Satumaa | S, angst, one-shot

[VampireHeart]

Title: Satumaa
Author: Katriona
Genre: angst
Rating: S
Summary: Menen... satumaahan... ja elän... sydämissänne... ikuisesti
A/N: Luetin tämän kaverillani ja jäi aika outo fiilis, kun sain kaverin itkemään.  


                                                     SATUMAA

Istuin hymyillen nurmikolla auringon lämmössä. Pieni kirja oli auki edessäni. Kirjaimet olivat minulle liian pieniä.  En kyennyt lukemaan niitä, koska silmäni väsyivät helposti. Yleensä pyysin sisartani lukemaan minulle, mutta nyt halusin olla yksin kirjan kanssa. En kuitenkaan lukenut sitä, koska en jaksanut nostaa kirjaa, kääntää sen hauraita lehtiä. Halusin vain ihailla kirjaa, sitä kuinka se oli kaunis ja pienuudestaan huolimatta vaikutusvaltainen. Jollakin tavalla olin kuin tuo kirja, pieni ja hauras, mutta vaikutin voimakkaasti muihin. Ainakin niihin, jotka rakastivat minua.

Äiti riensi luokseni sanoen, ettei olisi järkevää istua näin pitkään ulkona. Voisin väsyä liikaa. Huokaisin. Vaikka olinkin hauras, tarkoittiko se, että vahingoittuisin istumisesta. Arvostin kuitenkin suuresti äitini huolenpitoa ja rakkautta. Imin sen puoleeni kuin kukka auringonvalon. Hymyilin äidilleni ja ponnistelin kohottaakseni kättä pystyäkseni koskettamaan äitini käsivartta.

Makasin pehmeällä vuoteella perheeni keskellä. Tässäkö tämä nyt oli? Olin kuitenkin onnellinen, kun sain olla rakkaideni keskellä viimeiset hetkeni. Katsoin äitiä, Marya, Bethiä, Susania ja muita rakkaita. Kaikki olivat tässä, minun ympärilläni. Äidin silmissä kimalsi kyyneliä. Yritin löytää vielä voimia pyyhkiä ne pois, hymyillä, puhua. Sain huulilleni heikon hymyn ja ponnistelin muuttaakseni ilmakuplat kielelläni ääneksi.

"Äiti... älä itke... minun vuokseni."

Vaikenin vetääkseni henkeä, sillä en ollut sanonut vielä kaikkea, mitä halusin sanoa heille. Äiti painoi sormensa huulilleni, kun haukoin uupuneena henkeäni. Äiti hyssytteli minua lempeästi peläten minun rasittavan itseäni. Hän ei halunnut minun tuhlaavan voimiani.

"Äiti... älkää... surko... en ole... koskaan... poissa..." Haukoin henkeäni. Aikaa ei ollut enää paljon. "Menen... satumaahan... ja elän... sydämisänne..."

Suljin silmäni voimieni huvetessa. Pitkään kestänyt sairauteni alkoi vihdoin vaatia veronsa, kuukausien jälkeen. Yksi ainoa kyynel valui poskelleni. Olin liian heikko itkeäkseni. Olin viimein lähdössä kotiin.

"... ikuisesti." Kasvoillani oli vieno hymy. Enää en kärsinyt. Kalpeilta huulilta karkasi kevyt henkäys ja olin viimein kotona.

A/N2: Kommentteja? Tämä oli tällainen romantisoiva kuvaus kuolemasta. Ilmeisesti osaan kirjoittaa vain angstia

[Herkkuoone]

En yhtään ihmettele, jos sait kaverisi itkemään. Ei kyllä itsellänikään itku ollut kaukana.

Vaikenin vetääkseni henkeä, sillä en ollut sanonut vielä kaikkea, mitä halusin sanoa heille. Äiti painoi sormensa huulilleni, kun haukoin uupuneena henkeäni. Äiti hyssytteli minua lempeästi peläten minun rasittavan itseäni. Hän ei halunnut minun tuhlaavan voimiani.

Tässä kohdassa ei itku enää ollut kaukana. Niin surullisesti ja koskettavasti olit osannut tuon kohdan kirjoittaa. Lempikohtani se on koko tarinassasi.

Ihanaa, tunnelmallista kuvailua. Tunnelma välittyy tässä ihan varmasti lukijalle, eikä kukaan voi jäädä näin herkälle ja tunteita herättävälle asialle kylmäksi.
Erittäin hyvää kuvailua, ja voin jopa kuvitella tuon tilanteen tapahtuvan.

Yhden pienen pienen virheen pongasin:

Olin viimoin lähdössä kotiin.

Tarkoitit varmaan, että viimein.

