Fandom: Fullmetal Alchemist
Disclaimer: Hiromu Arakawa omistaa hahmot ja maailman, minä en saa hänen luomuksillaan leikkimisestä mitään.
Otsikko: Tekosyitä
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus ja hahmot: Roy/Ed, Maes
Ikäraja: Sallittu
Genre: Draama
Varokaa: Royn ja Edin ikäeroa, Ed alaikäinen
Summary: ”Mutta ihan rehellisesti sanottuna... minä en ymmärrä, minkä takia et voisi vain puhua hänelle, jos kerran pidät hänestä.”
A/N Tästä piti tulla vastaus Kaiken maailman ficlettien aiheeseen "Jos tahdot olla onnellinen, ole." Teksti on kuitenkin paljon yli kyseisen haasteen pituusrajan, mutta inspaa se antoi. Tämä osallistuu sitten OTP10-haasteeseen, jossa paritukseni on yllättävästi Roy/Ed. Tätä oli pitkästä aikaa mukavan helppo kirjoittaa.
Tekosyitä
”No, mikä se ongelma on?” Maes nojautui innokkaasti pöydän yli valmiina kuuntelemaan jokaisen tavun, mutta Roy keskittyi vain hämmentämään kahviaan tuskastuttavan verkkaista tahtia. Oli vaikeaa olla painostamatta, mutta hän tiesi Royn kokoavan ajatuksiaan eikä hoputtaminen auttaisi yhtään.
”Ed.” Roy ei kohottanut katsettaan puhuessaan ja arvatenkin toivoi, että voisi hukuttautua kahvikuppiinsa.
Ah, kyse oli siis taas siitä. Mutta niin monta kertaa kuin Maes olikin kuullut hämillisiä vuodatuksia aiheesta, hän ei kyllästynyt siihen koskaan. Ihmissuhteet ja rakastumiset olivat liian kiehtovia. ”Anna tulla vain”, hän sanoi. ”Mutta ihan rehellisesti sanottuna... minä en ymmärrä, minkä takia et voisi vain puhua hänelle, jos kerran pidät hänestä.”
”Enkä pidä!”
”Pidätpäs!”
”En! Minä arvostan häntä alkemistina, mutta ei se ole pitämistä. Hän vain tekee minut hulluksi.”
Maes pidättäytyi sanomasta, että sitä se rakastuminen teetti. Sen sijaan hän keskittyi pysyttelemään hiljaa ja läsnä, jotta Roylla olisi tilaa kertoa viimeisimmästä käänteestä.
”Ongelma...” Lusikka alkoi kilistä kupin reunoihin kiivaampaan tahtiin. ”Minä luulen, tai siis minusta tuntuu, tai, no, että ehkä... hän saattaa olla kiinnostunut minusta.”
”Mutta sehän on hyvä asia!”
”Eikä ole! Tai on, mutta ei ole.”
”Tuossa ei ollut mitään järkeä. Se on hyvä asia, eikö niin? Sinä pidät hänestä, hän pitää sinusta, alatte seurustella ja tulette onnellisiksi.”
”Ei se niin mene!”
Maes huokasi syvään. Royn kanssa oli hyvin hankalaa puhua, kun hän heittäytyi tälle tuulelle ja vastusti kaikkea mahdollista. Silloin oli yritettävä johdatella keskustelua hiukan hienovaraisemmin keinoin. ”Sinähän kuulostat siltä, ettet haluaisi olla hänen kanssaan yhdessä.”
”Ei... kyllä minä haluaisin... kai.” Roy ei vahingossakaan nostanut katsettaan kupista. ”Mutta ei se vain voi mennä niin.”
”Mikä estää?”
”No... kaikki.”
”Sano yksikin asia.”
Pitkä hiljaisuus ja tukala liikahtelu tuolilla vihjasivat, ettei Roy keksinyt yhtäkään niin hyvää perustelua kuin olisi halunnut. Lopulta hän siemaisi kahviaan ja puhui laskettuaan mukin takaisin pöydälle. ”Ei se voisi missään nimessä toimia, siinä kaikki.”
”Niinhän sinä väität, ja minä haluaisin edelleenkin kuulla yhdenkin syyn siihen.”
