’Jamesin seura ei todellakaan tee sinulle hyvää!’’ Chelly ilmoitti.
’’Vai niin. Mielestäni en hirveästi hae Jamesin seuraan. Minusta HÄN hakeutuu MINUN seuraani.’’
’’Ihan miten vain’’, Chelly virkkoi olkiaan kohauttaen, ’’katso nyt! Tuo sammakonkuvatus sai ryhmystä päähänsä! Mitäs kuolasi Siriuksen perään kesken suorituksen!’’ Tosiaan, sillä hetkellä ollut kokelas sai ryhmystä päähänsä, mutta syy oli huolimattomuus. Sara merkkasi ilmeisesti miinuksen paperiinsa. Kentän toisesta päästä kantautui Jamesin karjaisu: ’’KESKITY SIIHEN KAATOON ÄLÄKÄ KUOLAA SIRIUKSEN PERÄÄN!’’ Lily hymähti itsekseen.
Viimein kun kaikki olivat tehneet suorituksensa, koko joukko kerääntyi keskelle kenttää kuuntelemaan tulokset.
’’Sara, antaisitko ne paperit minulle?’’ James kysyi ja Sara ojensi laput hänelle. Hetken tutkailtuaan papereita Jamesin silmät levisivät hämmästyksestä.
’’Uusi etsijä joukkueessamme on Lily Evans’’, nimen sanominen tuotti Jamesin vatsassa pienen voltin, ’’ja kaksi uutta jahtaajaa ovat Christine Walker ja Emma Spezia.’’ James kohotti katseensa paperista ja näki kuinka Emma ja Christine halasivat ja kiljuivat ilosta. He näyttivät olevan parhaat ystävät. Chelly, Lola ja Kelly olivat hypänneet Lilyn kaulaan ja kiljuivat onnen toivotuksia ja ’’mitä minä sanoin’’ – huudahduksia. Jamesin ja Lilyn katseet kohtasivat, ja Lily viestitti sanattomasti Jamesille ’’minulla on asiaa sinulle’’ – viestin. James nyökkäsi vastaukseksi.
’’Niin mitä aisaa sinulla oli?’’ James kysyi kun hän ja Lily olivat kahden huispausvarastossa.
’’Annatko anteeksi sen, että syytin sinua siitä, että nukuimme pommiin?’’
’’Tietysti, jos annat anteeksi sen, että huusin sinulle?’’ James virnisti ja Lily läppäsi tätä hymyillen käsivarteen.
’’Okei.’’
’’Hyvä’’
’’Kavereita?’’ Lily sanoi ja ojensi kätensä kättelyä varten.
’’Ehdottomasti’’, James sanoi ja tarttui Lilyn kädestä. Molemmat hätkähtivät, kun lämmin virtaus kulki molempien käsiä pitkin sydämeen asti. Se tuntui kuin sähköjohtoa pitkin olisi virrannut enemmän virtaa, mitä siihen mahtui.
’’Mikä se oli?’’ Lily kysyi ihmeissään tutkien kättään.
’’En minä vain tiedä, mutta mennäänkö syömään? Kuolen nälkään.’’
’’Ainahan sinä’’, Lily virnisti ja lähti ulos varastosta James perässään.
--------
Kommentteja?