Suuret kiitokset tästä ihanasta ja itkettävästä ='( lukukokemuksesta! Jään odottamaan sinulta lisää.
~Herkku. =)

[VampireHeart]

Herkku, kiitos ihanasta kommentistasi ja nappaisinkin tuon pikkuvirheen tuolta pois. Mitähän lie siinä tapahtunut. Ää, en osaa vastata mitenkään kommenttiisi, koska ihana kommentti hääti kaikki fiksut ajatukset pois. Mutta ihanaa, kun tykkäsit ja jos kykenit kuvittelemaan tuon tapahtuvan.

-Katriona kiittää ja kumartaa- Jos tästä nyt pääsisin luomisen tuskien yli, että saisin seuraavan originaalin postattua. Tätä samantyylistä tekstiä kirjoitan aika paljon.

[Ametrine]

Ooowww, tämä oli hirvittävän suloinen ja surullinen tarina. Rakastuin. Osaat kuvailla todella hyvin ja teksti on sujuvaa. Ei kyllä tunteettomaksi jättänyt minuakaan (vaikka en itkekään helposti.. o_o) Tää on yksi kauneimmista teksteistä, joita olen lukenut.

Vaikka olinkin hauras, tarkoittiko se, että vahingoittuisin istumisesta.

Tuon lauseen loppuun kuuluisi kai tulla kysymysmerkki. Mutta joo, enempää virheitä ei ollut.

Kirjoittelehan lisää näitä, alemmuuskomplekseista ei kannata välittää, koska sä olet lahjakas ja osaat kirjoittaa! (:

[VampireHeart]

Ametrine:Kiitos oikein paljon! Tää on miunkin mielestä yksi kauneimmista teksteistä, joita olen koskaan kirjoittanut.
 

Vaikka olinkin hauras, tarkoittiko se, että vahingoittuisin istumisesta.

Tuon lauseen loppuun kuuluisi kai tulla kysymysmerkki. Mutta joo, enempää virheitä ei ollut.

Tuossa ainakin omasta mielestäni oli sellainen kohta, ettei kielioppisääntöjen mukaan kysymysmerkkiä tule, mutta voin olla väärässäkin. En ole äidinkielenopettaja, niin en tiedä tarkkaan. Tuossa kuitenkin on miusta epäsuora kysymyslause.

Mutta kiitos! ♥
-Katriona-

[Renttu]

Kommenttikampanjasta päivää! Ametrine tämän sinne linkitti, ja otsikko kiinnitti huomioni, jotenkin kamalan houkutteleva.

Pidän tämän tekstin ideasta - koskettava, vaikkakaan ei järin omaperäinen. Kuitenkin tämäkin toimii hyvin kirjoitettuna, ja tämä on hyvin kirjoitettu. Näkökulma on mielenkiintoinen, minä en ainakaan ole lukenut hirveän monia tekstejä, joissa kuoleva ihminen on se kertoja. Ehkä tämän takia olisin halunnut tietää enemmänkin päähenkilöstä ja hänen sairaudestaan, näin se jäi vähän harmillisesti tunnelmoinnin varjoon.

Kirjallisella puolella tekstin sujuvuus ja virheettömyys ansaitsee ehdottomasti kehuja, ja olet myös käyttänyt hyvin sellaista romantisoivaa sanastoa, kuten itsekin sanoit. Sen verran kritiikkiä voisin kuitenkin esittää, että lauseiden pituuksia tämänkin pituisessa tekstissä voisi harkita enemmän. Tässä ne jäivät monesti liian päälause-sivulause-kertaukseksi, ja vaikka ymmärrän että tällaisessa tekstissä sitä voi käyttää tehokeinona, ei niitäkään kannata käyttää määräänsä enempää. Myös pieni mutina eräästä kliseestä on paikallaan:

Yksi ainoa kyynel valui poskelleni.

Tämä lause on pikkuisen liiankin käytetty, ja itkemistä voi kuvailla muutoinkin kauniisti. Mielestäni tämän lauseen käyttämistä pitää _harkita_kauan_ jos sen aikoo tekstiin laittaa. (Omapa on mielipiteeni, mutta sanoin nyt kuitenkin.)

Muuten en taida mutisemista löytää, joten kiitos koskettavasta ja hyvin kirjoitetusta tekstistä!

[VampireHeart]

rentunlupiini, kiitos kommentistasi. Et arvaa kuinka hämmästyin, kun tulit kommenttikampanjan kautta.

Joo, tiedän, kliseinen tuo yksi lause on, mutta muut mielessä käyneet vaihtoehdot olivat mielestäni kliseisempiä ja yliromantisoivia. Halusin kuitenkin pitää sen romantisoinnin kohtuu pienenä.

Enkä ole itsekään koskaan lukenut tekstiä kuolevan ihmisen näkökulmasta, joten sinällään näkökulma on mielenkiintoinen. Ja tekisi mieli kirjoittaa Spin-off tuon päähenkilön tarinasta, koska se todellakin jää vähän pimentoon. Mutta KIITOS, piristit päivääni.

-Katriona-