Huurretta helteessä, K-11, one-shot

[Kaatosade]

Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.

Otsikko: Huurretta helteessä
Kirjoittajat: Picca
Beta: -
Hahmot: Harry
Ikäraja: K-11
Genre: Angst
Varoitukset: itsemurhan miettimistä
Summary: Harryn mietteitä rannalla loikoillessa.

A/N Tämä on vastaus 12+ virkettä -haasteeseen. Jokaisen lauseen piti liittyä yhteen annettuun sanaan, jotka on lueteltu ficin lopussa. Tämmöistä niistä sitten syntyi. Mietin, mikä olisi tämän ikäraja, ja luultavasti aiheen synkkyyden takia sitten valitsin tämän.

*

Harry katseli, kuinka Ronin ketunpunainen hiuspehko loittoni ja lopulta katosi puiden taakse. Hän loikoili selällään järven rannalla yrittäen parhaansa mukaan nauttia päivästä, joka olikin todella kaunis. Ruoho oli niin vihreää, että oli aivan kuin joku olisi pessyt värin kirkkaimmilleen, ja aurinko paistoi.

Vaikka Harry jollain lailla tiedostikin päivän ihanuuden, hän oli sille sokea. Voimaton raivo kihisi hänen rinnassaan, viha kaikkea ja kaikkia kohtaan. Voldemortia, joka oli yhä edelleen hengissä, velhomaailmaa, joka halusi hänen painavan marttyyrin orjantappurakruunun päähänsä, Ronia, joka ei vain ymmärtänyt.

Yksinäisyyden lähes kipeä tiedostaminen sai hänet palelemaan, aivan kuin auringon lämmittämä ruohikko olisikin ollut huurteessa. Tuulenpuuska sai kirsikkapuiden lehdet havisemaan ja nosti ihon kananlihalle. Hän nousi istumaan, veti pitkähihaisen paidan päälleen ja katseli tylsästi, kuinka pieni taskurapu kipitti rantahietikolla heilutellen saksiaan uhkaavasti.

Yllättävä ajatus sai jonkinlaisen tyytyväisyyden kipinän läikähtämään hänen sisällään. Oli ainakin yksi tapa välttää se, että Voldemort tappaisi hänet – tehdä se itse, vetää valtimonsa terävällä veitsellä avoimiksi. Katsella, kuinka kirkkaanpunainen veri valuisi hänestä ulos jokaisella sydämensykäyksellä, kunnes tulva lopulta laantuisi. Hän makaisi keskellä punaista lammikkoa, tahmeaa kuin sulanut jäätelö.

Hän ajatteli, että voisi heittää elämänsä menemään yhtä helposti kuin omenanraadon. Ehkä hän sitoisi jalkoihinsa sementtipainon ja hukuttautuisi. Hänellä olisi valta tehdä niin, jos hän tahtoisi. Hän voisi sopia tapaamisen viikatemiehen kanssa milloin ikinä häntä huvittaisi.

Synkät ajatukset saivat Harryn lopulta rentoutumaan, sen käsittäminen, että hän voisi halutessaan lopettaa sen sietämättömän jännitteen, jota myös elämäksi kutsuttiin. Hänestä jäisi jäljelle vain kertomus jossakin pölyisessä arkistointimapissa.

Kolkko hymy huulillaan hän tunnusteli rannettaan ja pulssia, joka sykki siinä – vielä toistaiseksi.


Sanat:

1. Kettu
2. Selkä
3. Vihreä
4. Sokea
5. Raivo
6. Orjantappura
7. Huurre
8. Kirsikka
9. Sakset
10. Läikähtää
11. Avoin
12. Veri
13. Jäätelö
14. Omenanraato
15. Sementti
16. Valta
17. Viikatemies
18. Jännite
19. Arkistointimappi
20. Ranne

[Carolynne]

Vaikuttava teksti (piti pistää hymiö, mutta jotenkin se ei olisi tehnyt ficille oikeutta). Tosiaan. Sai mietteliääksi.
Ficci alkoi jotenkin ihanan kevyesti, odotti jo jotain fluffista maailman kauneudesta, ja olikin hyvä, että jatko yllätti. Silti tunnelman muutos ei tuntunut mitenkään teennäisiltä, oli vain ihan luonnollista, että ympäristöstä siirryttiin Harryn pään sisään. Ja kyllähän sen tietää, että joskus edes kaunein maisema ei voi estää angstia.

Ruoho oli niin vihreää, että oli aivan kuin joku olisi pessyt värin kirkkaimmilleen, ja aurinko paistoi.

Pakko lainata tuo kohta, sillä se oli mielestäni ficin hienoimpia. Upea ja tuore kuvaus, ainakin minun päähäni muodostui kuva juuri tietynvärisestä ruohosta. Muutenkin nuo sanat oli saatu ujutettua tekstiin harvinaisen hyvin, yksikään ei tuntunut hassulta tai siltä, että sen voisi helposti korvata jollain toisella. Jopa ensimmäinen kettu sopi hyvin (itse olen pähkäillyt sitä jo iäisyyden^^).

Harryn ajatukset tuntuivat jotenkin hyvin realistisilta, joutuuhan hän käymään läpi paljon kaikkea. Kielenkäyttö oli aika dramaattista, mutta mahtipontisuus sopi juuri tällaiseen paikkalleenpysähtyneeseen hetkeen, jona pohditaan itsemurhaa. Loppu oli todella vaikuttava ja hyvä, että se jäi auki. Miettiköön jokainen itselleen sopivan ratkaisun ^^

Kiitän,
Carolynne

[Kaatosade]

Kiitos kommentista, Carolynne. Mietin jonkin aikaa, onko tuo tunnelmanvaihdos jotenkin outo, mutta tulin siihen tulokseen, että ei se ole, vaan että on ihan okei, jos ympäristön ja mietteiden välillä on rajukin ristiriita. Jotenkin noiden pakollisten käyttäminen teki kielenkäytöstä tavallista dramaattisempaa, kun piti muotoilla niin, että ne sai mukaan. Mukava kirjoitustehtävä. Ja kiitos vielä.

[Fairy tale]

Puhallanpa pölyt tämänkin päältä ja kiitän.
Oli mielenkiintoista katsoa noita haastesanoja ja sitä miten ne vuoronperään putkahtivat tuolta tekstistä. Sait liitettyä yllättävän paljon pieniä yksityiskohtia tähän Harryn synkkään hetkeen. Esim. tuo yksinäinen pieni taskurapu tuolla rannalla, nostaakseni jonkun esiin.