Kirjoittaja Aihe: Leinikkien laulua, S  (Luettu 6657 kertaa)

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 948
Leinikkien laulua, S
« : 13.06.2011 22:35:01 »
Title: Leinikkien laulua
Author: Claire
Rating: S
Pairing: Ginny/Luna
Genre: angst, romance, fluffy, oneshot
Summary: "Tuuli pitää minut turvassa."
A/N: Mikä kumma on hiistaikki? Ei hajuakaan. Se vaan kehkeytyi jossain aivoni sopukoissa ja kuulosti öiseen aikaan ihan hassulta, vaan mitenköhän on.
Hmm. Tämä fic ei kyllä kuulu parhaimmistooni, mutta teki mieli tällainenkin rustata, hope you guys like it more. Heittäkää kommentilla!
Osallistun tällä femme10:een.


Leinikkien laulua
♪ ♫ ♪ ♫ ♪


"Oi, näetkö, hiistaikki kurkistaa kolostaan - katsohan! Hei pikkuinen!"
"M-hm."
"Voisin olla täällä niin kauan kunnes retiisit kuihtuvat. Täällä on niin kaunista."

Niityt ovat tunnettuja väreistään, leinikeistä, jotka laulavat, tunnettuja tuulesta, joka kuiskii ja lämpöä vapajaa. Tämä niitty on tyhjä kimalaisten pörinästä, tyhjä täysin, täysinäinen vain pitkistä kellertävistä ruohonkorsista, jotka nekin katkeavat heikouttaan. Täällä puhaltavat vain pohjoistuulet koillisesta, toiset mokomat luoteesta, hyytävillä huulillaan hipovat paljasta ihoa. Kaunis niitty? Eipäs, ei tämä ole niitty laisinkaan.

Sitä paitsi, eihän täällä edes ole retiisejä. Pelkkiä hukkakauroja, jotka eivät edes ole kukassa.

Mietin usein, näkeekö Luna koskaan asioiden oikeaa laitaa vai elääkö hän vain untuvapilviensä sisällä turvassa todellisuudelta, joka voisi häntä satuttaa. Näkeekö hän ruusut kauneimmassa kukoistuksessaan, kun ne ovat jo nuupahtamaisillaan? En koskaan saa selvää hänen ajatuksistaan; ne lennähtävät ulottumattomiin joka ikisen kerran, kun yritän niitä saavuttaa.

"Hukanputkia!" kuulen hänen kiljahtavan.
"Juuri mitä isä tarvitsikin toteuttaakseen uuden reseptinsä", hän toteaa onnesta soikeana.
"Suunnitteletteko murhaa tai jotain? Luna, ne ovat myrkyllisiä. Sekoitti niitä mihin liemeen tahansa, ne tappavat juojansa."
Luna tapittaa minua hetken hämmästyneenä suurilla hopeisilla silmillään, kunnes kohauttaa olkiaan ja palaa takaisin omiin ajatuksiinsa. Takaisin saavuttamattomaan maailmaansa.

En kestä sitä enää kertaakaan.

"Älä mene. Älä taas kaikkoa minulta."

En tiedä mikä voima hänessä saa minut anomaan. Hän hymyilee utuisesti ja katselee katkenneita korsia.
"En tietenkään. Tulet mukaani", hän toteaa, kai luullen minun puhuvan kotiin palaamisesta - niin, mistä muustakaan? Hymyilen hänelle surullisesti, vaikka tiedänkin, ettei hän voi nähdä kasvojani.
"Kunpa voisinkin", kuiskaan viilenevään iltaan kylmän viiman vieden sanat mukanaan.

*

Oksavyyhtien kahinaa.

