Kirjoittaja Aihe: FMA: Joulu tien pientareella, S, 8 x raapale  (Luettu 1398 kertaa)

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
FMA: Joulu tien pientareella, S, 8 x raapale
« : 03.01.2010 18:51:40 »
Fandom: Fullmetal Alchemist
Disclaimer: Hiromu Arakawa omistaa, en minä. En myöskään saa mitään korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.

Otsikko: Joulu tien pientareella
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Henkilöt: Riza ja Roy (ei parituksena, ellei sitä ihan välttämättä halua nähdä niin)
Ikäraja: S
Genre: Draamaa, raapaleita
Summary: Ehkä kaikkein pahinta oli se, ettei kukaan etsisi heitä, kun he eivät ilmestyisi kotiinsa.

A/N Tämän ficin kirjoitin myös Finin joulukalenteriin, siirrelläänpä tännekin löydettäväksi. Tätä oli oikein kivaa kirjoittaa, ja kerrankin parituksetonta!


Joulu tien pientareella

1.

Riza huokasi raskaasti katsellessaan autoa, joka oli juuttunut lumipenkkaan. Se oli perinpohjaisesti jumissa, ei siitä mihinkään päässyt. Oikea etupyörä oli kadonnut kokonaan näkyvistä ja nokka osoitti alaviistoon kohti ojanpohjaa.

Eversti joutui kömpimään ulos autosta kuljettajanpuoleisesta ovesta, sillä matkustajanpuoleisen edessä oli liikaa lunta, jotta sen olisi voinut työntää auki. Hän liittyi Rizan seuraan tuijottamaan hankeen luiskahtanutta ajoneuvoa.

”Pyydän anteeksi puutteellista ajotaitoani”, Riza sanoi painaen nolostuneena katseensa.

”Mitä turhia”, eversti sanoi. ”Kuka pyysikään ajamaan nopeammin tässä lumipyryssä?”

Se oli totta, mutta Rizaa hävetti silti. Hänen olisi pitänyt osata arvioida nopeutensa paremmin. Ja nyt he olivat jumissa penkalla kahdenkymmenen kilometrin päässä Keskuksesta jouluaattona.



2.

Auto oli ja pysyi kiinni. Riza yritti nytkyttää sen irti, mutta se johti entistäkin toivottomampaan luisumiseen. Ojassa oli niin paljon lunta, etteivät he voineet mennä sinne työntämään autoa, joka olisi luultavasti ollutkin liian painava. Jos eversti sulattaisi lumen, auto rullaisi saman tien suoraan ojaan.

Lunta satoi niin sankasti, etteivät he voineet marssia Keskukseen. Vaikka he jaksaisivatkin kävellä koko matkan, he saattaisivat eksyä teiden tuiskuttua umpeen. Oli äärimmäisen epätodennäköistä, että kukaan ajaisi enää tätä pikkutietä tänään. Kaikki järkevät ihmiset kerääntyivät perheidensä kanssa jouluaterialle. Ja heillä oli syötäväksi vain purkillinen piparkakkuja sekä suklaarasia

Siinä tilanteessa saattoi sanoa vain yhden asian.

”Voi paska.”



3.

Ehkä kaikkein pahinta oli se, ettei kukaan etsisi heitä, kun he eivät ilmestyisi kotiinsa. Kukaan ei odottanut heitä minnekään, ja juuri sen vuoksi juuri he olivat nyt tässä. Perheelliset eivät ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi työtehtäviin jouluaattona.

Keskuksessa asui valtava määrä lapsiperheitä ja välillä osa vaatteista ja leluista muuttui tarpeettomiksi. Armeija organisoi joka vuosi keräyksen ja jakoi sen jälkeen tavaroita jouluna lastenkoteihin. Se oli toimivaa ja halpaa propagandaa. Riza oli käynyt everstin kanssa lastenkotikierroksella jo monena peräkkäisenä vuonna. Jopa heihin tarttui hiukan joulumieltä, kun he näkivät lasten iloiset ilmeet.

Joulumieltä? Sitä oli vaikea tuntea juuttuneena lumipyryyn keskellä ei-mitään. Lähin puhelinkin oli kilometrien päässä.



4.

”Emme voi pitää autoa käynnissä ja istua siellä lämpimässä”, eversti totesi mietittyään asioita. ”Virta ei riittäisi pitkäksi aikaa. Ja jos joku sattuisi tulemaan vetämään sen irti, emme pääsisi enää mihinkään.”

Riza nyökkäsi ja katseli hengityksensä huuruavan. Lumisade ei hellittänyt, mutta pakkanen kiristyi pilvisyydestä huolimatta.

”Pitää kai tehdä nuotio.”

He jättivät auton valot palamaan, jotta ne estäisivät heitä eksymästä polttopuita hakiessaan. Kuusten alaoksat olivat melko kuivia lumen jäätyä ylemmille oksille, ja he katkoivat niitä niin paljon kuin jaksoivat kantaa ja kompuroivat takaisin autolle ja toistivat saman useita kertoja. Eversti yritti vitsailla, että heillä oli kokonainen metsällinen joulukuusia, mutta Rizaa ei hymyilyttänyt.