”Vaikka ikäero!”
”Hmm”, Maes sanoi. Hän oli kuullut tämän väitteen aikaisemminkin ja oli osannut odottaa sitä. ”Kun juttelet hänen kanssaan, ajatteletko koko ajan, että hän on paljon sinua nuorempi? Häiritseekö se sinua?”
”...Ei”, Roy myönsi vastahakoisesti ja alkoi pyöritellä kuppiaan vaivaantuneesti.
”Tiedätkö, mistä tässä on oikeasti kyse?”
”En. Enkä halua tietää. Säästä minut saarnaltasi.”
”En todellakaan. Sitä vartenhan sinä kutsuit minut tänne. Jotta voisin takoa päähäsi vähän järkeä. Eikö niin?”
Roy ei vastannut, vaan näytti vaipuvan tuolillaan entistäkin pienemmäksi kasaksi.
”Sinä keksit jatkuvasti yhä uusia tekosyitä olla tekemättä sitä, mitä haluaisit tehdä. Ensin sanoit, ettet missään nimessä ole edes kiinnostunut Edistä, ja esitit sille tuhat syytä. Lopulta myönsit olevasi kiinnostunut, mutta sanoit ettet voi tehdä asialle mitään, koska hän ei ikimaailmassa voisi olla kiinnostunut sinusta, ja esitit sille tuhat syytä. Ja nyt olet saanut huomata, että hän onkin kiinnostunut, joten kiirehdit keksimään seuraavan esteen tiellesi ja sanot, ettei juttu voisi kuitenkaan toimia, joten miksi edes yrittää. Ja syy tähän kaikkeen on se, että pelkäät ihan hysteerisesti, että sinuun sattuu.”
Maes näki, kuinka Royn rystyset vaalenivat sormien puristaessa kahvikuppia. Oli helppo huomata, että hänen päätelmänsä osuivat suoraan naulan kantaan. ”On totta, että jos ei edes yritä, ei luultavasti joudu pettymään. Mutta et sinä onnea kyllä sillä tavalla löydä.”
”Mitä sitten muka pitäisi tehdä?” Roy kysyi pöydän pintaa tuijottaen.
”Jaa-a. Se riippuu siitä, mitä oikein haluat. Haluatko pysytellä vain turvassa, vai haluatko olla onnellinen? Jos haluat olla onnellinen, niin ole. Sitä pitää uskaltaa olla silläkin uhalla, että se joskus loppuu. Kai sinä sen tiedät, että mitään ei saa ilmaiseksi eikä ilman riskejä.”
”Tasavertainen vaihtokauppa”, Roy mutisi.
”Siitä en tiedä, en ole alkemisti. Mutta elämästä tiedän jotain.”
”Mitä minun sitten muka pitäisi tehdä?”
”Enkö minä jo sanonut sen? Haluatko sinä Edin vaiko et?”
”Toisaalta... mutta toisaalta taas...”
”Kyllä vai ei?”
”No... kyllä.”
”Hienoa!” Maes kurottautui läimäyttämään Royta hartialle. ”Jos asia on niin, toimi sitten sen mukaan.”
”Ja mitä se mahtaa käytännössä tarkoittaa?”
”En tiedä. Pyydä hänet syömään tai jotain... sen ei luulisi olevan kovin vaikeaa. Ehkä siitä kehkeytyy jotakin, jos hän tuntee saavansa vastakaikua.”
”Syömään... Niin, se saattaisi ehkä toimia.”
”Tee se saman tien, kun palaat kahvitauolta.”
”Enkä! Minun täytyy ajatella tätä kunnolla, ei sellais-”
”Sinun nimenomaan ei pidä ajatella asiaa. Olet ajatellut jo ihan liikaa. Toimi ennen kuin ennätät keksiä jonkin tekosyyn olla toimimatta.”
Roy naurahti itseironiseen sävyyn. ”Taidat olla oikeassa. Hyvä on. Minä pyydän hänet syömään, kunhan törmään häneen.”
”Onnea.” Maes virnisti. ”Ja muistakin sitten kertoa minulle kaikki mielenkiintoinen.”
”Tasavertainen vaihtokauppa”, Roy toisti ja virnisti myöskin.
