Kirjoittaja Aihe: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-11)  (Luettu 14706 kertaa)

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 3 996
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-11)
« : 04.10.2007 23:13:03 »
Nimi: Hiekkalaatikko
Kirjoittaja: Fiorella
Tyylilaji: Romance/drama/ fluffy
Paritukset: Draco/Hermione (nuorina aikuisina)
Ikäsuositus: K-11
Esilukijana: niiina
Vastuuvapautus: Rowling omistaa kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa. :)
Yhteenveto: Kaksi takaisin velhomaailmaan ikävöivää kohtaa toisensa jästilähiössä. Romanttista höpölöpöä. ;) (Mutta tarvitaanhan sellaistakin välillä!)
Lukijalle: Tämä on niiinalle kirjoitettu lahjaficci, joka perustuu kiisteltyyn totalOOC!Draco/Hermione –paritukseen ja lahjansaajan taannoin näkemään suloiseen uneen. En tiedä olisinko muuten tullut tällä parituksella kirjoittaneeksi, mutta vaihteluhan tunnetusti virkistää. Toivottavasti muutkin lukijat tykkäävät. :) Koetin parhaani mukaan saada tästä parituksesta niin realistisen kuin suinkin kykenin kuvittelemaan. Ja lienee paikallaan myös mainita, että vaikka tässä eletään Potter-maailman tulevaisuutta, niin tämä on kirjoitettu ennen DH:n ilmestymistä eikä siten spoilaa millään tavalla viimeistä kirjaa. 



Hiekkalaatikko


Pilvien välistä esiin pilkahtanut aurinko sai kadun asfaltin kiiltämään. Sadekuurot vihmoivat kesälomalaisia tämän tästäkin, joten esikaupunkilähiön perheet olivat kiitollisia pihoistaan, joilta pääsi nopeasti sisään suojaan. Täällä ei tunnettu kurahousuja, eivätkä äidit pitäneet märistä lahkeista ja tennareista. Silti jokainen selkeän sään tuokio käytettiin hyödyksi, Britanniassa kun ei sitä iloa riittänyt tuhlattavaksi asti.

Hermione Granger istuskeli taloyhtiön yhteisellä pihalla hiekkalaatikon reunalla,  katsellen viisivuotiaan serkkunsa keskittynyttä leikkiä. Matt järjesteli autoja hiekkaan hyväntuulinen ilme ruskettuneilla poskillaan. Pojan kiharainen hiuspehko kutitti niskaa jalkapallolippiksen alla, hymy paljasti rivin tukevia hampaita, joiden näkeminen toi naisen mieleen oman lapsuusaikaisen peilikuvansa. Hän tunsi äkillistä kiitollisuutta siitä, että vastoin kuin muu sukunsa, hänet oli kutsuttu aikoinaan Tylypahkaan opiskelemaan taikuutta. Täällä, jästien paritalojen kansoittamalla asumakaavalla, taikamaailman läsnäoloa hädin tuskin muisti olevan olemassakaan. Kiireinen työnkuva Irvetan velhopankin konttorissa sai hänet kuitenkin nauttimaan jästimaailman leppoisasta elämäntavasta loma-aikoina. Tänä vuonna vanhemmat olivat lähteneet sateita pakoon eteläisen Euroopan lämpöön, ja Hermione oli päättänyt viettää kahden viikon lomansa äitinsä sisaren luona ja tutustua samalla pieneen serkkuunsa, jota oli hädin tuskin tavannut muutamia perhejuhlia lukuun ottamatta. 

Pihapuisto oli rauhallinen, ennen heitä paikalla leikkinyt tyttökin oli lähtenyt vastahakoisesti syömään nannynsa päättäväisesti patisteltua. Matt ei piitannut lapsiseuran puuttumisesta, sillä hän selosti innokkaasti askareitaan aikuiselle serkulleen. Hermione nyökytteli ja myönteli, kunnes huomasi helpottuneena paikalle saapuvan toisenkin pienen pojan puistotien vastapäisestä talosta. Pian sen pihaportin takaa pujahtikin lelutraktoreitaan kantava liinatukkainen lapsi, joka vilkutti äidilleen iloisesti. Tämä jäi puutarhan puolelle siistimään kukkaistutuksiaan.

”Katso, Matt! Tuolta tulee sinulle kaveri.” Hän nojautui hyvillä mielin taaksepäin. Lapsen viihdyttäminen yksinään kävi miltei työstä. Matt kääntyi katsomaan ja leveäsuinen hymy paljasti taas hänen lystikkäästi harottavat hampaansa.
”Se on Eddie, naapurista. Me on leikitty sen kaa ennenkin.”
”Sehän on mukavaa. Minä istunkin tuohon penkille, niin mahdutte paremmin leikkimään.”

Hermione ojenteli puutuneita jalkojaan ja seurasi tyytyväisenä poikien maansiirtopuuhia, joihin liittyi paljon piippausta ja hurinaa. Iloiset, korkeat lapsenäänet kinastelivat hilpeästi siitä, kumman ajokki oli oikeutettu ajamaan edeltä. Kyllästyttyään hiekkalaatikkoon he säntäsivät jaloilleen, alkaen juosta kilpaa ympäri leikkipihaa. Hermione seurasi heitä hymyillen salaa - naapurin poika loi huvittavan kontrastin hänen maanläheisen tanakkaan, höröhampaiseen serkkuunsa. Pikku Edward oli eteerisen kaunis lapsi, solakka ja pitkäjäseninen ikäisekseen, kirkassilmäisen veikeä poikanen. Hänen hiuksensa kiilsivät miltei häikäisevän valkoisina auringon heijastuessa niihin, ja hänen nauraessaan pää takakenoon heitettynä, polviinsa nojaten, paljastui että ainakin kolme etummaista maitohammasta oli jo irronnut. Molemmat pojat olivat naisen mielestä suloisia, mutta aivan eri tavoin.

Hän seurasi tyytyväisenä penkiltään, miten kaverukset alkoivat potkia jalkapalloa, jonka joku oli luottavaisesti jättänyt pienen ruohokentän laidalle. Peli keskeytyi, kun korkealle lennähtänyt pallo takertui pensaan yläoksastoon. Pojat hyppelivät ja hosuivat keppien kanssa, mutta se ei vain näyttänyt irtoavan. Hermione kohottautui auttaakseen, kun hän huomasikin jonkun ennättäneen edelle. Pitkä nuori mies, hiuksiltaan yhtä vaalea kuin Eddiekin, ulottui kurkottamaan pallon vaivattomasti käsiinsä ja kumartui juttelemaan lapsille ennen kuin laski sen maahan. Hetken päästä hän juoksi jo heidän mukanaan, koettaen tavoittaa palloa pienten pelaajien vikkelistä jaloista. Hermione pudisteli päätään nauraen itsekseen; oli selvää jopa hänen tottumattomille silmilleen, ettei tulokas harrastanut palloilua. Pojat pompottivat häntä voitonriemu kasvoiltaan loistaen, kuljettaen jalkapalloa vaivattoman sukkelina. Lopulta mies kohotti kätensä tappionsa tunnustaen ja heittäytyi teatraalisesti selälleen ruohikkoon kaikkensa luovuttaneena. Hän haroi vaaleita hiuksiaan eläytyen epätoivoon, joka sai lapset nauramaan kippurassa. Tyttökin ravisti pitkiä kiharoitaan pidätellen nauruaan – nuori mies oli niin aidosti mukana lasten leikissä, että sen seuraaminen sivusta tuotti salakatselijalle vilpitöntä iloa.

Kilmuttuaan hetken ruohossa hengästyneenä makaavan auttajansa seurassa pojat palasivat kilpaa juosten hiekkalaatikolle, vieras mukanaan. Matt esitteli hänelle innokkaasti autojaan, mutta Hermione näki selvästi, että naapurin Ed kiinnosti nuorukaista eri lailla. Hänen katseensa seurasi pikkupojan traktorin sijaan sitä liikuttavaa poikaa itseään, kiihkeän kaipaava ilme selvästi olemuksestaan välittyen. Tämä oli niin keskittynyt, ettei huomannut naisen läsnäoloa, joten hän saattoi katsella tätä kaikessa rauhassa. Katsottavaa riittikin; lähiössä ei ollut kuluneen viikon aikana näkynyt rullalautailevien teinipoikien lisäksi kuin kiireisiä uraisiä ja kaljamahaisia grillaavia setiä, joten Hermionea ei voinut syyttää siitä, että hän jäi miltei tuijottamaan hyvännäköistä nuorukaista kiinnostuksensa kasvaessa kaiken aikaa.

Mies oli urheilullisen oloinen; farkut kiristyivät hänen yllään pukevasti, kun hän laskeutui puolittain kyyristyneenä liikuttamaan muovista maansiirtotraktorin kauhaa, selkä katselijaan päin. Niskanikama vilahti näkyviin pitkähkön tukan alta hänen kurottaessaan kaulaansa eteenpäin. Naisen sormenpäitä alkoi kihelmöidä koskettamisen halusta. Vaikkei ollutkaan vielä nähnyt tämän kasvoja, Hermione saattoi uskoa niissäkin olevan samaa siroa hienostuneisuutta, joka silti säilyi vakaan miehekkäänä, erehtymättömän tyylikkäänä rennosta leppoisuudestaan huolimatta. Kuitenkin viehättävän nuorukaisen olemuksessa oli jotakin kireää ja hermostunutta, vaikka sen havaitseminen olikin vaikeaa. Epävarmuuden vire kyti jossain niin syvällä, että ohikulkija ei olisi sitä kyennyt huomaamaan. Naisen ajatukset veti kuitenkin toisaalle kevyesti kuluneen lenkkitossun reunan ylle kiristyvä akillesjänne, jonka koukistuneen polven kohottama farkunlahje paljasti. Huomaamattoman jänteviksi treenatut käsivarren lihakset liikahtelivat vaalean ihon alla, kun mies kumosi kauhakuormaajan hiekkalastin riemusta kirkuvien poikien kaivamaan kuoppaan. He näyttivät kilpailevan, saisiko vieras kuopan täytetyksi heidän puolestaan lappaessa siitä hiekkaa pois. Kaikilla tuntui olevan hauskaa, ja kuorma-auton ääntelyä matkiessaan mies purskahti nauruun itsekin. Hermione katseli ojentuneiden kasvojen näkyviin tuomaa siloista poskipäätä ja leuan kaarta, jota hymy kohotti veikeästi, eikä voinut pidätellä omaa hymyään hiipimästä äänettömästi huulilleen.     

Ruumiinkielestä Hermione päätteli, että kyseessä ei ollut pojan isä, vaikka heissä samaa näköä olikin, etenkin lähempää katsoen. Ehkä jokin nuorempi sukulainen, serkku tai eno? Mies ei näyttänyt olevan riittävän iäkäs esikouluikäisen vanhemmaksi. Heidän välillään ei ollut sitä luontevuutta, joka sukulaisten kesken tavallisesti vallitsi, mutta silti jokin lämmin ja rentoutunut yhteenkuuluvuus oli havaittavissa jo niinkin kaukaa. Edes ripsuttaen alkava sade ei saanut sitä rikotuksi.

Sen teki huolestunut naisen ääni orapihlaja-aidan takaa pihatien toiselta puolelta.     
”Ed! Eddie! Äkkiä sisälle, ennen kuin sade yltyy!” 

Vaaleatukkainen poika heilutti kättään hyvästiksi, kokosi kömpelösti hiekkaisia leluja syliinsä ja kirmasi pihaportilleen. Nuori mies oli kohottautunut seisaalleen, hänen katseensa seurasi poikaa haikeana. Sitten hän vain oli poissa, siihen lyhyen äkkinäiseen tapaan, kuin varjo katoaa pilven siirtyessä auringon eteen. Hermione tähysi ympärilleen, muttei nähnyt miestä enää. Pisarat alkoivat rummuttaa hänen jalkoihinsa astetta kiivaampaan tahtiin. Hän alkoi koota leluja koriin ja nosti sen käsivarrelleen.
”Tule, Matt. Meidänkin on paras juosta sisälle, ettei äiti suutu.”

*~*~*

Sadetta jatkui ja jatkui. Kun täti saapui kaupungilta ja alkoi valmistaa illallista, Hermione ilmoitti lähtevänsä ulos. Pieni talo oli ahdas sateella, ruoka-aineiden tuoksut tuntuivat täyttävän hengitysilman liian tarkkaan. Häntä hävetti myöntää itselleen, että hän kaipasi omaa tilaa, vapaata ilmaa ympärilleen.

”Siellähän sataa!” huolestui täti, vilkaisten hänen levottomina nykiviin jalkoihinsa. ”Ja ruokakin on kohta valmista.”
”Käyn vain vähän kävelemässä. En viivy kauaa.”

Oli hassua tuntea itsensä surulliseksi ja yksinäiseksi, joukkoon kuulumattomaksi, kun ympärillä oli rakastavaa perhettä, ääntä ja hulinaa. Täti pilkkoi vihanneksia iskelmäradion toistaessa tuoreimpia listahittejä. Matt lennätti suhisten avaruusalusta, josta lähti sähköisen kimakka piipitys. Hermione toivoi salaa, että laitteen paristot ehtisivät tyhjetä ennen hänen paluutaan. Painaessaan oven kiinni takaansa, hän tunsi olonsa ihmeellisen vapaaksi. Nuoruusvuodet sisäoppilaitoksessa erottivat väistämättä suvusta, muodostivat ystävistä sen perheen, joka merkitsi eniten. Heidän porukkansa oli aika silti väistämättä hajottanut; vaikka tapaamiset olivat lämpimiä ja he välittivät yhä toisistaan, ei se ollut enää samanlaista. Ei varmaan tulisi enää koskaan olemaankaan.

Hän ajatteli Harrya, joka oli nyt kiireinen nuori aurori, Ginnya, joka hoivasi pikkuista Lilly-tyttöstään kotona ja kokkasi ilta-aterioita keittiössään tavalla, joka toi elävästi mieleen hänen äitinsä. Ron puolestaan eleli yhä poikamiehenä vanhempiensa kodissa, valmiin pöydän ääressä. Hän ei ollut suostunut uskomaan sitä, että Hermione ei ollut heti valmis vakiintumaan, että hän oli halunnut ensin elää omaa elämäänsä, nähdä vähän muutakin maailmaa. Heidän viimeisen riitansa päätteeksi poika oli kuitenkin tuntunut hyväksyneen tosiasian.

