Lav/Ron, oneshot
Title: Luulin, että rakastit
Author: beautifulcrime
Raiting: K-11
Genre: Drama
Pairing: Lav/Ron/Herm
Summary: Lavenderin näkökulma hänen ja Ronin avioliitosta (oikeastaan sen loppupuolesta)
A/N: Oli tylsää, joten väsäsin tällaisen.
***
Luulin, että rakastit
Oli jo myöhä. Se sai inhottavan tunteen leviämään vatsassani. Se raastoi minun jokaista soluani niin, että tunsin pienen suikaleen irtotavan niistä kaikista joka sekunti. Se sai minut pidättämään hengitystä ja huokaisemaan sitten kovaa. Se sai minut tärisemään ja melkein oksentamaan. Se ahdisti minua. Se teki minut hulluksi.
Häntä ei näkynyt, eipä tietenkään. Se oli jo kolmas kerta tällä viikolla, ja nyt oli vasta torstai, niin tavanomainen torstai. Joka torstai pesin pyykkiä, silitin hänen paitansa ja ripustin ne kaappiin odottamaan käyttäjäänsä. Tänään toivon, että hän kuristuisi niihin paitoihin.
Ei voinut istua, mutten seistäkään, makuulle menemisestä puhumattakaan. Tyydyin ravaamaan huoneesta toiseen tarkistellen, että kaikki oli yhä paikallaan, eihän sitä taikamaailmassa voi koskaan tietää.
Tähän aikaan ministeriö oli jo lähes tyhjentynyt eikä aurorivirastossakaan kuuluisi enää olla ketään. Silti jokunen jäi sinne silloin tällöin tekemään ylitöitä. Harvinaisen usein se oli hän. Sattumoisin oli tuttava pariskunnan mies valitellut, että vaimo oli aina töissä, joskus yötkin. Vaimo, joka oli yksi kumppanini kouluaikojen parhaista ystävistä. Nyt se vaimo oli varmaan hänen työpöydällään, hänen allaan päästäen hänet sisäänsä, sotkien huulipunansa hänen huuliinsa. Vaimo, joka oli asunnut kanssani samassa makuusalissa seitsemän vuotta, mutta en ollut opinnut tuntemaan häntä hyvin, koska hän oli usein kahden parhaan ystävänsä kanssa, jotka sattuivat olemaan poikia.
Mutta minäkin olin vaimo. En vain tiennyt, halusinko olla se vaimo, joka odotti miestään kotiin joka ilta, joskus jopa turhaan.
En minä halunnut. Ravasin makuuhuoneeseemme ja aloin sulloa vaatteitani samaan matka-arkkuun, jota käytin koulussa. Sulloin kaikken tarvitsemani, mutten ottanut mukaani mitään, johon hän oli ollut osallisena. Jätin lahjat ja korut. Jätin mekot, jota ostamassa hän oli ollut maristen mukana. Jätin kaiken, mikä oli ostettu hänen palkkarahoillaan, jotka hän sai viettämällä aikaa sen toisen vaimon kanssa. Otin valokuva-albumini, mutta tiputteli kaikki kuvat, joissa hän oli, sängyllemme, hänen sängylleen. Jätin koko avioliiittoni taakseni.
Oli minulla omaa rahaakin, vaikka annoin hänen tuoda leivän pöytään. Se teki hänet niin ylpeäksi, tunsi itsensä oikeaksi mieheksi. Palautin jokaisen hänen kolikonsa hänen ruokapöydän puolikkaalleen, minä en niitä tarvinnut. Hänen kahvikuppinsa pohjalle tiputin sormukseni.
Ihan niin kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan elämässäni. Minun elämääni jäisi vain tyhjä neljän vuoden aukko. Olin sinkku enkä ollut koskaan ollut naimisissa. Siirsin arkkuni talon ulkopuolelle ja katsoin sisään viimeisen kerran.
Sitten minusta alkoi tuntua, ettei se vähä-älyinen moukka ymmärtäisi, mitä olin tehnyt. Palasin keittöön ja kirjoitin kalenteriin huomisen hääpäivämme kohdalle selkein isoin, melkein vihaisen näköisin kirjaimin sanat:
”Minä luulin, että rakastit minua. Uskoin sinua jopa silloin, kun sanoit, että hän sinulle kuin sisko. Siskopa hyvinkin. Hyvästi.”
Sitten lähdin oven kiinni pamauttaen, tarrasin kiinni matka-arkkuuni ja ilmiinnyin. Se matka oli elämäni ratkaisevin. Se teki eron vanhan elämäni ja minun välillä, Ronin ja minun välillä, valheiden ja minun välillä. Siitä lähtien en luottaisi kehenkään.
Samana iltana tapasin sen vaimon toisen ystävän Vuotavassa noidankattilassa. Muutaman tuhdin juoman jälkeen oli valmis uuteen seikkaluun, ja voi, miten se erosikaan edellisestä. Loppu vain oli samanlainen.
***