Tie takaisin on pitkä ja juovikas; se kaartaa kiertää läpi metsän ja montujen eikä loputtomille sammalköynnöksille tunnu olevan loppua. Luna ei näytä välittävän havunneulasista, jotka pistelevät paljaissa jaloissa, ei iltahämärästä, joka vaanii oksantappuroiden lomasta.
"Tuuli pitää minut turvassa", hän jaksaa aina sanoa, mutta pitääkö todella? Minusta se tuntuu pikemminkin pahantahtoiselta ja kolealta, mutta en osaa väittää vastaankaan. Hän jatkaa kevyttä tanssiaan pitkin poikin polkua, poiketen toisinaan poimimaan muutaman kasvin polun reunasta. Hän ei lakkaa hyräilemästä kertaakaan; soinnut kumahtelevat voimakkaasti hiljaisessa luonnossa.

Mitä pidemmälle matka käy, sitä enemmän hän kiljahtelee onnesta. Hiistaikkeja tuntuu olevan kaikkialla minne hän ikinä katsookaan.

Kerran hän on kompastua (petollinen puunjuuri tuo, kun viatonta tahtoo satuttaa), kiinni kyljistä saan ajoissa ja pidän pystyssä, kunnes hän tasapainonsa taas saavuttaa; päästän irti, nopeasti, sillä kosketus tuntuu polttavan reikiä sydämeen. Hän hymyilee, hymyilee niin, että se saa poskeni punehtumaan ja ajan katoamaan mukanaan eikä kuitenkaan.

Painan pääni.

*

Astiat kilisevät toisiaan vasten, skoolit tuolle ja tälle ja meillekin. On kolme kuppia vihreää teetä, vaikka kaksikin riittäisi - eihän meitä muita olekaan, me vain, kaksistaan.
"Koskaan ei voi tietää, milloin joku tulee käymään", hän selittää enkä minä kysele enempää, sillä aikaa ei ole, ei enää; vain tämä yö, ei ehkä sitäkään, sillä aamu saapuu aina lopulta, anivarhain, liian varhain, liian pian ja armottomasti, jotta ehtisin unohtaa.

Enkä minä unohda, en päivääkään sinusta, en, kun aamulla lähden luokse uuden ja tuntemattoman maailman, kun jätän sinut huolettomiin uniin vaeltamaan - en koskaan, vaikka sinä saatatkin unohtaa.

// Sca siirsi ikärajan alaotsikosta otsikkoon
« Viimeksi muokattu: 24.05.2015 02:06:23 kirjoittanut Beyond »
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 759
Vs: Leinikkien laulua
« Vastaus #1 : 25.07.2011 17:56:46 »
Kommentinkerjäyshaasteesta hejs!

Olipa tämä tyyliltään... kovin erilainen kuin mihin olen tottunut. Tässä oli jatkuvasti sellaista runomaista ajatusta, välillä riimipareja, välillä hengeltään runollista. Aika jännä! Leikit hienosti sanoilla, muuntelet ja kääntelet niitä, keksit synonyymejä ja luot sen avulla hienon, iltahämärämäisen tunnelman. Sellaisen, mikä alun kohtauksessa voisin hyvin kuvitella olevan. Usvaa harmaanruskean, kylmän niityn yllä ja laskeva aurinko. Olen romantikko! Mutta alun mielikuva jatkuu tunnelmana koko ficin ajan - ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Luonto nousee läheiseksi asiaksi. Jotenkin se kuvastaa molempia tyttöjä. Lunaa unelmoivana ja unenomaisena, ja Ginnyä sellaisena kuin luonto oikeasti on - kaunis ja lempeä, mutta samalla armoton ja karu. Molemmat hahmot ovat hyvin uskollisia Rowlingin luomalle kuvalle ja se sopii ficciin hyvin. Erittäin hyvä ja mieleenpainuva oli tämä:

Lainaus
"Suunnitteletteko murhaa tai jotain? Luna, ne ovat myrkyllisiä. Sekoitti niitä mihin liemeen tahansa, ne tappavat juojansa."