”Ei kiistellä tästä asiasta enempää. Minä odotan täällä, Hermione, kunhan sinä vain olet valmis. Minulle ei tule olemaan ketään toista.”
”Älä ole naurettava, Ron! Ellet ole sattunut huomaamaan, en minä ole ainoa nainen maailmassa.”
”Ja sinun mielestäsi minun pitäisi pistää hynttyyt yhteen jonkun Lavenderin tapaisen kanssa, vai? Älä edes kuvittele. Saatpa nähdä, että vielä meistä tulee pari. Äitikin sanoo niin.”


Eikä mikään, mitä hän sanoi, saanut Ronin kantaa horjumaan. Tämä tuntui tyytyvän itsepäisesti päättämäänsä tilanteeseen. Siitä lähtien he olivat olleet jonkinmoisia ystäviä, joskaan kiusallisuuden tunne ei tuntunut kuluvan pois millään. Yhdessäolo oli parhainta heidän ollessaan koko joukko yhdessä, mutta kahden kesken Ronin läsnäolo tuntui niin painostavalta, ettei nainen saattanut enää muistaa, milloin he itse asiassa olivat viimeksi viettäneet aikaa kaksistaan.

Hermione oli vaeltanut ajatuksissaan takaisin tyhjään leikkipuistoon. Hän istui märässä keinussa silmät kiinni, sateen ripsutuksen muuttuessa pikkuhiljaa ropinaksi ja laantuessa kohta jälleen. Hän ei vaivautunut pyyhkimään kasvojaan, antoi kylmän sadeveden viedä mennessään karanneet kyyneleet. Ron ei ymmärtänyt, hän oli aina ollut niin jääräpäisen suoraviivainen. Sielunsa silmin Hermione saattoi nähdä itsensä rimpsuessu edessään ja puinen kauha kädessään odottamassa miestään kotiin luutaverstaalta. Ei siinä mitään pahaa ollut, hän ajatteli synkästi, se vain ei ollut tulevaisuus, jonka hän olisi osannut kuvitella itselleen. Silloin nuorena se oli ollut hänen haaveistaan suurin, sen hän saattoi valehtelematta myöntää. Hän oli kuitenkin kasvanut unelmansa yli. ”Kun vain saisin oman miehen, ja mieluiten juuri Ronin” ei tuntunut enää samalta kuin silloin. Ajatuskin ahdisti. Samoin sen tajuaminen, että jos he olisivat syöksyneet naimisiin suoraan koulunpenkiltä, hänelläkin olisi taatusti jo useampi punapäinen pojanmukula vahdittavanaan. 

Hän liikutti keinua hitaasti edestakaisin kengänkärjillään, salli sateen surutta norua pitkin vaatteitaan, katseli laiskasti, ajatuksissaan sen hiekkaan muodostamia puroja.

Äkkiä hän aisti jonkun läsnäolon. Hermione ei osannut sanoa, mikä toi tunteen niin selvänä hänen kuormitetun mielensä etualalle, mutta ehkä se oli keinun ketjun kevyt kilahdus, silmäkulmasta havaittu varjo, kenties hiekan rapsahtelu, vaikkakin hän olisi voinut vannoa, ettei ollut kuullut lähestyviä askelia.

Olkoon. Hän sulki silmänsä uudelleen, keskittyi kenkiensä liikkeeseen. Paitsi että hän ei kyennyt enää mitenkään keskittymään. Hermione käänsi päätään salaa, kurkisti sivulleen. Se oli sama nuori mies, jonka hän oli nähnyt aiemmin, hän huomasi. Komea blondi sekaisine vaaleine hiuksineen, ja hän istui polviinsa nojaten viereisessä keinussa. Sateen kastelemat suortuvat peittivät osan vesilammikkoon katseensa suunnanneista kasvoista, mutta profiilista ei voinut erehtyä, ei näin läheltä.

Sehän oli Draco Malfoy, Hermione tajusi puolittain järkyttyen. Milloin Malfoysta oli tullut noin syötävän hyvännäköinen? Ja mitä ihmettä mies täällä teki? Hän kiemurteli mielessään tajutessaan, että jokin tiedostamaton osa hänessä oli tunnistanut toisen heti ensi näkemältä, vaikka miehessä ei ollutkaan paljon yhteistä sen Draco Malfoyn kanssa, jona hän oli tätä tottunut ajattelemaan.

Kasvot olivat aikuisemmat, mutta niistä saattoi yhä tunnistaa ennen niin nyrpeän pojan, joka oli aikoinaan pilkannut rumin sanoin hänen jästitaustaansa. Elämä – vaikkei kouluajoista niin kovin monta vuotta vielä ollutkaan vierinyt – oli tuonut hänen piirteisiinsä hivenen nöyrää arvokkuutta ja aikuista ymmärrystä. Muutos puki häntä, huomasi Hermione tyytyväisyyttä tuntien.

Mies riiputti päätään, märät hiukset maata kohti roikkuen, veden juostessa niiden päistä hiekalle. Kun hän kohotti kasvonsa, ne laskeutuivat myötäilemään hänen otsaansa, valuen latvoistaan kaulanjuurta myöten. Hän näytti ihastuttavalta, ajatteli Hermione, Dracon kootessa hetken itseään voidakseen tervehdyksellä myöntää tunnistaneensa toisen.

”Hei.” Hänen äänensä oli ohut, kokeileva. Silmissä kuitenkin pilkahti ystävällinen ilme, joka oli entistä suuremmassa ristiriidassa kouluaikaisen Malfoyn olemuksen kanssa.
”Hei”, vastasi Hermione, kiroten ällistynyttä ilmettään, jota ei ollut ehtinyt peittää. 
Nuori mies naurahti hermostuneesti, lyhyin hekotuksin, joita tuntui itsekin hieman nolostuvan.
”Törmäsimmepä harvinaisen yllättävässä paikassa”, hän aloitti muodollisen keskustelun. Sitten hän hylkäsi otsaansa rypistäen neutraalin kohteliaisuuden. ”Saanko kysyä, miten oikein päädyit tänne? Ja miksi ihmeessä?”
”Tulin kylään tätini perheen luo”, märkiä kiharoitaan hermostuneesti sukiva nainen vastasi lyhytsanaisesti.

Draco naurahti jälleen, tapaan, joka viesti selvästi: olisihan tuo pitänyt tietää.
”Niinpä tietenkin. En ajatellutkaan… Hämmästyin niin nähdessäni velhon, täällä, etten muistanutkaan sinun olevan jästisyntyinen.”
”Ennen et antanut minun unohtaa sitä”, tuumasi Hermione hieman viileään sävyyn, vaikka huomioikin tämän käyttäneen korrektia ilmaisua. Mies katsoi häneen hämillään kastuneiden hiustensa takaa ja virnisti anteeksipyytävästi.
”No, se oli sitä aikaa. Jos ei muistella sitä nyt – oletetaan, että pienistä idiooteistakin kasvaa joskus ihmisiä.”
”Näköjään.” Hermione ei olisi ikinä uskonut hymyilevänsä jonain päivänä Malfoylle yhteisymmärrystä tuntien. Elämä osaa yllättää, hän ajatteli.

Hän tarkasteli miestä avoimesti nyt, kun he kerran olivat juttuväleissä. Nuoren pojan suipon terävät, hieman luihut piirteet olivat vahvistuneet miehekkäämmiksi, persoonallisemmiksi, ja huomattavan hyvännäköisiksi. Silmät olivat kuitenkin yhtä kirpeän siniharmaat kuin ennenkin. Hermione järkyttyi niiden suloisuudesta. Ne olivat yhä kovat, paljon nähneet, mutta nyt niissä väikkyi jonkinlaista lempeää tyyneyttä, joka muutti vaikutelman täysin.

Kumpikaan ei osannut ojentaa kättään tervehtiäkseen kuten tapaan kuului, mutta he jatkoivat keskusteluaan katsellen toisiaan uteliaina.
”Entä sinä? Mistä oikein tunnet tätini naapurin pojan?” uskaltautui Hermione kysymään vuorostaan. Draco kohautti olkiaan.
”En voi varsinaisesti sanoa tuntevani häntä, mutta olen ollut tässä jo kohta kuukauden, tarkkaillut sivusta, koettanut tehdä tuttavuutta. Siihen tapaan kuin tänäänkin.”
”Miksi kummassa? En muista, että olisit ollut suuremmin lapsista kiinnostunut.”
Jästeistä varsinkaan, ajatteli Hermione mielessään, mutta sen hän jätti sanomatta.
Draco puri alahuultaan harkiten hetken ajan sanojaan. Lopulta hän vastasi, pyyhkäisten valuvaa vesinoroa ohimoltaan, koettaen peittää mielenliikutustaan sinänsä turhan eleen taakse.
”Katsos, hän on veljeni.”

Naisen silmät pyöristyivät väkisinkin tästä yllättävästä paljastuksesta.
”Mutta miten…” Hermione ei saanut enempää sanoja ulos. Hän ei oikeastaan tiennyt, kuinka olisi kysymyksensä muotoillut.
”No, vaikka sodasta onkin jo monta vuotta, isäni harrastaa vielä vanhoja kujeitaan.” Ilme nuoren miehen sileillä kasvoilla oli inhonsekainen. Hän katsoi kenkiinsä, vältellen toisen katsetta.
”Ai…” Hermionekin käänsi katseensa hienotunteisesti alaspäin. ”Entä Eddie…”
”Mietit, miten sain hänen olemassaolonsa selville. Ihan sattumalta. Törmäsin häneen kadulla, yllätyin yhdennäköisyydestä.”
”Niin, hän onkin kovasti sinun näköisesi”, sopersi nainen väliin. Mies jatkoi, kuin ei olisi edes kuullut keskeytystä.
”Seurasin heitä etäämpää, käytin hieman lukilitista. Ja bingo. Uusi haara sukupuuhumme… Onneksi äiti ei tiedä. Ainakaan en usko, että isä vaivautuu kertomaan hänelle harrasteistaan.” Draco potki märkää hiekkaa jaloissaan puhuessaan niin, että se sotkeutui mutavelliksi.

Hän vaikeni hetkeksi, Hermione istui odottaen hiljaa. Sade oli jossain vaiheessa lakannut kokonaan, mutta taivas oli yhäti synkkä, kuin ilme hänen vierellään verkalleen keinuvan miehen kalvailla kasvoilla. Draco jatkoi hiljaisella äänellä.
”Poika on adoptoitu. Ilmeni, että hänen äitinsä oli päättänyt synnyttää lapsen, mutta toistuvat painajaiset veivät hänet lopulta johonkin laitokseen. Hän oli yrittänyt neljästi itsemurhaa.”
”Voi ei”, henkäisi Hermione, joka oli eläytynyt kertomukseen.
”Perheellä ei ollut tiedossaan enempää kuin muotoseikat paperilta. Käväisin tutkimassa mielisairaalan arkistoja”, mies huiskaisi ranteellaan ilmaa edessään kuin taikasauvalla, havainnollistaakseen alohomoraa. ”Säästän sinut tarkemmilta yksityiskohdilta. Niistä tuli epäilyksettä selväksi, kuka oli teon takana. Tunnen isäni mieltymykset.”
”Ainakin hän armahti naisen hengen”, koetti Hermione lievittää raskaaksi käynyttä tunnelmaa. Draco kuitenkin pudisti päätään.
”Hän ei ehtinyt pidemmälle, sillä jästilainvartijat miltei yllättivät hänet. En vähääkään epäile, etteikö naapurisi poika ole ainoa sisarukseni. Siksi haluaisinkin tutustua häneen, jos saan siihen tilaisuuden. Jättäydyin palkattomalle kesävapaalle ja muutin tänne tutkimaan tilannetta lähemmin.”

”Onko hän… Siis, oletko nähnyt… Tarkoitan, osaako hän taikoa?” Hermione koetti vaihtaa puheenaihetta seuraavaan mieleensä tulleeseen asiaan.
”Nähtävästi ei. Mikään hänessä ei viittaa siihen - ainakaan vielä.” Mies hymähti sarkastinen särmä äänessään. ”Hassua oikeastaan, kaiken tapahtuneen jälkeen ajatella, että veljeni on todennäköisesti jästi. Tai vähintäänkin surkki.”

Hän tyrkkäsi keinuun vauhtia, josta Hermione päätteli keskustelunaiheen edenneen kyllin pitkälle. Hän kiikkui hiljaa paikallaan, katsellen Dracon hiusten heilahtelua. Aurinko pilkisti pilvien takaa, ja melkein saman tien alkoi kuulua lähitaloista ovien kolahtelua. Suloinen pikku Ed saapui autoineen ja traktoreineen uudelleen leikkipihaan, tuhlaillen hurmaavan hampaatonta hymyään huomatessaan aamullisen pelitoverinsa olevan paikalla. Draco vastasi hymyyn aidon ilahtuneesti, huomasi Hermione liikuttuneena. Paha kyllä sen huomasi joku muukin.

”Tuolla se häirikkö taas on!” kimakka naisenääni huudahti hätääntyneenä pihasta. ”Eddie, tule sisään. Heti!”
Poika epäröi sijoillaan, hän katseli ikävöiden puiston kenttää ja vaaleaa miestä, kääntyen sitten äitiinsä päin, sillä tämä harppoi jo portille nyrkkiään puiden. Hän puhkui tuohtumuksesta paimentaessaan vastustellen taakseen kurkkivaa poikaansa takaisin sisälle taloon.

Hermione katsoi kysyvästi mieheen, joka oli hidastanut vauhtinsa jälleen paikallaan pyöriväksi. Naisen yhä seuratessa etäämpää hän hypähti jaloilleen, pujotteli lätäköiden lomasta puiston portinpieleen. Hermione tajusi hänen aikeensa vasta, kun Draco nosti käsiinsä pojalta pudonneen puskutraktorin, joka lojui rapaisessa kohdassa, osin heinien peittämänä. Käännellen sitä käsissään hän puhui edelleen, ollen tarkastelevinaan lelun toimintoja välttääkseen katsekontaktia keskustelukumppaniinsa. Lopulta hän laski sen hiekkalaatikon reunalle, asetti huolellisesti oikein päin näkyviin, että Eddie löytäisi sen siitä palatessaan puistoon, ja kääntyi jälleen Hermioneen päin. 
”Koetin ensimmäisellä kerralla tarjota hänelle makeisia, mutta se ei ollutkaan hyvä idea”, selitti Draco apeana. ”Sen sijaan että poika olisi tullut juttelemaan luokseni, hänen äitinsä uhkasi minua poliisilla. Jästilainvartijoihin tutustuminen ei oikein miellytä minua, edes ajatuksena.” Hän koetti virnistää, mutta yritys jäi heikoksi. Edwardin adoptioäiti oli saanut oven suljettua lapsen perästä ja kiirehti takaisin portille huutaen äänekkäästi, vihaa sanoissaan.
”Pedofiili! Ahdistelija! Pois sieltä hiekkalaatikon luota!”

Naapurit alkoivat kurkotella piha-aitojensa ylitse. Draco nousi lähteäkseen, ettei aiheuttaisi enempää hälyä.
”Täällä on vaikea elää saatuaan leiman otsaansa.” Hermionen pudistellessa päätään hän jatkoi, kuin itsekseen. ”Joskus katson häntä ikkunastani kaikkareilla, joskus istun täällä kun sataa, kuten tänäänkin, ja kuvittelen hänet työntämään autojaan hiekassa. Miksi jästilapset oikein pitävät sitä niin kiinnostavana?”
”Tietenkään heillä ei ole sellaisia oikeasti liikkuvia leluja kuin velhoilla”, jutteli Hermione lempeästi, tarttuen Dracon tarjoamaan mahdollisuuteen keventää puheenaihetta. Hänen kurkkuaan kuristi liikutuksesta, sillä hän oli nyt vakuuttunut, että mies oli vilpitön toiveessaan tutustua tuntemattomaan pikkuveljeensä. Sen nähdäkseen tarvitsi vain katsoa tuskaa hänen harmaiksi tummuneissa silmissään.

Kuin kutsuttuna sade alkoi jälleen. Jo valmiiksi märkään ihoon sen paino tuntui järkyttävän kylmälle. Hermione tajusi olevansa likomärkä takistaan huolimatta. Draco näytti tekevän saman huomion.   
”Oli todella hauska nähdä ja jutella, mutta…” aloitti Hermione epävarmasti, vilkuillen taloille päin merkitsevästi.
”Mutta nyt me kastumme liikaa”, ymmärsi Draco. ”Parasta mennä sisään. Tuletko käymään? Asun aivan lähellä.”
”Ehkä ei pitäisi…” Toisaalta, tädin talolta kantautui puiston portille saakka television melu ja lapsen kiljunta. Hän epäröi hetkisen. Lähteä periaatteessa täysin vieraan miehen mukaan? Tuntemattomaan paikkaan… Märkänä ja hampaat kalisten? Draco kallisti kaunispiirteistä päätään hänen suuntaansa, lukien hänen ajatuksensa, rohkaisten.
”Tule vain, se olisi mukavaa.” Hänen hymynyrityksensä oli niin ohut ja kalpea, että Hermione tunsi pakottavaa tarvetta nähdä se jälleen vapautuneen aitona. Hän ojensi kätensä miehen odottavaan kämmeneen, tunsi sen pitkien sormien kietoutuvan kylminä omiensa ympäri. Yllättäen hän tunsi olonsa hyväksi, lämmön säteilevän sisällään, vaikka sade saikin hänen leukansa tärisemään hallitsemattomasti.
”Hyvä on.”

Draco hymyili hänelle takaisin, alkaen selvästi keskittyä kootakseen tahdonvoimaansa. 
”Ilmiintyminen ei ehkä ole paras keino pysytellä huomaamattomana”, vihjaisi Hermione.
”Taasko minä… ” Draco kohautti olkiaan kuin vähät välittäisi. ”Se tulee niin luonnostaan. Et usko, miten vaikeaa on esittää jästiä.”

Hieman nolostuneen näköisenä mies hieroi korvallistaan, lennättäen huomaamattaan vesipirskeitä hiuksistaan toisen päälle. Ne tuntuivat polttavan Hermionen iholla, ihan vain siksi, että olivat vasta valuneet Dracon iholla. Nainen tunsi itsensä tyhmäksi hymyillessään hupsun lapsekkaasti miehelle, joka seisoi yhä paikallaan sateessa keskellä tyhjää leikkipuistoa, käsi hänen kättään puristaen. Tämä näytti tajuavan sen itsekin ja pudisti päätään epäuskoisen huvittuneena omasta hajamielisyydestään.
”No, kävellään sitten. Tätä enempää tuskin kykenemme kastumaan. Asun vain reilun korttelin päässä. Tuolla puiston toisella puolella.” Hän osoitti vapaalla kädellään kentän toiseen laitaan.
Hermione katseli kivirakenteista rivitaloa, jonka koristeellisille etuoville johti kapeat, takorautakaiteiset portaat. Hän nyökkäsi, ja he alkoivat liikkua puiston halki. Nainen huomioi, että useassa talossa matkan varrella sälekaihtimet ja verhot liikahtelivat, jostain kuului merkitsevää supinaa. Hän ei voinut kyllin ihmetellä ihmisten juoruilunhalua. Onneksi hän ei asunut täällä pysyvästi. Draco puolestaan ei vaikuttanut huolestuneen liiaksi sen enempää häirikön maineestaan kuin naapuritarkkailusta, jota hän sai osakseen. Hermione epäili vahvasti hänen pitävän sitä jonkinlaisena jästitapana. Mies ottikin aiheen seuraavana puheeksi.

”Sinulle tämä kai on aivan normaalia.”
”Mikä?” varmisti Hermione.
”No, jästiys, kaikki semmoinen.” Draco kohautti jälleen olkapäitään kummastellen. ”Kukaan ei lennä, raha on omituista, ihmiset kantavat ostoskasseja, vaikka voisivat helposti leijuttaa niitä…”
”He eivät tiedä muusta, joten se on heille normaalia. Ja on se minullekin, jossain määrin. Olen ollut onnekas saadessani tutustua molempiin kulttuureihin”, painotti Hermione. Käsi hänen omansa ympärillä tuntui lämmenneen, sillä Draco hieroi hänen sormiaan ajatuksissaan. Ainakin hän kuvitteli, että mies teki niin huomaamattaan. 
”Voihan sen noinkin ajatella.”
Mies pysähtyi aiemmin osoittamansa talon eteen, osoittaen ovea märästä taskustaan vaivoin kaivamallaan avaimella. Hän pudisteli päätään, vilkaisi ympärilleen ja napautti messinkistä lukkopesää taikasauvallaan. Se kilahti auki, ja Draco käänsi oven nuppia, päästäen kohteliaasti naisen sisään edeltään.

*~*~*

Vasta päästyään lämpimään huoneeseen Hermione todella ymmärsi olevansa aivan jäässä. Draco teki saman huomion, mutta asetti ritarillisesti vieraansa tarpeet omiensa edelle. Hän ohjasi sadevettä tippuvan naisen kylpyhuoneeseen eteiskäytävän varrella, ja avasi kaapin, josta löytyi puhtaita pyyhkeitä.

”Kiitos”, Hermione sai sanottua kalisevien hampaidensa lomasta. Hän huomasi kyllä, että Draco tärisi itsekin, ja arvosti tämän vaivannäköä.
”Ei tee mitään. Mene vain suihkuun, minä vaihdan sillä välin vaatteeni ja etsin jotain kuivaa sinunkin yllesi.”
Kuuntelematta vastaväitteitä hän poistui sulkien oven takanaan. Hermione seisoi hetken aloillaan, koettaen yhdistää modernin kylpyhuoneen ja Draco Malfoyn hahmon toisiinsa. Hänellä oli absurdi tunne, että hän näki unta. Vain liikkumisen äänet etäämpää huoneistosta vakuuttivat hänet siitä, että tilanne oli totisinta totta. Havahtuen viimein, Hermione alkoi riisua ihoonsa takertuneita, vetisiä vaatekappaleita yltään. Alastomana ja palellen hän astui suihkukoppiin, vääntäen hanat auki. Lämmin vesi tuntui tulenpalavalta turtuneella iholla, se pisteli ja poltti, sai hänet haukkomaan henkeään. Kesti hetken, että hän tottui veden lämpöön ja alkoi nauttia siitä. Eikä hän olisi malttanut lähteä pois lainkaan, ellei olisi ajatellut Dracoa, joka odotti palellen vuoroaan. 

Kuin kutsuttuna ovelta kuului naputus. Hermione päästi vaistomaisesti säikähtäneen äännähdyksen. Kylpytakkiin verhoutunut Draco kuulosti huvittuneelta.
”Älä huolestu, en aio kurkkia. Jätän sinulle vaatteita jakkaralle ovensuuhun.”
”Kiitos”, Hermione toisti jälleen. ”Pääset aivan pian suihkuun itsekin.”
”Älä pidä kiirettä minun takiani”, mies muistutti sulkien oven jälleen. 
Hetken ajan Hermione antautui ajatukselle, että Draco olisikin liittynyt hänen seuraansa. Hän saattoi kuvitella pitkän ja hoikan vartalon vierelleen ahtaaseen tilaan. Kosteat, kasvoille liukuvat hiukset, hyväksyvän katseen, joka hivelisi hänen vartalonsa kaaria kuin suihkun vesi, joka valuisi pisaroina Dracon lihaksikasta rintakehää alemmas hänen astuessaan lähemmäs, vetäen Hermionen syliinsä… Mielikuva oli kiihdyttävämpi kuin hän arvasikaan. Päätään pudistellen hän valeli itsensä vedellä viimeisen kerran, astuen sitten höyryävästä kaapista kylmälle laattalattialle. Lämpötilan muutos sai hänet jälleen palelemaan. Kiireesti hän kääri pyyhkeen ympärilleen, kiertäen toisen hiuksiinsa.

Pehmoisen kankaan lämmittäessä hän tutki miehen tuomia vaatekappaleita. T-paita, villapusero ja verryttelyhousut. Ei hullumpaa. Hänen omat vaatteensa lojuivat märkänä läjänä lattialla, ja toivat mieleen sen harmillisen tosiseikan, että hän oli jättänyt taikasauvan tätinsä vierashuoneeseen. Ei puhettakaan siitä, että hän kehtaisi pyytää Dracoa kuivattamaan hänen rintaliivejään… Hermione päätti selviytyä sen aikaa ilman alusvaatteita. Onneksi Dracon valitsema asukokonaisuus oli hänen yllään väljä.   

”Draco?” hän kutsui astuessaan takaisin eteishalliin. ”Pääset suihkuun nyt. Kiitos.”
Mies ei vitkastellut, mutta osoitti ovea lyhyen käytävän päässä.
”Minulla ei varmaan kestä pitkään. Mene olohuoneeseen ja tee olosi mukavaksi.”
Oven takaa alkoi kuulua valuvan veden ääntä melkein samantien. Hermione etsiytyi peremmälle asuntoon ja tutki olohuonetta, joka yhdistyi keittiöön. Kaikesta päätellen Draco oli vuokrannut huoneiston valmiiksi sisustettuna. Ainakaan Hermionen mielestä Draco ei ollut muuttunut niin täysin, että olisi tullut hankkineeksi pitsisiä valoverhoja ja kukallista sohvanpäällistä väliaikaiseen asumukseensa.

Hän kierteli huoneessa, katsellen pikkuesineitä, lamppuja ja kirjahyllyn kirjoja. Miehelle itselleen kuuluvia tavaroita vaikutti olevan sangen vähän; käytössä kulunut kaikkari ikkunalaudalla, huispauslehti ja kaaviopiirustusten läjä sohvapöydällä. Uskaltamatta sotkea niiden järjestystä hän selaili niitä varovasti, huomioiden kylpyhuoneen ja makuukamarin ovien äänet kauempaa; Draco oli jo pukeutumassa. Viimein hän kuuli lähestyviä askelia ja kääntyi kohti ovensuuta. Mies hymyili hänelle pahoittelevaan sävyyn.

”Onhan täällä hieman sekaista. En odottanut saavani vieraita.” Hän ei kuitenkaan kuulostanut olevan epäjärjestyksestä huolissaan.
”Ei haittaa lainkaan”, kiirehti Hermione sanomaan. Hän risti kädet rinnalleen, peläten että paidan läpi näkyisi liikaa. Dracon hämmentävästi aikuistuneen hahmon täyttäessä pienen tilan läsnäolollaan, hän huomasi unohtaneensa kokonaan puuttuvat alusasunsa.
”Voisinko lainata sauvaasi? Tahtoisin kuivattaa omat vaatteeni.” Hän hymyili ujon hämmennyksen vallassa. ”En tarkoita, että näissä olisi vikaa…”
Hänen katseensa ajautui hieman vaivaantuneena ikkunaa kohti. Hän ei oikein tiennyt, mitä tekisi seuraavaksi. Odottiko Draco hänen lähtevän vai jäävän?
”Ymmärrän”, Draco myönsi, ja Hermione tunsi hänen vastaavan samalla kertaa ajatuksiinsa kuin sanoihinsakin. ”Mutta haluaisitko juoda teetä? Laitan sen kiehumaan sillä aikaa, kun käyt pistämässä kuivatusloitsun päälle. On täällä kyllä jokin jästien konekin.”
”Kuivausrumpuko?” Hermione yllättyi. Hän vertasi mielessään kankeita ryppyjä, joita sauvankärjellä kuivattaminen vaatteeseen usein tuotti, ja kuivausrummusta tulleiden vaatteiden lämmintä pehmeyttä. Vilkaistessaan ikkunasta ulos hän näki tasaisen rankkasateen jatkuvan edelleen. Eihän hänellä mikään kiire oikeastaan ollut…
”Voin kyllä käyttää konettakin. Ja kiitos, lämmin juoma tekisi hyvää.”

Kuivausrummun huristessa hiljaa ohjelman alkua, Hermione palasi keittiöön ja tapasi Dracon asettelemasta pöytään laakeita teekuppeja ja keksivatia hieman kömpelönä. Hetken aikaa hän vain katseli hahmoa, joka herätti hänessä niin monenlaisia tunteita. Huolettomasti kuivatuista hiustenlatvoista valui vielä kosteutta, joka kasteli puseron niskasta niin, että kangas näytti siinä tummemmalta kuin muualla. Kuluneet farkut lököttivät hieman yllä, nainen huomasi vasta nyt toisen olevan yhä avojaloin. Paljaat kantapäät, kapoisina ja kalpeina tummaa laattalattiaa vasten saivat aikaan helliä ja samalla houkuttelevan kiihottavia tunteita hänen mielessään. Dracon vartalo oli niin vieras, niin kutsuva, ja silti Hermione näki hänessä saman laihan pojan, joka oli tuttu hänen kouluajoiltaan. Kuin tuntien tutkivan katseen selässään mies kääntyi ja kehotti vierastaan istuutumaan.
”Kuten sanoinkin, en oikein ollut varautunut… On tässä sentään voileipäkeksejä ja hilloa.” Huvittuneena toisen anteeksipyytelevästä äänensävystä Hermione ravisti pikkuhiljaa kuivuvia kiharoitaan ja veti tuolinsa lähemmäs pöytää.
”Ne riittävät aivan hyvin. Ja tee tuoksuu ihanalle.”

He istuivat vastakkain pienen keittiönpöydän molemmin puolin, höyrykiehkuroiden leijuessa eteerisinä teekupeistaan. Niiden lämmin keraaminen pinta kuumotti ihanasti sormia. Hermione sai vieläkin satunnaisia vilunväristyksiä, ja nautti tunteesta, jonka lämmin juoma sai aikaan. Ujoina kuin kaksi toisilleen vierasta lasta eväsretkellä he sivelivät hilloa ja voita kekseilleen ja mutustivat niitä hiljaisen yhteisymmärryksen vallassa, kaataen välillä lisää teetä jäähtyviin kuppeihinsa. Kevyesti rupatellen he keskustelivat asunnosta, sen vuokraamisen Dracolle aiheuttaneista käytännön kommelluksista ja Hermionen tädin perheestä, lasten puuhista aiemmin päivällä.

Ilta alkoi hämärtyä ikkunan takana, teenloppu jäi kummankaan huomaamatta jäähtymään kannuunsa heidän lämmetessään vähitellen paitsi kastumisen aiheuttaneesta viluntunteesta, myös ujostelustaan. Huomaamattaan molemmat kallistuivat kevyesti pöydän yli kohti toisiaan, keskustelun temmatessa heidät kuin yhteiseen uneen. Sanat olivat merkityksettömiä, arkisia, mutta pehmeän tummanruskeat ja harmaina kiiltävät silmät tuntuivat olevan kiinteä, muuttumaton tukilinja huoneen ääriviivojen sulautuessa illan hämyyn. Molemmat hätkähtivät kuin hereille Dracon suoristaessa ryhtiään yllättäen.
”Täällähän on niin pimeää, että hädin tuskin näen, oletko vielä paikalla!”

Samalla kun sytytti pienen lampun pöydän yllä, Draco avasi vähäeleisesti viinipullon. Hermione hymyili korkeille, kapeille mehulaseille, joista mies juoman tarjosi. Draco huomasi hänen katseensa ja kohautti olkapäitään pahoitellen.
”Anteeksi jälleen… Asunnon mukana ei tullut muita kuin nämä perusastiat.”
”Ne ovat oikein hyvät. Eihän tämä mikään romanttinen illallinen ole, ei sinun tarvitse pingottaa. Viihdyn paremmin kuin uskoinkaan.”
Draco vain kohotti kulmiaan, ikään kuin kyseenalaistaen naisen sanat. Hermione naurahti, maistoi lasistaan pehmoisen kirpeää viiniä ja pyöritteli sormeaan vahakankaisen pöytäliinan kuvioita pitkin. Tuntui vaikealta päästä uudelleen jutun alkuun nyt, kun valo paljasti heidät toistensa silmille niin selkeästi. Draco rikkoi hetken kestäneen vaitiolon henkäisten ja hörpäten lasistaan.   
”No, mitä kuuluu Weasleylle?” Hänen äänensävynsä oli kepeä, mutta Hermione yllättyi puheenaiheen totaalisesta vaihtumisesta.
”Ronilleko? Ei kai sen kummempaa. Hän hoitaa vanhempiensa tilaa.”

Seurasi vaivautunut hiljaisuus. Kumpikin muisti yllättäen, että Arthur Weasley oli vammautunut kaksintaistellessaan Lucius Malfoyta vastaan. Draco puolestaan taisteli urhoollisesti pitääkseen keskustelun erillään sodan muistoista. Hänen ääneensä hiipi hiven entistä ivallisuutta, vaikka hän selvästi pyrkikin leikillisen humoristiseen ilmaisuun.
”Sepä yllättävää. Ei siis kiharatukkaista, hymykuoppaista emäntää ja tusinaa pisamaisia muksuja?”
”Se kai hänellä olisi ollut mielessään”, myönsi Hermione hieman ilottomasti naurahtaen, oivaltaen selkeän viittauksen itseensä. ”Mutta minulla oli muita suunnitelmia. Sellainen elämä, no, se ei kai vielä tuntunut oikealta.”
”Kuuluiko kuvioon joku toinen?” Draco kuulosti aidosti kiinnostuneelta, vaikka olikin ulospäin näennäisen tyyni.
”Anteeksi nyt vain, mutta mitä se sinulle kuuluu?” Hermione kikatti hämillään. Yllättävä kysymyskö, vai kenties viinin hiipivä lämpö sai hänet punastumaan hienoisesti, hän tunsi nipistelevän polttelun poskillaan… Tilanne tuntui muuttuvan liian nopeasti hänen makuunsa. Draco huomasi sen ja perääntyi tuolissaan, kohottaen kämmenensä pystyyn; ele oli kyllin liioiteltu, ettei sitä mitenkään voinut tulkita vakavaksi. 
”Minä taidan olla edelleenkin hieman… kilpailuhenkinen.” Mies flirttaili leikitellen, saaden hänet nauramaan, keventäen hetkeksi kiristyneen tunnelman entiselleen.
”Tosiaanko?” Hermione uskalsi lähteä mukaan leikkiin, haki ääneensä samaa vähäeleisen pilailevaa sävyä kuin Dracollakin. Mies hymyili rohkaisten, ja rentoutuen sisimmässään Hermione esitti seuraavan kysymyksen.

”Entäs itse? Miten sinä päädyit tähän pisteeseen elämässäsi?”
Draco maistoi viiniään, nojautui mukavammin tuolinsa selkänojaan ja naputti pöydän reunaa sormillaan kuin hakien niille tekemistä.
”No, kiertelin aikani, kunnes tajusin, ettei siinä elämäntavassa ollut suuremmin järkeä. Riitelin isäni kanssa, opiskelin arkkitehdiksi, olin Pansyn kanssa yksissä toista vuotta, kunnes tuskastuin siihen häillä kiristämiseen.” Hän kohautti olkiaan ja katsoi naiseen tietoisena siitä, että tämä ymmärsi hänen silloisen tunnetilansa. ”Tajusimme viimein molemmat, etten enää ollut se poika, johon hän aikoinaan ihastui, keskustelimme, lähdimme eri suuntiin.” 
”Sitä on ilmassa.” myönsi Hermione apeasti virnistäen. Draco naurahti, koettaen kääntää tunnelman taas rennoksi.
”No, Pansy ei jäänyt lepäämään laakereillaan. Se tyttö putoaa aina jaloilleen. Satuhäät tanssittiin toissa kesänä, ja nyt hänellä ja Blaisella on poika. Pyysivät kummiksikin, mutta päätin jättää väliin.”
”Ymmärrettävää.”
”Tosiaan.” Draco virnisti. ”Crabbea näin vasta muutama kuukausi sitten, hän pyörittää isänsä firmaa. Lapiopuolella siis, ei toimistossa. Ja Goyle perusti kukkakaupan.”
Hermione ei voinut olla nauramatta. Mies yhtyi nauruun, mutta nyökytti vakaasti kaunista päätään ilmaistakseen, ettei ollut pilaillut.

”Joo, ihan totta. Ilmeisesti tarpeeksi yksinkertaista hommaa, ja eiköhän tuolla elä leveämmin kuin ergonomisempien siivouskomeroiden ja luudanvarsien suunnittelulla.”
”Tiedä häntä. Todellako sinä suunnittelet siivouskomeroita?” Hermione ajatteli pöydällä näkemiään piirustuksia ja kaavakuvia. Ajatus oli hänestä hullunkurisen irrallinen, hän ei osannut liittää sitä tuntemaansa Draco Malfoyhin.
”Ainakin tätä nykyä. Et varmaan ihmettele, jos kaipasin vähän vapaata.” Draco levitti käsiään minkäs teet –eleeseen ja virnisti entistä leveämmin. ”Kuulemani mukaan Potterkaan ei enää erotu salama-arvellaan?” 
”Aurorin työ on aika tapaturma-altista”, myönsi Hermione. ”Tarkoitat varmaan sitä hyökkäystä puolisen vuotta sitten, Päivän profeetta möi sillä uutisella todennäköisesti enemmän kuin Toffeen ja Pimennon iltatähdellä.” Hermione nauroi vilpittömän aidosti. ”Näitkö ne kuvat? Lapsi parka. Ja hänestä he suunnittelevat taikaministeriä, kunhan poika ensin pääsisi vaipoistaan.”
”Jos siitä hemmotellusta hirviöstä kasvaa taikamaailman johtaja, minä muutan Meksikoon.” Draco nauroi nyt puhdasta, syvältä kumpuavaa naurua. Sellaista Hermione ei ollut ennen hänen suustaan kuullut, ja hän nautti tunteesta, jonka sen kuuleminen sai hänessä aikaan. Sen tuottamat väreet saivat koko hänen vartalonsa sykähtelemään, oli kuin kontrabasson matalat sävelet olisivat kulkeneet sen lävitse. 
”Harry muuten voi mainiosti, hän ei ole ollut sairaalassa enää kuukausiin. Parta peittää loven leuassa jo aika hyvin. Onneksi Ginny ei nainut häntä pelkän ulkonäön perusteella.”
”Siitä tuskin on ollut epäilystä alun perinkään”, mies naljaili.
”Draco.”
”Anteeksi. Vanha tottumus pysyy lujassa.” Draco kohotti äkkiä kätensä, kuin suojatakseen kaunismuotoista nenäänsä. ”Ethän lyö, vaikka pilkkasinkin Potteria? Minulla on edellinen tälli vielä tuoreessa muistissa.”
”Sen sinä kyllä ansaitsit”, Hermione sanoi silmiään siristellen. Hän tunsi pieniä ärsyynnyksen jälkimaininkeja vielä vuosienkin takaa, vaikka näkikin miehen ainoastaan vitsailevan.
”Saattaa olla niin”, mies naurahti päätään kallistaen. ”Sait minut oppimaan läksyni, vaikka taisinkin tajuta sen vasta noin kuusi vuotta jälkikäteen.”
”Hyvä että edes sitten.” Hermionekaan ei voinut pysytellä vakavana katsellessaan Dracon tuikkivia silmiä. Olivatko ne todella voineet olla noin viehättävät jo kouluiässä… Oliko pojan sietämätön käytös ja esittämisen tarve vain kätkeneet niiden synnynnäisen lumon, vai oliko se kehittynyt vasta hänen arvostelukykynsä kasvettua? Miestä tuntui huvittavan tapa, jolla hän unohtui katselemaan tämän piirteitä aina unohdettuaan luontaisen itsehillintänsä. Hän nyökkäsi myöntäen, silmät yhäkin veikeinä tuikkien sinervää sisäistä valoaan.
”Aivan.”

Muistelu jatkui laajentuen koskemaan muitakin vanhoja tuttavia kouluajoilta. Vähitellen keskustelu tyrehtyi, mutta he istuivat katsellen toisiaan hetken vaieten, sopuisan hiljaisuuden vallitessa. Sitä olisi jatkunut ties kuinka pitkään, ellei naisen katse olisi sattumalta osunut maalatuin kukin koristeltuun kellotauluun oven yläpuolella. Hän suorastaan hätkähti, muistaen äkkiä kuivausrumpuun tuntikausiksi unohtuneet vaatteensa ja lupauksensa palata aterialle. Syvään huokaisten hän työnsi tuolinsa erilleen pöydästä, tuntien rikkovansa viihtyisän yhteisymmärryksen taikapiirin niin tehdessään.
”Minun pitäisi varmaan lähteä. Olen kauheasti myöhässä, täti huolestuu.” Hermione ei voinut peittää harmistustaan. Draco nousi tuoliltaan itsekin. Hermione pisti arvostaen merkille hänen huomaavaisen käytöksensä.
”Oli hauska tavata sinut jälleen. En olisi arvannutkaan.”
”Kanssasi on nykyään mukavampi jutella”, nainen myönsi, tuntien sulavansa lämpimästi lausuttujen sanojen edessä. ”Minulla oli todella miellyttävä ilta.”
”Se on ilo kuulla.”

Draco saattoi hänet eteiseen, odotellen sen aikaa että hän pukeutui jälleen kuivaneisiin vaatteisiinsa. Ne tuntuivat vieläkin lämpimiltä, tai sitten tunne vain kumpusi hänen sisältään. Hymyillen miehelle hän avasi oven pimeään alkuyöhön, jääden viipyilemään käsi ovenkahvalla. Sade oli lakannut, mutta silti jokin pidätteli häntä lähtemästä. 
”Ehkä tässä vielä nähdään.” Dracon ääni oli hyväntahtoisen huvittunut. Hän tuntui pystyvän lukemaan Hermionen tunteita.
”Se olisi kivaa. Hyvää yötä…” Nainen ehti ottaa vasta muutaman askelen alas rappusilta, kun hänen takaansa kuului matala kuiskaus.
”On jo myöhä. Parasta ilmiintyä, vaikka tämä onkin rauhallista aluetta.” Draco nyökkäsi rohkaisevasti Hermionen käännyttyä katsomaan häneen kysyvästi. ”Ei kukaan huomaa mitään. Täällä on säkkipimeää.”
Hermione pudisti päätään nauraen.
”Eihän tässä ole pitkä matka. Sitä paitsi jätin sauvani tätini luo.” Hän jatkoi matkaansa portaiden jälkeen, mutta pysähtyi äkisti tuntiessaan miehen tarttuvan lempeän vaativasti käsivarteensa.
”Siinä tapauksessa lähden saatille.”

Hermione oli kiitollinen pimeydestä, joka peitti hyvänmielen punan hänen poskillaan. Hän nojautui hyvällä tekosyyllä Dracoa vasten, jo hetkeä ennen kuin taikasiirtymä imaisi heidät tyhjiöönsä, laskien heidät seuraavassa sekunnissa tärähtäen tutun pihaportin äärelle. Miehen vartalon läheisyys yhä ihollaan tuntuen, hänen lempeän hymynsä tuottama säkenöinti sisällään Hermione astui portista sisään ja tiesi mistä tulisi uneksimaan seuraavan yönsä. 

*~*~*
« Viimeksi muokattu: 04.04.2016 19:34:29 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 3 996
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #1 : 04.10.2007 23:14:10 »
*~*~*

Seuraavina päivinä Hermionen loma tuntui saavan aivan uusia ulottuvuuksia. Useampi aamu peräkkäin valkeni aurinkoisena, vain muutamat pilvenhattarat varjostivat välillä sen hehkua. Ihmisiä vaikutti olevan kaikkialla enemmän, ja jokainen päivä tuntui kuin uudelle ihanalle mahdollisuudelle. Kun Matt kiskaisi lippalakin pörröpäähänsä heidän suunnatessaan muoviautoineen leikkipuistoon, nainen tiesi jo ennakkoon, kenet he tulisivat siellä kohtaamaan.

Keinujen luona odotteleva Draco tervehti häntä kuin he olisivat olleet ystäviä aina, ja hassua kyllä, siltä se hänestäkin alkoi vähitellen tuntumaan. Muistikuvat nyrpeästä, ylimielisestä ja aina yhtä pahantahtoisesta pojasta haipuivat muistojen usvan peittoon, kun he istuskelivat rennosti jutustellen hiekkalaatikon reunalla, Mattin rakennellessa keskittyneesti pienoismaailmoja autoilleen. Toisen kerran he pelasivat palloa Mattin kanssa, ja silloin myös Eddie liittyi heidän seuraansa. Tarjoillessaan riehumisen hiostamille pojille mehua eväskoristaan heidän istuessaan asiaankuuluvalla ruutuliinalla nurmikentän reunalla, Hermionella oli hassu tunne, kuin he leikkisivät kotia; isä, äiti ja kaksi pientä poikaa. Dracolle eväsretki oli ensimmäinen laatuaan, ja hän otti siitä täyden ilon irti. Kauempana puiston kentällä jalkapalloa potkivat nuoret katsoivat kummeksuen, kuinka hän kehtasikin heittäytyä leikkimään pikkupoikien kanssa. Heidän hullutteluaan katseleva Hermione nauroi tavalla, jollaista ei muistanut pitkään aikaan kokeneensa. Oli kuin nauru pulppuaisi jostakin syvältä sydämen pohjasta saakka. Hän tajusi hämmentyen olevansa täydellisen onnellinen. Sillä hetkellä hän ei kaivannut mitään muuta, siinä oli kaikki. 

Kaikki tuntui sujuvan niin luonnostaan, että sitä hädin tuskin huomasi. Iltaisin Draco odotti Hermionen saapumista pihalle, ilmiintyi jonnekin lähistölle ja yllätti hänet tulemalla muka sattumalta vastaan. He kävivät pitkillä, päämäärättömillä kävelylenkeillä, juttelivat tuntikausia, katselivat paikallisia nähtävyyksiä ja hymyilivät aina katsahtaessaan toisiinsa. Ohikulkijat hymyilivät ymmärtäen, lempeästi heidät nähdessään, kuten ihmiset usein tekevät nähdessään ventovieraiden lemmenparien ohittavan heidät kadulla. Heitä se nauratti, ja silloin tällöin Draco kietaisi käsivartensa hänen hartioilleen, kuiskutti jotakin kaikkea muuta kuin romanttista hänen korvaansa ja nautti suunnattomasti siitä, että vastaantulijat näyttivät luulevan hänen hempeilevän tytölleen.
”Oletko kuunaan nähnyt moista hattua”, hän supatti hiljaa, ja Hermione ei voinut pidättää tirskahdusta nähdessään miehen tarkoittaman vanhan hienon rouvan ohittavan heidät hymyryppyjen tietäväinen viuhka silmäkulmiinsa kohonneina, mitä merkillisin harsopäähine valkoisilla kiharoillaan. Hän kohotti hansikkaan verhoaman kätensä ryppyisille huulilleen kuin peittääkseen sopimattoman mieleenjuolahduksen sen aiheuttajilta, ja hänen päästyään kuuloetäisyyden päähän molemmat pokkaa pitäen toisiinsa vilkuilleet nuoret purskahtivat vilpittömään nauruun.
”Hän luuli selvästi sinun vihjailevan minulle jotakin”, Hermione tirskui.
”Osaan minä tuhmiakin puhua”, härnäsi Draco pukaten häntä leikkisästi kylkeen. ”Odotahan, kun tuo miekkonen tulee kohdalle, niin näet hänen ilmeensä”, mies innostui, ja Hermione nauroi niin että taipui miltei kaksin kerroin.
”Sinähän turmelet minun maineeni koko paikkakunnalla!”
”Hyvä vain, niin muut miehet tietävät pysyä erossa…” Draco myhäili kuin piloillaan. Mutta jokin hänen ilmeessään sai naisen vakuuttumaan siitä, että hän todella tarkoitti sanojaan, ja se sai jotain suloista ja lämmintä sykkimään hänen sisällään, kun hän painautui Dracon kainaloon heidän edetessään rantatien kävelysillalle.

Mutta ihanin kaikista hetkistä koitti Hermionen mielestä silloin, kun ajatuksiinsa vaipunut Draco tarttui häntä kädestä ja piti sitä pitkään omassaan, kuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia. He kävelivät pitkän matkaa hiljaisen, rennon tunnelman vallitessa. Hänen kätensä jäi paikalleen vielä silloinkin, kun Draco pysähtyi katselemaan taivaanrantaan hiipien noussutta kuuta, joka keinui esikaupungin kotoisien kattojen yllä ja sai jokiveden kiiltelemään. Suudelma tuntui luonnolliselta jatkeelta heidän tunteilleen, ja Hermione saattoi vain hapuilla etäältä mielihyvään hukkuvia ajatuksiaan, jotka väittivät heidän olevan vielä vieraita toisilleen ja tunteneen vasta lyhyen aikaa. Tässä ja nyt he olivat, he välittivät. Ja se oli ihanaa. Kerrassaan ihastuttavaa. Draco silitti hänen hiuksiaan pois kasvoilta ja hymyili, hymyili niin, että Hermionen oli suljettava silmänsä, vaikka hän ei tiennyt mitään sitä hymyä suloisempaa. Se vain oli niin ylitsevuotavaa, ettei hän kyennyt kohtaamaan sitä silmillään. Dracon käsivarsien tuoma suoja hänen ympärillään riitti sen kokemiseen.   

Kun mies saattoi hänet tädin kuistille, oli jo lähes pimeää. He seisoivat vastakkain hetken aikaa, ja Draco sipaisi hymyillen hänen suupieltään. Hermione hymyili.
”Näemme huomenna, kun pääset lähtemään kotoa”, Draco ilmoitti.
”Etkö tulekaan puistoon?” kysyi Hermione yllättyneenä. ”Mitä aiot tehdä huomisen päivän?”
”Istun ja ikävöin sinua…” Draco kiusoitteli, mutta hänen katseensa kertoi, että jokin jännitti häntä. Hän vastasi Hermionen terävöityneeseen katseeseen hymähtäen kuin muina miehinä. ”Ei, vaan on minulla tekemistäkin. Saat kuulla sitten.”

Suukotettuaan häntä siveästi hyvästeiksi, Draco poistui ja kaikkoontui tuskin ennätettyään pensasaidan varjoon. Hetken kuluttua puiston toisella laidalla pimeyteen syttyi uusi himmeä valo. Hermione vilkutti hymyillen sitä kohti. Vaikka hän saattoi hädin tuskin erottaa oikean ikkunan kaukaa kohoavasta talosta, hän tiesi Dracon näkevän hänet tarkkaan ja selvästi kaikkareillaan. Sitten hän kaivoi avaimensa esille ja suuntasi eteiseen. Vain keittiössä oli valo palamassa. Perhe oli jo nukkumassa, ja täti oli jättänyt hänelle teetä pannumyssyn alle. Mutta Hermione ei ollut nälkäinen. Hän hiipi huoneeseensa ja sammutti valot, kuin saisi siten huomisen saapumaan pikemmin.

Niin lyhyt aika, ja se tuntui silti ainaisuudelta. Dracon naurun sointi oli jo ehtinyt tulla hänelle tutuksi, ja sulkiessaan silmänsä vuoteellaan Hermione näki Dracon hymyn hiipivän vaivihkaa aina silmiin saakka ulottuvaksi, aivan kuin hän olisi yhä eväsretkellä ja näkisi miehen rentoutuvan lapsenomaiseen iloon hänen ja pikkupoikien lailla. Hän tunsi edelleen Dracon huulten lämpimän pehmeyden, kevyen parransängen tunteen leukaansa vasten, miehen sydämen vakaat ja silti kiihtyneet lyönnit kätensä alla heidän suudellessaan. Hermione hymyili tuntiessaan unen ensimmäisten aaltojen liukuessa tajuntansa yli. Hän tiesi heräävänsä yhtä syvään sisäiseen iloon, kuin mitä tunsi nyt uneen vaipuessaan.

*~*~*

Tätikin oli alkanut kiinnittää huomiota Hermionen poissaolevaan olemukseen, mutta tänään hän oli selkeästi huolestunut.
”Mikä se poika on, jonka kanssa sinä luuhaat kaiket illat?” hän tinkasi saavuttuaan kotiin aikaisemmin iltapäivällä valmistelemaan ateriaa. Hän oli tarkkaillut Hermionea kiinteästi jo paloitellessaan porkkanoita, ja saatuaan nyt lihakeiton hyvälle alulle täti pudisteli päätään nähdessään sisarentyttärensä järjestelevän unelmoiden hiuksiaan peilin edessä. Pyyhkien käsiään astiapyyhkeeseen hän veti ne puuskaan. ”Olet sentään fiksu tyttö, pankissa töissä ja kaikkea… Oletko varma, että hän on kunnollista seuraa?”
”Miksi epäilet, että ei olisi?” kysyi Hermione hajamielisesti, hymyillen peilikuvalleen.
”Naapurin Martha mainitsi nähneensä teidät.” Täti näytti epäröivän, mutta jatkoi sitten päättäväisenä tenttaamistaan. ”Ei kai se ole se hullu puiston nurkilta? Se outo hiippari? Olisi parempi, ettet tapailisi sellaisia.”

Hermione unohti peilin ja hiuksensa, kääntyen järkyttyneenä kohti äitinsä sisarta, jonka kasvoilla oli nyt synkeä, huolen kiristämä ilme.
”Täti, ei hän mikään hullu ole…” aloitti Hermione, mutta täti keskeytti hänet jatkaessaan ankarasti omaa puhettaan.
”Oli mikä oli, niin hoitaessasi Mattia on parempi että pysyt hänestä erossa. Naapuristossa huhutaan että hän saattaa olla jopa…”
”Sellaiset puheet ovat valhetta!” Hermionen ääni kohosi, hän tunsi valtavaa raivoa Dracon puolesta. Hurja päättäväisyys tädin kasvoilta oli kuitenkin jo hiipunut pois hänen nähtyään nuoren naisen voimakkaan reaktion. Miltei alistunut sävy äänessään hän jatkoi silti hiljaa epäilystensä kylvämistä, kuin koettaen valaa järkeä kiukuttelevaan teinityttöön.
”Entä jos hän vain käyttää sinua hyväkseen päästäkseen käsiksi lapsiin?”

Hermione äännähti epätoivoisena.   
”Ei tosiaankaan! Me tunnemme entuudestaan. Hän kävi samaa koulua kanssani.”
”Varmastiko?” Tädin ilme ei ollut erityisen vakuuttunut.
”En kai minä sellaisesta valehtelisi”, närkästyi Hermione, hiukset jälleen pörrössä, jota oli enää turha lähteä siloittelemaan. Hän nykäisi takkinsa naulakosta ja ilmoitti lyhyesti lähtevänsä ulos.
”Pidä varasi”, muistutti täti hänen peräänsä, mutta nainen oli jo laskenut oven sulkeutumaan jäljessään ja vain lukon napsahdus todisti hänen edes olleen paikalla vain hetkeä aiemmin. 

*~*~*

Tietenkin hän oli unohtanut ottaa sateenvarjon mukaansa. Poissa olivat ne aurinkoisen kesäiset päivät, joihin hän oli jo ehtinyt tottua. Loma oli loppumaisillaan ja säätila tuntui noudattelevan Hermionen sisäisiä tuntemuksia. Aamulliset pilvet olivat tihenneet harmaaksi massaksi, joka peitti taivaan synkkänä harsona. Kevyt sade sai hänen hiuksensa kihartumaan entisestään, kasteli ohuen takin pinnan.

Vaikka hän ei ollut ajatellut muuta kuin ulospääsyä tilanteesta, Hermione huomasi kävelevänsä vaistonvaraisesti tutulle paikalle. Puisto oli jälleen tyhjillään leikkivistä lapsista vanhempineen tai lapsentyttöineen, mutta aivan autio se ei ollut. Hermionesta tuntui kuin kylmä kivi olisi korvannut hänen jo entuudestaan raskaan sydämensä, kun hän näki Dracon istuvan keinussa, läpeensä kastuneena. Hänen oli täytynyt odottaa siellä jo hyvän aikaa, sillä sade oli hädin tuskin tihkua, mietti nainen huolissaan.

Draco piteli muovilelua käsissään turtana, vaalea tukka liukui märkänä pitkin kasvojen sivuja hänen tuijottaessaan hiekkaan jaloissaan, aivan kuten heidän ensitapaamisellaankin. Tilanteen pahaenteisestä tunnelmasta huolimatta näky lumosi naisen koskettavalla kauneudellaan. Hän lähestyi keinuja, ja istuutui hiljaa miehen viereen. Draco huokaisi niin syvään, että se sai hänen selkänsä vavahtelemaan. Kun hän käänsi katseensa Hermioneen, sen kylmä pettymys sai naisen miltei kavahtamaan. Lopultakin hän tunnisti entisen Dracon miehessä, johon oli ehtinyt kiintyä syvästi viikon mittaan.   

Draco nielaisi ja tokaisi lyhyesti sanat, joita toinen oli jo miltei osannut odottaa.
”Minun on aika palata velhomaailmaan. En kuulu tänne, enkä kuulu veljeni elämään.”
”Mutta…”
”Kyllä näin on parasta.” Hänen silmissään oli jotain tukahdutettua, pimeää.
”Mitä oikein tapahtui?” vaati Hermione saada tietää. Hänen teki mieli koskettaa miehen käsivartta, mutta hän ei uskaltanut. Ei nyt, kun tuollainen ilme synkisti hänen piirteitään. Hän miltei odotti Dracon jähmettyvän kokonaan kiveksi, niin paikoillaan tämä pysyi, tuijottaen leikkitraktoria niin tiiviisti kuin kykenisi näkemään kengänkärkensä sen lävitse. Mutta ennen kuin Hermione ehti perua kysymystään, mies vastasi hänelle, monotonisen apealla äänellä. Tyly särmä oli liuennut pelkäksi luovuttamisen tuskaksi. Lelu putosi hänen käsistään hiekalle, muttei mies tehnyt elettäkään sen nostamiseksi. 
”Menin hänen luokseen. Päätin, että asian on selvittävä, halusin puhua suoraan.”
”Eddien äidinkö?” kuiskasi Hermione huolestuneena. Draco nyökkäsi lyhyesti. Liikahduksen voimasta vesipisara tipahti hänen korvannipukastaan takin kaulukselle, jääden siihen kuin pyöreä kyynel, uusien valuessa hentoina noroina käsivartta kohti. Hermione puri huultaan. 
”Hän oli puhunut tädilleni sinusta, meistä. En kestänyt kuunnella sellaisia valheita…”

”No, minun kanssani hän ei ollut keskustelutuulella”, Draco totesi. ”Tällä kertaa hän toteutti uhkauksensa.”
”Kutsuiko hän poliisit?” Hermione kauhistui.
”Ei ehtinyt. Sanoin, että muutan pois, jos se häntä niin häiritsee. Kerroin, että otan uudelleen yhteyttä, kun veljeni on täysi-ikäinen.” Draco virnisti alakuloisesti. ”Ei kai tässä auta kuin odottaa.”
”Voi, Draco…” Hermione ei tiennyt mitä olisi sanonut. Hän yritti kuitenkin parhaansa. ”Voithan kirjoittaa hänelle kirjeen? Jospa hän ymmärtäisi paremmin etäisyyden päästä…”
”Tai sitten ei”, mies puuskahti. ”Ehkä vain luovutan. Pistän pojalle talteen kultaa opiskelua varten, vaikka tuskinpa hän Tylypahkaan päätyy.”
”Se olisi kauniisti tehty”, Hermione myötäili. ”Opiskeluraha on tarpeen jästeilläkin.”
”Olisin vain halunnut niin paljon enemmän…” Draco puristi kätensä nyrkkiin voimattoman harmistuksen vallassa.

Hermione laski kätensä hänen valkoisille rystysilleen. Niiden kireys lientyi hitaasti, mutta kylmät sormet kiertyivät kuitenkin hellästi hänen sormenpäilleen. Viimeinkin Draco katsoi suoraan häneen. Katse oli miltei tyhjä, se ei kertonut mitään. Ei mitään, mitä nainen olisi halunnut nähdä ja kuulla.
”Hermione, minun on palattava kotiin. Olen pahoillani. Sanoin jo vuokrankin irti saman tien. Lähden heti aamulla.”
”No, minunkin lomani päättyy pian… Kaipa me törmäämme jokin kerta Viistokujalla tai jotain…” änkytti Hermione, tavoitellen tuttavallista sävyä. Draco oli niin etäinen, ettei hän tiennyt, miten toimia. Jos toinen halusi unohtaa menneen viikon, Hermione osaisi kyllä käyttäytyä aikuisen tavoin, eikä jäisi roikkumaan hänen kimppuunsa.
”Niin…” Draco sanoi, mutta ei päästänyt irti hänen kädestään. Hänen sormensa tuntuivat suorastaan pusertuvan tiukempaan otteeseen, mutta Hermione ei tuntenut mitään muuta vastaheränneen kaipauksensa yli. Hän pidätteli kyyneliä jossain sisällään.
”Nähdään sitten joskus.” Hermionen ääni tuntui takertuvan kurkkuun, kun hän esitti urhoollisesti yhtä välinpitämätöntä kuin mies itsekin vaikutti olevan. Draco katsoi häntä hetken aikaa tiiviisti, mutta käänsi sitten katseensa taivaalle. Pilvimassa vain sakeni, tuuli liikutti sitä silminnähtävällä nopeudella, mutta kaistalettakaan sinitaivasta ei pilkahtanut sen lomasta. Pensaat heidän takanaan pitivät rapisevaa ääntä pisaroinnin tihetessä. Draco irrotti kätensä ja nousi.
”Nähdään.”

Hermione jäi istumaan ja katseli etääntyvän hahmon perään. Hetkenä minä hyvänsä hän kaikkoontuisi, ja silloin kaikki olisi ohi, kuin uni, kuin romanttisen tyttösen haaveilema satu. Eikä hän pystynyt vaikuttamaan asiaan mitenkään. Hän palaisi kotiin, sietäisi Ronin sinnikästä kosiskelua kunnes viimein myöntyisi silkkaa uupumustaan, unohtaisi Dracon ja muistelisi lomaa vanhojen koulutoverien kohtaamisena. Sitähän se oli, eikö vain? Pinnallinen ihastuminen hyvännäköiseen mieheen, kesäromanssi…

Mutta katsoessaan loittonevaa miestä märissä farkuissaan, hartiat hieman lysyyn painuneina ja kaunis pää pettymyksestä painuneena, hän ei nähnytkään pelkkää komeaa nuorta arkkitehtiä, ei liioin vanhan velhosuvun omaisuuden aristokraattiperijää, eikä myöskään sitä sietämättömän omahyväistä kiusankappaletta, joka oli jaksanut nälviä häntä kouluaikaan vuoden toisensa perään. Hermione tunsi sydämensä jättävän lyönnin väliin, kun hän tajusi näkevänsä miehen, jota rakasti. Kenties viimeisen kerran. Häntä aivan huimasi, jalkoja heikotti, kun oivallus kulki koko kehon lävitse. Keinu heilahti rajusti ketjujensa varassa hänen ponnahtaessaan jaloilleen. Mies näytti seisahtuneen pensasaidan päätyyn, nyt hän katsahti ympärilleen, valmistautuen ilmiintymään… 

”Odota! Draco, odota!” kirkaisi Hermione. Draco kääntyi äkisti, hämmennys leimasi hänen yllättynyttä ilmettään.
”Mitä nyt?” hän huusi takaisin.

Hermione juoksi hänet kiinni, tarraten lujasti miehen käsivarteen sen saavutettuaan. Yltyvä sade liimasi hänen kiharaiset hiuksensa pitkin poskia ja leukaa muodostaen niihin tummia aaltokuvioita. Draco pyyhkäisi märän suortuvan sivuun hänen nenänpielestään.
”Muutin mieleni”, läähätti nainen äkillisen spurttinsa hengästyttämänä. ”En todellakaan halua nähdä sinua kadulla jonain sattumanvaraisena päivänä…”
”Etkö?”
”Haluan nähdä sinua kaiken aikaa. Aina.” Hermione ei pystynyt pidättelemään sanojaan, ja tunsi syvää häpeää huomatessaan Dracon vain tuijottavan häneen epäuskoisen näköisenä. ”Tämä on tyhmää, minun ei olisi pitänyt sanoa sitä...”
Hän hellitti otteensa miehen käsivarresta kuin se olisi polttanut häntä, mutta Draco ei päästänyt häntä etääntymään, vaan tarttui puolestaan hänen käsiinsä, silitellen rauhoittavasti peukaloillaan hänen kämmeniään. Kun hän puhui, hänen äänensä oli jälleen lempeä. Ja hyvin vakuuttava.
”Ei, olet oikeassa. Sinuun tutustuminen on ollut tämän epäonnistuneen yrityksen ainoa hyvä puoli. Todella.”
”Ihanko…” Mutta Draco puhui jälleen Hermionen päälle.
”En minäkään tahdo päästää sinua liian kauas näkyvistäni.”

Nuori nainen tunsi jo kadonneelta tuntuneen toivon syttyvän jälleen sisällään. Se kupli ja sykki, rummutti häntä sisäisesti, kuin kiivaaksi käynyt sade ihon ulkopintaa. Hän tunsi sen rytmin lyövän suonissaan, kiihdyttäen häntä ihanaan varmuuteen.
”Siinä tapauksessa varmaan…”
”Aivan, täsmälleen.” Dracon ääni oli pelkkä kuiskaus, mutta se riitti vaimentamaan naisen alkavan puhetulvan. Vaiti, äkillisesti herännyttä onneaan sykkien Hermione kurotti kasvojaan lähestyviä huulia kohti. Maistaen sateen toisistaan he syvensivät otettaan, eikä kumpikaan muistanut hetkeen muuta maailmaa murheineen. Suudelma lupasi parempaa tulevaisuutta heille molemmille.

Kesti kauan, ennen kuin he irrottautuivat toisistaan.
”Täällä sataa taas, Draco. Aika rankastikin”, muistutti Hermione.
”Ja sinun hampaasi kalisevat”, huomasi mies, ja hänen silmäkulmiinsa nousivat kevyet naururypyt. ”Kaipaisitko lämpimään suihkuun?”

Hermionekin nauroi, puhdasta iloa ja ihmetystä ääneksi muutettuna. Kuinka hän rakastikaan noita kiusoitellen hymyileviä silmiä! Hän liikahti lähemmäs miestä, kiersi likomärät käsivartensa tämän harteille ja nauroi lisää, kun Draco värähti veden virratessa sisään hänen kauluksestaan.
”Vain, jos sinä liityt seuraan tällä kertaa”, Hermione kuiskasi vaativasti. Draco piteli häntä vyötäisiltä ja naurahti matalasti, pyöräyttäen heidät ympäri kuin tanssiparin.   
”Voin luvata sen tässä paikassa ja juuri nyt.”

Kuistin ikkunasta sisarentytärtään seurannut täti pudisteli päätään ehtiessään juuri ja juuri nähdä huulten hipaisevan toisiaan, ennen kuin yhteen kietoutunut pari katosi kuin ilmaan tyhjän leikkipuiston laidalta.
 

 *~* The End *~*
« Viimeksi muokattu: 17.03.2008 19:10:05 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

niiina

  • Ylikuolonsyöjä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 4 318
  • Malfoysexual
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #2 : 04.10.2007 23:33:57 »
No, olen lukenut tätä osissa jo pidemmän aikaa, mitä enemmän olet valmiiksi saanut ja täytyy sanoa, että olen todella otettu, että oikeasti kirjoitit tätä minun pienen hömpän uneni ympärille! Hyvä, että olet keksinyt tähän muutakin, koska uneni olisi muuten voinut olla vähän tylsähkö, silti olet saanut sisällettyä todella upeasti melkein kaiken niinkuin ajattelinkin. Hiekkalaatikko, keinut, lapset ja vesisade tuo jo kaiken tarpeellisen unestani, mutta minä olin tälle ainakin aivan myyty, vaikka hukutitkin pahimman teini angstin fluffi soppaan. ;D

Draco oli todella hieman OC, mutta mitenpä muutenkaan. Ja OC!Dracossa mitään vikaa ole, minusta on hyvä, että hahmoja sovelletaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tätä lukiessani aina iltaisin kun sain lisää luettavaa oli koko ajan kasvoilla typerä hymy virne, koska tässä ei pahemmin tullut liian synkkää fiilistä. Hyvä, että oli kohtiakin joissa tuntui, että nyt se fluff katoaa jonnekin olemattomiin, mutta aina se lopulta sieltä löytyi.

Lainaus
”Nähdään sitten joskus.” Hermionen ääni tuntui takertuvan kurkkuun, kun hän esitti urhoollisesti yhtä välinpitämätöntä kuin mies itsekin vaikutti olevan. Draco katsoi häntä hetken aikaa tiiviisti, mutta käänsi sitten katseensa taivaalle. Pilvimassa vain sakeni, tuuli liikutti sitä silminnähtävällä nopeudella, mutta kaistalettakaan sinitaivasta ei pilkahtanut sen lomasta. Pensaat heidän takanaan pitivät rapisevaa ääntä pisaroinnin tihetessä. Draco irrotti kätensä ja nousi.
”Nähdään.”

Pidin tästä kohdasta todella paljon. Sitä huomaa, että molemmat välittää omalla tavallaan, mutta sanat ovat aina jotain muuta mitä ajattelee. Jotenkin löysin tästä jopa itseni, jotenkin minulla on aina tuo tapa, että jos toinen sattuisi esittämään välinpitämätöntä, niin silloin olisin minäkin, vaikka se ei olisi mitä haluaisin. En tiedä, jotenkin tuo kohta pysäytti jopa lukemisen vähäksi aikaa ja aloin ajattelemaan sitä. Minusta tuo kohtaus on loistava.

Lainaus
”Muutin mieleni”, läähätti nainen äkillisen spurttinsa hengästyttämänä. ”En todellakaan halua nähdä sinua kadulla jonain sattumanvaraisena päivänä…”
”Etkö?”

Tuossa naurahdin jopa ääneen. Pysyin kuvittelemaan hyvin Dracon ilmeen kun hän sanoo hämmentyneenä "etkö?" :'D arvasin tietysti heti, että Hermione aikoo sanoa jotain sen tyylistä mitä sanoinkin, mutta jotenkin tuo koko Dracon reaktio oli niin huvittavan ihanaa.