5.

Illan pimentyessä ja kylmentyessä räiskyvä nuotiokaan ei estänyt Rizan hampaita kalisemasta. Hän oli väsynyt ja kylmissään ja nälkäinen. He olivat syöneet melkein kaikki piparkakut ja niin paljon suklaata kuin olivat pystyneet ennen kuin se alkoi ällöttää, mutta se ei täyttänyt vatsaa.

”Sinähän täriset”, eversti totesi kuulostaen huolestuneelta.

”Niin tekin”, Riza huomautti.

”Meillä on lämpimämpi, jos painaudumme yhteen.”

Rizakin oli ajatellut sitä, mutta hän ei palellut vielä niin paljon että olisi kehdannut ehdottaa sitä. Nyt eversti kuitenkin liikahti aavistuksen oksankarahkalla, jolla istui, ja piteli paksua takkiaan auki niin että Rizakin mahtuisi sen sisään. Riza istui aivan häneen kiinni tuntien olonsa vaivaantuneeksi.



6.

Everstin takin suojissa oli niin lämmin, että Rizan oli vaikea pysytellä hereillä. Hän yritti muistaa liikutella varpaitaan ja myös pitää niitä mahdollisimman lähellä nuotiota, sillä oli nähnyt paleltuneita varpaita eikä halunnut nähdä sellaisia enää ikinä. Silti varpaat kohmettuivat hiljalleen ja hänestä tuntui, että jos hän kolauttaisi jalkansa johonkin, ne pirstoutuisivat helisten sirpaleiksi kuin olisivat lasia.

Välillä eversti pakotti hänet nousemaan jaloilleen kanssaan ja he tömistelivät jalkojaan, nostelivat olkapäitään, laskeutuivat kyykkyyn ja nousivat taas ylös, liikkuivat estääkseen raajojen paleltumisen. Kun veri kiersi jälleen, he istuivat joksikin aikaa nuotion ääreen, kunnes olisi taas aika pakottaa itsensä liikkeelle. Tuntui ettei lumisade loppuisi koskaan.



7.

Riza tiesi, että he eivät saisi nukahtaa, ei ainakaan yhtä aikaa. Jos nuotio pääsisi sammumaan ja he olisivat liian kauan paikoillaan, he paleltuisivat hengiltä. Väsymyksen kasvaessa yö tuntui loputtomalta. He puhuivat kaikenlaista pysytelläkseen valveilla, pelasivat sanapelejä ja tyrkkivät toisiaan vuoron perään hereille huomattuaan toisen nuokkuvan.

Aikanaan kaikki kuitenkin loppuu. Aamun alkaessa hiljalleen valjeta myös lumisade harveni. Tunnin tai kahden kuluttua he voisivat luultavasti lähteä patikoimaan. Siitä tulisi tuskallinen marssi paksussa lumessa, nälkäisenä ja väsyneenä, mutta he olivat sotilaita ja kovassa kunnossa. He selviytyisivät siitä kyllä, eikä heillä edes ollut painavia varusteita kannettavana. Riza sulki silmänsä hetkeksi ja yritti kerätä voimiaan.



8.

Käveleminen piti lämpimänä, mutta verotti nopeasti voimia. Kun Riza sai Keskuksen laitimmaiset rakennukset näkyviinsä, hän melkein itki väsyneestä helpotuksesta.

”Minä olen niin hirveän pahoillani”, hän niiskahti heidän päästyään tielle, jota oli kuljettu sinä päivänä.

”Mistä muka?” Everstin posket ja nenä olivat hyvin punaiset pakkasesta, mutta muuten hän näytti olevan aivan kunnossa ja oma itsensä.

”Jos olisin ollut tarkempi... pilasin teidänkin joulunne...”

Hymy häivähti everstin kasvoilla. ”Etpäs. Tämä oli paras jouluni vuosiin.”

Riza arveli ymmärtävänsä. He eivät olleet istuneet yksin tuijottamassa koristeltuja ikkunoita, joiden takana vietettiin lämmintä perhejoulua. Joulu kuului jakaa jonkun kanssa, vaikka sitten tien pientareella.

”Niin minunkin”, hän myönsi.
« Viimeksi muokattu: 07.06.2015 21:15:09 kirjoittanut Beyond »
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Zirius

  • Yön tytär XD
  • ***
  • Viestejä: 69
  • Go to hell Cullen.
Vs: Joulu tien pientareella, K-11
« Vastaus #1 : 28.04.2011 14:53:46 »
 Hämärää... Tää oli jotenkin suloista aw  :)

 Otsikko sai lukemaan vaikken kauheasti Roy/Rizasta piittaakkaan, silti näin amatöörin silmillä tämä oli hyvin kirjoitettu ja jotenkin liikuttava "selviytymis tarina" jos sitä voi sellaisena pitää  :D

Pidin hirveästi tavallaan "puhujan" vuorottelusta, jos ymmärrät mitä tarkoitan  ;D

Kiitos jäääällleeeen kerran ja kyllä, minä todellakin olen koukussa FMAhan :-*
 
 with luv
      Zirius :-*
Hair like gold,
eyes shining and strong.
Who is he?