Juurikin siksi, että se on niin Ginnymäinen asia sanottavaksi. Lunan ihastus luonnon kasveihin oli hellyyttävää ja omalla tavallaan hauskaa (ei hauskaa nauramista ajatellen vaan koska se on niin suloista). Tämä auttoi eläytymään ficin hetkeen enemmän ja erityisesti ymmärtämään Ginnyn tunteita paremmin.

Ficin nimi on kaunis, se on niin kesäinen. Ehkä yhteys ficin ja nimen kanssa on vähän epäselvä, mutta koska luonto ja erilaiset kasvit ovat tässä näkyvä osa, nimi vain tehostaa tätä näkyvyyttä. Toisaalta voisi ajatella, että koska leinikki on pieni kukka, joka vain huojuu tuulessa ja talven tullen kuolee pois, leinikki voi tarkoittaa Ginnyä. Mutta leinikki on myös paksu monien terälehtiensä takia, mitä taas voisi verrata sipuliin ja koko sanontaan siitä, miten ihminen on kuin sipuli, jonka kerroksia hiljalleen kuorittaessa paljastuu kaikkea uutta eli leinikillä voitaisiin tarkoittaa myös Lunaa!

Ficci on täynnä kauniita ajatuksia toisista (ja ajatuksia herättävä) - kaiken surun takana tämä oli todella lämmittävä fic, kiitos!

between the sea
and the dream of the sea

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 948
Vs: Leinikkien laulua, K-7
« Vastaus #2 : 05.06.2013 23:41:43 »
Ei apua. Täällähän on kommentteja liki kahden vuoden takaa, ja mä urpo olen totaalisesti unohtanut vastata. No, nyt se asia korjataan!

hiddenben, ymmärrän toki mitä tarkoitat (ainakin luulen ymmärtäväni, mitään ei myönnetä ;D)! Ihana kuulla, että tykästyit tunnelmaan ja sait tekstistä irti miellyttäviä mielikuvia, hihi. Ihanaa kuulla myös se, että onnistuin pitämään hahmot suht.koht. itsenään, sillä mulle tuppaa usein käymään juuri päinvastoin. :D Tuosta otsikosta sen verran, että mä en varmaan oikeasti edes ajatellut, kuvastaako se ficciä vai ei - kunhan kuulosti nätiltä ja sopi luontoteemaan. Mutta hienostihan sä monta erilaista tulkintaa olet siitä siitä huolimatta löytänyt! Kiva, että fic herätti ajatuksia ja lämmitti sun mieltäsi - saman teki kommenttisi mulle! Kiitoksia aivan superpaljon!

Jekaterina, haa, en siis ole ainoa, jonka mielestä tämä tyyli sopii Ginny/Lunaan; varsinkin Lunaan! Mun mielestäni parhaita tekstejä Lunasta ovat vähän sellaiset hämyiset, lapsenomaiset ja ailahtelevaiset tekstit - ja en nyt tarkoita, että tämä olisi parhaimpia :D kunhan sähellän - joten kiva kuulla, että suhun tämä iski. Äöäää en oikein osaa vastata sun ihanaan kommenttiisi nyt muuta kuin, että kiitoksia ihan hirmuisesti!
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Vilna

  • pinkki bebe
  • ***
  • Viestejä: 1 584
  • bii-boh-bi
Vs: Leinikkien laulua, K-7
« Vastaus #3 : 19.06.2013 17:25:39 »
Oih! Vaikka tämä nyt onkin ficci kahden vuoden takaa niin halusin silti kommentoida, kun tämä nyt oli niin järjettömän kaunis ja hieno!