Tarina meni minusta sulavasti eteenpäin ja juoni sopi hyvin tähän, hekottelin tuolle, että Dracoa luultiin jopa pedofiiliksi, mutta sellainen fiilis varmaan helposti lapsen äidille voikin tulla kun täysin vieras vanhempi poika pyörisi oman lapsen ympärillä jatkuvasti. Ja juuri tuo, että kaikki naapurit kyyläävät ja juoruilevat, voi sentäs. Vähän salatut elämät tunnelma, mutta niin totta. Se on käsittämätöntä miten ihmisiä aina kiinnostaa niin paljon toisten asiat!

Rakastuin kaikkiin sade kohtauksiin ja niihin missä he varsinkin keinuivat. Ihan kuin aika vain olisi pysähtynyt niissä ja tuli jotenkin mieleen ihan elokuvana koko tilanne ja sitä vain katsoo vieressä kuin esim Dracon hiukset ovat täysin märät ja vesi valuu hänestä maahan, kun hän keinuu pää painuksissa. Pidin.

Minä taas vain ihkutan, haha. Sanotaanko, että minä itse olen aina vähän, että liika fluffiin hukkuu, mutta nyt en ole lukenut vähään aikaan kunnolla ficcejä ja pysyin pinnalla. Kirjoitat aina todella kuvailevasti ja kauniisti. Joskus pitää kevyestä kuvailusta, mutta sinun tekstejäsi lukee aina mielellään, vaikka kuvailua onkin pajon. Jotenkin sitä ei koskaan ole mauttoman paljon teksteissäni, mitä voisi jonkun muun tekstissä olla. Pidän tyylistäsi paljon ja odottelen kyllä hulluna sitä toista D/Hrm ficciä (:

Kiitoksia kovasti tästä tärkkelys, merkitsi paljon edes ajatuskin, että tällaisen kirjoittaisit unestani ja vielä se, että toteutit sen.<3

niiina
« Viimeksi muokattu: 06.03.2008 18:18:04 kirjoittanut niiina »

Voldemort

  • Vieras
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #3 : 05.10.2007 03:29:28 »
Apua! Kauheaa! Aivan hirveää! Olen järkyttynyt, mutta OOC-Draco oli niiin suloinen, että suorastaan rakastuin ja muutenkin kaikki siirappi oli niin suloista, että ahmin vain tekstiä eteenpäin ja nyt olen aivan että sniff, se loppui. :D Alussa nuo pojat olivat aivan ihanan suloisia, vaikka voin kuvitella kuinka Hermionea rasitti leikkä Mattin kanssa. Ja sitten tuli paikalle Ed. Voisin alkaa valittaa siitä, että jos pojalla oli sukunäköä Dracon kanssa, hän ei todellakaan ollut komea, mutta en jaksa. Lapset ovat asia erikseen. Tietysti Dracon kuvaaminen hyväkroppaiseksi on aina hilpeää, vaikken muistakaan että miten kirjassa on tuo lihaksisto kuvattu.  :D Kaikkinensa silti nuo OOC-piirteet häiritsivät yllättävän vähän ja siitä taas kunnia ja kiitos kuuluu tekstin muulle toimivuudelle. Enkä oikeastaan niin tiedä tuosta, että onko se edes niin OOC:tä. Lapset ja nuoret kasvavat aikuisiksi, ja voisi olettaa, että niin käy Dracollekin, joten hänestä voisikin tulla ihan siedettävä. Sitä paitsi oli niin valloittavan söpöä, että hän olisi halunnut tutustua veljeensä, Dracollahan ei ole ollut veljeä ja ehkä hän on joskus sellaista toivonutkin. En kommentoi Luciuksen osuutta tarinassa, kun ensin ajattelin, että eihän Lucius nyt jästeihin koske, mutta eikö vihollisten naiset aina raiskata? Ei olisi mikään erityinen ihme, jos Lucius harrastaisi jästien raiskaamista. :D Sentään tässä ei puhuta Dracon pahoinpitelemisestä...

Ei tämä nyt varsinaisen fluffy ollut kuin paikoittain, eikä minusta edes kovin komediallinen. Romanttisuutta oli ja sellaista kivaa söpöyttä. Aika paljon tässä oli raskaitakin osia, tai siis teksti itsessään oli keveää luettavaa, mutta tekstissä oli paljon haikeutta ja surumielisyyttä. Siksi oli jotenkin jopa perusteltua, että kun kaksi jostain yhteydestä tuttua henkilöä näkevät toisensa, he tuntevat yhteenkuuluvuutta. 8) Hehän ovat vieraassa ympäristössä.

Ja ennen kuin unohdan kaiken ihkutukseni keskellä, sanon että aloituskappaleen voisi leikata pois. Säästä kertominen oli aivan epäolennaista tarinan kannalta. :D Minä luulin, että sillä olisi merkitystä vähintäänkin niin, että Hermione tekee jonkin päätöksensä, esimerkiksi päätöksen matkustaa ulkomaille, sen perusteella, että Britanniassa sataa aina. :D

Hitto, on se vaan myönnettävä, että olen romanttisempi kuin haluaisinkaan!

bella luna

  • ***
  • Viestejä: 103
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #4 : 05.10.2007 23:37:45 »
en osaa sanoa mitään muuta kuin: SULOISTA!!! ^^ melkein sait mut itkeenkin yhessä vaiheessa....muuten aivan mahtava! =)

Justinee

  • Vieras
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #5 : 06.10.2007 11:09:36 »
Awww... tää oli tosi söpö. mun naama jumittui ihan tyhmään hymyntapaiseen virneeseen kun luin tätä kun oli niin ihuna  ;) voisit kirjottaa lisää tällä parituksella niinhän? jooooooooo :D njooh ei musta nyt oikeen mitään irtoa. kehuja vain  :P mutta joo oli hyvä fic. lisää samanlaista  8)

muumipeikko

  • ***
  • Viestejä: 9
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #6 : 06.10.2007 21:44:25 »
aww<3 :) tämä oli ihana ! Olisin vaan halunnut tästä pidemmän, ja silleen että Herm ois antanu Dracon mennä ja sit ne ois tavannu viistokujal ja Draco ois ollu ihan mustis ku Hermyl ois ollu joku  yhen illan hoito mukana :D ja se ois tajunnu et haluu hermyn ja sit se ois alkanu taistelee siitä ;>

SULONEN!

Marjuca

  • ***
  • Viestejä: 147
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #7 : 07.10.2007 22:28:54 »
Awww...olisi aivan törkeetä olla kommentoimatta tällaisen lukemisen jälkeen!

Kukaan ei voi sanoa, ettei pidä tämän ficin Dracosta, koska se on Ooc. Mä olen ainakin ihan täysin rakastunut tähän Dracoon. Tuollainen ihanan söpö ja huomaavainen isoveli<3
Erityisesti asia, josta tässä pidin, oli tuo eteneminen. Sait todella vakuuttavasti etenemään Hermionen ja Dracon suhteen minun mielestäni.
Ihanaa tekstiä Fiorella, jälleen kerran!
Kiitos!

Hudith

// Voi kettu, miksi niiina näkee ihania unia, mut mää en?  :P
« Viimeksi muokattu: 12.10.2007 12:42:03 kirjoittanut Hudith »

Sun Lee

  • ***
  • Viestejä: 275
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #8 : 11.10.2007 15:05:43 »
Ensimmäinen reaktio: Awww...
Toinen reaktio: Voi, että...
Kolmas reaktio: Awwwww....

En saa sanaa suustani. Miten olen voinut missata tällaisen ihanan, fluffymaisen ficin? Minähän rakastan fluffya, rakastan rakastan! Ja juuri tätä ihanaa paritusta, aww... En ole kauheasti sinun ficcejäsi lukenut, mutta täytyy sanoa, että olet mahdottoman hyvä kirjoittamaan tällaista ihanaa, siirappista fluffya, joista minä tykkään ihan hirmuisesti <3

Minä rakastan pehmo-Dracoa! Draco on juuri parhaimmillaan silloin, kun hänestä tehdään tuollainen söpö, ihana tyyppi. Minä en kamalasti pidä siitä ilkeästä Dracosta, jollaiseksi monet hänet kuvaavat. Tuntuu niin hyvältä välillä lukea pehmo-Dracosta. Varsinkin tällä parituksella <3

Ihana nimi tälle ficille :) Pisti silmään tuosta muiden ficcien joukosta. Onneksi avasin tämän. Niin kaunis, herkkä ja tunnelmallinen ficci. Sateen kuvailu oli ihanaa luettavaa. Se, kun Hermione istui siinä keinussa ja sade ropisi hänen päälleen. Ihanasti kerrottu kohta. Ja Dracon ilmaantuminen paikalle :) Se oli hienosti kirjoitettu. Muutenkin kirjoitit sujuvaa dialogia Dracon ja Hermionen kesken, se tuli niin luontevasti. Voisin lainata vaikka kuinka monta kohtaa tuosta ficistä, mutta monet hyvät lainaukset on jo laitettu tähän, joten en sitten viitsikään :D

Loppu oli niin ihana <3. Kun Hermione kertoi Dracolle, että haluaa hänet aina lähelleen. Aww... miten suloista. Tästä parituksesta saa kyllä niin ihania ficcejä. Ron oli jotenkin ronmainen, kun hän asui edelleen äitinsä katon alla. Aika harva on tehnyt niin, mutta voisi kuvitella, että niin kävisi oikeastikin :D Vaikka sitä en tietenkään oikeassa kirjassa toivo, hahhah.

Tuossa alussa kuvailit hienosti sitä velhojen ja jästien elämän vastakohtaa :) Kiva, kun Hermione oli töissä Irvetassa, eikä esimerkiksi aurorina tai Tylypahkassa niin kuin useimmissa muissa ficeissä. Vaihtelu virkistää.

Mutta kaiken kaikkiaan niin ihana ficci, että on varmaan pakko lukea vielä uudelleen ajatuksen kanssa. Niin kaunista kuvailua, että... :D Kiitos tästä!

muumipeikko

  • ***
  • Viestejä: 9
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #9 : 11.10.2007 15:35:10 »
ihana, todella suloinen! <3  Draco on niin söpö tässä ;) Muuten tämä meni todella sulavasti eteenpäin, ainut asia joka jäi haittaamaan (no ei se oikeesti ees niin paljoa haitannu) oli toi ku Hermione tos lopus mietti ennen ku melkee päästi Dracon menee ni jotai et "jota hän rakasti" tai siis annettiin ymmärtää että hermione on rakastunut? :o Siinä tuli vaa mielee, että eihän ne tossa ollu tuntenu ku jonku viikon, kaks? Ni miten siinä ajassa rakastutaan ? :D kyllähän ihastua ja tykästyä voi mutta silti (;

Wilwarin

  • sakuholisti
  • ***
  • Viestejä: 380
  • K is for Kaptain
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #10 : 11.10.2007 16:15:36 »
Lueskelin tämän joskus pari päivää sitten, mutta en ehtinyt kommentoida, enkä keksinyt mitään [size=50]järkevää[/size] kirjoitettavaa. Ehkäpä nyt.
[size=85]
Tuota. [/size]

Eipä ole mitään negatiivista sanottavaa. Tää oli ihanan pitkä, ei loppunut heti kun tuntui "alkavan". Ja kuten Sun Lee jo mainitsi, on mukava lukea välillä pehmo-Dracosta, eikä aina siitä ilkeästä. Ja pehmo-Draco ja Hermione on ihana paritus.

Juoni kulki, kaikilla oli kivaa. [size=85]Ja multa loppuu sanottava.[/size] Ehkä tästä ei tulekaan niin rakentava palautepläjäys, ehkä tiivistän rakentavani kolmeen sanaan: aivan ihana ficci.

Että näin.
Wilwarin

[size=50]// korjasin kirjoitusvirheen (:[/size]
Ficcilistaus on päivitetty 26.8.-16.

En pure yksärin laittajia. (:

wiltzu

  • ***
  • Viestejä: 36
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #11 : 11.10.2007 22:06:31 »
voi että, tä oli vuan niin ihana ja sulonen ja todellakin se aaw <3 olisin halunnut lukea enemmänki tästä suloisesta parista :)
Käsillä oleva sekunti on loppujen lopuksi ainoa omaisuus, joka meillä on

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 3 996
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #12 : 18.10.2007 02:38:00 »
Voi, miten paljon kommentteja! Kiitos kovasti lukeneille ja varsinkin kommentoineille! Vastailen taas hivenen jälkijunassa...

niiina, se sinun pieni hömppä unesi osoittautui vallan inspiroivaksi. Olen ihan ihastuksissani siitä, että tykästyit tähän niin kovasti. Kiitos ihanan pitkästä kommentista ja kaikesta muustakin. :D Ei kun vain lisää hyviä unia sinulle!

Voldemort, en tiedä olisinko enempi ihmeissäni siitä, että osoittauduit sittenkin romantikoksi vai siitä kehujen määrästä, jota sain osakseni... Suuret kiitokset! Aloituskappale on aika irrallinen, mutta en vain raaski sitä (ainakaan vielä) karsia kokonaan. Minusta kun on niin kivaa vähän pohjustaa... Mutta arvostan valtavasti kommentointiasi ja rehellisiä mielipiteitäsi! Ja sen pohjalta ihkutusta sitäkin enemmän.

bella luna, ihanko totta? Ohhoh, vau. :D Kiitos, että kerroit sen, piristit mieltäni kovasti! :)

Justinee, kiitos kommentista! Itse asiassa minulla on työn alla toinenkin ficci tällä parituksella, tosin kouluikäisinä. Tutkailepa, jos löydät lisää samanlaista (tosin ei samalla parilla) muista ficeistäni, jos tykkäsit!

Hudith, kiva että kirjoitit mielipiteesi! :) Ihana kuulla, jos onnistuin tekemään parituksesta uskottavan tuntuisen. (Sitä se nimittäin ei omasta mielestäni välttämättä noin yleensä ole...)
Lainaus
// Voi kettu, miksi niiina näkee ihania unia, mut mää en? :P
Nyt ei kun nukkumaan aktiivisesti, jospa seuraavan kerran sinua onnistaisi? Tosin, ei sitä oikein voi taata. Vasta tässä taannoin katsoin Lostin kolmoskautta jaksotolkulla yhteen rupeamaan, ja suorastaan oletin näkeväni unta Sawyerista, mutta kuinka kävikään; sekopäinen pahisäijä se siellä vain jahtasi minua. Tasan ei käy onnen lahjat, sanottakoon.  :D

Sun Lee, mikä kunnia, että sain sinut, suorastaan fluffyn kuningattaren, ihan awww-tunnelmiin! Vau. Kiitos pitkästä kommentistasi!

muumipeikko, kerkiäähän sitä rakastumaan vaikka sekunnissa, mutta todellinen rakkaus vie sitten aikaa ja syventymistä. Ja iso kiitos sinullekin kommentoinnista!

Wilwarin, kiitos kommentista! Enkä minä pure vähemmänkään järkevien kommenttien kirjoittajaa, päinvastoin! Mutta mukava on silti kuulla perusteluja, mikä miellytti.

wiltzu, ihana että tykkäsit. Ja saattaapa kuule käydä niinkin, että kirjoitan haasteesta johtuen toisenkin ficin tällä parilla. En tiedä tuleeko se sitten olemaan vähän vähemmän aaw, se jää nähtäväksi... ;)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Violetu

  • Rohkupuusku
  • ***
  • Viestejä: 2 719
  • You are not alone
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #13 : 24.10.2007 20:27:56 »
Oih, ihanaa.
Jotenkin oudosti tämä muistutti novellia, jotain sellaista ihanan romanttista tarinaa, jota tekee mieli käpertyä sohvannurkkaan lukemaan kesäisellä kaatosateella.
Joskus hetin - juuri tällaisen hetin - lukeminen on todella virkistävää. Tulee mieleen ne ensimmäiset ficit, joita koskaan luki, tämä herätti minussa aivan ihanan nostalgia-aallon.

Pituus oli hyvä, eikä mitään jäänyt varsinaisesti puuttumaan, vaikka jos loppu olisi mennyt NC:ksi, niin en olisi sitäkään pahakseni pannut.
Ja tuo miljöö. Tuo tapahtumaympäristö oli varmaan se, johon todella rakastuin. Niin arkinen ja tavallinen, ja kuitenkin siinä oli jotain outoa taikaa. Minäkin haluan sateella sinne keinuun istumaan.  :P
Ficci eteni hyvää tahtia, ja erityisesti minua ilahdutti se, että vastoinkäymiset olivat niin arkipäiväisiä ja silti jollain tasolla suuria, eivät kuitenkaan ylitsepääsemättömiä.
Lisäksi Draco oli jotain todella kuolattavaa. Vähän turhan kiltti ja huomaavainen ollakseen täysin IC, mutta pidin.

Juuri tällaisten helmien takia pitäisi lukea hettiä vähän ahkerammin... :o

~Violet kiittää
Vie minut kanssasi yöhön ja
seikkailuun.

Arte

  • Puuskupuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 011
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #14 : 29.10.2007 17:43:18 »
En todellakaan kiellä, ettenkö olisi ollut vähän varautuvalla kannalla, kun aloin lukemaan tätä. Hettiä, ja vielä Hermione/Dracoa, ei todellakaan yleinen ilmestys minun ficcilistallani..

Mutta onneksi olin tällä kertaa aivan turhaan ennakkoluuloinen. Alku tempaisi ihanasti mukaan, tykkään todella paljon sinun kirjoitustavastasi, siellä on ihania lausahduksia ja vivahteikasta kieltä, mitä lukee todella mielellään. Tekstissä en jäänyt kaipaamaan mitään kummempia, lukeminen sujui soljuvaan tahtiin ja tätä luki mielellään (vaikkakin aikani on hieman tiukalla, joten pituus häiritsi hieman).

Hermione on ehdottomasti lempihahmoni ja pidän hänestä tässäkin. En parita Hermyä ja Ronia toisilleen, joten oli ihanaa, kuinka Hermione oli kieltäytynyt yhteiselämästä Ronin kanssa. Vaikkakin jää mietityttämään, että miten Ronin laita nyt.. Aika suloista, että Hermione päätyi jästimaailmaan istumaan hiekkalaatikon viereen (ei sillä, kuva mielessäni on ihana). Voin vallan mainiosti kuvitella hänet sinne, minusta hän on lapsi-ihmisiä. (:

Draco taas.. No, Draco ei koskaan ole ollut oikein lempihahmojani, mutta nykyään luen välillä jopa ihan mielelläni hänestä kertovia ficcejä. Pidän tästä Dracosta, hänessä on uutta, mutta kumminkin se vanha, nuori Draco on vielä siellä jossain ja nostaa päätään aina välillä. Sinänsä hellyttävää, että hän haluaa tutustua pieneen veljeensä, josta sai tietää aivan sattumalta. Vaikka minusta hän olisi voinut yrittää vähän kauemmin, ei oikein Dracomaista, että luovuttaisi noin helposti.

Sitten nämä kaksi yhdessä.. Pakko myöntää, että tuli muutamaan kertaan sellainen aaw-hymy huulille. (: Kuvailit Dracoa niin ihanasti ja sait hänestä todella sympaattisen hahmon. Kouluaikaisten tuttujen on ihan ymmärrettävää juuttua suustaan kiinni teekupin ääreen, vaikka onkin aika klisee, että viinipullo nostetaan pöytään. Mutta niinhän oikeastaan monesti tapahtuukin, joten ei siitä sen enempää.

Loppu oli aika kiva, vaikka se tulikin aika yllättäen. En osannut odottaa tämän loppuva. ^^" Kummallakin arkuutta ilmassa eivätkä uskalla ehdottaa mitään, kun toisen mielenliikkeistä ei tiedä mitään.. Nyt jään vain miettimään, että miten he jatkavat elämäänsä, minne he muuttavat, muuttavatko heti, mitä Hermione sanoo paheksuvalle tädilleen, miten Dracon ja Eddien käy.. Loppujen lopuksi tämä herättikin ajatuksia, vaikka aloittaessani tätä kommenttia luulin aivan toista.

Opin ainakin kantapään kautta, ettei kannata olla liian ennakkoluuloinen hettiä kohtaan. (:

[size=85]Jonkun pitäisi kirjoittaa Erilaiset ihana-adjektiivin synonyymit-kirja, suloinen ja ihana ovat kohta loppuun kulutettuja. (]


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Charla

  • Neville-addikti
  • ***
  • Viestejä: 118
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #15 : 29.10.2007 20:44:15 »
Kuten aikaisemmatkin ovat toistelleet, tämä on äärettömän syötävä ficci. Itsekin aloittaessani lukemisen olin ehkäpä hieman epäilevä parituksen toimivuuden vuoksi, mutta kun onnistuin luopumaan siitä uskomattoman epäluuloisesta lukutavasta ficci todellakin otti minut pauloihinsa. Kuten sanottua, oikein kirjoitettuna voi minkä tahansa saada toimimaan.

Kirjoitustyylisi on jollakin tapaa hyvin hiottu ja se sisältää ihania pieniä kielikuvia. Kuvailet asioita todentuntuisesti ja tekstisi soljuu eteenpäin kuin rauhallinen musiikki. Tässä riitti muutenkin tunnetta. Voin kuvitella sen tunteen, kun pitkästä aikaa tajuaa nauravansa oikeasti aidosti ja sydämensä pohjasta - siinä vaiheessa sitä aivan yllättyy itsekin.

Tapahtumat oltiin kerätty kokoon hyvin, mutta sen varmaan olet tajunnut itsekin. Minulle jopa ensimmäisellä kappaleella oli merkitystä tarinan kannalta, otettiinhan asia esille muutamaan otteeseen myöhemminkin (Eddien huutaminen sisälle sateen puhjettua, Hermionen vierailu Dracon luona sateen vuoksi jne.)

Koin jonkin verran vaikeuksia Dracon mieltämisessa Dracoksi, sillä hänen luonteensa tuntui muuttuneen tyystin kouluajoista. Tietysti siellä täällä pilkahti merkkejä hänen entisistä käyttäytymistavoistaankin, mutta melko OC kuva minulle hänestä jäi. Se kuitenkin sopi tähän miljööseen hyvin ja toisaalta myös pehmensi ihan hitusen mielikuvaani hänestä. Ja kun tarkemmin ajattelee, niin olisihan noin voinut käydä oikeastikin. Minunkin mielestäni sitä paitsi on paljon ihanampaa lukea pehmo-Dracosta kuin ilkeästä.

En oikein tainnut päästä tällä kommentilla mihinkään, mutta tarkoituksenani on kertoa, kuinka pidän tästä.

Nemo

  • ***
  • Viestejä: 105
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #16 : 30.10.2007 18:02:48 »
Ensinnäkin; ficci oli todella ihana. Tällainen leppoisa, ei mitään liiallista tapahtumavilskettä, mutta kuitenkin riittävästi tapahtumia pitämään mielenkiinto yllä.
Draco ja Hermione olivat mielestäni molemmat tässä oma itsensä, mikä on todella hyvä asia, koska helposti d/herm. -ficeissä jompi kumpi on OoC, koska paritus on aika epärealistinen, tai siis kun Hermione ja Draco ovat ihan eri maailmoista.
Kuvailu oli melko vähäistä, tosin riittävää ja oli oikeastaan mukavaa lukea vaihteeksi selkeää tekstiä, jossa ei ole joka lauseessa kielikuvia tms.

Pidin tästä siis kovasti.

Kiitos!
-Nemo
Love is a force of nature

Soulmates -Ensimmäinen suomenkielinen Houkutusfanisivu.

jjemsie

  • ***
  • Viestejä: 274
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #17 : 03.11.2007 20:07:51 »
Aivan mahtava. Ei muuta voi sanoa. Tämä nousi viiden kärkeen minun henk.koht. ficcilistalla.
Sä onnistuit tekemään saman, missä vaan harva on onnistunu. Nimittäin sait tarinan elämään niin hyvin, että mä pystyin surkean mielikuvitukseni avituksella hahmottamaan elävää kuvaa mun mieleen.
Kiitokset mahtavasta lukukokemuksesta! =)
Kahdessa viikossa voi muuttaa maailman ja neljässätoista päivässä tuhota sen.
banneri by raitakarkki
ava by laaksokukka

Angelico

  • Vieras
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #18 : 04.11.2007 01:28:19 »
Otsikko sai minut ekaksi vähän varuilleen, koska päähän on pinttynyt joku kumma "mielenkiintoinen otsikko - mielenkiintoinen tarina" -juttu. Tällä kertaa(onneksi) olin väärässä. Rakastan Hr/D-parituksia, joten en voinut missata tämän lukemista, vaikka tuo otsikko ei nyt heti iskenytkään kiinnostuksen kipinää.

Okei, jaarittelu sikseen ja ficciin. Oli ihana lukea tuollasesta OC-Dracosta, koska se tuo vaihtelua kovis-Dracon lukemiseen. Käytit ihania sanoja (esim. pehmoinen), joka omalla tavallaan teki sellasen mukavan lukutunnelma ja joissakin kohdissa saattoi aistia sen tunnelman. Loppu oli kertakaikkiaan täydellinen lopetus täydelliselle ficille.

Hmph. Olipa [size=50]järkevää [/size]tekstiä taas. No olkoon, olen puhunut.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 3 996
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Re: Hiekkalaatikko (Dr/Hrm, romance/fluffy, K-13)
« Vastaus #19 : 04.11.2007 20:34:33 »
Tämä ficci on saanut käsittämättömän kommenttivyöryn, josta suuri kiitos kaikille! Oli myös mielenkiintoista, että tämä pääsi mukaan ficcipiiriin. :) Yllätyin, mutta se oli erittäin mukavaa yllätystä.

Violet Baudelaire, kiitos kommentista! Nostalgia on jotain ylitsevuotavan ihanaa aina välillä, todella mukava siis kuulla, että onnistuin tuottamaan sellaista tunnetta! :) Ja kyllä, vaihtelu virkistää. Välillä hettiäkin siis kannattaa lukea. ;)

Arte, kiitos jo siitä, että päädyit lukemaan tämän, vaikka se olikin jotain muuta kuin tavanomaista lukulistallesi. Ennakkoluulot kannattaa siis haudata komeroon aina toisinaan. ;) Tuo ficin pituus (joka oli vähän pidempi kuin ihan alkuun kaavailin) olisi venynyt vielä ennestään (eikä ihan vähää), jos olisin antanut Dracon yrittää sinnikkäämmin, joten ehkä se oli paras näin. Jästimaailman erilaisuus ehkä lannisti Dracon luovuttamaan normaalia helpommin?
Ja kiitos myös vielä kaikista kehuistasi. :D On erityisen palkitsevaa, jos joku sellainen, jonka kohderyhmään ficci ei varsinaisesti kuulu, pitää kuitenkin lukemastaan.

innocence, osasyynä tämän tarinan kirjoittamiseen olikin juuri haaste tehdä Hrm/Dracosta uskottavan tuntuista, koska paritus ei tunnu minustakaan äkkiseltään ajatellen toimivalta. Kiitos, että pidit, ja kerroit sen! :)

Nemo, kiitos kommentista! Pisti kyllä tirskuttamaan itsekseen, kun luin mainintasi vähäisestä kuvailusta, sillä yleisesti ottaen kuvailun ylenpalttisuus on minulle niin ominaista, että sitä vastaan saa aivan taistella, ja olet varmaan ensimmäinen, joka ikinä on kommentoinut kuvailun vähäisyydestä. :D Tätä ficciä yritin kovasti kirjoittaa mahdollisimman selkeäksi (osittain jo sen pituudenkin kohtuudessa pysymisen vuoksi), joskaan en ollut siltikään ihan varma, onnistuinko siinä. ;)  Hyvä, että joku huomasi senkin vaivannäköni! :D

jennimur, oi, kiitos ihanista sanoistasi! Todella kiva kuulla, että tykkäsit niin paljon!

Angelico, mikäs tuossa nyt ei ollut järkevää? Kiitos kun kommentoit! Oli ilo kuulla, että tykästyit, ja että ylipäätään avasit ficin, vaikka otsikko ei heti herättänytkään kiinnostusta.
Ja minä kyllä uskon, että Dracostakin kasvaisi aikuisena ihan kelpo mies. Niin on käynyt monelle pikku idiootille ihmiseksi ihan tosielämässäkin, olen huomannut. ;)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~