Kirjoittaja Aihe: Kotiinpaluu, S, novelli, paritukseton  (Luettu 1686 kertaa)

Vaarallinen Komentoija

  • Vieras
Kotiinpaluu, S, novelli, paritukseton
« : 17.05.2011 19:21:23 »
Nimi: Kotiinpaluu
Ikäraja: Sallittu
Oikolukija: Ei ole
Yhteenveto: Nuori kirjailijatar Lilly Novelsa palaa Palokkaan kymmenen vuoden jälkeen.
Oma sana: Novelli lähti Palokka-lehteen, joten kait se ihan hyvä on. Itse tykkään, tykkään kuvitella tulevaisuutta, Palokka ja muut mainitut paikat ovat olemassa ja Lilly Novelsa on tavallaan minä, mutta ei kuitenkaan aivan. Jotain olen lisäillyt ja joitain ottanut pois hahmosta.

KOTIINPALUU

Läpi Palokan keskustan suoraan kohti Pihlajapolkua kiiti punainen Opel, jossa oli tummenetut ikkunalasit. Kukaan ei arvannut, että seuraavana päivänä heille paljastuisi suuri salaisuus. Tai no, ei varsinaisesti salaisuus, vaan arvoitus. Kadonneen kirjailijattaren arvoitus, josta oli puhuttu jo vuosia.

 Tasan kymmenen vuotta sitten juuri ensimmäisen kirjansa julkaissut Lilly Novelsa oli lähtenyt Palokan harmaisilta kujilta onneaan etsimään. Kukaan ei ollut nähnyt Lillyä sen jälkeen. Huhuja alkoi kiertää...

”Hän on varmasti kuollut!”

”Tai kidnapattu!”

”Ääh, jospa hän inhosi tätä kaupunkia.”


 Pian huhut loppuivat ja pian myös palokkalaiset unohtivat Lillyn. Useimmat kertoivat nuoresta kirjailijattaresta lapsilleen ja lapset taas tutkivat innokkaina kirjailijattaren menneisyyttä. Mutta sen koommin ei Lillystä puhuttu. Jotkut kyllä arvasivat, että nainen palaisi.

”Kuunnelkaa, mitä hän sanoo päiväkirjassaan: Inhoan Palokkaa ja tiedän, että heti, kun on mahdollisuus, katoan täältä. Mutta jonain päivänä palaan voittajana. Silloin kukaan ei voi enää talloa ylitseni. Olen verisen, äänettömän taistelun voittaja. Sen täytyy tarkoittaa, että Lilly palaa vielä.”

”Minusta se tarkoittaa, että Lilly oli jo viisitoista vuotiaana loistava kirjoittamaan. Ajatelkaa nyt noita sanoja! Olen verisen, äänettömän taistelun voitaja! Kuka muu voisi kirjoittaa tuolla lailla, kuin Toivo- sarjan kirjoittaja, Palokan oma kirjailija: Lilly Novelsa!”

 Pikku hiljaa Lillystä puhuttiin enää vain nuotion ääressä, hänen sanojaan siteerattiin, tarinoita luettiin ja haluttiin arvostaa nuorta kirjailijaa.

 Mutta nyt, kymmenen pitkän vuoden päästä, ei Lillyä enää edes muistettu. Punainen Opel ajoi Pihlajapolun numero 15 talon pihaan ja autosta nousi, kukapa muukaan, itse Lilly Novelsa. Lilly palasi voittajana, äänettömästä, mutta verisestä taistelusta, kuten hän aikoinaan oli kirjoittanut.

 Lilly oli jo nuorena ollut kaunis, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen, miltä nainen näytti nyt. Lillyllä oli punaiset, hiukan haalistuneet, pitkät hiukset. Hiukset ulottuivat hiukan yli keskiselän ja olivat nyt vapaina. Hänen ruskeat silmänsä tutkivat uteliaana tuttua ympäristöä. Talli oli näköjään purettu, tilalla oli nyt pelkkiä tiheiksi kasvatettuja puita. Talokin oli pienentynyt, mutta Lillyä se ei haitannut. Nainen riisui kengät jaloistaan ja alkoi kävellä paljain jaloin. Hän rakasti viileän kevätilman tuoksua ja kevättä muutenkin. Ja nyt nainen tajusi, että se mitä häneltä puuttui, oli Palokka. Palokan rakkaus. Hän tajusi rakastavansa yhä Palokkaa. Ehkei hän koskaan ollut vihannut Palokkaa koko sydämestään, vai suurimasta osasta. Pieni osa hänen sydämessään oli kait aina toivonut kotiinpaluuta rakkaaseen vanhaan kaupunkiin.

 Lilly päätti tehdä pienen retken metsään, paikkaan, jota hän oli aikoinaan rakastanut koko sydämestään. Naisella oli kädessään pieni kynttilä, josta heijastui valoa pimeyteen. Valoa ja lämpöä.  Lilly käveli pitkän matkan ja kävellessään hän mietti, miten oudolta tuntuikaan palata kotiin.

”Hei! Sinä siellä!” Lillyn takaa kuului, kun hän oli kävelemässä jo takaisin päin. Hän oli juuri astumassa vanhan kotitalonsa kynnykselle.

”Niin?” Lilly kysyi kääntymättä.

”Mitä sinä teet minun talossani?” liiankin tutun miehen ääni kysyi.

 Lilly henkäisi.

”Mahtaako se olla Jacob Novelsa?” hän kysyi.

”Joo, Jacobhan se täällä. Mutta kuka sinä olet?” miehen ääni kysyi uudelleen.

 Lilly ei vastannut. Hän kääntyi jolloin Jacob näkisi hänet kunnolla.

”Lilly?” mies kysyi epävarmasti. Kyllä, hän se oli. Sisko oli palannut kotiin. Hymyillen, elossa. Jacob oli aina pitänyt Lillyn hymystä, vaikkei sitä naiselle ollutkaan koskaan kertonut.

 Lilly nyökkäsi hänen sanoilleen ja Jacob seisoi monttu auki edelleen hänen edessään. Lilly astui epäröiden askeleen eteenpäin ja Jacob kietoi kätensä kaksoissisarensa ympärille. Kaksoset olivat jälleen yhdessä, tällä kertaa ikuisesti.
-----------------
Kommentit ovat suotavia?