Käytit tosi erilaisella tavalla sanoja tässä, mihin olen tottunut. Runollinen muoto kantoi tätä ficciä tosi kivasti eteenpäin - osasit käyttää synonyymeja ja riimejä tosi sujuvalla tavalla. Tämä synnytti (pienessä) päässäni paljon mielikuvia, varsinkin maisemakuvaus oli osuvaa ja elävää - ja kaunista. Kuvailu loi tämän ficin tunnelman, joka oli sellainen harmaan utuinen - hyvin lunamainen. Pystyin kuvittelemaan itseni ei-niitylle Ginnyn ja Lunan kanssa harvinaisen helposti ja luontevasti. Luna oli hyvin IC etsiessään hiistaikkeja ja leijuessaan omassa unimaailmassaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikista Potter-kirjojen hahmoista Luna on ainut hahmo, joka osaa todella elää hetkessä, vaikka sitä ei heti uskoisi. Tässä se tuli tosi kivasti esille. Luonto oli tässä hyvä kantava teema. Se kuvaa varsinkin unenomaista ja herkkää Lunaa erittäin hyvin. Ginny/Luna on ihana paritus, enkä pettynyt tämän lukiessani. Tämä kuvasi hyvällä tavalla molempia hahmoja: Lunaa, joka unelmoi ehkä vähän liikaakin ja Ginnyä, joka pysyy kiinni todellisuudessa, vaikka ei ehkä haluaisikaan.

Lainaus
Mietin usein, näkeekö Luna koskaan asioiden oikeaa laitaa vai elääkö hän vain untuvapilviensä sisällä turvassa todellisuudelta, joka voisi häntä satuttaa. Näkeekö hän ruusut kauneimmassa kukoistuksessaan, kun ne ovat jo nuupahtamaisillaan?
Varsinkin tämä on ihana - ja sanon tämän nyt miljoonannen kerran, mutta niin lunamainen kuin olla ja voi!

Mielestäni tämä oli varsin onnistunut teksti! Kaunis ja tavallaan viehkeä, hahmot pysyivät hyvin luontevina ja kuvailu oli erittäin onnistunutta. Ja vaikka jossaki vaiheessa alkoi tuntua, että teksti eteni loppua kohden ehkä vähän liiankin riimitteleväksi ja runoilevaksi, se ei oikeastaan haitannut, sillä kokonaisuudessa - kuten sanoin - tämä oli hyin onnistunut. Kiitoksia tästä. : )

avatar by Claire, banneri by Ingrid

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 948
Vs: Leinikkien laulua, S
« Vastaus #4 : 29.11.2022 01:49:31 »
Kävin lävitse vanhempia ficcejäni ja olen hyvin pahoillaniVilna, että kommenttisi on jäänyt ilman vastausta näinkin moneksi vuodeksi. Vaikka kommentistasi on vuosia, on se minulle uusi, ja oli niin ihana kuulla, että tykkäsit tämän ficin maisemakuvauksesta, hahmoista ja kerronnasta. Luin tämän tosiaan pitkästä aikaa itsekin, ja oli pakko yllättyä positiivisesti itsekin, että olenko mä joskus osannut kuvailla esimerkiksi luontoa noinkin elävästi, mitä ihmettä :D

Olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä nykyään, että ficin tyyli muuttui loppua kohden vähän turhankin runolliseksi, ja kirjoittaisin tämän nykypäivänä varmasti sen ihan eri lailla, mutta toisaalta haluan pitää sen juuri tällaisenaan, myös virheineen päivineen, koska no, se oli Claire silloin vuonna 2011, ja onhan tämä nyt vaan nostalgista. Ihana kuulla, että tuo runollisuus ei liikaa häirinnyt sinua / vaikuttanut lukukokemukseen kuitenkaan. :)

En muuten tiedä, olenko koskaan oikeasti tullut tuota ajatelleeksi, mutta se on täysin totta, että Luna on varmasti juurikin se kaikista eniten hetkessä elävä Rowlingin hahmoista. Ja no, muutenkin, onhan hän niin symppis ja omalaatuinen, että hänestä on jotenkin aina yhtä hellyyttävä lukea ja inspiroivaa kirjoittaa. Kiitos todella paljon kommentistasi ja ihanista sanoistasi! <3
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse